Punaliekki istui joen rannalla ja mietti. Hän oli nähnyt unen jossa joku pentu oli syönyt myrkyllistä kukkaa ja kuollut. *Voisiko se merkitä jotain?*, Punaliekki mietti.
Punaliekki sanoi hiljaa:
-No, en tiedä.
Punaliekki hätkähti kuullessaan vieressään toisen äänen:
-Mitä sinä et tiedä, Punaliekki?
Punaliekki naukaisi vastaukseksi:
-Tuota... en minä mitään, Ruusulaulu.
-Hyvä on sitten, ei se kuitenkaan mitään minulle kuuluvaa ole, Ruusulaulu naukaisi pehmeästi ja loikki poispäin.
Punaliekki pinnisteli muistaakseen, kuka se pentu hänen unessaan oli. *Olen varmasti nähnyt hänet jossain...*
Sitten Punaliekki muisti:
-Sehän oli Karsipentu!
Hän käännähti katsomaan aukiolle, näkyikö Karsipentua missään. Karsipentu oli leikkimässä aukiolla iloisena pentuetovereidensa kanssa. Punaliekki huokaisi helpotuksesta. *Taidanpa pitää häntä silmällä jonkin aikaa*, hän päätti mielessään.

//Hieman myöhemmin...

Punaliekki käveli aukiota ympäri hermostuneena. Hän ei nähnyt Karsipentua enää missään. Punaliekki oli kadottanut Karsipennun, kun hän alkoi syömään Ruusulaulun kanssa Ruusulaulun nappaamaa kalaa. Punaliekki päätti kysyä Ruusulaululta oliko tämä nähnyt Karsipentua. Ruusulaulu vastasi:
-Näin Karsipennun ja hänen pentuetovereiden menevän kaislikon läpi juuri äskettäin. Mutta miksi kuulostat noin hermostuneelta? Liittyykö se siihen aamuiseen salamyhkäisyyteesi?
-Tuota.. olen ihan kunnossa mutta minun pitää mennä, jutellaan myöhemmin, Punaliekki sanoi hiljaa ja ravasi sitten kaislikon luo.
Hän kuuli kauempaa rannasta pentujen miukunaa:
-Syö se, syö se! Karsipennun pentuetoverit huusivat yhteen ääneen. Punaliekin kauhuksi Karsipentu kurotteli kohti valkoista, kellomaista kukkaa ja oli ilmeisesti aikeissa syödä sen. Punaliekki syöksyi eteenpäin, otti Karsipennun niskakarvoista kiinni ja heitti tämän ruohikkoon. Karsipennun pentuetoverit närkästyivät:
-Höh, miksi sinä noin teit?
Punaliekki vastasi vielä närkästyneempänä:
-Kuunnelkaa. Karsipentu olisi kuollut, jos hän oli haukannut palaakaan siitä. Joten älkää tehkö tuota toiste. Ymmärretty?
Karsipentu sisaruksineen miukuivat järkyttyneinä:
-Ym-ymmärretty...
Punaliekki talutti pennut hännällään lempeästi kaislikolle ja sanoi:
-Noniin, palatkaahan emonne luo.


//Hyvä ku keksin jonku onnellisen lopetuksen :)

Taivashäntä katseli aamun vaalenevaa taivasta ja kuunteli joen solinaa. Hän kuuli jonkun huutavan hänen nimeään leirissä. Taivashäntä loikki leiriin iloisena siitä, että saisi edes jotain tekemistä. Liekkitaivas huusi:
-Tiikerililja! Kotkakynsi! Taivashäntä! Tulkaa aamupartioon!
Taivashäntä huikkasi:
-Tullaan!
Hän juoksi Liekkitaivaan ja muiden partioon kutsutuiden luo ja tervehti hymyillen:
-Huomenta!
Tiikerililja vastasi iloisena:
-Huomenta. Eikö olekin mukavaa kun paistaa aurinko?
Taivashäntä nyökkäsi.
Liekkitaivas huudahti:
-No niin, ei jäädä rupattelemaan! Tulkaa!
Hän näytti hännällään merkin ja lähti hölkkäämään leirin suuaukolle. Taivashäntä, Tiikerililja ja Kotkakynsi seurasivat perässä. Tuuli pörrötti Taivashännän paksua turkkia, kun hän yritti saavuttaa Liekkitaivaan ennen Tiikerililjaa ja Kotkakynttä. Samassa hänen katseensa kiinnittyi johonkin liikkuvaan esineeseen kanervikossa. *Ei, ei se voikaan olla mikään esine. Sen täytyy olla eläin!*, hän ajatteli. Taivashäntä pysähtyi äkkiarvaamatta, joten hänen perässään tulleet Kotkakynsi ja Tiikerililja melkein törmäsivät häneen. Tiikerililja vilkaisi häntä ihmeissään:
-Onko jokin hätänä?
Taivashännän katse seurasi kanervikossa liikkuvaa eläintä. Hän aisti, että Tiikerililja ja Kotkakynsikin olivat huomanneen tunkeilijan. Kotkakynsi sanoi hiljaa:
-Tuo ei voi olla mikään saaliseläin. Eivät kanitkaan ole noin isoja.
Taivashäntä nyökkäsi hitaasti. Taivashäntä huomasi oranssin turkin vilahtavan siinä paikassa, missä oli viimeksi nähnyt tunkeilijan. Taivashäntä sihahti:
-Se on kettu!
Tiikerililja kauhistui:
-Ei kai se pääse leiriimme?
Kotkakynsi rauhoitteli Tiikerililjaa:
-No ei tietenkään pääse!
Taivashäntä sanoi hitaasti:
-Minulla on suunnitelma. Kiertäkää te toiselle puolelle kettua, niin minä hyökkään tältä puolelta.
Tiikerililja ja Kotkakynsi kuiskasivat yhteen ääneen:
-Selvä juttu!
Kun Tiikerililja ja Kotkakynsi olivat päässeet sovitulle paikalle, Taivashäntä näytti merkin hännällään. He kaikki syöksähtivät samaan aikaan kohti kettua. Kettu hämmästyi niin, että se lähti kompuroimaan kohti avointa nummea. Kettu rääkäisi, kun Kotkakynsi alkoi raapimaan sen selkää takakynsillään. Kissat irrottivat hetkeksi, ja kettu lähti juoksemaan pois, Puroklaanille päin. Kissat hämmästyivät, kun näkivät Liekkitaivaan tulevan kanervikosta ylpeän näköisenä. Hän sanoi:
-Hienoa työtä. Voitte nyt mennä leiriin lepäämään.
Taivashäntä kysyi uteliaana:
-Katselitko meitä koko ajan?
Liekkitaivas nyökytteli päätään.
Taivashäntä kehräsi ja sanoi sitten:
-Katsotaan kuka on ensimmäisenä leirissä!
Kissat ampaisivat onnellisena kohti leiriä.

//Loppu
//Tää oli Taivashännän eka tarina jee :3

Taivashäntä makasi kippuralla vuoteessaan. Hän kuunteli, kuinka hänen pesätoverinsa nousivat unenpöpperössä ylös, haukottelivat ja tassuttelivat aukiolle. Taivashäntä tunsi olonsa väsyneemmäksi kuin normaalisti. Hän ei ollut käynyt eilisiltana partiossa tai tehnyt mitään rankkaa, joten siitä se ei voinut johtua. Hänen päätään särki niin, ettei hän pystynyt melkein ajattelemaankaan. Taivashäntä vääntäytyi ylös lämpimästä vuoteestaan ja hoiperteli ulos pesästä. Tiikerililja hölkkäsi hänen luokseen. "Oletko kunnossa? Näytät huonovointiselta", Tiikerililja kysyi. Taivashäntä huomasi, että Liekkitaivas katsoi häntä kauempaa kysyvän näköisenä, mutta käänsi sitten päänsä poispäin. "Päätäni särkee todella paljon, pitäisi varmaan mennä Ketunkynnen luo..." hän vastasi Tiikerililjalle mutta huomasi Liekkitaivaankin kuulleen tämän. "Saatan sinut Ketunkynnen pesälle" Tiikerililja sanoi lempeästi. "Kiitos, mutta ei tarvits- aih!" Taivashännän pää valahti, kun hänen päätään vihlaisi. Kaksikko pääsi juuri parantajan pesän luo, kun Ketunkynsi tuli ulos. "Onko jokin hätänä?", hän kysyi, ja vilkaisi huolestuneena Taivashäntään. "Hänen päätään särkee, ja hän tuntee olonsa tavallista väsyneemmäksi", Tiikerililja ehti vastata ennen Taivashäntää. "No tule sitten Tähtiklaanin tähden sisälle!" Ketunkynsi huudahti. Häntä maata viistäen Taivashäntä laahusti parantajan pesään. Parantaja osoitti hännällään, mihin Taivashännän pitäisi mennä lepäämään. Hän kyyristyi ja kävi kyljelleen makaamaan. "Onko tämä jatkunut pitkään?" Ketunkynsi kysyi. "Ei, alkoi vasta tänä aamuna", Taivashäntä naukaisi hitaasti ja hiljaa, aivan kuin säryn lamauttamana. "No, annan sinulle unikonsiemeniä, katsotaan auttaako se", Ketunkynsi sanoi. Parantaja antoi Taivashännälle muutaman unikonsiemenen, ja Taivashäntä lipoi ne väsyneenä suihinsa. Hän alkoi tuhisemaan unisena pedissään unikonsiementen vaikutuksen alaisena.

//Hieman myöhemmin...

Taivashäntä heräsi. Hän oli nukkunut unikonsiementen avulla Ketunkynnen pesässä, mutta kuinka kauan? Pahin päänsärky oli helpottanut, mutta ei ollut silti kadonnut kokonaan. "Kiitos avusta, oloni on parempi", hän sanoi Ketunkynnelle, joka järjesteli yrttejään, ja lähti pois pesästä. "Oletko kunnossa? Kuulin että kärsit päänsärystä", Liekkitaivas huusi soturien pesän suulta. "Olen aivan kunnossa", Taivashäntä vastasi ja katseli käpäliinsä. "Hyvä kuulla", kolli sanoi takaisin ja jatkoi jutteluaan toisen kollin kanssa. Taivashäntä oli aikeissa mennä haukkaamaan hieman raitista ilmaa, kun Tiikerililja tuli hänen luokseen. "Onko olosi nyt parempi?" Tiikerililja kysyi. Taivashäntä nyökkäsi ja hymyili. Häntä ei ärsyttänyt lainkaan se, että klaanitoverit kyselivät koko ajan, vaan hän oli iloinen että hänestä välitettiin. "Aurinko laskee kohta", Tiikerililja huomautti. "Pitäisi varmaan mennä nukkumaan", hän jatkoi. "Totta", Taivashäntä vastasi. He haukottelivat samaan aikaan ja kehräsivät. Taivashäntä tassutti vuoteeseensa, käpertyi kerälle ja sulki silmänsä.

Aikaiset aamuauringon säteet valaisivat leiriä vain vähän, kun Taivashäntä istuskeli aukion laidalla ja jutteli Kuiskevirran kanssa. -Miten saalistaminen on sujunut? hän päätti kysyä Kuiskevirralta. -No jaa, ihan hyvin, Kuiskevirta vastasi huolettoman kuuloisena. -Haluaisitko lähteä saalistamaan? Kuiskevirta kysyi yllättäen. -Totta kai! Taivashäntä vastasi innostuneena. -Liekkitaivas, menemme saalistamaan! Kuiskevirta ilmoitti varapäällikölle ja lähti kohti leirin uloskäyntiä. Taivashäntä juoksi Kuiskevirran perään. He juoksivat nummilla iloisina ja tuuli hulmutti heidän turkkejaan. Sitten Taivashäntä huomasi kanin istuskelevan auringon lämmittämällä kivellä. Hän kyyristyi ja huomautti Kuiskevirrallekin että tämä tekisi samoin. Taivashäntä oli onneksi tuulen alapuolella, joten kani ei voisi haistaa häntä. Kohta hän oli jo melkein kiinni kanissa, mutta pitkä ruohikko esti suoran näköyhteyden. Taivashäntä loikkasi, mutta tunsi maan katoavan käpäliensä alla. -Nyt minä si- Eäh! hän ehti älähtää ennen kuin putosi kaninkoloon. -Hiirenpapanat! hän huudahti. Kuiskevirta kehräsi, ja Taivashäntä katsoi häntä muka vihainen ilme kasvoillaan, mutta alkoi kehrämään Kuiskevirran mukana. Kani oli kadonnut, mutta Kuiskevirralla oli kaksi myyrää hampaissaan. -Missä välissä sinä nuo sait? Taivashäntä kysyi ihmeissään. -Siinä vaiheessa kun ryömit ruohikossa, Kuiskevirta vastasi kehräten. -No, sitten on varmaan hyvä aika palata leiriin, Taivashäntä naukaisi. -Saat tämän toisen, Kuiskevirta sanoi ystävällisesti ja pudotti toisen myyristä Taivashännän jalkojen eteen. Sitten kaksikko lähti kävelemään leiriin tuoreet myyrät hampaissaan.

Tammisydän oli juuri saanut itsensä ylös kuullessaan klaanikokouskutsun. Ututähti ilmottaisi klaanille Mörön jäämisestä Puroklaaniin ja antaisi tuolle samalla oppilasnimen ja mestarin. Jännitys kipinöi soturittaren sisimmässä. Näiden muutamien päivien ajan, kun osa puroklaanilaisista oli yrittänyt auttaa erakkopennun perheen etsimisessä, olivat Ututähti ja Tammisydän pysyneet visusti kollin vierellä ja kertoneet klaanielämästä ja sen tavoista. Mörkö oli ollut kiinnostunut ja kertoikin isänsä opettaneen hänelle ja sisarukselleen Tähtiklaanista, vaikka hänen isänsä ei klaanikissa ikinä ollutkaan. Mörkö myös oli kertonut ikävöivänsä perheettään paljon ja miten oli sisaruksensa kanssa leikkiessä pudonnut vauhdikkaasti virtaavaan jokeen, mikä oli hänet Puroklaanin reviirille tuonut.
Tammisydän rynnisti ensimmäisten joukossa lähimmäksi Päällikön pesää, sillä halusi kuulla parhaiten, eikä se toteutuisi perimmäiseltä paikalta. Ututähti seisoi ylväänä pesänsä katon päällä ja hymyili lempeästi hänen katseensa osuessa kumppaniinsa. Oranssiturkkinen soturitar hymyili takaisin.
"Hyvät puroklaanilaiset! Kuten te varmasti tiedätte, minä ja Tammisydän löysimme muutama päivä sitten perheensä luota pois ajautuneen nuoren kissan ja päätimme tuoda hänet leirin suojaan. Viimeisten päivien ajan olemme yrittäneet löytää Mörön perhettä, mutta karu totuus on uskottakseni se, että hänen perheensä asuu pohjoisvuoristossa tai sen toisella puolella. Mörkö on osoittanut haluavansa liittyä klaaniimme, sillä uskoo itsekin perheensä löytämisen kestävän vielä pitkään ja haluaa sillä välin hyvittää meille sen kaiken huolenpidon mitä Puroklaani on häntä kohtaan tarjonnut. Jos joku on Mörön klaaniinliittymistä vastaan, avatkoon nyt suunsa ja laukokoon mielipiteensä julki", Ututähti ilmoitti ja antoi katseensa lipua puroklaanilaisten seassa. Tammisydän käänsi päänsä nähdäkseen, josko joku hänen klaanitovereistaan omistaisi niin paljon mehiläisiä päässään, että olisi oikeasti ehdotusta vastaan. Viherlehti oli saapumaisillaan kanjoniin ja Puroklaani pystyisi helposti elättämään yhden oppilaan lisää. Soturitar kävisi vaikka itse metsästämässä joka päivä tarpeeksi riistaa niin, että se riittäisi Mörölle. Hänen helpotuksekseen kukaan ei näyttänyt olevan ajatusta vastaan ja naaras käänsi päänsä parantajan pesän edustalla seisovan Mörön suuntaan. Pennun silmissä pilkahti iloinen valonpilke, kun heidän katseensa kohtasivat sekä ymmärrys siitä että hän saisi Puroklaaniin jäädä. Nähdessään erakon ilon, oranssiturkkinen kissa ei voinut olla hymyilemättä kuin mikäkin vastaihastunut oppilas.
"Asia on sitten päätetty! Mörkö, astuisitko eteeni?" Ututähti jatkoi ja viittoi erakkoa astelemaan Päällikön pesän eteen. Mörkö asteli hieman varoen koko klaanin eteen ja nosti katseensa naaraaseen Päällikön pesän päällä.
"Mörkö, olet osoittanut haluavasi liittyä klaaniimme. Tämän seremonian jälkeen saat klaaninimesi ja mestarin, kenen avulla saat oppia klaanimme tavat, uskot ja lait, sekä olemaan hyödyksi sille. Oletko valmis astumaan soturin polulle?" Päällikkö naukaisi ja nosti päätään uljaana pystynpään. Tammisydän tunsi jännittyvänsä. Mitä jos Mörkö ei sittenkään halunnut liittyä Puroklaaniin, vaan muuttaisi mielensä ja lähtisi pois. Näiden muutamien päivien ajan, Tammisydän ja Ututähti molemmat olivat käyneet useamman kerran päivässä juttelemassa erakolle ja soturitar valehtilisi jos väittiäisi ettei heidän kolmen välille ollut syntynyt sidettä.
"Olen!" Kolli kähähti.
"Siinä tapauksessa sinua kutsutaan tästedes Loistetassuksi. Mestariksesi tulee Puronlaulu", Ututähti sanoi ja käänsi katseensa Puronlauluun, joka asteli yleisön joukosta Loistetassun vierelle.
"Puronlaulu, olet osoittanut olevasi valmis kouluttamaan toisen oppilaasi. Olet osoittanut olevasi uskollinen soturi ja haluan sinun siirtävän kaiken tietosi ja taitosi tälle oppilaalle", päällikkö jatkoi. Tammisydän katsoi sanattomana kuinka Loistetassu ja Puronlaulu koskettivat neniään ja yllätyksekseen huomasi olevansa nesimmäinen, ja mahdollisesti myös kovaäänisin, kissa joka Loistetassun uutta nimeä hurrasi.

// Mörkö -> Loistetassu -> Kolli -> Puroklaani -> Kollilla on keskipitkä musta turkki, joka on paikoin sinertävä, silmät ovat taivaan siniset ja niiden katse on lempeä. Turkki on kiiltävää ja sametin pehmeää, nenä ja tassut ovat hailakan tumman punaiset. Kolli on ystävällinen ja huomaavainen, loukkaantuu kuitenkin helposti. Ei ole pitkävihainen ja haluaa todella nopeasti sopia kaikki riidat, eikä ole halukas tappelemaan vaan selvittää välit puhumalla. Kasvattivanhemmat ovat Ututähti ja Tammisydän.
https://res.cloudinary.com/fleetnation/image/private/c_fit,w_1120/fl_no_overflow,g_south,l_text:style_gothic2:%C2%A9%20Ramiro%20Jarrin%20Serrano,o_20,y_10/fl_no_overflow,g_center,l_watermark4,o_25,y_50/v1588896505/lns2qfksjzspzdgnm0ex.jpg

"Kaikki koolle! Kuunnelkaa tarkasti, kun saavumme hetken kuluttua Kuutamoklaanin reviirille, asetumme heti hyökkäysvalmiuteen. Käärmeenisku, Varpuskynsi, Matukka ja Arpikynsi tulevat mukaani ja te loput menette Ohramyrskyn mukaan. Hän tietää mitä tehdä. Onko paikkanne selvillä?" Kuolontähti lopetti puheensa ja keräsi oman hyökkäysjoukkionsa koolle. Jääsilmä vilkuili ympärilleen hieman ahdistuneen oloisena. Luuklaanin päällikkö oli keksinyt taas kerran yrittää hyökätä Kuutamoklaaniin, naaraan sanojen mukaan 'Luuklaanin uhkaa oli läpi viherlehdenkin pidettävä yllä, kun klaanit luulivat vahvistuvansa' ja nyt he hyökkäisivät Kuutamoklaanin leiriin juuri kokoontumiseen lähtevän partion lähdön aikaan.
"Asia näyttää olevan selvä...", pikimusta kissa murahti ja viittoi omia joukkojaan seuraamaan perässä.

"Me hyökkäämme leiriin sen koillispuolelta, kun toiset tulevat sen itäiseltä puolelta. Piirittäkää ensin pentutarha ja klaaninvanhimpien pesä. Näin saamme soturit sekaisin, sillä liikkeemme ei ole odotettu. Kultakyyhky ja Liekkisydän, te saatte huolehtia klaanin varapäälliköstä. Ja te kaksi muuta tulette mukaani ja huolehditte ettei kukaan muu kuin Varistähti pääse Kuolontähteen käsiksi. Hyökkäämme heti, kun auringon viimeiset säteet eivät enää näy tuon kiven takaa", Ohramyrsky osoitti hännällään isoa kivenmurikkaa heidän takanansa. Jääsilmä tuhahti ja vaihtoi tympääntyneenä katseita Hallaroiskeen kanssa. Eikö heidän varapäällikkönsä viitsinyt kutsua heitä nimillä, kuten oli kahta muuta kissaa heidän joukostaan kutsunut?
"Mennään hieman eteenpäin", Ohramyrsky tokaisi ja loikkasi kaatuneen puun yli. Jääsilmä otti hyvän otteen iltakasteen kohmettamasta isosta kivirykelmästä ja lähti kiipeämään sitä ylemmäs, pystyen näin näkemään pidemällä, jos kokoontumispartio olisikin päättänyt lähteä aikaisemmin liikkeelle ja tulisi heitä vastaan. Niin ei kuitenkaan käynyt ja pieni luuklaanilaisjoukko lähestyi Kuutamoklaanin leiriä. Aivan leirin rajamailla Jääsilmä alkoi kuulemaan tassujen töminää ja ilmassa kajahti hyökkäyskäsky. Kissajoukon uljaat sotahuudot kajahtivat ilmaan herättäen juuri uineen vaipuneen Kuutamoklaanin. Ohramyrskyn johdolla joukkio eteni sisälle leiriin, mutta psyähtyi saman tien siihen. Soturittaren sininen silmä laajeni ja pieneni kapeaksi viiruksi. Hänen karvansa pörhistyi uhkaavaksi.
"Tapaamme jälleen Varistähti. Olenkin jo kaivannut sinua...", Kuolontähti murahti happamana. Kuutamoklaanilaiset olivat piirittäneet Kuolontähden johtaman hyökkäysjoukkion ja Varistähden hännän heilautuksella kävivät kuutamoklaanilaiset luuklaanilaisten kimppuun. Jääsilmä painautui maata vasten. Hän ei uskaltanut enää liikkua... Soturitar Jähmettyi paikalleen huomatessaan jonkun lähestyvän häntä. Naaraan hengitys tiheni ja hän tunsi kohinaa korvissaan. Kaikki tapahtui niin yhtäkkiä, ettei punaoranssiturkkinen kissa kerennyt reagoimaan mitenkään. Kuului sähähdys, jokin rusensi hänet maata vasten ja siinä sitä oltiin. Sinisilmä makasi liikahtamatta ja hengittämättä. Hänet oli päihitetty.

Taivashäntä istuskeli aukion laidalla ja katseli tassuihinsa. Klaanitoverit olivat vaihtamassa kieliä joko kumppaninsa tai perheensä kanssa. Taivashäntä huokaisi. *Kunpa minäkin pääsisin joskus vaihtamaan kieliä jonkun kanssa. Vaihdoinkohan minä ikinä kieliä emoni kanssa?*, hän mietti haikeana. Hän kyyristyi, sulki silmänsä, ja yritti olla kuulematta klaanitoverien juttelua onnistumatta siinä. Turhautuneena hän livahti ulos leiristä ja asettui sisäänkäynnin viereen istumaan ja katselemaan auringonlaskua. Hänen mieleensä palautui muisto emonsa traagisesta kuolemasta. Kun Taivashäntä oli ollut pieni pentu, hän oli ollut kävelyllä emonsa kanssa. Yhtäkkiä kuitenkin joku mäyrä tuli, ja heitti Taivashännän emon rinteeltä alas niin, että tämän pää osui niin rajusti kallioon että tämä kuoli. Hänen silmänsä sumenivat hetkeksi surusta. Taivashäntä toivoi, että jos hän joskus saisi pentuja nämä eivät ikinä joutuisi kokemaan samaa. Hän aisti että joku oli tulossa leiristä ulos. Se oli Liekkitaivas. -Hei, Liekkitaivas tervehti. Taivashäntä ynähti jotain vastaukseksi. -No mikäs sinua nyt riivaa? Liekkitaivas kysyi ja istui hänen viereensä. -No kun minulla ei ole melkeinpä ketään läheistä tässä klaanissa! Emonikin on kuollut ja isäni.. on jättänyt minut oman onneni nojaan, Taivashäntä parkaisi. -Harmillista, minun ainoat lähisukulaiseni ovat Puropentu, Solinapentu ja veljeni Kuurasäde, Liekkitaivas vastasi myötätuntoisesti. Aurinko oli jo melkein laskenut, ja leiristä kuului tyytyväistä tuhinaa. -Taidan mennä nukkumaan, Taivashäntä sanoi hiljaa. -Minä tulen myös, Liekkitaivas vastasi. Taivashäntä hiipi soturien pesään, jottei herättäisi muita, ja käpertyi omalle, pehmeälle sammalpedilleen.

//Tulipa aika lyhyt tarina pelkkää tunteellista hössötystä mut no, ei varmaa haittaa :)

Pilvenhattarat leijailivat aamutaivaalla. Taivashäntä oli kyyristynyt ruohikon sekaan, jottei hänen löytämänsä kani näkisi häntä. Taivashäntä loikkasi, läimäytti kania päähän, ja antoi kanille tappopuraisun niskaan. Hän kaivoi maahan kuopan, ja heivasi kanin sinne. Hän tulisi hakemaan kanin myöhemmin. Taivashäntä huomasi, että Kuiskevirta, Tiikerililja ja Liekkitaivas olivat tulossa hänen luokseen. Hän istahti nurmikolle ja alkoi puhdistamaan multaisia tassujaan. -Oletko saanut saalista? Tiikerililja kysyi uteliaana. -Yhden kanin, Taivashäntä vastasi. -Mahtavaa, minä olen saanut kaksi myyrää, Tiikerililja sanoi. -Tuolla on kani! Liekkitaivas sihahti, ja kaikki kissat kyyristyivät. Liekkitaivas hiipi eteenpäin syöksähti kohti kania. Hän antoi kanille tappopuraisun ja lähti raahaamaan sitä kohti muita kissoja ähkien. -Näyttää aika painavalta, Taivashäntä kehräsi. -Niin se o- kröh kröh! Liekkitaivas alkoi yskiä, hänellä kun oli suu täynnä kanin karvoja. -Nyt on varmaan hyvä aika palata leiriin, Taivashäntä sanoi ja kaivoi kaninsa kuopastaan. Hän lähti tassuttamaan kohti leiriä, ja muut seurasivat perässä.

//Hieman myöhemmin...

Taivashännällä oli nälkä. Hän oli käynyt vähän aikaa sitten saalistamassa ja rajapartiossa, ja kuuli, kuinka hänen vatsansa murisi. Hän asettui makuulle ja yritti unohtaa nälkänsä. Liekkitaivas tuli hänen viereensä istumaan. -Haluaisitko jakaa tämän myyrän kanssani? Liekkitaivas kysyi. -Toki, Taivashäntä vastasi. Hän haukkasi myyrästä palan ja vilkaisi sitten Liekkitaivaaseen. -Syö vaan, minulla ei ole kova nälkä, Liekkitaivas sanoi ja hymyili. He söivät myyrän kokonaan ja jäivät istumaan aukion laidalle. -Eikö sinulla ole mitään tehtävää? Taivashäntä kysyi Liekkitaivaalta. -Ei, olen tehnyt kaiken tältä päivältä, kolli vastasi. Taivashäntä venytteli ja asettui makuulle. -Miltä tuntuu olla varapäällikkö? Taivashäntä uteli. -Aika... kiireistä. Ei välttämättä jää aikaa läheisilleen, Liekkitaivas vastasi. -Ymmärrän, Taivashäntä nyökkäsi. -Mietitkö ikinä sitä, että sinusta tulee päällikkö kun Sulkatähti kuolee? Taivashäntä kysyi hiljaa. -En kauheasti, elän tässä hetkessä, Liekkitaivas vastasi hiljaa. -Taidan mennä nukkumaan, aurinko on laskenut kohta, kolli jatkoi. -Niin minäkin, Taivashäntä vastasi ja haukotteli. Hän tassutti soturien pesään, ja asettui kippuralle vuoteeseensa.

//Mä muuten tajusin et melkein kaikki nää tarinat on sellasia "päivän pitusia" :D

Aaltotähti luetteli Puhujankiven päältä joukkiota, jonka ottaisi mukaansa tämän yön kokoontumiseen. Tuhkakajo yllättyi kun kuuli isänsä kertovan myös itse lähtevänsä, vaikka tuo vielä eilispäivänä oli maannut henkihievereissään parantajien pesässä. Selostuksen jälkeen nuori soturi tunki itsensä väkijoukon läpi päällikkönsä viereen.
"Isä... Oletko tosissasi menossa kokoontumiseen, et voi mitenkään olla vielä terve... Ja miksi et ota minua, Pikkukotkaa ja Kurkitassua mukaan?" Naaras kysyi allapäin.
"Olen kunnossa. Ja te kolme kyllä pääsette tuleviin kokoontumisiin", Aaltotähti vastasi.
"Mutta kun-"
"Isällä on nyt tärkeitä asioita hoidetavana...", päällikkö murahti ja katosi pesäänsä. Hän jätti Tuhkakajon taas yksin, niin kuin tuo melkeinpä aina oli... Nuori soturi huokaisi syvään ja lähti etsimään Pikkukotkaa. Hän toivoi saavansa pikkusisareltaa jotakin tekemistä.

"Pikkukotka!" Tuhkakajo huhuili sotureiden pesän suuaukolla. Mitään ei kuulunut.
*Missä tämäkin oikein luurasi...?* Hän tuhahti mielessään ja kääntyi pois. Nuori soturi lähti metsälle päin. Ehkä hän voisi hioa metsätystä yksikseenkin. Naaras haisteli ilmaa tarkasti ja aisti jonkin erikoisen hajun. Hän ei tunnistanut sitä miksikään eläimeksi. Tummanharmaa kissa lähti hiipimään hiljaisin askelin hajun osoittamaan suuntaan. Se voimistui ja voimistui. Hän huomasi saapuneensa Kuutamoklaanin rajalle. Sinisilmä epäröi hetken, mutta astui lopulta sen yli. Kuutamoklaanihan olisi kuitenkin kokoontumisessa eikä vartioimassa rajojaan, eikö niin? Hän jatkoi matkaansa tihenevässä metsässä. Pian Tuhkakajon näkökentässä ei näkynytkään mitään muuta kuin valtavat määrät tiheää aluskasvillisuutta, kanervikkoa ja takiaisia, ja korkeat, tiheästi kasvavat puut hänen yllään. Siksipä hän ei kerennyt erottamaan edessäpäin olevia kahta hamoa. Nuori soturi ehti vain tuntemaan, kun jokin iskeytyi häntä päin.
"Mitä sinä teet meidän reviirillämme?" Kissa hänen päällään murahti.
"Mitä se sinulle kuuluu?" Tuhkakajo ähkäisi, ollessaan puristuksissa maata vasten. Hän oli mielestään liian läheinen maan kanssa, mutta ei voinut muutakaan.
"Voisitko nousta päältäni...?" Vuoristoklaanilainen henkäisi ja alkoi kiemurtelemaan villisti. Hetken kuluttua paino väistyi hänen päältään ja nuori soturi pomppasi ylös karvat pystyssä ja kynnet tanassa.
"Sinähän näytät ihan Aaltotähden tyttäreltä...", vanhempi kuutamoklaanilainen, joka oli hänen kimppuunsa hyökännyt, maukui. Tummanharmaa naaras katsoi tutkivasti vanhempaa, että hieman kauempana olevaa ja selvästi nuorempaa kuutamoklaanilaista edessään ja tiuskaisi: "Ehkä olenkin hänen tyttärensä, mutta mitä sitten?"
Tämä veti vanhemman kissan hetkellisesti hiljaiseksi ja Tuhkakajo ehti peruuttaa muutaman askeleen.
"Tämä on siinä tapauksessa todella huono juttu sinulle, isällesi ja koko klaanillesi. Et saisi olla täällä...", kuutamoklaanilainen vastasi.
"Seurasin vain tuota outoa hajua meidän reviiriltämme tänne!" Nuori soturi naukaisi loukkaantuneena, pörhisti karvojaan uhkaavasti ja kääntyi välinpitämättömästi ympäri. Hän lähti jolkottamaan kohti oman reviirinsä rajaa. Naaras kuuli takaansa vielä muutaman sähähdyksen, mutta ei askelia.

Aurinko oli laskenut jo aikaa sitten, kun Tuhkakajo saapui leiriin. Hän juoksi oppilaiden pesään ja etsi katseellaan Kurkitassua. Nähdessään nuoremman veljensä nuori soturi juoksi tämän luo häntä innokkaasti pystyssä.
"Tiedätkö mitä minä juuri äsken tein?"
"Ilmeisesti olit ulkona leiristä, sillä Pikkukotka ei löytänyt sinua mistään...", Kurkitassu vastasi.
"No omapa oli vikansa. Minä etsin häntä ensin, mutta en löytänyt joten lähdin. Menin Kuutamoklaanin reviirin rajalle jonkin oudon hajun perässä, ja ylitin rajan epäröimättä. Sitten niskaani hyökkäsi kaksi kuutamoklaanilaista, jotka yrittivät satuttaa minua. Olin kuitenkin liian nopea ja taitava taistelija, joten sain karistettua heidät kimpustani. Ne kaksi eivät edes uskaltaneet lähteä perääni, kun lähdin tulemaan takaisin...", Tuhkakajo naukui värittäen ylimielisesti tapahtunutta.
"Mitäh? Oikeastikko?" Kurkitassu kysyi täysin lumoutuneena.
"Kyllä", Tuhkakajo naukui ja nautti hetkellisestä huomiosta mitä oli pikkuveljeltään ja muutamalta muulta oppilaalta saanut, jotka hänen selostustaan kuuntelivat. Sen jälkeen kun oli pyytänyt oppilaita olemaan hiiskumatta tapahtumasta kellekkään, nuori soturi käveli sotureiden pesään, asettu sammalvuoteelleen ja sulki silmänsä.

Hänen edessään seisoi kolme kissaa. Yksi kissoista oli se sama vanhempi kuutamoklaanilainen kenet Tuhkakajo oli metsässä nähnyt ja toinen oli selvästi joukon ainut kolli. Kolmas heistä oli pieni pentu ja muistutti ulkonäöltään kuutamoklaanilaista. Keskimmäinen, kolli ja ilmeisesti vanhin kolmikosta astui askeleen lähemmäksi vuoristoklaanilaista.
"Klaanisi on suuressa vaarassa... Et pysty vaikuttamaan mitenkään kohtaloosi jollet avaa sydäntäsi. Mielesi ja sydämesi täytyy löytää rauha vihan ja kaipuun tunteiden kanssa. Etsi tasapaino, niin voit pelastaa klaanisi”, tämä naukaisi lempeästi ja asettui takaisin paikoilleen. Hitaasti kaikki kolme kissaa alkoivat lipumaan kauemmaksi Tihkakajosta. Lopulta hän ei nähnyt heitä enää ollenkaan.

Tunne siitä, ettei hän saanut happea sai Tuhkakajon räväyttämään silmänsä auki. Hän nousi salaman nopeasti ylös ja katsoi ympärilleen kauhistuneena. Hänen turkkinsa oli kostea ja kalliopinta nuoren soturin tassujen alla oli märkä. Hän juoksi nopeasti ulos ja huomasi ulkona satavan kaatamalla vettä, niin paljon että se loi vesilammikoita, jotka olivat valuneet leiriin asti. Pelko ja kauhu sai naaraan tukahduttamaan huutonsa. Miten kokoontumispartio pääsisi tuolla säällä ylös leiriin Neljän virran tammelta?

//Kuutamoklaanilaiset: Kivisydän ja Soratassu. Tähtiklaanilaiset: Tulipyörre ja Saniaispentu.

Tähtipentu seisoi tuoresaaliskasalla. Illan metsästyspartio oli juuri palannut ja tuonut mukanaan kolme kania. Hänellä ei ollut muuta tekemistä, joten hän otti yhden jäniksistä ja lähti raahaamaan sitä klaaninvanhimpien pesälle, vaikka vanhusten ruokinta kuuluikin oppilaille.
"Kiitos", kiitti Kaniinisydän ottaessaan jäniksen vastaan.
*Menen katsomaan tarvitseeko Ketunkynsi apua* pentu ajatteli ja käveli parantajien pesälle.
"Hei Tähtipentu", Ketunkynsi tervehti Tähtipentua.
"Missä Yötuuli on?" Viirullinen naaras kysyi vanhemmalta parantajalta.
"Hän lähti keräämään yrttejä", ruskeanoranssi naaras naukui.
"Tarvitsetko apua missään?" Tähtipentu kysyi Ketunkynneltä.
"En juuri nyt, ehkä myöhemmin. Kiitos kun kysyit", vanhempi parantaja naukui. Pentu huokaisi harmistuneena ja lähti pois parantajien pesästä. Samaisella hetkellä Sulkatähti loikkasi Seinämäkivelle ja kutsui klaanin koolle. Hetken naaras ehti toivoa, että kyseessä olisi hänen ja Nummipennun oppilasnimitys, mutta päällikkö alkoikin vain luettelemaan kokoontumiseen lähtijöitä.
"Pääsisinkö minäkin mukaan kokoontumiseen?" Tähtipentu kysyi Sulkatähden puheen jälkeen Liekkitaivaalta, joka oli seisahtanut leirin suuaukon eteen, keräillen ympärilleen muita kokoontumiseen lähtijöitä.
"Olet vielä pentu ja taidat olla nuorimmasta päästäkin. Ei sinua sinne otettaisi", varapäällikkö naurahti ja töytäisi pentua käpälällään kauemmas suuaukosta.
"Minä haluan mukaan!" Naaras sihahti pentumaisesti.
"Noh, kyllä sinä kokoontumisiin sitten oppilaana pääset. Meneppäs etsimään Purovirta, hän kaipaili sinua", heidän luokseen saapunut Taivashäntä sanoi lempeästi ja kevyesti ohjasi Tähtipennun pentutarhan suuntaan.