Lumisydäntä väsytti aivan hirveästi ja hänestä tuntui siltä kuin ei olisi kunnolla päässyt kävelemään. Aamu oli ollut ihan tavallinen, ainakin aluksi. Aamutäplä oli saapunut sotureiden pesään herättämään pikkuveljeään ja oli vaikuttanut kumman iloiselta. Kun soturi oli ihmetellyt isosiskonsa kummallista käytöstä, tuo oli sanonut saaneensa luvan Ututähdeltä lähteä arvioimaan Henkitassun metsästystä, kunhan ottaisi toisen soturin mukaan ja Kotkamieli huolehtisi sen ajan Mesipennusta ja Ukkospennusta. Kuningatar halusi lähteä harmaalaikkuisen veljensä kanssa, olihan tuon oppilas auttanut pentutarhan rakentamisessa ja Jalotassu oli niin hyvällä mallilla koulutuksessaan, että hänenkin metsästystään pystyi arvioimaan. Kun he sitten kertoivat uutisensa oppilailleen, Lumisydämen yhä heräillen alkavaan päivään, olivat molemmat kollit hypätä taivaisiin odotuksesta.
"Ututähden mielestä meidän on aika tarkkailla teidän metsästystaitojanne. Tämä tarkoittaa sitä, että te kumpikin metsästätte yksin teille annetuilla alueilla. Aikaa on auringonlaskuun", Aamutäplä selitti.
"Lähdemme sitten heti!" Henkitassu kehräsi ja kumpikin oppilas lähti leirin suuaukolta eri suuntiin, annetuille metsästysalueille. Lumisydän oli pistänyt Jalotassun metsästämään aika lähelle vanhempaa oppilasta, sillä halusi pitää samalla silmällään sisartaan. Tuo oli viimeiset kuusi kuuta oleskellut pentutarhassa ja tuon taistelutaidot olisivat varmasti ruosteessa, jos jokin keksisikin hyökätä hänen kimppuunsa, puhumattakaan surkastuneista lihaksista ja kestävyyden laskemisesta. Jalotassu alkoi juosta Neljän virran tammen suuntaan, kun Henkitassu taas lähtisi Puroklaanin ja Nummiklaanin rajan lähettyville. Harmaaturkkisen oppilaan päästessä perille, tuon mestarin seuraten huomaamatta tuon kannoilla, tuo hidasti vauhtiaan ja rupesi selkeästi kuuntelemaan ympäristöään ja mitä kaikkea alueella olisi. Soturi sai ainakin itse vainun vesimyyrästä ja muutama hetki myöhemmin myös Jalotassu äkkäsi sen ja rupesi hiipimään hajun lähdettä kohti. Yhtäkkiä oppilas hyppäsi ja päästi ulvahduksen suustaan. Harmaalaikkuinen kolli hätkähti, hän ei osannut odottaa harmaaturkkisen kollin päästävän minkäänlaisia ääniä metsästäessään. Ehkä tuo oli ollut vain liian innoissaan ja vahingossa päästänyt älähdyksen. Vesimyyrä oli kuitenkin huomannut hänet, mutta ei ehtinyt pakoon, kun Jalotassu oli jo tappanut sen. Onneksi, sillä nyt kaikki riista tästä lähistöltä Neljän virran tammelle saakka olisi karkoitettu. Toivotavasti ääni ei ollut kuulunut Henkitassun alueelle asti ja ehtinyt sabotoida tuon arviota. Jalotassu yritti saada uutta vainua maariistasta, mutta tajusi sen jälkeen virheensä ja kyykistyi lähellä kulkevan joen ääreen hetkeksi kalastamaan. Oppilas ei selvästi napannut suomueläimiä täydellä keskittymisellä, sillä hän pysähtyi aina hetkeksi vilkuilemaan ympärilleen ja haistelemaan, josko lisää maariistaa olisi saapunut paikalle. Aurinko ehti kohoamaan huippuunsa, kun Lumisydän sai haistettua vilauksen oravasta, minkä hänen oppilaansa oli jo saanut jäljitettyä. Harmaaturkkinen kolli näki riistaeläimen ja kiipesi varovasti, eläimen huomaamatta puuhun ja tappoi sitten senkin, kun orava oli kiipeämässä takaisin alas ja sai huomata olevansa vastakkain kissan kanssa. Jalotassu hautasi jyrsijät maahan ja peitti ne mullalla, ennen kuin vaihtoi maisemaa ja lähti kulkemaan syvemmälle sisäreviirille. Soturi kiersi taas oppilaansa taakse, ennen kuin alkoi seuraamaa tuon metsästystä. Harmaaturkknen kolli oli vaanimassa hiirtä, mikä oli helppo pala hänelle.
Ilalla, kun heidän nelikkonsa palasi leiriin, oli Jalotassulla saaliinaan orava, vesimyyrä ja hiiri, kun taas Henkitassu oli saanut kiinni jäniksen, kaksi rastasta ja pääskysen. Tietenkin kummallakin oppilaalla oli myös mukanaan kasapäin kaloja, joita Aamutäplä ja Lumisydän sai kantaa, niin että leukoja varmasti särkisi vielä huomenna. Kissat veivät saaliit tuoresaaliskasaan ja Jalotassu höpötti siitä, kuinka hurjan hauska päivä hänellä oli ollut.

Leijonakysi kihisi kiukusta, kun Nummiklaanin partio, Kostokynsi mukanaan, lähti juoksemaan Nummiklaanin reviirin halki. Sulkatähti oli antanut erakolle luvan reviirin ylitykselle, kunhan Nummiklaanin partio olisi tuota saattamassa. Ilmeisesti Nummiklaanin päälliköstä oli tulossa niin vanhuudenhöperö, että tuo ilman sen kummempia kyselyitä päästi erakkoja vaeltamaan heidän reviirinsä läpi. Soturi tiesi, että kun tämä tieto leviäisi, heidän reviirinsä tulisi kuhisemaan yhtenään muka vain 'reviirin ylittäviä' kissoja. Samalla hupenisivat kanit sekä muu riista ja he näyttäisiät heikoilta, jopa erakkojen silmissä. Tulisi valtataisteluita, yllätyshyökkäyksiä ja niin paljon murhia... He olisivat pian leirissä. Haukkakiito oli vaihtanut kollin kanssa paikkoja, kermanvaalea kissa palaisi Sulkatähden, Timaliviiksen ja Kanervatassun kanssa leiriin, kun Varjokukan johtama yöpartio saattaisi Kostokynnen rajalle.
"Missä olette olleet?" Liekkitaivaan kehräys kuului pimeältä leiriaukiolta, kun hän oli ottamassa kotiinpalaajia vastaan yölliseltä tehtävältään. Leijonakynsi ei suuttumukseltaan pystynyt puhumaan, tai jos hän olisi avannut suunsa, hän olisi aloittanun sellaisen rähjäyksen, mikä jatkuisi aamuun asti. Soturi marssi niin äkäisenä sotureiden pesään, että oli vähällä törmätä Kanervatassuun, mutta oppilas oli omaksi onnekseen ehtinyt pompata pois alta.
*Täysin hiirenaivoisia ketunläjiä kaikki!* Kolli ajatteli tömistellessään pesään.

Seuraava päivä onneksi saapui pian ja Leijonakynsi pääsi purkamaan turhautumistaan ojentamalla uusinta oppilastaan Kottaraistassua. Yöllisessä unessaan hän oli muitta mutkitta surmannut Leopardilaikun ennen kuin tuo oli edes ehtinyt avaamaan suutaan siihen tavalliseen repliikkiin, mutta unessa tapahtunut rääkkäys ei riittänyt soturille, ainakaan sen perusteella miten hän huusi ja karjui oppilaalleen kun tuo ei tuntunut tajuavan oikean vaanimisasennon tärkeyttä.
"Sinä et voi näyttää tuolta vaaniessasi maariistaa, jopa sokea siili näkisi sinut monen puunmitan päästä! Ja pidä se häntäsi kurissa tai joudun muuten puraisemaan sen irti!"

Tämä olisi sota!
"Ututähti! Luuklaani on rakentamassa uutta leiriä Puroklaanin reviirille! Voin vannoa, että puhun totta!" Tammisydän huusi päästessään Puroklaanin leiriin ensimmäisenä. He olivat muutama hetki sitten kömpineet ylös joesta ja lähteneet siitä sitten kiireen vilkkaa Puroklaanin leiriä kohti kertomaan luuklaanilaisista jotka rakensivat uutta leiriään heidän alueelleen. Oranssiturkkinen soturitar ei ollut edes tarkistanut oliko Ututähti vielä palannut Vuoristoklaanista vaan oli heti alkanut kailottamaan, kun oli saanut etutassunsa leirin sisäänkäynnistä sisälle. Päällikkö kuitenkin seisoi leiriaukealla, oli ilmeisesti ollut juuri juttelemassa Hiiriturkille, mutta oli nyt kääntänyt silmänsä kumppaniinsa ja nyt katseli tuota epäilevästi.
"En usko. Kuolontähti on aina pitänyt leirinsä vuoristossa, ei hän olisi niin typerä, että alkaisi rakentamaan toista Puroklaanin reviirille", lumenvalkea naaras naukui ja tutkaili Tammisydäntä kysyvästi. Turkoosisilmäinen naaras mulkaisi tuota pahasti. Hänen päässään alkoi sumeta kiukun kasvaessa. Eikö hänen oma kumppaninsa uskonut häntä? Vaikka tilanne oli selvästi tärkeä ja kiireinen? Oranssiturkkinen soturitar kuuli juoksuaskeleita takaansa ja käänsi päätään katsoakseen Sädetaivasta, joka oli päässyt hänen viereensä leiriaukiolle.
"Hän puhuu totta!" Sädetaivas naukui ja katsahti Tammisydämeen lempeästi. Vaan Tammisydän ei katseesta leppynytkään. Hän sihisi kiukusta. Turkoosisilmäinen naaras ei voinut uskoa, että Ututähti ei ollut uskonut häntä. Päällikkö siristi silmiään.
"Oppilaat, menkää pesiinne! Heti!" Lumenvalkea naaras ärjäisi ja kääntyi vasta sitten katsomaan paikalle saapunutta partiota, kun oli ensiksi varmistanut etteivät klaanin nuorimmat olleet kuuntelemassa. Oranssiturkkinen soturitar tunsi itsensä voimattomaksi. Hänen kumppaninsa oli sitten kai aina luottanut Sädetaivaaseen häntä itseään enemmän.

Jääsilmä hurjistui kuullessaan miten Kuolontähti vähät välitti Luuklaania kohtaavasta uhkasta.
"Rauhoitu", Matukka yritti tyynnytellä klaanitoveriaan, sillä oli huomannut tuon hurjistuneen ilmeen ja aikeen huutaa vastalauseita päin päällikön naamaa. Luottosoturi ohjasi ärtyneen soturittaren uuteen sotureiden pesään ja ohjasi tuon omalle makuualuselleen, naaras ei ollut 'kerennyt' tuomaan uutta petiään pesään. Kolli kehotti punaoranssia kissaa nukkumaan ärtyyntyneisyytensä pois, varsinkin kun Kuolontähti ei ollut vielä keksinyt rankaista entistä oppilastaan tuon ilmoitusasialla. Kuka tahansa muu olisi varmasti vihastunut vielä enemmän siitä, että heidän tunteitaan vähäteltiin ja yritettiin saada aisoihin ohjaamalla kissa nukkumaan, mutta sinisilmä ei ikinä sanoisi ei päiväunille. Niinpä hän käpriintyi sammaleelle ja nukahti nopeasti.

"Saapukoon jokainen tappamiseen pystyvä Luukummulle klaanikokoukseen!" Kuolontähti murisi ja Jääsilmä heräsi yhtä nopeasti kuin oli nukahtanutkin. Kissoja virtasi pienelle leiriaukealle joistakin valmiista pesistä, osa oli ollut makoilemassa aukealla jo valmiiksi. Soturitar venytteli unisena ja sipaisi muutaman kerran turkkiaan, astellen sitten ulos aikeinaan jatkaa turkkinsa pesua siellä. Ilta oli saapunut ja tummat sadepilvet olivat peittäneet taivaanrantaan laskeutuneen auringon, sekä toiselta puolelta nousevan kuun. Eikö tämä sadejakso tulisi ikinä loppumaan? Naaras tassutteli takariviin ja alkoi sukia turkkiaan, kuunnellen vain puolella korvalla päällikkönsä ilmoitusasiaa.
"Klaanini. Olemme joutuneet pakenemaan Tulikammion läheisyydestä ja tekemään uuden leirin vihollisklaanin reviirille. Vaikka joudummekin elämään tästälähin varpaillamme puroklaanilaisten takia, on tässä myös hyviäkin puolia. Vuoristossa oli vähän riistaa, mutta nyt tassujemme ulottuvilla ovat Puroklaanin kalarikkaat joet ja vieressämme kasvaa metsä mikä kuhisee elämää. Anastamme puroista kaloja ja haravoimme metsästä jänikset, hiiret rastaat ja oravat. Me emme tästä hevillä liikahda, vaikka Puroklaani kuinka yrittäisi meitä pois häätää! Noniin... Haluan myös nimittää kaksi uutta soturia. Pajutassu ja Pihlajatassu", Kuolontähti huusi. Kaksi oppilasta pinkoivat päällikönsä hyytävän katseen alle.
"Pyydän Pimeydenmetsän henkiä kääntämään katseensa näihin kahteen oppilaaseen. He ovat opiskelleet ankarasti Luuklaanin tavoille ja nyt on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Pajutassu ja Pihlajatassu, lupaatteko noudattaa Verilakia ja suojella tätä klaania kuolemaanne saakka?"
Jääsilmän keskittyminen herpaantui, sillä taivaalta alkoi taas ripottamaan ja hän perääntyi läheisen puun lehtien alle suojaan. Hän ehti kuulemaan miten Pajutassusta tuli Pajumuta - erikoinen nimivalinta - ja Pihlajatassusta Pihlajamyrsky - joka onneksi oli edeltäjäänsä parempi - ja kuinka Kuolontähti ilmoitti lähtevänsä kahden tuoreen soturin kanssa Tulikammiolle pikimmiten.

Näky Tuhkakajon kyynelevistä kasvoista sai Paarmahehkun jähmettymään sijoilleen. Kolli tuijotti klaanitoverieen, ja kun tummanharmaa naaras huomasi tämän ja käänsi päänsä pois, hän korjasi hämmentyneen ilmeensä ja syventyi tutkimaan katseellaan läheisen pensaan vahapintaisia lehtiä, ja köynnöskasvin rosoisia reunoja. Tuntui siltä, että hän oli nähnyt jotain yksityistä, jotain mitä ei olisi pitänyt. Mistä Tuhkakajo edes itki? Purkautuiko taistelun huuma tunnereaktiona, vai oliko soturi huolissaan loukkaantuneesta sisarestaan?
Lehdet värisivät vielä Aaltotähden jäljiltä, kun päällikkö oli lähtenyt varmistamaan, että heidän päihittämänsä kettu oli varmasti lähtenyt Vuoristoklaanin reviiriltä. Paarmahehku katsoi suuntaan hajamielisenä, kun he lähtivät viimein kohti leiriä. Oliko Aaltotähti tehnyt jotain suututtaakseen tyttärensä? Paarmahehku uskaltautui vilkaisemaan Tuhkakajoa, mutta näki vain naaraan takaraivon. Tomukukka ja Hiutaletassu ja Salamatassu kannatellen Kaunotassua kulkivat heidän edellään, ja Kaunokirjo ja Pikkukotka olivat jo kadonneet edelle päin. Paarmahehku huokaisi syvään, ja kiristi kulkutahtiaan, joka oli loukkaantuneen käpälän takia tavallista hitaampi.
”Sattuiko sinulla minnekkään?” kolli kysyi jäykästi yrittäen parhaansa mukaan pehmentää äänensävyään, ja yritti katsoa vaivihkaa, itkikö sinisilmäinen naaras vielä.
”Kylkeen vain vähän”, Tuhkakajo vastasi irrottamatta katsettaan menosuunnasta.
”Vai niin..”
Musta kolli vilkaisi pyöreää kuuta ja kirosi mielessään. Mitä hän oikein yritti? Sekaantua asioihin, jotka eivät kuuluneet hänelle?
”Paarmahehku, tarvitsetko apua?” Tomukukka naukui kauempaa, kun polku lähti kaartamaan ylös päin. Paarmahehku pudisti päätään emolleen, joka jättäytyi taaemmas niin, että oli pian keskustelumatkan päässä hänestä ja Tuhkakajosta.
”Miten Kaunotassu pärjää?” Paarmahehku kysyi hiljaa, ja puri huomaamattomasti hammastaan. Hänen oli varottava varaamasta liikaa painoa ketun rusentamalle tassulleen, sillä kipu oli sietämätön. Tasapainottelu kolmen käpälän välillä lähes normaalin kävelytahdin näköisesti ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut kovin vaikeaa, olihan kolli joutunut tasapainottelemaan koko elämänsä vuoristopoluilla kulkiessaan.
”Hiutaletassun ja Salamatassun avulla hän pääsee leiriin kyllä. Hän on kyllä rohkea oppilas, en voi kuvitella että monikaan hänen ikäisistään uskaltautuisi taisteluun kettua vastaan.”
”Niin”, Paarmahehku mumisi. Nuorina kissoina he olivat aluksi kaikki olleet kauhuissaan, mutta lopulta kaikki oli kääntynyt hyvin. Myös Kaunotassu oli käyttäytynyt pelottomasti käydessään kiinni ketun häntään, vaikka olikin ollut vaarassa loukkaantua raajarikkona vieläkin pahemmin. Parasta kaikessa kuitenkin oli, että muut luulivat Kaunotassun loukanneen tassunsa taistelussa kettua vastaan. Kukaan ei saisi selville, että Paarmahehku oli käytännössä toiminnallaan aiheuttanut koko kettuskandaalin.
”Toivottavasti ette joudu olemaan liian kauan noiden käpälävammojen takia poissa tehtävistänne”, Tomukukka naukui ja silmäili tietäväisesti Paarmahehkun välissä roikottamaa tassua.
”En usko että ne ovat niin pahoja”, hiilenmusta kolli vakuutti ja pinnisteli, ettei olisi päästänyt kivusta kielivää pihinää hampaittensa välistä.
”Haluaisin kuitenkin jo leiriin lepäämään”, hän jatkoi.
”Tästä tuli pitkä päivä.”
”Älä muuta sano. Olin todella huolissani, kun huomasime, että olitte poissa näin myöhään, eikä kukaan tiennyt mihin olitte menneet”, Tomukukka jatkoi juttelua. Paarmahehku nakkeli niskojaan. Hänen olisi kai pitänyt pahoitella tapahtunutta emolleen. Toivottavasti kukaan ei keksisi kysyä, mitä he ylipäätään olivat olleet tekemässä vuoristossa neljästään. Toivottavasti hänen ei ylipäätään tarvitsisi kertoa joka kissalle erikseen tapahtuneesta. Olihan aika erikoista, että he olivat kohdanneet ketun ja ajaneetkin sen pois, ainakin melkein. Tarinassa ei ollut kuitenkaan paljoa kehuttavaa, ottaen huomioon sen, että hän oli mennyt telomaan käpälänsäkin.
”Olen ylpeä teistä kaikista”, Tomukukka naukui ja katsoi poikaansa keltaiset silmät hohtaen pimeässä.
”Kerro vielä kerran, miten se kaikki tapahtuikaan.”
Paarmahehku kurtisti kulmiaan, ja aloitti jälleen selonteon siitä, kuinka he haistoivat ketun ollessaan kävelemässä metsäpolkua pitkin kohti leiriä.

Katajapentu suki tuuheaa turkkiaan verkkaisesti pentutarhan edustalla. Joskus kohta oli ollut juuri oikea paikka auringossa kellimiseen, sillä auringonsäteet olivat ujottautuneet leiriluolan suulta juuri siihen kohtaan, mutta nyt leirissä ei oltu nähty aurinkoa muutamaan päivään. Kurotellessaan yltääkseen sukimaan selkäänsä naaras kuuli askelia sivultaan, mikä sai hänet lopettamaan touhunsa ja hyppäämään valmiusasentoon, jos joku muista pennuista yrittäisi tehdä yllätyshyökkäyksen. Katajapennun yllätykseksi pentutarhan edustalle astellut kissa oli Kotkasumu.
”Katajapentu! Miten sinä olet näin aikaisin hereillä?” soturi naukui leuoissaan pitelemänsä myyrän läpi ja tassutteli lähemmäs tytärtään. Katajapentu ponkaisi ylös ja loikkasi puskemaan isänsä lapaa.
”Tulitko juuri aamupartiosta?” musta naaras mumisi hänen turkkiinsa, ja katsoi arvioivasti tummaraidallisen kissan tuomisia. Kotkasumu nyökkäsi ja tiputti myyrän maahan.
”Oli varmaan hyvä riistaonni?” Katajapentu jatkoi vilkaisten leirin uloskäynnille.
”Siellä ei näytä satavan enää yhtä paljon.”
”Tänään näyttäisi olevan selkeämpi päivä, kiitos Tähtiklaanin”, Kotkasumu kehrähti.
”He taitavat tietää, että tänään on tärkeä päivä.”
”Miten niin?” Katajapentu kysyi. Pennun korvat pyöristyivät hörölle uteliaina.
”Juttelin juuri Aaltotähden kanssa. Sinusta ja Seittipennusta tulee tänään soturioppilaita”, Kotkasumu paljasti hymyillen. Ylpeys kiilteli leveäkasvoisen kollisoturin silmissä.
”Olin juuri tulossa kertomaan.”
”Oikeasti?” Katajapentu hypähti, ja juoksi sisälle pentutarhaan. Sen kylmät kiviseinät oli jo nähty, sillä tänään oli virallisesti se päivä, kun hän ja Seittipentu muuttaisivat oppilaiden pesään!
”Seittipentu! Unikkokukka!” musta naaras kiipesi sammalpedin reunalle, ja katsoi perheenjäseniään tiiviisti, ennen kuin ilmoitti uutisen mahtipontiseen äänensävyyn:
”Meistä tulee tänään oppilaita!”
Seittipentu nosti päänsä sammalista, ja näytti ensin ärtyneeltä, kunnes uutiset iskivät kollin tajuntaan. Pennun jäänsiniset silmät levisivät yllättyneinä. Unikkokukka käänsi kylkensä kissoihin päin, ja nosti päätään unenpöpperössä.
”No oli jo aikakin”, valkoturkkinen naaras naukui pisteliäästi, ja veti laiskan nuolaisun pitkin Seittipennun korvia, mikä sai pennun murahtamaan.
”Olette kasvaneet hirveästi”, emo jatkoi lempeämpään sävyyn.
Kotkasumu asteli syvemmälle pesään myyrä suussaan.
”Toin aamupalaa. Pitäähän hyviä uutisia juhlistaa jotenkin!”
Katajapentu räpäytti silmiään kiitokseksi isälleen, ja kipitti tuoresaaliin luo.

Aamupäivä kului madellen. Katajapentu tarkkaili vääjäämättä kohti Puhujakiveä, odottaen hetkeä jolla Aaltotähti hyppäisi sen päälle ja huutaisi klaanikokouksen koolle. Ajoittain pieni Tummapentu potkaisi sammalpallon häntä kohti, jääden itse sammalpetinsä reunojen taakse tarkkailemaan Katajapennun reaktiota. Mustaturkkinen naaras vilkaisi pentua kiusaantuneena, mutta potkaisi palleron aina takaisin. Tuollaiset leikit olivat jo alkaneet tuntua liian pentumaisilta. Eikä hän olisi pystynyt sillä hetkellä leikkiin keskittymäänkään, kun tulevat nimitysmenot pyörivät hänen päässään jatkuvasti. Katajapentu oli jännittynyt, jopa hermostunut, ja hänen ajatuksensa poukkoilivat sinne tänne. Seittipentu tassutteli aika ajoin lähelle pentutarhan uloskäyntiä, ja jäi tarkkailemaan aukiolla liikkuvien kissojen liikkeitä. Jos tuon häntä sattui nykimään, Katajapentu siirtyi vaivihkaa kauemmas, kuvitteli ruskean hännänpään olevan hiiri, ja sulki sen käpäliensä väliin pitkän loikan päätteeksi. Unikkokukan kiellot kaikuivat pesän perukoilta – naaras oli kieltänyt pentujaan leikkitappelemasta, jotteivät heidän turkkinsa menisi sekaisin ennen seremonian alkua.
Tovin kuluttua Katajapentu huomasi kahden metsästyspartion lipuvan sisään leiriin. Katajapentu tassutteli pois pentutarhan suojista ja tähyili varovasti, näkyikö Aaltotähteä kenties tulijoiden joukossa.
”Klaanikokous taitaa alkaa pian”, pesän edustalle ilmestynyt Unikkokukka maukui ja tuuppasi pentuaan etukäpällään.
”Tulkaa! Mennään jo valmiiksi istumaan.”
Katajapentu tassutteli emonsa ja veljensä vierellä lähemmäs Puhujankiveä, ja asettui Seittipennun viereen, kun Unikkokukka patisti heidät istumaan. Valkeaturkkinen naaras alkoi sukia vuorotellen pentujensa turkkeja aloittaen Katajapennusta. Musta naaras puristi silmänsä kiinni ja istui liikkumatta. Olihan tämä oli viimeinen kerta, kun hänen tarvitsi kestää emonsa hössötystä. Vastedes hän putsaisi turkkinsa itse.
”Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Puhujakivelle klaanikokoukseen!” huuto kaikui läpi leirin, kun Aaltotähti loikkasi Puhujakiven päälle. Katajapennun siniset silmät syttyivät jännittyneinä, ja naaras suuntasi herkeämättömän katseensa päällikköön. Kun mustaturkkinen kolli kuitenkin istuutui odottamaan kissojen kerääntymistä paikalle, naaras uskalsi alkaa vilkuilla ympärilleen. Hän näki Kotkasumun ja isänsä sisarusten Pöllönkynnen ja Kiurusaran tassuttelevan nopeasti lähemmäs heitä. Ampiaispisto ja Mutakoipi seurasivat pentujaan. Jokainen sukulainen tuntui katselevan Seittipentua ja Katajapentua, mikä alkoi pikkuhiljaa nolostuttamaan mustaturkkista naaraspentua.
”Valmistaudutaanko täällä jo nimitysmenoihin?” paikalle astellut Tomukukka naukui, ja istui Unikkokukan vierelle. Katajapentu nyökkäsi ujosti. Hänen emonsa veli Paarmahehku kinkkasi tuuheaturkkisen naaraan perässä, etukäpälä kiedottuna valkeaan hämähäkinseittikerrokseen. Katajapentu muisti keltasilmäisen kollin käyneen muutaman kerran pentutarhassa katsomassa heitä, kun he olivat olleet pienempiä. Soturin nenän poikki kulki näyttävä arpi, eikä Katajapentu voinut olla miettimättä, mistä hän oli saanut sen. Unikkokukan ja Paarmahehkun sisar Loskaliito loikkasi sisaruksiensa vierelle, ja lähetti lämpimän hymyn tuleville oppilaille. Katajapentu oli taittaa niskansa kurottaessaan katsomaan, keitä kaikia ympärille oli kerääntynyt.
#Klaanissa on enemmän kissoja, kuin muistin#, Katajapentu ajatteli jakaessaan katsekontakteja klaanitovereilleen, joita tuntui tulvivan pesistä loputtomasti. Hän oli oppinut tuntemaan jo lähes jokaisen nimeltä, mutta yhteen paikkaan kerääntyneenä kissamäärä tuntui hurjalta.
”Kaikki näyttävät löytäneen paikalla. Aloitetaan”, Aaltotähti huusi puheensorinan yli, jolloin joka kissan pää kääntyi taas Puhujakivelle päin.
”Tänään on aika nimittää Vuoristoklaanille kaksi uutta soturioppilasta. Katajapentu ja Seittipentu”, Aaltotähti naukui, ja heilautti häntäänsä pennuille merkiksi astua eteen. Kaksikko nousi seisomaan. Katajapentu vilkaisi Seittipentua, ja näki määrätietoisen katseen kollin sinisissä silmissä.
#Seittipentua ei näytä jännittävän#, naaras ajatteli.
#Miksi minunkaan pitäisi?#
Kaksikon astellessa eteen leiriaukiolla vallitsi hiljaisuus.
”Seittipentu”, Aaltotähti kutsui. Vaalearuskea-raidallinen kolli lähti Katajapennun rinnalta ja asteli muutaman askeleen eteenpäin.
”Te olette täyttäneet kuusi kuuta, ja ensiksi on sinun vuorosi tulla soturioppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään saakka, että saat soturinimesi, sinut tunnetaan Seittitassuna”, päällikkö lausui. Katajapentu tunsi häntänsä huiskivan ylpeydestä.
”Mestarinasi toimikoon Tuhkakajo.”
Jännittyneen oloinen, tummanharmaa soturi asteli esiin kissarivistä. Naaraalla oli mustia läikkiä kasvoillaan ja siniset silmät. Solakan kissan katse kävi ensin Seittitassussa, ja siirtyi sitten Aaltotähteen.
”Tuhkakajo, olet osoittanut olevasi valmis ottamaan oppilaan. Kohdatessasi ketun osoitit kypsyyttä ja rohkeutta, ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Seittitassu ja Tuhkakajo koskettivat neniä, ja klaani hurrasi uuden oppilaan nimeä muutaman kerran.
#Viimein!# Katajapentu henkäisi mielessään. Kasvava innostus sai naaraan vatsanpohjassa kipristelemään ja viikset väpättämään, vaikka hän yritti pysytellä arvokkaasti liikkumatta seisoessaan keskellä klaanitovereidensa joukkoa. Juuri nimetty Seittitassu palasi hänen vierelleen. Katajapentu asteli eteen Aaltotähden kutsusta, ja tunsi tyyneyden tunteen valtaavan itsensä.
”Katajapentu. Tästä päivästä siihen päivään saakka, että saat soturinimesi, sinut tunnetaan Katajatassuna. Mestariksesi tulee Jänisloikka.”
Katajapentu oli hypähtää, kun ruskeaturkkinen soturi pujotteli esiin kissojen välistä. Vihreäsilmäinen kolli asteli hänen vierelleen itsevarmasti.
”Jänisloikka, on aikasi ottaa oppilas koulutukseesi. Olet soturilakia tarkasti noudattava kissa, johon klaanitoverisi voivat luottaa. Oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Katajatassu käänsi haltioituneen katseensa uuteen mestariinsa. Kolli kumartui koskettamaan hänen kuonoaan omallaan.
”Seittitassu! Katajatassu!” uusien oppilaiden nimet kaikuivat leiraukiolla.

Parantajien pesään pääsy oli ollut suunnaton helpotus heille kaikille. Pikkukotka oli jo hoidettavana, kun Tuhkakajo muun porukan kanssa pääsivät leiriin ja Kaunokirjo oli ottamassa vanhinta tytärtään vastaan lempein nuolaisuin ja lämpimin sanoin. Hän ohjasi tuon vapaalle sammalpedille, Paarmahehkun ja Kaunotassun seuraten esimerkkiä. Pesä oli täynnä, joten Tomukukka muiden ylimääräisten oppilaiden kanssa hätisteltiin pois. Kaunotassu vikisi, sillä jopa tuen kanssa kävely oli selvästi ottanut kipeään jalkaan. Kun Taivaslilja paikkasi Pikkukotkaa, siirtyi Opaalitassu oppilan kimppuun, tyrkyttäen tuolle ensimmäisenä unikonsiemeniä kipua lieventämään. Vanhemmat soturit saivat odottaa omaa hoitamisvuoroaan, mutta kunhan soturitar oli löytänyt sopivan asennon, missä ei ollut kylkensä päällä, hänellä oli hyvä olla. Emo kyseli kaikkea aikaisemmin päivällä tapahtunutta ja sitten onnistui kysymään mihin Aaltotähti oli kadonnut. Tuhkakajo kertoi hiljaa isänsä tempusta.
"Se hiirenaivoinen tollo!" Kaunokirjo huusi, vaikka tiesi hyvin koko Vuoristoklaanin leirin olevan uinumassa. Tummanharmaa naaras irvisti häpeästä ja vilkaisi sivusilmällään tuijottaisiko koko parantajan pesän väki nyt heitä. Taivaslilja onneksi näytti olevan niin keskittynyt Pikkukotkan selän sitomiseen, ettei ollut nostanut katsettaan potilaastaan ja vaikutti siltä ettei olisi kuullut mitään, vaikka totuus oli tietenkin toinen. Hyvä jos koko leiri ei ollut herännyt. Vilkaistessaan Paarmahehkun suuntaan näky oli taas täysin vastakohtainen. Soturi käänsi katseensa vilkkaasti pois, kun tajusi Tuhkakajon katsovan hänen emoonsa kummastuneena. Soturittaren mustapilkullisille kasvoille nousi häpeän myötä myös hailakka puna, joka kiipesi korvanpäihin asti. Hän käänsi katseensa pikkusisareensa, joka näytti myös punastuvan mustan turkkinsa alla. Opaalitassukin oli keskeyttänyt työnsä ja katseli Kaunokirjoa arvioiden ja ehkä hieman epäluuloisesti. Kuin hän muokkaisi luottosoturittaren luonteesta uutta kuvaa mielessään.

Muutama päivä kului ja neljä kissaa viettivät päivänsä parantajan pesässä oleillen, ainoana virikkeenä ruoka-ajat ja haavahauteiden vaihdot. Tuhkakajo oli ensimmäinen joka sai palata takaisin normaaleihin soturitehtäviin, ollen kuitenkin varovainen kylkensä kanssa. Taivaslilja oli sanonut, että luussa tuskin murtumaa oli - ja jos oli se oli niin pieni, että se paranisi itsestään, kunhan kohtaa ei rasittaisi - ja käskytti kyllä käymään pesällään, jos muita kipuja ilmenisi. Nyt soturitar tapitti oppilaiden pesän suuaukkoa, tuntien hermostuneisuuden kiipeävän hänen selkärankaansa pitkin. Aaltotähti oli nimittänyt naaraasta edellispäivänä mestarin Seittitassulle, mikä oli tullut hänelle täysin puskista. Eihän tummanharmaa kissa ollut edes ollut kovinkaan kauaa soturina ja nyt hän olisi vastuussa oppilaan koulutuksesta? Kaunotassun sanat olivat saaneet hänet kyllä miettimään mestarina olemista toipilaana ollessaan, mutta Tuhkakajo oli tullut siihen tulokseen, että olisi vielä hieman liian nuori. Hän kaipaisi enemmän kokemusta. Mutta isä sitten ilmeisesti tunsi toisin.
Kuullessaan muiden sotureiden heräävän ja tassuttelevan leiriaukiolle, soturitar veti syvään henkeä ja kutsui Seittitassua. Eilispäivänä he olivat käyneet Jänisloikan ja Katajatassun kanssa kiertämässä Vuoristoklaanin reviirin rajat ja silloin Tuhkakajon ei ollut tarvinnut tehdä paljoa muuta kuin heittää yksittäinen kommentti sinne tänne. Soturille oppilaiden kouluttaminen oli jo vanhaa kauraa, olihan tuo toiminut juuri Pikkukotkan mestarina ja oli näin ottanut ohjakset ensimmäisen päivän ohjeistuksesta. Nyt naaraan tulisi kuitenkin toimia yksin oppilaansa kanssa ja hän ei ollut yöllä juurikaan saanut nukutuksi, kun oli miettinyt päänsä puhki tämän päivän kulusta. Vähäisiin yöuniin oli myös varmasti vaikuttanut äkillinen reviirien käynti, mikä oli aika lailla rasittanut tummanharmaan naaraan kylkeä. Hän oli käynyt ensiksi illalla, sitten kuuhuipun aikaan hakemassa parantajalta unikonsiemeniä, jääden toisella kerralla yöksi parantajien pesään, sillä ei halunnut herättää pesätovereitaan jatkuvalla ramppaamisellaan. Paarmahehkukin oli herännyt Tuhkakajon käynteihin ja he olivat käyneet lyhyen keskustelun, lähinnä puhuen siitä kuinka soturi ja tuon oppilas pääsisivät seuraavana päivänä jatkamaan koulutuksensa parissa, kun taas Pikkukotka jäisi vielä muutamaksi päiväksi pesään. Soturitar ei ollut maininnut ahdistuksestaan, sillä minkälaisena mestarina kolli häntä oikein pitäisi jos tietäisi tuon menettäneen yöunensa oppilaansa koulutuksen vuoksi.
Seittitassu saapui yllättävän valppaan näköisenä ulos ja Tuhkakajo selitti lyhyesti, että he lähtisivät lähelle leiriä harjoittelemaan. Kun soturitar johdatti uuden oppilaansa leirin lähellä olevalle pienelle aukiolle, he molemmat istuivat vastakkani. Naaras mietti hetken miten alottaisi päivän harjoituksen, tuntien kollin tarkkailevan häntä. Kuin arvioiden, tietäisikö naaras ollenkaan mitä teki.
"Noniin... Katson nyt mitä teet kun yrität saalistaa vaikkapa hiirtä", tummanharmaa kissa opasti ja seurasi katseellaan, kuinka tummaraitainen kissa rupesi hiipimään niin kuin olisi nähnyt hiiren. Tuon saalistusasennossa ei oikeastaan ollut juuri moitittavaa, selvästi vaaleanruskea kissa oli harjoitellut jo pentuaikoinaan jonkin verran. Tuhkakajon kulmat kuitenkin kurtistuivat, kun Seittitassu lähti hieman turhan pitkälle hänestä vaanimisasennossaan. Soturitar oli jo kutsumassa oppilasta takaisin, kun huomasi tuon oikeasti väijyvän hiirtä. Pienikokoinen jyrsijä mutusteli pientä oksanpalasta selkä heihin kohdistettuna. Kolli nappasi hiiren nopeasti ja kantoi sitten häntä korkealla saaliinsa mestarinsa eteen. Mestari katsoi aluksi suu ammollaan tuota, mutta tajutessaan näyttävänsä täysin hölmöltä, naaras kehui hurjasti tummaraitaista kissaa. Seuraavaksi hän pyysi tuota näyttämään miten vaanittaisiin lintua. Vaaleanruskea kissa alkoi sitten hiipiä kuin olisi nähnyt linnun, mutta tällä kertaa vaanimisasento ei ollut niin hyvä. Tummanharmaa naaras sanoi näyttävänsä miten oikeaoppisesti saalistettaisiin lentävää riistaa ja he hetken kiertelivät vuoristossa etsien lintuja. Yhden löytäessään Tuhkakajo nappasi sen oikein sulavasti kyljessä palavasta kivusta huolimatta ja palasi hieman kauempana katselleen Seittitassun luokse.
"Jos lupaat olla kertomatta muille niin voisimme jakaa tämän varpusen", soturitar ehdotti tuntiessaan nälän kurisevan vatsassaan. Oppilaalla olisi varmasti myös nälkä, sillä eihän tuokaan ollut syönyt. Heillä sitä paitsi olisi hiiri vietävänään leiriin, joten miksi varpusta ei voisi syödä nyt, tukahduttamaan kahden kissan nälkää? Kolli nyökkäsi ja yhdessä kaksi nälkäistä kissaa söivät linnun. Sen jälkeen he harjoittelivat vielä hieman vaanimisasentoja ja lähtivät sitten kohti leiriä. Vähän ennen kuin he olivat leirissä naaras sanoi: "Mene vaikka päiväunille. Herätän sinut kun meidän on aika lähteä metsästyspartioon."
He juoksivat leiriin ja Seittitassu juoksi tuoresaaliskasan kautta nukkumaan.

Viimeinkin viherlehti oli kunnolla saapunut. Ilma oli lämmin ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Hento tuulenvire kuitenkin pelasti Tähtitassun paahtumiselta. Luontokin alkoi olla hereillä ja saniaiset avautuivat spiraalistaan. Voikukat täyttivät nummia keltaisella värillään ja parantajaoppilas pystyi haistamaan viherlehden tuoksun. Kissoilla asiat eivät kuitenkaan olleet yhtä hyvin. Kokoontuminen oli aiheuttanut aika hässäkän ja hermostunut ilmapiiri oli entänyt Nummiklaaniinkin asti. Kissat supattelivat toisilleen sateesta ja kyselivät useita kertoja päivässä parantajilta josko nuo olisivat nähneet Tähtiklaanin lähettämiä unia tai enteitä. Naaras ei tietenkään ollut nähnyt yhtään mitään, mutta klaanitoverit eivät siltikään tuntuneet uskovan häntä vaikka kuinka monta kertaa heille siitä jankuttaisi. Punaviirullinen kissa oli siis päättänyt olla kokonaan vastaamatta ja ei ollut kuulevinaankaan muiden kysymyksiä. Ja se Luuklaanikin vaani yhä jossakin. Tähtitassu oli oikeastaan aika pihalla tuosta julmasta klaanista ja mitä menneisyydessä oli tapahtunut, hän oli ollut liian keskittynyt parantajakoulutukseensa jäädäkseen kuuntelemaan klaanivanhimpien tarinoita.

Tähtitassu oli lähtenyt Ketunkynnen kanssa harjoittelemaan metsästystä. Parantajaoppilas huomasi aluskasvillisuudessa liikettä ja pudottautui mestarinsa opettamaan vaanimisasentoon. Hän hiipi kohti pientä eläintä, jonka tunnisti peltomyyräksi. Naaras haki hyvän asennon ja ponnisti loikkaan. Hänen uhrinsa kuitenkin huomasi punaviirullisen kissan ja ehti liikahtaa sen verran, että hän kerkesi vain raapaista sitä. Tuhkaturkkinen kissa lähti takaa-ajoon, mutta yhtäkkiä peltomyyrä hävisi. Vihersilmä ehti liian myöhään tajuamaan sen menneen maan alla sijaitsevaan koloon.
"Hiirenpapanat!" Hän naukui ärsytystään purkaen.
"Älä huoli, onnistut varmasti ensikerralla", Ketunkynsi naukui lohduttavasti, mutta kannustaen. Tähtitassun mieliala nousi hiukan ja hän ryhtyi haistelemaan ilmaa uusien saaliiden varalta.

Mustalampi herätti Sinitassun niin aikaisin aamulla, että melkein koko muu klaani vielä nukkui. Oppilas haukoitteli astellessaan mestarinsa perässä leiriaukiolle ja yritti parhaansa mukaan pitää silmiään auki. Viimeyönä oli ollut Neljän virran tammen kokoontuminen mihin Sinitassukin oli Mustalammen kanssa osallistunut, joten puolenyön jälkeen palaaminen leiriin ja nyt herätys ennen auringonnousua, hyvä että naaras oli edes ehtinyt pistää silmänsä kiinni! Hän ravisti turkkiaan ja kiri itsensä kollin rinnalle. Yllättäen ruskeamerkkisellä kissalla ei ollut nälkä, mutta hän oli kyllä syönyt aika myöhään viime iltana kokoontumisen takia joten se varmasti oli syy yllättävän hyvälle ololle.
"Olet muista jäljessä joten meidän täytyy harjoittaa sinua aikaisesta aamusta myöhään yöhön, kunnes saat muut kiinni", mustaturkkinen kissa naukui ja hänen oppilaansa katsoi tuota hämmentyneenä. Oppilasko oli muita jäljessä? Eihän hän ollut ehtinyt olemaan oppilaana kuin vasta neljäsosakuun! Ja nyt jo jäljessä? Hän oli oppinut vasta kunnolla Kuutamoklaanin rajaviivat, oli osallistunut muutamaan rajapartioon ja vasta harjoitteli oikeantyyppisiä vaanimisasentoja. Mitä kaikkea muuta tässä ajassa olisi muka pitänyt oppia?
"Nyt, näytä miten osaat taistella, kun esitän kettua", Mustalampi sähisi haastavasti ja asettui vastakkain Sinitassun kanssa kun he olivat päässeet Kuutamoklaanin yleisimmälle taisteluaukealle. Mestari piiskasi ilmaa hännällään ja päästi hassun kuuloista murinaa kurkustaan eikä oppilas voinut olla hihittämättä. Kollin leikkisä ote ensimmäisestä taisteluharjoituksesta sai naaraan onneksi tuon unohtamaan väsymyksen, sekä huolen jälkeen jäämisestä. Hän yritti kuvitella mustaturkkisesta kissasta kettua ja päästi riemukkaan kiljaisun kun tuo jo syöksähti hyökkäykseen. He taistelivat leikkisästi pitkän aikaa, Mustalammen iskujen tuskin tuntuvan missään ja ruskeamerkkisen kissan lähinnä opetellen väistämään ja puolustautumaan hyökkäyksiltä. Suunnilleen aurinkohuipun hetkellä he lopettivat. Useampi oppilas mestareineen oli saapunut aukealle harjoittelemaan kunnon taisteluliikeitä, joten mustaturkkinen kolli oli ohjannut oman oppilaansa aukean reunoille aluskasvillisuuteen ja vaihtanut heidän harjoituksensa piiloleikin tyyliseen. Kun he palasivat leiriin, Sinitassu ehti tuskin istua alas, kun Nummipyörre passitti heidät samantien rajapartioon. Oppilas oli voihkaissut tuskastuneena mielessään, mutta lähtenyt ilman mutinoita partioon. Nyt hänelle oli kasvanut aivan valtava nälkä ja hän oli kuluttanut niin paljon energiaa ja voimaa harjoituksessa ettei tiennyt miten jaksaisi rajapartion heti siihen perään.
Vaikka partio olikin rajapartio, antoi partion johtaja Linnunsiipi muille jäsenille luvan metsästää, kun he näkivät pienen rastasparven kököttelevän läheisessä puussa. Sinitassu katseli ihailleni kuinka Linnunsiipi ja Kuiskauspyyntö kiipesivät puuhun ja napsivat ensimmäiset linnut suuhunsa, Mustalammen, Ratamotassun ja Sinitassun sitten yrittäessä loikkia matalimmalla lentävimmät kiinni. He saivat jonkin verran saalista, mutta eivät pysähtyneet niitä syömään - vaikka Sinitassu olisikin sitä toivonut - vaan veivät ne leiriin, pullollaan olevan tuoresaaliskasaan.
"Mustalampi, voinko syödä yhden oravan? Olen niin nälkäinen", oppilas huusi jo sotureiden pesään tassuttelevalle mestarilleen, kun he olivat saaneet saaliinsa pois leuoistaan. Nyt naarasta oli jo alkanut pyörryttää nälästä ja hän oli miltei ruvennut itkemään maistaessaan koko kotimatkan ajan rastaan herkullisen lihan suussaan. Sinitassu ei tiennyt mistä oli kerännyt niin paljon itsehillintää, että oli selvinnyt leiriin asti syömättä saalistaan.
"Syö pois, MUTTA vain yhden oravan. Meillä on vielä paljon työtä tekemättä ennen kuin olemme ansainneet kunnon aterian", Mustalampi huusi takaisin. Ruskeamerkkinen kissa valitsi kasasta oravan, minkä Linnunsiipi oli myös saanut napattua edellisen parion aikana. Oppilas meni syömään oppilaiden pesään ja kohta olikin hotkinut eläimen parempiin suihin. Hän oli varonut ettei vain sotkisi omaansa tai kenenkään muun petipaikkaa ja kävi sitten viemässä oravan kalvatut luut tarpeidentekopaikalle. Naaraalla kävi mielessä käydä nappaamasta kasasta vielä yksi hiiri ja popsia se poskeensa nopeasti, mutta hänen epäonnekseen mestari asteli sotureiden pesästä ja heilautti hännällään oppilaansa luokseen. Sinitassu kipitti pikaisesti tuon luo. Kaksikko lähti jo kolmannen kerran päivän sisällä pois leiristä ja suuntasi nyt kulkunsa joelle.
"Nyt on aika tehdä juoksukoe sinulle. Juokse tämä joki päästä päähän, eli käy pyörähtämässä rajalla ja sitten takaisin. Katson kuinka nopeasti juokset ja millainen kestävyytesi on. Pidä kiirettä!" Mustalampi naukaisi tiukasti ja katseli naarasta arvioivasti. Ruskeamerkkinen kissa nyökkäsi, toivoi, että orava oli ehtinyt laskeutumaan tarpeeksi ja lähti sitten juoksemaan. Hän rummutti tassuillaan aluskasvillisuuden täyttämää metsämaata, vilkuillen välillä vieressään solisevalle tulvivalle joelle ja vaistomaisesti siirtyi hieman kauemmas tuosta. Sinitassu oli jo ihan poikki päästessään Nummiklaanin rajalle, mutta kävi pyörähtämässä rajamerkkien luona ja jatkoi silti juosten takaisin samaa reittiä mitä oli tullutkin. Viimein hän saapui takaisin kohdalle mihin hänen mestarinsa oli jäänyt odottamaan, mutta kollia ei näkynyt missään. Oppilas katseli hätääntyneenä ja hengästymisestä puuskuttaen ympärilleen ja säikähti, kun hänen kimppuunsa hyppäsi puusta kissa. Viimeisillä voimillaan naaras huitaisi tassullaan tuota, osuen suoraan kissan poskeen ja sai huomata tuon olevankin Mustalampi.
"Huh... Hyvin tähdätty", mestari maukui ja nosti oman tassunsa kipeälle poskelleen. Sinitassu ei voinut peittää hymyään vaikka olikin todella nolona iskusta. Kolli pudisti päätään ja näytti selvinneen äkillisestä kivusta, sillä tuo laski katseensa naaraaseen.
"Kuinka nopea olin?" Hän kysyi jännittyneenä.
"Riittävän nopea. Otamme uusiksi kyllä pian", Mustalampi maukui.

Ja ensimmäinen päivä oppilaana oli alkanut sillä kamalimmalla tavalla. Sadeläikkä oli passittanut Purotassun heti ensimmäisenä siivoamaan klaaninvanhimpien pesää, eikä syynä tietenkään mitenkään voinut olla se kahakka, minkä hän oli aloittanut Kuutassun kanssa nimitysseremoniansa jälkeen. Naarasoppilas oli koko illan valittanut, mutta myös kehuskellut päästessään Liekkitaivaan oppilaaksi. Vaikka tuon ensimmäinen mestaritoive oli ollut Leijonakynsi - joka oli päätynyt kouluttamaan Kuutassun pikkuveljeä Kottaraistassua - ei naaras saanut pidettyä suutaan kiinni siitä kuinka varapäällikkö oli varmasti itse ehdottanut kouluttavansa Kuutassua, olihan tuo niin 'lupaava' soturinalku. Ja Purotassulla meni hermot. Häntä kismitti se, että hänen oma isänsä ei antanut edes omille pennuilleen huomiota ja nyt Kuutassu kehtasi väittää, että HÄN olisi ainoa asia Liekkitaivaan mielessä. Ehän se tietenkään voinut pitää paikkaansa... Mutta mitä jos pitikin? Mitä jos heidän isänsä piti uutta oppilaansa tärkeämpänä kuin omia pentujaan?
Tiikeritassu oli livahtanut hakemaan aikuisia paikalle, kun tuoreet oppilaat olivat ruvenneet mukiloimaan toisiaan. Kanervatassua harmitti, hän olisi halunnut lyödä vetoa siitä kumpi oppilaista olisi voittanut. Kuutassu ja Purotassu saivat kumpanenkin kunnon saarnan mestareiltaan ja kollioppilas hymyili kun kuuli kuinka pettynyt Liekkitaivas naarasoppilaaseen oikein oli. Ja kumpikin sai tietenkin rangaistuksen huonosta käytöksestä. Purotassu lakaisi hännällään klaaninvanhimpien pesän lattiaa, viskoen pölypallot ja karvatupot suuaukolle, mihin keräsi ne vanhojen sammalten kanssa samaan kekoon ja veisi päivän lopuksi tarpeidentekopaikalle. Kaniinisydän ja Hämähäkkijalka olivat molemmat poistuneet pesästä siivouksen ajaksi, mutta Kuurahohde oli jäänyt paikalleen, sillä Kirkasaamu oli tullut juttelemaan tuolle. Oppilas ei kuullut puoliakaan kaksikon keskustelusta ja totta puhuen häntä ei myöskään kiinnostanut mistä he puhuivat, mutta tummaraitainen kolli jähmettyi, kun saikin yhtäkkiä selvää soturittaren sanoista, vaikka tuo selkeästi yritti puhua hiljaa.
"Kuurahohde... Haluaisin kertoa yhden jutun, kun siis tämä on hieman liian myöhäistä, mutta minä rakastan sinua", Kirkasaamu naukui ja Purotassu pörhisti turkkinsa tajutessaan mitä naaras oli sanonut. Hänestä tuntui todella epämukavalta, pesä ei todellakaan ollut suuri ja kaksi vanhempaa kissaa varmasti tiesivät oppilaan siivoavan aivan heidän lähellään... Miksi häntä nyt rankaistiin näin? Kuurahohde sanoi: "Oikeastikko?"
Sivusilmällään tummaraitainen kolli huomasi klaaninvanhimman pudistelevan päätään katsoessaan soturitarta, kuitenkin pitäen hymyn huulillaan. Jossain kaukaisessa hiljaisuudessa kuului vastaus: "Kyllä..."
Purotassu hivuttautui pois pesästä, tietäen kyllä kahden kissan nähneen hänet ja ulos päästessään oli oppilaalta lähellä lähteä yökkäysrefleksi. Miten hän enää ikinä kehtaisi mennä takaisin pesään siivoamaan?