Tähtipilkku istui suuren kuusen alla. eikä edes huomannut lähellä leikkivä pentuja. eikä vieressään istuvaa arpikynttä. kunnes arpikynsi sanoi "etkö kiusaakkaan enää pentuja" tähtipilkku punastuu heti ja meni kiusaamaan pentuja arpikynsi naurahti ja meni soturien pesään kun tähtipilkku oli häätänyt pennut hän ajatteli #taidampa mennä uimaan järveen # ja unohti kokonaan että ei osannut uida. kun tähtipilkku oli uintisyvyisessä vedessä hän meinasi hukkua kunnes arpikynsi tuli, antoi tassunsa ja sanoi "mitä oikein ajattelit". tähtipilkku punastui ja vastasi "e-en mitään"

Vanhapuu makasi sammalpedissään ja tunsi jonkun pehmeän tassun törkkimässä häntä se oli diamond #miksi diamond herättää minut joka aamu# vanhapuu ajatteli ja nousi "vihdoin, olen törkkinyt sinua varmaan jo tunnin" diamond sanoi ja vanhapuu vastasi "hah, sitten olisin jo noussut". "Uskotko niin" diamond sanoi ja virnuili "äläs virnuile minulle!" Vanhapuu sanoi,törkkäsi diamondin pois tieltä ja lähti. "Vanhapuu ei koskaan muutu" diamond huokaisi ja alkoi jyrsiä vieressään olevaa kotkaa //jatkuu

Joutsentassu käveli jännittyneenä nummilla. Hän oli menossa takaisin leiriin pikkusisarustensa kanssa. *Mitenhän muut reagoivat?* Hän mietti. “Ollaanko kohta perillä…” Laventelipentu valitti. “Ei, ei olla.” Joutsentassu tiuskaisi. “Ei saa olla ilkeä!” Pikkusisko inisi. “Joo joo…” Vaaleanharmaa naaras mumisi. Hänen päässään käväisi muisto ennustuksesta. "Sade uhkaa hukuttaa kaiken alleen. Toivoa löytyy kissoista neljästä, jotka ottavat haasteen vastaan ja kolmesta, jotka tukahduttavat kanjonissa palavat liekit. Jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen.". Niin siinä sanottiin. Mitä jos Joutsentassu olisi se, joka epäonnistuisi? *Entä pitäisikö minun kertoa jollekkin?* Hän ajatteli. Silloin Aamupentu kuitenkin keskeytti Joutsentassun ajatukset. “Olemmeko NYT perillä?”, pentu kysyi. Joutsentassu katseli ympärilleen ja naukaisi: “Melkein.” Sitten he jatkoivat matkaa.


“Olemme nyt perillä, tuo on leirin sisäänkäynti. Esittäkää vain normaalia.” “Miksemme olisi normaaleja?” “En tiedä.” Sitten naaraat kävelivät leiriin. Moni katseli heitä hämmentyneenä. Sitten Kirkasaamu tuli oppilaansa luokse. “Missä olit taistelun ajan!?” Hän kysyi kipakasti. “Suojelin pentuja…” Joutsentassu mutisi syyllisyydentuntoisena. “He olisivat olleet kyllä täysin turvassa pentutarhassakin.” Moni kissa katseli mestarin ja oppilaan välistä riitaa. Joutsentassu katseli maahan häpeilevänä. “Jutellaan lisää myöhemmin. Menen nyt partioon.” “Voinko-” vaaleanharmaa oppilas aloitti toiveekkaana. “Et!” Mestari naukui. Joutsentassu käveli oppilaiden pesälle katsomatta ketään silmiin. Sitten hän tajusi että Aamupentu ja Laventelipentu seurasivat häntä. “Menkää pentutarhaan.” Oppilas naukui, ja pennut menivät pois. Sitten Joutsentassu meni hiljaisena oppilaiden pesän nurkkaan. Hän katseli ulkona olevaa Kuutassua. Oppilas istui, ja näytti olevan mietteissään. Sitten paikalle tuli Omenakukka. Soturitar kysyi harmaalta oppilaalta: “Mitä teet Kuutassu?” Kuutassu kuitenkin tiuskaisi: “Ei kuulu sinulle!” Omenakukka näytti surulliselta, mumisi jotain ja lähti pois. Sen jälkeen Kuutassu naukui apeasti: “Miksi minulla ei ole ystäviä…?” ja vaipui taas ajatuksiinsa. *Pitäisikö minun mennä hänen luokseen? Mutta… Hän varmaan pitäisi minua friikkinä koska olin luolassa enkä taistelussa. Mutta hän näyttää niin surulliselta! No, sanokoot minua friikiksi, minä menen!* Joutsentassu keräsi rohkeutensa, ja meni hiljaisena Kuutassun luokse. “Kuutassu kuulin mitä sanoit.” Naaras naukaisi Kuutassulle. Kuutassu mulkaisi Joutsentassua vihaisesti ja kysyi: “No mitä?” Joutsentassu mietti miten voisi sanoa jotain ilman että Kuutassu tiuskisi. “Sanoit, ettei sinulla ole ystäviä. Minä voin olla ystäväsi!” “Hah, en halua ystäviä!” Harmaa naaras huudahti. “Vai et?” Joutsentassu haastoi hieman masentuneena Kuutassun asenteesta. “En! Tai, no ihan sama.” Naaras naukaisi pyöräyttäen silmiään. Kesken juttelun Joutsentassu näki silmäkulmastaan Kirkasaamun viittovan häntä luokseen. “Minun täytyy mennä, nähdään Kuutassu!” Naarasoppilas sanoi nopeasti yrittäen olla ystävällinen, Kuutassun hyökkäävyydestä huolimatta. “Joo, nähdään!” Toinen oppilas huudahti pois kävelevän Joutsentassun perään.


“….ja tunnet kyllä soturilain! Puolusta klaaniasi vaikka hengelläsi. Vai tunnetko?” Joutsentassu kuunteli masentuneena mestarinsa saarnaa, samalla kun he harjoittelivat saalistusta. “Tiedän... Mutta tuossa kohtaa lakia sanotaan ettei saa olla kumppania toisesta klaanista! Ei että sinun pitäisi taistella jokaisessa taistelussa.” “Kehtaat vielä väittää vastaan.” “En väittänyt vastaan!” “Taas...” Joutsentassu katseli nyreästi nummelle. “Voinko nyt mennä oikeasti saalistamaan?” “Et. Harjoittelemme saalistusta, emme saalista.” *Mälsää...* Joutsentassu mietti. “Ole iloinen että et joutunut hoitamaan klaaninvanhimpia!”Kirkasaamu tiuskaisi.

//jatkoa// Vanhapuu ajatteli #olinko liian ankara diamondille,hän on kuitenkin ystäväni# ja juuri sitten hän tajusi diamondin valituksen vierellään "miksi et kuuntele minua ikinä" diamond valitti mutta sitten vanhapuulle räjähti hermot "onko sinun pakko valittaa!!!!!!" Vanhapuu huusi. "E-ei" diamond sanoi. "Hyvä!" Vanhapuu huusi ja meni jättiläisaskeleilla pois #vanhapuulla palaa helposti hermot# diamond ajatteli ja näki kuolontähden kuolontähti sanoi "kuka huusi, se oli varmasti diamond!" //Jatkuu

Hölkkään tuoresaaliskasalle ja valikoin itselleni syötävää. Olin tullut juuri aamun rajapartiosta ja joutuisin lähtemään heti aurinkohuipun metsätyspartioon, joten ruokailuhetken pitäisi olla nopea. Nyt kun niin moni nummiklaanilainen oli loukkaantunut, olivat partiomme hajanaisia ja liian pieniä. Suhtkoht terveet kissat joutuivat juoksemaan partiosta toiseen ja jäämään niidenkin jälkeen vielä yövartioon pahimmassa tapauksessa.
Mutta katsoessani saaliskasaa, ei kuopassa ole jäljellä enää kuin muutamia ruipeloita hiiriä... Otan sellaisen ja etsin käsiini muita kissoja, Kuurasädettä tai Naavasulkaa ja kun en saa näköpiiriini muita kuin Haukkakiidon niin asetun hänen vierelleen syömään. Katson kateellisena tämän pulskaa oravaa: "Oliko tuo viimeinen hyvännäköinen saaliseläin kasassa?"
Hän katsoo minun luisevaa hiirtäni ja sanoo sitten myhäillen: "Olihan se, valitan, mutta nopeat syövät hitaat."
Kohotan toista kulmaani ja sanon: "Taidankin sitten ensikerralla ehtiä ennen sinua!"
"Niin, niin, niinhänhän sinä sanot..."
"Ja minä pidän huolen siitä!" ilmoitan ja värisytän viiksiäni ylimieliseen tapaan. Haukkakiito vain pudistaa päätään ja nauraa... Hotkaisen hiiren suuhuni peittääkseni helakan punertavat kasvoni, hänen naurunsa kuulosti niin ihanalta... Siivottua jälkeni nousen sanoen: "Katsotaanko vaan kuka saa seuraavassa metsätyspartiossa parempaa riistaa!"
Haasteen ilmoille heitettyäni kävelen parantajan pesälle hakemaan unikonsiemeniä, sillä jalkojani särki eilisen ja aamun jäljiltä...

Olin hyvin allapäin. Vahtasin allani aukeavaa pöllötasankoa ja sen reunassa kasvavaa pientä kitukasvuista metsää. Miten aurinko osasikin värjätä puiden latvat kirkkaan vihreiksi? Ja kuinka lintujen taianomaisten laulujen äänet kaikkosivat mitä syvemmälle Kuutamoklaanin reviirin puolelle ne lensivät. Linnunsiipi oli jättänyt minut. Tai mitäänhän ei oltu ääneen sanottu, mutta viime Neljän virran tammen kokoontumisessa olin pikaisesti pyytänyt naarasta jäämään keskutelemaan kanssani tammen lähistölle kokoontumisen jälkeen. Mutta katsoessani tuon loittonevaa selkää ja sitä kylmää katsetta minkä hän antoi lähtiessään kokoontumisen päätyttyä klaanitovereidensa perässä kohti Kuutamoklaanin reviiriä oli kertonut tarpeeksi.

- Emo, miksi täällä on näin märkää? Aavepennun ulina havahdutti Mustakynnen hauraasta unestaan ja hän nosti päänsä käpälistään, katse valppaana paikantamaan kaikkien kolmen pienokaisensa sijainti. Pennut olivat käpertyneet yhdeksi kasaksi omalle pedilleen, yrittäen vuorotellen kiivetä toistensa niskaan välttääkseen vedestä tulvivan pentutarhan lattian. Kaikki kolme olivat kuitenkin ehtineet jo kastua putoillessaan vuorotellen toistensa niskoista ja naaras huomasi myös itse makaavansa vesilätäkössä. Ehkä uni ei ollutkaan ollut niin haurasta kuin hän oli luullut. Joku kiroili kovaan ääneen pesän ulkopuolella, jupisten siitä kuinka tämä oli juuri se syy miksi he olivat alunperin vurostosta pakoon lähteneet. Mustavalkea kissa oli nopeasti jaloillaan ja kaappasi pennut mukaansa, astellen vielä aamuhämärän pimittämälle leiriaukealle. He eivät kuitenkaan todellakaan olleet ainoita jotka olivat siihen aikaan hereillä.
- Kuolontähti, Ohramyrsky! Kävimme juuri tarkastamassa tilanteen. Kaikki Puroklaanin suurimmat joet tulvivat, eikä kuivia alueita ole ennen Neljän virran tammea, Varpuskynnen naukaisu kiiri leirin sisäänkäynniltä ja soturittaren johtama muutaman märän kissan kokoinen partio saapui leiriin, tallustaen leiriaukealla poukkoilevien kissojen ohi, jotka yrittivät viedä kuivia pesätarvikkeita ja riistaa suojaan vedeltä. Mustakynsi lähti vedessä tassut litisten ja lätisten, pennut roikotuksessaan vinkuen ja oma pinna hyvin kireällä seuraamaan naaraan johtamaa partiota, jotka olivat jo ennättäneet Kuolontähden ja Ohramyrskyn luo, joista molemmat istuivat Luukummun päällä, veden ulottumattomissa. Johtoporras ei edes vilkaissutkaan kuningatarta ja tuon vikisevää jälkikasvua, vaan keskittyivät kuuntelemaan Varpuskynnen tarkempaa raportointia.
- Kuolontähti! Veden tulvimisesta ei ollut puhe silloin kun minä päätin seuraanne liittyä. Sanoit varmistavasi minulle ja pennuilleni suojapaikan, vaikuttaako tämä siltä mielestäsi?
Mustakynsi ulisi pudotettuaan pentunsa tulvivalle leiriaukealle. Hän katsoi päällikköään keltaiset silmät salamoiden ja päästi matalaa murinaa kurkustaan. Kuningatar olisi odottanut muiden luuklaanilaisten rupeavan uhkailemaan häntä, mutta naaraan yllätykseksi kaikki sivustaseuraajat olivat hiljaa ja suurin osa oikeastaan heitti odottavia katseita Kuolontähden suuntaan. Kuin hekin odottaisivat johtajansa kertovan miten tähän samaan tilanteeseen oltiin jouduttu, vaikka he olivat kaikki siltä jo kerran karanneet. Miksi Kuolontähti tai Pimeydenmetsä ei enää suojellut heitä?

"Hei, Yöturkki ja Kylmähämärä, antaisitteko jäljellä olevat matkayrtit tänne?" Lumisydän kysyi parantajien pesän suuaukolta, nostellen tassujaan polviin asti olevassa vedessä. Tähtiklaani ei ollut suonut Puroklaanille lähes ollenkaan rauhan aikaa. He olivat saaneet Ututähden vapautettua, päällikön kuitenkin kertoen menettäneen yhden hengistään taistelussa, mutta jo kotimatkalla taistelusta olivat puroklaanilaiset saaneet huomata reviirin läpi kulkevien jokien ja purojen tulvivan. Ja leiriin päästyä oli se peittynyt miltei kokonaan veden alle. Pentutarha oltiin onneksi saatu nopeasti evakoitua ja jopa Punalehden vastasyntyneet pennut olivat selvinneet ilman kastumisia. Hiiriturkki oli lähtenyt johdattamaan ensimmäistä ryhmää kuivemmille maille, joka koostui lähinnä pentutarhan ja klaaninvanhimpien pesän asukkaista. Kaikki muut olivat vielä leirissä, yrittäen pelastaa kaikkea mikä oli pelastettavissa.
Yöturkki nyökkäsi ja antoi Lumisydämelle kuivan lehden sisään taitellun yrttikäärön, jossa oli erilisia yrttejä. Soturi kiitti parantajia ja hyväteli heidät, kahlaten sitten takaisin leiriaukiolle. Ututähti järjesteli jo kantopartioita, kuka kantaisi kuivat tuoresaaliit, kuka auttaisi parantajia yrttien kannossa, kuka hoitaisi kuivat sammaleet ja muut rakennusmateriaalit. Harmaalaikkuinen kolli otti vielä selälleen ison sammalvuoteen ja käveli sitten ulos leiristä, lähtien samaan suuntaan mihin Hiiriturkki oli lähtenyt klaaninpuolikasta viemään. Hänen yllätyksekseen varapäällikön hajujäljet veivät kohti Nummiklaanin ja Puroklaanin välistä rajaa, jonka rajamerkkinä toimi nyt tulviva joki. Miksi ihmeessä naaras kuljettaisi heitä lähemmäs tulvivia jokia, eikä kauemmas niistä?
Rajalle päästyään häntä odotti aika omituinen näky. Puolet Puroklaanin pentutarhan asukkaista ja heidän perheistään oli Puroklaanin reviirillä, puolet taas Nummiklaanin puolella. Hiiriturkin kiinni saatuaan, tuo ilmoitti, että nummet olisivat tällä hetkellä turvallisin paikka Puroklaanin väelle. Lumisydän oli kuullut Nummiklaanin uuden päällikön Liekkitähden luvanneen auttaa Vuoristoklaania jos he joutuisivat evakkoon leiristään, mutta hän ei uskonut että sama pätisi myös Puroklaanin kissoihin. Varapäällikkö oli kuitenkin varma asiasta ja passitti soturin uimaan toiselle puolelle pikaisesti, ennen kuin tulvivan joen virtaus kävisi yhtään pahemmaksi. Nummiklaanin reviirin puolelle päästyään ja kantamuksensa hetkeksi laskettuaan leijaili soturin nenään hiiren tuoksu. Hän kuitenkin tiesi ette voisi nyt syödä mitään, varsinkaan Nummiklaanin reviirillä! Sitten tuuli toi mukanaan lisää tuoksuja, kissojen tuoksuja, he olivat Nummiklaanista. Ennen kuin kolli oli ehtinyt muille klaanitovereilleen asiasta ilmoittaa, oli nummilta juossut kissapartio piirittänyt heidät.
"Mitä teette Nummiklaanin reviirillä?" tummaraitainen kolli kysyi, kenet Lumisydän tunnisti eräässä kokoontumisessa tapaamakseen Saarnihännäksi. Hän näki myös kaksi muuta Nummiklaanin kissaa, joita ei tunnistanut. Tilanne oli jännittynyt, vaikka nummiklaanilaisia olikin huomattavasti vähemmän, voisivat he siltikin hyökätä ja pystyä mahdollisesti tappamaan heidän reviirilleen päässeet pennut. Nopealla vilkaisulla soturi huomasi kuinka Tuulisydän oli Kielopuron kanssa asettautunut suojaavasti pentujen ylle, korvat niskaan painettuna ja niskakarvat pystyssä sojottaen. Kaksi naarasta vaikuttivat samaan aikaan pelokkailta, mutta myös taisteluvalmiilta. Susivarjo ja Kanijalka olivat astelleet heidän molemmille puolilleen lisäsuojaksi, mutta kaksi soturia eivät näyttäneet yhtään niin hyökkääviltä kuin maassa kyyhöttävät naaraat. Harmaalaikkuinen kolli ei halunnut kääntää katsettaan nähdäkseen Puroklaanin reviirin puolella olevien kissojen reaktiot, sillä nököyhteys nummiklaanilaisiin katkeaisi.
"Leirimme tulvii, meidän oli pakko tulla tänne suojaan, nämä olivat lähimmät kuivat maat reviirimme lähellä", Kanijalka naukui astellessaan muita puroklaanilaisia edemmäs, selvästi yrittäen saada nummiklaanilaisten huomion itseensä kuningattaren ja pentujen sijaan. Lumisydän olisi halunnut astella hänen paikalleen Kielopuron vireen, mutta ei uskaltanut liikahtaa omalta paikaltaan. Nummiklaanilaiset loivat epäileviä katseita toisiinsa ja soturi toivoi, että he näkisivät tulvivan joen ja tajuaisivat puroklaanilaisten puhuvan totta.
"Entä loput klaanistanne?" toinen nummiklaanilainen kysyi.
"He ovat matkalla tänne", Kanijalka naukaisi.

"Saarnihäntä, mitä tämä on?" Leijonakynsi naukaisi päästessään nummikummun huipulle, seuratessaan vainua puroklaailaisista hieman liian lähellä rajaa. Hänen yllätyksekseen puroklaanilaisia oli miltei kahden partiollisen verran Nummiklaanin reviirillä, turkit vettä tihkuttaen, Saarnihännän rajapartion ympäröimänä. Ainoa poikkeus oli tietenkin se, että puroklaanilaisilla oli pentuja mukanaan, joten normaali rajarikko tämä ei ollut.
"Ovat kuulemma tulleet reviirillemme evakkoon tulvivalta leiriltään", päällikön luottosoturi maukui. Kermanvaalea soturi päästi pilkallisen naurahduksen suustaan ja tassutteli klaanitovereidensa rinnalle, kuin mikäkin varapäällikkö konsanaan. Hän katsoi jokaista puroklaanialista vuorotellen silmiin ja nosti sitten ylähuulensa irvistykseen. Tuo kalan löyhkä oli suorastaan kuvottava.
"Ja ilman meidän lupaamme vai?" Leijonakynsi naukaisi ja Saarnihäntä nyökkäsi. Yksi puroklaanilaisista yritti saada puheenvuoroa, mutta soturi sähähti tuon hiljaiseksi. Kuinka röyhkeitä nuo kissat oikein olivat? Tulevat ensin luvatta Nummiklaanin reviirille ja sitten yrittävät vielä puhu ilman lupaa!
"No no... Ei tarvitse tulistua Leijonakynsi", päällikön luottosoturi naukaisi hiljaa. Kermanvaalea soturi vähät välitti vanhemman kissan ohjeista alkoi päästämään matalaa murinaa kurkustaan.
"Painukaapa nyt vaan kiltisti sinne omalle vetiselle puolellenne tai joltakulta lähtee kohta korva", vihreäsilmäinen kolli naukaisi ja upotteli jo kynsiään märkään nurmeen tassujensa alla. Puroklaanilaiset eivät kuitenkaan liikahtaneetkaan, vaan näyttivät jopa astetta uhkaavammilta. He ihan totisesti siis kerjäsivät saada selkäänsä.
"Lähden hakemaan apujoukkoja", Tiikerililja naukaisi ja pinkaisi takaisin nummikumpuran päälle, mistä Leijonakynsi oli äsken saapunut. Kolme soturia vastaan kolme soturia, yhtä kuningatarta ja klaaninvanhinta ei ollut parhain tilanne nummiklaanilaisten kannalta, mutta kermanvaalea soturi oli valmis ottamaan sen riskin.

//jatkoa// "en se minä ollut, se oli vanhapuu" diamond sanoi. "Tuskin". "Se oli vanhapuu!..." Mutta diamond ei ehtinyt puhua loppuun kun kuolontähti keskeytti hänet. "Se ei ollut vanhapuu!". Kuolontähti huusi ja lähti. "Sentään pystyn olla rauhassa" diamond sanoi kunnes paikalle tuli marjakuono "mitä teet" marjakuono sanoi. "en mitään". "Teethän". #melkoinen häirikkö# diamond ajatteli ja yritti sanoa ystävällisesti muttei pystynyt joten diamond tiuskaisi "onko sinun pakko häiritä ajatuksiani!!" "E-ei" marjakuono sanoi ja lähti #saan vihdoin edes ajatella#. #ihanaa#. #en ole ikinä ajatellut rauhassa # mutta vanhapuu tuli keskeyttämään. "Moi diamond" "moi" "ööh... Taidan mennä pois" diamond sanoi ja lähti// nää mun tarinat on melkein pelkkää keskustelua😂

Haukkakiito huusi kuutassun korvaan. "Herätys!!". Kuutassu käänsi unisesti kylkeensä ja kysyi. "Mitä nyt". "Tänään on ensimmäinen oppituntisi joka on heti aamusta". "Ai niin" kuutassu sanoi ja nousi haukotellen ylös kissat menivät aukiolle jossa ei ollut puita. "No niin, nyt harjoittelemme saalistusta". "Tylsää". "Saat saalistaa Lintuja". "No siinä tapauksessa" kuutassu sanoi. "No et sinä tietenkään saa lintuja oppitunneilla saalistaa koska osaat jo,sinä saalistat rotan". "Olkoon" kuutassu sanoi "no minä näytän miten rottia saalistetaan" haukkakiito sanoi ja alkoi vaania puuskassa rottaa kun rotta oli puskan vieressä haukkakiito hyppäsi puskasta, puraisi rottaa niskasta ja vei pullea rotan puskaan. "Sinun vuorosi" haukkakiito sanoi. Kuutassu hyppäsi mutta rotta oli jo paennut. "Muista vaania ja yritä uudelleen". Kuutassu vaani rottaa ja kun rotta oli puskan vieressä kuutassu hyppäsi sen päälle ja puri sitä niskasta "se onnistui!" Kuutassu huusi mutta kun kuutassu puraisi rotan pään irti hän sanoi. "Yäk!" Ja he lähtivät takaisin oppilaiden pesään //varmaan pisin tarina jonka olen kirjoittanut