Puropentu rimpuili isomman kissan alla.
"Ennen kuin tapat minut, kerro edes nimesi!" Hän huusi ja yritti raapia kissan vatsaa. Pentu puri kissan tassua, milloin tuo hyppäsi pois kollin päältä ja hän ehti kierähtää kyljelleen. Kissa kumminkin ehti hypätä takaisin ruskearaitaisen kissan päälle. Tuo painoi terävät kyntensä hänen kylkeensä ja tummanharmaaturkkinen kissa ulvoi kivusta. Kissa kumartui.
"Nimeni on Puutähti. Olen Luuklaanin päällikkö ja sinun tuleva tuhosi", tuo kuiskasi hänen korvaansa. Puropentu ei voinut olla tyrskähtämättä Kottaraispennun liian matalalle äänensävylle. Hän raapaisi Puutähden kylkeä ja tuo lennähti ilmaan. Ruskearaidallinen pentu ehti siinä vaiheessa nousta jaloilleen.
"Senkin hiirenaivoinen tollo!" Hän naukaisi. Puutähti lähti juoksemaan tummanharmaata kollia kohti hurjalla vauhdilla. Hän yritti väistää, mutta joutui kuitenkin kaadetuksi hyökkäyksen yhteydessä ja jäi taas vastustajansa alle. Oranssisilmäinen kissa rimpuili Puutähden alla samalla, kun tuo puri hänen niskaansa.
"Kerro Nummiklaanin heikkoudet!" Puutähti maukui Puropennun korvaan.
"En ikinä hiirenaivo!" Hän maukui ja raapi Puutähden vatsaa.
"Sitten sinusta tulee Luuklaanin ensimmäinen uhri!" Ruskearaidallinen pentu kuuli Puutähden maukuvan ja huomasi, että tuo oli tekemässä tappavaa iskua.
"Viimeinen mahdollisuutesi, liity Luuklaaniin niin säästämme henkesi", Puutähti murisi.
"En ikinä senkin haiseva ketunläjä!" Puropentu maukui.
"Sitten vain luistasi on hyötyä."
"Kottaraispentu ja Puropentu, lopettakaahan leikit ja tulkaa tänne", Viiksihännän naukaisu keskeytti kahden kollin hurjan leikin ja he päästivät samanaikaisesti valittavan äännähdyksen suustaan. Juuri kun leikistä oli tullut mielenkiintoinen heidän piti lopettaa!

Uskomaton hetki oli äkkiä ohi. Klaani valui takaisin tehtäviinsä, osa jäi pyörimään uusien oppilaiden ympärille lämpimästi onnitellen.
"Se on uskomaton hetki, varmasti jokaiselle. Mutta odotahan soturimenojasi", Marjaleuka tuumasi.*No varmasti odotan*, Mustatassu ajatteli. *Odotan kyllä myös päällikön seremoniaani...*
Helmikaste ryntäsi tungoksen läpi pentujensa luokse. Hän kehräsi niin lujaa, että korvat olivat haljeta.
"Pikkupentuni ovat oppilaita!" hän huudahti ja peitti Kastetassun nuolaisuihin. Sisko vetäytyi taaksepäin ja pudisteli päätään. Uskotuuli näytti huvittuneelta ja sanoi:
"No onneksi olkoon. En tiedä, oletteko noin innoissanne vielä sen jälkeenkin, kun olette käyneet kierroksen tuolla ulkona."
Marjaleuka näytti mietteliäältä, Helmikaste istuuntui silmät sirrissä ja katsoi kaikkia.
"Ette sitten saata pentujani vaaraan", hän sanoi tiukasti. Mustatassun olisi tehnyt mieli kommentoida olevansa -tassu, eikä pentu, mutta Sädeloiste tokaisi:
"Kastetassu, eiköhän lähdetä kierrokselle. Opit rajat heti alkuun."
Helmikaste huudahti "Ei!" Ja Mustatassu pyysi:
"Marjaleuka, lähdetään mekin!"
Uskotuui näytti ärtyneeltä.
"Kuule Helmikaste", hän aloitti. "Jos jätetään oppilaat tänne mestariensa kanssa, ja mennään katsomaan, josko tuoresaaliskasasta löytyisi varista. Sehän on sinun lempiriistaasi..." Uskotuuli jatkoi vieden emon mukanaan. Marjaleuka huokaisi ja kääntyi oppilaansa puoleen.
"Mennään mekin!" Mustatassu yritti uudelleen. Hän vilkaisi kohti Sädeloistetta ja Kastetassua, jotka olivat lähteneet tassuttamaan kohti sisäänkäyntitunnelia.
"Enpä tiedä. Siellä on aika vaarallista, varsinkin kun sataa. Kyllä se varmasti parissa päivässä lakkaa", Marjaleuka sanoi katsoen jotain, mitä Mustatassu ei nähnyt. Mustatassusta tuntui epäreilulta. Sisko pääsi, mutta hän ei?
"Miksi Kastetassu pääsee ja minä en?!" Mustatassu huudahti närkästyneenä, häntäänsä puolelta toiselle heiluttaen.
Marjaleuan leuka kiristyi ja hän sanoi niin hiljaa, että Mustatassu ei tiennyt, oliko hänen tarkoitus kuulla:
"Sädeloiste on toisinaan uhkarohkea hiirenaivo..."
Mustatassun häntä ja ryhti valahtivat.
"Mitä me sitten teemme?" hän kysyi. Marjaleuka tuntui palaavan tähän maailmaan. Hän käänsi katseensa Mustatassuun ja sanoi:
"Ensiksi käydään hakemassa Taivasliljalta puhtaita sammalia klaaninvanhimmille. Sitten saat nyppiä vanhusten turkeista punkit."
Mustatassu katsoi mestariaan järkyttyneenä. Marjaleuka katsoi ensin totisena takaisin ja purskahti sitten kehräämään.
"Ilmeesi oli näkemisen arvoinen! Mutta hopihopi, Neulasnenä ei tykkää, jos joutuu odottamaan!" hän hihitti.
Mustatassu tassutti Taivasliljan pesälle. Pesän tuttu yrtintuoksu palautti Mustatassun kolmen kuun takaiseen, kun hän makasi pesässä päivät pitkät. Taivaslilja oli sekoittamassa yrttitahnaa, Opaalitassua ei näkynyt missään. 
"Mu-a-a-u!" Taivaslilja huudahti suu täynnä yrttitahnaa, kun äkkäsi Mustatassun parantajan pesän suulla. Parantaja sylkäisi tahnan lehdelle.
"Anteeksi, teen juuri raunioyrttitahnaa Tuiskuturkille, hän katkaisi kyntensä metsästyspartiossa liukastuessaan. Kirotun sade...", Taivaslilja mutisi. "Mutta no, onnea uudelle oppilaalle! Mikäs sinut tuo tänne?" hän jatkoi.
"Öö, tarvitsen sammalia klaaninvanhimmille", Mustatassu pyysi. Taivaslilja hymyili, nyökkäsi ja tassutti yrttivarastolleen. Hän kaiveli hetken ja palasi kohta ison mytyn sammalta kanssa.
"Sen pitäisi riittää Neulasnenälle ja Roihukorvalle. Minulla on vielä vähän tuolla, jos tarvitsetkin enemmän. Pitää lähettää joku oppilas hakemaan lisää, vaikka jokainen sammal täältä Neljän Virran Tammelle on varmasti läpimärkä", hän sanoi ja työnsi sammalmytyn Mustatassulle.
"Missä muuten Kastetassu on?" parantaja kysyi, kun Mustatassu oli jo peruuttamassa ulos pesästä. Hän sanoi hieman kateellisena:
"Kastetassu ja Sädeloiste lähtivät ulos."
Taivaslilja huokaisi ja tuumasi:
"Toivotaan, että siskosi ei sairastu. Mitähän Sädeloisteen päässä liikkuu?"
Mustatassu ei tiennyt mitä sanoa, joten hän vain kiitti sammalista ja tassutti ulos pesästä. Marjaleuka odotti häntä klaaninvanhimpien pesän ulkopuolella.
"No tulithan sinä viimein. Vanhat sammaleet ulos ja puhtaat tilalle" Marjaleuka hoputti ja Mustatassu oli kuulevinaan hänen sanoissaan vahingoniloa. Oliko valkoisesta naaraasta kiva, kun sai vain komentaa oppilasta ja katsella itse vierestä? Mustatassu ei halunnut alkaa riitelemään ensimmäisenä päivänä. Hän vain huokaisi ja ryhtyi tuumasta toimeen.

***
Iltaan mennessä makuualuset oli vaihdettu ja punkit nypitty. Työ oli ihan siedettävää, kun Neulasnenä ja Roihukorva kertoilivat tarinoita muista klaaneista, esi-isistään ja omista oppilasajoistaan ja korjailivat toistensa sanomisia tyyliin "Et sinä sitä Nummiklaanilaista voittanut! Etkö muista, sehän teki sinulle haavan kylkeen ja juoksit kotiin kuin hiiri!" tai "Siihenhän tarvittiin kokonainen partio! Älä ota yksin kunniaa kotkan tappamisesta!". Ainoa ärsyttävä asia oli inhottava hiirensappitökötti, jota Mustatassu hieroi Roihukorvan niskaan saadakseen punkin irtoamaan. Marjaleuka katseli taaempana ja otti silloin tällöin osaa vanhusten tarinointiin.
"Kiitos kovasti, Mustatassu. Tulehan joku päivä uudestaan!" Neulasnenä sanoi raakkuen. Naaraan kuulo ei ollut mikään paras ja Mustatassu toisti kolmesti "Tulen varmasti!" ennen, kuin hän kuuli ja kehräsi ja Mustatassu ja Marjaleuka lähtivät ulos pesästä.
"Sehän sujui hyvin!" Marjaleuka kehui. "Mene nyt pesemään tuo hiirensappi pois tassuistasi ja mene sitten syömään", mestari jatkoi. Mustatassu puhdisti tassunsa ja kipitti tuoresaaliskasalle. Hän veti siitä viherlehden mehukkaaksi lihottaman myyrän ja katseli ympärilleen. Kastetassua ei näkynyt vielä leirissä. Voisiko hän mennä pentutarhalle syömään Yöpennun kanssa? Kolli huomasi Täplätassun viittovan häntä luokseen. Mustatassu ei ollut koskaan kunnolla jutellut ruskealle kollille, mutta tassutti silti tämän luokse.
"Hei", Mustatassu sanoi. Täplätassu oli läpimärkä ja hän näykki kottaraista.
"No hei Mustatassu! Kiva saada uusia tyyppejä oppilaiden pesään, vaikka siellä onkin aika täyttä. Ja muuten, tuo myyrä on minun saalistamani", Täplätassu kertoi ylpeänä. Mustatassu istahti uuden pesätoverinsa viereen.
"Nypin punkkeja vanhuksista. Ulkona taisi sataa aika paljon?" Mustatassu kysäisi ja puraisi palan Täplätassun saamasta myyrästä. Se oli herkullista
"No joo. Mutta ei se paljoa haitannut. Oletko tykännyt oppilaana olemisesta?" Täplätassu kysyi. Mustatassu kohautti olkiaan ja vastasi:
"No, hiirensappi on ällöttävää. Mutta vanhusten tarinat on hauskoja. En ole vielä päässyt ulos leiristä..."
Kollit söivät hetken hiljaisuudessa. Kun Mustatassu oli saanut syötyä ja pessyt naamansa, Täplätassu kysyi:
"Onko sinulla enää mitään tänään? Me haettiin Kultatassun kanssa sinulle ja Kastetassulle jo sammalia valmiiksi. Voidaan mennä katsomaan sinulle jo nukkumapaikka."
Mustatassu sanoi kysyvänsä Marjaleualta. Mestari oli keskustelemassa aukion toisella laidalla Myrskytuulen ja Mustikkasielun kanssa.
"Tarvitseeko minun tehdä tänään enää mitään?" Mustatassu kysyi, keskeyttäen Myrskytuulen. Mustatassu katsoi varapäällikköä pahoittelevasti, mutta tämä vain hymyili.
"Ei tarvitse. Joko olet syönyt? No hyvä. Lähdetään huomenna katsomaan rajat heti aamulla", Marjaleuka lupasi. Mustatassun silmät kirkastuivat, hän nyökkäsi ja kipitti takaisin Täplätassun luokse.
"Ei minulla ole mitään", hän sanoi. Täplätassu nyökkäsi ja selitti innoissaan kaikenlaista, kun he tassuttivat oppilaiden pesälle. Täplätassu osoitti sammalmyttyä heti oven vieressä. Mustatassu repi siitä puolet itselleen ja etsi tyhjää tilaa pesästä. Sellainen löytyi pesän perältä, ja Mustatassu levitti sammaleet mukavasti.
"Varoitan, että Pöllötassu kuorsaa. Kiva varmasti Kastetassulle, hän joutuu ihan viereen", Täplätassu sanoi leikkisästi.

***
Loppupäivän ajan Täplätassu kertoili hänelle kaikkea oppilaiden elämästä ja Vuoristoklaanin reviiristä.
"Taivaspuu on kiva paikka. Opin siellä kiipeilemään ja sain ison oravan, jota edes Myrskytuuli ei saanut, vaikka yritti! Hän antoi minulle seuraavan päivän vapaata!" ruskea kolli selitti innoissaan. Mustatassu nyökkäili ja vastasi välillä muutamalla sanalla. Täplätassu tuntui nauttivan, kun sai kertoa kaikenlaista. *Joskus minäkin kerron samalla lailla kaikenlaista Yöpennulle, Seittipennulle ja Katajapennulle!*, Mustatassu ajatteli iloisena.
Kun Kultatassu ja Pöllötassu tulivat oppilaiden pesään, Mustatassu vain tervehti heitä.
"Haittaako, jos lähden syömään vielä jotain?" Täplätassu kysyi ja vilkaisi pentutovereitaan, jotka kiistelivät jostain toisella puolella pesää.
"Ei haittaa yhtään", Mustatassu vastasi. Hän makasi pedillään väsyneenä. Täplätassu nyökkäsi, sanoi jotain pentutovereilleen ja he lähtivät kolmestaan ulos oppilaiden pesästä, jossa oli nyt vain Mustatassu ja Siilitassu, joka nukkui. Mustatassua oikeastaan väsytti niin paljon, että hänenkin olisi tehnyt jo mieli nukkua, mutta hän halusi myös nähdä siskonsa ennen nukkumaanmenoa.

Kastetassu tulikin pesään vähän ajan päästä. Joku oli selvästi sanonut hänelle asiasta, koska sisko otti sammaleet oven vierestä ja teki petinsä Pöllötassun pedin viereen. "Menikö hyvin?" Mustatassu kysyi Kastetassulta, joka nyökkäsi iloisena, mutta läpimärkänä ja varmasti väsyneenä.
"Kävittekö te kaikki rajat?" Mustatassu kysyi ja sisko nyökkäsi taas. Mustatassu huokaisi ja sanoi:
"Marjaleuka laittoi minut nyppimään punkkeja ja vaihtamaan makuualusia. Punkkien irrottaminen oli kamalaa, mutta vanhusten tarinat olivat kivoja. He kertoivat yhdestä taistelusta Kuutamoklaania vastaan, jonka Vuoristoklaani voitti ylivoimaisesti. Neulasnenä oli silloin vasta oppilas!"
Kastetassu nyökkäsi. Hän lysähti vuoteelleen.
"Söitkö jo?" Mustatassu kysyi. Kastetassu nyökkäsi ja sulki silmänsä. Hän oli tosiaan väsynyt.
"No hyvä. Ja hyvää yötä!" Mustatassu sanoi, mutta sisko ei enää reagoinut mitenkään. Hän taisi nukkua.
Mustatassukin sulki silmänsä ja mietti hetken kaikenlaista. Huomenna hänkin pääsisi tutustumaan reviiriin! Vaikka Täplätassun puheiden perusteella, vuoristoinen osa reviiriä oli aika samanlaista, jyrkkää ja mutkittelevia polkuja. Olihan se silti siistiä! Ja Marjaleuka vaikutti kivalta mestarilta. Entä Sädeloiste? Oliko hän liian paljon vaativa, varsinkin kun Kastetassu oli mykkä? Pikkuhiljaa Mustatassun ajatukset alkoivat mennä sekavimmiksi ja kohta kolli jo kuorsasi.

//Aika pitkä tarina tuli, mutta iski motivaatio kirjoittaa:) Vaihdoin nyt vuorosanaviivasta heittomerkkeihin, näin tuleekin paljon kivemmin. Ja tein nyt sitten Vuoristoklaaniinkin pari npc-klaaninvanhinta:
Neulasnenä-Vuoristoklaani-Klaaninvanhin-Huonokuuloinen naaras, jolla on harmaa turkki ja siniset silmät. Kärsivällinen ja puhuu paljon.
Roihukorva-Vuoristoklaani-Klaaninvanhin-Punertava tabbykuvioinen kolli, jolla on vihreät silmät. Mukava ja sosiaalinen.

Seittipentu käveli ympäri pentutarhaa. Pitkään aikaan ei ollut tapahtunut mitään mielenkiintoista, paitsi Mustatassun ja Kastetassun nimitysmenot ja vesisade, joka tuli leiriin asti. Hän vilahti pois Unikkokukan valvovan silmän alta ja asteli leiriaukiolle, mihin sade oli alkanut tehdä uutta lätäkköä, minkä oppilaat olivat vain hetkeä aiemmin putsanneet pois. Pentu käveli aivan veden rajaan ja nuuhkaisi sitä.
*Ei tämä voi olla totta. Leiriaukio on kohta täysin käyttökelvoton. Auttakaa meitä Tähtiklaanilaiset. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä?* Hän kosketti tassullaa vedenpintaa. Neste tuntui täysin normaalilta ja siltä samalta vedeltä mitä kolli joi, eikä vaikuttanut mitenkään erilaiselta. Seittipentu alkoi naukua kovalla äänellä toivoen, että joku tulisi hänen luokseen.
*Vaikka sitten emo, joka passittaisi minut takaisin pentutarhaan. Täällä on tylsää! Ei veden tarkkailu ole mitään tekemistä, jos en tiedä mitä voisin tehdä.* Pentu alkoi ajattelemaan Luuklaania. Hän oli kuullut siitä, mutta ei ollut koskaan nähnyt yhtään sen edustajaa. Vain kuullut hurjia juttuja.
*Mitähän he ovat miehiään? Voisiko niistä olla seuraksi? Tai tappeluvastustajiksi?* Seittipentu alkoi miettimään ideaa tarkemmin.
*Kehtaisinko mennä sateen jälkeen etsimään Luuklaania? Periaatteessa se on kovin kiehtovan kuuloinen, mutta toisaalta, jos päällikkö tai kuka vaan vuoristoklaanilainen saisi tietää, että etsin tahallani ongelmia... Ei. Saattaisin asettaa klaanini vaaraan. Mälsää.* Hän alkoi naukumaan kovemmalla äänellä saadakseen jonkun tulemaan luokseen. Hyvällä tuurilla jonkun mielenkiintoisen kissan, joka voisi ehkäpä opettaa pennulle metsästysliikkeitä...
"Seittipentu, mitä sinä teet täällä? En ole nähnyt sinua pitkään aikaan", hän hieman hätkähti, kun naukaisu kuului Seittipennun takaa. Hän kääntyi nopeasti karvat pystyssä ja kääntyessään kolli huomasi isänsä emon Ampiaispiston saapuvan hänelle tuntemattomien kissojen kanssa mustaraitaisen kissan luokse. Hän siristi silmiään tyytyväisenä.
*Katsotaanpa kestääkö pinna? Täytyy myöntää, että hän vähän säikäytti.* Pentu ajatteli ja katsoi soturitarta silmiin.
"No, jos sanot, vaikka enhän minä yhtä hyvin pääse leirissä liikkumaan kuin sinä. Keitähän nämä hurmaavat seuralaisesi ovat?" Hän naukaisi ja käänsi katseensa kissoihin Ampiaispiston lähellä.
"He ovat Purojuova, Uskotuuli ja Keltatassu", tuo maukui ja Seittipentu katsoi kissoja arvioiden.
"Kai noista jonkin sortin partion saa. Ehkä", hän naukaisi ja alkoi huvikseen kiertää toisia kissoja. Pentu päästää härnäävän sihahduksen ja katsoo Keltatassua haastavasti.
"Seittipentu, sinun kannattaisi mennä takaisin pentutarhaan, emosi on varmasti jo huolissaan", Ampiaispisto murahti, näyttäen hyvinkin kiusaantuneelta pojanpoikansa käytöksestä.

Olin yksin metsässä. Kuulin kaksijalkojen hirviön murinaa. Katsoin ympärilleni ja kohta näinkin hirviön. Lähdin juoksemaan vailla määränpäätä, hirviö perässäni. Yritin kiivetä puihin, mutta kynteni eivät tarttuneet kaarnaan ja suistuin joka kerralla alas. Hirivö oli enää vain muutaman puunmitan päässä.
*Tähtiklaani ole kiltti ja auta!* Rukouksiini ilmeisesti vastattiin, koska yhtäkkiä näin Tähtiklaanilaisen hohteisen hahmon edessäni ja hirivön ääni takanani kaikkosi. Pysähdyin tähtikissan eteen.
- Sinä! Kiltti! Auta minua! Mau'uin, mutta en ehtinyt sanoa enempää, kun tuo vaiensi minut hännän heilautuksella.
- Seuraa Saniaispentua! Tähtiklaanilainen naukaisi. Käännyin ja näin kaukana pienen naaraas, jonka valkeaa turkkia somistivat tähdet. Luulin häntä aluksi oppilaaksi, mutta lähemmäs mentäessä tajusin kissan omaavan pennulle ominaista pyöreyttä ja hahtuvamaista turkkia. Heti kun olin tullut parin hännänmitan päähän kissasta, tuo lähti juoksemaan. Lähdin kissan perään ja näin maiseman muuttuvan tutuksi.
- Miksi menemme Neljän virran tammelle? Kysyin hengästyneenä, kun viimein hidastimme vauhtia.
- Eräs tahtoo tavata sinut, Saniaispentu maukui ja piti katseensa Neljän virran tammessa. Hän hidasti vierelleni. Käänsin pääni hetkeksi taakse, koska kuulin hirviön murinaa, mutta en kuitenkaan nähnyt mitään. Käänsin pääni takaisin pentuun, mutta tuo olikin jo poissa! Kävelin Neljän virran tammen latvojen alle ja näin vähän matkan päässä mustan, takkuturkkisen naaraan, jota ympäröivät mustat varjot.
- Synkkäkukka! Ulvaisin nähdessäni edesmenneen mestarini ja juoksin tuon luokse. Laskin päätäni katsoessani entistä Luuklaanin parantajaa. Tuon lempeät, mutta synkät silmät hohkivat suuntaani hetken lämpöä ja rakkautta, kunnes naaras vakavoitui ja käänsi katseensa vuoristoon.
- Koko kanjoni on vaarassa, eivät vaan klaanit, mutta kaikki sen sisällä olevat asukkaat. Erakot, luopiot, kulkukissat ja eläimet. Sade uhkaa hukuttaa kaiken alleen. Toivoa löytyy kissoista neljästä, jotka ottavat haasteen vastaan ja kolmesta, jotka tukahduttavat kanjonissa palavat liekit. Jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen, Synkkäkukka maukaisi ja käänsi katseensa takaisin minuun. Tiesin liiankin hyvin kyseen olevan ennustuksesta, pahasta sellaisesta.
- Jos haluat pitää kaikki lapsesi ja ystäväsi turvassa, sinun on autettava näitä seitsemää..., parantaja sanoi ja katosi edestäni, pyöräyttäen ympärilleni mustan pilven. Silmissäni sumeni enkä nähnyt metsää tai Neljän virran tammea enää. Tunsin herääväni ja nostaessaan päätäni huomasin olevani Pihlajanpiikin kanssa nukkumassa luolassa, mihin minä, Loimu ja Musta tulisimme asumaan. Ulkona satoi ja tunsin rinnassani kouraisun, kun Synkkäkukan ennustus muistui mieleeni.

Mustapennun ja Kastepennun nimitysseremonia oli juuri alkanut. Katajapentu istui emonsa käpälien suojassa, ja tuijotti intensiivisesti kohti Puhujakiveä yrittäen välillä tähyillä pian entisiä pesätovereitaan leveälapaisten sotureiden takaa. Tämä oli hänen ensimmäinen nimitysseremoniansa, ja hän halusi tallentaa joka hetken kirkkaana muistiinsa, jotta voisi valmistautua, kun nimitysmenot osuisivat hänen kohdalleen.
”Tuo on Aaltotähti, Vuoristoklaanin päällikkö”, Katajapentu kuuli Unikkokukan kuiskaavan. Musta pentu vilkaisia emoaan närkästyneenä.
”Kaikkihan sen tietävät”, naaras huomautti.
”Milloin sinustakin tuli noin kaikkitietävä?” Unikkokukka puuskahti. Katajapentu ei ottanut emonsa sanoja kuuleviin korviinsa, vaan piti katseensa päällikössä, joka aloitti juuri klaanikokouksen. Musta, lyhytkarvainen kolli katseli hohtavin, keltaisin silmin alas klaaniinsa ja näytti Katajapennusta uskomattoman arvokkaalta ja vahvalta soturilta.
”Kastepentu ja Mustapentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja on heidän aikansa tulla oppilaaksi. Kastepentu, tule tänne.”
Katajapentu löysi silmillään sopivan raon klaanitoveriensa välistä, josta hän näki, kuinka mykkä naaras tassutteli eteen. Musta naaras liikutteli käpäliään malttamattomana.
”Kastepentu. Olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka, kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Kastetassuna. Mestariksesi tulee Sädeloiste.”
Katajapentu katseli Kastepennun valkoista niskaa silmät loistaen.
#Kastepentu on nyt paljon lähempänä soturiksi tuloa. Tulisipa minustakin pian oppilas!#
Aaltotähti käänsi katseensa harmaaturkkiseen kolliin, joka oli astunut uuden oppilaansa rinnalle.
”Sädeloiste, on sinun aikasi saada oppilas. Olet osoittanut olevasi rohkea ja älykäs ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Sädeloista ja vastanimetty Kastetassu painoivat kuononsa yhteen hetkeksi.
#Kenestäköhän tulee minun mestarini?# Katajapentu ajatteli viikset väristen. Hän tunsi sukunsa ulkopuolelta vielä vain muutaman soturin nimeltä, mutta vuoristoklaanilaissoturit joita hän oli tarkkaillut pentutarhan suulta ihaillen näyttivät kaikki vahvoilta ja luotettavilta. Juuri sellaisilta, mitä hän itsekin halusi pian olla.
Klaani alkoi hurrata Kastetassuan nimeä. Katajapentu liittyi joukkoon kirkkaasti. Seuraavaksi eteen astui Mustapentu, jonka mestariksi Aaltotähti valitsi Marjaleuan. Mestari ja oppilas koskettivat neniä. Katajapentu haukkasi henkeä, ja huusi klaanitovereidensa mukana:
”Mustapentu, Mustapentu!”
Hurraus jatkui pitkään, kunnes nimitysmenot päättyivät. Katajapentu nousi jaloilleen ja oli kipittää kohti onnittelijoiden piirittämiä Kastetassua ja Mustatassua, kun jokin tarrasi tiukasti hänen niskanahkaansa.
”Mihis luulit meneväsi?” emo naukui hampaidensa välistä.
”Eikö meidän pitäisi mennä onnittelemaan Kastepen-siis-tassua ja Mustatassua?” musta pentu kysyi käännähtäen rimpuiltuaan itsensä hampaiden otteesta. Sinisilmäinen naaras kohotti kulmiaan, kun emo pudisti päätään.
”Joskus toiste, uudet oppilaat ovat kiireisiä”, Unikkokukka totesi ja kääntyi kohti pentutarhaa. Harmistuneena, mutta enempää mukisematta Katajapentu lähti seuraamaan perhettään kohti pesäänsä. Matkalla oli lätäkkö, jonka Unikkokukka ja Seittipentu kiersivät tottuneesti. Katajapentu kulki häntä laahustaen maassa ja päätti hetken mielijohteesta loikata lätäkön yli. Hän jousti jaloillaan ja venytti selkäänsä, ennen kuin ponnisti ja hyppäsi eteenpäin. Pitkäturkkisen naaraan etukäpälät osuivat lätäkön ulkopuolelle, mutta takajalat tömähtivät alas rikkoen lätäkön pinnan. Vettä roiskui joka puolelle.
”Katajapentu!” emo huudahti luimistaen korviaan. Kirvelevä syyllisyyden aalto kävi läpi Katajapennun. Unikkokukka huiski tuuheaa häntäänsä ympäriinsä nopeasti niin, että sen päähän osuneet pisarat sinkoutuivat pois.
”Täällä on aivan tarpeeksi kosteaa ilman-”
Kotkasumu katkaisi kumppaninsa saarnan ennen kuin kuningatar pääsi kunnolla alkuun. Tuuheaturkkinen, vaaleanruskea kolli puski kumppaninsa poskea ja kosketti hännällään häntä rauhoittavasti.
Unikkokukka ummisti silmänsä ja murahti. Katajapentu astui ulos lätäköstä ja juoksi isänsä luo.
”Kotkasumu!” musta naaras hihkaisi ja loikkasi soturin raidallista lapaa vasten.
”Hei vain Katajapentu ja Seittipentu”, Kotkasumu naukui ja jakoi nuolaisuja pennuilleen.
”Aiotko opettaa meille jonkun uuden taisteluliikkeen?” Katajapentu tiedusteli ja kiersi suurikokoista soturia.
”Katsotaan. Mitä te haluaisitte oppia?” raidallinen kolli kysyi viikset väristen huvittuneena.
”Isänne on varmasti jo väsynyt partioinnista”, Unikkokukka muistutti ennen kuin Katajapentu kerkesi avata suutaan, ja vilkaisi Kotkasumua korvat luimussa. Katajapennun silmät pyöristyivät surullisina, kun emo jatkoi:
”Menkää te pennut jo leikkimään keskenänne. Minulla on asiaa isällenne.”

"Emme ikinä liittyisi Luuklaaniin, mielummin kuolisimme! Olemme uskollisia Nummiklaanille, ketunläjät!" Ulvoin ja pörhistin uhkaavasti turkkiani. Emme olleet ollut luuklaanilaisten kanssa minkäänlaisissa tekemisissä hetkeen, mutta nyt johtamani aamun rajapartion aikana olimme yllättäneet luopioklaanilaiset reviirimme pohjoisosasta metsästämässä. Partion johtaja oli aluksi yrittänyt vikitellä meitä liittymään heidän joukkoonsa, mutta en ollut ottanut tuon mustan naaraan ehdotusta kuuleviin korviin. Huomasin kuinka tuon kärsivällisyys loppui ja musta häntä piiskasi ilmaa.
"Hyvää matkaa Tähtiklaaniin!" Naaras ulvoi ja antoi muulle partiolle luvan hyökätä. Koko viisikko hyökkäsi kimppuumme ja hyvin rankan yhteenoton jälkeen erkaannuimme, kun tämä käskynjakelija käski klaanitovereidensa lopettaa. Näin kuitenkin sivusilmälläni, miten joku Luuklaanin oppilaista oli painanut Peippostassun alleen ja hätäännytin hieman, kun tuo painoi tassullaan oppilaani kaulaa, niin että hän yski.
"Viimeinen varoitus, liittykää Luuklaaniin tai kuolkaa!" Mustaturkkinen naaras murisi ja katsoi suuntaani murhanhimoisena. Vedin henkeä ja heilautin hännänpäätäni, antaen näin merkin Timaliviikselle hyökätä naaraan kimppuun, tuon ollessa lähimpänä häntä. Muut luuklaanilaiset yllättyivät niin suorasta hyökkäyksestä partionsa johtajaa kohti, että heillä kesti hetki selvitä häkellyksestä, milloin me saimme lisäaikaa hyökkäykselle. Hyppäsin Peippostassua pitelevää oppilasta päin ja tuo kaatui maahan sähisten. Oppilaani nousi ylös ja katsoi minua kiitollisena.
"Kiitos", valkoturkkinen naaras kiitti. Nyökkäsin ja käännyin katsomaan Timaliviikseä ja mustaturkkista naarasta. Klaanitoverini oli painanut Luuklaanin partion johtajan maahan. Kävelin heidän viereensä ja katsoin naarasta tuon yläpuolelta. Halveksuen ja itsevarmana.
"Mistä vetoa, että olisit varmasti tiennyt kumman me olisimme valinneet. Olemme ikuisesti uskollisia vain yhdelle. Klaanillemme", sanoin. Luuklaanilainen katsoi minua silmät leimuten.
"Saatte maksaa tästä vielä. Kostamme tämän, ettekä joudu odottamaan kauaa", tuo huudahti, potkaisi nopeasti Timaliviiksen pois päältään ja nousi pystyyn. Naaras sihisi kuin käärme ja minä sähisin takaisin.
"Varoitan vielä tämän kerran sinua! Saat kohta perinpohjaisen selonteon siitä miksi minut valittiin Luuklaanin varapäälliköksi", mustaturkkinen naaras sihisi. Siristin silmiäni, vai tämä naaras siis olisi luopioklaanin johtoportaassa?
"Voi kuule, siinä tapauksessa voinkin näyttää miksi minut valittiin Nummiklaanin varapäälliköksi", vastasin ilkikurisesti. Katsoimme toisiamme sillä katseella , jonka olin useasti nähnyt juuri ennen kunnon tappelua. Muut kissat katsoivat valmiusasemista vierestä. En uskonut, että Luuklaanin varapäällikkö olisi uudemman kerran pyytänyt koko partiota kimppuumme, kunnes hän päästi uuden naukaisun suustaan ja huomasin pian olevani maahan lyötynä kahden luuklaanilaiskollin alla. Samalla hetkellä kun kaaduin, kävivät Timaliviiksi, Kuiskevirta, Peippostassu ja Kanervatassu hyökkäykseen. Timaliviiksi kaatoi alleen isomman kollin ja he alkoivat raadella toisiaan. Kuiskevirta alkoi mukiloimaan vanhempaa Luuklaanin oppilasta ja Peippostassu Kanervatassun kanssa kävivät yhdessä nuoremman Luuklaanin oppilaan kimppuun. Päälläni oli enää nuorempi soturi, jonka yritin pitää kaukana kurkustani. Yritin työntää luuklaanilaista pois, mutta tuo oli upottanut kynetnsä syvälle ihooni, eikä meinannut päästää irti. Luuklaanin varapäällikkö tuli lähemmäs ja katsoi minua ilkeästi. Tunsin kauhun kouraisevan rintaani uudemman kerran.
*Apua, Tähtiklaani! En ole vielä valmis liittymään teidän riveihinne!*
"Nummiklaanilaiset! Muistakaa, että kaikilla sotureilla on heikkous, myös heillä!" Kuulin Timaliviiksen äänen jostakin kauempaa, yrittäen rohkaista muita nummiklaanilaisia antamaan kaikkensa tappelussa luuklaanilaisia vastaan. Luuklaanin varapäällikkö tuijotti yhä minua ja naurahti ilkeästi Timaliviiksen lauseen jälkeen.
"Tiesittekö, että luuklaanilaiset tappavat kyitä päivittäin heidän myrkkynsä takia? Mustakipinä puristaa kyiden myrkyn lehtien päälle ja kokeneimmat soturimme käyvät upottamanssa kyntensä ja osa jopa hampaansa myrkyssä. Yksi raapaisu tarpeeksi syvälle valtimosuoneen näillä kynsillä tappaisi sinut alle päivässä", Luuklaanin varapäällikkö sihisi hiljaa, astellessaan hitaasti lähemmäs. Nielaisin, mutta en ehtinyt reagoimaan muuten, kunnes tuo hyökkäsi. Väistin tuon kynsiä, mutta sitten ne osuivat lapaani, todella lähelle kaulaani. En tiedä kuvittelinko kaiken juuri saamani tiedon jälkeen, vai vaikuttiko myrkky niinkin nopeasti, tunsin todella pistävää ja polttelevaa kipua haavassa. Ulvaisin kivusta ja huusin: "Varokaa kynsiä, niissä on kyynmyrkkyä!" Näin klaanitovereideni ilmeistä, että he olivat hätääntyneitä ja irtautuivat nopeasti tappeluvastustajistaan. Luuklaanin varapäällikkö ulvaisi ja luuklaanilaiset pötkivät pakoon, osa ontuen.
*Voi Tähtiklaani EI!* Ajattelin tuntiessani voimakkaan kouristuksen selkäni alueella. Nummiklaanilaiset katsoivat hieman hätääntyneenä minuun ja verta vuotavaan lapaani. Olin hieman hätääntynyt, mutta yritin olla näyttämättä sitä klaanitovereilleni.
"Kuiskevirta, Peippostassu, huolehtikaa Liekkitaivaasta hetki. Kanervatassu, sinun pitää juosta hakemaan parantajat paikalle", Timaliviiksi sanoi katsellessaan kauempana meneviä luuklaanilaisia. Kuiskevirta nyökkäsi ja alkoi nuolla lavassani olevaa haavaa.
"Ei kannattaisi nuolla sitä, jos siinä todella on myrkkyä", sanoin. Harmaavalkea soturitar näytti hieman hätkähtävän ja lopetti nuolemisen.
"Voitte jäädä odottamaan Kanervatassun ja parantajien saapumista, mutta minä menen kostamaan", mustaturkkinen soturitar sihisi ja näytti olevan valmiina lähtemään luopiojoukon perään.
"Ei missään nimessä! Olemme tehneet työmme saadessamme heidät ulos Nummiklaanin reviiriltä ja se saa riittää tällä kertaa. Ja ajattelitko ihan yksinäsi taistella viittä kissaa vastaan?" Ulvaisin kärkkäästi ennen kuin Timaliviiksi ehti lähteä mihinkään.

Mustakynsi tunsi päivä päivältä kuinka hänen tilanteensa paheni. Hän tunsi voimiensa loppuvan aina vain aikaisemmin rajapartioiden aikana, hän ei enää saanut metsästettyä yhtä paljoa saalista ja hän joutui heräämään monta kertaa yön aikana outoihin hikoiluihin ja huonoon oloon. Välillä soturitar ei saanut edes ruokaakaan pysymään sisällään. Hän tunsi heikentyvänsä ja syyllistä tähän pahaan oloonsa sai hän katsella päivittäin. Varistähti kohteli entistä oppilastaan kuin ilmaa, eikä naaras tiennyt olisiko tilanne yhtään parempi, jos päällikkö puhuisi hänelle normaaliin tapaan. Ainoa asia mistä mustavalkea kissa oli varma, oli se että hän haluaisi kiduttaa ja rääkätä tuota kollia, raadella hänet henkihieveriin, antaa voimistua hiukan ja palauttaa tuo takaisin sänkypotilaaksi. Uudestaan ja uudestaan.
- Saapukoot jokainen metsästämiseen kykenevä kuutamoklaanilainen Suurkivelle klaanikokoukseen! Savunharmaan kissan klaanikutsuhuuto kaikui Kuutamoklaanin leirissä, herättäen sen kissat ulos pesistään, mihin he olivat menneet suojaan sateen ajaksi. Mustakynsi jäi norkoilemaan pesän suuaukolle, osoittaakseen ettei häntä kiinnostaisi Varistähden ilmoitusasia niin paljoa että kastelisi turkkinsa sateessa seistessä. Hän katseli muita klaanitovereitaan inhoten, kuinka he pystyivät sokeasti seuraamaan tuota kollinkuvotusta? Nummipyörre, Sammalpuro, Kotkakanjoni, Linnunsiipi... Mitä nuo kissat oikein näkivät Varistähdessä, kun he ojensivat koko elämänsä ja uskollisuutensa tuon tassuihin?
- Nämä muutamat päivät olemme joutuneet olemaan sateen armoilla, näytämme tulevassa klaanien kokoontumisessa, että emme anna sen hetkauttaa elämäämme ja jatkaa toimiamme vasta aurinkoisten päivien saapuessa! Siksi olenkin päättänyt tänään nimittää uuden oppilaan joukkoihimme. Sinipentu, astuisitko eteenpäin? Varistähti naukaisi ja seurasi katseellaan kuinka kuusikuinen pentu luikahti eturivissä istuvien sotureiden ohi päällikkönsä katseen alle. Mustakynttä puistatti muistella kuinka hän oli kaksi kertaa elämässään seissyt samalla kohtaa, saman kissan katseen alla odottaen aluksi innolla oppilasnimensä ja sitten soturinimensä saamista.
- Sinipentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun vuorosi ryhytä soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä siihen päivään saakka kunnes ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Sinitassuna. Mestariksesi tulee Mustalampi, Varistähti naukaisi tyyntä esittäen, vaikka soturitar ja moni muu kuutamoklaanilainen arveli, että kolli ei erityisemmin pitänyt klaanin ulkopuolisten nimittämisestä virallisesti Kuutamoklaaniin.
- Mustalampi, olet osoittanut olevasi valmis kouluttamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet uskollinen ja rohkea soturi, ja haluan sinun opettavan kaiken tietämäsi tälle oppilaalle, päällikkö naukui vastanimitetylle mestarille ja seurasi kuinka kaksi kissaa koskettivat neniään, oppilaan hännän kiertyessä iloisesti ympyräksi. Muutama kuutamoklaanilainen hurrasi Sinitassun uutta nimeä, mutta Mustakynsi ei osallistunut hurraa-huutoihin vaan katosi takaisin sotureiden pesän uumeniin.

Lumisydän havahtui huutoon ja nau'untaan sotureiden pesän ulkopuolella. Hän kömpi nopeasti pystyyn ja asteli ulos. Ulkona jatkunut sade ei ollut vieläkään lopettanut, mutta se ei estänyt puroklaanilaisia. Soturi huomasi muiden klaanilaisten juttelevan kovaäänisesti, ikään kuin väittelevän keskenään. Hän tassutteli varovasti aukiolle ja huomasi klaanitovereidensa kasvoilla kauhistuneet ilmeet.
"Mitä on tapahtunut?" Harmaalaikukas kolli naukui Täpläliidolle, joka istu Puronlaulun kanssa kaikesta hässäkästä sivummalla. Soturitar viittoi keskemmälle leiriaukiolle ja nyt kermanvaalea kissa näki syyn miksi koko leiri oli hätääntynyt. Sädetaivas istui Päällikön pesän edessä ja näytti olevan langanlaiha ja sotkuinen. Tuon kaunis kermanvaalea turkki oli liimaantunut soturittaren ihoon kiinni ja hän näytti niin pieneltä ja heiveröiseltä muihin klaanitovereihinsa verrattuna.
*Mitä hänelle on tapahtunut?* Lumisydän mietti kauhuissaan katsoessaan emonsa yrittävän nuolla turkkiaan kuivemmaksi.
"Sädetaivas oli aamun metsästyspartion aikana reviirin pohjoisosassa, jokien risteytymässä kalastamassa, onhan se yksi paikoista mistä kalaa löytyy eniten. Maa joen vieressä oli kuitenkin murentunut hänen allaan ja sen sijaan, että hän olisi valahtanut matalikkoon, oli kuulemma joen pohjalle ollut niin syvä matka ettei hän olisi edes uskaltanut sukeltaa sinne asti. Vasta takaisin pinnalle päästessään oli hän huomannut vedenpinnan nousseen ja arvioi aikaisemman vesirajan olleen miltei ketunmitan päässä vedenpinnan alapuolella", Puronlaulu naukui. Soturi oli huojentunut ettei mitään vakavampaa ollut tapahtunut, mutta huolestui sitten. Vedenpinnan nousu ei ikinä tarkoittanut mitään hyvää.
"Mutta miksi vedenpinta on sitten noussut?" Lumisydän kysyi, mutta tajusi sitten kuinka tyhmän kysymyksen oli esittänyt. Tietysti se johtui tästä lakkaamattomasta sateesta.
"Luultavasti tämä kaatosade on syynä, vaikka ei se vedenpinnan nousun määrää selitä. Vettä on satanut vain muutaman päivän, mutta Sädetaivaan sanojen päällä aikaisempi vesiraja olisi jo ketunmittaa nykyisen alapuolella...", Täpläliito naukaisi ja katsoi kysyen Puronlaulun suuntaan. Soturi lähti kävelemään kohti leirin uloskäyntiä, hän haluaisi itsekin nähdä tämän kyseisen jokiristeytymän.
"Varo vettä!" Puronlaulu huusi tuon perään.

Lumisydän oli päässyt syvemmälle metsään, kun hän huomasi jonkun vilahtavan Vuoristoklaanin reviirirajan olevassa suunnassa. Hän jäi tuijottamaan metsän siimekseen, mutta 'joku' oli jo kadonnut. Soturi jatkoi hieman varovaisemmin matkaansa, uskotellen itselleen nähneensä omiaan. Hän jatkoi joen vartta pitkin pohjoisempaan, kiersi pienen lammen ja sen jälkeen kolli näki sen: joki oli leventynyt ainakin ketunmitan kummallekin puolelle ja aikaisempi risteytymiskohta oli suurentunut paljon, todella paljon. Hän meni lähemmäksi risteytymiskohtaa uteliaisuuden kasvaessa. Harmaalaikukas kissa meni kurkistamaan näkisikö omaa kuvajaistaan vedestä, vai olisiko vesi todella yhtä likaista niin kuin se oli Sädetaivaan turkissa ollut. Mutta kuten emonsakin kohdalla, hän huomasi maan murenevan tassujensa alla ja yhtäkkiä soturi oli lapojaan myöten vedessä.
"Lumisydän, Lumisydän!" Ääni Lumisydämen lähettyvillä huusi paniikissa.
"Mmitä?" Hän vastasi hämmentyneenä, yrittäen rämpiä takaisin kuivalle maalle.
"Huh, vihdoinkin", Ketturoihun hengästynyt ääni kuului soturin vierestä. Hän nousi nolona vedestä ja ravisti turkkiaan, katsoen sitten paikalle saapunutta serkkuaan.
*Aina minulle sattuu jotakin noloa jonkun toisen nähden.*

Leijonakynsi käveli pitkin Nummiklaanin reviiriä, seuraten katseellaan hieman kauempana kulkevaa Murhetassua ja tuon jäljitysharjoituksen etenemistä. Soturi oli täysin omissa ajatuksissaan, mutta hänen aistinsa heräsivät, kun hänen oppilaansa pysähtyi äkisti, nosti korviaan taivasta kohti ja pörhisti karvansa.
"Leijonakynsi, haistan Luuklaanin! Ja verta", tuo naukaisi. Kermanvaalea kolli haisteli ilmaa ja haistoi nyt selvästi itsekin veren kuparisen hajun ja Luuklaanin sieraimia polttavan katkun. Hän pystyi myös haistamaan Nummiklaanin aamun rajapartion, jota johtamassa oli ollut Liekkitaivas. Partio oli varmasti ottanut yhteen luuklaanilaisten kanssa. Jäljitysharjoitus saisi jäädä nyt kesken, vaikka vihersilmää vähät kiinnosti se missä kunnossa partio olisi taistelun jäljiltä, oli soturin velvollisuus mennä tarkastamaan klaanitovereiden tilanne jos nuo olivat tappeluun joutuneet. Hänen johdollaan kaksikko lähti juoksemaan lähemmäs Neljän virran tammen puoleista rajaa, mistä haju kantautui. Pian Leijonakynsi näkikin partioon kuuluvat jäsenet, vaikka hänen mielestään mukana olisi pitänyt olla yksi oppilas lisää. Kaksikko meni partion luokse.
"Mitä sinulle on käynyt Liekkitaivas? Lapasi vuotaa verta!" Murhetassu kysyi Liekkitaivaalta, joka Timaliviiksen tuella käveli eteenpäin.
"Se ei kuulu sinulle", kermanvaalea soturi murisi oppilaalleen ja näytti hyvin tyytymättömältä tuon uteluun.
"Otimme yhteen luuklaanilaisten kanssa. Heidän varapäällikkönsä raapaisi minua, ilmeisesti kyynmyrkkyyn upotetuilla kynsillä", varapäällikkö naukaisi ja kääntyi katsomaan kaukana siintävälle Neljän virran tammelle. Leijonakynsi pystyi näkemään muutaman kissahahmon, ilmeisesti luuklaanilaiset.
"Mitä he halusivat?" Hän sähisi, pitäen yhä katseensa kaukaisuudessa, kun heidän pieni partionsa lähti kulkemaan kauemmas reviirin rajasta.
"Emme tiedä. Olivat luultavasti vain metsästämässä reviirillämme", Timaliviiksi kertoi.
*Onko jotakin suunnitteilla? Liittyisikö Leopardilaikku siihen?* Ajatus kävi Leijonakynnen aivojen kimppuun. nopeasti.
"Eikö meidän pitäisi mennä selvittämään asia? Saisimme heidät vielä hyvin kiinni", hän kysyi ihmetellen. Liekkitaivas pudisti päätään.
"Entä jos jotakin on tapahtumassa ja emme tiedä siitä!" Soturi huudahti, osoittaen vahvasti olevansa varapäällikön kanssa eri mieltä.
"Tulkaa jo! Ei meidän ole järkeä mennä uudestaan ottamaan yhteen heidän kanssaan", ruskearaidallinen kolli huokaisi, selvästi uupuneena taistelusta ja kivusta. Leijonakynnen silmät viiruuntuivat ja hän joutui puremaan hampaansa yhteen ettei olisi päästänyt jotakin rumaa suustaan.

"Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Päällikön pesälle klaanikokoukseen!" Ututähden kokouskutsu sai kissat valppaantumaan ja keskeyttämään puuhansa päästäkseen hyville paikoille kuulemaan päällikkönsä julistusta. Tammisydän tiesi, että kokouksen syynä olisi uuden oppilaan nimitys, nimitys jota oltiin viivätetty siinä toivossa että vesisade olisi lakannut ja aurinko olisi edes hetkeksi saapunut pilviverhon takaa kuivattamaan läpimärkää Puroklaania. Niin ei kuitenkaan ollut käynyt ja päällikkö ei halunnut masentaa pienen Hallapennun mieltä viivästyttämällä tuon nimitystä vielä päivällä. Soturitar asteli pitkien ja paksujen kaislankorsien alle, toivoen niiden tuovan edes hieman suojaa sateelta. Hän seurasi katseellaan kuinka kissat etsivät myöskin sateensuojaa leiriaukealta ja sellaiset jotka eivät enää sateelta piiloon päässeet, asettuivat ylväinä Päällikön pesän eteen.
"Hyvät puroklaanilaiset! Olemme kokoontuneet tänne tänään nimittämään uuden soturioppilaan joukkoomme. Hallapentu, astuisitko esiin?" Ututähti sanoi ja alkoi lausua nimitysseremoniaa Hallapennun astuessa klaanin eteen. Pentu sai mestarikseen Leskenlehden ja seremonian jälkeen kissat menivät takaisin pesiensä suojaan, tai lähtivät partioihin. Tammisydän oli jäänyt jo kesken nimitysseremonian omien ajatustensa keskelle ja havahtui vasta saadessaan suuren vesipisaran yllä olevasta kaislasta niskaansa. Hän ravisti turkkiaan ja nousi jaloilleen jatkaakseen omiin puuhiinsa, mutta huomasi Kylmähämärän kävelevän sokealle kissalle tavanomaisella varovaisella kävelytavalla häntä kohti.
"Kylmähämärä?" Soturitar naukaisi rauhallisesti ilmoittaakseen tajunneensa nuoremman parantajan halunneen puhua hänelle.
"Ututähti toivoi sinut luokseen pesällemme", kolli naukui.
"Mikä Ututähdellä on?" Tammisydän kysyi huolissaan, tuskin hänen kumppaninsa ilman syytä parantajien pesällä kokoontuisi.
"En tiedä, Yöturkki vain hätisteli minut pois hakemaan sinua", Kylmähämärä naukui. Soturitar lähti kipittäen nuorempi parantaja perässään parantajien pesää kohti ja jäi suuaukkoa varjostavan puunrungon viereen odottamaan lupaa astua sisälle.
"Tammisydän tule tänne, minulla on kerrottavaa!" Hän kuuli Ututähden huikkaavan sisäpuolelta. Naaras nousi ja tassutteli päällikkönsä luokse. Valkea naaras makasi sammalpedillä ja katsoi pesään saapuvaa oranssiturkkista naarasta hätäisesti, kääntäen sitten katseensa takaisin Yöturkkiin, joka istui tuon vierellä.
"Sanoit siis näkeväsi unen, jossa tuntematon kissa tuli varoittamaan sinua sateesta?" Vanhempi parantaja kysyi rauhallisesti. Tammisydämen kumppani nyökkäsi.
"Kyllä, valkoturkkinen kissa ilmestyi uneeni...", Ututähti naukui, mutta Yöturkki vaiensi tuon hännän heilautuksella.
"Tunsitko kissaa joka tuli varoittamaan sinua?" Mustaturkkinen kolli naukaisi.
"En ole varma, hän näytti tutulta", päällikkö naukui epämääräisesti. Tammisydämen hännänpää oli kiertynyt kippuralle. Oliko Tähtiklaani varoittanut Ututähteä sateesta? Sää oli jo alkanut tekemään hallaa Puroklaanin reviirillä, paisuttanut jokia ja aiheuttanut viheryskää, mutta tulisiko tilanne vielä pahentumaan tästä?