Kahden kuun ikäinen pentukolmikko seurasi Luuklaanin metsästyspartion lähtemistä lämpimästä luolasta rankkaan ja kylmään vesisateeseen. Heidän viiksensä ja nöpönenänsä värisivät, kun urheat ja kovia kokeneet kissat ottivat vesisateen vastaan ilmeettömillä kasvoilla. Kuinka uljailta he näyttivätkään! Punapentu pystyi selkeästi näkemään kateuden ja ihailun Aavepennun ja Luupennun kasvoilla, vaikka häntä itseään ei aikuisten käytös kamalasti hetkauttanut. He kaikki kolme kyllä halusivat kovasti kasvaa jo oppilaiksi, päästä harjoittelemaan metsästystä ja taistelemista, sekä osoittamaan uskollisuutta klaanilleen lähtemällä rankkasateeseen partioimaan häntä pystyssä. Oppilasaikoihin olisi kuitenkin vielä todella pitkä aika ja kollipentu pyrki kuvittelemaan, että sentään nyt hän vielä saisi jäädä mielummin petiinsä nukkumaan jos häntä ei huvittanutkaan lähteä leiriaukiolle leikkimään. Oppilaana velvollisuudet olisi hoidettava mukisematta.
"Pennut! Tulkaa pois sieltä, te tukitte koko käytävän!" Mustakynnen maukaisu kuului luolan perältä ja kääntäessään päätään emonsa suuntaan näki Punapentu vain keltaiset, hohtavat silmät pimeydessä. Aavepentu ja Luupetu lähtivät syvästi huokaillen ja toisilleen mutisten kuningatarta kohti, keskimmäisen pennun seuraten muutaman askeleen jäljessä. Matkalla naaraan luo he ohittivat Jääsilmän ja uuden tulokkaan Yötassun, jotka kävivät jonkinlaista, ehkä hieman nihkeältä vaikuttavaa keskustelua. Kilpikonnakuvioinen pentu ei kuitenkaan jäänyt kahta naarasta kuuntelemaan, vaan jatkoi matkaansa veljiensä perässä heidän oman sammalpetinsä läheisyyteen. Veljet olivat jo alkaneet leikkiä sammalpallolla, mitä potkivat vuorotellen toisilleen ja välillä käyttivät ilmassakin. Punapennusta leikki näytti kivalta, mutta kaipasi hieman jotakin sähäkkyyttä ja hän tassuttelikin kahden veljensä väliin niin, että sai sammalpallon oman tassunsa alle kesken sen vierityksen.
"Voimmeko leikkiä niin, että yksi heittää sammalpallon niin korkealle ilmaan kuin pystyy ja kahden muun on napattava se. Se kuka ensimmäisenä nappaa pallon saa olla seuraava heittäjä?" hän ehdotti pentuetovereilleen, jotka hetken pohdinnan jälkeen nyökkäsivät molemmat innokas kiilto silmissään.

"kuutassu! Seuraa minua!"
Naali huusi.
"Luuletko että olen hullu?"
Sanoin muristen.
"En!, Usko minuun!"
Naali pyysi epätoivoisesti.
"Olkoon"
Sanoin ja astelin naalin luo.
"Kuolonmarjoja..., Ja paljon"
Naali sanoi ja osoitti hännällään niittyä joka oli täynnä kuolonmarjoja.
"Keräämmekö ne pois?"
Kysyin.
"Ei, näytin ne vain"
Naali sanoi.
"Mutta minulla on myös toinen asia"
Naali sanoi perääni, kun olin menossa haukkakiidon luo.
"Tuletko etsimään hämähäkinseittiä kanssani?"
Naali kysyi ja näyttti jalkojaan jotka olivat täynnä haavoja.
Mietin, miksi auttaisi kissaa jonka syystä liekkitähti menetti hengen, MUTTA oli oikeasti lämminsydäminen.
"Okei"
Sanoin hymyillen, sillä uskoin että tämä ei oikeasti tappaisi minua.
Lähdimme matkaan.
"En ole ikinä käynyt leirin ulkopuolella"
Kerroin.
"Mutta tiedätkö missä hämähäkinseittiä on?"
Kysyin.
"Joo tunnen hyvin yrtit ja hämähäkinseittiä löytyy kaikkialta kanjonista."
Naali kertoi.
"Voitko kertoa minulle mitä tapahtuu jos hengittää savua"
Kysyin.
"Kyllä, Savua hengittäessä kissalle tulee useasti kipeä kurkku ja paha yskä. Puhuminen ja söminen on haastavaa ja ääni on käheä. Johtaa helposti shokkiin."
Naali kertoi.
"Kamalaa!"
Huudahdin peloissani.
"Hei! Tuossa on hämähäkinseittiä!"
Naali huudahti, otti hämähäkinseittiä ja sitoi jalkansa.
"Mennään nyt leiriin"
Naali sanoi.

Kävelin Karhutassun luokse. Oppilas näytti melkein samalta kuin viimeksi, kun olin nähnyt hänet. Hänen lyhyt ruskea turkkinsa oli kostea ja takkuinen. Kolli hymyili minulle epävarmasti. Viimeksi kun hän oli ollut Nummiklaanissa, hän oli johdattanut minut, Kuutassun ja Joutsentassun rotankololle. Siellä olin saanut monta rotanpuremaa. Onneksi mikään niistä ei tulehtunut, ja ne parantuivat nopeasti. Kohta olisi aika mennä kokoontumiseen. Mitäköhän muissa klaaneissa oli tänä kuuna tapahtunut? Istuin Karhutassun vieressä. Kumpikaan ei sanonut mitään. Vilkaisin parantajan pesään. Siellä hoidettiin parasta aikaa Liljapentua, jonka Karhutassu oli pelastanut metsästä. Liekkitähti kutsui kokoontumiseen lähtijät luokseen. Käännyin lähteäkseni, mutta Karhutassu maukaisi hiljaa: "Olen pahoillani niistä rotanpuremista." Nyökkäsin. "Saat anteeksi. Ne parantuivat yllättävän nopeasti." Sanoin ja loikin muiden luokse.

Kun olimme päässeet neljän virran tammelle, Purovirta tuli antamaan ohjeet minulle ja Kuutassulle. Ei kuulemma saa kertoa liikaa ja kannattaa vain kuunnella muita. Nyökkäsimme ja Purovirta heilautti tyytyväisenä häntäänsä. Liekkitähti antoi merkin ja Nummiklaani juoksi paikalle. Paikalla oli jo Kuutamoklaani, ja Puroklaani tuli tänne samaan aikaan kuin mekin. Enää puuttui vuoristoklaani. Haistoin ilmaa. Ilmassa leijuu paljon erilaisia hajuja. Kävelin hämmentyneenä ympäriinsä. Näin ystävällisen näköisen, kauniin lumenvalkoisen oppilaan. Suuni loksahti auki. Kävelin varovasti naaraan luo. Kuutassu tuli perääni. Tervehdin oppilasta ja oppilas hymyili lempeästi ja tervehti takaisin. "Minä olen Sinitassu. Kuutamoklaaniin oppilas." Sydämeni pamppaili kovaa. Kuutassu katsoi minua huvittuneesti ja kertoi naaraalle nimensä. "Et näytä Kuutamoklaanilaiselle." Naaras totesi. "En näytäkään. Olin ennen kotikisu." Sinitassu kertoi. Hän räpäytti sinisiä silmiään, joista hän oli varmaan saanut nimensä. "Niin minäkin!" Kuutassu kertoi innoissaan, kun oli löytänyt jonkun toisenkin, joka ei ollut syntynyt klaanissa. "Onko teidän klaanissa kaikki hyvin?" Kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. "Ihan hyvin. Tosin tulvan takia jouduimme jättämään leirimme. Asustamme nyt muualla reviirillämme." Sinitassu vastasi. Aioin vastata, mutta kuulin kovaa jyrinää. Vuoristoklaanin kissa juoksivat paikalle. Nyt kaikki klaanit olivat paikalla. Klaanien päälliköt juttelivat hetken, sitten Liekkitähti lausui: "Täydenkuun kokoontuminen voi nyt alkaa!" Kaikki hiljenivät heti, paitsi jostakin takaa kuului vielä kuiskintaa. "Luopiojoukko Leopardilaikun johdolla hyökkäsi Nummiklaaniin. Klaanin parantaja Ketunkynsi, sekä arvostettu soturi Havuturkki menehtyivät taistelussa." Liekkitähti kertoi. Nyt takana kuiskivat kissakin hiljenivät. Sinitassu vilkaisi minua ja Kuutassua. "Olen pahoillani." Huokaisin hiljaa. Liekkitähti heilautti surullisesti häntäänsä ja jatkoi: "Susilauma erakko Naalin johdolla hyökkäsi Nummiklaaniin samaan aikaan, kun Puroklaani tuli pyytämään Nummiklaanista suojapaikkaa sen ajaksi, että tulva heidän reviirillään rauhoittuu." Ututähti tuhahti. "Otitte tappajan leiriinne hoitoon." Hän mutisi. Liekkitähti heilautti ärtyneenä korviaan. "Naali ei ole paha. Hän olisi kuollut jos ei olisi auttanut susia." Hän maukui. Ututähti näytti vieläkin vihaiselta, mutta ei väittänyt vastaan. Liekkitähti istahti ja sanoi: "Ututähti, sinun vuorosi." Ututähti nyökkäsi ja nousi seisomaan. "Minut saatiin vapautettua pahamaineisesta Luuklaanista. Liekkitähti kertoikin jo, että jouduimme jättämään leirimme tulvan takia. Taistelimme Nummiklaanin rinnalla susia vastaan. Silloin kuoli Tuulisydän suojellessaan pentutarhan pentuja." Hän sanoi katkerasti. Katsoin naarasta myötätuntoisesti. Hän oli joutunut kokemaan kaikenlaista tämän kuun aikana. Ututähti istahti ja antoi vuoron Vuoristoklaanin päällikölle, Aaltotähdelle. "Vuoristoklaani joutui lähtemään evakkoon leiristään tulvivan vuoriston takia. Asustamme tällä hetkellä reviirimme lehtimetsässä." Aalyotähti kertoi lyhyesti ja istuutui alas. Varistähti nousi kertomaan kuulumisia klaanistaan. "Kuutamoklaani on joutunut jättämään leirinsä tulvivan joen takia ja asustaa nyt reviirinsä eteläosassa. Klaanin vastanimitettyjä sotureita ovat Kiurulilja, Havuranta ja Aurinkotuuli" Yhdyin toistamaan soturien nimiä muiden kanssa. Kun lopetimme, katselin ympärilleni. Oliko kokous tässä? Ei näköjään. Kissat alkoivat jutella taas keskenään. Liekkitähti nousi kuitenkin vielä seisomaan. "Klaanin uusimmat soturit ovat Harmaamyrsky, Kottaraistuli ja Oravaturkki! Uusimmiksi oppilaiksi on nimetty Kuutassu, Lumitassu ja Karhutassu, heidän mestareinaan toimivat Haukkakiito Purovirta ja Tiikerililja!" Sydämeni pamppaili. Kissat alkoivat toistaa uusien soturien nimiä. Toistin taas muiden mukana.

Kun pääsimme takaisin leiriin, tuskin pysyin edes pystyssä. Menin Kuutassun viereen oppilaiden pesään. Kuutassu näytti mietteliäältä. "Tykkäsitkö ensimmäisestä kokoontumisestasi?" Hän kysäisi. Nyökkäsin. "Se oli jännää." Halusin mennä jo nukkumaan, mutta Kuutassu näytti siltä, että aikoi vielä kysyä jotakin. "Lumitassu. Tykkäätkö sinä Sinitassusta?" Kuutassu uteli. Sydämeni pamppaili taas kovaa. "Siis. Kaverina kyllä." Mumisin. En tiennyt oliko se totta. Kuutamoklaanin oppilas oli niin aurinkoinen. Hyvin ystävällinen, ja kauniskin vielä. Kuutassu ei näyttänyt uskovan minua. "Hyvää yötä." Hän sanoi ja käpertyi nukkumaan. Otin hänestä mallia ja nukahdin melkein heti.

// Siinä 😌

Haukkakiidon nukkuva keho painoi kylkeäni jokaisella naaraan hengenvedolla, pakottaen hiljaisen kehräyksen kumpuamaan kurkustani. Yö oli oikein lämmin, vaikka olikin hiukan sateinen. Marjapuska piti kuitenkin hyvin suojaa märältä ja tuulelta, sekä estäen mahdollisten yöllisten kulkijoiden näköyhteyden meihin. Nummet ja yötaivas erottuivat kuitenkin hyvin lehtien lomasta, joten pystyisin kyllä näkemään mahdolliset häiriöntekijät paljon ennen kuin he saisivat vainua meistä. Soturitar havahtui haukoittelemaan hetkeksi ja kiehnäsi sitten tiukemmin kiinni kylkeeni, tunkien kuononsa rinnalleni. Hän oli hetkessä uudestaan unessa ja tuhisi hiljaisesti, ja varsin suloisesti. Katselin ensiksi häntä hyvän tovin ja sitten käänsin katseeni taivaalle. Vaikka hetken olisi pitänyt olla toivoa ja rakkautta täynnä, rinnassani tuntui paino.
*Voi Linnunsiipi ja Lilja. Olen nyt päällikkö ja olen rikkonut soturilakia kanssanne enemmän mitä yksikään kissa tulisi koko elämänsä aikana rikkomaan...* mietin surullisena ja käperryin Haukkakiidon ympärille nukkumaan.

Valkotäplän seuraavan päivän päiväpartio toi mukanaan kaksi kappaletta yllätyksiä. Karhutassu oli palannut karkumatkaltaan, mukanaan takajaloistaan halvaantunut pentu. Yötuuli oli käynyt hakemassa pennun heti hoiviinsa, kertoen että vaikka olisi valitettava tosiasia etteivät jalat tulisi ikinä kuntoon, kannattaisi niitä edes yrittää hoitaa. Oppilaan olin vuorostani pyytänyt tulemaan minun ja Tiikerililjan kanssa pesälleni keskustelemaan asiat tuon yhtäkkisestä katoamisesta läpi. Kolli ei ollut erakkosukuinen, mikä olisi antanut edes hieman ymmärrystä sille miksi tuo oli vain ykskaks Nummiklaanista lähtenyt, joten halusin todella tietää syyt tummanruskean kissan karkumatkalle. Tuon mestari istui oppilaansa vieressä ja katseellaan kävi kissaa korvanpäistä varpaisiin läpi, kuin etsien joitakin merkkejä vahingoittumisesta tai ääneen sanomattomista ajatuksista. Päätin aloittaa kyselyni: "Karhutassu, sinä varmasti itsekin tiedät miksi olet täällä puhuttelussa kanssamme, mutta voisitko kertoa syyn omin sanoinesi?"
Karhutassun tummanruskea katse kävi minussa ja siirtyi sitten Tiikerililjaan, oppilaan korvien painautuessa taaemmas, kun näki mestarinsa huolestuneen ilmeen. Kolli laski katseensa tassuihinsa ja siirteli niitä, yrittäen pukea ajatuksiaan sanoiksi.
"Minä... minulle tuli sellainen tunne että minun piti lähteä", oppilas änkytti nostamatta katsettaan multaisesta maapohjasta. Oma katseeni kävi pikaisesti soturittaressa ja pystyin näkemään huolen paistavan tuon silmissä. Eikö tummanruskea kissa enää tuntenut Nummiklaania kodikseen? Vai oliko hän kenties kiusattu pesätovereidensa keskuudessa ja koki helpottavammaksi vain lähteä kauas pois muiden kissojen luota? Oliko muiden oppilaiden kanssa tullut riitaa ja tuo koki parhaimmaksi vaihtoehdoksi poistaa itsensä koko tilanteesta, kokonaan heidän elämistään? Mahdollisia syitä oli monia, mutta vain Karhutassu tietäisi totuuden.
"Haluaisitko kertoa tarkemmin miksi sinulla oli sellainen tunne?" Tiikerililja kysyi hämmästyneenä ja yritti varovasti kiertää häntäänsä oppilaansa ympärille kuin lohduttaakseen tuota. Kolli puri hammasta ja veti muutaman kerran syvään henkeä, selkeästi tuskaillen miettiessään miten kertoisi asian vain pystyisikö sitä ollenkaan edes kertomaan.
"Minä... Halusin...", Karhutassu vastasi, ehkä jopa hieman yllättyneenä omista sanoistaan. Kulmani kurtistuivat inasen ja hymähdin ymmärryksen merkkinä. Päätös lähteä oli ollut täysin oppilaan oma, eli kukaan ei ollut häntä siihen ainakaan pakottanut. Siltikin, syitä lähdölle olisi lukemattomia ja mietin saisimmeko Tiikerililjan kanssa edes puolikasta syytä esille vaikka kuinka yrittäisimme kuulustella kollia.

//Karhutassulla jatkoa?

Karhutassu mietti pitäisikö hänen kertoa tarkemmin syitä, miksi halusi lähteä. Liekkitähti tarkasteli häntä huolestuneena, ja Tiikerililja vielä huolestuneenpana. "Minä... Minusta tuntui... Että..." Oppilas änkytti. Hän ei tiennyt yhtään mitä sanoisi. "Jatka." Päällikkö kehotti. "Minusta tuntui että en kuulu tänne." Karhutassu sanoi hyvin nopeasti. Hän yllättyi siitä että Liekkitähti edes sai siitä selvää. "Miksi sinulla tuntui siltä?" Hän kysyi. "Noo... Minusta tuntui että minusta on täällä vain haittaa." Karhutassu mumisi. Tiikerililjan karvat nousivat pystyyn. Liekkitähti näytti mietteliäältä. Karhutassusta tuntui, että hänen pitäisi sanoa jotakin. "Minun takiani Lumitassulle tuli ne rotanpuremat." Hän sanoi lopulta. Nyt Liekkitähdenkin karvat nousivat pystyyn. Kolli selitti miten Lumitassu, Kuutassu ja Joutsentassu olivat ärsyttäneet häntä, ja hän halusi kostaa. Hän kertoi miten oli karistanut Tiikerililjan kannoiltaan ja vienyt ystävykset rotankololle. Hän kertoi myös miten oli tajunnut että oli tehnyt väärin ja auttanut Lumitassua. "Sen takia päätin lähteä Nummiklaanista. Sitä ennenkin minusta oli tuntunut jotenkin siltä, että minun piti lähteä." Kun hän oli lopettanut, hän mietti pitäisikö hänen kertoa vielä näkemästään unesta. *Ei. Eivät he uskoisi.* Hän mietti katkerasti. "Siinäkö kaikki?" Liekkitähti kysyi. Karhutassu nyökkäsi. Liekkitähti katsahti Tiikerililjaa. Tiikerililja heilautti korviaan. "Oli todella huono idea johtaa oppilastoverisi vaaraan, mutta hyvä että ymmärsit tehneesi väärin." Päällikkö piti pienen tauon, kunnes taas jatkoi: "Olemme iloisia että palasit takaisin." Karhutassu ei tiennyt mitä tekisi. Annettaisiinko hänelle rangaistus? "Voit nyt poistua." Liekkitähti maukui. Oppilas häneli pois pesästä. Hän kuuli kun Liekkitähti ja Tiikerililja juttelivat. *Menen moikkaamaan Liljapentua.* Hän päätti ja käveli parantajan pesälle. Tuntui ihanalta olla taas Nummiklaanissa. Yötuuli oli laittamassa yrttejä Liljapennun takajalkoihin. Liljapentu näytti synkältä, mutta heti kun hän näki Karhutassun, hän hymyili. "Hei Karhutassu!" Hän miukui. "Moi." Kolli sanoi ja istahti pennun viereen. "Näin kun tulit päällikön pesästä. Onko Liekkitähti vihainen?" Naaras kysyi. Karhutassu kohautti olkapäitään. "En tiedä. Ainakin hän oli huolestunut." Hän maukui. Tähtitassu tuhahti. "On syytä olla. Karata nyt leiristä ja tuoda halvaantunut pentu klaaniin. Sehän on vain taakka!" Karhutassu liu'utti kyntensä esillä. Liljapennun silmät kostuivat. "Peru sanasi heti!" Karhutassu sähähti. Tähtitassu pudisti päätään. Yötuuli nousi seisomaan. "Lopettakaa kinastelu!" Hän käski. Tähtitassu käytti kynsiään esillä. Karhutassu perääntyi. "Näkemiin Liljapentu. Älä anna Tähtitassun kiusata sinua." Hän sanoi ja käveli pois. *Heti kun palaan takaisin, alan riitelemään muiden kanssa.* Hän käveli oppilaiden pesälle ja näki Lumitassun juttelevan Kuutassun ja Joutsentassun kanssa. *Menen jonnekin muualle, etten ärsytä heitä.* Karhutassu löysi sopivan paikan läheltä uloskäyntiä. Hän istuutui ja alkoi sukia itseään. Hän ei saisi kokoajan haastaa riitaa muiden kanssa, vaikka Tähtitassuhan sen äsken aloitti.

Mustakynsi seurasi sivusilmällään kuinka hänen pentunsa heittelivät vuorotellen sammalpalloa toisilleen, kiljuen kannustuksia kun he saivat heitettyä sen normaalia korkeammalle. Hän oli myös hyvin tietoinen niistä ilkeistä katseista mitä muut luuklaanilaiset loivat meluaviin pentuihin ja häneen, kun ei tehnyt asialle mitään. Eikä hän tekisikään. vaikka itse Kuolontähti tulisi vaatimaan hiljaisuutta luolaan. Päällikön kykenemättömyyden ansiosta he olivat joutuneet pakenemaan leiristä ja hän, kuningatar kolmen pennun kanssa, oli saanut johdattaa Luuklaanin Tulikammion luolastoihin suojaan sateelta ja tulvivalta metsältä. Hänen pentunsa saisivat mekastaa niin paljon kun lystäisivät, oli naaraan ansiota että Luuklaani oli vielä yhtenä kappaleena.
"Hei Mustakynsi! Olisi mukavaa kuulla omat ajatuksensa täällä", Tappotahto huusi toiselta puolelta luolan seinustaa. Pennut lopettivat leikkinsä ja katsoivat hämmentyneenä emoaan, joka ei ollut pitänyt lainkaan ääntä ja ihmettelivät miksi soturi pyysi tuota olemaan hiljaa. Mustakynsi siristi silmiään ja väräytti toista korvaansa tympääntyneenä. Kuinka kiittämättömiä luuklaanilaiset oikein olivatkaan?
"Suosittelen Mustakipinän luona käymistä jos sinulla on vaikeuksia ymmärtää omia ajatuksiasi", hän naukui ja väläytti hyvin sarkastisen hymyn vanhalle kollille. Harmahtavan musta kissa väläytti hampaitaan irvistäen ja nousi tassuilleen, lähtien sitten kävellen tunnelia pitkin suuntaan missä Mustakipinä, mutta myös Kuolontähti majailivat. Kuningatar hymähti ja siirsi katseensa takaisin pentuihinsa, jotka yhä tuijottivat emoaan silmät ymmyrkäisinä.
"No jatkakaa leikkejänne vielä kun voitte", hän huudahti, kun kolme kollia eivät tehneet elettäkään jatkaakseen leikkiä. Sammalpallo oli hetkessä ilmassa, kun pennut säikähtivät emonsa käskyä ja siirtyivätkin hieman sivummalle tuosta. Mustakynsi sähähti, kuinka typeriä nuo pennut oikein osasivat olla?

Paarmahehku istahti paikalleen ja katseli hämillään väliaikaista leiriä, jonka Vuoristoklaanin kissat olivat lehtimetsään rakentaneet. Vielä hämmentyneempänä hän otti vastaan Loskaliidon ja Tomukukan, jotka pusertuivat muiden klaanitovereiden välistä ja loikkivat hänen luokseen tervehtimään onnelliset ja helpottuneet ilmeet kasvoillaan. Huojennus melkein karisti hänestä unen ja jäseniä vaivaavan kuuneenomaisen uupumuksen, ja epähuomiossa Paarmahehku kehrähti, kun tunsi Loskaliidon viiksien kutittavan nenäänsä, kun sisar puski hänen poskeaan. Ennen kuin hän kerkesi sanoa sanaakaan, vaaleanharmaa naaras aloitti pitkän höpötyksen siitä, kuinka vuoristopolut olivat täyttyneet hyökyvästä vesimassasta, kuinka leiri oli jouduttu evakuoimaan, kuinka he olivat tasapainotelleet henkensä edestä ainoaa mahdollista reittiä alas ja löytäneet lopulta tiensä pienelle aukiolle, jolla nyt majailivat. Paarmahehku antoi puolen selityksestä valua toisesta korvastaan sisään ja toisesta ulos mutta nyökkäili kuitenkin innostuneelle naaraalle tasaisin väliajoin. Tomukukka pukkasi tytärtään pehmeästi ja kääntyi katsomaan poikaansa lempeästi.
”Mutta missä te olitte? Etsimme sinua joka paikasta.”
Tuuheaturkkisen naaraan katse koveni.
”Luulin jo että joutuisimme lähtemään ilman sinua.”
Paarmahehku tunsi oudon puristuksen rinnassaan.
”Minä olin...” hän vilkaisi sivusilmällään Tuhkakajon ja Kurkitassun suuntaan, mutta kohtasikin Aaltotähden katseen. Perhettään tervehtimään rientänyt musta kolli koukisti häntäänsä juhlallisesti.
”Kiitos teille kaikille oikein kovasti, olette todistaneet uskollisuutenne Vuoristoklaanille ja teitä tullaan kunnioittamaan sen keskuudessa. Paarmahehku, tulisitko juttelemaan kanssani?”
Paarmahehku tuijotti päällikköä silmät viiruina ja pohti hetken, oliko kenties kuullut omiaan. Kun Aaltotähti katsoi häneen yhä hän nyökkäsi pikaisesti ja kompuroi ylös, mahdollisimman sulavasti, yrittäen piilotella sitä miten huojuvilta hänen jalkansa hänen allaan tuntuivat. Hän seurasi kevyesti ontuen päällikköä syrjemmälle kauemmas muista kissoista. He istuuntuivat marjapensaan juureen ja Paarmahehku puri hammastaan ja vilkuili tassujaan, näin lähellä päällikköä oleminen tuntui vähintäänkin vaivaannuttavalta. Samaan aikaan hänen näkökenttänsä sumeni ajoittain ja hän joutui pinnistelemään, ettei olisi lyyhistynyt siihen paikkaan.
”Halusin puhua kanssasi Kaunotassun soturiarvioinnista”, Aaltotähti aloitti.
”Onko hän mielestäsi valmis soturiksi?”
Paarmahehku katsoi varjoissa istuvaa päällikköä hämmentyneenä.
”Matkalla tänne Kaunotassu ja Salamatassu pelastivat Pöllötassun hukkumiselta”, musta kolli naukui.
”Se oli hyvin urheasti heiltä tehty. Olen jo puhunut Jäkäläaskeleen kanssa ja hänen mukaansa Salamatassu on valmis soturiksi.”
Paarmahehkun häntä nyki epäilevänä, kun hän kuunteli päällikön sanoja ja katsoi hänen pimeässä kiiluvia silmiään. Oliko Kaunotassu todella tehnyt jotain sellaista?
”Ovatko he kunnossa nyt?” Paarmahehku kysyi hiljaa yrittäen prosessoida kuulemaansa.
”Kaikki kolme voivat mainiosti”, Aaltotähti maukui nyökäten.
”Mutta jos Salamatassu ja Kaunotassu eivät olisi toimineet niin nopeasti kuin toimivat, asia voisi olla toisin.”
”Selvä”, Paarmahehku naukui kireästi ja huokaisi sitten. Kaunotassuko oli tehnyt niin? Ajatus tuntui kaukaiselta, hänen pentumainen oppilaansako oli riskeerannut henkensä klaanitoverinsa puolesta? Mitä kaikkea sillä välin oli tapahtunut, kun hän oli ollut poissa?
”Minä.. en ole kovinkaan paljon kerennyt ajatella hänen arviointiaan”, Paarmahehku naukui kiusaantuneena.
”En osannut ajatella, että se tulisi näin nopeasti.”
”Ymmärrän kyllä”, Aaltotähti tokaisi.
”Minusta se oli palkitsemisen arvoinen teko. Mutta olet hänen mestarinsa, ja on vain kohtuullista että saat olla mukana päättämässä asiasta.”
Paarmahehku nyökytteli ja nielaisi.
”Pyytäisin, että saisin puhua Kaunotassun kanssa ja tehdä sitten päätöksen”, hän yskähti.
”Hyvä on”, Aaltotähti naukui räpäyttäen silmiään. Paarmahehku ummisti silmiään pienesti. Hän oli häkeltynyt päällikön ehdotuksesta eikä tiennyt sekavassa tilassaan, mitä ajatella asiasta syvemmin.
”Ilmoita minulle sitten päätöksestäsi”, Aaltotähti jatkoi ja nyökkäsi hänelle luvan lähteä. Paarmahehku murahti pienesti myöntymisen merkiksi ja nousi ylös, jolloin maailma hänen ympärillään alkoi pyöriä vaarallisesti ja kolli puristi kyntensä maahan pysyäkseen paikallaan.
”Paarmahehku”, Aaltotähti pysäytti hänen menonsa. Hiilenmusta kolli vilkaisi päällikköä silmät väsyneenä siristäen.
”Kiitos vielä, kun olit mukana hakemassa Kurkitassua.”
Paarmahehku vilkaisi Aaltotähteä viimeisen kerran ja pudisti päätään pienesti. Sitten kolli lähti jolkottamaan hitaasti pois päin, sydän pamppaillen. Hän vilkaisi kuivuneita veriuomia rinnassaan ja ajatteli, että Aaltotähden oli täytynyt huomata ne.

Seuraavana päivänä Paarmahehku heräsi virkeänä. Sumu oli kadonnut hänen päästään ja kömpiessään ylös sammalpediltä, jolle oli ensimmäisenä lysähtänyt hän tunsi rauhaa katsellessaan kaikkia askareidensa parissa hääriviä klaanitovereita. Oli luonnotonta, etteivät he olleet kotonaan leiriluolassa eikä sen katto peittänyt yllä olevaa harmaata taivasta, mutta ainakin he olivat elossa. Paarmahehku venytti selkäänsä pitkään. Rintaankaan ei särkenyt enää. Taivaslilja oli vuorannut haavat hämähäkinseitillä ja antanut hänelle unikonsiemeniä syventämään hänen untaan.
Paarmahehku loikahti pois pediltä ja tassutteli eteen päin rennosti. Hänen silmänsä osuivat Uskosieluun ja muutamaan muuhun kissaan, jotka olivat lähdössä partioimaan. Vuoristoklaanin arki rullasi tasaisesti eteen päin vaikka he olivatkin kodittomia, eikä Paarmahehku voinut olla ihmettelemättä, mikseivät tavanomaiset negatiiviset ajatukset olleet jo vallanneet hänen päätään. Kolli alkoi etsiä katseellaan Kaunotassua, kun muistikuvat eilisestä keskustelusta Aaltotähden kanssa alkoivat palata hänen mieleensä.

//jatkan tästä pian ite. ^^

Lumisydän ja Liekkisade kävelivät ympäri Nummiklaanin leiriä ja välttelivät mahdollisimman hyvin vielä verisiä tai muuten likaisia kohtia. Leiri oltiin jo saatu suhtkoht kiitettävään kuntoon suojausten kanssa, mutta kukaan ei ollut ottanut vielä tehtäväkseen lähteä putsaamaan verta ja karvatuppoja maasta. Soturin mielessä kävi pyytää Jalotassua nappaamaan muutama Puroklaanin vanhimmista oppilaista mukaansa ja ruveta siivoushommiin, mutta nopealla vilkaisulla leiriaukean laidasta laitaan ei kollia näkynyt missään. Olikohan tuo itsenäisesti partioimassa vai välttelemässä leirin ulkopuolella nummiklaanilaisia kuten suurin osa puroklaanialisista teki? Hän käänsi katseensa takaisin kumppaniinsa ja huomasi, että tuo näki Hopeapennun ja Taivaspennun leikkivän mutakuopassa.
"Mennään tuonne!" soturitar naukaisi vähän ajan päästä pienokaisia katseltuaan. Lumisydän kurtisti kulmiaan hämmentyneenä, mitä Liekkisade oikein meinasi? Että he menisivät katsomaan pentujen leikkejä vai lyöttäytyisivät itsekin mukaan? Ja mistä lähtien tuo edes oli ollut kiinnostunut klaanin nuorimmaisten puuhista? Hän katsahti itsekin kaksikon suuntaan ja irvisti nähdessään noiden heittelevän mutaa toistensa päälle.
"No eikä mennä! He likaavat turkkimme!" soturi vingahti ja nyt oli naaraan vuoro katsoa kumppaniaan ihmeissään. Tuon kasvoilta pystyi miltein lukemaan kysymyksen 'pelkäätkö oikeasti turkkisi likaantumista?'
"Minä menen kumminkin", Liekkisade kivahti ja pinkaisi mutakuopalle. Lumisydän katseli soturittaren perään ja huokaisi. Hän ei välillä ymmärtänyt lainkaan tuon ajatuksia. Kolli kääntyi ympäri ja yllättyi nähdeessään Jalotassun leiriaukealla. Hän käveli oppilaansa luokse, joka otti mestarinsa vastaan innokas ilme kasvoillaan.
"Mestari, mennäänkö uimaan?" kolli kysyi silmät sädehtien ja häntä odotuksesta pystyssä. Soturi mietti hetkisen, vuodenaika oli kääntymässä hiirenkorvasta viherlehdeksi ja päivät olivat yhä lämpimämpiä ja lämpimämpiä. Joet eivät kuitenkaan olleet turvallisia uintikohteita nyt tulvien aikaan, eivätkä he olisi pääsemässä Nummiklaanin reviirillä järvelle läheskään yhtä helposti kun olivat omalla reviirillään päässeet. Lisäksi hän oli ollut juuri aikeissa kysyä tuolta siivousapua. Joten hän tyytyi pudistamaan päätään ja innokas ilme Jalotassun kasvoilla valahti.
"Mutta haluan mennäää!" tuo vikisi kuin pentu, joka ei saanutkaan enää jatkaa leikkejään vaan emonsa pakottamana joutui menemään yöpuulle. Lumisydän joutui lopulta myöntymään ja lähtemään oppilaansa mukaan, joutuen vielä pyytämään Nummiklaanista opastajan nopeimmalle järvireitille, sillä ei itse osannut suunnistaa Nummiklaanin reviirillä vielä ollenkaan.

Järvellä Lumisydän opetti Jalotassulle erilaisia uimatyylejä ja sukellustapoja, osasihan tuo jo uimisen perusteet kuten puroklaanilaisen kuuluikin. Hän oli ylpeä siitä, että oppilas oppi eri tyylit todella nopeasti. He jäivät uimaan vielä pitkäksi aikaa, kunnes tuulenpuuska toi imelää hajua mukanaan. Soturi pomppasi nopeasti ylös vedestä ja pinkaisi juoksuun tajutessaan hajun olevan se sama löyhkä, mikä susista oli lähtenyt.

//Joku nummiklaanilainen jatkamaan tästä?^^

Tulitahto potki kiviä raivoissaan.
Käärmekotka oli pilkannut häntä tämän turkin väristä.
"Turkissani ei ole mitään naurettavaa!" Tulitahto raivosi.
"Ei tarvitse raivota" Käärmekotka sanoi pilkallisesti.
Tulitahto katsoi käärmekotkaa murhanhimoisena ja hyökkäsi tämän kimppuun.
Mutta käärmekotka oli ketterämpi, hän hyppäsi mäntyyn ja siitä toiseen mäntyyn.
"Ymmärrätkö että olen sinua ketterämpi, vanhus" käärmekotka nauroi.
Tulitahto murisi vihaisesti.
"Lopeta!" Yötassu kiljui.
Käärmekotka katsoi yötassua hölmistyneenä ja lähti.
"Tulen varmistamaan sen, ettet pääse parantajaksi" käärmekotka mumisi ilkeästi.
"P-pelastit minut"
Tulitahto sanoi hiljaisesti.

Leopardilaikku oli poissa. Mitä Leijonakynsi nyt tekisi? Heidän suunnitelmansa Nummiklaanin valtauksesta olisivat pilalla, hajonneet palasiksi heidän tassujensa juureen ennen kuin ne edes pääsivät kunnolla toteutukseen. He olivat olleet niin lähellä luopiojoukon voiton kanssa, aina niin pitkään kunnes luopiot olivat käyneet hänen päälleen, vaikka he olivat olleet samalla puolella. Nyt soturin entinen mestari oli kadonnut jäljettömiin, ehkä jopa kuollut verenhukkaan johonkin ojaan, kuka tietäisi? Hän murahti itsekseen ja pohti vaihtoehtojaan. Pystyisikö hän itse laatimaan uuden suunnitelman, houkuteltua vaikkapa Lehtijalavan avukseen Murhesiiven ohella? Sen kermanvaalea kissa ainakin tiesi ettei hän pitkään jaksaisi esittää uskollista nummiklaanilaista, kun todellisuudessa halusi repiä päällikkönsä kurkun auki.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Seinämäkiven juureen klaanikokoukseen!" Liekkitähden kokoontumiskutsu raikasi leiriaukealla. Leijonakynsi murahti uudemman kerran ja hitain askelin raahautui leiriaukealle kuuntelemaan päällikkönsä sanaa. Leiriaukiolla susista ja verestä jääneet - nytkin jo valjahtaneet - hajut iskivät hänen kasvoilleen ja soturi irvisti totuttaessaan kuonoaan hajuihin. Hän tallusti leiriaukean reunalle, paikkaan missä kolli miltei aina istui klaanikokouksien aikana. Hän katseli ympärilleen ja väläytti hampaitaan, kun muutama puroklaanilainen, jotka leiriaukealla sillä hetkellä olivat olleet, yrittivät istua liian lähelle kermanvaaleaa kissaa. Mitä puroklaanilaiset edes tekivät heidän leiriaukeallaan, eivätkö nuo voisi asustaa ihan omissa oloissaan nummilla mihin olivat jo väliaikaisen suojan itselleen rakentaneet?
"Kuten tiedätte, klaanit kokoontuivat toissayönä Neljän virran tammella ja saimme ikäväksemme kuulla ettei muillakaan klaaneilla mene meitä tai Puroklaania paremmin. Niin Vuoristoklaani kuin Kuutamoklaanikin ovat joutuneet jättämään leirinsä ja etsimään muualta reviiriltään suojaa tulvien takia. Kuten varmasti moni teistä, haluaisin tehdä kaikkeni naapureidemme selviytymisen varmistamiseksi, mutta Nummiklaanin voimavarat alkavat myös vähenemään. Valkotäplä on ottanut nyt useammalta metsätyspartiolta huomioon etteivät ne ole olleet läheskään yhtä antoisia vuodenaikaan nähden. Kaninkolojen pitäisi olla täynnä poikasia, jotka alkavat uteliaina tutkimaan maata pesänsä yläpuolella, mutta niitä ei ole juurikaan näkynyt. Vaikka syynä on luultavimmin tulva, joka on karkottanut riistan rajoilta sisemmälle reviirillemme, on toisena vahvana tekijänä toinen klaani reviirillämme."
Leijonakynsi päästi muutaman muun kissan kanssa hurjistuneen naukaisun ja naulitsi liekehtivät silmänsä niihin puroklaanilaisiin jotka aukealla olivat. Nuo kalanaamatko olivat syy sille miksi he eivät kohta saisi ruokaa!?
"Hiljaisuutta pyydän! Asiaan on yksi helppo ratkaisu mistä olemme jo Ututähden kanssa sopineet. Kun tilanne alkaa näyttää tiukalta, alkavat Nummiklaani ja Puroklaani jakaman pyydystämäänsä riistaa keskenään. He saavat maistaa jäniksiämme ja me heidän pyydystämiään kaloja", Liekkitähti jatkoi, vaikka sanat tuntuivat villitsevän kissoja entisestään. Kermanvaalea soturi ainakin oli raivoissaan. Hänhän ei mitään limaisia ja iljettäviä sinttejä rupeaisi syömään!