Tutkin maassa olevia vaahteranlehtiä.
Muistelin menneisyyttäni.
#synnyin, sain nimeni, tulin riitaan sateen kanssa, sain rusetin, lähdin metsään ja päädyin klaaneihin, sain klaaninimeni, liekkitähti halusi rusettini pois ja siinä se oli#
Ajattelin.
"Voitko kertoa meille kotikisuelämästäsi?"
Kettutassu ja joutsentassu kysyivät.
"En jaksa "
Kerroin ja tönäisin kettutassun pois oppilaiden pesän edestä.
"Onpa kuutassu töykeä"
Kettutassu tiuskaisi.
"Ei ole kun häneen tutustuu"
Joutsentassu kertoi mutta kettutassu oli mennyt harjoittelemaan "vatsan raastaminen" iskua.
//Oli tylsää niin tein vaan tälläsen random tarinan

Meripihkatassu, Kuutamoklaani





Meripihkatassu tassutti ulos leiristä. *Hmm. Sanoin Varistähdelle, että menen saalistamaan, mutta jos löytäisin ensin jonkun, jonka säikäyttää.* Meripihkatassu ajatteli. Hän haisteli ilmaa, ja tunnisti veljensä, Savutassun hajun. Meripihkatassu laskeutui vaanimisasentoon, ja lähti hiipimään eteenpäin hajun johdattamana. Pian hän näki veljensä Savutassun mustan turkin vilahtavan reilun aluskasvillisuuden seassa aivan leirin sisäänkäynnin lähellä. *Savutassu luulee olevansa minua ovelampi, jos antaa itsensä paljastua, ja vaanii minua sitten,* Meripihkatassu ajatteli ylimielisesti. Hän kääntyi ympäri, ja loikki äänettömästi runsaassa aluskasvillisuudessa kohti parantajien yrttiaukiota, jossa kasvoi paljon kissanminttua. Pian Meripihkatassu saapui aukiolle, ja tassutti hiljaa kissanminttujen luokse. Hän otti yhden varren, hieroi sen turkkiinsa, ja vilahti puun taakse. Meripihkatassu valpastui, kun hän kuuli murahduksen takaansa. Hän kääntyi ympäri ja näki vilahduksen punaruskeasta sekä harmaasta turkista. Hänen parhaat ystävänsä Kuparitassu ja Pyörretassu astuivat esiin. “Tämä on viimeinen päivämme oppilaina, joten eiköhän pidetä vähän hauskaa” Kuparitassu murahti. Hetken kuluttua Savutassu saapui aukiolle. Meripihkatassu perääntyi muutaman askelen niin, että oli taas pitkässä aluskasvillisuudessa Kuparitassu sekä Pyörretassu vierellään, ja jäi tarkkailemaan Savutassua. Savutassu pälyili ympärilleen ja lähti kohti isoa puuta, jonka takana Meripihkatassu oli ollut. Meripihkatassu nousi hiljaa, ja tassutti hieman taaksepäin. Hän katseli, kun Savutassu kiersi puun, ja jäi odottamaan sen taakse jännittyneenä. *Hän luulee, että olen tullut hänen perässään ja saavun kohta aukiolle* Meripihkatassu ajatteli ja nauroi hieman pilkallisesti mielessään. Meripihkatassu jännitti lihaksensa valmistautuen hyppyyn ajatellen: *Tämä on viimeinen päiväni oppilaana, pakkohan minun on pitää vähän hauskaa.* Meripihkatassu rääkäisi: “Puroklaani, hyökkäykseen!” Ja loikkasi kynnet ojossa kohti Savutassua. Savutassu rääkäisi kauhusta, kun Meripihkatassu laskeutui hänen päälleen. Hänen ystävänsä syöksähtivät Savutassun vierelle ja kynsivät tätä jättäen kuitenkin vain pieniä naarmuja. Savutassu potkaisi takajalallaan vaivalloisesti Pyörrettassua Meripihkatassu päällään, ja sai aikaan pitkän viillon. Kuparitassu ja Pyörrettassu vilkaisivat toisiaan, ja perääntyivät takaisin aluskasvillisuuteen. Meripihkatassu puraisi nopsasti Savutassua ja säntäsi ystäviensä perään. Savutassu käännähti ympäri, ja ehti juuri ja juuri sivaltaa kynsillään Meripihkatassun häntää ennen kuin hän katosi näkyvistä. Savutassu vilkaisi aluskasvillisuuteen varmistaakseen lähtivätkö viholliset jo, ja istahti maahan siistimään sekaista turkkiaan. Meripihkatassu, Pyörrettassu ja Kuparitassu astuivat esiin naureskellen. Savutassu katsoi heitä pitkään ja sanoi. “Tosi halpamainen temppu teiltä kolmelta. Kolme vastaan yksi, mitä te oikein ajattelitte!? No, eipäs keppos- kolmosilta mitään muuta voi odottaakaan.” Ystävykset vilkuilivat huvittuneesti toisiaan ja sitten Savutassua. Savutassu nousi seisomaan ja ärisi. “Joku teistä, kuka vaan haastakaa minut, yksi vastaan yksi.” *Mitä hän ajattelee? Minä ainakin voittaisin hänet yhdellä huitaisulla.* Meripihkatassu ajatteli. Kuparitassu ja Pyörrettasu katsoivat toisiaan ja heiluttelivat häntiään kuin äänettömässä keskustelussa ja katsoivat sitten odottavaisesti ja merkitsevästi Meripihkatassua. *Minäkö? No selvä sitten, mutta tästä tulee helppo voitto.* Meripihkatassu ajatteli. Hän astui Savutassun eteen ja hyökkäsi. Savutassu ehti juuri ja juuri kohottaa tassunsa, ja torjui hyökkäyksen. Meripihkatassu perääntyi, ja huitaisi kynnet esillä Savutassun poskea. Savutassu ärähti raivoissaan, ja hyppäsi kohti Meripihkatassua. Meripihkatassu nousi takajaloilleen valmiina huitaisemaan Savutassua, mutta Savutassu vaihtoi ilmassa suuntaa, ja laskeutui Meripihkatassun vatsan alle. Hän raapaisi Meripihkatassun vatsaa, ja sukelsi pois. Meripihkatassu syöksyi kohti Savutassua juuri, kun Savutassu teki samoin, ja he tarrautuivat toisiinsa kierien eteenpäin samalla kun molemmat yrittivät päästä toisen päälle. Vihdoin Meripihkatassu pääsi Savutassun päälle, ja hän laittoi toisen tassunsa Savutassun kurkulle huohottaen kiivaasti. Yhtäkkiä Varistähti astui esiin pensaikosta ja purskahti hilpeään nauruun. “Olette keskittyneet toisiinne niin kovasti, ettette ole huomanneet koko klaanin katselevan teitä siitä Puroklaani tempusta asti.” Varistähti sanoi iloisesti. He katsoivat hämmentyneenä, kun koko klaani, jopa kuningattaret pentuineen astuivat esiin aluskasvillisuudesta. “Minä Varistähti, Kuutamoklaanin päällikkö pyydän esi- isiäni kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Savutassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti, ja puolustaa tätä klaania- jopa henkesi uhalla?” “Lupaan.” Savutassu sanoi jännittyneenä. Siinä tapauksessa, Tätiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Savutassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Savukarvana. Tähtiklaani kunnioittaa uskollisuuttasi, ja hyviä saalistustaitojasi, ja hyväksymme sinut Kuutamoklaanin täydeksi soturiksi. Meripihkatassu katseli, kun Varistähti kutsui eteen Kuparitassun, ja Pyörretassun, ja antoi heille nimet Kuparihäntä ja Pyörreraita. Vihdoin hän kutsui Meripihkatassun eteen ja sanoi: “Meripihkatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti, ja puolustaa tätä klaania- jopa henkesi uhalla?” “Lupaan” Meripihkatassu sanoi itsevarmalla äänellä. “Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Meripihkasilmänä. Tähtiklaani kunnioittaa vahvuuttasi, ja oveluuttasi, ja hyväksymme sinut Kuutamoklaanin täydeksi soturiksi.” “Meripihkasilmä, Pyörrekarva Kuparihäntä, Savukarva!” Klaani huusi iloisena uusista sotureista. Meripihkasilmä kehräsi mielessään. *Olen nyt soturi. Nyt voin osallistua jokaiseen taisteluun, ja olla uskollinen Kuutamoklaanille.* Meripihkasilmä ajatteli iloisena. Hän lähti tassuttamaan kohti leiriä, mutta huomasikin tassujensa johdattavan häntä kohti ainutta puroa koko metsässä. Pian hän näki puron pulppuavan edessään ja istahti miettimään asioita. Meripihkasilmä käänsi katseensa maasta, kun kuuli kahahduksen, ja näki Hiekkalehden tulevan hänen luokseen. “Mitä nyt, miksi tulet tänne?” Meripihkasilmä kysyi hämmentyneenä *Hän on ihastukseni, mitä minä sanon, jos hän alkaa jutella kaikesta kanssani!?* Hiekkalehti tassutti hänen viereensä, ja kuiskasi: “Minä rakastan sinua, Meripihkasilmä” Meripihkasilmä häkeltyi ja nuolaisi pari kertaa rintaansa hämmentyneenä. Hän kokosi kaiken rohkeutensa ja takelteli. “M- minä ihastuin sinuun jo oppilasaikojeni alussa, ja mietin, tuota... Haluaisitko sinä olla kumppanini?” Hiekkalehti katsoi Meripihkasilmää rakastavasti ja nojautui tämän kylkeä vasten. “Tietenkin haluan, karvapallo” hän kehräsi.

Seittitassu katseli silmät sirrissä suuntaan missä Pöllötassun yhä liikkumaton ruumis makasi, puiden varjojen suojassa, Taivasliljan vahtivan katseen alla. Oppilas ei ollut vielä herännyt kertomaan versiotaan tulvivan vuoristopolun tapahtumista, eikä kollioppilaan ajatusten mukaan tuon edes tarvitsisi herätä ollenkaan. Hän tiesi että naaras tulisi paljastamaan heti herättyään pesätoverinsa moraalittoman teon ja ymmärtämättömät vuoristoklaanilaiset kävisivät heti hänen kimppuunsa. He eivät ymmärtäisi, että kyseessä olisi ollut joko Pöllötassun tai Seittitassun henki, he eivät ymmärtäisi sitä että kolli oli toiminut vaistojensa varassa ja yrittänyt pitää itseään hengissä. Oli silkkaa onnea, että tummanruskea kissa oli pudotuksesta selvinnyt hengissä, eikä tummaraitainen kissa olisi välttämättä ollut yhtä onnekas. Erilaiset ajatukset aina kuolonmarjojen syöttämisestä tukehduttamiseen kävivät kollioppilaan ajatuksissa, kun hän yritti pohtia miten saisi pidettyä pesätoverinsa hiljaisena tuon herätessä.
"Yöpentu, tästä päivästä lähtien kunnes olet soturinimesi saanut, sinut tunnetaan Yötassuna", Aaltotähti päätti aamuisen nimitysmenon ja koko klaani, Seittitassua lukuunottamatta, seurasivat kuinka tuore oppilas meni koskettamaan mestarinsa Ampiaispiston kuonoa. Kollioppilaaasta oli tuntunut suorastaan oudolta seurata nimitysseremoniaa vehreiden lehtipuiden alla heidän luolaleirinsä aukion sijaan. Tilaisuus ei vaikuttanut yhtä aidolta, tai todelta. Joku Tähtiklaaniin uskova olisi voinut kommentoida ettei seremoniaa olisi saanut pitää, sillä esi-isät eivät tuntuneet olevan samalla tavalla läsnä täällä kuin vuoristossa ollessa. Tummaraitainen kissa värähti tuntiessaan erittäin suuren vesipisaran putoavan otsalleen puiden lehtien välistä ja huokaisi syvään kun tihkusade alkoi takomaan maan pintaa. Hän käänsi katseensa sisareensa Katajatassuun, joka ei vaikuttanut hätkähtävän alkavaa sadetta, vaan huusi muun klaanin mukana uuden oppilaan nimeä: "Yötassu! Yötassu!"

Seittitassu kulki senaamuisessa, seremonian takia myöhästyneessä rajapartiossa, lähinnä pohtien sitä todennäköisyyttä, että voisiko Pöllötassu herätä juuri silloin kun hän ei olisi paikalla. Sade oli yltynyt ja kissojen turkit olivat alkaneet liimaantua ihoa vasten, ja kylmä alkoi pureutua luuytimiin saakka. Partion johtaja Uskosielu ei kuitenkaan ollut antanut vielä minkäänlaista viittausta siihen, että he olisivat kääntymässä takaisin väliaikaiseen leiriin päästäkseen sateelta suojaan ja lämmittelemään. Oppilas uskoi, että he kiertäisivät Neljän virran tammen kautta vielä Nummiklaanin ja Puroklaanin rajat, palaten vasta sitten takaisin väliaikaisten sammalpetien lämpöön. He olivat juuri saapuneet tammelle, kun yksi partion jäsenistä sihisi heitä pysähtymään ja olemaan hetken hissuksiin. Kolli ehti jo säikähtää uuden tulva-aallon saapumista kuten vuoristossa oli käynyt, mutta maata tärisyttävän voiman sijaan he kuulivat kissojen huutoja Kuutamoklaanin reviirin puolelta. Heidän partionsa astelivat vaistomaisesti puiden lomasta rajalle ja saivat kokea järkytyksen.
"Tähtiklaani sentään! En ole nähnyt jokea ennen noin raivokkaana ja suurena!" Ampiaispisto maukui katsellessaan silmät suurina tulvivaa rajajokea. Seittitassu katseli laajentunutta, aaltoilevaa vesimassaa, joka kohisten laski vuoristosta Neljän virran tammelle. Oli sanomattakin selvää, että vuoristosolien tulviminen vaikutti jo nyt kanjonin maankamaralla. Oppilas sai katseensa irti joesta, kun Kuutamoklaanin reviirin puolella näkyi äkisti liikettä, niin selkeää että se näkyi kaatosateenkin läpi. Lehtipuiden varjoissa tummat hahmot liikkuivat nopeaan vauhtiin, kunnes siniharmaa naaras ja mustavalkea kolli ilmestyivät peräkanaa juosten rajalle. He näyttivät siltä kuin olisivat juosseet henkensä edestä pois Kuutamoklaanin metsiköstä. Kahden kissan kyljet, jotka erottuivat hyvin läpimäriksi kastuneiden turkkien lomasta, kohoilivat tiheään tahtiin ja kaksikon hätääntyneet kasvot ja kiiluvat silmät nauliutuivat samantien vuoristoklaanilaisiin. Hetken kissat rajan molemmin puolin vai tuijottivat toisiaan vesisateessa, kunnes Kuutamoklaanin puolelta kuuluvasta metsiköstä alkoi kuulumaan huutoja.
"A-Auttakaa meitä!" siniharmaa kuutamoklaanilainen suorastaan vikisi tassutellessaan rajajoen vartta pitki lähemmäs Neljän virran tammea ja vuoristoklaanilaisia, mustavalkean kollin seuraten perässä. Vuoristoklaanilaisten katseet kääntyivät partion johtajaan Uskosieluun, joka ilmeettömästi seurasi kahden kissan nopeaa askellusta. Naaraan otsalle oli ilmestynyt muutama ryppy, kun tuo yritti pohtia keitä kissat olivat ja miksi he pakenivat Kuutamoklaanin reviiriltä. Seittitassu kääntyi katsomaan siniharmaata naarasta tarkemmin. Oliko hän nähnyt tuon jossakin kokoontumisessa, naaraan ulkonäkö näytti aika tutulta. Miksi kuutamoklaanilaiset haluaisivat omalle klaanitoverilleen pahaa? Oliko tuo rikkonut soturilakia tai tehnyt jotakin rangaistuksen arvoista?
"Kiltit, meillä ei ole paljoa aikaa! He haluavat tappaa meidät!" mustavalkea kolli huikkasi kääntäesään katseensa metsän suuntaan, kun sieltä tulevat äänet vain voimistuivat. Oppilas huomasi Tuhkakajon ja Yötassun häntien liikahtavan epämukavasti, kun kissa oli paljastanut heidän tilanteensa vakavuuden. Uskosielun neutraali ilme näytti kuitenkin kirkastuvan sanojen myötä ja hän nyökkäsi Neljän virran tammea kohti.
"Tulkaa rajallemme tammen vieressä, tapaamme teidät siellä", soturitar tokaisi. Kaksi kissaa näyttivät helpottuneilta, ottivat jalat taas kerran alleen ja lähtivät pinkomaan tammea kohti. Kun kissat olivat kääntäneet selkänsä partiolle, kääntyivät vuroistoklaanilaiset katsomaan kermanvaaleaa naarasta. Seittitassu ei peitellyt irvistystään kasvoillaan, kuten ei peitellyt Ampiaispistokaan.
"Mehän emme rupea kuutamoklaanilaisia auttamaan, kun meillä itsellämme on jo tassut täynnä ongelmia", kellertävä soturitar naukaisi inhoten jo ajatustakin. Uskosielu ei vastannut mitään klaanitoverinsa kommentille vaan viittoi partiota seuraamaan perässä, kun he lähtivät nyt itsekin rivakkaan tahtiin kulkemaan Neljän virran tammea kohti. Seittitassu oli täysin samaa mieltä isänemonsa kanssa, heidän klaaninsa pitäisi keskittyä nyt vain ja ainoastaan oman selviytymisensä varmistamistukseen eikä alkaa auttamaan muita.

//Inka?

Kahden kuun ikäinen pentukolmikko seurasi Luuklaanin metsästyspartion lähtemistä lämpimästä luolasta rankkaan ja kylmään vesisateeseen. Heidän viiksensä ja nöpönenänsä värisivät, kun urheat ja kovia kokeneet kissat ottivat vesisateen vastaan ilmeettömillä kasvoilla. Kuinka uljailta he näyttivätkään! Punapentu pystyi selkeästi näkemään kateuden ja ihailun Aavepennun ja Luupennun kasvoilla, vaikka häntä itseään ei aikuisten käytös kamalasti hetkauttanut. He kaikki kolme kyllä halusivat kovasti kasvaa jo oppilaiksi, päästä harjoittelemaan metsästystä ja taistelemista, sekä osoittamaan uskollisuutta klaanilleen lähtemällä rankkasateeseen partioimaan häntä pystyssä. Oppilasaikoihin olisi kuitenkin vielä todella pitkä aika ja kollipentu pyrki kuvittelemaan, että sentään nyt hän vielä saisi jäädä mielummin petiinsä nukkumaan jos häntä ei huvittanutkaan lähteä leiriaukiolle leikkimään. Oppilaana velvollisuudet olisi hoidettava mukisematta.
"Pennut! Tulkaa pois sieltä, te tukitte koko käytävän!" Mustakynnen maukaisu kuului luolan perältä ja kääntäessään päätään emonsa suuntaan näki Punapentu vain keltaiset, hohtavat silmät pimeydessä. Aavepentu ja Luupetu lähtivät syvästi huokaillen ja toisilleen mutisten kuningatarta kohti, keskimmäisen pennun seuraten muutaman askeleen jäljessä. Matkalla naaraan luo he ohittivat Jääsilmän ja uuden tulokkaan Yötassun, jotka kävivät jonkinlaista, ehkä hieman nihkeältä vaikuttavaa keskustelua. Kilpikonnakuvioinen pentu ei kuitenkaan jäänyt kahta naarasta kuuntelemaan, vaan jatkoi matkaansa veljiensä perässä heidän oman sammalpetinsä läheisyyteen. Veljet olivat jo alkaneet leikkiä sammalpallolla, mitä potkivat vuorotellen toisilleen ja välillä käyttivät ilmassakin. Punapennusta leikki näytti kivalta, mutta kaipasi hieman jotakin sähäkkyyttä ja hän tassuttelikin kahden veljensä väliin niin, että sai sammalpallon oman tassunsa alle kesken sen vierityksen.
"Voimmeko leikkiä niin, että yksi heittää sammalpallon niin korkealle ilmaan kuin pystyy ja kahden muun on napattava se. Se kuka ensimmäisenä nappaa pallon saa olla seuraava heittäjä?" hän ehdotti pentuetovereilleen, jotka hetken pohdinnan jälkeen nyökkäsivät molemmat innokas kiilto silmissään.

"kuutassu! Seuraa minua!"
Naali huusi.
"Luuletko että olen hullu?"
Sanoin muristen.
"En!, Usko minuun!"
Naali pyysi epätoivoisesti.
"Olkoon"
Sanoin ja astelin naalin luo.
"Kuolonmarjoja..., Ja paljon"
Naali sanoi ja osoitti hännällään niittyä joka oli täynnä kuolonmarjoja.
"Keräämmekö ne pois?"
Kysyin.
"Ei, näytin ne vain"
Naali sanoi.
"Mutta minulla on myös toinen asia"
Naali sanoi perääni, kun olin menossa haukkakiidon luo.
"Tuletko etsimään hämähäkinseittiä kanssani?"
Naali kysyi ja näyttti jalkojaan jotka olivat täynnä haavoja.
Mietin, miksi auttaisi kissaa jonka syystä liekkitähti menetti hengen, MUTTA oli oikeasti lämminsydäminen.
"Okei"
Sanoin hymyillen, sillä uskoin että tämä ei oikeasti tappaisi minua.
Lähdimme matkaan.
"En ole ikinä käynyt leirin ulkopuolella"
Kerroin.
"Mutta tiedätkö missä hämähäkinseittiä on?"
Kysyin.
"Joo tunnen hyvin yrtit ja hämähäkinseittiä löytyy kaikkialta kanjonista."
Naali kertoi.
"Voitko kertoa minulle mitä tapahtuu jos hengittää savua"
Kysyin.
"Kyllä, Savua hengittäessä kissalle tulee useasti kipeä kurkku ja paha yskä. Puhuminen ja söminen on haastavaa ja ääni on käheä. Johtaa helposti shokkiin."
Naali kertoi.
"Kamalaa!"
Huudahdin peloissani.
"Hei! Tuossa on hämähäkinseittiä!"
Naali huudahti, otti hämähäkinseittiä ja sitoi jalkansa.
"Mennään nyt leiriin"
Naali sanoi.

Kävelin Karhutassun luokse. Oppilas näytti melkein samalta kuin viimeksi, kun olin nähnyt hänet. Hänen lyhyt ruskea turkkinsa oli kostea ja takkuinen. Kolli hymyili minulle epävarmasti. Viimeksi kun hän oli ollut Nummiklaanissa, hän oli johdattanut minut, Kuutassun ja Joutsentassun rotankololle. Siellä olin saanut monta rotanpuremaa. Onneksi mikään niistä ei tulehtunut, ja ne parantuivat nopeasti. Kohta olisi aika mennä kokoontumiseen. Mitäköhän muissa klaaneissa oli tänä kuuna tapahtunut? Istuin Karhutassun vieressä. Kumpikaan ei sanonut mitään. Vilkaisin parantajan pesään. Siellä hoidettiin parasta aikaa Liljapentua, jonka Karhutassu oli pelastanut metsästä. Liekkitähti kutsui kokoontumiseen lähtijät luokseen. Käännyin lähteäkseni, mutta Karhutassu maukaisi hiljaa: "Olen pahoillani niistä rotanpuremista." Nyökkäsin. "Saat anteeksi. Ne parantuivat yllättävän nopeasti." Sanoin ja loikin muiden luokse.

Kun olimme päässeet neljän virran tammelle, Purovirta tuli antamaan ohjeet minulle ja Kuutassulle. Ei kuulemma saa kertoa liikaa ja kannattaa vain kuunnella muita. Nyökkäsimme ja Purovirta heilautti tyytyväisenä häntäänsä. Liekkitähti antoi merkin ja Nummiklaani juoksi paikalle. Paikalla oli jo Kuutamoklaani, ja Puroklaani tuli tänne samaan aikaan kuin mekin. Enää puuttui vuoristoklaani. Haistoin ilmaa. Ilmassa leijuu paljon erilaisia hajuja. Kävelin hämmentyneenä ympäriinsä. Näin ystävällisen näköisen, kauniin lumenvalkoisen oppilaan. Suuni loksahti auki. Kävelin varovasti naaraan luo. Kuutassu tuli perääni. Tervehdin oppilasta ja oppilas hymyili lempeästi ja tervehti takaisin. "Minä olen Sinitassu. Kuutamoklaaniin oppilas." Sydämeni pamppaili kovaa. Kuutassu katsoi minua huvittuneesti ja kertoi naaraalle nimensä. "Et näytä Kuutamoklaanilaiselle." Naaras totesi. "En näytäkään. Olin ennen kotikisu." Sinitassu kertoi. Hän räpäytti sinisiä silmiään, joista hän oli varmaan saanut nimensä. "Niin minäkin!" Kuutassu kertoi innoissaan, kun oli löytänyt jonkun toisenkin, joka ei ollut syntynyt klaanissa. "Onko teidän klaanissa kaikki hyvin?" Kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. "Ihan hyvin. Tosin tulvan takia jouduimme jättämään leirimme. Asustamme nyt muualla reviirillämme." Sinitassu vastasi. Aioin vastata, mutta kuulin kovaa jyrinää. Vuoristoklaanin kissa juoksivat paikalle. Nyt kaikki klaanit olivat paikalla. Klaanien päälliköt juttelivat hetken, sitten Liekkitähti lausui: "Täydenkuun kokoontuminen voi nyt alkaa!" Kaikki hiljenivät heti, paitsi jostakin takaa kuului vielä kuiskintaa. "Luopiojoukko Leopardilaikun johdolla hyökkäsi Nummiklaaniin. Klaanin parantaja Ketunkynsi, sekä arvostettu soturi Havuturkki menehtyivät taistelussa." Liekkitähti kertoi. Nyt takana kuiskivat kissakin hiljenivät. Sinitassu vilkaisi minua ja Kuutassua. "Olen pahoillani." Huokaisin hiljaa. Liekkitähti heilautti surullisesti häntäänsä ja jatkoi: "Susilauma erakko Naalin johdolla hyökkäsi Nummiklaaniin samaan aikaan, kun Puroklaani tuli pyytämään Nummiklaanista suojapaikkaa sen ajaksi, että tulva heidän reviirillään rauhoittuu." Ututähti tuhahti. "Otitte tappajan leiriinne hoitoon." Hän mutisi. Liekkitähti heilautti ärtyneenä korviaan. "Naali ei ole paha. Hän olisi kuollut jos ei olisi auttanut susia." Hän maukui. Ututähti näytti vieläkin vihaiselta, mutta ei väittänyt vastaan. Liekkitähti istahti ja sanoi: "Ututähti, sinun vuorosi." Ututähti nyökkäsi ja nousi seisomaan. "Minut saatiin vapautettua pahamaineisesta Luuklaanista. Liekkitähti kertoikin jo, että jouduimme jättämään leirimme tulvan takia. Taistelimme Nummiklaanin rinnalla susia vastaan. Silloin kuoli Tuulisydän suojellessaan pentutarhan pentuja." Hän sanoi katkerasti. Katsoin naarasta myötätuntoisesti. Hän oli joutunut kokemaan kaikenlaista tämän kuun aikana. Ututähti istahti ja antoi vuoron Vuoristoklaanin päällikölle, Aaltotähdelle. "Vuoristoklaani joutui lähtemään evakkoon leiristään tulvivan vuoriston takia. Asustamme tällä hetkellä reviirimme lehtimetsässä." Aalyotähti kertoi lyhyesti ja istuutui alas. Varistähti nousi kertomaan kuulumisia klaanistaan. "Kuutamoklaani on joutunut jättämään leirinsä tulvivan joen takia ja asustaa nyt reviirinsä eteläosassa. Klaanin vastanimitettyjä sotureita ovat Kiurulilja, Havuranta ja Aurinkotuuli" Yhdyin toistamaan soturien nimiä muiden kanssa. Kun lopetimme, katselin ympärilleni. Oliko kokous tässä? Ei näköjään. Kissat alkoivat jutella taas keskenään. Liekkitähti nousi kuitenkin vielä seisomaan. "Klaanin uusimmat soturit ovat Harmaamyrsky, Kottaraistuli ja Oravaturkki! Uusimmiksi oppilaiksi on nimetty Kuutassu, Lumitassu ja Karhutassu, heidän mestareinaan toimivat Haukkakiito Purovirta ja Tiikerililja!" Sydämeni pamppaili. Kissat alkoivat toistaa uusien soturien nimiä. Toistin taas muiden mukana.

Kun pääsimme takaisin leiriin, tuskin pysyin edes pystyssä. Menin Kuutassun viereen oppilaiden pesään. Kuutassu näytti mietteliäältä. "Tykkäsitkö ensimmäisestä kokoontumisestasi?" Hän kysäisi. Nyökkäsin. "Se oli jännää." Halusin mennä jo nukkumaan, mutta Kuutassu näytti siltä, että aikoi vielä kysyä jotakin. "Lumitassu. Tykkäätkö sinä Sinitassusta?" Kuutassu uteli. Sydämeni pamppaili taas kovaa. "Siis. Kaverina kyllä." Mumisin. En tiennyt oliko se totta. Kuutamoklaanin oppilas oli niin aurinkoinen. Hyvin ystävällinen, ja kauniskin vielä. Kuutassu ei näyttänyt uskovan minua. "Hyvää yötä." Hän sanoi ja käpertyi nukkumaan. Otin hänestä mallia ja nukahdin melkein heti.

// Siinä 😌

Haukkakiidon nukkuva keho painoi kylkeäni jokaisella naaraan hengenvedolla, pakottaen hiljaisen kehräyksen kumpuamaan kurkustani. Yö oli oikein lämmin, vaikka olikin hiukan sateinen. Marjapuska piti kuitenkin hyvin suojaa märältä ja tuulelta, sekä estäen mahdollisten yöllisten kulkijoiden näköyhteyden meihin. Nummet ja yötaivas erottuivat kuitenkin hyvin lehtien lomasta, joten pystyisin kyllä näkemään mahdolliset häiriöntekijät paljon ennen kuin he saisivat vainua meistä. Soturitar havahtui haukoittelemaan hetkeksi ja kiehnäsi sitten tiukemmin kiinni kylkeeni, tunkien kuononsa rinnalleni. Hän oli hetkessä uudestaan unessa ja tuhisi hiljaisesti, ja varsin suloisesti. Katselin ensiksi häntä hyvän tovin ja sitten käänsin katseeni taivaalle. Vaikka hetken olisi pitänyt olla toivoa ja rakkautta täynnä, rinnassani tuntui paino.
*Voi Linnunsiipi ja Lilja. Olen nyt päällikkö ja olen rikkonut soturilakia kanssanne enemmän mitä yksikään kissa tulisi koko elämänsä aikana rikkomaan...* mietin surullisena ja käperryin Haukkakiidon ympärille nukkumaan.

Valkotäplän seuraavan päivän päiväpartio toi mukanaan kaksi kappaletta yllätyksiä. Karhutassu oli palannut karkumatkaltaan, mukanaan takajaloistaan halvaantunut pentu. Yötuuli oli käynyt hakemassa pennun heti hoiviinsa, kertoen että vaikka olisi valitettava tosiasia etteivät jalat tulisi ikinä kuntoon, kannattaisi niitä edes yrittää hoitaa. Oppilaan olin vuorostani pyytänyt tulemaan minun ja Tiikerililjan kanssa pesälleni keskustelemaan asiat tuon yhtäkkisestä katoamisesta läpi. Kolli ei ollut erakkosukuinen, mikä olisi antanut edes hieman ymmärrystä sille miksi tuo oli vain ykskaks Nummiklaanista lähtenyt, joten halusin todella tietää syyt tummanruskean kissan karkumatkalle. Tuon mestari istui oppilaansa vieressä ja katseellaan kävi kissaa korvanpäistä varpaisiin läpi, kuin etsien joitakin merkkejä vahingoittumisesta tai ääneen sanomattomista ajatuksista. Päätin aloittaa kyselyni: "Karhutassu, sinä varmasti itsekin tiedät miksi olet täällä puhuttelussa kanssamme, mutta voisitko kertoa syyn omin sanoinesi?"
Karhutassun tummanruskea katse kävi minussa ja siirtyi sitten Tiikerililjaan, oppilaan korvien painautuessa taaemmas, kun näki mestarinsa huolestuneen ilmeen. Kolli laski katseensa tassuihinsa ja siirteli niitä, yrittäen pukea ajatuksiaan sanoiksi.
"Minä... minulle tuli sellainen tunne että minun piti lähteä", oppilas änkytti nostamatta katsettaan multaisesta maapohjasta. Oma katseeni kävi pikaisesti soturittaressa ja pystyin näkemään huolen paistavan tuon silmissä. Eikö tummanruskea kissa enää tuntenut Nummiklaania kodikseen? Vai oliko hän kenties kiusattu pesätovereidensa keskuudessa ja koki helpottavammaksi vain lähteä kauas pois muiden kissojen luota? Oliko muiden oppilaiden kanssa tullut riitaa ja tuo koki parhaimmaksi vaihtoehdoksi poistaa itsensä koko tilanteesta, kokonaan heidän elämistään? Mahdollisia syitä oli monia, mutta vain Karhutassu tietäisi totuuden.
"Haluaisitko kertoa tarkemmin miksi sinulla oli sellainen tunne?" Tiikerililja kysyi hämmästyneenä ja yritti varovasti kiertää häntäänsä oppilaansa ympärille kuin lohduttaakseen tuota. Kolli puri hammasta ja veti muutaman kerran syvään henkeä, selkeästi tuskaillen miettiessään miten kertoisi asian vain pystyisikö sitä ollenkaan edes kertomaan.
"Minä... Halusin...", Karhutassu vastasi, ehkä jopa hieman yllättyneenä omista sanoistaan. Kulmani kurtistuivat inasen ja hymähdin ymmärryksen merkkinä. Päätös lähteä oli ollut täysin oppilaan oma, eli kukaan ei ollut häntä siihen ainakaan pakottanut. Siltikin, syitä lähdölle olisi lukemattomia ja mietin saisimmeko Tiikerililjan kanssa edes puolikasta syytä esille vaikka kuinka yrittäisimme kuulustella kollia.

//Karhutassulla jatkoa?

Karhutassu mietti pitäisikö hänen kertoa tarkemmin syitä, miksi halusi lähteä. Liekkitähti tarkasteli häntä huolestuneena, ja Tiikerililja vielä huolestuneenpana. "Minä... Minusta tuntui... Että..." Oppilas änkytti. Hän ei tiennyt yhtään mitä sanoisi. "Jatka." Päällikkö kehotti. "Minusta tuntui että en kuulu tänne." Karhutassu sanoi hyvin nopeasti. Hän yllättyi siitä että Liekkitähti edes sai siitä selvää. "Miksi sinulla tuntui siltä?" Hän kysyi. "Noo... Minusta tuntui että minusta on täällä vain haittaa." Karhutassu mumisi. Tiikerililjan karvat nousivat pystyyn. Liekkitähti näytti mietteliäältä. Karhutassusta tuntui, että hänen pitäisi sanoa jotakin. "Minun takiani Lumitassulle tuli ne rotanpuremat." Hän sanoi lopulta. Nyt Liekkitähdenkin karvat nousivat pystyyn. Kolli selitti miten Lumitassu, Kuutassu ja Joutsentassu olivat ärsyttäneet häntä, ja hän halusi kostaa. Hän kertoi miten oli karistanut Tiikerililjan kannoiltaan ja vienyt ystävykset rotankololle. Hän kertoi myös miten oli tajunnut että oli tehnyt väärin ja auttanut Lumitassua. "Sen takia päätin lähteä Nummiklaanista. Sitä ennenkin minusta oli tuntunut jotenkin siltä, että minun piti lähteä." Kun hän oli lopettanut, hän mietti pitäisikö hänen kertoa vielä näkemästään unesta. *Ei. Eivät he uskoisi.* Hän mietti katkerasti. "Siinäkö kaikki?" Liekkitähti kysyi. Karhutassu nyökkäsi. Liekkitähti katsahti Tiikerililjaa. Tiikerililja heilautti korviaan. "Oli todella huono idea johtaa oppilastoverisi vaaraan, mutta hyvä että ymmärsit tehneesi väärin." Päällikkö piti pienen tauon, kunnes taas jatkoi: "Olemme iloisia että palasit takaisin." Karhutassu ei tiennyt mitä tekisi. Annettaisiinko hänelle rangaistus? "Voit nyt poistua." Liekkitähti maukui. Oppilas häneli pois pesästä. Hän kuuli kun Liekkitähti ja Tiikerililja juttelivat. *Menen moikkaamaan Liljapentua.* Hän päätti ja käveli parantajan pesälle. Tuntui ihanalta olla taas Nummiklaanissa. Yötuuli oli laittamassa yrttejä Liljapennun takajalkoihin. Liljapentu näytti synkältä, mutta heti kun hän näki Karhutassun, hän hymyili. "Hei Karhutassu!" Hän miukui. "Moi." Kolli sanoi ja istahti pennun viereen. "Näin kun tulit päällikön pesästä. Onko Liekkitähti vihainen?" Naaras kysyi. Karhutassu kohautti olkapäitään. "En tiedä. Ainakin hän oli huolestunut." Hän maukui. Tähtitassu tuhahti. "On syytä olla. Karata nyt leiristä ja tuoda halvaantunut pentu klaaniin. Sehän on vain taakka!" Karhutassu liu'utti kyntensä esillä. Liljapennun silmät kostuivat. "Peru sanasi heti!" Karhutassu sähähti. Tähtitassu pudisti päätään. Yötuuli nousi seisomaan. "Lopettakaa kinastelu!" Hän käski. Tähtitassu käytti kynsiään esillä. Karhutassu perääntyi. "Näkemiin Liljapentu. Älä anna Tähtitassun kiusata sinua." Hän sanoi ja käveli pois. *Heti kun palaan takaisin, alan riitelemään muiden kanssa.* Hän käveli oppilaiden pesälle ja näki Lumitassun juttelevan Kuutassun ja Joutsentassun kanssa. *Menen jonnekin muualle, etten ärsytä heitä.* Karhutassu löysi sopivan paikan läheltä uloskäyntiä. Hän istuutui ja alkoi sukia itseään. Hän ei saisi kokoajan haastaa riitaa muiden kanssa, vaikka Tähtitassuhan sen äsken aloitti.

Mustakynsi seurasi sivusilmällään kuinka hänen pentunsa heittelivät vuorotellen sammalpalloa toisilleen, kiljuen kannustuksia kun he saivat heitettyä sen normaalia korkeammalle. Hän oli myös hyvin tietoinen niistä ilkeistä katseista mitä muut luuklaanilaiset loivat meluaviin pentuihin ja häneen, kun ei tehnyt asialle mitään. Eikä hän tekisikään. vaikka itse Kuolontähti tulisi vaatimaan hiljaisuutta luolaan. Päällikön kykenemättömyyden ansiosta he olivat joutuneet pakenemaan leiristä ja hän, kuningatar kolmen pennun kanssa, oli saanut johdattaa Luuklaanin Tulikammion luolastoihin suojaan sateelta ja tulvivalta metsältä. Hänen pentunsa saisivat mekastaa niin paljon kun lystäisivät, oli naaraan ansiota että Luuklaani oli vielä yhtenä kappaleena.
"Hei Mustakynsi! Olisi mukavaa kuulla omat ajatuksensa täällä", Tappotahto huusi toiselta puolelta luolan seinustaa. Pennut lopettivat leikkinsä ja katsoivat hämmentyneenä emoaan, joka ei ollut pitänyt lainkaan ääntä ja ihmettelivät miksi soturi pyysi tuota olemaan hiljaa. Mustakynsi siristi silmiään ja väräytti toista korvaansa tympääntyneenä. Kuinka kiittämättömiä luuklaanilaiset oikein olivatkaan?
"Suosittelen Mustakipinän luona käymistä jos sinulla on vaikeuksia ymmärtää omia ajatuksiasi", hän naukui ja väläytti hyvin sarkastisen hymyn vanhalle kollille. Harmahtavan musta kissa väläytti hampaitaan irvistäen ja nousi tassuilleen, lähtien sitten kävellen tunnelia pitkin suuntaan missä Mustakipinä, mutta myös Kuolontähti majailivat. Kuningatar hymähti ja siirsi katseensa takaisin pentuihinsa, jotka yhä tuijottivat emoaan silmät ymmyrkäisinä.
"No jatkakaa leikkejänne vielä kun voitte", hän huudahti, kun kolme kollia eivät tehneet elettäkään jatkaakseen leikkiä. Sammalpallo oli hetkessä ilmassa, kun pennut säikähtivät emonsa käskyä ja siirtyivätkin hieman sivummalle tuosta. Mustakynsi sähähti, kuinka typeriä nuo pennut oikein osasivat olla?

Paarmahehku istahti paikalleen ja katseli hämillään väliaikaista leiriä, jonka Vuoristoklaanin kissat olivat lehtimetsään rakentaneet. Vielä hämmentyneempänä hän otti vastaan Loskaliidon ja Tomukukan, jotka pusertuivat muiden klaanitovereiden välistä ja loikkivat hänen luokseen tervehtimään onnelliset ja helpottuneet ilmeet kasvoillaan. Huojennus melkein karisti hänestä unen ja jäseniä vaivaavan kuuneenomaisen uupumuksen, ja epähuomiossa Paarmahehku kehrähti, kun tunsi Loskaliidon viiksien kutittavan nenäänsä, kun sisar puski hänen poskeaan. Ennen kuin hän kerkesi sanoa sanaakaan, vaaleanharmaa naaras aloitti pitkän höpötyksen siitä, kuinka vuoristopolut olivat täyttyneet hyökyvästä vesimassasta, kuinka leiri oli jouduttu evakuoimaan, kuinka he olivat tasapainotelleet henkensä edestä ainoaa mahdollista reittiä alas ja löytäneet lopulta tiensä pienelle aukiolle, jolla nyt majailivat. Paarmahehku antoi puolen selityksestä valua toisesta korvastaan sisään ja toisesta ulos mutta nyökkäili kuitenkin innostuneelle naaraalle tasaisin väliajoin. Tomukukka pukkasi tytärtään pehmeästi ja kääntyi katsomaan poikaansa lempeästi.
”Mutta missä te olitte? Etsimme sinua joka paikasta.”
Tuuheaturkkisen naaraan katse koveni.
”Luulin jo että joutuisimme lähtemään ilman sinua.”
Paarmahehku tunsi oudon puristuksen rinnassaan.
”Minä olin...” hän vilkaisi sivusilmällään Tuhkakajon ja Kurkitassun suuntaan, mutta kohtasikin Aaltotähden katseen. Perhettään tervehtimään rientänyt musta kolli koukisti häntäänsä juhlallisesti.
”Kiitos teille kaikille oikein kovasti, olette todistaneet uskollisuutenne Vuoristoklaanille ja teitä tullaan kunnioittamaan sen keskuudessa. Paarmahehku, tulisitko juttelemaan kanssani?”
Paarmahehku tuijotti päällikköä silmät viiruina ja pohti hetken, oliko kenties kuullut omiaan. Kun Aaltotähti katsoi häneen yhä hän nyökkäsi pikaisesti ja kompuroi ylös, mahdollisimman sulavasti, yrittäen piilotella sitä miten huojuvilta hänen jalkansa hänen allaan tuntuivat. Hän seurasi kevyesti ontuen päällikköä syrjemmälle kauemmas muista kissoista. He istuuntuivat marjapensaan juureen ja Paarmahehku puri hammastaan ja vilkuili tassujaan, näin lähellä päällikköä oleminen tuntui vähintäänkin vaivaannuttavalta. Samaan aikaan hänen näkökenttänsä sumeni ajoittain ja hän joutui pinnistelemään, ettei olisi lyyhistynyt siihen paikkaan.
”Halusin puhua kanssasi Kaunotassun soturiarvioinnista”, Aaltotähti aloitti.
”Onko hän mielestäsi valmis soturiksi?”
Paarmahehku katsoi varjoissa istuvaa päällikköä hämmentyneenä.
”Matkalla tänne Kaunotassu ja Salamatassu pelastivat Pöllötassun hukkumiselta”, musta kolli naukui.
”Se oli hyvin urheasti heiltä tehty. Olen jo puhunut Jäkäläaskeleen kanssa ja hänen mukaansa Salamatassu on valmis soturiksi.”
Paarmahehkun häntä nyki epäilevänä, kun hän kuunteli päällikön sanoja ja katsoi hänen pimeässä kiiluvia silmiään. Oliko Kaunotassu todella tehnyt jotain sellaista?
”Ovatko he kunnossa nyt?” Paarmahehku kysyi hiljaa yrittäen prosessoida kuulemaansa.
”Kaikki kolme voivat mainiosti”, Aaltotähti maukui nyökäten.
”Mutta jos Salamatassu ja Kaunotassu eivät olisi toimineet niin nopeasti kuin toimivat, asia voisi olla toisin.”
”Selvä”, Paarmahehku naukui kireästi ja huokaisi sitten. Kaunotassuko oli tehnyt niin? Ajatus tuntui kaukaiselta, hänen pentumainen oppilaansako oli riskeerannut henkensä klaanitoverinsa puolesta? Mitä kaikkea sillä välin oli tapahtunut, kun hän oli ollut poissa?
”Minä.. en ole kovinkaan paljon kerennyt ajatella hänen arviointiaan”, Paarmahehku naukui kiusaantuneena.
”En osannut ajatella, että se tulisi näin nopeasti.”
”Ymmärrän kyllä”, Aaltotähti tokaisi.
”Minusta se oli palkitsemisen arvoinen teko. Mutta olet hänen mestarinsa, ja on vain kohtuullista että saat olla mukana päättämässä asiasta.”
Paarmahehku nyökytteli ja nielaisi.
”Pyytäisin, että saisin puhua Kaunotassun kanssa ja tehdä sitten päätöksen”, hän yskähti.
”Hyvä on”, Aaltotähti naukui räpäyttäen silmiään. Paarmahehku ummisti silmiään pienesti. Hän oli häkeltynyt päällikön ehdotuksesta eikä tiennyt sekavassa tilassaan, mitä ajatella asiasta syvemmin.
”Ilmoita minulle sitten päätöksestäsi”, Aaltotähti jatkoi ja nyökkäsi hänelle luvan lähteä. Paarmahehku murahti pienesti myöntymisen merkiksi ja nousi ylös, jolloin maailma hänen ympärillään alkoi pyöriä vaarallisesti ja kolli puristi kyntensä maahan pysyäkseen paikallaan.
”Paarmahehku”, Aaltotähti pysäytti hänen menonsa. Hiilenmusta kolli vilkaisi päällikköä silmät väsyneenä siristäen.
”Kiitos vielä, kun olit mukana hakemassa Kurkitassua.”
Paarmahehku vilkaisi Aaltotähteä viimeisen kerran ja pudisti päätään pienesti. Sitten kolli lähti jolkottamaan hitaasti pois päin, sydän pamppaillen. Hän vilkaisi kuivuneita veriuomia rinnassaan ja ajatteli, että Aaltotähden oli täytynyt huomata ne.

Seuraavana päivänä Paarmahehku heräsi virkeänä. Sumu oli kadonnut hänen päästään ja kömpiessään ylös sammalpediltä, jolle oli ensimmäisenä lysähtänyt hän tunsi rauhaa katsellessaan kaikkia askareidensa parissa hääriviä klaanitovereita. Oli luonnotonta, etteivät he olleet kotonaan leiriluolassa eikä sen katto peittänyt yllä olevaa harmaata taivasta, mutta ainakin he olivat elossa. Paarmahehku venytti selkäänsä pitkään. Rintaankaan ei särkenyt enää. Taivaslilja oli vuorannut haavat hämähäkinseitillä ja antanut hänelle unikonsiemeniä syventämään hänen untaan.
Paarmahehku loikahti pois pediltä ja tassutteli eteen päin rennosti. Hänen silmänsä osuivat Uskosieluun ja muutamaan muuhun kissaan, jotka olivat lähdössä partioimaan. Vuoristoklaanin arki rullasi tasaisesti eteen päin vaikka he olivatkin kodittomia, eikä Paarmahehku voinut olla ihmettelemättä, mikseivät tavanomaiset negatiiviset ajatukset olleet jo vallanneet hänen päätään. Kolli alkoi etsiä katseellaan Kaunotassua, kun muistikuvat eilisestä keskustelusta Aaltotähden kanssa alkoivat palata hänen mieleensä.

//jatkan tästä pian ite. ^^