Olin yksin metsässä. Kuulin kaksijalkojen hirviön murinaa. Katsoin ympärilleni ja kohta näinkin hirviön. Lähdin juoksemaan vailla määränpäätä, hirviö perässäni. Yritin kiivetä puihin, mutta kynteni eivät tarttuneet kaarnaan ja suistuin joka kerralla alas. Hirivö oli enää vain muutaman puunmitan päässä.
*Tähtiklaani ole kiltti ja auta!* Rukouksiini ilmeisesti vastattiin, koska yhtäkkiä näin Tähtiklaanilaisen hohteisen hahmon edessäni ja hirivön ääni takanani kaikkosi. Pysähdyin tähtikissan eteen.
- Sinä! Kiltti! Auta minua! Mau'uin, mutta en ehtinyt sanoa enempää, kun tuo vaiensi minut hännän heilautuksella.
- Seuraa Saniaispentua! Tähtiklaanilainen naukaisi. Käännyin ja näin kaukana pienen naaraas, jonka valkeaa turkkia somistivat tähdet. Luulin häntä aluksi oppilaaksi, mutta lähemmäs mentäessä tajusin kissan omaavan pennulle ominaista pyöreyttä ja hahtuvamaista turkkia. Heti kun olin tullut parin hännänmitan päähän kissasta, tuo lähti juoksemaan. Lähdin kissan perään ja näin maiseman muuttuvan tutuksi.
- Miksi menemme Neljän virran tammelle? Kysyin hengästyneenä, kun viimein hidastimme vauhtia.
- Eräs tahtoo tavata sinut, Saniaispentu maukui ja piti katseensa Neljän virran tammessa. Hän hidasti vierelleni. Käänsin pääni hetkeksi taakse, koska kuulin hirviön murinaa, mutta en kuitenkaan nähnyt mitään. Käänsin pääni takaisin pentuun, mutta tuo olikin jo poissa! Kävelin Neljän virran tammen latvojen alle ja näin vähän matkan päässä mustan, takkuturkkisen naaraan, jota ympäröivät mustat varjot.
- Synkkäkukka! Ulvaisin nähdessäni edesmenneen mestarini ja juoksin tuon luokse. Laskin päätäni katsoessani entistä Luuklaanin parantajaa. Tuon lempeät, mutta synkät silmät hohkivat suuntaani hetken lämpöä ja rakkautta, kunnes naaras vakavoitui ja käänsi katseensa vuoristoon.
- Koko kanjoni on vaarassa, eivät vaan klaanit, mutta kaikki sen sisällä olevat asukkaat. Erakot, luopiot, kulkukissat ja eläimet. Sade uhkaa hukuttaa kaiken alleen. Toivoa löytyy kissoista neljästä, jotka ottavat haasteen vastaan ja kolmesta, jotka tukahduttavat kanjonissa palavat liekit. Jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen, Synkkäkukka maukaisi ja käänsi katseensa takaisin minuun. Tiesin liiankin hyvin kyseen olevan ennustuksesta, pahasta sellaisesta.
- Jos haluat pitää kaikki lapsesi ja ystäväsi turvassa, sinun on autettava näitä seitsemää..., parantaja sanoi ja katosi edestäni, pyöräyttäen ympärilleni mustan pilven. Silmissäni sumeni enkä nähnyt metsää tai Neljän virran tammea enää. Tunsin herääväni ja nostaessaan päätäni huomasin olevani Pihlajanpiikin kanssa nukkumassa luolassa, mihin minä, Loimu ja Musta tulisimme asumaan. Ulkona satoi ja tunsin rinnassani kouraisun, kun Synkkäkukan ennustus muistui mieleeni.

Mustapennun ja Kastepennun nimitysseremonia oli juuri alkanut. Katajapentu istui emonsa käpälien suojassa, ja tuijotti intensiivisesti kohti Puhujakiveä yrittäen välillä tähyillä pian entisiä pesätovereitaan leveälapaisten sotureiden takaa. Tämä oli hänen ensimmäinen nimitysseremoniansa, ja hän halusi tallentaa joka hetken kirkkaana muistiinsa, jotta voisi valmistautua, kun nimitysmenot osuisivat hänen kohdalleen.
”Tuo on Aaltotähti, Vuoristoklaanin päällikkö”, Katajapentu kuuli Unikkokukan kuiskaavan. Musta pentu vilkaisia emoaan närkästyneenä.
”Kaikkihan sen tietävät”, naaras huomautti.
”Milloin sinustakin tuli noin kaikkitietävä?” Unikkokukka puuskahti. Katajapentu ei ottanut emonsa sanoja kuuleviin korviinsa, vaan piti katseensa päällikössä, joka aloitti juuri klaanikokouksen. Musta, lyhytkarvainen kolli katseli hohtavin, keltaisin silmin alas klaaniinsa ja näytti Katajapennusta uskomattoman arvokkaalta ja vahvalta soturilta.
”Kastepentu ja Mustapentu ovat täyttäneet kuusi kuuta ja on heidän aikansa tulla oppilaaksi. Kastepentu, tule tänne.”
Katajapentu löysi silmillään sopivan raon klaanitoveriensa välistä, josta hän näki, kuinka mykkä naaras tassutteli eteen. Musta naaras liikutteli käpäliään malttamattomana.
”Kastepentu. Olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä siihen päivään saakka, kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Kastetassuna. Mestariksesi tulee Sädeloiste.”
Katajapentu katseli Kastepennun valkoista niskaa silmät loistaen.
#Kastepentu on nyt paljon lähempänä soturiksi tuloa. Tulisipa minustakin pian oppilas!#
Aaltotähti käänsi katseensa harmaaturkkiseen kolliin, joka oli astunut uuden oppilaansa rinnalle.
”Sädeloiste, on sinun aikasi saada oppilas. Olet osoittanut olevasi rohkea ja älykäs ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Sädeloista ja vastanimetty Kastetassu painoivat kuononsa yhteen hetkeksi.
#Kenestäköhän tulee minun mestarini?# Katajapentu ajatteli viikset väristen. Hän tunsi sukunsa ulkopuolelta vielä vain muutaman soturin nimeltä, mutta vuoristoklaanilaissoturit joita hän oli tarkkaillut pentutarhan suulta ihaillen näyttivät kaikki vahvoilta ja luotettavilta. Juuri sellaisilta, mitä hän itsekin halusi pian olla.
Klaani alkoi hurrata Kastetassuan nimeä. Katajapentu liittyi joukkoon kirkkaasti. Seuraavaksi eteen astui Mustapentu, jonka mestariksi Aaltotähti valitsi Marjaleuan. Mestari ja oppilas koskettivat neniä. Katajapentu haukkasi henkeä, ja huusi klaanitovereidensa mukana:
”Mustapentu, Mustapentu!”
Hurraus jatkui pitkään, kunnes nimitysmenot päättyivät. Katajapentu nousi jaloilleen ja oli kipittää kohti onnittelijoiden piirittämiä Kastetassua ja Mustatassua, kun jokin tarrasi tiukasti hänen niskanahkaansa.
”Mihis luulit meneväsi?” emo naukui hampaidensa välistä.
”Eikö meidän pitäisi mennä onnittelemaan Kastepen-siis-tassua ja Mustatassua?” musta pentu kysyi käännähtäen rimpuiltuaan itsensä hampaiden otteesta. Sinisilmäinen naaras kohotti kulmiaan, kun emo pudisti päätään.
”Joskus toiste, uudet oppilaat ovat kiireisiä”, Unikkokukka totesi ja kääntyi kohti pentutarhaa. Harmistuneena, mutta enempää mukisematta Katajapentu lähti seuraamaan perhettään kohti pesäänsä. Matkalla oli lätäkkö, jonka Unikkokukka ja Seittipentu kiersivät tottuneesti. Katajapentu kulki häntä laahustaen maassa ja päätti hetken mielijohteesta loikata lätäkön yli. Hän jousti jaloillaan ja venytti selkäänsä, ennen kuin ponnisti ja hyppäsi eteenpäin. Pitkäturkkisen naaraan etukäpälät osuivat lätäkön ulkopuolelle, mutta takajalat tömähtivät alas rikkoen lätäkön pinnan. Vettä roiskui joka puolelle.
”Katajapentu!” emo huudahti luimistaen korviaan. Kirvelevä syyllisyyden aalto kävi läpi Katajapennun. Unikkokukka huiski tuuheaa häntäänsä ympäriinsä nopeasti niin, että sen päähän osuneet pisarat sinkoutuivat pois.
”Täällä on aivan tarpeeksi kosteaa ilman-”
Kotkasumu katkaisi kumppaninsa saarnan ennen kuin kuningatar pääsi kunnolla alkuun. Tuuheaturkkinen, vaaleanruskea kolli puski kumppaninsa poskea ja kosketti hännällään häntä rauhoittavasti.
Unikkokukka ummisti silmänsä ja murahti. Katajapentu astui ulos lätäköstä ja juoksi isänsä luo.
”Kotkasumu!” musta naaras hihkaisi ja loikkasi soturin raidallista lapaa vasten.
”Hei vain Katajapentu ja Seittipentu”, Kotkasumu naukui ja jakoi nuolaisuja pennuilleen.
”Aiotko opettaa meille jonkun uuden taisteluliikkeen?” Katajapentu tiedusteli ja kiersi suurikokoista soturia.
”Katsotaan. Mitä te haluaisitte oppia?” raidallinen kolli kysyi viikset väristen huvittuneena.
”Isänne on varmasti jo väsynyt partioinnista”, Unikkokukka muistutti ennen kuin Katajapentu kerkesi avata suutaan, ja vilkaisi Kotkasumua korvat luimussa. Katajapennun silmät pyöristyivät surullisina, kun emo jatkoi:
”Menkää te pennut jo leikkimään keskenänne. Minulla on asiaa isällenne.”

"Emme ikinä liittyisi Luuklaaniin, mielummin kuolisimme! Olemme uskollisia Nummiklaanille, ketunläjät!" Ulvoin ja pörhistin uhkaavasti turkkiani. Emme olleet ollut luuklaanilaisten kanssa minkäänlaisissa tekemisissä hetkeen, mutta nyt johtamani aamun rajapartion aikana olimme yllättäneet luopioklaanilaiset reviirimme pohjoisosasta metsästämässä. Partion johtaja oli aluksi yrittänyt vikitellä meitä liittymään heidän joukkoonsa, mutta en ollut ottanut tuon mustan naaraan ehdotusta kuuleviin korviin. Huomasin kuinka tuon kärsivällisyys loppui ja musta häntä piiskasi ilmaa.
"Hyvää matkaa Tähtiklaaniin!" Naaras ulvoi ja antoi muulle partiolle luvan hyökätä. Koko viisikko hyökkäsi kimppuumme ja hyvin rankan yhteenoton jälkeen erkaannuimme, kun tämä käskynjakelija käski klaanitovereidensa lopettaa. Näin kuitenkin sivusilmälläni, miten joku Luuklaanin oppilaista oli painanut Peippostassun alleen ja hätäännytin hieman, kun tuo painoi tassullaan oppilaani kaulaa, niin että hän yski.
"Viimeinen varoitus, liittykää Luuklaaniin tai kuolkaa!" Mustaturkkinen naaras murisi ja katsoi suuntaani murhanhimoisena. Vedin henkeä ja heilautin hännänpäätäni, antaen näin merkin Timaliviikselle hyökätä naaraan kimppuun, tuon ollessa lähimpänä häntä. Muut luuklaanilaiset yllättyivät niin suorasta hyökkäyksestä partionsa johtajaa kohti, että heillä kesti hetki selvitä häkellyksestä, milloin me saimme lisäaikaa hyökkäykselle. Hyppäsin Peippostassua pitelevää oppilasta päin ja tuo kaatui maahan sähisten. Oppilaani nousi ylös ja katsoi minua kiitollisena.
"Kiitos", valkoturkkinen naaras kiitti. Nyökkäsin ja käännyin katsomaan Timaliviikseä ja mustaturkkista naarasta. Klaanitoverini oli painanut Luuklaanin partion johtajan maahan. Kävelin heidän viereensä ja katsoin naarasta tuon yläpuolelta. Halveksuen ja itsevarmana.
"Mistä vetoa, että olisit varmasti tiennyt kumman me olisimme valinneet. Olemme ikuisesti uskollisia vain yhdelle. Klaanillemme", sanoin. Luuklaanilainen katsoi minua silmät leimuten.
"Saatte maksaa tästä vielä. Kostamme tämän, ettekä joudu odottamaan kauaa", tuo huudahti, potkaisi nopeasti Timaliviiksen pois päältään ja nousi pystyyn. Naaras sihisi kuin käärme ja minä sähisin takaisin.
"Varoitan vielä tämän kerran sinua! Saat kohta perinpohjaisen selonteon siitä miksi minut valittiin Luuklaanin varapäälliköksi", mustaturkkinen naaras sihisi. Siristin silmiäni, vai tämä naaras siis olisi luopioklaanin johtoportaassa?
"Voi kuule, siinä tapauksessa voinkin näyttää miksi minut valittiin Nummiklaanin varapäälliköksi", vastasin ilkikurisesti. Katsoimme toisiamme sillä katseella , jonka olin useasti nähnyt juuri ennen kunnon tappelua. Muut kissat katsoivat valmiusasemista vierestä. En uskonut, että Luuklaanin varapäällikkö olisi uudemman kerran pyytänyt koko partiota kimppuumme, kunnes hän päästi uuden naukaisun suustaan ja huomasin pian olevani maahan lyötynä kahden luuklaanilaiskollin alla. Samalla hetkellä kun kaaduin, kävivät Timaliviiksi, Kuiskevirta, Peippostassu ja Kanervatassu hyökkäykseen. Timaliviiksi kaatoi alleen isomman kollin ja he alkoivat raadella toisiaan. Kuiskevirta alkoi mukiloimaan vanhempaa Luuklaanin oppilasta ja Peippostassu Kanervatassun kanssa kävivät yhdessä nuoremman Luuklaanin oppilaan kimppuun. Päälläni oli enää nuorempi soturi, jonka yritin pitää kaukana kurkustani. Yritin työntää luuklaanilaista pois, mutta tuo oli upottanut kynetnsä syvälle ihooni, eikä meinannut päästää irti. Luuklaanin varapäällikkö tuli lähemmäs ja katsoi minua ilkeästi. Tunsin kauhun kouraisevan rintaani uudemman kerran.
*Apua, Tähtiklaani! En ole vielä valmis liittymään teidän riveihinne!*
"Nummiklaanilaiset! Muistakaa, että kaikilla sotureilla on heikkous, myös heillä!" Kuulin Timaliviiksen äänen jostakin kauempaa, yrittäen rohkaista muita nummiklaanilaisia antamaan kaikkensa tappelussa luuklaanilaisia vastaan. Luuklaanin varapäällikkö tuijotti yhä minua ja naurahti ilkeästi Timaliviiksen lauseen jälkeen.
"Tiesittekö, että luuklaanilaiset tappavat kyitä päivittäin heidän myrkkynsä takia? Mustakipinä puristaa kyiden myrkyn lehtien päälle ja kokeneimmat soturimme käyvät upottamanssa kyntensä ja osa jopa hampaansa myrkyssä. Yksi raapaisu tarpeeksi syvälle valtimosuoneen näillä kynsillä tappaisi sinut alle päivässä", Luuklaanin varapäällikkö sihisi hiljaa, astellessaan hitaasti lähemmäs. Nielaisin, mutta en ehtinyt reagoimaan muuten, kunnes tuo hyökkäsi. Väistin tuon kynsiä, mutta sitten ne osuivat lapaani, todella lähelle kaulaani. En tiedä kuvittelinko kaiken juuri saamani tiedon jälkeen, vai vaikuttiko myrkky niinkin nopeasti, tunsin todella pistävää ja polttelevaa kipua haavassa. Ulvaisin kivusta ja huusin: "Varokaa kynsiä, niissä on kyynmyrkkyä!" Näin klaanitovereideni ilmeistä, että he olivat hätääntyneitä ja irtautuivat nopeasti tappeluvastustajistaan. Luuklaanin varapäällikkö ulvaisi ja luuklaanilaiset pötkivät pakoon, osa ontuen.
*Voi Tähtiklaani EI!* Ajattelin tuntiessani voimakkaan kouristuksen selkäni alueella. Nummiklaanilaiset katsoivat hieman hätääntyneenä minuun ja verta vuotavaan lapaani. Olin hieman hätääntynyt, mutta yritin olla näyttämättä sitä klaanitovereilleni.
"Kuiskevirta, Peippostassu, huolehtikaa Liekkitaivaasta hetki. Kanervatassu, sinun pitää juosta hakemaan parantajat paikalle", Timaliviiksi sanoi katsellessaan kauempana meneviä luuklaanilaisia. Kuiskevirta nyökkäsi ja alkoi nuolla lavassani olevaa haavaa.
"Ei kannattaisi nuolla sitä, jos siinä todella on myrkkyä", sanoin. Harmaavalkea soturitar näytti hieman hätkähtävän ja lopetti nuolemisen.
"Voitte jäädä odottamaan Kanervatassun ja parantajien saapumista, mutta minä menen kostamaan", mustaturkkinen soturitar sihisi ja näytti olevan valmiina lähtemään luopiojoukon perään.
"Ei missään nimessä! Olemme tehneet työmme saadessamme heidät ulos Nummiklaanin reviiriltä ja se saa riittää tällä kertaa. Ja ajattelitko ihan yksinäsi taistella viittä kissaa vastaan?" Ulvaisin kärkkäästi ennen kuin Timaliviiksi ehti lähteä mihinkään.

Mustakynsi tunsi päivä päivältä kuinka hänen tilanteensa paheni. Hän tunsi voimiensa loppuvan aina vain aikaisemmin rajapartioiden aikana, hän ei enää saanut metsästettyä yhtä paljoa saalista ja hän joutui heräämään monta kertaa yön aikana outoihin hikoiluihin ja huonoon oloon. Välillä soturitar ei saanut edes ruokaakaan pysymään sisällään. Hän tunsi heikentyvänsä ja syyllistä tähän pahaan oloonsa sai hän katsella päivittäin. Varistähti kohteli entistä oppilastaan kuin ilmaa, eikä naaras tiennyt olisiko tilanne yhtään parempi, jos päällikkö puhuisi hänelle normaaliin tapaan. Ainoa asia mistä mustavalkea kissa oli varma, oli se että hän haluaisi kiduttaa ja rääkätä tuota kollia, raadella hänet henkihieveriin, antaa voimistua hiukan ja palauttaa tuo takaisin sänkypotilaaksi. Uudestaan ja uudestaan.
- Saapukoot jokainen metsästämiseen kykenevä kuutamoklaanilainen Suurkivelle klaanikokoukseen! Savunharmaan kissan klaanikutsuhuuto kaikui Kuutamoklaanin leirissä, herättäen sen kissat ulos pesistään, mihin he olivat menneet suojaan sateen ajaksi. Mustakynsi jäi norkoilemaan pesän suuaukolle, osoittaakseen ettei häntä kiinnostaisi Varistähden ilmoitusasia niin paljoa että kastelisi turkkinsa sateessa seistessä. Hän katseli muita klaanitovereitaan inhoten, kuinka he pystyivät sokeasti seuraamaan tuota kollinkuvotusta? Nummipyörre, Sammalpuro, Kotkakanjoni, Linnunsiipi... Mitä nuo kissat oikein näkivät Varistähdessä, kun he ojensivat koko elämänsä ja uskollisuutensa tuon tassuihin?
- Nämä muutamat päivät olemme joutuneet olemaan sateen armoilla, näytämme tulevassa klaanien kokoontumisessa, että emme anna sen hetkauttaa elämäämme ja jatkaa toimiamme vasta aurinkoisten päivien saapuessa! Siksi olenkin päättänyt tänään nimittää uuden oppilaan joukkoihimme. Sinipentu, astuisitko eteenpäin? Varistähti naukaisi ja seurasi katseellaan kuinka kuusikuinen pentu luikahti eturivissä istuvien sotureiden ohi päällikkönsä katseen alle. Mustakynttä puistatti muistella kuinka hän oli kaksi kertaa elämässään seissyt samalla kohtaa, saman kissan katseen alla odottaen aluksi innolla oppilasnimensä ja sitten soturinimensä saamista.
- Sinipentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on sinun vuorosi ryhytä soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä siihen päivään saakka kunnes ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Sinitassuna. Mestariksesi tulee Mustalampi, Varistähti naukaisi tyyntä esittäen, vaikka soturitar ja moni muu kuutamoklaanilainen arveli, että kolli ei erityisemmin pitänyt klaanin ulkopuolisten nimittämisestä virallisesti Kuutamoklaaniin.
- Mustalampi, olet osoittanut olevasi valmis kouluttamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet uskollinen ja rohkea soturi, ja haluan sinun opettavan kaiken tietämäsi tälle oppilaalle, päällikkö naukui vastanimitetylle mestarille ja seurasi kuinka kaksi kissaa koskettivat neniään, oppilaan hännän kiertyessä iloisesti ympyräksi. Muutama kuutamoklaanilainen hurrasi Sinitassun uutta nimeä, mutta Mustakynsi ei osallistunut hurraa-huutoihin vaan katosi takaisin sotureiden pesän uumeniin.

Lumisydän havahtui huutoon ja nau'untaan sotureiden pesän ulkopuolella. Hän kömpi nopeasti pystyyn ja asteli ulos. Ulkona jatkunut sade ei ollut vieläkään lopettanut, mutta se ei estänyt puroklaanilaisia. Soturi huomasi muiden klaanilaisten juttelevan kovaäänisesti, ikään kuin väittelevän keskenään. Hän tassutteli varovasti aukiolle ja huomasi klaanitovereidensa kasvoilla kauhistuneet ilmeet.
"Mitä on tapahtunut?" Harmaalaikukas kolli naukui Täpläliidolle, joka istu Puronlaulun kanssa kaikesta hässäkästä sivummalla. Soturitar viittoi keskemmälle leiriaukiolle ja nyt kermanvaalea kissa näki syyn miksi koko leiri oli hätääntynyt. Sädetaivas istui Päällikön pesän edessä ja näytti olevan langanlaiha ja sotkuinen. Tuon kaunis kermanvaalea turkki oli liimaantunut soturittaren ihoon kiinni ja hän näytti niin pieneltä ja heiveröiseltä muihin klaanitovereihinsa verrattuna.
*Mitä hänelle on tapahtunut?* Lumisydän mietti kauhuissaan katsoessaan emonsa yrittävän nuolla turkkiaan kuivemmaksi.
"Sädetaivas oli aamun metsästyspartion aikana reviirin pohjoisosassa, jokien risteytymässä kalastamassa, onhan se yksi paikoista mistä kalaa löytyy eniten. Maa joen vieressä oli kuitenkin murentunut hänen allaan ja sen sijaan, että hän olisi valahtanut matalikkoon, oli kuulemma joen pohjalle ollut niin syvä matka ettei hän olisi edes uskaltanut sukeltaa sinne asti. Vasta takaisin pinnalle päästessään oli hän huomannut vedenpinnan nousseen ja arvioi aikaisemman vesirajan olleen miltei ketunmitan päässä vedenpinnan alapuolella", Puronlaulu naukui. Soturi oli huojentunut ettei mitään vakavampaa ollut tapahtunut, mutta huolestui sitten. Vedenpinnan nousu ei ikinä tarkoittanut mitään hyvää.
"Mutta miksi vedenpinta on sitten noussut?" Lumisydän kysyi, mutta tajusi sitten kuinka tyhmän kysymyksen oli esittänyt. Tietysti se johtui tästä lakkaamattomasta sateesta.
"Luultavasti tämä kaatosade on syynä, vaikka ei se vedenpinnan nousun määrää selitä. Vettä on satanut vain muutaman päivän, mutta Sädetaivaan sanojen päällä aikaisempi vesiraja olisi jo ketunmittaa nykyisen alapuolella...", Täpläliito naukaisi ja katsoi kysyen Puronlaulun suuntaan. Soturi lähti kävelemään kohti leirin uloskäyntiä, hän haluaisi itsekin nähdä tämän kyseisen jokiristeytymän.
"Varo vettä!" Puronlaulu huusi tuon perään.

Lumisydän oli päässyt syvemmälle metsään, kun hän huomasi jonkun vilahtavan Vuoristoklaanin reviirirajan olevassa suunnassa. Hän jäi tuijottamaan metsän siimekseen, mutta 'joku' oli jo kadonnut. Soturi jatkoi hieman varovaisemmin matkaansa, uskotellen itselleen nähneensä omiaan. Hän jatkoi joen vartta pitkin pohjoisempaan, kiersi pienen lammen ja sen jälkeen kolli näki sen: joki oli leventynyt ainakin ketunmitan kummallekin puolelle ja aikaisempi risteytymiskohta oli suurentunut paljon, todella paljon. Hän meni lähemmäksi risteytymiskohtaa uteliaisuuden kasvaessa. Harmaalaikukas kissa meni kurkistamaan näkisikö omaa kuvajaistaan vedestä, vai olisiko vesi todella yhtä likaista niin kuin se oli Sädetaivaan turkissa ollut. Mutta kuten emonsakin kohdalla, hän huomasi maan murenevan tassujensa alla ja yhtäkkiä soturi oli lapojaan myöten vedessä.
"Lumisydän, Lumisydän!" Ääni Lumisydämen lähettyvillä huusi paniikissa.
"Mmitä?" Hän vastasi hämmentyneenä, yrittäen rämpiä takaisin kuivalle maalle.
"Huh, vihdoinkin", Ketturoihun hengästynyt ääni kuului soturin vierestä. Hän nousi nolona vedestä ja ravisti turkkiaan, katsoen sitten paikalle saapunutta serkkuaan.
*Aina minulle sattuu jotakin noloa jonkun toisen nähden.*

Leijonakynsi käveli pitkin Nummiklaanin reviiriä, seuraten katseellaan hieman kauempana kulkevaa Murhetassua ja tuon jäljitysharjoituksen etenemistä. Soturi oli täysin omissa ajatuksissaan, mutta hänen aistinsa heräsivät, kun hänen oppilaansa pysähtyi äkisti, nosti korviaan taivasta kohti ja pörhisti karvansa.
"Leijonakynsi, haistan Luuklaanin! Ja verta", tuo naukaisi. Kermanvaalea kolli haisteli ilmaa ja haistoi nyt selvästi itsekin veren kuparisen hajun ja Luuklaanin sieraimia polttavan katkun. Hän pystyi myös haistamaan Nummiklaanin aamun rajapartion, jota johtamassa oli ollut Liekkitaivas. Partio oli varmasti ottanut yhteen luuklaanilaisten kanssa. Jäljitysharjoitus saisi jäädä nyt kesken, vaikka vihersilmää vähät kiinnosti se missä kunnossa partio olisi taistelun jäljiltä, oli soturin velvollisuus mennä tarkastamaan klaanitovereiden tilanne jos nuo olivat tappeluun joutuneet. Hänen johdollaan kaksikko lähti juoksemaan lähemmäs Neljän virran tammen puoleista rajaa, mistä haju kantautui. Pian Leijonakynsi näkikin partioon kuuluvat jäsenet, vaikka hänen mielestään mukana olisi pitänyt olla yksi oppilas lisää. Kaksikko meni partion luokse.
"Mitä sinulle on käynyt Liekkitaivas? Lapasi vuotaa verta!" Murhetassu kysyi Liekkitaivaalta, joka Timaliviiksen tuella käveli eteenpäin.
"Se ei kuulu sinulle", kermanvaalea soturi murisi oppilaalleen ja näytti hyvin tyytymättömältä tuon uteluun.
"Otimme yhteen luuklaanilaisten kanssa. Heidän varapäällikkönsä raapaisi minua, ilmeisesti kyynmyrkkyyn upotetuilla kynsillä", varapäällikkö naukaisi ja kääntyi katsomaan kaukana siintävälle Neljän virran tammelle. Leijonakynsi pystyi näkemään muutaman kissahahmon, ilmeisesti luuklaanilaiset.
"Mitä he halusivat?" Hän sähisi, pitäen yhä katseensa kaukaisuudessa, kun heidän pieni partionsa lähti kulkemaan kauemmas reviirin rajasta.
"Emme tiedä. Olivat luultavasti vain metsästämässä reviirillämme", Timaliviiksi kertoi.
*Onko jotakin suunnitteilla? Liittyisikö Leopardilaikku siihen?* Ajatus kävi Leijonakynnen aivojen kimppuun. nopeasti.
"Eikö meidän pitäisi mennä selvittämään asia? Saisimme heidät vielä hyvin kiinni", hän kysyi ihmetellen. Liekkitaivas pudisti päätään.
"Entä jos jotakin on tapahtumassa ja emme tiedä siitä!" Soturi huudahti, osoittaen vahvasti olevansa varapäällikön kanssa eri mieltä.
"Tulkaa jo! Ei meidän ole järkeä mennä uudestaan ottamaan yhteen heidän kanssaan", ruskearaidallinen kolli huokaisi, selvästi uupuneena taistelusta ja kivusta. Leijonakynnen silmät viiruuntuivat ja hän joutui puremaan hampaansa yhteen ettei olisi päästänyt jotakin rumaa suustaan.

"Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Päällikön pesälle klaanikokoukseen!" Ututähden kokouskutsu sai kissat valppaantumaan ja keskeyttämään puuhansa päästäkseen hyville paikoille kuulemaan päällikkönsä julistusta. Tammisydän tiesi, että kokouksen syynä olisi uuden oppilaan nimitys, nimitys jota oltiin viivätetty siinä toivossa että vesisade olisi lakannut ja aurinko olisi edes hetkeksi saapunut pilviverhon takaa kuivattamaan läpimärkää Puroklaania. Niin ei kuitenkaan ollut käynyt ja päällikkö ei halunnut masentaa pienen Hallapennun mieltä viivästyttämällä tuon nimitystä vielä päivällä. Soturitar asteli pitkien ja paksujen kaislankorsien alle, toivoen niiden tuovan edes hieman suojaa sateelta. Hän seurasi katseellaan kuinka kissat etsivät myöskin sateensuojaa leiriaukealta ja sellaiset jotka eivät enää sateelta piiloon päässeet, asettuivat ylväinä Päällikön pesän eteen.
"Hyvät puroklaanilaiset! Olemme kokoontuneet tänne tänään nimittämään uuden soturioppilaan joukkoomme. Hallapentu, astuisitko esiin?" Ututähti sanoi ja alkoi lausua nimitysseremoniaa Hallapennun astuessa klaanin eteen. Pentu sai mestarikseen Leskenlehden ja seremonian jälkeen kissat menivät takaisin pesiensä suojaan, tai lähtivät partioihin. Tammisydän oli jäänyt jo kesken nimitysseremonian omien ajatustensa keskelle ja havahtui vasta saadessaan suuren vesipisaran yllä olevasta kaislasta niskaansa. Hän ravisti turkkiaan ja nousi jaloilleen jatkaakseen omiin puuhiinsa, mutta huomasi Kylmähämärän kävelevän sokealle kissalle tavanomaisella varovaisella kävelytavalla häntä kohti.
"Kylmähämärä?" Soturitar naukaisi rauhallisesti ilmoittaakseen tajunneensa nuoremman parantajan halunneen puhua hänelle.
"Ututähti toivoi sinut luokseen pesällemme", kolli naukui.
"Mikä Ututähdellä on?" Tammisydän kysyi huolissaan, tuskin hänen kumppaninsa ilman syytä parantajien pesällä kokoontuisi.
"En tiedä, Yöturkki vain hätisteli minut pois hakemaan sinua", Kylmähämärä naukui. Soturitar lähti kipittäen nuorempi parantaja perässään parantajien pesää kohti ja jäi suuaukkoa varjostavan puunrungon viereen odottamaan lupaa astua sisälle.
"Tammisydän tule tänne, minulla on kerrottavaa!" Hän kuuli Ututähden huikkaavan sisäpuolelta. Naaras nousi ja tassutteli päällikkönsä luokse. Valkea naaras makasi sammalpedillä ja katsoi pesään saapuvaa oranssiturkkista naarasta hätäisesti, kääntäen sitten katseensa takaisin Yöturkkiin, joka istui tuon vierellä.
"Sanoit siis näkeväsi unen, jossa tuntematon kissa tuli varoittamaan sinua sateesta?" Vanhempi parantaja kysyi rauhallisesti. Tammisydämen kumppani nyökkäsi.
"Kyllä, valkoturkkinen kissa ilmestyi uneeni...", Ututähti naukui, mutta Yöturkki vaiensi tuon hännän heilautuksella.
"Tunsitko kissaa joka tuli varoittamaan sinua?" Mustaturkkinen kolli naukaisi.
"En ole varma, hän näytti tutulta", päällikkö naukui epämääräisesti. Tammisydämen hännänpää oli kiertynyt kippuralle. Oliko Tähtiklaani varoittanut Ututähteä sateesta? Sää oli jo alkanut tekemään hallaa Puroklaanin reviirillä, paisuttanut jokia ja aiheuttanut viheryskää, mutta tulisiko tilanne vielä pahentumaan tästä?

Jääsilmä makasi sotureiden pesän sisällä olevalla kivellä ja katseli ympärilleen. Hän oli koko aamun yrittänyt saada korviinsa jotakin tavallisesta poikkeavaa, minkä luulisi olevan helppoa, sillä miltei koko Luuklaanin soturijoukko oli paennut sateelta suojaan sotureiden pesälle. Uusia juoruja ei kuitenkaan ollut noussut, joten soturitar oli tyytynyt lepuuttamaan silmiään.
"Hei! Jääsilmä!" Kuului hänen sivultaan ääni ja hän tunsi jonkun loikkaavan vierelleen. Se oli Matukka. joka näytti jostakin syystä kovin epävarmalta.
"No hei. Onko mitään maailmaa mullistavaa tapahtunut? Näytät säikähtäneeltä", punaoranssi kissa naukaisi nopeasti, haukotellen heti lauseensa sanottuaan. Luottosoturi katsoi häntä kummissaan.
"Etkö ole kuullut? Reitti Tulikammiolle on tukkeutunut, kiitos kaiken liejun ja roskan määrän minkä sade on saanut liikkelle vuoristossa", luottosoturi sanoi. Jääsilmä tunsi karvojensa nousevan pystyyn. Miten heidän oli nyt tarkoitus toimittaa uhrauksia Pimeydenmetsän hengille? Tai suorittaa uskollisuushyppyjä? Tai, tai...
"Onko tuo totta? Missä Kuolontähti on?" Hän kysyi Matukalta.
"Hän on kuulemani mukaan parantajan luona", tuo naukaisi. Soturitar katsoi kollia vielä hetken. Tuon tummissa silmissä näkyi huoli.
"Tahdon tietää asian varmaksi", Jääsilmä maukui ja loikkasi alas kiveltä. Hän juoksi märän leiriaukion halki kohti parantajan pesää huolestuneen näköisenä.
*Toivottavasti Kuolontähti on täällä, kuten Matukka sanoi.* Naaras mietti. Hänen ajatuksensa olivat sekaisin, mutta huoli Pimeydenmetsän henkien vihasta saivat ne jotenkin järjestykseen. Punaoranssi kissa saapui pesälle ja naukaisi: "Kuolontähti! Oletko täällä?"
Hänen ei tarvinnut edes silmänräpäystä odottaa, kun huomasikin Kuolontähden, joka oli selvästi ihmeissään. Päällikön häntä kuitenkin liikkui levottomasti ja vain hetkeä myöhemmin myös Mustakipinä saapui pesänsä uumenista sinisilmän näkökenttään.
"Jääsilmä, meillä oli kahdenkeskeinen keskustelu kesken, voisiko asiasi odottaa?" Parantaja kysyi, selvästi näyttäen tyytymättömältä Jääsilmän luvattomaan pesään paukkaamiseen.

"Kuulin, että otit yhteen rajapartiossa jonkun kuutamoklaanilaisen kanssa. Miksi he nyt niin kiivastuivat?" Tuhkakajo maukui normaalia kovemmalla äänellä Kiurusaralle, jotta tuo kuulisi nuoren soturin kysymyksen sateen yli. He kävelivät hieman Kotkasumua taaempana ja Paarmahehkun edessä, kulkien hitaasti ja varovasti alas vuoristosta. Hänen katseensa lensi soturittaren kaulalla oleviin tuoreisiin kynnenjälkiin, mitkä näkyivät yrttihaudukkeen alta, joka oli veden takia huuhtoutunut pois.
"Kyllä. Niin tappelin. Ja kai voin sinulle kertoa, tiedän että et mene levittelemään tätä tietoa muille kovaan ääneen. Olimme rajapartiossa emoni kanssa ja satuimme törmäämään samaan aikaan Kuutamoklaanin partioon rajalla. Ampiaispiston tuntien, hän aloitti sanaharkan, joka päättyi siihen, että meitä uhattiin tappamisella, mitä ei minun emoni sallinut. Hän sanoi jotakin todella ilkeää, en muista tarkalleen mitä, mutta yksi kuutamoklaanilainen syöksähti häntä päin. Ehdin kuitenkin väliin ja tappelu oli nopeammin ohi kuin se oli alkanut ja...", Kiurusara naukaisi, mutta lopetti selityksensä kesken, kun Paarmahehkun hieman turhautuneelta kuulostava mouraisu peitti soturittaren äänen alleen. Tuhkakajo kääntyi nopeasti katsomaan taaempana kulkevaa soturia pistävällä katseella, vetäen ilmeensä kuitenkin yhtä nopeasti peruslukemille tajutessaan tuon puhuvan asiaa. He olivat tulleet tänne metsästämään, eivät juoruilemaan.
"No, tuolla on ainakin pensaita, joiden alla voi piilotella riistaa...”, Kotkasumu naukaisi ja katseli alempana olevalle aukiolle, jossa tosiaankin kasvoi muutama marjapensas. Jopa riista olisi tällä kelillä mielummin sateelta suojassa kuin ruokaa etsimässä, joten ei olisi ollenkaan epätodennäköistä, että muutama vuoristosopuli olisi tullut juuri noihin marjapensaisiin suojaan.
"Tuhkakajo, jäisitkö sinä tähän, jos me muut jatkamme vielä hieman edemmäs? Pysytään kuitenkin kuuloetäisyydellä toisistamme, kuulin miten olit silloin riistan saastumisen aikaan meinannut pudota vuorostopolulta yrittäessäsi metsästää", soturi jatkoi naukaisten. Tuhkakajo tunsi heti kuumotuksen koko kehossaan, tietenkin hänen hölmöilynsä vuoristossa olivat levinneet muiden sotureiden korviin. Nuori soturi vältteli Kiurusaran katsetta, yrittäen piilottaa häpeästä hohkaavia kasvojaan tuon hymähtäessä veljensä sanoille.
"Huuda vain jos tarvitset apua", soturitar sanoi kävellessään Kotkasumun perässä alemmalle polulle. Huomatessaan näkökentässään Paarmahehkun mustien käpälien myös kävelevän hänen ohitseen, naaras nosti katsettaan. Vaikka sinä iltana tuo olikin ollut yksi niistä kissoista jotka tämän kiusallisen tilanteen olivat nähneet, kollisoturi ei tuntunut olevan sitä tyyppiä joka levittelisi juoruja, saatikka sitten alottaisi niitä. Joko Loskaliito tai Aurinkomyrsky olivat sen tehneet, mutta Tuhkakajo ei voinut olla tuntematta pientä vihan pistosta rinnassaan katsoessaan mustaturkkisen soturin loittonemista.
Nuori soturi pyörähti ympäri ja laskeutui aukiolle. Hänen ajatuksiensa piti nyt kipeästi siirtyä metsästämiseen tai muuten hän murjottaisi koko loppuillan. Naaraan hännänpää kiemurteli turhautuneena kun hän tajusi ettei tässä säässä riistasta jäisi minkäänlaisia hajujälkiä tai maassa näkyisi jalanjälkiä. Sade oli liian voimakas huuhtomaan kaiken alleen. Eli tämä metsästysreissu mentäisiin pelkkien kuulo- ja näköaistien varassa. Tummanharmaa kissa kulki matalana kallionvartta pitkin, hänen turkkinsa sulautuen hyvin märkään vuoristopintaan. Kiertäessään ensimmäisen pusikon ohi, haistoi sinisilmä yhtäkkiä hiiren. Se oli varmasti ollut pusikossa suojassa ja vaihtanut paikkaa, kun vesi oli murtautunut monen lehtikerroksen läpi pensaan juurakkoon. Hänen korvansa nousivat pystyyn ja Tuhkakajo yritti saada sateen ropinan seasta otetta mahdollisesta elämästä. Hän alkoi hiipi eteenpäin olettamaansa suuntaan ja jo muutaman hiljaisen askeleen jälkeen nuori soturi sai kiittää Tähtiklaania nähdessään jyrsijän. Mehukas ja tuore peltohiiri aivan hänen edessään, kurottelemassa mustikkapensaikon alimpien oksien varrella kasvavia marjoja. Nappaus tulisi olemaan helppo, hiiren selkä oli kissaan päin. Naaras ponnisti loikkaan ja nappasi hiiren kynsiinsä. Jyrsijä ei ehtinyt räpiköimään ulos saalistajansa otteesta, vaan kuoli miltei heti kun tuon kynnet puhkaisivat eläimen ihon ja keuhkoputken. Hän otti jyrsijän suuhunsa ja tunsi ihanan lämpimän veren maun kielellään. Tummanharmaa kissaneiti ravisteli läpimäräksi kastunutta turkkiaan ja venytteli takajalkojaan, joiden lihaksia ei ollut kunnolla ehtinyt lämmitellä ennen hyppyä. Hän hautasi hiiren marjapensaikon alle ja käveli sitten vuoristopolulle etsimään klaanitovereitaan. Kiurusaran kellanruskean turkin sinisilmä huomasi miltei heti. Tuo oli jäänyt tuijottamaan kohtaa vuoristopolulla, minne asti Tuhkakajo ei nähnyt. Toivottavasti soturitar oli myös saanut saaliseläimen hajusta kiinni ja nyt vaanisi sitä eikä muuten vain tuijottaisi eteensä. Nuori soturi kurkotti kaulaansa nähdäkseen kauemmas, kohtaan missä vuoristo loppuu ja metsä alkaa. Hän etsi katseellaan Paarmahehkua ja Kotkasumua, mutta kumpaakaan soturia ei tuntunut näkyvän. Sitten, yhtäkkiä naaras näki vilaukselta pienen oravan ruskean hahmon. Eläin oli pinkaissut juoksuun kivirykelmän luota ja katosi Tuhkakajon näkökentästä, kun puiden lehdet peittivät polun mille eläin oli juossut. Paarmahehkun musta hahmo oli vain ketunmitan oravan perässä ja katosi silmänräpäyksessä samaan suuntaan kiitäen.
*Toivottavasti Paarmahehku saa oravansa kiinni!* Tummanharmaa kissa ajatteli ja siristi silmiään nähdäkseen sateen harmaan verhon välistä kauemmas ympärilleen. Kotkasumua ei vieläkään näkynyt missään, mihin asti soturi oli oikein lähtenyt?

//Paarma? Sori, etten keksinyt parempaa jatkettavaa x)

Tähtitassu nostaa katseensa maasta kuullessaan Ketunkynnen kutsuvan häntä parantajien pesän ulkopuolelle. Parantajaoppilas nosti katseensa maasta ja huomasi kiertäneensä ympyrää pesässä vaikka kuinka kauan stressatessaan ensimmäistä kokoontumistaan ja maaha oli muodostunut jo heikko painauma... Hän käveli pesästä ulos lämpimään, mutta todella kosteaan iltaan ja tunsi sydämensä käyvän kurkussaan nähdessään Sulkatähden astelevan ulos omasta pesästään. Päällikkö venytteli syvään, asteli lairin aukeamalle ja hypähti Seinämäkivelle. Ilman kutsuakin olisi varmasti voitu tämä kokous aloittaa, sillä suurin osa nummiklaanilaisista oli malttamattomina jo leiriaukealla odottamassa ja kuulemassa ketkä tänä yönä pääsisivät kokoontumiseen. Hopeanharmaa naaras kuitenkin kajautti ilmoille klaanikutsun ja kaikki saapuivat ripeästi paikalle, joten hän pääsi aloittamaan: "Nummiklaanilaiset! Seuraavaksi luettelen mukaani tämän yön klaanien kokoontumiseen tulevat kissat. Otan mukaani Yötuulen, Tähtitassun, Kaniinisydämen, Kuurahohteen, Varjokukan, Timaliviiksen, Punakynnen, Naavasulan, Havukuikan, Koivuturkin, Tuulitassun, Tiikeritassun ja...", Sulkatähti antoi katseensa kiertää nummiklaanilaisissa...
"Ja Kanervatassun." Tähtitassun kasvoilla välähti hämmennys ja ilo, kun hän kuuli oman nimensä heti listan etunenässä, mutta parantajaoppilaan ilme vakavoitui nopeasti. Hän kääntyi katsomaan Ketunkynttä kysyvänä.
"Etkö sinä tule mukaan kokoontumiseen?" Viirullinen naaras kysyi.
"Jään seuraamaan Liekkitaivaan oloa, kyyn myrkky ei onneksi mitään muuta tehnyt kun vain ärsytti haava-aluetta, mutta haluan pitää huolen siitä ettei varapäälliköllemme käy mitään hänen hoitojaksonsa aikana", vanhempi parantaja vastasi ja viittoi hännällään leirin sisäänkäynnille, mihin mukaan valitut kissat kerääntyivät valmiina lähtöön. Yötuuli oli heidän seurassaan ja viittoi Tähtitassua tulemaan paikalle.
"Vien sinut sitten ensimmäiseen parantajien kokoontumiseen, mutta tämän yön olet Yötuulen vastuulla", Ketunkynsi naukaisi ja kääntyi kävelläkseen heidän pesälleen. Parantajaoppilas käveli nuoremman parantajan eteen, vilkaisten vielä kerran nopeasti taakseen ja näki ruskeaoranssin kissan juttelevan parantajien pesän suuaukolle saapuneen Liekkitaivaan kanssa. Sitten Sulkatähden lähtökäskyn jälkeen nummiklaanilaiset sukelsivat toistensa perässä sisäänkäyntitunneliin ja pinkaisivat juoksuun ulos päästessään, suuntana nummet, joiden läpi pääsisi Neljän virran tammelle.

Tähtitassu juoksi klaanitovereidensa joukossa kohti Neljän virran tammea. Kun he viimein saapuivat suuren tammen luokse, kaikki litimärkinä kaatosateen takia, huomasi parantajaoppilas paikalla olevan jo monta kissaa, kaikkien katseet heissä. Oliko Nummiklaani saapunut paikalle viimeisenä? Sulkatähti komensi heidät pysähtymään ja viirullinen naaras seisahtui aivan joukon reunimmaiseksi, niin että näki kaiken. Hän katseli muita kissoja itsevarma hymy kasvoillaan. Mustaharmaa kissaneiti pudisti turkkiaan ja kohotti katseensa, tämä olisi hänen tilaisuutensa näyttää kuinka kypsän ja hyvinkäyttäytyvän parantajaoppilaan olivat Nummiklaanin parantajat seuraajakseen valinneet. Vihersilmä vilkaisi kärjessä olevia Sulkatähteä ja Yötuulta. Hän oli hyvässä asemassa, ja pystyi kuvittelemaan kuinka vanhempana, parantajanimen saaneena hänkin seisoisi joukon kärjessä päällikön ja varapäällikön vierellä. Pian hopeanharmaa naaras rikkoi piinaavan hiljaisuuden ja tokaisi: "Menoksi sitten!"