Ja ensimmäinen päivä oppilaana oli alkanut sillä kamalimmalla tavalla. Sadeläikkä oli passittanut Purotassun heti ensimmäisenä siivoamaan klaaninvanhimpien pesää, eikä syynä tietenkään mitenkään voinut olla se kahakka, minkä hän oli aloittanut Kuutassun kanssa nimitysseremoniansa jälkeen. Naarasoppilas oli koko illan valittanut, mutta myös kehuskellut päästessään Liekkitaivaan oppilaaksi. Vaikka tuon ensimmäinen mestaritoive oli ollut Leijonakynsi - joka oli päätynyt kouluttamaan Kuutassun pikkuveljeä Kottaraistassua - ei naaras saanut pidettyä suutaan kiinni siitä kuinka varapäällikkö oli varmasti itse ehdottanut kouluttavansa Kuutassua, olihan tuo niin 'lupaava' soturinalku. Ja Purotassulla meni hermot. Häntä kismitti se, että hänen oma isänsä ei antanut edes omille pennuilleen huomiota ja nyt Kuutassu kehtasi väittää, että HÄN olisi ainoa asia Liekkitaivaan mielessä. Ehän se tietenkään voinut pitää paikkaansa... Mutta mitä jos pitikin? Mitä jos heidän isänsä piti uutta oppilaansa tärkeämpänä kuin omia pentujaan?
Tiikeritassu oli livahtanut hakemaan aikuisia paikalle, kun tuoreet oppilaat olivat ruvenneet mukiloimaan toisiaan. Kanervatassua harmitti, hän olisi halunnut lyödä vetoa siitä kumpi oppilaista olisi voittanut. Kuutassu ja Purotassu saivat kumpanenkin kunnon saarnan mestareiltaan ja kollioppilas hymyili kun kuuli kuinka pettynyt Liekkitaivas naarasoppilaaseen oikein oli. Ja kumpikin sai tietenkin rangaistuksen huonosta käytöksestä. Purotassu lakaisi hännällään klaaninvanhimpien pesän lattiaa, viskoen pölypallot ja karvatupot suuaukolle, mihin keräsi ne vanhojen sammalten kanssa samaan kekoon ja veisi päivän lopuksi tarpeidentekopaikalle. Kaniinisydän ja Hämähäkkijalka olivat molemmat poistuneet pesästä siivouksen ajaksi, mutta Kuurahohde oli jäänyt paikalleen, sillä Kirkasaamu oli tullut juttelemaan tuolle. Oppilas ei kuullut puoliakaan kaksikon keskustelusta ja totta puhuen häntä ei myöskään kiinnostanut mistä he puhuivat, mutta tummaraitainen kolli jähmettyi, kun saikin yhtäkkiä selvää soturittaren sanoista, vaikka tuo selkeästi yritti puhua hiljaa.
"Kuurahohde... Haluaisin kertoa yhden jutun, kun siis tämä on hieman liian myöhäistä, mutta minä rakastan sinua", Kirkasaamu naukui ja Purotassu pörhisti turkkinsa tajutessaan mitä naaras oli sanonut. Hänestä tuntui todella epämukavalta, pesä ei todellakaan ollut suuri ja kaksi vanhempaa kissaa varmasti tiesivät oppilaan siivoavan aivan heidän lähellään... Miksi häntä nyt rankaistiin näin? Kuurahohde sanoi: "Oikeastikko?"
Sivusilmällään tummaraitainen kolli huomasi klaaninvanhimman pudistelevan päätään katsoessaan soturitarta, kuitenkin pitäen hymyn huulillaan. Jossain kaukaisessa hiljaisuudessa kuului vastaus: "Kyllä..."
Purotassu hivuttautui pois pesästä, tietäen kyllä kahden kissan nähneen hänet ja ulos päästessään oli oppilaalta lähellä lähteä yökkäysrefleksi. Miten hän enää ikinä kehtaisi mennä takaisin pesään siivoamaan?

Seittitassu istui muiden klaanitovereidensa joukossa ja katseli Aaltotähteä tarkkaavaisena, kun tuo seisoi Puhujakivellä ja puhutteli kolmea edessään istuvaa oppilasta. Perhostassun, Siilitassun ja Keltatassun soturinimitys oli ollut heti Seittitassun oppilasmenojen jälkeen ja kolli vielä hohkasi ylpeyttä uudesta asemastaan klaanin joukossa. Nyt hän pääsisi kunnolla osallistumaan Vuoristoklaanin suojeluun ja ylläpitoon. Hän pääsisi rajoille taistelemaan kaikkia tunkeilijoita vastaan, metsästämään eniten riistaa kaikkiin muihin verrattuna ja saisi klaanitovereidensa kunnioituksen ja ihailun. Elämä vain paranisi tästäeteenpäin. Tunkkainen pentutarha jäisi taakse ja uudet mahdollisuudet ilmiintyivät eteen.
"Pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet ankarasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Perhostassu, Siilitassu ja Keltatassu, lupaatteko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania henkenne uhalla?" Aaltotähti kysyi kolmikolta. Jokainen vastasi vuorotellen 'lupaan' ja Seittitassu ei voinut olla tuntematta pientä muljaisua vatsassaan. Vai vasta soturinimityksessään hän vasta pääsisi puhumaan päällikölleen mielipiteistään tuon johtamistyyliin.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin minulle suomien voimien kautta annan teille soturinimenne. Perhostassu, tästälähin sinut tunnetaan Perhosiltana. Kunnioitamme mukavuuttasi ja hyväntahtoisuuttasi ja hyväksymme sinut Vuoristoklaanin täydeksi soturiksi. Siilitassu, Tästälähtien sinut tunnetaan Siiliviiksenä. Kunnioitamme uskollisuuttasi sekä seikkailunhaluisuuttasi ja hyväksymme sinut Vuoristoklaanin täydeksi soturiksi. Keltatassu, tästälähin sinut tunnetaan Keltahavuna. Kunnioitamme sisukkuuttasi ja ystävällisyyttäsi ja sinut hyväksytään Vuoristoklaanin täydeksi soturiksi!" Aaltotähti maukui ja hypähti alas Puhujakiveltä, että kolme tuoretta soturia pääsisivät osoittamaan kunnioituksensa päällikölleen. Vuoristoklaanin leirissä raikusi: "Perhosilta! Siiliviiksi! Keltahavu!"

Lilja pentu makasi pentutarhassa. Hänellä oli hiukan tylsää. Liljapentu olisi halunnut kysyä muita pentuja leikkimään muttei uskaltanut. Yöpentu olisi varmaan hyvä leikkikaveri. Liljapentu käänsi katseensa Yöpentuun joka makoili vieressäni. Voimasydän oli ottoemoni. Yöpentu makoili hiukan kyllästyneen näköisenä. Seittitassu ja Katajatassu olivat päässeet oppilaiksi ja Liljapennusta se oli ärsyttävää.
"Hei, haluaisitko leikkiä kanssani?" Sanoin hiljaa Yöpennulle.

Värähdin muistellessani miten keskusteluni Sulkatähden kanssa oli mennyt, ennen kuin hän oli antanut minulle luvan astua Nummiklaanin reviirille. Olin katsonut päällikön ilmettä ja nähnyt siinä jotain. Tuon äänensävykin oli muuttunut ja olin sitäkin ehtinyt pohtimaan ennen kuin tuo avasi suunsa naukaistakseen:
- Haiset kummalliselle... Haiset Luuklaanille.
Olin jähmettynyt ja säikähänyt naaraan kommentista. En minä ollut ollut osana Luuklaania moneen vuodenaikaan, eikö sen hajun olisi siis jo pitäyt kadota?
- Öö... Minä taistelin luuklaanilaisia vastaan aikaisemmin tänään, olin naukaissut vastauksena. Sulkatähden arvioiva katse oli pysynyt minussa epämukavan pitkään ennen kuin hän nyökkäsi ja antoi minulle luvan ylittää reviiri Nummiklaanin partion saattamana.

Nyt istuskelin Nummiklaanin reviirin toisella puolella, Neljän virran tammen kohoten suurena edessäni. Nielaisin. Siitä oli pitkä aika kun viimeksi olin ollut kanjonissa... Olin viimeksi käynyt Taistovaaran ja Uskosielun kanssa viemässä pentuni klaaneihin... Ravistin päätäni, minun pitäisi olla varuillani. Nummiklaanilaiset eivät ainakaan olleet reagoineet mitenkään, kun olin maininnut enteen ja sateen, joten jonkun muun klaanin kissojen pitäisi olla kuullut tästä... Mikäköhän olisi parhain vaihtoehto, vain mennä rajoille istumaan ja odottelemaan partion saapumista, pyytää lupaa puhutella heidän parantajiaan? Nielaisin ja katsoin taakseni nummille. Miksi en ollut älynnyt pyytää nähdä Nummiklaanin parantajaa? No, se joutuisi nyt odottamaan huomiseen, partiot harvemmin kiersivät öisin. Kävelin Neljän virran tammen juurakkoon, joka oli täynnä sammalta ja käperryin nukkumaan.

//Jatkoa perhaps joltakulta?

Sulkatähti hyppäsi Seinämäkivelle ja kajautti klaanikokouksen. Olin jo valmiiksi istumassa omalla paikallani Seinämäkiven vieressä ja katselin kuinka klaanitoverini saapuivat ilta askareiltaan johtoportaansa eteen. En tiedä mistä se johtui, ehkä siitä että vuodenajat olivat tuntuneet kuluvan vauhdilla tai siitä, että olin saanut jo kolmannen oppilaan koulutettavakseni, mutta minusta alkoi viimeinkin tuntumaan siltä, että aloin tottua rooliini klaanin varapäällikkönä. Käskyjen jakelemisesta oli tullut helpompaa, kuten koko homman pyörittämisestä. Partiot oli helppo jakaa ja olisinkin toivonut jo jotakin normaalista poikkeavaa tapahtuvaksi, että saisin pistää taitoni kunnolla testiin.
"Hyvät nummiklaanilaiset, olemme taas kokoontuneet toivottamaan yhtä kissaa joukossamme aikuisuuden polulle. Varjokukka, olet kertonut Tiikeritassun olevan valmis aloittamaan soturiuransa?" Sulkatähti naukui ja vastauksena eturivissä istuva tummaturkkinen soturitar nyökkäsi, vilkaisten hymyillen vieressään istuvaan Tiikeritassuun, joka hymyili takaisin. Päällikkö pyysi oppilasta astumaan klaaninsa eteen ja katselin kuinka tuo vaaleanruskea kolli asteli itsevarmoin askelin eteemme. Hopeanharmaa naaras piti normaalia pidemmän hiljaisuuden katsoessaan Tiikeritassua, jopa minä käänsin kysyvän katseeni tuohon ennen kuin hän avasi suunsa.
"Pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ankarasti ymmärtääkseen jalot tapamme ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Tiikeritassu, lupaatko elää soturilakia noudattaen ja suojella Nummiklaania henkesi uhalla?" Sulkatähti mourusi ja katsoi silmät viirussa Tiikeritassua. Käänsin katseeni itsekin oppilaaseen ja näin innostuksen väreilevän tuon kehossa. Turkki oli hivenen pörröllä ja hännänpää nytkähteli puolelta toiselle. Vaaleanruskea kolli vastasi itsevarmana 'lupaan' ja päällikön suupielet kääntyivät hivenen ylöspäin.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin minulle suomien voimien avulla annan sinulle soturinimesi. tiikeritassu, tästälähin sinut tunnetaan Tiikerihäntänä. Kunnioitamme rohkeuttasi ja ystävällisyyttäsi ja sinut hyväksytään Nummiklaanin soturiksi", Sulkatähti sanoi ja hypähti kankeasti Seinämäkiveltä alas, tassutellen sitten Tiikerihännän eteen. Hopeanharmaa naaras kosketti kuonollaan uuden soturin otsaa ja vaaleanruskea kolli nuolaisi kunnioittavasti päällikkönsä lapaa. Sen jälkeen Sulkatähti ilmoitti Tiikerihännän hiljaisuudessa käytävästä yövuorosta, minkä uusi soturi näytti innokkaana ottamaan vastaan. Aukiolla raikasi Tiikerihännän uusi nimi.

”Voimme vain toivoa parasta”, Tihkutäplä naukui hiljaa, ja asetti häntänsä myötätunnon merkiksi Vääräsydämen lavalle. Liekkiturkkinen soturinaaras nyökkäsi riutuneen näköisenä. Hän oli viettänyt yön Yötassun vierellä, mutta oppilaan kunto ei ollut vielä lähtenyt paranemaan päin. Lehtikuu lääkitsi häntä taukoamatta, mutta edes parantajalla ei ollut vastauksia siihen, heräisikö nuori naaras enää koskaan.
”Mikseivät nämä sateet, Tähtiklaanin tähden, voisi jo loppua”, Vääräsydän niiskahti, ja nosti vihreäsinisen katseensa taivaalle. Tihkutäplä vilkaisi parantajan pesää, jonka vierellä he seisoivat puhumassa. Sisällä Yötassu makoili edelleen yrtintuoksuisella sammalpedillä kuin kuollut, heikkoa hengitystään lukuunottamatta.
”Eivät ne ikuisesti voi jatkua”, Tihkutäplä naukui valaen parhaansa mukaan toivoa ääneensä.
”Viimeistään lehtikadon tullessa-”
”Mutta vahinko on jo tapahtunut”, Vääräsydän totesi lohduttomasti ja pudisteli päätään. Tihkutäplä nyökkäsi vaisusti. Vastuu tapahtuneesta vaivasi häntä edelleen, eikä hän edes kyennyt kuvittelemaan, miten hulluna huolesta Vääräsydämen täytyi olla. Heti herätessään pitkiltä päiväuniltaan hän oli selventänyt naaraalle mitä oli tapahtunut, kuinka Salamatassu ja Yötassu olivat juosseet metsään ja kuinka hän oli pinnistellyt pelastaakseen Yötassun kuohuvasta joesta, kunnes apujoukot olivat saapuneet paikalle.
”Meidän pitäisi varmistaa, että tällaista ei tapahdu enää. Kissojen ei ole hyvä mennä joen lähelle, kun se vielä tulvii. Etenkään oppilaiden, ei yksin”, Tihkutäplä vuodatti.
”Varistähteä tai Nummipyörrettä voisi pyytää tiedottamaan kaikkia mestareita asiasta”, Vääräsydän jupisi ja puri huultaan. Tihkutäplä näki, että naaras oli lähellä purskahtaa itkuun.
”Kenenkään ei tulisi menettää pentuaan näin”, soturi jatkoi, ääni särähtäen murheellisesti. Tihkutäplä nielaisi.
”Minun täytyy mennä taas Yötassun luo”, Vääräsydän naukui hiljaa, ja kääntyi äkisti kohti parantajan pesää.
”Tietenkin”, Tihkutäplä vastasi ohuesti.
”Minä haen sinulle ja Lehtikuulle tuoresaalista”, hän huikkasi vielä klaanitoverinsa perään.

”Tihkutäplä, kerkeätkö iltapäivän rajapartioon?”
Tihkutäplä nyökkäsi Nummipyörteelle kuuliaisesti. Olisi hyväksi saada vähän tuulettaa ajatuksiaan ja saada raikasta ilmaa. Vaikka hän ei ollutkaan loukkantunut jokireissullaan, tuntui jo, että hän oli kököttänyt liian kauaa leirissä. Hän siirtyi pois aukion keskustalta sivummalle, ja ryhtyi suoristamaan sojottavaa karvoitustaan, ettei näyttäisi edelleen siltä, että oli vasta päässy pois joen virran pauhauksesta.
Tihkutäplän sydämessä läikähti iloisesti, kun hän huomasi tutun hahmon työntyvän esiin aluskasvillisuudesta ja loikkivan hänen luokseeen. Hämäräaskeleen tummanharmaa turkki oli paikoittain pörröllä selästä. Kollista näki, että hän oli juuri tullut metsältä.
”Kuulin mitä tapahtui”, harmaa kissa naukui ja nyökäytti päätään.
”Oletko kunnossa?”
”Olen, kiitos kysymästä”, Tihkutäplä vastasi hymyillen, kun kolli ilmaisi kiinnostuksensa hänen voinnistaan. Hämäräaskeleen silmät poukkoilivat sinne tänne, mikä sai naaraan hymähtämään huvittuneena. Tuntui kuluneen jo ikuisuus siitä, kun he olivat viettäneet aikaa yhdessä korjaillessaan soturienpesää.
”Oletko nähnyt muuten Laikkutassua? Olin juu-”
Hämäräaskel väräytti korvaansa.
”Hän etsi sinua aamulla”, tummanharmaa kolli totesi.
”Lähetin hänet lopulta metsästyspartioon”, soturi jatkoi hieman kiusaantuneena.
”Ai”, Tihkutäplä tokaisi. Hänen aamupäivänsä oli vierähtänyt Lehtikuun ja Vääräsydämen kanssa tapahtuneita purkaessa. Laikkutassu oli ollut varmasti tylsistynyt.
”Hyvä juttu. Hänen pitää oppia myös itsenäisyyttä, jos mielii soturiksi lähiaikoina”, harmaakuvioinen naaras naukui ja röyhisti rintaansa. Hämäräaskel nyökkäsi ja vilkaisi oppilaiden pesälle. Tihkutäplä tiesi kollin odottavan omaa oppilasta kuin kuuta nousevaa.
”Entä Salamatassu? Puhuiko Piikkiraita mitään?”
Hämäräaskeleen silmät näyttivät synkkenevän, ja Tihkutäplä katui oitis sanojaan. Hän oli valinnut väärän kissan, jolta tiedustella asiaa. Piikkiraidan mainitseminen tuntui vievän Hämäräaskeleen hyvän tuulen välittömästi mennessään.
”Koko soturienpesä kuuli hänen huutavan”, Hämäräaskel kertoi ja nosti huultaan.
”Salamatassu saa siivota klaanivanhimpien pesän seuraavan kuun ajan.”
Tihkutäplä olisi myhäillyt tyytyväisenä, jos Yötassun kohtalo ei olisi vieläkin mietityttänyt hänen takaraivossaan.
”Ei mikään huonoin rangaistus ottaen huomioon sen, miten monta avuliasta oppilasta meillä klaanissamme on. Ehkä hän ottaa opikseen.”
”Sinä myös”, Hämäräaskel naukui viileästi.
”Mitä?” Tihkutäplä räpäytti silmiään hämmentyneenä.
”Sinun ei pitäisi olla noin lepsu oppilaiden kanssa”, kolli jatkoi terävään sävyyn. Tihkutäplän suu aukesi yllättyneenä, mutta naaras sulki sen nopeasti, ettei olisi näyttänyt niin hölmistyneeltä.
”Tiedätkö edes mitä tapahtui?” hän kysyi ja puristi kyntensä maahan. Veden kylmyys tuntui ympäröivän hänet taas.
”Piikkiraidan selostuksesta, kyllä.”
”Sittenpähän tiedät, etten minä voinut tietää, mitä Salamatassulla oli mielessään!” naaras kivahti. Hämäräaskeleen silmissä kiilteli, kun hän katsoi Tihkutäplää nyt intensiivisesti silmiin. Soturi nosti kulmiaan kiukkuisesti.
”Voit alkaa arvostelemaan mestarintaitojani, kun saat viimein itse oppilaan”, hän mutisi katsellen käpäliään. Hämäräaskeleen silmät kaventuivat viiruiksi, ja leveät lavat näyttivät lysähtävän kasaan. Mitään sanomatta kolli käänsi hänelle selkänsä, ja marssi kohti sotureiden pesää. Katumus iski Tihkutäplän tajuntaan.
#Taas riita#, Tihkutäplä huokaisi mielessään, ja käveli edes takaisin kireänä. Miksi kaikki meni aina tähän pisteeseen Hämäräaskeleen kanssa? Nopeasti kiehahtaminen ei ollut hänen tyyppistään, ei missään tilanteessa, mutta hän oli kokenut Hämäräaskeleen piikittelevän hänen soturintaitojaan ja kykyjään ennenkin.
#Äh, mikä minua vaivaa?# naaras kysyi itseltään, ja ravisteli päätään harmissaan. Hän oli niin kaivannut keskusteluja Hämäräaskeleen kanssa, eikö yhden kiusallisen kommentin olisi voinut sivuuttaa? Arvostelu tuntui pahalta, mutta se nyt vain tuntui olevan Hämäräaskeleen tapa, josta ei päässyt eroon.

Varistähti kouristeli tuskissaan, tukehtuen omaan vereensä ja yrittäen rämpiä poispäin Mustakynnestä. Soturitar istui aloillaan, lipoen huulistaan verta ja katsoen silmät viirussa entisen mestarinsa jo täysin epäonnistunutta pakoyritystä. Ei tuo pääsisi pois naaraan kynsistä, vaikka kuinka yrittäisi ryömiä kauemmas. Tilassaan ei päällikkö pystyisi edes huutamaan apua, hän oli täysin entisen oppilaansa armoilla. Mustavalkea kissa nousi jaloilleen ja tassutteli kollin luokse, kumartuen sihisemään tuon korvaan.
- Luulitko tosissasi, että sinä saisit jatkaa eloasi kaikessa rauhassa sen jälkeen mitä teit minulle? Ehei, sinä kuolet tänne tänään, minua ei kiinnosta vaikka joutuisin riistämään henkesi yhdeksän kertaa!
Varistähden kasvoilla häivähti pelko ja hän kierähti selälleen, kun Mustakynsi tuon käänsi, upottaen kyntensä tuon rintaan, tuntien veren purskahtavan tassulleen. Veri valui päällikön kaulasta olevasta haavasta tuon alle maahan.
- Sinä... Et... Selviä... Tästä...! Kolli korisi ja sylki punaista nestettä suustaan. Soturitar päästi heleän naurahduksen, hän tunsi suunnatonta mielihyvää tietäessään, että hän oli tilanteesta hallussa ja jos suunnitelma onnistuisi, hän todellakin selviäisi tästä. Naaraan silmiin syntyi suorastaan hullu kiilto, kun hän kumartui jälleen lähemmäs.
- Voi, minä olen selvinnyt jo Tammiturkin ja Hiljaisuustassunkin tappamisesta, etköhän sinä käy yhtä helposti kuin he, Mustakynsi hyrisi ja hymyili leveämmin, kun Varistähden sumentuvaan katseeseen tuli hämmennys. Mustavalkealle kissalle tuli yhtäkkiä kumman vapautunut olo, kahden kissan murhan tunnustaminen kolmannen kuollessa hänen tassuissaan oli tuntunut hyvältä ja suorastaan oikealta. Hän tunnusti, mutta tieto ei pääsisi ikinä leviämään. Soturitar antoi kurkustaan kummuta kehräyksen, kun päällikön katse viimein lasittui ja yksi tuon yhdeksästä hengestä hiipui pois. Sitten miettimään, miten tappaisi tuon seuraavaksi.

Lumisydän jälleen kerran heräsi, kun joku tökki hänen kylkeään. Soturi luimi korviaan ja murisi väsyneenä tökkijälleen. "Sinusta tulee variksenruokaa!"
Ja hän pomppasi pystyyn. Avatessaan silmänsä kolli näki edessään kauhusta kankeana istuvan Karviaisnenän. Hän siristi silmiään.
"Miksi herätit minut?" Lumisydän naukui ja tasoitteli pörhistynyttä karvoitustaan.
"Ututähti kutsui klaanin koolle...", soturin sisarentytär maukui ja viittoi hännällään sotureiden pesän suuaukkoa kohti. Kolli katseli ympärilleen ja tunsi hentoisen punan nousevan poskilleen, kun huomasi pesän olevan tyhjillään heitä lukuunottamatta. Miksei Liekkisade ollut herättänyt häntä? Harmaalaikukas kissa lähti soturittaren johdolla leiriaukiolle, jossa totta tosiaan oli jo klaanikokous käynnissä. Hän ja Karviaisnenä jäivät takimmaisiksi, sillä eivät halunneet häiritä muita työntymällä heidän ohitseen edemmäs.
"Henkitassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla?" Ututähti kysyi klaanin edessä seisovalta Henkitassulta, joka vastasi kuuluvasti 'lupaan'. Lumisydän nyökkäsi tyytyväisenä, Aamutäplä oli siis ehtinyt arvioimaan oppilaansa taistelutaidotkin jo heidän metsästysreissunsa jälkeen ja nähtävästi tuo valkokirjava kolli oli saanut täydet pisteet molemmista. Soturi yritti kurotella kaulaansa nähdäkseen isosiskoaan eturivistä, mutta ei tuntunut näkevän yksiäkään oransseja korvapareja. Mutta vaikkei kolli nähnytkään sisarensa ilmettä, uskoi hän varmasti tuon uhkuvan ylpeyttä.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin suomien voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Henkitassu, sinut tunnetaan tästälähin Henkituikkeena. Kunnioitamme seikkailunhalukkuuttasi ja rohkeuttasi ja sinut hyväksytään Puroklaanin täydeksi soturiksi", Ututähti julisti ja hypähti pois Päällikön pesän päältä, että pääsisi koskettamaan kuonollaan uuden soturin otsaa. Henkituike nuolaisi päällikkönsä lapaa kunnioituksen osoituksena ja kääntyi sitten vastaanottamaan hurjat suosionosoitukset.
"Henkituike! Henkituike! Henkituike!"

Ja taas kerran oli aika toivottaa lisää sotureita Nummiklaanin jo tarpeeksi ahtaaseen soturienpesään. Leijonakynsi istuskeli hieman tympääntyneenä kissajoukossa, joka pikkuhiljaa saapui paikalle, vaikka Sulkatähti ei ollut edes klaanikutsuakaan ehtinyt vielä kajauttaa. Soturi sekä varmasti moni muukin oli kuitenkin seurannut päälliköttären ja Liekkitaivaan keskustelua Seinämäkiven alla, mikä yleensä tarkoitti kokouksen pitoa. Lisäksi Kanervatassun ja Naakkatassun mestarit Timaliviiksi ja Kirkasaamu olivat koko illan phuneet siitä kuinka hienosti heidän oppilaansa olivat loppuarvioinnista selvinneet. Ja kuin käskystä, hopeanharmaa naaras kampesi itsensä Seinämäkiven päälle ja varapäällikkö hypähti omalle kivelleen.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Seinämäkiven alle klaanikokoukseen!" Sulkatähti ulisi ja antoi väsyneeltä näyttävän katseensa kiertää klaanitovereidensa joukossa. Leijonakynsi käänsi päätään katsoakseen kuinka montaa kissaa tarvitsisi vielä odotella saapuvaksi, mutta leiriaukio oli aika täynnä ja päivänsankarit istuivat eturivissä turkit siististi suittuina. Päällikkö aloittikin sen jälkeen kokouksen aiheen kertomisella ja kysyi Timaliviikseltä ja Kirkasaamulta, olisivatko nuorukaiset valmiita soturin polulle. Kumpikin mestareista vastasi myöntävästi, minkä jälkeen hopeanharmaa naaras pyysi Kanervatassua ja Naakkatassua astumaan eteenpäin.
"Pyydän esi-isiämme kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. He ovat opiskelleet ankarasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on heidän vuoronsa nousta sotureiksi", Sulkatähti ulisi koko Nummiklaanin väelle, minkä jälkeen kysyi oppilailta lupaisivatko nuo elää soturilakia noudattaen ja Nummiklaania suojellen. Kanervatassu ja Naakkatassu maukuivat urheana vannovansa elään näin. Leijonakynsi väräytti korvaansa, kaksikko pääsisi varmasti oletettua nopeammin todistamaan valojaan, jos Leopardilaikku olisi edistynyt suunitelmassaan. Soturia hieman kylmäsi, luopio ei ollut ilmestynytheidän viimeisimmälle tapaamiskerralle. Hän toivoi sen johtuvan siitä, että tuo olisi kanjonin ulkopuolella väärväämässä lisäapuja, eikä olisi joutunut surman suuhun.
"Siinä tapauksessa minulle suotujen voimien kanssa annan teille soturinimenne", Sulkatähti kähisi ja nimitti Kanervatassun Kanervakuopaksi ja Naakkatassun Naakkalaaksoksi. Leijonkynsi hymähti erikoisille nimille ja kuuli myös ympäriltään odottamattomia äännähdyksiä. Kaikki kuitenkin seurasivat vielä hiljaisina, kun päällikkö hypähti pois Seinämäkiveltä ja kävi koskettamassa kumpasenkin tuoreen soturin otsaa kuonollaan. Kaksikko nuolaisi kunnioittavasti hopeanharmaan naaraan lapaa ja kääntyivät sitten vastaanottamaan hurraukset klaanitovereiltaan.
"Kanervakuoppa! Naakkalaakso!"

Tammisydän heräsi seuraavana päivänä normaalisti, mutta lähti heti herättyään metsästyspartioon. Häntä ei kiinnostanut jäädä toivottelemaan Ututähdelle huomenia tai kuuntelemaan, kuinka tuon johtama normaalia isompi rajapartio lähtisi tarkistamaan Luuklaanin uuden leirin sijaintia. Päällikkö ei ollut ottanut heidän sanomisiaan selvästikkäään kauhean tosissaan, sillä oli lähtenyt normaalisti kokoontumiseen ja sen lisäksi viivyttänyt mahdollisen häätöpartion lähtöä aamuun. Oranssiturkkisen soturittaren mielestä yöaikaan tapahtunut hyökkäys olisi ollut parhain ja Puroklaanin kannalta voitokkani, mutta lumenvalkean naaraan mieli ei ollut muuttunut vaikka turkoosisilmäinen naaras oli miltei koko illan sitä hänelle jankuttanut. Tammisydän tassutteli partionsa luo, johon kuuluivat Kanijalka, Täpläliito ja heidän oppilaansa Kaislatassu ja Susitassu. He lähtivät matkaan reviirin länsipuolelle, järvelle päin. Pian heidän partionsa hajaantui ja soturitar alkoi saalistamaan. Viherlehtenä riista suorastaan juoksi tassujen väliin ja hieman ennen aurinkohuippua hän palasi sovitulle kokoontumispaikalle mukanaan rastas, kaksi vesimyyrää ja hiiri. Kun partion muutkin jäsenet saapuivat - heilläkin mukanaan enemmän tai vähemmän riistaa - he veivät saaliinsa leiriin tuoresaaliskasaan. Oranssiturkkiselle naaraalle näin lyhyt leiristä poissaolo ei riittänyt, joten hän lähti takaisin reviirille, ennen kuin Hiiriturkki keksi pistää häntä muihin partioihin.
Tammisydämen tassut johdattivat hänet takaisin kohti järveä ja päästyään sinne hän meni uimaan. Vaikka jatkuva kaatosade oli tehnyt ilmastosta todella kostean, lämpiminä päivinä oli aina mukava pulahtaa viileään veteen raikastumaan. Soturitar sukelteli vedessä ja nappasi muutaman kalankin. Päästessään takaisin rantaan saaliidensa kanssa, hänen mieleensä palasi Ututähden törkeä käyttäytyminen ja aamupartio, joka olisi päässyt Luuklaanin leirille asti jo silloin, kun naaras oli ollut aamun metsästyspartion kanssa liikkeessä. Hän ei voinut olla pohtimatta, mitä partiolle oli tapahtunut ja ennen kaikkea olisivatko siihen kuuluvat kissat kunnossa.
*Voi Tähtiklaani, AUTA heitä!* Tammisydän ajatteli.