Mustakynsi mietti kuumeisesti mitä tehdä... Aamu oli valkenemassa ja vain puoliksi nukutun yön jälkeen hän tunsi olonsa sekavaksi. Soturitar oli asettautunut oppilaiden pesän taakse, piiloon yövartiolta ja hiljalleen heräilevältä leiriltä. Hän tiesi tilanteensa vain pahenevan päivä päivältä, mutta jos Lehtikuun arvio olisi oikeassa - että pentujen tappaminen veisi myös naaraan hengen - ainoa vaihtoehto olisi muutaa tilannetta jollakin toisella tavalla. Jos hänen pitäisi jatkaa elämäänsä pentujen kanssa, mutta myös vaikuttaa vielä arvokkaalta ja pelottavalta soturilta hänen pitäisi hankkiutua eroon niin sanotusti ulkoisista häiriöntekijöistä. Kissoista, jotka näkisivät hänet pehmompana ja heikompana pentujen saannin jälkeen... Ja tietenkin kissasta, joka hänet tähän tilanteeseen alunperin pisti.
*Viimeinkin sinä alat tajuta, nyt toimi!* Ääni Mustakynnen päässä huusi - jota hän ei omakseen tunnistanut, mutta otti mielellään ehdotuksen vastaan - ja näin hän alkoi pohtimaan vielä kuumeisemmin juontaan.
Lopulta soturitar saa mietintänsä päätökseen ja livahti aamupartioiden kokoamisen ja Nummipyörteen valvovan katseen alta takaisin sotureiden pesään. Hän pujotteli vielä alustoillaan makoilevien kuutamoklaanilaisten ohi ja pysähtyi päästessään päämääräänsä, joka ei kuitenkaan ollut naaraan oma makuupaikka vaan Oksakatseen. Ruskeaturkkinen soturi nosti katseensa häneen ja kohotti toista kulmaansa kysyvänä.
- Niin? Kolli naukaisi, mutta vaikutti olevan aivan äimänä, kun Mustakynsi tuli vapaaehtoisesti hänelle juttelemaan. Mustavalkea kissa räpsytteli silmiään muutaman kerran ja nojautui epätavallisen lähelle Oksakatseen kasvoja. Hän veti kasvoilleen pienen hymyn ja siirsi omat etutassunsa koskettamaan soturin pedin yli roikkuvaa etutassua.
- Sinäkin varmaan heräsit yöllä minun... Huutooni? Soturitar kysyi ja katseli hieman arasti kollin silmiä, yrittäen vaikuttaa niin pahoittelevalta, ja hauraalta kuin vain pystyi uskottavasti näyttelemään. Ruskeaturkkinen kissa hymähti ja rikkoi katsekontaktin, minkä lumoissa oli vain hetkeä aikaisemin ollut.
- En... Vain siihen hälinään minkä kaikki muut aiheuttivat, Oksakatse sanoi ja nousi istumaan, saaden kahden kissan vielä lähemmäs toisiaan. Mustakynnen olisi tehnyt mieli harpata ainakin kaksi ketunmittaa taaemmas - hän ei todellakaan ollut unohtanut kuinka soturi oli yrittänyt vikitellä soturittaren, naaraan itse ollessa vielä oppilas - mutta hänen täytyisi saada keskustelun vaikuttamaan uskottavalta... Hän tarvitsisi kollista syntipukin teolleen.
- No kuitenkin, halusin pahoitella asiasta, en minä huvikseni rupeaisi klaanitovereitani herättelemään keskellä yötä, mutta mieleni päällä on nyt vain niin paljon asioita mitkä tulevat painajaisina uniini, mustavalkea kissa kuiskasi ja siirsi katsettaan ruskean kissan silmistä tuon kuonoon, suulle ja korvanpäihin. Hän tahallaan heilautti häntäänsä, sipaisten samalla Oksakatseen jalkaa. Ilme soturin kasvoilla muuttui kysyvämmäksi ja Mustakynsi tiesi, mitä tuon suusta kuuluisi seuraavaksi.
- No tuota... Haluaisitko jutella asiasta?
Soturittaren oli vaikea piiloitella virnettä ja peittikin sen nopeasti pieneksi ja sieväksi hymyksi, minkä loi kollille.
- Jos sinä vain haluat kuunnella. Tavataanko hieman ennen aurinkohuippua joen pohjoispuolella? En haluaisi, että paikalle tuosta noin vain tupsahtaisi muita, joten varmistathan ettei sinua vain seurata. Minä kyllä hyvitä tämän sinulle, voimme metsästää tai tehdä sitten jotakin muuta..., Mustakynsi sanoi hiljaa ja nyt pidätteli yökkäystä, kun Oksakatseen silmiin syttyi kiilto.
- Nähdään siellä. Varmistan ettei paikalle tule muita, soturi yritti varmasti kuulostaa viehättävältä madaltaessaan ääntää noin ja siirtäessään kasvojaan lähemmäs soturittaren omia, mutta naaraan mielestä tuo kuulosti vai typerältä ja olikin ponkaissut tassuillee ennen kuin kolli tuli liian lähelle häntä. Hän naukaisi kiitokset ja poistui sotureiden pesästä vikelästi. Hänen suunnitelmansa ensimmäinen ja helpoin osuus oli saatu suoritettua onnistuneesti. Nyt mustavalkea kissa otti suunnaksee päällikön pesän ja ennen sisään astumista keräsi kaiken itsehillintänsä, mitä hänellä oli enää jäljellä ettei kävisi Varistähden kurkkuun kiinni heti kun näkisi tuon.

"Kiitos todella paljon Lumisydän, että pistit myös Jalotassun korjaamaan pentutarhan kattoa, Kotkasumu ja Susivarjo vaikuttivatkin jo siltä, että haluaisivat seuraa kun Kanijalka ei partioiltaan päässyt tulemaan apuun... Olisin kyllä voinut pyytää emoa ja hänen oppilastaan auttamaan", Aamutäplä kuiskasi Lumisydämen korvaan, katsoen kuinka kolme kollia rupesivat laatimaan suunnitelmaa pentutarhan katon uudelleenrakentamisesta.
"Emo on myös todella kiireinen partioiden ja Valkotassun koulutuksen kanssa, joten ehkä oli parempi, että pistin vain Jalotassun asialle", soturi vastasi ja siirsi sitten katseensa Mesipentuun ja Ukkospentuun. Pennut näyttivät jo miltei oppilaan kokoisilta, heidän oppilasnimitykseensä ei varmasti ollut enää paljoa aikaa. "Ovatko he jo oppineet uimaan?"
Aamutäplä siirsi katseensa pentutarhasta omiin pentuihinsa, jotka eivät millään meinanneet jättää Kotkamieltä rauhaan vaan kipittelivät tuon jalkojen lomassa ja yrittivät saada pesä rakennusaineksia putoamaan tuo selästä.
"Eivät. Olemme kyllä Kotkamielen kanssa puhuneet uimaharjoitusten aloitamisesta, mutta ne kaatosateet pilasivat aikataulumme ja lehtiateen saapuessa vedet viilenevät todella nopeasti", kuningatar murahti ja siirsi sitten katseensa taivaalle, kuin odottaen se aukeavan, sillä samalla sydämenlyönnillä.
"No miksi emme menisi nyt joelle heitä opettamaan?"
Naaraan katse oli samantien takaisin Lumisydämessä ja hän luimi korviaan hieman, ei siis selvästi ollut ihan innoissaan ideasta.
"Tiedän, että haluaisit olla mielummin Kotkamielen kanssa kun käytte siellä, mutta hän vaikuttaa siltä, että haluaisi tällä hetkellä Mesipennun ja Ukkospennun mahdollisimman kauas jaloistaan, joten miksi emme menisi nyt joelle?" Soturi kysyi ja yritti etsiä sisarensa katseesta edes jonkinlaista hyväksyntää idealle. Aamutäplä näytti pohtivan ankarasti ehdotusta, huokaisi sitten ja käveli Kotkamielen ja heidän pentujensa luo. Laikukas kolli seurasi perässä, kun kuningatar viittoi hänet heidän luokseen.
"Kotkamieli antoi lupansa, mutta sanoi listivänsä sinut itse jos jotakin tapahtuisi heille sinun valvontasi alla", naaras sanoi ja huusi Mesipennun ja Ukkospennun heidän luokseen. Lumisydän hymähti.
"Hei, kyllä minä olen aikaisemminkin sinun pentujesi uintireissuja vahtinut."

"Tule vain Ukkospentu, ponkaiset vain pintaa kohti ja sitten alat polkemaan vettä vuorotellen tassuillasi", Aamutäplä ohjeisti ja ui pientä ympyrää pienen matkan päässä vielä rannalla, kaulaansa myöten vedessä seisovasta Ukkospennusta. Lumisydän tarkkaili kollipennun ensimmäistä itsenäistä uintiyritystä, pitäen etujalkojensa välissä polskivaa Mesipentua visusti kiinni, ettei tuo vahingossakaan joutuisi virran mukaan tai tuon pää laskeutuisi veden pinnan alle. Leirin läheinen joki oli sekin paisunut koossaan, ei onneksi yhtä paljoa kuin lähempänä vuoria olevat, mutta joen virtaus oli epätavallisen voimakas. He eivät kuitenkaan halunneet lähteä kamalan kauas pois leiristä, jos jotain sattuisikin tapahtumaan, joten tähän jokeen oli tyydyttävä. Sitten vaaleanharmaan ja valkoisen kirjava kissa molskahti eteenpäin, yrittäen uida emonsa luokse, mutta ei päässyt sinne asti, kun joen virta tempaisi tuon mukaansa. Kuningatar voihkaisi ja syöksähti nuorimmaisensa perään. Soturi sattui seisomaan juuri siinä kohdassa mihin virta oli Ukkospentua tuomassa, joten hän työnsi naaraspentua jaloissaan eteenpäin, aikeissaa ohjata tuo matalempaan veteen ja kaapata sitten tuon veli tassuihinsa.
"Ukkospentu!" Aamutäplä kirkaisi, kun kollipennun pää pulpahti pinnan alle. Lumisydän päätti siinä vaiheessa toimia ja toivoi, että työntäessään Mesipennun irralleen itsestään tuo pysyisi edes hetken omin avuin pinnalla. Laikukas kolli syöksähti sisarenpoikaansa kohti ja ojensi etutassujaan, kiittäen Tähtiklaania tuntiessaan tuon ruumiin tassujensa välissä. Hän veti vaaleanharmaan ja valkoisen kirjavan karvakasan takaisin pinnalle ja polki heidät matalikkoon, missä pennuilla vesiraja ulottui rintamuksen kohdalle.
"Voi Ukkospentu", Aamutäplä niiskaisi heidän luokse päästessään ja veti nuorimmaisensa itseään vasten, kuin varmistaakseen tuon todellakin olevan siinä. Kuningattaren silmät olivat täynnä kyyneliä. Lumisydän ymmärsi siskoaan, jos kyseessä olisi ollut hänen oma pienokaisensa, olisi soturi varmasti itsekin itkenyt.
"Meidän täytyy saada nyt pennut turvaan rannalle. Pidetään pieni hengähdystauko ja jatketaan sitten. Emme halua antaa pennuille näin nuorella iällä syytä pelätä uimaan menoa", harmaalaikukas kolli sanoi. Hänen sisarensa nyökkäsi, mitä kermanvaalea kissa ei ollut osannut odottaa. Hän olisi luullut Aamutäplän pitävä kunnon saarnan siitä miten hänen pentunsa eivät enää koskaa tulisi veden lähellekkään, tai vähintään lopettavan harjoituksen siihen.
He kuitekin jatkoivat uimista, pitäen nyt kuitenkin molempia pentuja visusti etutassujensa välissä ja opettaen heitä vain pitämään itsensä pinnalla. Kun he viimein pääsivät rantaan he laskivat pennut maahan, jotka nukahtivat melkein samalla sydämenlyöillä molemmat. Harjoitus oli varmasti ollut rankka heille. Aamutäplä ja Lumisydän nuolivat kummatkin pennut kuiviksi noiden nukkuessa ja lähtivät sitten kuljettamaan heitä leiriin. Sadekin oli juuri alkanut.

Leijonakynsi hätkähti hereille ja joutui pienoisen hetken tasoittelemaan karvojaan ja rauhoittelemaan itseään.
*Miksi? Miksi aina sama uni?* Hän ajatteli ja nousi jaloilleen. Uni oli ollut hyvin nopea ja lyhytkestoinen, mutta soturi pystyi selvästi muistamaan ja tajuamaan koko jutun kokonaiskuvan. Leopardilaikku oli hyökännyt erakkojoukkonsa kanssa Nummiklaaniin ja he olivat tappaneet Sulkatähden. Hänen entinen mestarinsa seisoi ylväänä Seinämäkivellä ja jakeli käskyjä alamaisilleen, ketkä vangittaisiin ja ketkä saisivat rauhassa jatkaa päiväänsä. Leijonakynsi olisi aikeissa hypätä varapäällikön paikalle Seinämäkiven vieressä, kun Leopardilaikku pysäyttäisi hänet.
"Leijonakynsi, olit suuri apu minulle, mutta ollessasi vielä siinä, olet uhka valtaistuimelleni. TAPPAKAA HÄNET!" Hänen entinen mestarinsa kailotti. Joskus uni päättyi siten, että lähimmät erakkokissat kävivät Leijonakynnen kimppuun ja surmasivat tuon, mutta joskus Leijonakynsi pääsi taistelemaan heidän otteestaan irti ja syöksymään Leopardilaikun kimppuun, murhaten itse tuon ja jääden seisomaan yksin Seinämäkivelle.
Hän ymmärsi entisen mestarinsa olevan kiero luonne, mutta soturi ei tahtonut uskoa tuon heittävän entisen oppilaansa noin vain koirille heti kun suunnitelman fyysisin osuus oli ohi. Kermanvaalean kollin piti olla tärkeämpi tuolle luopiolle kun vain pelkästä lihaksesta tehty kissantappokone. Hänkin halusi valtaa ja hän olisi sen myös ansainnut, joko sitten Leopardilaikun vierellä tai sitten ilman tuota. Leijonakynsi käveli ulos sotureiden pesästä ja yllättyi nähdessään ainoastaan Murhesiiven istuskelevan aukiolla, yövartiossaan. Vihersilmä toivotti hännän heilautuksellaan huomenet tuolle.
"Onko mitään mainitsemisen arvoista?" Soturi kysyi entiseltä oppilaaltaan joka pudisti päätään ja yritti peittää haukoitustaan katsomalla muualle. Kermanvaalean kollin silmät siristyivät ärtymyksestä, vai kehtasi tuo nyt soturiksi päästyään haukoitella hänen edessään? Tuolle riiviölle pitäisi siis antaa kunnon muistutus siitä, ketä hänen tuli yhä kunnioittaa, vaikka olikin jo aikuinen ja uudessa asemassa Nummiklaanissa.

"Minun on lähetettävä partio Vuoristoklaaniin selvittämään asioita Aaltotähden kanssa. Jaksaisitko käydä keräämässä Kanijalan, Varjoturkin ja heidän oppilaansa pesämme eteen, lähden heidän kanssaan Vuoristoklaaniin", Ututähti kuiskasi Tammisydämelle, joka nyökkäsi ja poistui heidän pesästään yhä hälinäiselle leiriaukiolle. Hiiriturkki oli saapunut hieman oranssiturkkisen soturittaren jälkeen Päällikön pesään kertomaan asiaa, minkä Tammisydän oli kumppanilleen jo ehtinyt kertoa. Ututähti oli ottanut asian vakavasti, sillä kokoontumisyö olisi tänään eikä Puroklaanin ja Vuoristoklaanin sopinut tavata selvittämättömillä väleillä siellä. Varapäällikkö oli vielä jäänyt pesään kuuntelemaan lisäohjeistusta valkoturkkiselta naaraalta, kun Tammisydän hipsi leiriaukiolla ja keräsi kumppaninsa mukaansa haluamat kissat kokoon.
"Jäätte täksi päiväksi Hiiriturkin vastuulle, yritämme palata takaisin ennen pimeää", Ututähti ilmoitti vielä koko klaanille, ennen kuin katosi pienen partionsa kanssa kaislatunneliin. Oranssiturkkinen soturitar katseli heidän peräänsä, ennen kuin kääntyi Hiiriturkin puoleen, joka alkoi jakamaan päivän partioita.
"Puronlaulu, johda sinä metsätyspartiota. Ota mukaasi Kotkamieli, Ketturoihu ja Loistetassu", varapäällikkö ohjeisti. Tammisydämen korvat pomppasivat pystyyn Loistetassun nimen maininnasta ja hän etsikin mustaturkkista oppilasta katseellaan. Turkoosisilmäistä naarasta harmitti hieman, sillä ei ollut käynyt juurikaan juttelemassa tuolle sinä lyhyenä aikana, kun kolli oli heidän leirissään asustellut. Siniset silmät tavoittivat Tammisydämen turkoosit ja he molemmat heilauttivat toisilleen häntää tervehdyksenä, kun Loistetassu kipitti mestarinsa Puronlaulun luokse.
"Sitten Sädetaivas, johdata päivän rajapartio. Käykää uudestaan Vuoristoklaanin raja läpi ja merkatkaa rajaviivat normaaleille kohdilleen. Vuoristoklaani on saattanut hätäpäissään käydä merkkailemassa uudet rajat, mutta annatte asian vain olla ja häädätte tunkeilijat normaaliin tapaan. Rajamerkinnät eivät muutu ennen kuin olemme saaneet kummankin klaanin päällikön sanan asiasta. Ota mukaasi Räntäturkki, Tammisydän ja Valkotassu", Hiiriturkki jatkoi. Oranssiturkkinen soturitar käänsi katseensa pois Loistetassusta ja alkoikin sitten etsiä Sädetaivasta. Kieltämättä naaraan turkkia kutkutti, hän ei ollut vielä kertaakaan ollut ottanut yhteen kenenkään muun klaanin jäsenen kanssa ollessaan Puroklaanissa, olisiko ensimmäinen kerta tänään?

Sade ropisi lehtipuiden vielä vihreitä lehtiä pitkin Tammisydämen ja hänen seurassaan olevan partion niskaan, kun he kävelivät Vuoristoklaanin ja Puroklaanin rajaa kohti Tulikammiota. Rajamerkinnät olivat ennallaan, eivätkä vuoristoklaanilaiset olleet yrittäneet vielä tulla hamuilemaan lisäreviiriä Puroklaanin puolelta.
"Se joki oli tosiaankin paljoen leveämpi sitten viimenäkemän", Räntäturkki huomautti vuoristosta alas jokeen laskeutuvan veden kohinan kantautuessa korviin aikaisemmin kuin normaalisti. Tammisydän kurkotti kaulaansa nähdökseen puiden läpi, josko jokea näkyisi rajalle asti, mutta sentään niin pitkälle vesi ei vielä yltänyt.
"Tämän neljäsosakuun on satanut nyt niin ankarasti, että vuoristossa pauhaavat solat ovat varmasti äärimmäisen täysiä, joten kaikki se vesi laskeutuu paljon kovemmalla voimalla ja isommalla määrällä alas kanjoniin, kulkien meidän reviiriemme jokia pitkin järveen", Sädetaivas selitti ja loi lempeän hymyn Valkotassulle. Kermanvaalea soturitar ei selvästikkään halunnut säikäyttää oppilastaan kertomalla kuinka ylitse tulvivat joet olisivat vaarallisia normaalia kovemman virtauksensa kanssa, varsinkin kun Puroklaanin reviiriä halkoivat niin monet vesipolut. Tammisydän huomasi kuitenkin Räntäturkin luovan häneen huolestuneen katseen, mihin oranssiturkkinen soturitar vastasi vain puristamalla huulensa yhdeksi viivaksi. He lähestyivät Tulikammiota ja juuri ollessaan aikeissa kääntyä kulkemaan jokea kohti, Sädetaivas pysäytti heidät.
"Haistatteko tuon?" Hän kysyi haistellessaan ilmaa, tietenkin kovaan ääneen veden pauhun ollessa niin kova. Turkoosisilmäinen naaras raotti suutaan saadakseen paremmin selkoa hajuista ympärillään. He levittäytyivät hieman ja ottaessaan muutaman askeleen lähemmäs vuoristoa, Tammisydän sai vainun jostakin. Hän lähti nopeaa vauhtiaan liikkeelle saadakseen paremman vainun ja kiihdytti juoksuksi haistaessaan yhden sijasta monta, mädän ja veren sekaan sekoittuvien kissojen hajuja. Suurinta osaa hän ei tunnistanut, mutta yhden hän oli varmasti haistanut jossakin aikaisemmin.
*Luuklaani!* Oranssiturkkinen soturitar tajusi, kun muuta puroklaanilaiset lähtivät hänen peräänsä karvat pystyssä ja kynnet esillä. Hajut voimistuivat mitä lähemmäs vuoriston juurta hän pääsi ja löytäessään kapean aukion pusikkojen välissä, jotka veivät pientä rinnettä alas aukiolle, hän hiipi sen läpi ja kohtasi näyn mitä ei osannut odottaa. Monta Luuklaanin kissaa oli kerääntynyt aukiolle, osa kantaen sammalia ja risuja pesiltä näyttäviin kekoihin, osa näytti kalvavan riistakasasta eläimiä, ottaen noiden luut talteen. Tämän täytyi olla Luuklaanin leiri!
*Mutta mitä se tekee näin alhaalla, eikö leiri ollut huhujen mukaa ylhäällä vuoristossa, Tulikammion lähellä?* Tammisydän ihmetteli, mutta seuratessaan kissojen rakennustöitä hänen ajatuksensa varmistui. Kyllä. Leiri se oli, vaikkakin hieman keskeneräinen vielä.

Jääsilmä istui hiljaa aukiolla ja seurasi katseellaan hieman hätääntyneiden klaanitovereidensa supattelua. Soturitar siirsi katseensa klaanitovereista tassuihinsa, jotka olivat litimärät, leiriaukion ollessa viiksenmitan korkuisen veden peittämä. Vesi valui leirin suuaukosta ja leirin seinämästä aukiolle, mistä se jatkoi matkaansa aukion reunalla olevalle pudotukselle, valuen siitä kallioseinämää pitkin alemmas. Naaras yritti olla ajattelematta tilannetta missä vettä yhtäkkiä ryöpsähtäisi vuoren huipulta alas leiriin, huuhtoen jokaisen aukiolla olevan harjanteen yli kuolemanpudotukseen. Niinpä hän keskitti katseeensa Kuolontähteen, joka seisoi Luukummun päällä, keskustellen kiivaasti Mustakipinän ja Ohramyrskyn kanssa. He näyttivät saavan keskustelunsa juuri parahiksi valmiiksi, koska sen jälkeen päällikkö kajautti koko klaanin koolle. Se ei olisi ollut kuitenkaan tarpeellista, sillä aika lailla jokainen luuklaanilainen oli jo kuuloetäisyydellä mustasta naaraasta.
"Kuten huomaatte, leirimme ei ole enää turvallinen asumispaikka. Te jotka haluatte pitää terveytenne, älkää liikkuko lähelläkään harjanteen reunaa. Lähden etsimään uutta leiripaikkaa sotureiden kanssa, minkä jälkeen tulemma hakemaan tarvittavat rakennusmateriaalit sun muut täältä. Mukaani nyt tulevat Käärmeenisku, Matukka, Arpikynsi ja heidän oppilaansa", Kuolontähti ohjeisti ja hypähti sitten alas Luukummulta, hänen partiojoukkonsa heti ympäröiden hänet. Jääsilmä katseli kuinka he lähtivät leiristä. Soturitar kääntyi ja lähti tunnelia pitkin takaisin sotureiden pesään oman sammalpetinsä luokse, Ohramyrskyn metsästyspartion kokoonpanohuutojen hukkuessa muiden kissojen supatukseen tilanteesta.
*Kiitos tästäkin Pimeydenmetsän henget!* Naaras kiitti sarkastisesti löytäessään pesänsä litimärkänä ja löi sammalpedin mytylle, potkien sen pesän nurkkaan, vesi oli valunut jo sisälle pesäluoliin asti. Pesässä oleva luuklaanilainen hätkähti Jääsilmän yhtäkkistä raivokohtausta. Muutama kissa käveli punaoranssin kissan perässä ja kirosi ääneen huomatessaan heidänkin joutuvan nukkumaan märillä pedillä. Sinisilmä asettautui ainoalle kuivalle paikalle pesässä ja alkoi tuhoutuneena pesemään itseään. Luuklaani ei ollut pitkään aikaan ollut näin huonossa kunnossa,

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Seinämäkiven juureen klaanikokoukseen!" Sulkatähti raakkui vanhuuden lähentämällä äänellään. Tähtitassu nosti katseensa kerälle kieputtamastaan hämähäkinseitistä ja kipitti ulos Ketunkynnen ja Yötuulen vanavedessä. Koko Nummiklaani tiesi syyn kokoukselle, tänä yönä olisi Neljän virran tammen kokoontuminen ja jokainen kissa halusi kuumeisesti tietää pääsisikö mukaan tapaamaan muiden klaanien jäseniä. Parantajat tietenkin lähtisivät osaksi jokaista kokoontumista, mutta parantajaoppilas ei voinut olla tuntematta pientä jännityksen pistoa rinnassaan. He jäivät odottamaan klaanin paikallesaapumista pesänsä eteen ja vanhempi parantaja alkoi aikansa kuluksi selvittelemään pörröistä häntäänsä, joka tuntui takkuuntuvan todella helposti risuja ja yrttejä täynnä olevassa pesässä. Kolme naarasta saivat usein aikansa kuluksi olla selvittelemässä toistensa sotkuisia turkkeja.
"Tänä yönä kokoonnumme taas kerran Neljän virran tammella. Kokoontuminen on rauhaisa ja Tähtiklaanin valvovan katseen alla tapahtuva, joten minkäänlainen eripura muiden klaanien jäsenten kanssa ei ole sallittua. Mukaani minun ja Liekkitaivaan lisäksi lähtee Ketunkynsi, Tähtitassu, Kaniinisydän, Hämähäkkijalka, Varjokukka, Kirkasaamu, Taivashäntä, Omenakukka, Lehtijalava, Karsioksa, Tiikeritassu, Naakkatassu ja Nummitassu. Syökää nopeasti, lähdemme auringonlaskun aikaan", Sulkatähti huusi nummiklaanilaisille ja sitten varovaisin ja jäykin liikkein hypähti pois Seinämäkiveltä. Tähtitassu käänsi hämmästyneen ja ihmettelevän katseensa kahteen mestariinsa. Päällikkö ei ollut lausunut Yötuulen nimeä kokoontumiseen lähtijöissä.
"Eikö Yötuuli tule mukaamme?" Parantajaoppilas kysyi ihmeissään. Ketunkynsi hätyytteli mustavalkean naaraan takaisin heidän pesälleen jatkamaan hommiaan, minkä jälkeen vanhempi parantaja ohjasi oppilaansa leirin suuaukon lähettyville, mihin muutkin kokoontumiseen lähtijät alkoivat kerääntyä.
"Sovimme Yötuulen kanssa että käymme vuorotellen kanssasi parantajien sekä Neljän virran tammen kokoontumisissa. Minä vien sinut nyt kaksi kertaa, ensin klaanien kokoontumiseen ja sitten parantajien kokoontumiseen ja hän vie sinut seuraavat kaksi kertaa", oranssinruskea naaras naukui.

Sinitassu katseli kauhistuneena Kuutamoklaanin leirin lähettyvillä pauhaavaa jokea, joka näytti raa'asti turmelevan tiellään olevaa luontoa. Pienet pensaikot ja oksistot repeytivät juuriltaan ja lähtivät virran mukana Kohti Neljän virran tammea, jättäen jälkeensä vain vuoristosta kuuluvan laskeutuvan veden pauhun. Oppilas oli kerran aikaisemmin käynyt joella ja vaikka Mustalampi oli jo silloin sanonut vedenpinnan näyttäneen nousseen hieman ja selittäneen syynä olevat rankkasateet, joki ei todellakaan ollut näyttänyt tältä. Se virtasi niin voimakkaasti ja oli varmasti leventynyt useamman ketunmitan. Ei mikään ihme, että Tihkutäplä ja Yötassu olivat miltei hukkuneet sinne molemmat.
"Karua, eikö?" Syvä murahdus kuului Sinitassun takaa ja hän kääntyi säikähtäen ympäri. Puiden varjojen lomassa seisoi tumma hahmo ja hetken tirkisteltyään naaras tunnisti tuon Ruostehallaksi, Tihkutäplän veljeksi. Soturin vihreät silmät kävivät joen toisesta päästä toiseen ja jäivät sitten veden pinnasta törröttävän kiven kohdalle. Saman kiven kohdalle millä Tihkutäplä oli pyristellyt pitääkseen itsensä ja Yötassun hengissä. Oppilas ei muistanut oliko kolli ollut joella seuraamassa tapahtumia vai kuullut niistä vasta kun pelastetut olivat palanneet takaisin leirin. Naaras oli itse ainakin pinkonut paikalle Vääräsydämen ja Mustalammen vanavedessä, kun tieto heidän pentunsa vaarasta oli yltänyt leiriin.
"Mmmm... On. Onneksi Tihkutäplä ja Yötassu selvisivät hengissä", Sinitassu sanoi miltei kuiskaten. Hän ei voinut olla tuntematta valtavaa syyllisyydentuskaa siittä ettei ollut pystynyt itse tekemään tilanteessa mitään Tihkutäplän tai Yötassun vuoksi. Soturitarhan oli pelastanut Kuutassun ja Sinitassun hengen Luuklaanin hyökkäyksen aikana ja oppilas halusi kovasti hyvittää teon vastapalveluksena, siis millainen klaanitoveri hän olisi jos ei tekisi niin?
"Niin. Sinun olisi paras palata takaisin leiriin, ei anneta Mustalammelle enää yhtään lisäsyitä huolestumiselle."

Puropentu katseli harmistuneena, kuinka Sulkatähti antoi hännällään merkin kokoontumispartiolle lähteä leiristä. Pentua kismitti, hän oli vain muutamaa päivää vaille kuusikuinen, eikä päällikkö ollut siltikään suostunut nimittämään häntä ja Solinapentua oppilaiksi. Heillä olisi ehkä voinut olla mahdollisuus päästä tämän kuun Neljän virran tammen kokoontumiseenkin! Nyt pentujen pitäisi odotella seuraavaan täysikuuhun asti, eikä kolli tiennyt pysyisikö hän enää järjissään.
"Oletteko jo miettineet ketkä voisivat olla mahdollisia mestareita meille?" Kuupennun kysymys muille pentutarhan edustalla oleskeleville pennuille herätti tummaraitaisen kissan ajatuksistaan. Hän kääntyi ympäri ja tepasteli pesätovereidensa joukkoon. He olivat ottamassa puheeksi kiinnostavaa aihetta ja tummanharmaa kissa halusi olla osana sitä. Puropentu istahti Oravapennun ja Solinapennun väliin, nuolaisten pikkusisarensa korvantaustaa. Punaturkkinen naaras päästi hyrähdyksen ja laski häntänsä veljensä selälle. Oranssisilmäinen kissa tykkäsi tästä läheisyydestä, mitä hänen sisarensa tarjosi, se tuntui niin kotoisalta ja turvalliselta. Kollipentu ei tiennyt mitä tekisi, jos menettäisi hänet.
"Itse ainakin tahtoisin Leijonakynnen, hänellä saattaisi olla hyvät mahdollisuudet saada toinen oppilas nyt kun Murhesiipikin on jo soturi", Kuupentu jatkoi selityksiään. Keskustelun puheenaihe ei tuntunut enää yhtään niin mielenkiintoiselta ja siksi tummaraitainen kissa nojautui hieman lähemmäs vaalearaitaista kissaa, koittaen saada tuon huomion herpaantumaan keskustelusta ja keskittymään häneen. Solinapentu käänsi vihreät mantelinmuotoiset silmänsä isoveljeensä ja katsoi tuota kysyvänä. Puropennun mielen päälle oli taas ilmaantunut kokoontuminen ja kuinka epäreilua oli etteivät he päässeet olemaan osana sitä. Vielä epäreilumpaa oli, että heidän hiirenaivoinen isänsä pääsisi nykyään joka kokoontumiseen eikä edes suostunut olemaan kontaktissa omiin pentuihinsa sen vertaa, että kertoisi mitä kaikkea Neljän virran tammen kokoontumisissa oli oikein tapahtunut. Kollipentu luimi korviaan ja kumartui kuiskaamaan pikkusisarelleen: "Eikö sinuakin ärsytä se että, me emme pääse Neljän virran tammen kokoontumisiin, mutta hän pääsee jokaiseen, eikä siltikään suostu juttelemaan meille edes niistä?"
Solinapennun ilme valahti ja nyt hän katsoi jo kunnolla taaksepäin Puropentuun. Vaalearaitainen pentu yritti selvästi koota ajatuksiaan asiasta yhteen ja sanoa ne ulos sellaisessa muodossa mikä ei vähättelisi tummaraitaisen kissan tunteita, mutta ei samalla sanoisi pahaa sanaa heidän isästään. Tummanharmaa kissa nielaisi hymähdyksensä, hän ei ymmärtänyt miten hänen sisarensa oli koko heidän elämänsä ajan yrittänyt vähätellä sen kirppukasan tekoja.

Seittipentu oli palannut takaisin pentutarhaan syömään aamupalaa emonsa Unikkokukan ja sisarensa Katajapennun kanssa. Heidän viereisellä makuualustalla söivät Voimasydän ja Yöpentu, jotka eivät tuntuneet juuri lainkaan juttelevan toisilleen. Kollipentu sen sijaan oli tivannut koko aamun emoltaan syytä sille, miksi Aaltotähti ei ollut halunnut rajatilkkua Puroklaanilta. Kuningatar oli aluksi selittänyt ettei Vuoristoklaani vielä tarvinnut lisää metsästysaluetta, milloin mustaraitainen kissa oli alkanut vinkumaan siitä miten kuulemansa mukaan lehtikatona jokainen riistanpalanen olisi klaanille tärkeä ja reviiritilkku varmasti tarjoaisi lisäriistaa. Kun tummajuovainen naaras - alkaen jo tympääntymään poikansa vänkäämiseen - sanoi että Aaltotähti olisi se kissa joka näistä asioista päätti, eivät he, oli vaaleanruskea kissa vaatinut päästä näkemään päällikkönsä ja kertomaan tuolle miten klaania oikeasti kuului johtaa.
"Älähän hupsuile. Ensimmäisenä kertana kun sinä pääset juttelemaan Aaltotähdelle on soturimenojesi lupaus-vaiheessa", Unikkokukka maukui ja yritti sukia kohtaa Katajapennun kylkikarvoituksessa suoraksi. Seittipentu katsoi silmät viirussa emoaan, eikö tuo muka uskonut etteikö hän pääsisi aikaisemmin Aaltotähden puheille vai? Kollipentu viskaisi tassullaan vuoristosopulin rippeet päin pentutarhan kallioseinämää, saaden vastauksena vihaisen sähinän molemmilta kuningattarilta. Tummajuovaisen naaraan kasvoilla oli sydämenlyönnin ajan hämmentynyt ilme, joka sitten muuttui hyvin vihaiseksi. Kääntäessään katseensa Voimasydämeen, tuo näytti todella tympääntyneeltä. Mustaraitaisen kissan teki mieli näyttää valkoruskealle naaraalle kieltään, tuon ei tarvitsisi puuttua asioihin mitkä eivät liittyisi häneen millään tasolla. Hän käänsi katseensa takaisin harmaanaamioiseen kissaan.
"Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?" Unikkokukka sähisi ja katsoi poikaansa tulistuneena. Seittipentu päästi 'tsik'-tapaisen äännähdyksen ja nousi tassuilleen, tuntien emonsa polttavan katseen turkissaan. Hän ei vastaisi tuolle, ei tuollaisen loukkauksen jälkeen. Eikö kollipennun oma emo muka uskonut hänestä kasvavan nopeasti jotakin suurta? Kuinka heikkona häntä oikein pidettiin? Mustaraitainen kissa kääntyi ympäri eikä ollut edes huomaavinaankaan toisen kuningattaren nyt pöyristynyttä katsetta. Sen sijaan hän huomasi Yöpennun, joka oli seurannut tapahtumaa ihmetellen, katselevan pesätoveriaan hämmentyneenä. Se sai kismityksen vaaleanruskean kissan sisällä kasvamaan kaksinkertaiseksi. Miksi mustavalkea pentu katseli häntä noin? Eikö tuokaan muka olisi voinut uskoa hänen saavuttavan suuria ja menettävän malttiaan kun häntä epäiltiin siitä?

Kuu alkoi tekemään tuloaan taivaalle ja pimeys alkoi laskeutua kanjoniin. Katselin Pihlajanpiikin pesän edustalla tuon suuren valkoisen pallon kohoamista yötaivaalle, samalla miettien keskustelua minkä olin Puroklaanin rajalla kuullut, sekä nyt täysin selvää enneunta, minkä olin puoltakuuta aikaisemmin nähnyt. Vaikka unessani ennustuksen oli lausunut Synkkäkukka, oli siinä selvästi esiintynyt myös kaksi Tähtiklaanin kissaa. Enteessä oltiin puhuttu sateesta mikä hukuttaisi kaiken alleen, sekä kissaryhmistä jotka pelastaisivat kanjonin ja sen asukkaat. Ja minun olisi tarkoitus auttaa heitä. Mutta miten ihmeessä? Kyseessä olisi tietenkin klaaneihin kuuluvia kissoja, enkä minä ole ollut osana klaania moneen vuodenkiertoon. Miten pystyisin luopiona, klaaneista katsottuna kanjonin toisella puolella asuvana auttamaan yhtään ketään? Ellen sitten...
- Pihlajanpiikki! Huusin pitkäaikaisen ystäväni pesästä luokseni. Tuo kurkisti viikset väpättäen kallioluolan pimennosta ja veti keuhkoihinsa raikasta, mutta lämmintä yöilmaa. Viitoin erakkoa luokseni, asiani pitäisi vielä tällä hetkellä pysyä vain meidän välisenä. Tuo tassutti luokseni, lipoen huuliltaan viimeiset riistanrippeet, mitä oli pesässä ilmeisesti juuri nauttinut.
- Sisällä olisi paljon viileämpää kuin täällä, Pihlajanpiikki kommentoi istahtaessa viereeni märälle nurmelle. Koko päivän oli taas satanut, mutta se oli loppunut näin illaksi ja itse ainakin istuin mielummin ehkä hieman lämpimässä viherlehden illassa, kun ei kerran satanut. Uskoin kollin ymmärtävän oman kantani asiaan enkä siksi kokenut tarpeelliseksi kommentoida tuon huomautukseen mitään vaan mennä suoraan aiheeseen.
- Pyytäisin sinulta jälleen kerran palvelusta, sanoin huokaisten ja käännyin katsomaan erakkoa. Tuo tuijotti minua vihreät silmät kysymyksiä täynnä, mutta antoi minun jatkaa.
- Minä näin puoli kuuta sitten unen, uskon sen hyvin vahvasti olleen Tähtiklaanin lähettämä enneuni, ja minusta tuntuu, että minun täytyisi päästä juttelemaan klaanikissojen kanssa, sanoin hiljaa siltä varalta, että joku olisi tullut takanamme sijaitsevasta pesästä meitä salakuuntelemaan. En haluaisi huolestuttaa Sydänsurua tai yhtäkään nuorempaa 'perheenjäsentämme' pelottavilla enteillä kanjonin tuhoutumisesta tai nyt minun mahdollisesta lähdöstäni klaanien alueille. Pihlajanpiikki katsoi minua hetken vaikeasti luettavalla ilmeellä, mutta nyökkäsi sitten.
- Sille oli syynsä miksi sinut alunperin valittiinkin Luuklaanin parantajaksi, muistan kuinka jo oppilasaikoina kerroit kaiken maailman enteistä sun muista vaaroista, mikä klaania olisi vastassa. Joten kerro, miten haluat meidän toimivan?

//Elii lähetän Koston tiedustelemaan tästä enteestä, että voin ite jatkaa tästä tai halutessaan joku muu voi pistää kissansa löytämään Koston jonkun klaanin reviiriltä.^^