Tammisydän katseli muiden klaanitoveriensa viereltä kuinka luuklaanilaiset rakensivat uutta leiriä Puroklaanin reviirille. Syvä murina kumpusi hänen kurkustaan, mutta Sädetaivas heilautti häntäänsä ja veti partion pois rinteeltä.
"Me emme voi hyökätä nyt, heitä on tuplasti enemmän kuin meitä tällä hetkellä. Palataan leiriin kertomaan asiasta Hiiriturkille", soturitar naukaisi terävästi. Oranssiturkkinen soturitar puristi hampaitaan yhteen ja yritti peittää turhautumistaan. Hänen mielestään olisi ollut järkevämpi lähettää joku hakemaan leiristä lisävahvistuksia ja häätää luopioklaanilaiset pois heidän reviiriltään, mutta turkoosisilmäinen naaras tajusi kyllä miksi kermanvaalea soturitar halusi viedä heidät pois alueelta. Leirissä olisi helpompi suunnitella hyökkäys ja Ututähtikin kannattaisi odottaa saapuvaksi Vuoristoklaanista, eikä ruveta hyökkäykseen ilman hänen lupaansa. Tammisydän piti partion perää, kun he lähtivät omaa leiriään kohden, varmistaen ettei heitä seurattu.
"Meidän kannattaa ylittää joki, niin hajumme katoaa emmekä johdata heitä suoraan leiriimme", Sädetaivas huusi kun he olivat päässeet kovaan ääneen pauhaavan vesiputouksen juureen. Muu partio nyökytteli mukana, joten yksi kerrallaan he astuivat onneksi vielä viherlehden kuumuuden jäähdyttämään veteen, joka kylläkin virtasi kovaa vauhtia. Kermanvaalea soturitar ja Räntäturkki pysyttelivät vedessä niin lähellä Valkotassua, kun vain pystyivät, vaikka oppilas olikin uimataitoinen. Mutta Tammisdyämenkin oli myönnettävä, virtaavassa joessa oli vaikea uida, varsinkin niin lähellä joen reunoja, kun pohjassa olevat pensaikot ja juuret meinasivat koko ajan takertua tassuihin.
"Annetaan virran viedä meitä hetki keskemmälle reviiriä, yritetään sitten ylös", Sädetaivas naukui, kun he olivat päässeet vesiputouksen kohinasta kauemmas. Oranssiturkkien soturitar olisi toivonut pääsevänsä mahdollisimman nopeasti ylös joesta, mutta hänen oli vain purtava hammasta ja uitava muun partion mukana.

"Jaa että mitä? Menisimme tekemään uuden leirin Puroklaanin reviirille, onko hän menettänyt järkensä?" Jääsilmä ärjyi klaanitovereilleen, kun hän joutui muiden pesätoveriensa kanssa keräämään sammalia, luita ja muita pesänrakennusaineksia heidän vahingoittuneesta leiristään. Kuolontähti oli löytänyt suojaavan aukean Puroklanin reviiriltä, vuoriston juuresta ja päättänyt sen olevan hyvä paikka uudelle leirille. Samalla kun päällikkö makoili kalliohalkeaman luomassa kolossa uudessa pesässään, rehkivät muut hänen alaisensa, kuljettaen parantajan pesästä yrttejä uuteen parantajan pesään ja rakentaen uutta pentutarhaa. Punaoranssi soturitar lähti Helmiturkin ja Puolikasvon kanssa kuljettamaan rakennusaineksia kapeita vuoristopolkuja pitkin kohti Puroklaanin reviirin rajaa. He lähestyivät uutta leiriään, kun Helmiturkki yhtäkkiä pysäytti heidät.
"Puroklaanilaisia on mennyt tästä läheltä aivan hetki sitten", harmaaturkkinen soturi sähisi ja katsoi muihin klaanitovereihinsa ja ympärilleen, kuin varmistaakseen ettei puroklaanilaisia ollut väijyksissä heidän lähellään. Jääsilmän ei tarvinnut tietää muuta, hän pudotti kantamuksensa ja juoksi Luuklaanin uuteen leiriin. Punaoranssi soturitar päästi kovan maukaisun, saaden heti muiden klaanitovereidensa huomion itseensä. Jopa Kuolontähti asteli ärtyneen näköisenä uudelle leiriaukiolle, lukittautuen jäisellä katseellaan entiseen oppilaaseensa.
"Puroklaanilaiset tietävät leirimme sijainnin", Jääsilmä maukui ja tunsi oudon mielihyvän pyörähdyksen sisällään kun jokin hänen sanomansa asia vaikutti muihin noin paljon. Luuklaanilaiset päästivät yllättyneitä sihahduksia ja alkoivat keskustella toistensa kanssa, ihmetellen kuinka nopeasti vihollisklaani oli saanut selville heidän leirinsä olinpaikan. Kuolontähtikin näytti muutaman hetken yllättyneeltä, mutta peitti ihmetyksensä ärtyneeseen naukaisuun, joka hiljensi leiriaukion. "No mutta näkeekö kukaan puroklaanilaisia nyt? Ei. Palatkaa siis takaisin töihin!"

"Älä katoa kauas, kokoontuminen on alkamaisillaan", Ketunkynsi kuiskasi Tähtitassulle, kun he olivat päässeet muiden parantajien seuraan. Tai oikeastaan he olivat löytäneet vain Yöturkin, Taivasliljan ja Kylmähämärän parantajien tyypillisesta oleskelupaikasta, muut olivat selvästi vielä seurustelemassa muiden klaanien jäsenten kanssa. Parantajaoppilas heilautti häntänsä hyvästeinä mestarilleen ja lähti pujottelemaan väkijoukon lomassa kohti kahta muuta parantajaoppilasta, jotka oli nähnyt aukion halki. Opaalitassu ja Surutassu istuivat pienen oletetun oppilasryhmän luona, jonka muita jäseniä viirullinen naaras ei tunnistanut. Hän kuitenkin rohkeasti asteli rymän luo ja tervehti ensiksi parantajaoppilastovereitaan, kääntäen sitten katseensa hajusta päätellen Kuutamoklaanin oppilaisiin. Tummanharmaa kissa katsoi kahta naarasta, molemmat valkoturkkisia, toisella ollen ruskeita merkkejä oikeanpuolimmaisessa korvassa, hännänpäässä ja muualla kehossa.
"Ah, Tähtitassu, te saavuitte viimeinkin paikalle. Tässä on Kuutassu ja Sinitassu, he ovat samassa klaanissa Surutassun kanssa ja oikeastaan Kuutamoklaanin nuorimpia oppilaita. Tässä on Tähtitassu, hän on Nummiklaanin parantajaoppilas", Opaalitassu esitteli heidät toisilleen. Tähtitssu nyökkäsi tervehdyksiä molemmille oppilaille ja hieman häkeltyi siitä kuinka intensviisesti Kuutassu häntä tuijotti. Valkoturkkisella naaraalla oli kasvoillan oudon sekava ilme, hän katsoi punaviiruista parantajaoppilasta kuin tuo olisi ollut kettu, tai mehukkain jänis minkä oli eläessään nähnyt. Tummanharmaa naaras tunsi sydämensä valahtavan vatsaan asti eikä tiennyt johtuiko se oppilaan läpitunkevasta katseesta vai siitä, että tuon tummanvihreät silmät ja hento ominaistuoksu tuntuivat kaukaisen tutuilta. Tähtitassu antoi kokonaan muiden oppilaiden puheen mennä kuuroille korville, kun hän tuijotti Kuutassua yhtä intensiivisesti.
"Meidän on nyt varmaan parasta palata omille paikoillemme", Opaalitassu sanoi, kun Neljän virran tammen latvasta kuului ulvaisu, mikä merkkasi kokoontumisen alkamista. Punaviirullinen parantajaoppilas lähti hieman vastahakoisesti muiden tovereidensa mukaan ja kääntyikin katsomaan vielä taakseen katsoakseen valkoturkkista oppilasta, vain huomatakseen että tuo oli myös kääntynyt katsomaan häntä. Mustanharmaa naaras käänsi katseensa nopeasti eteensä ja puikkelehti Surutassun perässä Ketunkynnen ja muiden parantajien luokse juuri kun Sulkatähti avasi suunsa. "Hiljaisuutta kiitos! Noin... Hyvät kanjonin kissat, tervetuloa Neljän virran tammen kokoontumiseen! Mukava nähdä noin monta uutta kasvoa paikalla... Mutta jos muut päälliköt vain sallivat niin voisin aloittaa Nummiklaanin asioilla... Kiitos."
Tähtitassu kuunteli tarkkaavaisena päällikkönsä sanomisia, mutta huomasi sivusilmällään miten Ketunkynsi värähti muutamassa kohdassa hopeanharmaan naaraan puheen aikana, kun tuo ääni oli kähentynyt ja selvästi ilmannut naaraan olevan jo iäkäs.
"Nummiklaani on voinut hyvin koko viherlehden. Nummet ovat olleet täynnä jäniksiä, joten kukaan ei ole jäänyt nälkäiseksi. Kuurahohde on eläköitynyt soturintehtävistään ja toivomme kaikki hänelle mahdollisimman monta rauhallista päivää klaaninvanhimpiemme seurassa. Lisäksi olemme saaneet uuden soturin riveihimme, Hopeakaiku toimi Saarnihännän oppilaana. Ja olemme myös saaneet uusia kasvoja leiriimme, Ratamopentu syntyi Valkotäplälle noin puoli kuuta sitten. Olemme myös tehneet reviirimme länsiosassa kaksijalkahavainnon. Kaksijalka ei onneksi käynyt rajamme yli, mutta kuten joka viherlehti, ne käyvät uimassa ja kävelemässä järven luona. Uskon, että he eivät ole tälläkään kertaa vaaraksi meille. Lisäksi tahdo ilmoittaa, että olemme erottanut entisen soturimme Leopardilaikun Nummmiklaanista tappoyritykseni takia. Hän on erittäin vaarallinen, enkä suosittele minkäänlaista kontaktinottoa häneen. Nummiklaani ei katso pahalla, jos joku käy hänet surmaamassa", Sulkatähti huusi ja kääntyi sitten antamaan puheenvuoroa seuraavalle päällikölle. Aukiolla kuitenkin henkäiltiin ja supistiin, tämä oli aika tapa aloittaa kokoontuminen.

Sinitassu oli aivan täpinöissään istuessaan muiden klaanitovereidensa seurassa Neljän virran tammen aukiolla, kuuntelemassa kuinka Nummiklaain päällikkö Sulkatähti toivotti kissoja tervetulleeksi kokoontumiseen. Tämä oli hänen ensimmäisensä ja ensivaikutelmat olivat tähän mennessä olleet oikein miellyttävät. Hän ja Kuutassu olivat liikkuneet Surutassun kanssa, käyden ensiksi tervehtimässä parantajia ja sitten vetäytyneet Opaalitassun kanssa juttelemaan. Paikalle oli myös saapunut Nummiklaanin uusi parantajaoppilas Tähtitassu, joka oli vaikuttanut kylmähköltä ja välinpitämättömältä luonteelta, mutta ruskeamerkkinen oppilas ei voinut olla huomaamatta katsekontaktia mikä parantajaoppilaalla oli ollut Kuutassuun. Ihan kuin kaksi naarasta olisivat jotenkin tunnistaneet toisensa...

Koko aukea supisi, kun Sulkatähti oli saanut Nummiklaanin ilmoitusasiat sanottua. Sinitassukin suorastaan värisi jännityksestä, ensiksi kaksijalkoja ja siihen perään vielä klaanista erotettu vaarallinen luopio? Hän ei ollut ikinä nähnyt kaksijalkoja, joiden seurassa oppilaan emo oli viettänyt koko elämänsä. Klaanikissat puhuivat silkkaa pahaa noista mölisevistä, riistan karkottavista ja kissoja nappaavista kahdella jalalla kulkevista olioista, mutta jos Kinuski oli pystynyt heidän seurassaan asumaan, eivät ne niin pahoja voineet olla, eihän? Hän käänsi katseensa vieressään istuvaan Mustalampeen, aikeissaan kysyä tuolta asiasta, mutta toisen päällikön ääni kajahti oletettua kovemmin, saaden ruskeamerkkisen naaraan kiinnittämään huomionsa takaisin Neljän virran tammen oksille.
"Kiitos varoituksestanne Sulkatähti, Kuutamoklaani ainakin pitää silmänsä auki sekä kaksijalkojen, että Leopardilaikun varalta. Mutta meidän klaanillemme kuuluu myös hyvää, viherlehti on tuonut mukanaan mahtavasti riistaa, emmekä ole kokeneet nälänpuutetta. Olemme myös saaneet kaksi uutta oppilasta riveihimme, Kuutassun ja Sinitassun! Heidän mestareinaan toimivat Vääräsydän ja Mustalampi", Varistähti naukaisi aukean kissoille. Sinitassu kääntyi katsomaan hymyillen Mustalampea, joka hymyili takaisin, oppilaasta tuntui todella hurjalta, että päällikkö lausui hänen nimensä kaikkien näiden kissojen edessä!
"Sitten hieman surullisempiin uutisiin. Arvostettu soturimme Susisydän on menehtynyt ja metsästää nyt Tähtiklaanissa tyttärensä Iltatassun kanssa. Koko Kuutamoklaani ikävöi häntä ja tukee hänen taakse jättämäänsä perhettä. Hänen kuolemansa syynä oli Luuklaanin hyökkäys leiriimme, minkä onnistuimme kuitenkin voittamaan. Kuutamoklaania ei päihitetä tuosta noin vain, me olemme vielä vahvempia ja varautuneimpia uuden hyökkäyksen koittaessa, oli sitten kyseessä Luuklaani tai joku toinen klaani!"

Puropennun tassuja syyhysi, kun hän istui Kuupennun, Kottaraispennun, Oravapennun ja Solinapennun vieressä nätissä rivissä Seinämäkivellä seisovan Sulkatähden alla. Päällikkö oli kutsunut klaanin koolle ja ilmoittanut kourallisesta oppilasnimityksiä, mitä kokouksen aikana tulisi nimittämään. Sen jälkeen hän oli pyytänyt viisikkoa astumaan eteenpäin ja nyt he säteilivät jokainen Nummiklaanin kissojen odottavien katseiden alla. Kollipetu vilkaisi pikkusisartaan, joka vilkaisi takaisin säihkyvin silmin. Heistä tulisi viimeinkin oppilaita!
"Kuupentu, Kottaraispentu, Oravapentu, Puropentu ja Solinapentu, olette kaikki saavuttaneet kuuden kuun iän ja on teidän aikanne ryhtyä soturioppilaiksi. Tästälähin siihen päivään saakka kunnes ansaitsette soturinimenne, teidät tunnetaan Kuutassuna, Kottaraistassuna, Oravatassuna, Purotassuna ja Solinatassuna. Kottaraistassu, sinä saat mestariksesi Leijonakynnen", Sulkatähti maukui ja nyökkäsi Leijonakynnelle, joka asteli Kottaraistassun viereen.
"Leijonakynsi, teit erittäin hyvää työtä Murhesiiven koulutuksen kanssa ja olet osoittanut klaanille olevasi luotettava ja vahva soturi. Oletan sinun opettavan kaiken tietämäsi tälle oppilaalle", päällikkö kähisi ja antoi kahden kollin koskettaa neniään ja astella sivummalle, ennen kuin jatkoi seuraavaan kissaan.
"Oravatassu, sinulle olen valinnut mestariksi Hahtuvaturkin. Hahtuvaturkki, olet osoittanut olevasi rohkea soturi, joten toivon sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle", Sulkatähti naukaisi ja jatkoi sitten nimittämällä Kuutassun mestariksi Liekkitaivaan ja Solinatassun mestariksi Saarnihännän. Purotassu pyöritteli silmiään, kun hänen isänsä sai jo kolmannen kissan oppilaakseen, mutta hymyili sisäisesti, sillä tiesi että Kuutassu olisi halunnut mestarikseen mielummin Leijonakynnen kuin Nummiklaanin varapäällikön. Hän jopa huomasi toivovansa, että heidän koulutuksensa alkaisi mahdollisimman kivikkoisesti. Vastanimitetty oppilas kuitenkin siirsi ajatuksensa sivuun, kun päällikön katse osui häneen.
"Purotassu, sinun mestariksesi tulee Sadeläikkä", Sulkatähti naukui ja kolli kääntyi katsomaan kuinka valkotäplikäs soturitar asteli hänen viereensä ja loi lempeän katseen uuteen oppilaaseensa. Purotassu ei tuntenut mitään muuta kuin iloa sillä hetkellä.
"Sadeläikkä, olet suojelevainen soturi ja toivon sinun opettavan kaiken oppimasi tälle oppilaalle", päällikkö maukui. Purotassu kääntyi Sadeläikkää kohti ja kosketti kepeästi tuon kuonoa, hymyillen sitten leveästi, kun koko leiriaukea alkoi huutamaan uusien oppilaiden nimiä. "Kuutassu! Kottaraistassu! Oravatassu! Purotassu! Solinatassu!"

"Onkohan Myrskytuulella pentuja?" Yöpentu ajatteli ääneen istuessaan Katajapennun kanssa pentutarhan ulkopuolella, seuraten kuinka Myrskytuuli jakeli tavalliseen tapaansa ohjeita vuoristoklaanilaisille. Seittipentu makoili sivummalla ja yritti näyttää siltä kuin hänen koko huomionsa olisi kiinnittyneenä etutassujen sukimiseen eikä leirin tarkkailuun. Mutta miksi ihmeessä kaksi naaraspentua keskusteli varapäällikön mahdollisesta jälkikasvusta?
"En tiedä, ei ainakaan meidän ikäisiä", sinertävänmusta kissa naukui ja vaikutti kollin mielestä siltä, että haluaisi kiireesti vaihtaa puheenaihetta. Hän ajatteli hetken menevänsä sisarensa avuksi, pelastamaan tuo tukalasta keskustelusta, mutta pysyi kuitenkin aloillaan. Katajapentu ei ollut puolustanut häntä millään tavalla heidän emonsa ilkeitä väittämiä vastaan ja oikeastaan oli katsonut veljeään yhtä hämmentyneellä ilmeellä kuin millä Yöpentukin oli tuota katsonut. Sinertävänmusta pentu saisi nyt kärsiä tekonsa seuraukset, vaikkei tämä rangaistus ollut todellakaan pahimmasta päästä.
"Minä vain mietin... Hän on ollut todella paljon Uskosielun seurassa kun Uskosielun on tullut katsomaan minua... No ehkä he ovat vain hyviä kavereita ja siksi viettävät paljon aikaa keskenään", mustavalkea pentu yritti pähkäillä itsekseen syytä varapäällikön 'oudolle' käyttäytymiselle. Seittipentu päästi tuhahduksen, jota kumpikaan naaraista ei kuitenkaan kuullut. Hän sai kuitenkin muuta ajateltavaa, kun tuttu hahmo alkoi tekemään tietään pentutarhan suuntaan kahden muun hieman vähemmän tutun hahmon kanssa.
"Isä!" Katajapentu maukui onnellisena, kun Kotkasumu kävi nuolaisemassa tyttärensä päälakea, kehräten silkasta onnesta nähdessään tuon. Kaksi muuta kissaa, Pöllönkynsi ja Kiurusara, seisoivat soturin takana ja kurkistivat sitten tuon ohi tervehtiäkseen naaraspentua.
"Hei... En tiedä muistatko meitä, kun olemme viimeksi käyneet katsomassa teitä kun olitte ihan pikkuisia. Mutta me olemme Kotkasumun sisaruksia, sinun setäsi ja tätisi", Pöllänkynsi naukaisi sinimustalle pennulle, joka hieman varautuneesti tarkkaili sukulaisiaan. Kyllähän Seittipentu muisti kahden kissan olevan heidän setänsä ja tätinsä, kuinka tyhminä heitä taas pidettiin? Tummaraitainen kolli käveli poikansa luo ja tervehti tuota leikkisällä tökkäyksellä kylkeen, mikä sai kollipennun kaatumaan kyljelleen ja käymään jokaisella tassullaan, sekä hampaillaan kiinni isänsä käpälään.

- Aa... Kuutamo, Tähti... Mitä teette täällä tämän ystävänne kanssa? Hopeanharmaa naaras murisi, seistessään muiden nummiklaanilaisten seurassa, antaen piikikkään katseensa käydä läpi jokaista meistä kolmesta. Itse yritin saada henkeni taas kulkemaan, ilmani olivat lentäneet pihalle useamman kerran sen kermanvaalean kollin käsittelyssä ja olin hyvin varma, että hän olisi saattanut jopa rikkoa jotakin. Nousin täriseville jaloilleni ja katsahdin ympärilleni. Kuutamo ja Tähti seisoivat ketunmitan päässä minusta, olivat ilmeisesti aikeissaan tulla auttamaan, mutta se vaaleanruskea naaras oli ehtinyt ensimmäisenä. Tuo kyseinen nummiklaanilainen seisoi toisella puolellani, pitäen itseään minun ja sen kermanvaalean kollin välissä, kuin varmistaakseen ettei tuo hyökkäisi uudestaan kimppuuni. Siirtäessä katsettani nummen harjanteelle, huomasin siellä useamman, ainakin viiden eri silmäparin tuijottavan minua.
- Olimme... Ööh... Tavallaan odottamassa teitä. Kostokynsi tässä haluaisi luvan reviirinne ylitykselle, Kuutamo naukaisi hieman takellellen ja vilkaisten minua sitten kuin varmistaakseen, että oli sanonut oikein. Nyökyttelin erakon sanoille, en pystynyt itse vielä saamaan sanaa suustani. Mustaturkkisen kollin sanat saivat aikaan hiljaisuuden, minkä aikana onnistuin saamaan hengitykseni tasaiseksi. Huomasin olevani hieman yllättynyt siitä kuinka yhteistyöhaluinen kumpikin erakoista oli ollut, ottaen huomioon sen, että Kuutamon entinen kumppani oli ollut Loimun ja Mustan emo - mikä teki Tähdestä heidän sisarpuolensa - Mutta siltikään kolli ei ollut huolinut kaksikkoa oman siipensä alle Pisaran kuoltua Mustaa synnyttäessään eikä erakkonaaras nyt vanhetessaan ollut edes yrittänyt ottaa kontaktia velipuoliinsa.
- Kostokynsi? Hopeanharmaa naaras sähähti, saaden huomioni nyt keskittymään häneen. Oletin tämän kissan olevan Nummiklaanin päällikkö tai varapäällikkö, ehkä nimeltään Sulkatähti? Muistini muiden klaanien johtajista oli hämärä. Yskähdin ennen kuin avasin suuni.
- Kuutamo sen jo kertoikin, toivoisin pääseväni reviirinne lävitse Neljän virran tammelle ja Tulikammiolle. Olen vastikää nähnyt... Unen... Joka kehottaa minua auttamaan klaanikissoja nousevan hädän edessä. Liityyi jotenkin sateeseen, kähisin, yrittäen olla kuulostamatta siltä kuin olisin kuullut enteen suoraan tähtiklaanilaiselta. Nummiklaanilaiset varmasti luulisivat minua koko elämänsä erakkona eläneeksi kulkuriksi, joten syyni käyskennellä heidän reviirillään käyttäen Tähtiklaania verukeena vaikuttaisi varmasti todella epäilyttävältä.

Epämiellyttävä tunne painoi Paarmahehkun rinnassa, kun kolli katseli Pikkukotkan hiipivän pitkin varjoja ketun taakse. Punaturkkisen eläimen kuono värisi vasten maata, kunnes se nosti laakean päänsä ylös niin, että sen suipot silmät tuntuivat osuvan juuri heidän piilopaikkansa kohdalle.
”Liikkumatta”, Paarmahehku kuiskasi Tuhkakajolle ja Kaunotassulle käheästi kuivasta kurkustaan. Kollin keltaiset silmät kaventuivat viiruiksi, kun hän näki vilauksen Pikkukotkan vikkelästä hahmosta varjoissa ketun takana. Paarmahehku jähmettyi paikoilleen, ja jäi tuijottamaan eteensä, kun kettu alkoi ottaa verkkaisia askelia kohti pensaikkoa. Soturin kynnet liukuivat esiin ja pusertuivat pehmeään multamaahan. Ketun pistävä haju voimistui, ja Paarmahehku tunsi turkkinsa nousevan pystyyn.
#Tämän on mentävä suunnitelman mukaan. Muuten kuolemme.#
”HEI HIIRENAIVO!”
Pikkukotkan rääkäisy kävi läpi ilman, ja hämmästyneen näköinen kettu pyörähti ympäri ja lähti löntystämään takaisin päin. Paarmahehku singahti ulos puskasta Tuhkakajo vierellään. Kolli vilkaisi tummanharmaata naarasta, ja näki hänen silmistään loistavan pelon.
”Hyppää sinä sen selkään, minä yritän päästä sen vatsan alle”, Paarmahehku henkäisi ja liukui kohti kettua. Jokainen karva hänen ruumissaan käski juosta pois, mutta silti hän työnsi itseään kohti vaarallista petoa. Kettu pysäytti kulkunsa ja jäi tuijottamaan edessään Pikkukotkaa, joka sähisi rajusti karvat pörrössä niin, että naaras näytti paljon suuremmalta, mutta silti hyvin pieneltä ketun edessä. Tuhkakajo loikkasi ketun selkään, mikä sai eläimen ulvahtamaan. Paarmahehku sähähti tyytyväisenä.
”Käy kiinni sen kurkkuun!” hän huusi Pikkukotkalle, ja hyppäsi kohti ketun kylkeä. Hän tunsi kynsiensä raastavaan syvään pitkin punaista, karheaa turkkia niin, että verta tulvahti hänen kynsilleen. Pelko ja huojennus sekoittuivat pieneksi helpotukseksi, ja kolli jatkoi pitkien viiltojen tekemistä pitkin ketun kylkeä.
#Tämä menee paremmin kuin odotin#, kolli ajatteli mielessään.
#Ehkä meillä on oikeasti mahdollisuus voittaa!#
Kettu ulahti uudelleen, ja Paarmahehku näki sivusilmällään, että Tuhkakajo oli upottanut hampaansa pedon niskaan. Punaturkin silmissä välähti, kun se ravisteli itseään voimakkaasti voimalla niin, että Paarmahehku ja Pikkukotka joutuivat irrottautumaan ja hyppäämään kauemmas. Tuhkakajo hypähti irti pedon niskasta, jolloin kettu keikahti kyljelleen.
”Kaunotassu, pysy kauempana!” harmaaturkkinen soturi huusi. Paarmahehku henkäisi huomatessaan, että valkea oppilas oli ryöminyt pois pensaan alta ja piteli nyt hampaillaan tiukasti kiinni ketun hännästä, raapien samalla villisti kynsillään.
Kettu ponkaisi jaloilleen ja käänsi vihaisen katseensa kissoihin. Paarmahehkun karvat pörhistyivät, ja kolli tunsi jähmettyvänsä pahansuopaisen katseen alla. Pikkukotka murisi ja hoiperteli kauemmas ketusta kohti klaanitovereitaan. Mustan naaraan selästä valui verta kohdasta, johon ketun hampaat olivat iskeytyneet. Paarmahehku puri huultaan. Ei kai naaras ollut päässyt haavoittumaan jo liian pahasti?
Ketun likaisen punaruskean turkin vilahdus katkaisi kollin pahaenteisen ajatuksen. Peto kurotti kohti häntäänsä leuat louskuen. Kaunotassu päästi irti hännästä ja astui taakse päin, huomaamattaan käyttäen loukkaamaansa jalkaa, mikä sai oppilaan kaatumaan kyljelleen ketun lähelle. Paarmahehku rääkäisi, ja heittäytyi kynnet esillä kohti ketun kuonoa. Kynnet upoten pitkään kuonoon hän tarrasi kiinni ketusta. Sivusilmällään hän näki, kuinka Tuhkakajo raahasi Kaunotassua kauemmas.
”TÄÄLLÄ, SENKIN KIRPPUSÄKKI!” Paarmahehku kuuli Pikkukotkan huutavan. Kettu avasi suuren kitansa ammolleen ja ulisi. Oksettava haju ja korviasärkevä huuto sai Paarmahehkun pään pyörimään, ja kolli heittäytyi alas. Maan pintaan osuessaan soturi ponkaisi taas ylös ja tarrasi hampaillaan kiinni ketun kurkkuun, potkien samalla takajaloillaan.
”Ala painua reviiriltämme!” kolli ärisi hampaittensa välistä. Kettu sätki villisti saadakseen kissat irti itsestään. Paarmahehkun kynsien ote lipsui ja soturi valui huohottaen irti. Hän näki, että Tuhkakajo ja Pikkukotka olivat edelleen ketun kimpussa. Peto yritti ravistella hyökkääjiä irti itsestään kuin kirppuja. Klaanikissat olivat tarrautuneet kiinni niin tiukasti, ettei se pystynyt keskittymään tekemään vastaiskuja. Paarmahehku syöksähti sivulle, kun ketun kuono kävi taas hänen päänsä lähellä. Kolli horjahti eteen päin ja sähähti kivusta, kun peto sai otteen hänen etukäpälästään.
Paarmahehku kynsi toisella käpälällään jälleen ketun kuonoa, joka oli jo verestä kirkkaanpunainen aiemmista raapimisjäljistä.
Kettu riuhtaisi päänsä ylös ja päästi sitten irti Paarmahehkusta. Kolli tömähti maahan korkealta, ja kouristui kasaan. Ilma pakeni hänen keuhkoistaan, ja hän haukkasi henkeä maailman pyöriessä ympärillä.
Punainen turkki vilisi soturin silmien edessä, ja hän kynsi puolustuskyvyttömänä eteensä toivoen, ettei kettu hyökkäisi nyt hänen kimppuunsa. Pelko kouraisi hänen vatsaansa, kun hän näki sielunsa silmin ketun hampaiden puristuvan kaulansa ympärille.
”Siitäs sait!”
Voitonriemuisia ulvaisuja kaikui Paarmahehkun korviin. Kolli ravisteli päätään ja näki ketun kierivän maassa. Tuhkakajo ja Pikkukotka olivat hypänneet sivummalle ja mourusivat uhkauksia hysteerisenä maassa rimpuilevalle vastustajalleen. Paarmahehku kampesi itsensä jaloilleen, ja veti itsensä kahden soturittaren vierelle silmät pyöristyneinä. Pian kettu nousi ylös, ja lähti pinkomaan kohti pensaita edes vilkaisematta vuoristoklaanilaisiin. Paarmahehku toljotti eteensä ja kääntyi sitten katsomaan klaanitovereitaan.
”Me ajoimme sen pois”, Paarmahehku totesi hiljaa ja ravisteli etukäpäläänsä, joka oli rusentunut ketun leukoihin. Hampaidenjäljistä norui verta.
”Niin teimme!” Pikkukotka hihkui ja katsoi onnellisena Tuhkakajoa. Harmaa naaras näytti hetken edelleen huolestuneelta, kunnes onnellinen hymy levisi hänenkin naamalleen. Kaunotassu kiirehti paikalle valkoiset karvat edelleen pörrössä.
”Mikä taistelu! Näittekö, miten Tuhkakajo roikkui kiinni sen selässä?” oppilas puhisi innostuneena. Paarmahehku vilkaisi ketun menosuuntaan ja koitti siloitella turkkiaan. Hän ei pystynyt käskemään oppilastaan olemaan hiljaa tai huutamaan tälle siitä, että oli vaarantanut turvallisuutensa tunkiessaan mukaan taisteluun. Intoilu ei tuntunut sopivalta miettien kauhistuttavaa tilannetta, jossa kissat olivat juuri olleet, mutta nyt Paarmahehkun olo oli kevyempi kuin aikoihin – tuntematon voima tuntui pitelevän hänen käpäliään sentin maanpinnan yläpuolella. He olivat selviytyneet. Tunne oli uskomaton.
”Näittekö miten typertyneeltä se näytti, kun kaikki hyökkäsivät yhtä aikaa sen kimppuun? Mikä pelkuri, niin iso, mutta luikki karkuun häntä koipien välissä!” Pikkukotka hykersi. Paarmahehku hymähti, eikä kyennyt peittelemään hymyään.

Tuuli vinkui Murattituulen korvissa, kun hän tassutti hiirenhiljaa vuorten poluilla. Hän oli tullut katsomaan, jos ulkoa löytyisi riistaa koska hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. Päivän partiot olivat jo lähteneet, eikä Murattituulta valittu mukaan. Hänen esillä olevat kyntensä raapivat kiveä hänen hiipiessä eteenpäin. "Kunpa edes jotain löytyisi", naaras naukaisi hiljaa itsekseen.
Äkkiä hän haistoi sen. Pieni rastas nokki kivenrakoa muutama ketunmitta edessäpäin. Hän kyyristyi ja hiipi eteenpäin. Yksi loikka, huitaisu ja rastaan henki oli jättänyt sen ruumiin.
Murattituuli nappasi elottoman linnun ruumiin maasta tyytyväisenä, kiitti Tähtiklaania ja hautasi linnun sen vähäisen mullan alle, mitä vuorilla nyt sattui olemaan.
Naaras pysähtyi hetkeksi katselemaan maisemaa, joka näkyi korkeilta vuorilta ja haisteli viileää ilmaa. Alhaalla näkyi silmänkantamattomiin vehreitä metsiä ja laajoja nummia, ja Puroklaanin joetkin erottuivat. *Kyllä maailma on sitten iso...* Murattituuli tuumi, sulki silmänsä hetkeksi ja avasi me sitten.
Hän otti rastaan kuopasta. Pikkuinen sadepisara tipahti hänen kuonolleen. Hän nosti katseensa harmaalle pilvienpeittämälle taivaalle. "Taitaa alkaa sataa", hän huokaisi, nosti rastaan kuopasta ja lähti tassuttamaan kohti Vuoristoklaanin leiriä joka oli monen kapean vuoripolun, monen puron ylityksen ja monen pitkän loikan päässä.
Murattituuli älähti, kun terävä kivi tökkäsi hänen polkuanturaansa. "Hiirenpapanat", hän mumisi suu täynnä höyheniä.
Kun Vuoristoklaanin leirin suuaukko tuli näköetäisyydelle, raju tuulenpuuska oli heittää naaraan nurin. Hän vain naurahti hiljaa ja tassutti leiriin rastas suussaan. Naaras nyökkäsi leiritovereillaan tervehdykseksi, kovin puhelias kun hän ei ollut, ja heitti rastaan tuoresaaliskasaan. Alkoi olla jo myöhä, joten Murattituuli tassutti soturien pesään, meni kerälle makaamaan sammalpedilleen ja sulki silmänsä.

"Ikävä kuulla, että Luuklaani on taas käynyt kimppuunne Varistähti. Vuoristoklaani pitää silmänsä auki heidän varaltaa ja häätää heidät muitta mutkitta pois reviiriltämme jos he sille sattuvat", Aaltotähti lupaili Varistähdelle ja sitten selvitteli kurkkuaan kertoakseen Vuoristoklaanin ilmoitusasioista. Seisoin mahdollisimman uljaan oloisena varapäällikkökollegoideni kanssa Neljän virran tammen juurakossa, muttaen voinut olla pohtimatta sitälyhyttä keskustelua minkä olin muiden varapäälliköiden kanssa käynyt. Se en edes ollut minä, joka asian oli puheeksi ottanut vaan asiastakeskusteltiin jo kun olin saapunut paikalle. He puhuivat enteestä, sade enteestä minkä minäkin olin nähnyt. Ja yhtäkkiä tammen ympärillä olevien jokien paisuminen saikin syyn ja selityksen, mikä olisi johtanut hyvinkin kiihtyneeseen keskusteluun meidän varapäälliköiden välillä, mutta kokoontuminen oli juuri sillä hetkellä alkanut ja olimme joutuneet hiljentymään.
"Vuoristoklaani voi hyvin ja on voimissaan. Klaanimme uusimpia oppilaita ovat Mustatassu ja Kastetassu, heidän mestareinaan toimivat Marjaleuka ja Sädeloiste", Aaltotähti kehuskeli samalla, kun aukion vuoristoklaanilaiset ylistivät uusien oppilaidensa nimiä. En itse oikein kerinnyt hurraa-huutoihin mukaan, kun vain ajattelin ennustusta. Jos enne oli kuultu myös kolmessa muussa klaanissa, tilanteen täytyi olla silloin vakava, eikö niin? Miksi sitten Sulkatähti ja Varistähti eivät olleet maininneet outoja säätiloja sanallakaan? Eikö tilanne ole sitten vielä niin paha mitä muut varapäälliköt olivat antaneet ymmärtää? Myrskytuuli oli ainakin maininnut miten sadevedet olivat alkaneet tulvimaan Vuoristoklaanin leiriin sisälle ja Hiiriturkki oli kertonut Puroklaanin reviirin paisuneista joki- ja puroväylistä. Eivätkö nämä olleet päälliköiden mielestä ilmoitettavia asioita vai?
"Koimme noin puoli kuuta sitten ikävän tapahtuman. Riistakasaamme oli päässyt variksenruokaa, mikä oli saastuttanut sitten jokaisen riistanpalan kasasta. Onneksi oli viherlehti, sillä saimme kasan normimittoihinsa päivässä. Mutta kehotan teitä kaikkia pitämään silmänne auki tuoresaaliiden saastumisien varalta. Nämä lämpimät päivät tekevät yllättävän nopeaa jälkeä liian vanhoista saaliista. Lisäksi toinen tuoreimmista oppilaistamme, Mustatassu siis, oli joutua kotkan evääksi, mutta hän onneksi pelastui ja on toipunut tapauksesta loistokkaasti."