31.8.26 klo 10.30

Mustakynsi ~ Luuklaani

Jezkebel

Kävelimme vuoristopolkua pitkin alas maan kamaralle ja lähdimme kohti Kuutamoklaanin aluetta. Partiotamme johti Liekkisydän, joka röyhkeästi jätti Luuklaanin hajumerkkejä muiden klaanien reviireille, mitä pitkin kuljimme. Olimme juuri päässeet Neljän virran tammen aukiolle, kun kuulin raakuntaa.
"Suojaan!" hoputti Liekkisydän, joka katosikin Diamondin kanssa lähimpään pusikkoon. Luutassu oli jämähtänyt kauhusta aloilleen, kun musta parvi lähestyi meitä. Minun olisi tehnyt mieli jättää nuorin poikani siihen paikkaan, pelastaa oma nahkani ja antaa luonnonvalinnan tehdä tehtävänsä oppilaan selviytymisen suhteen. Otinkin jo askelia kauemmas tuosta, mutta sitten näin Karhutassun ja Käärmetassun kyyristelevän kollin takana. Jos menettäisin oman oppilaani variksille, etenemismahdollisuuteni Luuklaanissa siirtyisivät kuilla. Huokaisin ja juoksin kilpikonnakuvioisen kissan luokse. Upotin hampaani tuon lapaan ja veri tulvi suuhuni. Aloin raahaamaan poikaani lähimmän puskan luokse, kun ensimmäiset varikset puukottivat nokillaan turkkiani. Kuulin muiden oppilaiden kipujen vinkaisut, kun he änkivät samaan pusikkoon kanssamme, enkä voinut olla tuntematta mielihyvää tilanteesta. Saivat kunnon opetuksen hekin. Silloin vasta Luutassu tuntui heräävän tähän hetkeen.
"Miksi autoit minua?" tuo naukaisi.
"No anteeksi!" naukaisin terävästi ja katsoin nuorinta poikaani. Sitten hyppäsin ulos puskasta ja aloin tappamaan lähellä olevia variksia. Näin sivusilmällä Liekkisydämen tekevän samoin Diamondin kanssa. Oppilaat olivat yhä pusikon suojassa, mikä alkoi tympimään minua. Murahdin ja päästin yhden linnun pusikkoon kolmikon luokse. Kuulin Luutassun rääkäisevän ja näin tuon huitovan käpälällään varista kauemmas.
"Käytä kynsiäsi hiirenpapana!" naukaisin närkästyneenä. Turkistani oli lähtenyt karvatuppoja, mutta variksia ei onneksi ollut niin paljoa, ettemmekö olisi selvinneet niistä. Saimme tapettua lintuja paljon, kunnes ne luovuttivat ja lähtivät karkuun. Poikani pää puski ulos puskasta, hän vilkuili ympärilleen ja hypähti sieltä sitten pois.
"No mitäs me näille tehdään?" Luutassu naukaisi terävästi.
"Viemme leiriin tietenkin!" karjaisin ja otin variksia niin paljon suuhuni mitä vain jaksoin, ja lähdin kiikuttamaan niitä kohti leiriä. Matka olisi pitkä ja tarvitsisimme apua kaikkien varisten kantamisessa.

Saavuimme Luuklaanin leiriin ja tiputin saaliini tuoresaaliskasaan. Kuolontähti käveli luoksemme.
"Tietääkseni en lähettänyt toista metsästyspartiota liikkeelle", hän naukaisi.
"Varikset hyökkäsivät", vastasin ja heilautin häntääni takanani kävelevien kissojen suuntaan, ja lähdin sitten päällikköni luota mitään sen kummempia sanomatta. Liekkisydän ja Diamond tulivat minua vastaan leirissä ja kunkin oppilaan ohitin yksitellen omien kantamustensa kanssa vuoristopolulla. Kun pääsin takaisin Neljän virran tammen aukiolle, oli ilmassa kova Kuutamoklaanin tuoksu ja variksia paljon vähemmän mitä lähtiessämme.
*Tietenkin ne hiirenpapanat ovat varastaneet saaliimme, koska eivät ole jaksaneet itse saalistaa.* Murisin mielessäni ja otin loput variksista suuhuni. Käännyin ja lähdin leiriin.

22.8.26 klo 21.13

Joutsensiipi - Nummiklaani

Cherry13

Joutsensiipi hädin tuskin pysyi hereillä. Hän oli mumissut jotain siitä, ettei tuntenut takajalkojaan, ja... Oikeastaan hän ei ollut varma oli mikään hänen ajatuksistaan tullut ulos. Hän oli kuullut... Kettukaiun? Siellä? Miksi ihmeessä Kettukaiku oli reviirin ulkopuolella, jossa hän oli puun alla– Ei, tuulen, joka hänen turkkiaan hellästi hiveli, perusteella Joutsensiipi taisi olla nummella. Nummella? Mitä Joutsensiipi teki nummella?

Silloin häpeän aalto oli hukuttaa Joutsensiiven. Hän ei muistanut selvästi, mitä tapahtui, tai unohduksen sijaan hän suojasi mieltään tukalilta ajatuksilta, mutta hän oli jättänyt klaaninsa... Yöllä? Ja, hänen emonsa... Tähtiklaani? Oli miten oli, hän tunsi olonsa säälittäväksi. Tuo oli myös hänen tämänhetkisen avuttomuutensa takia.



Kaukaisesti, tuskan ja kitumisen seassa, Joutsensiipi aistii kenties parantajan katsastavan hänen haavojaan. Jonkinlaista kirvelevää haudetta taidettiin laittaa hänen haavoihinsa. Pian kipukin hälveni hieman, luultavasti unikonsiementen avulla. Tässä tilanteessa "hieman" on kuin ottaisi joesta pisaran vettä pois.



Kipu oli sietämätön, mutta sentään hän oli leirissä. Joutsensiivestä tuntui, että hänen koko takakehonsa oli liekeissä, mutta lisäksi jonkinlaisen yrttimönjän peitossa. Häpeä lisäsi kipuun, ja Joutsensiipi koitti etsiä parempaa asentoa kärsiä, mutta tunteettoman takakehon takia se ei onnistunut ja Joutsensiipi vain makasi mahallaan.

Kuulemma Kettukaiku oli käynyt häntä katsomassa, mutta silloin hän oli nukkunut.

Liekkitähti oli myös käynyt kurkistamassa, mutta Joutsensiipi esitti nukkuvaa koska ei halunnut kertoa pikku retkestään yksityiskohtaisesti, ja lisäksi Joutsensiivellä oli edelleen pentumainen pelko arvohenkilöille puhumisesta.



"..., kyllä tämä tästä," Joutsensiipi vakuutteli hymyillen Aamutassulle ja Laventelitassulle, vaikka hän tietenkin puhui vain tyhjiä. Hänen siskonsa töllöttivät häntä epäluuloisesti sammalpedin reunalla, joten Joutsensiipi yritti nousta jonkin verran tehdäkseen kannustavan eleen, mutta Aamutassu vain vinkaisi ja Laventelitassu alkoi pauhaamaan siitä, että hän ei saanut liikahtaakaan.

"Enhän opi ikinä kävelemään taas, jos en voi liikkua!", Joutsensiipi puuskahti siskoilleen hyväntuulisesti.

"Ei, siskosi ovat oikeassa."

Joutsensiiven hyväntuulinen maski särkyi silmänräpäyksessä, mutta hän kahmi osan siitä edelleen kasvoilleen, ja katsoi toiselle puolelle parantajan pesää, varjoista esiin pistäviä punaruskeita silmiä. Tähtituli oli tällä hetkellä ainoa kissa pesässä Joutsensiipeä ja oppilaita lukuun ottamatta, kaksi muuta parantajaa taisivat olla keräämässä yrttejä, olihan päivät lämpenemässä ja yrttien versoja kaikkialla.

"Sinun täytyy levätä pari päivää."
Parantaja ei sanonut “Ja sitten katsomme, oletko tuhoon tuomittu,” ja se oli ihan hyvä Joutsensiiven siskoille.

Tähtituli hätisti oppilaat pois, ja kun nuo karvapallot kipittivät pois, Joutsensiipi vihdoin lysähti valkoharmaaksi kasaksi. Harmi vain, että Tähtituli edelleen tuijotti häntä tuimasti.

"Tilanteesi on vakava, Joutsensiipi. Et voi esittää, että se on olematon."

Tuo ei kohottanut Joutsensiiven mieltä. Hän nimenomaan HALUSI, että tilanne oli olematon.

Tähtituli jatkoi saarnaansa, ja Joutsensiipi luimisti korviaan. Parantajan puheet eivät olleet mitenkään kauniita, mutta se oli jotain siitä, että hänen pitäisi LEVÄTÄ. Joutsensiipi irvisti pienesti, ja Tähtituli luultavasti huomasi sen sillä hänen silmänsä kapenivat hieman.

"Eikö sinun pitäisi itse levätä eikä selittää minulle tästä kaikesta? Sinullehan tapahtui," Joutsensiipi elehti etutassullaan välinpitämättömän eleen, vaikka hän jännitti herkkähermoiselle parantajalle vastaamista, "jotain..."

Tuo taisi olla enemmänkin kuin aavistuksen epäkohteliasta, sillä Tähtituli puuskahti tyytymättömänä.

"Luuletko todella, että järkeni, taitoni parantaa, katoaa heti kun olen itse haavoittunut? Tässä pesässä on kaksi kissaa, kumman luulet olevan täysinoppinut parantaja?"

Joutsensiipi teki kaikkensa, jottei katsonut suoraan Tähtitulen läpitunkeviin silmiin. Oli kuin tuo olisi kasvanut kaksinkertaiseksi, ja kuin jokainen tärkeä tiedonjyvä mitä hän, eikä Joutsensiipi, omisti, olisi antanut hänelle voimia vain siihen, että hän voisi mulkoilla Joutsensiipeä. Hiljaisuus kesti aavistuksen enemmän kuin pari silmänräpäystä, ja vihdoin Tähtituli huokaisi ja muuttui taas hitusen ruipeloksi parantajaksi.

“Kuule, sinun pitäisi OIKEASTI levätä. Minun haavani eivät ole kovin vakavia,” (tai jos ovat, minua ei innosta ajatus siitä puhumisesta, ei varsinkaan kiittämättömälle ja omituiselle soturille), “mutta sinä olet- sinä-”

...

“Mahdollisuus, että voit enää kävellä, on alempana kuin lämpötilat lehtikatona. Vaikka haluan us- Vaikka uskon, että voin parantaa sinut, mikäli en kykene siihen, mikäli jalkasi eivät parane, et voi enää olla soturi. Tajuatko? Soturin urasi on päättynyt. PÄÄTTYNYT.”

Joutsensiiven ajatukset alkoivat käydä hieman hysteerisiksi. Tietenkin hän tiesi tuon kaiken, mutta parantajan suusta tuo kuulosti, aika pahalta. Lisäksi Kettukaiku HALUSI että hän paranisi, ja luultavasti lannistuisi, jos hän joutuisi luopumaan soturin urasta sekä kävelykyvystä, eikä Joutsensiipi halunnut että hänen ystävänsä ei enää pitäisi hänestä.

“Mutta... Entä jos...”

Joutsensiipi näki, että jos hän yrittäisi ehdottaa jotakin, Tähtituli, joka oli luultavasti yrittänyt pitää ärsyyntyneisyytensä kurissa, nimenomaan ärsyyntyisi siitä, että tuo soturi epäili, että hän ei ollut ajatellut kaikkea jo.
//jos joku jaksaa jatkaa tästä, nii siitä vaan! ^_^ Tähtituli? Kenties Kettu? Ehkäpä jopa Liekkitähti???

21.8.26 klo 19.45

Horsmapentu ~ Luuklaani

Allukka Pallukka

Avaan silmäni apposelleen ja päästän suustani valtavan haukotuksen. Hämärä pesä on täynnä tuhinaa. Välkepentu nukkuu viereisellä petillä tuhisten hyvin kovaäänisesti. Hymähdän ja nousen ylös venyttäen jokaista raajaa vuoronperään. Kurkistan ulos pesästä ja huomaan hennon valonkajon loistavan hämärässä. Suurin osa kissoista nukkuu yhä, mutta huomaan varjoissa muutaman hämärän hahmon livahtavan ulos leiristä. Tiedän sen olevan jokin partio. Pienen hetken ajan, jokin kiehtoo minua kovasti ja haluaisin lähteä partion perään. Tiedän kuitenkin ajatuksen olevan täysin typerä.
Töytäisy kyljessäni saa minut siirtämään katseeni tuttuun karvapalloon.
"Välkepentu!" Vinkaisen innosta ja loikkaan ystävääni kohti karvat innosta pystyssä.
Välkepentu väistää yritykseni helposti ja alkaa kirmata karkuun käyttäen voimaansa heti hyödyksi. Hengästyn nopeasti, mutta en aio luovuttaa ja lisään vauhtiani saadakseni ystäväni kiinni.
Katseeni ympäristöstä herpaantuu ja törmään johonkin pehmeään tietäen heti ettei kyseessä ole Välkepentu.

21.8.26 klo 14.31

Liekkitähti ~ Nummiklaani

Jezkebel

Kuuhuippu oli varmasti mennyt jo aikoja sitten, mutta en vieläkään saanut nukutuksi. Yö oli aika viileä alkavaan viherlehteen nähden, mutta pesässäni oli onneksi lämmin. Olisin toivonut voivani kuulla nukkuvien klaanitovereideni unista tuhinaa, kuten sotureiden pesässä oli joka yö kuulunut ja nukahtaa sen tahtiin. Mutta päällikön pesässä oli hiljaista, varsinkin kun Haukkakiitokaan ei ollut täällä. Suljin silmäni vielä kerran, jotta vihdoin saisin unen päästä kiinni. Tuntui, että odotin ikuisuuden, mutta olin yhä täysin virkeä. Nyt minua todellakin kadutti se, että olin luvannut Sadeläikälle mennä johtamaan aamun rajapartiota. Millainen päällikkö minäkin oikein olisin, jos ilmoittaisinkin jääväni nukkumaan partion johtamisen sijaan? Huono esimerkki koko klaanille ainakin, ja laiskuuden esikuva nuoremmille kissoille. Suljin silmäni ja vaivuin pikkuhiljaa uneen.

- Liekkitähti! Liekkitähti, herää!
Räväytin silmäni auki herättyäni ravisteluun ja nimeni kutsumiseen.
- No mitä nyt?
Kysyin unisena.
- Halusitko yhä lähteä johtamaan rajapartiota? Yöaskel ja Havukuikka odottavat jo. Minäkin kyllä voin lähteä johtamaan partiota, mutta päätös pitäisi tehdä nopeasti, rajat eivät itse tarkasta itseään.
Aäni maukui ja silloin vasta käännyin katsomaan kuka minulle oli puhunut. Sadeläikkä kipitti jo pesästäni aukiolle, joten nousin nopeasti ylös ehtiäkseni mukaan. Muut olivat jo lähtövalmiina, kun ravasin nolona heidän luokseen. Yöaskel ja Havukuikka eivät onnekseni vaikuttaneet pahantuulisilta, vaan nyökkäsivät aamuhuomenet yhtä kunnioittavasti kuin aina aikaisemminkin. Kai päällikkönä olemisella oli hyvätkin puolensa.
Lähdimme kohti Kuutamoklaanin rajaa. Olimme kävelleet jo jonkin aikaa, kunnes äkkiä Yöaskel pysähtyi kuin seinään. Samassa myös Havukuikka tajusi tilanteen, eikä minultakaan mennyt kauaa huomata viholliset. Viisi tuntematonta kissaa kulki noin kymmenen ketunmitan päässä, eivätkä he tuntuneet huomaavan meitä.
- Erakkoja.
Yöaskel naukui ihmeissään ja lähti heidän luokseen saatuaan minulta siihen ensin luvan. Seurasimme Havukuikan kanssa vähän kauempana perästä, ja vaikka erakot tajusivat läsnäolomme, he eivät näyttäneet lainkaan pelokkailta. Pikemminkin itsevarmoilta ja verenhimoisilta.
- Mitä teette Nummiklaanin reviirillä?
Soturi kysyi tunkeilijoilta. Oli hetken hiljaista, sitten yksi erakoista astui edemmäs.
- Tulimme jäädäksemme. Te olette omistaneet aivan liikaa maata, ja nyt on meidän vuoro saada osuutemme. Ja kas vain! Meitä onkin enemmän kuin teitä! Jos ette luovuta sovussa, niin voin vakuuttaa että taistelutaitoa meiltä ei puutu.
Erakkokolli sähisi. Yöaskel pörhisti turkkiaan entistä enemmän, ja näytti miltei kaksinkertaiselta.
- Tämä on Nummiklaanin reviiriä ja sitähän ei meiltä viedä!
Soturi sähisi karvat pystyssä. Nyt koko erakkojoukko paljasti hampaansa ja kyntensä.
- Itseppä tätä kerjäsitte!
Sama erakko sanoi ivallisesti, mutta uhmakkaasti ja hyökkäsi Yöaskeleen päälle. Taistelu alkoi ja sain vastaani itseäni rutkasti voimakasrakenteisemman vaaleanruskean kollin. Kynsin tuon selkää, mutta samalla taistelukumppanini puraisi minua takajalkaan. Riuhdoin itseni irti ja loikkasin erakon päälle. Puraisin tuota niskaan ja huitaisin kynsilläni toista korvaa. Kissa ulvahti kivusta, mutta otteeni alkoi hellitä ja erakko pääsi vapaaksi. Hän sähisi minulle ja loikkasi kimppuuni, mutta onnistuin väistämään täpärästi ja tajusin tilaisuuteni tulleen. Hyppäsin vihollisen selkään, raavin ja potkin, ja puraisin taas niskaa. Kolli kiljaisi ja rimpuili pois otteestani, huitaisi minua kerran, mutta lähti sitten juosten pois reviiriltämme. Voitonriemu antoi minulle lisää voimia ja katsahdin ympärilleni. Yöaskel taisteli kahta kissaa vastaan, mutta Havukuikka näytti olevan pahasti alakynnessä omassa kamppailussaan. Tein nopean päätöksen ja loikkasin toisen Yöaskeleen kanssa tappelevan kissan kylkeen. Raavin tuota kaikilla voimillani ja sitten irroitin otteeni. Ryntäsin Havukuikan avuksi, kun tajusin Yöaskeleen peitonneen toisen vastustajansa. Pian muutkin erakot pakenivat ja riemuitsimme yhdessä voitostamme. Olimme kuitenkin kaikki haavoittuneita, joten päätin meidän palaavan suoraan leiriin. Takajalkani vuosi verta ja yritin nilkuttaa sillä parhaani mukaan.
Matkalla astelin Yöaskeleen viereen.
- Taistelit hyvin.
Kuiskasin ja hymyilin soturille.
- Jos olisit ollut vielä oppilas, olisin tehnyt sinusta soturin tältä seisomalta.

14.8.26 klo 19.18

Kuolontähti - Luuklaani

Magic

Päällikkö makasi pesässään ja kuunteli nukkuvan klaanin toimia. Hänen päässään pyöri pieni ruskea rääpäle, jonka soturit olivat tuoneet mukanaan leiriin partioretkeltään. Pentu oli tarkoitettu syöttinä käytettäväksi, mutta kertoman mukaan osoittanut potentiaalia matkalla leiriin. Kenties Kuolontähdellä oli vain hyvä päivä, sillä leiri vaikutti vahvistuvan päivä päivältä, tai sitten mahdollisuus pitää yksi pentu varalla seuraavaa operaatiota varten oli kylmän taktinen päätös. Syystä riippumatta rääpäle, Välkepennuksi nimetty penska, nukkui nyt pentutarhassa oikeiden Luuklaanilaisten rinnalla.

*Mikäli pentu ei pärjää, voimme käyttää sitä syöttinä hyökkäyksessä. Tai ehkäpä lähettää vakoojana toiseen leiriin ilman huolta paluusta, jos se sattuu tunaroimaan*, päällikkö pohti itsekseen.
*Kunhan ylläpito ei ala tuoda enempää haittoja kuin hyötyjä.*

Päällikkö venytteli ja käänsi kylkeään käyden mielessään listaa sotureista. Pentua pitäisi vahvoa tiukasti ja varmistaa, että se kasvaisi mahdollisimman pian mahdollisimman hyödylliseksi, jotta klaani hyötyisi sen ottamisesta.
*Sentään kyseessä ei vaikuttanut olevan muiden klaanien ylijäämä. Kenties luopion pentu. Kotikissan jälkeläinen tuskin olisi selvinnyt tänne asti*, naaras arvioi vielä ajautuessaan hitaasti uneen.

14.8.26 klo 19.17

Nummipyörre - Kuutamoklaani

Magic

Lehmusvarjon loukkaantuminen ikävää, mutta Nummipyörre ei voinut kieltää, etteikö hän olisi kokenut oloaan energiseksi päästessään suorittamaan aidosti hyödyllisiä varapäällikön tehtäviä, jotka eivät sisältäneet suoria sotatoimia epämääräisillä alueilla.
*Toisaalta... Milloin meistä tuli niin heikkoja, että kasa variksia saa aikaan klaanikokouksen? *

Tilanne vaikutti epätodelliselta, mutta toistaiseksi merkkejä vilpistä ei näkynyt. Varapäällikkö oli käynyt keräämässä tarinan Lehmusvarjolta välittääkseen sen päällikölle, ja vaikka hän oli aluksi epäileväinen, oppilaiden epämääräisyys tilanteessa itseasiassa toimi heidän edukseen.
*He eivät vaikuttaneet peittelevän mitään. Jos niistä on kasvanut niin hyviä esiintyjiä, niin joku on tehnyt jotain oikein kaikessa muussa paitsi uskollisuuden opettamisessa. Mutta tuskimpa.*

Klaanikokous oli ollut lyhyt ja ytimekäs. Oppilaiden ja pentujen rajaaminen leiriin oli raju, mutta tarpeellinen toimi. Jos Lehmusvarjon kunto oli tämä, niin Tähtiklaani vain tietää, mitä olisi tapahtunut oppilaille, saati pennuille, jos he olisivat jääneet saman kohtelun uhreiksi.
*Onneksi Lehmusvarjo suojeli heitä. Kunhan hän paranee, täytynee käydä vielä kiittämässä erikseen. Uhrautuvuus klaanin heikompien eteen täytyy palkita.*

Klaanin vapauduttua kokouksesa Nummipyörre jäi vielä istumaan aloilleen odottamaan seuraavia määräyksiä. Tilanne oli ikävä, mutta päällikkö vaikutta vakaalta ja valmiilta reagoimaan tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella.

*Kunhan hyökkäykset vain eivät yleistyisi*, Nummiklaani pohti itsekseen kääntäensä täyden huomionsa kohti päällikköään.

14.8.26 klo 19.17

Aaltotähti - Vuoristoklaani

Magic

Aaltotähti katseli leirinsä arkea pesänsä suulta. Hän oli noussut vuoteeltaan ajoissa ja käynyt kävelylle kirpistyneessä ilmassa ja palannut ennen kuin suurin osa leiristä oli ollut jalkeilla. Muutamat ensimmäiset soturit olivat nyökänneet päällikölle hänen ohi mennessä, ja pentutarhasta oli kuulunut vasta ensimmäisen aamuvirkun ininä. Aaltotähti oli hymähtänyt itsekseen kuvitellessaan, miltä kyseisestä pennusta vastaavan kuningattaren täytyi ajatella pienokaisensa unirytmistä. Toivottavasti kaikki kuitenkin saivat riittävästi lepoa.

Aaltotähti oli käpertynyt vielä hetkeksi pesäänsä ja venytellyt kaikessa rauhassa. Eilinen pitkä metsävaellus rajoilla tuntui vielä jäsenissä, sillä päällikkö oli ulos päästyään juossut sotureidensa kanssa kahden eri partion mukana nähdäkseen, miten klaanin oppilaat suoriutuivat rajojen ja metsästyksen hoitamisesta. Nyt hän tarkkaili yksittäisiä taisteluharjoituksia, joita pari oppilasparia suoritti leirin suojissa ulkona alkaneen sateen vuoksi. Kevyt rummutus loi leiriin rauhallisen tunnelman, mikä miellytti päällikköä. Myös oppilaiden edistyminen vaikutti lupaavalta.

*Vuoristoklaanin tulevaisuus näyttää hyvältä. Toivottavasti oppilaiden ei kuitenkaan tarvitse käyttää taistelutaitojaan tositilanteissa, niitä on viime aikoina ollut jo riittämiin*, kolli ajatteli itsekseen katsellessaan lähimmän oppilaspalin taisteluharjoituksen yltyvän hippasteluksi mestareiden käännettyä selkänsä.

*Minäkään en nähnyt mitään,* päällikkö hymähti itsekseen ja käänsi katseensa toiseen suuntaan. Leikkiminenkin oli nuorille hyväksi.

13.8.26 klo 17.13

Kaikupentu ~ Puroklaani

Jezkebel

Kaikupentu hyppäsi mustan linnun päälle ja koitti raapia siltä henkeä pois. Yksikään näistä kirotuista linnuista ei pääsisi parantajien pesään, missä hänen loukkaantunut emonsa lepäsi! Niiden pitäisi läpäistä ensiksi hänet! Siivekäs lintu räpisteli rääkyen itsensä irti pennun otteesta, mikä antoi hänelle hengähdystauon ja tilaisuuden katsoa kaaoksessa olevaa leiriä. Naaras katsoi maassa makaavaa Pajupentua, jonka ympärille oli kerääntynyt kissoja suojelemaan tuota varisten hyökkäyksiltä. Ruskearaitainen kissa ei kuitenkaan sen verran enempää ehtinyt katsoa pesätoveriaan, kun seuraava lintu jo hyökkäsi häntä kohti. Sinisilmän piti puollustaa parantajien pesää Yöturkin kanssa kaksin, sillä Lumisydän oli yksi niistä kissoista jotka olivat kerääntyneet suojelemaan haavoittunutta pentua. Eikä sokea Kylmähämärä pystyisi näkemään varisten hyökkäyksiä. Kaikupentu ehti taas katsoa ympärilleen saadessaan toisen linnun kimpustaan, mutta tunsikin sitten yhtäkkiä pistävää kipua selässään. Hänen tassunsa nousivat yksitellen maasta ja samassa pentu tajusi leijuvansa leiriaukiolla. Hän päästi kauhuissaan kiljahduksen, ja sitten rääkäisyn, kun tunsi vielä kovempaa kipua takajalassaan. Naaras katsoi alas ja näki Lampipennun roikkuvan koivessaan, koittaen vetää häntä ja mustia lintuja alemmas. Ruskearaitainen kissa alkoi sohimaan kynsillään selässään olevia lintuja, ja onnistuikin osumaan yhden kylkeen. Varis raakkui ja yksitellen linnut irroittivat koukkukyntensä hänen selästään. Mutta sen myötä sinisilmä ja tuon pesätoveri putosivat aina vain alemmas ja alemmas...

Kaikupentu heräsi hirmuiseen kipuun. Hän avasi silmänsä ja koitti kääntää päätänsä, mutta siihen sattui aivan hirmuisesti. Pentu kuitenkin pystyi näkemään vieressään makaavan tajuttoman Lampipennun. Hän yritti nousta, mutta naaraan koko ruumiiseen sattui aivan hirveästi.
"Hiirenpapanat!" ruskearaitainen kissa kuiskasi ja hengähti, kun yritti taas nousta tassuilleen. Hänen päätänsä alkoi särkemään ja yhtäkkiä sinisilmä tunsi olonsa todella heikoksi. Sitten hän pyörtyi.

Kaikupentu kyyhötti pentutarhassa muutama päivä tapahtuneen jälkeen. Linnut Puroklaanin leirin läheisyydessä olivat kuuleman mukaan harventuneet ja pennut saivat taas liikkua ulkona normaalisti. Naaraspentu ei kuitenkaan ollut yksi niistä onnekkaista, joka oli selvinnyt hyökkäyksestä naarmuitta ja pystyi jatkaman elämäänsä normaaliin tapaan. Hänen kehonsa oli yhä yrttiseosten peittelemä. Mutta tällä kertaa ruskearaitaisen kissan ei tarvinnut sentään parannella haavojaan yksin, vaan hänellä oli muutama muu loukkaantunut pentu seuranaan. Ruohopentu ja Okapentu olivat häipyneet pihalle, mutta muut tarhan pennut olivat sisällä. Sinisilmä oli kuullut Lehtipennunkin haavoittuneen varisten hyökkäyksessä, kun yksi niistä oli päässyt pentutarhaan sisään ja nokkinut pennun niskan hajalle. Onneksi Ruohopentu ja Okapentu olivat Ruskalehden ja Liljatuulen avulla saaneet tapettua sen. Ja kuin kutsusta, Ruohopentu tömisteli tarhaan sisään.
"Syömään!" pentu nauroi ja pudotti kuolleen variksen muiden pentujen eteen. Kaikupentu antoi muiden pesätovereidensa tungeksia ohitseen linnun luokse, samalla kun itse peruutti pois variksen ja muiden pentujen luota. Hän puri huultaan ja vilkaisi suuaukolle toisen riistan toivossa. Hänen ei juuri nyt tehnyt mieli varista.

7.8.26 klo 10.28

Kettukaiku, Nummiklaani

Usva

Kettukaiku ja Ratamosydän kulkevat nopeasti eteenpäin ei-kenenkään maalla. Kettukaiku haistelee koko ajan ympärillään olevia hajuja, jos joku niistä olisi Joutsensiiven. Yhtäkkiä Ratamosydän huudahtaa: “Haistan kissoja!”
Kettukaiku valpastuu. “Kissoja? Mitä tarkoitat? Kaksi kissaa?” hän ihmettelee, mutta haistaa myös kahden kissan tuoksun. Toinen niistä on tuttu. “Joutsensiipi!” hän huutaa. Hän oli jo luullut, etteivät he löytäisi Joutsensiipeä.
Kettukaiku lähtee juoksuun seuraten kissojen tuoksuja. Pian hän löytää itsensä kaatuneen puun viereltä. “Joutsensiipi!” Kettukaiku hengähtää ja juoksee Joutsensiiven luokse. Oranssin naaraan silmät leviävät, kun hän tajuaa, että Joutsensiipi on jumissa puun alla!
*Voi ei voi ei voieieiei!* Kettukaiku ajattelee paniikissa. Hän on vain osittain tajunnut, että paikalla on toinenkin kissa, ruskea erakko. Erakko puhuu jotain Ratamosydämelle, mutta Kettukaiun ajatukset juoksevat niin lujaa, ettei hän kuule mitään. Hän yrittää epätoivoisesti keksiä tapoja saada Joutsensiipi pois jumista.
“Joutsensiipi! Miten sinulle kävi näin?” hän huudahtaa. Hänen ystävänsä ei reagoi, mutta Kettukaiku näkee, että tuo hengittää kyllä.
“Kettukaiku, rauhoitu vähän. Tuo erakko on täällä auttamassa meitä. Hän on kaivanut maata Joutsensiiven ympäriltä, jotta saisi häntä liikutettua,” Ratamosydän tulee selittämään tilanteen Kettukaiulle.
Kettukaiku yrittää rauhoittaa itseään hieman. Hän hengittää syvään ja alkaa kaivamaan.
Kolme kissaa saavat kaivettua nopeasti Joutsensiiven ympäriltä ja alta multaa sen verran, että häntä pystyisi ehkä liikuttamaan.
“Miten saisimme hänet tuolta alta pois?” Kettukaiku kysyy. Paniikki alkaa taas kasvamaan hänen rinnassaan. *Mitä tämä kaivuu auttoi?* hän ajattelee.
“Hmm… jos saisimme hänen alleen jotain sillä tavalla, että sitten yksi meistä saisi nostettua hänet tuolta alta?” ehdottaa Ratamosydän.
“Löytyyköhän tästä läheltä kiviä?” erakko ehdottaa. Kettukaiku tajuaa, että ei ole kysynyt erakon nimeä.
“En tiedä… Tämä on niin metsäistä aluetta,” Kettukaiku toteaa. “Muuten, mikä on nimesi?” “Olen Käpy,” erakko vastaa.
“Kiitos avustasi Käpy,” Kettukaiku sanoo. Sitten hän ryhtyy pohtimaan, miten he saisivat Joutsensiiven turvallisesti pois puun alta.
“Pitäisikö meidän saada hänet hereille?” Kettukaiku kysyy. “Se helpottaisi…” Ratamosydän nyökkää. He tökkivät varovaisesti Joutsensiipeä. Harmaan naaraan tassu liikahtaa.
“Joutsensiipi!” Kettukaiku huokaisee helpotuksesta. “Hän pystyy liikuttamaan itseään!” Joutsensiipi mutisee tokkuraisena. “Mitä..häh… missä minä olen…? Jalkani… Ne eivät… Missä ne ovat?”
“Olet päätynyt puun alle jumiin. Et kai satuttanut selkääsi? Tiedätkö yhtään, mihin sinuun koskee?” Kettukaiku kyselee huolestuneena.
“Mhm… ehkä… Tukekaa… selkää,” Joutsensiipi mutisee.
“Selvä…” Kettukaiku sanoo. “Meistä kaksi voisi varovaisesti nostaa Joutsensiiven tuolta, ettei hänen selkänsä mene enempää väärään asentoon,” hän ehdottaa.
“Joo, hyvä suunnitelma,” Ratamosydän sanoo ja luikahtaa kuoppaan jossa Joutsensiipi makaa.
“Kettukaiku, tule sinä tänne toiselle puolelle,” Ratamosydän pyytää.
Kettukaiku nyökkää. “Joutsensiipi, tämä saattaa sattua, anteeksi!” hän sanoo.
“Nosta sinä sieltä takapuolelta, minä voin vetää häntä ylöspäin täältä,” Ratamosydän kehottaa.
Käpy tulee myös auttamaan, ja yhdessä he varovaisesti vetävät ja nostavat Joutsensiiven pois puun alta. Käpy pitää huolen, ettei Joutsensiiven selkä väänny enempää. Joutsensiipi inahtaa, kivusta ehkä. Kettukaiku värähtää sen kuullessaan. Häntä inhottaa kuulla ystäväänsä kivussa. Jälleen kerran hän yrittää hengittää syvään ja kerätä itsensä.
“M-meidän pitää päästä takaisin leiriin nyt. Miten?” Kettukaiku miettii ääni värähtäen.
Ratamosydän tulee lohduttamaan ystäväänsä. “Meidän pitää varmaan kantaa Joutsensiipi selässämme kohti nummia. Sitten joku meistä menee hakemaan lisäapua,” hän sanoo. “Me pystymme siihen kyllä.”
Kettukaiku nyökkää. *Pysyn vahvana! Joutsensiiven vuoksi! Me emme selvinneet reissua vuoristossa vain sen takia että meille kävisi huonosti!* hän päättää.

Matka nummille on pitempi kuin mitä nuoret soturit muistivat, tai ainakin, siltä se tuntuu. Kun he ylittävät rajan Nummiklaanin maille, Kettukaiku on aivan uupunut. Silti hän tietää että on vielä matkaa leiriin.
“Jonkun meistä pitäisi juosta leiriin hakemaan parantaja,” hän sanoo.
“En minä, koska olisin vain tunkeilija,” Käpy vastaa. “Minun matkani teidän kanssa on päättynyt.”
“Mutta… olit korvaamaton apu meille! Olen varma että päällikkö antaisi sinun jäädä hetkeksi!” Kettukaiku parahtaa.
“Ei kiitos. Olen iloinen että pystyin auttamaan,” Käpy toteaa, ja pian erakko katoaa heinikkoon.
“Noniin, nyt, meidän täytyy saada Joutsensiivelle apua, ja äkkiä!” Kettukaiku huudahtaa, kun Joutsensiipi mutisee jotain kivuissaan. “Minä hankin apua sinulle, et ole kivuissasi enää kauan! Ratamosydän, jäätkö tähän?”

Uupumuksestaan huolimatta Kettukaiku juoksee pitkin nummia niin lujaa kuin hänen jaloistaan lähtee. Huoli kasvaa hänen sisuksissaan joka sekunti kun Joutsensiipi ja Ratamosydän ovat nummilla yksin. Hän ei pääse leiriin asti, kun partio tulee häntä vastaan. Partiossa on mukana muunmuassa Kettukaikua aiemmin auttanut Haukkaliito ja varapäällikkö Sadeläikkä.
“Kettukaiku! Onko Joutsensiipeä löytynyt?” Haukkaliito huudahtaa.
“On, on, mutta hän… on satuttanut selkänsä ja hän tarvitsee apua! Äkkiä! Hän ei pysty liikkumaan ja jätin hänet tuonne… tuonne Kuutamoklaanin lähelle! Ratamosydän on siellä!” Kettukaiku vastaa puuskuttaen.
“Kottaraistuli, lähde hakemaan parantajaa, ja kerro päällikölle tästä! Kettukaiku, näytä tietä!” Sadeläikkä käskee, ja partio lähtee Kettukaiun perässä kohti Joutsensiiven olinpaikkaa.

“Joutsensiipi! Ratamosydän! Toin apua!” Kettukaiku huutaa. Kettukaiku juoksee Joutsensiiven luokse, ja huomaa että naaras on hereillä, mutta hädin tuskin. “Joutsensiipi! Sinä selviät! Selviät kyllä!”
“Mmh… en tunne jalkoja..” Joutsensiipi mutisee.
Kettukaikua pelottaa. Jos hänen ystävänsä ei vieläkään tunne jalkojaan, juokseeko hän enää koskaan? *Kyllä,* hän päättää. *Kyllä juoksee. Hän pystyy siihen kyllä, vaikka paraneminen kestäisi kauan.*

3.8.26 klo 11.44

Horsmapentu ~ Luuklaani

Allukka pallukka

Aloin haistella eri riistantuoksuja matkien tarkasti Välkepentua. Yritin olla välittämättä, jonkun mustan kollin paheksuvasta katseesta, kun haistelin pientä ruskeaa otusta. Välkepentu oli tunkenut nenänsä syvemmälle kasaan.
"Olisiko aika lopettaa, täällä olisi nälkäisiä suita" totesi hyytävä ääni. Hätkähdin ja siirsin katseeni puhujaan. Välkepentu peruutti kauhuissaan pois kasan uumenista.
Samainen kolli oli nyt edesämme.
"Se-selvä" Vinkaisin ja peruutin pois kasalta Välkepentu visusti perässäni.

Makoilin pentutarhan vieressä. Välkepentu oli visusti vieressäni ja itki. Tämän tuttu pirteys oli kadonnut tyystin.
"Hei ei hätää" sanoin jo kipakkaampaan sävyyn. Se sai Välkepennun hätkähtämään ja katsomaan minua säikähtänyt ilme kasvoillaan.
"Luuklaanissa kaikki on vähän töykeitä, mutta me voidaan muuttaa asia!" sanon jo pirteään myötätuntoiseen äänensävyyn.
"Joo tehdään maailmasta parempi paikka, minusta tulee vielä päällikkö ja saamme klaanin kilteiksi!" Välkepentu ehdotti pilke silmäkulmassaan.
"Kuvittele miten muut klaanit suhtautuisivat tilanteeseen!" sanon ja kuvittelen kissojen pyörtyvän. Minua alkaa naurattaa ja kikatan enemmän kuin pitkään aikaan.

//Vähän tönkkö sisältö ja voisko Välkepennun lisätä NPC hahmoksi tiedot viime tarinan lopussa

2.7.26 klo 13.54

Horsmapentu Luuklaani

Allukka Pallukka

Istuin aukiolla kylmissäni ja katsoin muiden Luuklaanin jäsenten toimia. Yllättävä leikkisä tökkäys sai minut havahtumaan ajatuksistani. Välkepentu oli vieressäni hampaat irvessä.
"Häivy senkin saastainen Nummiklaanin jäsen!" Kaverini huusi.
Katsoin Välkepentua iloisesti ja hymyilin tämän touhuille. Kolli oli orpo ja löydetty reviiriltä. Kuolontähti oli päättänyt ottaa tämän klaaniin koeajalle. Välkepentu oli kyllä täysin sovelias ja kiltti samankaltainen kuin minä. Ehkä hieman enemmän hullunkurinen ja joissain tilanteissa ajattelematon, mutta silti varmasti ainoa ystäväni Luuklaanissa.
"Minä olen ihan omalla reviirilläni!" Vastasin sähisten mennen leikkiin mukaan.
Välkepentu ei aikaillut vaan loikkasi päälleni voimalla niin, että kaaduin maahan. Pehmeästi potkin takajaloillani kollin vatsaa ja sain tämän pois satuttamatta itseäni tai Välkepentua.
Nousin ylös ja tein oman hyökkäykseni joka oli paljon Välkepentua kömpelömpää. Olin kaatua maahan, mutta pysyin niukin naukin pystyssä ja pääsin tönäisemään Välkepentua hennosti joka ei ystävääni kaatanut.
Välkepentu alkoi nauraa ja katsoi minua silmät kiiltäen ilosta.
"Horsmapentu sinä olet tosi kömpelö ehkä meidän ei pitäisi taistella kun et sinä osaa." Välkepentu totesi iloisena.
Katsoin ystävääni ja aloin nauraa itsekin. Vatsaani alkoi sattua jatkuva nauraminen joten yritin lopettaa sen.
"Tutkitaan vaikka leiriä!" ehdotin, kun olin vähän rauhoittunut.
Välkepentu nyökkäsi ja kirmasi riistakasalle. Tuhahdin, mutta seurasin kuitenkin kollia ja pian olinkin riistakasalla.
Välkepentu ei kuitenkaan ottanut kasasta mitään, joten en minäkään tehnyt niin. Sen sijaan ystäväni alkoi haistella jokaista riistaa vuoronperään.
"Jos haluaa olla isona metsästäjä täytyy tuntea jokaisen riistan tuoksu!" ystäväni totesi hilpeästi.

// Välkepentu vois olla NPC hahmo tässä hänen tiedot:
Tummanruskea roteva kolli jolla on vaalean vihreät silmät. Innokas ja ystävällinen, mutta todella ajattelematon innostuessaan

1.7.26 klo 18.02

Tähtituli ~ Nummiklaani

Jezkebel

Tähtituli katsoi Purokajoa, joka istui viereisellä sammalpedillä Nummiklaanin parantajien pesässä. Kalliotassu nukkui nuoremman parantajan toisella puolella ja Naavasulka sekä Leijonakynsi olivat pesän perällä, mutta he eivät saaneet katseitaan irti toisistaan kiinnittääkseen huomiota pesän tapahtumiin. Punaviirullisen naaraan ajatukset palasivat takaisin nuorempaan soturiin, jonka kylki oli täynnä hämähäkinseittiä ja kehäkukanlehtiä, jonka Yötuuli juuri käskytti makaamaan. Samalla kolli vilkaisi tummanharmaata kissaa ja hän näki tuon suupielen nousevan hivenen. Yrittikö tuo viestittää ettei hän oikeasti ollut niin kivuissaan mitä varisparven tekevät vammat antoivat ymmärtää? Vihersilmä heilautti häntäänsä iloisena ja hän tajusi omienkin suupieltensä nousevan hieman. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi pesän suuaukolle ja juuri sisälle palaavaan Liljatassuun.
"No, mitäs nuori parantajanalku?" Purokajo kysyi ja virnisti. Parantajaoppilas kuitenkin raahautui tuon ohitse edes vilkaisemattakaan tuohon.
"No ollaanpas sitä törkeitä potilaille", Tähtituli kuuli Leijonakynnen mutisevan ja Naavasulan päästävän pienen naurunpyrskähdyksen suustaan. Yötuuli katsahti heidän suuntaansa.
"Leijonakynsi, älä kiusaa oppilastani", parantaja naukaisi ja kiersi puolestaan toisen oppilaansa taakse. Vaikka punaviirullisen parantajaoppilaan haavat eivät olleet yhtä tuoreita kuin muiden potilaiden, tarvitsi yrttihaudukkeet yhä vaihtaa päivittäin paranevien haavojen päälle. Valkotäplikäs naaras käski tummanharmaan kissan makuulteen ja alkoi varovasti poistaa vanhaa haudetta hänen selästään.
"Jaa taas se varisparvi?" mustaturkkinen kissa naukaisi mietteliäänä.
"Kyllä. Olen monesti nähnyt variksia Nummiklaanin alueella. Niillä on varmasti pesä jossakin!" Naavasulka naukaisi ja katsoi isosisartaan.
"Menen sanomaan asiasta Liekkitähdelle. Ja yrittäkää pysyä vähän kauempana niistä variksista jooko? Varsinkin te Tähtituli ja Purokajo", Yötuuli naukaisi ja lähti ulos heidän pesästään, ilmeisesti mennäkseen päällikön pesään. Tähtituli katsoi Purokajoa.
"No, meitä ei erikseen kielletty. Joten mennäänkö ärsyttämään niitä variksia Naavasulka?" Leijonakynnen kysymys kuului pesän perältä. Soturitar naurahti, mutta vakavoitui nopeasti, kun soturi nousi tassuilleen.
"Et ole tosissasi! Nehän repivät selkäsi hajalle!" Naavasulka sanoi vakavemmalla äänellä.
"Mutta entä jos olen niitä nopeampi?" kermanvaalea kolli kysyi ja astui askeleen kohti pesän suuaukkoa. Tähtituli kuuli vaaleanruskean naaraan mutisevan jotakin ja näki kuinka vihreäsilmäinen kissa piti katseensa tuossa koko ajan, kun otti askelia kohti leiriaukiota. Ihan kuin haastaakseen tätä. Ja kun Leijonakynsi oli juuri astumassa ulos pesästä, hän hymähti ja käänsi päänsä menosuuntaansa. Ja samassa tuo sävähti kauemmas. Yötuuli seisoi aivan hänen edessään moittiva katse naamallaan.
"Minnes matka nuori herra Leijonakynsi?" parantaja kysyi ja alkoi astella tuota kohti. Soturin oli pakko peruuttaa takaisin parantajien pesään ja suoraan sammalpedilleen.
"Kerjäät verta kuonostasi!" valkotäplikäs naaras naukaisi moittivasti. Leijonakynsi tuhahti vain ja katsoi sitten Naavasulkaa. Tuo oli ilmeestä päätellen saanut äsken elämänsä makeimmat naurut. Ja Tähtitulenkin teki pahaa koittaa pitää kasvoillaan neutraalia ilmettä.