Leijonakynsi ravasi muun kokoontumispartion mukana ja murisi päänsä sisällä tämähetkistä säätä. Aika lehtikadon ja hiirenkorvan välissä oli aivan surkeaa aikaa, kun kaikki olisi märkää ja vetistä, eikä aurinko vielä siinä vaiheessa lämmittänyt. Ihan kuin maailma ei osannut päättää, että jatkaisiko vielä hetken kylmempää kautta vai siirtyisikö jo lämpimämpään. Hän myös vastaili matkalla myös oppilaansa Murhetassun esittämiin kysymyksiin kokoontumisesta lyhyesti ja topakasti. Vaikka oppilas ei paljoa puhunut, eli oli vähintäänkin yhtä tuppisuu kuin mestarinsa, tuo onneksi suunsa avatessa kyseli ja puhui tarvittavat eikä jaaritellut turhista asioista. Vaikka heidän välinen suhteensa oppilaana ja mestarina ei oikein ollut vielä päässyt kukoistukseensa, Leopardilaikun hoitaessa suurimman osan tummanruskean kollin koulutuksesta samalla kun Leijonakynsi vakoili Kuutamoklaania, he vaikuttivat tulevan toimeen keskenään. Kermanvaalea soturi ei ollut vielä saanut syytä rangaista tai huutaa oppilaalleen, mutta jotenkin hänestä tuntui siltä että sekin aika vielä tulisi.

Leijonakynsi katseli vihaisena kahden puroklaanilaiskollin perään, eikä peitellyt kurkustaan kumpuavaa murinaa. Puroklaanilaiset olisivat typeryksiä jos eivät näkisi Nummiklaania uhkana. Jos Leopardilaikku saisi puhuttua Sulkatähdelle lisää, saisi hän varmasti päällikön vainoharhaiseksi myös Puroklaanista. Kikka oli toiminut ainakin Kuutamoklaanin kanssa.
"Kuten pystyit huomaamaan, puroklaanilaiset ovat täynnä itseään ja tekopyhän klaaninsa ylpeyttä. He ottavat kaiken helposti turkkinsa alle, mikä tekee heistä äärimmäisen heikkoja ja helppoja vastuksia", soturi selitti Murhetassulle, joka nyökkäsi ymmäryksen merkiksi. Kermanvaalea kolli kääntyi tarkkailemaan muuta aukiota ja huomasi kuutamoklaanilaisten saapuneen. Ja aivan kuten hän olikin jo parin päivän ajan tiennyt, kuutamoklaanilaiset olivat kärsineet Luuklaanin hyökkäyksen. Vakoilu Kuutamoklaanin reviirillä oli kannattanut, sillä hän oli saanut tietää hyvissä ajoin taistelusta, mikä oli antanut hänelle aikaa käydä klaanin reviiriä läpi. Hän oli saanut arvioitua helposti nopeimman ja helppokulkuisimman reitin ja hyvä mahdollisia taisteluaukioita, mitä Nummiklaani voisi hyväksikäyttää, jos Sulkatähti rupeaisi sotajalalle. Lisäksi jos he hyökkäisivät, he tietäisivät, että nyt olisi hyvä hetki, kun Kuutamoklaani olisi heikoimmillaan. Varistähti johdatti klaanitoverinsa aukiolle ja käveli itse Nummipyörre vierellään suoraan tammea kohti. Kuutamoklaanilaisten turkeilta suorastaan säteili vielä parantumattomien haavojen jäljet ja vaikka he kuinka yrittivät peittää nilkutustaan tai yrttihauteita karvojensa alla, Leijonakynsi näki kuutamoklaanilaisten heikkoudet selvästi. Tästä kokoontumisesta tulisi tosiaankin mielenkiintoinen. Neljän virran tammen latvasta kuului aukion hiljentävä huuto ja neljä päällikköä katselivat alas kissajoukkoon.
"Haluaisin toivottaa kaikki tervetulleeksi tämänöiseen Neljän virran tammen klaanikokoontumiseen! Jos sallitte, niin Vuoristoklaani kertoisi mielellään kuulumisensa ensimmäisenä", Vuoristoklaanin päällikkö Aaltotähti julisti ja saadessaan hyväksyvät nyökkäykset päällikkökolleegoiltaan, hän alkoi selostaa Vuoristoklaanin ilmoitusasioista.
"Vuoristoklaani voi hyvin eikä tämän lehtikadon mukana tullut ikävä sää ole meitä hetkauttanut. Maariista on vähentynyt, mutta vuoristoklaanilaiset ovat vahvoja eikä meitä pieni ruoan väheneminen hetkauta. Kaksi vanhinta tytärtäni ovat astuneet sotureidemme joukkoon ja heidät tunnetaan nykyään Tuhkakajona ja Pikkukotkana. Valitettavasti kumpikaan heistä ei ole tässä kokoontumisessa", Aaltotähti selosti ja vuoristoklaanilaiset hurrasivat kahden uusimman soturinsa nimeä. Leijonakynsi pyöräytteli silmiään. Vuoristoklaanin päällikkö odotti hurrausten hiljentyvän ennen kuin jatkoi.
"Kokenut ja tunnettu soturimme Korpinkutsu valitettavasti menehtyi aikaisemmin tänä lehtikatona pelastauessaan erästä oppilastamme tuon pudotessa vuoristopolulta. Muistutuksena jokaiselle kuinka hengenvaarallisia reviirimme vuoristopolut oikein ovat. Hän metsästää nyt Tähtiklaanin kanssa ja me jäämme ikävöimään häntä", Aaltotähti naukui ja yleistöstä kuului muutama surullinen mouraisu.
"En ymmärrä, miksi muistuttaa muita klaaneja vuoristiopolkujen vaarallisuudesta. Haluaako Aaltotähti varmistaa etteivät hänen leiriinsä hyökkäävät kissat vain satuta itseään matkalla sinne?" Leijonakynsi tuhahti Murhetassulle, joka ei reagoinut mitenkään mestarinsa kommenttiin.
"Sen lisäksi olemme löytäneet erästä reviirimme vuoriluolastosta noin puoli kuuta vanhan hajujäljen joka luultavasti kuuluu erakolle. Toivon, että muutkin klaanit pitävät omaa reviiriään paremmin silmällä, että tunkeilijat saataisiin kiinni ja ymmärtämään klaanien rajoista ja niiden kunnioittamisesta", Aaltotähti lopetti puheenvuoronsa ja siirtyi syrjemmälle oksalla, antaen Puroklaanin Ututähdelle puheenvuoron.
"Puroklaani on vahvempi kuin koskaan! Jokemme ovat olleet miltei koko lehtikadon sulia, mikä on taannut sen ette yhdenkään puroklaanilaisen ole tarvinnut nähdä nälkää. Susivarjo sekä Tuulisydän ovat klaanimme nuorimpia sotureita ja heille on juuri syntynyt heidän ensimmäinen pentueensa. Valitettavasti kumpikaan heistä ei ole mukana vaan he viettävät tämän yön pentujensa kanssa", Puroklaanin päällikkö kertoi. Puroklaanilaisten suunnalta kuului hurrauksia ja onnitteluhuutoja. Ututähti näytti vielä siltä, että olisi sanomaisillaan jotakin, mutta hetken mietittyään astuikin sivummalle ja antoi puheenvuoronsa Nummiklaanin Sulkatähdelle. Leijonakynsi siristi silmiään. Mikä tuota puhtaanvalkeaa naarasta oikein vaivasi?
"Nummiklaani on voinut koko lehtikadon ajan hyvin. Jäniksemme eivät ole pakoilleet näin leutojen kelien takia, kuten ei muukaan maariistamme. Olemme myös saaneet riveihimme kolme uutta soturia; Haukkaliidon, Korppituulen ja Mantelikuonon! Valitettavasti kukaan heistäkään ei ole tässä kokoontumisessa läsnä, mutta klaanimme kolme uusinta oppilasta Peippostassu, Pikkutassu sekä Murhetassu ovat täällä!" Sulkatähti mourusi iäkkäällä äänellään. Aukiolla hurrattiin taas kerran.
"Sitten hieman ikävempiin uutisiin. Pitkien etsintöjen jälkeen olemme päättäneet julistaa klaaninvanhimpamme Usvakarvan kuolleeksi. Olemme kalunneet koko reviirimme eikä häntä ole löydetty. Valitettavasti myös Nummiklaanin kunnioitettu varapäällikkö Lehvähammas löydettiin kuolleena miltei kuu sitten. Me tulemme ikävöimään heitä molempia, kumpikin kissa suoritti elämänsä aikana monta urotekoa josta heidät muistetaan. Nykyisenä varapäällikkönämme toimii Liekkitaivas. Hän oli Lehvähampaan toinen oppilas ja häntä edeltävän varapäällikön Tuikemyrskyn, sekä minua edeltävän päällikön Tulitähden vanhin poika", Sulkatähti kertoi. Aukiolla kuului surunvalitteluja ja hurrauksia. Leijonakynsi luimisti korviaan ja kurkotti kaulaansa nähdäkseen tammen juurakossa istuvat varapäälliköt. Liekkitaivas näytti kovin kiitolliselta saadessaan surunvalitteluja mestarinsa kannalta, sekä onnitteluja uuden asemansa johdosta. Se jos mikä sai kermanvaalean soturin sapen kiehumaan. Hän oli varma, että tuon tekopyhän vienon hymyn alla varapäällikkö nauttisi saamastaan huomiosta.
"Kuutamoklaanilla on yksi uusi oppilas, Ratamotassu."
Leijonakynsi ei ollut edes huomannut, että nyt olisi Varistähden vuoro puhua. Koko aukio varmasti odotti mitä Kuutamoklaanin päälliköllä olisi kerrottavanaan.
"Luuklaani hyökkäsi kaksi yötä sitten leiriimme. Vaikka saimme ajettua ne viheliäiset rotat pois mailtamme, saimme kärsiä siitä monella klaanitoverimme hengellä. Pilvipyrstö, Vasanloikka, Susisydän sekä Hiljaisuustassu kuolivat kamppaillessaan klaanimme puolesta. Siksi, hyvät päälliköt ja muut klaanit ehdotankin seuraavaa; Meidän täytyy päästä eroon Luuklaanista, pysyvästi. Ehdotan, että yhdistämme voimamme ja hyökkäämme heidän leiriinsä kostamaan heidän puolesta, ketkä olemme niiden pettureiden hylkiöiden kynsiin menettäneet!" Varistähti julisti. Leijonakynnen silmät viiruuntuivat ja korvat kääntyivät Neljän virran tammea kohti. Oliko hän juuri kuullut Kuutamoklaanin päällikköä oikein? Että klaanit yhdistäisivät voimansa ja hyökkäisivät yhdessä Luuklaaniin? Aukiolla hurrattiin, mutta myös hyvin kovaääninen keskustelu alkoi. Jotkut kannattivat Varistähden ideaa, jotkut vastustivat tai halusivat pysyä neutraalina asian kannalta. Päälliköt pysyivät hiljaa, kunnes Ututähti hiljensi koko aukion naukaisullaan.
"Hyökkäys kuulostaa hieman hätiköidyltä. Olen varma, että pystyisimme keksimään toisen, väkivallattomamman, keinon heistä eroon pääsemiseen-"
"Nummiklaani ei tue Kuutamoklaania tässä taistossa! Me tiedämme, että te olette viimeisen parin kuun aikana yrittäneet tuoda rajaviivaanne yhä pidemmälle alueellemme ja vieneet riistaa meiltä. Tiedämme, että havittelette pöllötasankoamme! Miksi menisimme taistelemaan teidän puolestanne ja menettämään omia resurssejamme vain sen takia, että te voisitte heti sen jälkeen hyökätä meidän kimppuumme?" Sulkatähti keskeytti Ututähden puheen ja katsoi leimuavin silmin Varistähteä. Leijonakynsi seurasi tarkkaavaisena kahden päällikön kehonkieltä.
"Ne rotanriekaleet teurastivat yhden kuningattarístamme ja kolme alle kuuden kuun ikäistä pentua! Ja tekö olette HEIDÄN puolella tässä asiassa? Nyt ainakin annoitte Kuutamoklaanille syyn kokea teidät uhkana!" Varistähti murisi takaisin Sulkatähdelle. Ilmapiiri aukiolla muuttui kireäksi ja omaan klaaniinsa kuuluvat kissat hakeutuivat omiin joukkoihinsa, katsellen epäillen kolmen muun klaanin jäseniä.
"Olkaa hyvät ja kuunnelkaa! Olen käynyt Tulikammiolla, sillä parantajamme ovat saaneet enneunia tulevasta suuresta taistelusta ja käyntini jälkeen sai Tähtiklaanilta itseltään merkin siitä, että tämä suuri taistelu tulee tapahtumaan ellemme estä sitä!" Ututähti huusi aukiolla kasvavan sekasorron ylle. Leijonakynsi katseli hampaat irvessä Kuutamoklaanin kissoja ja köyristi selkäänsä näyttääkseen uhkaavammalta, Murhetassun seuraten esimerkkiä. Hehän eivät näyttäisi heikoilta Varistähden uhkauksen jälkeen!

//Sori, että hieman viivästyi tämä kokoontumistarina. Aaltotähdellä jatkoa perhaps?

Hyvin alkanut kokoontuminen oli karannut käsistä. Aaltotähti katseli mietteliäänä muiden päälliköiden riitelyä reunapaikaltaan. Sulkatähti ja Varistähti näyttivät valmiilta hyökkäämään toistensa kurkkuihin kiinni ja kissat aukiolla kävivät yhä varautuneimmiksi ja levottomimmiksi. Muutama nummiklaanilainen uhitteli heitä lähimpänä oleville loukkaantuneille Kuutamoklaanin oppilaille, eivätkä muutkaan klaanit vaikuttaneet kovin varmoilta tilanteen suunnasta, eivätkä nahistelevat päälliköt varmasti auttaneet asiaan. Vuoristoklaanin päällikön teki kovasti mieli huitaista riitapukarit alas oksalta, mutta pidättäytyi tyynenä. Hän vilkaisi alas kohti varapäällikköään viestittäen tälle samaa ajatusta, tilanne pitäisi pitää niin vakaana kuin mahdollista. Myrskytuuli vaikutti saavan vihjeestä kiinni ja ohjasi jo kähinöitä kohden muutaman tassunmitan siirtyneet Siilitassun ja Kurkitassun takaisin omiensa pariin.

Aaltotähti kuunteli Ututähden ilmoituksen enteestä, mikä pahensi aukion tilannetta entisestään. Olisiko hyökkäys neljän klaanin keskenäinen, vai viittasiko se Luuklaania vastaan käytävään taisteluun? Ututähden huudahdus ei vaikuttanut saavan aikaan toivottua tulosta tilanteen rauhoittamiseksi, Nummiklaani ja Kuutamoklaani vaikuttivat valmiilta sotaan keskenään ihan ilmankin Luuklaania. Aaltotähti onnistui saamaan katsekontaktin Ututähteen ja nyökkäsi tälle rauhoittavasti. Kahakka neljän klaanin kesken olisi turha, eikä muitakaan riskejä kannattanut ottaa.

Kun kahden päällikön uhittelu ei tuntunut loppuvan siihen asti hiljaa pysytellyt Aaltotähti päästi suustaan lyhyen ulvaisun tavoitteenaan saada kaksikko kuuntelemaan. Hän alkoi vakavasti harkita heidän heittämistään alas oksalta, mutta se olisi sama kuin suora sodanjulistus. Kolli huokaisi. Välillä klaanin johtaminen oli todella turhauttavaa.
"VARISPENTU JA SULKAPENTU, TAPATTEKO TE TOISENNE HETI, VAI NEUVOTELTAISIINKO ENSIN?" Aaltotähti ärjäisi, kohdistaen huutonsa suoraan kahden riitelevän päällikön korviin. Aukiolta kuului muutama kohahdus, mutta kuulukoot.
"Anteeksi kuinka?", Sulkatähti kääntyi kohti Vuoristoklaanin päällikköä. Aaltotähti jatkoi puhumista ennen kuin hän saisi tilaisuutta julistaa välitöntä sotatilaa.
"Suuret pahoittelut, mutta eikö tuollainen päämäärätön riitely kuulu pentutarhaan päälliköiden sijasta? Suoraan klaanienne edessä? Sekasortoa tässä nyt vähiten kaivataan. Ututähden tieto taistelun estämisestä ei sovi tulla sivuutetuksi, eikä teidän kahden klaaninne välinen rajariita kuulu muiden klaanien selvitettäväksi. Totta, Luuklaani on uhka kaikille, mutta yksittäinen hyökkäys ilman kunnon suunnittelua ja varmuutta olisi itsemurha pitkässä juoksussa, vaikka se päättyisikin hetkelliseen voittoon. Kuutamoklaani on tällä hetkellä jo valmiiksi normaalia heikompi, tuskin sinä Varistähti haluat viedä klaaniasi puolikuntoisena toiseen taisteluun? Sulkatähti, riistaa on muutenkin riittävän vähän ilmankin että uhraamme sotureitamme taistelussa. Mistäme tiedämme, onko Ututähden mainitsema taistelu neljän klaanin välinen, kenties tästä kipinästä syttyvä, vai Luuklaania vastaan käytävä taistelu, kävikö sitä ilmi Tähtiklaanin ilmoituksesta?", Aaltotähti osoitti kysymyksensä Ututähdelle, mutta jatkoi vielä perään peläten, ettei saisi toista kunnon suunvuoroa:
"Vuoristoklaani ei tässä vuodenajassa ja tilanteessa lähde hyökkääväksi osapuoleksi. Mikäli Luuklaani suoraan uhkaa toisen klaanin turvallisuutta, ovat he tässä poikkeustilanteessa tervetulleet lähettämään sanansaattajan meidän leiriimme ja me tulemme heitä klaanista riippumatta auttamaan, mutta me emme lähde hyökkääväksi osapuoleksi. Riski on liian suuri."


//Muiden päälliköiden kanta jää klaaneille/varapäälliköille ratkaistavaksi, jos joku haluaa jatkaa

Tammisydän oli juuri lähtemässä pienelle yökävelylle, kun Yöturkki oli viimeinkin antanut hänelle luvan poistua parantajien pesästä. Edellispäivän yhtäkkisen pyörtymisen syy oli jäänyt parantajille mysteeriksi, joten he olivat varmuuden vuoksi pitäneet soturitarta yön yli pesässään. Nyt kun puroklaanilaisia olisi kokoontumisessa ja suurin osa kerääntyisi pesiinsä nukkumaan, oli tarpeeksi rauhallista antaa hänen jaloitella. Keli ei ollut mikään ihanteellisin, mutta naaras nautti täysin siemauksian ulkoilmasta. Leirissä kävely alkoi kuitenkin nopeasti kyllästyttämään ja hän palasi takaisin parantajien pesälle. Vanhempi parantaja oli juuri astelemassa omalle sammalpedilleen, mutta kohotti katseensa, kun oranssiturkkinen kissa pujahti takaisin pesään.
"Yöturkki, etkö sinä sanonutkin, että teillä on hämähäkinseitti vähissä? Voin kierrellä hieman leirin ulkopuolella ja etsiä sitä jos haluatte. Tulisin tuota pikaa takaisin", Tammisydän naukui. Yöturkki oli hetken aloillaan, selvästi miettien asiaa, kunnes nyökkäsi. Hän katsoi soturitarta kiitollisena ja laski makuulleen. Naaras kiipesi ulos pesästä ja ripein askelin puskeutui kaislatunneliin. Hänen täytyisi olla nopea jos haluaisi päästä kauemmas leiristä jaloittelemaan, olihan hän luvannut kollille, että viipyisi retkellään vain hetken.
Yö oli raikas ja leuto. Keli oli täydellinen myöhenevään lehtikadon yöhön, jos maaperän tilaa ei laskettaisi mukaan. Tammisydän käveli pienen joen vartta pitkin ja piti silmänsä auki hämähäkinseitin varalta. Vaikka yrttien keruu olikin vain ollut veruke minkä avulla päästä ulos leiristä, olisi se noloa palata takaisin tyhjin tassuin. Hän tarkisti jokaisen kaislanvarren ja pienten pensaiden oksat seitin varalta. Tietenkin lehtikadon aikaan hämähäkinseittiä olisi todella hankala löytää, mutta Tähtiklaani oli tänäyönä selvästi antanut siunauksensa soturittarelle, sillä tuo löysi kuin löysikin pienen verkon seittiä. Ja kuten hänelle oltiin oppilaana Kuutamoklaanissa opetettu, naaras kieritti seittiverkon häntänsä ympärille, varoen ettei se rikkoutuisi. Tyytyväisenä hän oli jatkamassa matkaansa joenvartta pitkin, kun tuuli toi mukanaan kokoontumispartioon kuuluvien kissojen hajuja. Oranssiturkkinen kissa pyörähti saman tien ympäri ja lähti juoksemaan kohti leiriä. Tietenkin hän haluaisi olla kuulemassa kaiken mitä kokoontumisessa oli käynyt. Saavuttuaan perille Tammisydän ei pysäyttänyt vauhtiaan vaan juoksi suoraan aukion läpi hänen ja Ututähden pesää kohti. Hän juoksi suoraan pienen luola suuaukosta sisään ja pysähtyi, kun meinasi miltei törmätä kumppaniinsa.
"Tammisydän, en tiennyt sinun olevan jalkeilla vielä", päällikkö naukui selvä apeus äänessään.
"Ututähti, mitä kokoontumisessa oikein tapahtui? Et näytä olevan kauhean mielissäsi", Tammisydän kysyi.
"Älä kysele. Kaikki on ihan hyvin. Ilmoitan huomenna klaanille kokoontumisen tapahtumista", Ututähti naukaisi kipakasti ja hännän heulautuksellaan ilmoitti ettei haluaisi kuulla kumppaninsa suusta enää yhtäkään sanaa. Pesän suulta oli nimittäin kuulunut pyyntö astua sisään ja lumenvalkean naaraan myöntäessä sen, astuivat Hunajavirta ja Kanijalka molemmat pesään. Oranssiturkkinen soturitar istahti pesän takaosaan, tehden enemmän tilaa heidän vierailleen sekä itselleen. Sisällä alkoi nimittäin olemaan ahdasta.
"Hunajavirta sekä Kanijalka. Mikä tuo teidät näin myöhään yöllä minun puheilleni?" Päällikkö kysyi ja istui ryhdikkäästi pedillään.
"Anteeksi häiriö. Me ajattelimme, kun kokoontumispartio saapui juuri, että olet vielä varmasti hereillä emmekä oikein malttaneet odottaa aamuunkaan asian kanssa", Kanijalka naukui ja sipaisi hännällään vieressään seisovaa luottosoturitarta. Ututähti nyökkäsi ymmärtäväisenä.
"Niin. Tosiaankin. Olen jo muutaman aamun ollut hieman huonovointinen ja tänä yönä en meinannut saada unta ollenkaan pahoinvointini takia. Joten kävin parantajilla ja kävikin ilmi, että minä odotan pentuja... Kanijalan pentuja", Hunajavirta julisti pieni värinä äänessään ja vilkaisi vieressään istuvaa Kanijalkaa pieni hymy kasvoillaan. Tammisydämen korvat suoristuivat ja tuo katsoi kissakaksikkoa ihmeissään. Kyllähän hän tiesi, että Hunajavirta ja Kanijalka olivat hyviä ystäviä, mutta niin hyvä että saivat pentuja keskenään? No, kukin omalla tyylillään sitten. Päällikkö oli istunut kärsivällisesti hiljaa koko selityksen ajan, eikä hänen ilmeensä ollut kauheasti muuttunut. Soturitar kuitenkin huomasi kumppaninsa suupielille muodostuvan pienen hymyn ja naaras nousikin puskeman kumpaakin luottosoturiaan lämpimästi kehräten.
"Kuinka ihania uutisia näiden ikävien hetkien keskelle. Olen todella iloinen teidän kummankin puolesta! Ilmoitamme huomenna asiasta klaanille ja teemme Hunajavirta sinulle tilaa pentutarhaan", Ututähti naukui ja lähti saattamaan kissakaksikkoa ulos pesästään, jättäen hämmentyneen Tammisydämen sisälle.
"Näiden ikävien hetkien keskelle? Mistä sinä oikein puhut Ututähti?"

'' Tuulitassu, herää! '' kuulin mestarini Koivuturkin äänen. Nousin ulos väsyneenä mutta olin kuitenkin iloinen että Koivuturkki oli juuri minun mestarini. Moni oli halunnut hänet mestarikseen, minä mukaanlukien.
'' Mitä teemme tänään? '' kysyin unisena.
'' Älä nyt kuulosta noin väsyneeltä. Me mennään metsästämään! '' Koivuturkki kehräsi. Nyt en ollut enää yhtään väsynyt. Pomppasin ylös kuin jänis ja olin heti valmis lähtemään.
'' Olisit heti sanonut! Mennään jo, en malta odottaa! '' höpötin innoissani. Koivuturkki katsoi minua ja naurahti lempeästi.
'' Tule, lähdetään nyt. Tiikeritassu muuten tulee mukaamme. '' Koivuturkki maukui. Pysähdyin paikalleni ja jännitin jokaisen lihakseni. Tiikeritassu... Tunsin meneväni aivan punaiseksi. Huomasin että Koivuturkki tuijotti minua hämmästyneenä ja tajusin näyttäväni hölmöltä. Muutuin entistä punaisemmaksi ja lähdin nopein askelin pesästä. Koivuturkki seurasi minua ja pian me lähdimme metsään.

Maistelin ilmaa ja haistoin linnun tuoskun. Olin lähdössä jäljittämään hajua kun huomasin että Tiikeritassu oli tulossa minua päin. Minua alkoi heti hermostuttaa. Ensin mietin pitäisikö leikkiä etten huomaa häntä mutta tajusin sen olevan hyvin lapsellista. Tajusin myös että tässä olisi mahtava tilaisuus puhua Tiikeritassulle. Katsoin nopeasti ympärilleni mutta Koivuturkki ei onneksi ollut lähettyvillä. Samassa Tiikeritassu oli vieressäni.
'' Hei Tuulitassu! Oletko haistanut riistaa? '' Tiikeritassu maukui minulle.
'' Joo, olen minä, tai siis haistoin äsken '' höpötin hermostuneena. Tiikeritassu katsoi minua. Hätkähdin, sillä huomasin hänen silmissään jotain. Kiinnostusta? Tilanne oli myös hieman kiusallinen joten päätin keksiä jotain puhuttavaa.
'' Minä menen nyt saalistamaan '' naukaisin mahdollisemman kauniilla äänellä. Lähdin pikakävelyä paikalta ja piilouduin ison pensaan taakse. Onko mahdollista että Tiikeritassu olisi kiinnostunut minusta? Ja voisiko minulla olla niin hyvä tuuri että mestarini olisi Koivuturkki ja kumppanini Tiikeritassu? Ei, ei, nyt menin jo vähän liian pitkällä. Tiikeritassu ei ole kumppanini.
Ainakaan vielä...

Saalistin vielä vähän ja sitten me lähdimme takaisin leiriin. Olin saanut hiiren ja linnun. Menin heti oppilaidenpesään miettimään kaikkea. Tiireritassu... Kumppani...

Juu, tää on mun eka tarina. Tämmönen sit tällä kertaa : D

Kuolontähti alkoi saamaan Jääsilmää tulemaan hulluksi, sillä huonomalla tavalla... Kaikki tiesivät, jokainen luuklaanilainenkin, että hänen entinen mestarinsa Kuolontähti oli järkensä menettänyt, hullu kissa. Nuori soturi muisti, että taisteluharjoituksia Luuklaanin päällikön kanssa ei voinut niiksi kutsua, sillä tuo halusi saada silloisen oppilaansa aina hengiltä heidän harjoitellessa. Mutta yrittää tapattaa suoraan koko klaani? Päällikkö oli juuri ilmoittanut salakuuntelijoidensa saapuneen muiden kanjonin klaanien jokakuisesta kokoontumisesta ja heidän kertoneen, että klaanien välille syttyisi mitä luultavimmin sota. Ja, että Luuklaani tulisi osallistumaan siihen. Kuutamoklaaniin johdetusta hyökkäyksestä oli kulunut juuri ja juuri muutama päivä ja Luukummun päällä seisova musta naaras olisi johdattamassa alaisiaan uuteen, vielä suurempaan, taisteluun? Punaoranssiturkkisen naaraan päässä olevat ajatukset alkoivat olla tosi pelottavia, sillä hänestä tuntui ettei halunnut kuulua Luuklaaniin enää, sillä pelkäsi omaa päällikköään. Muut luuklaanilaiset kuitenkin vaikuttivat innostuneilta tulevasta taistelusta tai sitten vain peittivät oikeat ajatuksensa uskollisten huudahdusten alle. Vaikka suurin osa klaanilaisista oli yhä yrttihaudukkeiden peittämänä, olisivat he silti valmiita uuteen taistoon. Jääsilmä pudisteli päätään ja ajatteli painua takaisin sotureiden pesään kokoontumisen loputtua, mutta aukion toiselta laidalta joku huusi hänen nimeään. Nuori soturi murahti ääneen ja kääntyi katsomaan Ohramyrskyä, joka seisoi Luukummun vieressä, äsken vielä jutellen Käärmeeniskulle. Nyt kumpikin vanhempi kissa katsoi punaoranssiturkkista naarasta kylmällä katseella.
"Niin?" Jääsilmä tuhahti kävellessään heidän luokseen. Luuklaanin varapäällikön silmät viiruuntuivat ja hetken tuo katsoi sinisilmää arvioivalla, jopa vihaisella katseella, kunnes käänsi sen kollisoturiin vierellään.
"Sinä tulet minun, Käärmeeniskun, Arpikynnen ja oppilaidemme kanssa tämän päivän metsästyspartioon", mustaturkkinen naaras kertoi. Nuori soturi pysäytti vauhtinsa siihen ja teki kaikkensa ettei olisi äännähtänyt turhautuneena. Koska hän oikein saisi vapaapäivän näistä kaikista askareista ja partioista?

"Pysähdytään tähän lepäämään hetkeksi ja miettimään miten jakaudumme metsästämään. Maariistan metsästäminen on ollut hankalaa koko lehtikadon joten tänään meidän pitäisi keskittyä kalastamiseen", Ohramyrsky naukui heidän metsästyspartionsa pysähtyessä lepäämään Puroklaanin reviirin pohjoisosaan vuoristosta laskeutumisen jälkeen. Jääsilmä kurtisti kulmiaan ja vaihtoi katseita muiden luuklaanilaisten kanssa. Pitäisikö heidän kalastaa? Hän ei ollut ikinä edes maistanut kalaa eikä Kuolontähti ollut edes opettanut nuorta soturia uimaan, saatikka nappaamaan yhtäkään vedenelävää. Varapäällikkö huomasi katseidenvaihdon ja huokaisi syvään.
"Pimeydenmetsän henget sentään! Eikö kukaan teistä osaa kalastaa?" Ohramyrsky sähähti ja katsoi epäuskoisena muita metsästyspartion jäseniä. Punaoranssiturkkinen naaras pyöräytti silmäänsä. Miksi heidän varapäällikkönsä nyt sellaista olettaisi? He olivat tappamiseen ja kiduttamiseen erikoistuva klaani, eivätkä siis omistaneet aikaa tai halua oppia kalastamaan.
"Toisin kuin sinä, me emme ole lähtöisin Puroklaanista", Käärmeenisku napautti niskojaan nakellen, käännellen päätään ja korviaan eri suuntiin, yrittäen kuulla olisiko heidän lähellään minkääntasoista elämää. Mustaturkkisen naaraan silmät viiruuntuivat ja tuo hymähti nyrpeänä.
"Kun asian noin ystävällisesti ilmaisit, taidamme jakautua kahteen eri ryhmään. Arpikynsi ja Jääsilmä, te voitte yrittää saalistaa maariistaa, kun me muut lähdemme opettelemaan kalastuksen alkeita. Tavataan täällä hieman ennen aurinkohuippua ja varokaa Puroklaanin aamupartioita!" Ohramyrsky selosti ja viittoi hännällään Käärmeeniskua, Pajutassua ja Pihlajatassua seuraamaan. Jääsilmä heilautti häntäänsä oman matkansa jatkamisen merkiksi ja kiihdytti vauhtinsa juoksuun. Hän halusi päästä eroon noista kiusankappaleista mahdollisimman nopeasti. Nuoren soturin klaanitovereiden käytös ja seura auheuttaisi hänelle vain näppylöitä.
*Mitä kauemmaksi heistä pääsen, sen parempi.*

// Nyt olisi partiollinen luuklaanilaisia Puroklaanin reviirillä, jos joku haluaisi tarinoilleen sisältöä tai jtn.

Nousin ylös ja aloin venytellä. Oli kulunut pari auringonnousua viime saalistus kerrasta. Samassa huomasin Tiikeritassun tulevan pesään.
'' Hei! '' maukaisin hieman epävarmasti. Tiikeritassu ei näyttänyt kuitenkaan huomaavan sitä.
'' Hei, '' hän vastasi minulle. Huomasin Tiikeritassun epäröivän hiukan. Mitä hänen mielessä oli?
'' Ööm... Tulisitko minun kanssa pienelle kävelylle? '' Tiikeritassu maukui ja katsoi minua suoraan silmiin merkitsevästi. Hätkähdin rajusti. Miksi Tiikeritassu katsoi minua noin? Tajusin että Tiikeritassu odotti vieläkin vastausta.
'' Joo, voin minä tulla '' vastasin ihmetellen miksi Tiikeritassu pyys juuri minua. Kävelimme vierekkäin ulos leiristä. Olimme kävelleet vähän matkaa kun tunsin Tiikeritassun painautuvan minua vasten. Hätkähdin ja hämmätyin suuresti. Sitten pysähdyimme kuin yhteisesta sopimuksesta. Tämä oli ihan täydellistä : Linnut lauloi, aurniko paistoi, oli ihan hiljaista ja ennen kaikkea, olin kahdestaan Tiikeritassun kanssa... Katsoin Tiikeritassua silmiin ja hätkähdin. Kyllä, nyt olin varma siitä : Tiikeritassun silmissä näkyi selvä lämpö ja kiinnostus! Aloin väristä tajutessani että minä tykkäsin Tiikeritassuta ja Tiikeritassu... Hänkin tykkäsi tykkäsi minusta. Tiikeritassu katsoi minua.
'' Taidat arvata jo mitä olen sanomassa seuraavaksi '' Tiikeritassu maukui hiljaa.
'' Ky-kyllä varmaan '' vastasin epävarmasti. Tiikeritassu kääntyi minua kohti.
'' Tuulitassu, minä pidän sinusta. Uskon että sinäkin... '' Tiikeritassu maukui lempeästi ja katsoi minua kysyvästi, vahvistaen epäilykseni. Samassa tajusin : miksi minä olen niin yllättynyt enkä pysty sanomaan mitään? Eihän minulla ole siihen mitään syytä. Päätin että päästän irti kaikista huolistani ja elän täysillä tässä hetkessä.
'' Kyllä. Tunnen juuri samoin '' maukaisin hyvin hiljaa. Tiikeritassu näytti ilahtuvan suuresti ja nojautui taas minuun. Hetken oli vain me kaksi, istumassa vierekkäin. Lopulta naukaisin :
'' Mennäänkö vähän saalistamaan? '' Tiikeritassu nyökkäsi ja nousi ylös. Kävelimme eteenpäin haistellen ilmaa.
'' Otentaanko pieni juoksukisa? '' Tiikeritassu kysyi haastavasti mutta leikillään. Kehräsin hiukan ja nyökkäsin.
'' Paikoillanne... Valmiit... Hep! '' Tiikeritassu ulvaisi ja ampaisi matkaan. Syöksyin nopeasti hänen peräänsä. Tiikeritassu oli kuitenkin minun edellä. Hän vilkaisi taakseen suu naurussa. Päätin että kaikki tai ei mitään : Juoksisin niin kovaa kuin ikinä pääsen ja toivon vaan että se riittää. Pakotin jalkani menemään entistä kovempaa. Hämmästyin siitä kuinka kovaa pääsin. Myös Tiikeritassu tuntui huomaavan sen sillä hän vilkaisi minua yllättyneenä. Kiidimme rinta rinnan, juuri samalla kohdalla. Huomasin että raja on jo lähellä.
'' Hei, raja on jo lähellä! Näätkö tuon puun edessä? Juostaan sinne asti! '' huusin Tiikeritassulle Hän nyökkäsi ja kiihdytti vauhtiaan. Minäkin tein niin. Olimme jo tosi lähellä puuta. Tajusin että Tiikeritassu oli vähän edellä. Minun piti hypätä, ja isosti! Hyppäsin pitkän hypyn ja pääsin maaliin. Tiikeritassu pysähtyi ällistyneenä.
'' Voitinko minä? '' kysyin hiljaa ja hämmästyneenä. Tiikeritassu muuttui ällistyneestä hymyileväksi.
'' Kyllä, sinä voitit. Ja aivan ansaitusti! '' Tiikeritassu maukui ylpeänä ja iloisena. Minä kehräsin.Juuri tästä syystä tykkäsin Tiikeritassusta. Hän ei suutu vaikka häviää. Hän kannustaa toisia menemään eteenpäin.
'' Mennään nyt takaisin leiriin. Emme ehdi saalistaa enää. '' yritin peittää voitoniloisen itseni mutta en varmaan onnistunut siinä kauhean hyvin sillä Tiikeritassu virnisti tietäväisesti.
'' Nauti voitostasi vielä kun voit sillä kohta minä olen se joka voittaa. '' Tiikeritassu naukui kiusoittelevasti ja hyppäsi päälleni. Heitin hänet pois ja raapaisin hänen korvaansa.
'' Auts, pidä kynnet piilossa. Ei tämä ole mikään oikea tastelu! '' Tiikeritassu naurahti. Hän heittäytyi taas päälleni ja raapi selkääni. Minä vain nauroin ja yritin raapia hänen naamaansa. Viimein Tiikeritassu kierähti pois päältäni. Me kumpikin makasimme maassa nauraen.
'' Katso, aurinko alkaa laskea. '' henkäisin hiljaa.
'' Vau, se on niin kaunis. '' Tiikeritassu maukui. Olimme pitkään hiljaa.
'' Tule, meidän pitää lähteä takaisin leiriin. '' maukaisin lopulta ja nousin ylös. Tiikeritassukin nousi. Me lähdettiin kävelemään poispäin, minä hyvin onnellisena...

Saavuttuaan aamun rajapartiosta, sekä hänen ensimmäistestä partiostaan soturina, leiriin, Tuhkakajo tallusti päällikön pesän ulkopuolelle ja naukaisi kysyen sisäänpääsyä. Myöntävän vastauksen kuultuaan hän asteli sisään ja kohtasi Aaltotähden kysyvän katseen.
"Missä emo on?" Nuori soturi kysyi aluksi, uskaltamatta mennä suoraan aiheeseen mikä hänen mielensä päällä oli ollut.
"Taitaa olla keräämässä johtamaansa päivän metsästyspartiota kasaan. Mutta et tainnut tulla kyselemään Kaunokirjon olinpaikkaa minulta asti, ethän?" Hänen isänsä naukaisi kysyvästi. Naaras seisoi hetken aloillaan hämmentyneenä siitä miten päällikkö oli heti saanut hänen ajatustenkulustaan kiinni.
"Öööh... En. Isä, olemmeko oikeasti lähtemässä sotaan?" Tuhkakajo kysyi varovasti luimittuaan korvansa. Hän ei ollut itse osallistunut viimeöiseen kokoontumiseen, mutta jo tässä vaiheessa seuraavaa aamua oli koko klaani perillä siitä mitä oli tapahtunut.
"Mistä sinä sellaista olet kuullut?" Aaltotähti kysyi ja arvioivasti katsoi vanhinta tytärtään. Nuori soturi oli nyt vielä hämmentyneempi kuin aikaisemmin. Kaikki kokoontumisessa olleet olivat kertoneet, tai no pääasiassa Aurinkomyrsky ja Loskaliito olivat heti leiriin saavuttuaan herättäneet koko sotureiden pesän ja kertoneet, että jonkinlainen sota olisi alkamassa ja Vuoristoklaani osallistuisi siihen.
"Aurinkomyrsky ja Loskaliito kertoivat-"
"Aurinkomyrsky ja Loskaliito ovat vielä nuoria sotureita ja varmasti vain suurentelivat asiaa saadakseen kokoontumisen kuulostamaan jännittävämmältä", päällikkö vastasi. Tuhkakajo kurtisti kulmiaan, mitä tämä nyt tarkoitti? Olisiko mitään sotaa edes tulossa?
"Eli Vuoristoklaani ei ole osallistumassa taisteluihin?" Nuori soturi naukaisi toiveikkaana ja nosti korvansa pystyyn. Aaltotähti katsoi vanhinta tytärtään hetken, kunnes pudisti päätänsä. Naaraan kulmat kurtistuivat uudestaan ja korvat luimistuivat. Mitä hänen isänsä oikein tarkoitti?
"Vuoristoklaani ei ole aloittamassa yhtäkään taistelua kanjonissa. Mutta on meidän tehtävämme ja velvollisuutemme suurimpana klaanina auttaa taistelussa heikompaa osapuolta. Jos Nummiklaanin tosiaankin päättää hylätä kunniansa ja lähteä taisteluun vielä Luuklaanin hyökkäyksestä toipuvaa Kuutamoklaania vastaan, me menemme ja puolustamme Kuutamoklaania", Aaltotähti selitti ja nousi jaloilleen sammalpedillään, astellen Tuhkakajon luo ja laskien häntänsä vanhimman tyttärensä lavalle lohduttavana eleenä.
"Mutta älä huoli. Olen tuntenut Sulkatähden koko ikäni. Hän ei ikinä lähtisi hyökkäämään klaania vastaan joka on miltei puolustuskyvytön", päällikkö selitti rauhallisena, mutta jokin kollin katseessa kertoi ettei tuo tainnut itsekään uskoa omia puheitaan.

Paarmahehku katsahti lumen peittämää vuoristomaisemaa vielä kerran, ennen kuin sujahti partiotovereidensa perässä leiriin. Hiilenmustan kollin leuoissa lepäsi hänen saalistamansa laihahko päästäinen, jonka häntä riippui murheellisena lattiaa kohti. Imelä tuoksu täytti soturin suun, mutta tuo vastusti halua pureskella saaliinsa sillä silmänräpäyksellä, vaikka olikin nälkäinen. Tassuteltuaan tuoresaaliskasalle ja aseteltuaan päästäisen sen huipulle koristeellisesti, kolli kääntyi ja tassutteli leirin reunalle lepuuttamaan jalkojaan hetkeksi. Kuka tiesi, minkälaisia lisätöitä vanhemmat soturit keksisivät vielä iltaan mennessä hänen päänmenokseen. Istuuduttuaan Paarmahehku alkoi sukia takkuista kylkeään. Loskaliito loikki äänettömästi paikalle, mutta Paarmahehku tunnisti sisarensa oitis hänen tuoksustaan.
”Mitä asiaa?” musta kolli kysyi ja keskeytti pesutyönsä, kun toinen soturi kiepahti hänen eteensä. Loskaliito jutteli niitä näitä, ja vilkuili välillä sivuilleen, kuin olisi salaillut jotain. Paarmahehku ei voinut olla miettimättä, mitä vaaleajuovainen naaras salaili. Edellisyönä hän oli herättänyt levottomuutta koko klaanissa dramatisoidessaan viime kokoontumisen tapahtumia, joten ehkä joku mehukas tiedonmurunen oli jäänyt vielä kertomatta. Paarmahehku väräytti korvaansa. Ajatus Luuklaanin pieksämästä Kuutamoklaanista ja sodasta, joka oli Loskaliidon sanojen mukaan syttymässä Nummiklaanin ja heidän rajanaapurinsa välillä, kiehtoi häntä. Olisiko kynsien upottaminen Nummiklaanin kaninsyöjiin hyvä tapa päästellä höyryjä? Paarmahehku oli vielä kokematon tositaistelussa, eikä voinut edes kuvitella, miltä tilanteen tuoma hurja adrenaliiniryöppy tuntuisi.
”Oletko sinä käynyt leikkimässä pentujen kanssa?” Loskaliito naukui silloin viekkaasti. Paarmahehku pudisti päätään oudolle kysymykselle ja käänsi päätään alkaakseen puhdistaa lapaansa. Kylmä vuoristotuuli oli pörröttänyt karvan sekaisin, eikä hän ollut huomannut korjata asiaa aiemmin. Tilaisuus oli täydellinen tilaisuus Loskaliidolle sanoa asia, jota naaras oli hautonut mielessään jo tovin.
”Unikkokukka on tiineenä”, Loskaliito naukui hilpeästi. Se sai Paarmahehkun sävähtämään lähes yllättyneenä.
”Niinkö?”
”Kyllä. Hän siirtyy pentutarhaan minä tahansa päivänä nyt.”
Paarmahehku kohautti hartioitaan. Kait tämä oli odotettua. Kotkasumu.
”Taivaslilja oli kertonut hänelle, että kyseessä on kaksi tervettä pentua. Miten söpöä! Kotkasumun ja Unikkokukan pennuista tulee varmasti hurjan pörröisiä!” Loskaliito naukui leikkisästi ja kierähti kyljelleen Paarmahehkun vierelle. Kolli väräytti korvaansa ja murahti siskonsa pentumaisuudelle. Hän katseli mietteliäänä leiriluolan seinää ja antoi Loskaliidon puheen valua toisesta korvastaan ulos. Hän ei tiennyt mitä ajatella pennuista. Olihan hän nähnyt, että ne karvapallot vain hästäsivät jaloissa ennen kuin ne nimitettiin aivottomiksi oppilaiksi, joiden perässä mestareiden piti juoksennella vuoristopoluilla henkensä edestä. Vasta sotureina osa heistä sai hiukan järkeä päähänsä, jos sitäkään. Paarmahehku vilkaisi sisartaan, jonka turkki oli sekaisin ja paikoittain märkä tummista laikuista päätellen.
#Vasta olimme itsekin pentuja#, kolli ajatteli yllättäen.
#Mikä ihmeen kiire Unikkokukalla on perustaa perhe?#
”No, nyt kun Unikkokukka siirtyy pentutarhaan, sinne tarvitaan tilaa”, Paarmahehku tyytyi naukumaan koleasti, kun hän huomasi silmänurkassaan Aaltotähden tumman hahmon hiipivän ulos pesästään.
”Totta! Ehkä minä saan viimein oppilaan”, Loskaliito henkäisi ja katsahti haaveilevana kohti kattoa, josta tippui hyytävä vesipisara hänen kuonolleen.
”Katsotaan kun saat nuo mehiläiset pois päästäsi”, Paarmahehku kommentoi irvistäen ja nousi jaloilleen. Kolli lähti tassuttelemaan rivakasti kohti Puhujakiveä, jonka päälle Aaltotähti oli vahvalla loikalla noussut. Päällikkö oli selvästi aloittelemassa klaanikokousta.
”Mitä tuo tarkoitti?” Loskaliito huudahti kismittyneenä, kompuroi itsekin käpälilleen, ja viiletti veljensä perään. Aaltotähti kajautti ilmoille kutsunsa klaanikokoukseen, ja sisarukset istuivat mainioille paikoille, lähes suoraan suuren kiven alle, mutta kunnioittavan välimatkan päähän päälliköstään.
Aaltotähti puhui lyhyesti, kun koko klaani oli viimein koolla.
”On tullut aika nimittää kaksi uutta oppilasta.”
Paarmahehku väräytti korvaansa. Hän olisi mieluummin kuullut kokoontumisesta tai heidän taistelusuunnitelmistaan lisää.
”Salamapentu ja Kaunopentu, astukaa eteen.”
Pentukaksikko tassutteli eteen. Paarmahehku seurasi laiskasti katseellaan, kuinka entiset erakot yrittivät peittää nykiviä häntiään ja jännityksestä täriseviä viiksiään.
”Salamapentu”, Aaltotähti naukui rohkaisevasti, ja tummanharmaa, tuuheaturkkinen naaras käänsi meripihkasilmänsä päättäväisesti kohti päällikköään.
”Olet täyttänyt kuusi kuuta, ja on aikasi tulla soturioppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään saakka, kunnes ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Salamatassuna. Mestarinasi tulee toimimaan Jäkäläaskel.” Aaltotähti nyökkäsi kokeneelle soturille, joka puski tiensä klaanitoverien läpi, ja pysähtyi uuden oppilaansa vierelle.
”Jäkäläaskel, on aikasi ottaa itsellesi oppilas. Olet osoittanut olevasi klaanille uskollinen ja ahkera soturi, oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle.”
Mustaraidallisen soturin silmät välkehtivät ylpeydestä, kun hän kumartui koskettamaan kuonollaan vastanimettyä oppilasta.
”Salamatassu, Salamatassu!”
Klaani hurrasi muutaman vaimean kerran, kun Aaltotähti muistutti rauhallisella katseella, että jäljellä oli vielä yksi nimitettävä. Valkeaturkkinen pentu odotti vuoroaan siirrelleen tassujaan malttamattomana.
”Kaunopentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja on aika nimittää sinut soturioppilaaksi. Tästä päivästä siihen päivään saakka, kun ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan nimellä Kaunotassu. Mestariksesi saat Paarmahehkun.”
Paarmahehkusta tuntui siltä, että tuhat silmäparia olisi kääntynyt katsomaan häntä. Hän oli kuulevinaan yllättynyttä kohinaa, ja silloin kollin sydän alkoi pamppailemaan hallitsemattoman nopeasti. Hänestäkö mestari, vaikka vaihtoehtona oli monia muita, paljon kokeneempia sotureita? Paarmahehku käveli rivakasti Kaunotassun toiselle puolelle, ja vilkaisi nopeasti Aaltotähteä, joka heitti mahtavan varjonsa alempana seisoskelevien kissojen päälle.
”Paarmahehku, olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi luottamuksen arvoinen ja koen voivani antaa tämän oppilaan vastuullesi. Oletan sinun opettavan Kaunotassulle kaiken, mitä tiedät.”
Kaunotassu vilkaisi Paarmahehkua, ja kolli kohtasi ensi kertaa uuden oppilaansa syvän, vihreän katseen. Hän kumartui pehmeästi koskettamaan pienen kissan silkkistä kuonoa ja tunsi saman kipinän kuin silloin, kun oli omassa oppilasseremoniassaan koskettanut kuonoja Uskosielun kanssa.
”Kaunotassu! Salamatassu! Kaunotassu!” huudot raikuivat. Aaltotähti julisti kokouksen päättyneeksi, ja klaani hajaantui yhtä nopeasti kuin oli kokoontunutkin. Paarmahehku jäi seisomaan kiusaantuneena Kaunotassun rinnalle. Hän ei ollut valmistautunut tähän ollenkaan.
”No niin, eipäs hukata enempää aikaa. Ensimmäisenä lähdetään kiertämään rajat!” Jäkäläaskel naukui tyynesti kuten aina, ja katsahti merkitsevästi Paarmahehkuun. Salamatassun silmät loistivat. Paarmahehku raotti suutaan ja pohti vastaustaan, kun Jäkäläaskel oli jo kääntynyt kohti uloskäyntiä, Salamatassu tiukasti kannoillaan. Kaunotassun turkki oli pörröllä, ja naaras oli aikeissa kiitää sisarensa perään, kun Paarmahehku naukaisi:
”Odotahan hetki.”
Hiilenmusta kolli tassutteli eteenpäin ja mittaili Jäkäläaskelta katseellaan. Hän ei todellakaan antaisi vanhemman soturin luulla, ettei hän tiennyt mitä teki. Aluksi hän ei ollut kovinkaan innoissaan mestarina olemisesta, mutta nyt hän käsitti, että tämä voisi olla hänelle oiva mahdollisuus kavuta ylemmäs klaaninsisäistä arvoasteikkoa.
”Mihin ajattelitte suunnata ensin? Menisin mieluusti Kaunotassun kanssa eri reittiä, jotta sisarukset tottuvat olemaan erossa toisistaan.”
Jäkäläaskel räpäytti silmiään.
”Ajattelin kulkea Kuutamoklaanin rajaa pitkin Taivaspuulle.”
”Selvä. Me aloitamme siis Puroklaanin puolelta”, Paarmahehku naukui ja nyökkäsi soturitoverilleen vielä, kun hän lähti johdattamaan oppilastaan ulkomaailmaan. Kaunotassu katsoi kaihoisasti Salamatassun perään, ja ravisteli sitten edelleen pörrössä olevaa valkeaa turkkiaan. Naaraan pyöristyneet silmät poukkoilivat sinne tänne ja tuo näytti kuumeisesti haluavan kysyä jotain. Paarmahehku irvisti mielessään, ja lähti tassuttelemaan kohti uloskäyntiä, jonka edustaa kelmeä ilta-auringon valo valaisi.
”Tänään käydään läpi rajat, joita tulet vielä puolustamaan hengelläsi”, Paarmahehku naukui ja tunsi käpäliensä alla kylmän soran. Kaunotassu astui valoon ja katseli hämmästynyt ilme ympärilleen.
”P-Paarmahehku. Miten me päästään tuosta alas?” Naaras kysyi ja nyökkäsi kohti läheistä kielekettä.
”Ei meidän tarvitsekaan. Täällä on polku, jota yleensä käytetään”, kolli selitti ja lähti kävelemään hitaasti eteen päin. Kaunotassu nyökkäsi huoli kasvoillaan ja vilkuili lähes peloissaan joka puolelle.
#Älä huoli#, Paarmahehku lausui mielessään ja katseli sivusilmällä, tietäisikö naaras luonnostaan, miten tassut oli aseteltava vuoristopolulla.
#Teen sinusta vielä yhden klaanisi pelottomimmista sotureista.#

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Seinämäkiven alle klaanikokoukseen!"
Tähtipentu havahtui Sulkatähden kutsuhuutoon ja unenpöpperöisenä kömpi jaloilleen. Purovirta, Kanervapentu, Naakkapentu ja Nummipentu olivat jo ehtineet pesästä ulos joten Viiksihäntä pentuineen oli vielä sisällä. Nuorempi kuningatar selitti miten hänen pentujensa tulisi käyttäytyä pesätovereidensa oppilasnimityksessä, ei olisi soveliasta puhua päällikön sanojen päälle tai keskustella vierustoverilleen. Viirullinen pentu käänsi katseensa pesän ulkopuolelle ja varovasti tassutteli sen suuaukolle. Niin, tänään olisi Kanervapennun ja Naakkapennun oppilasnimityksen aika mikä tarkoittaisi rauhallisempia päiviä pentutarahan väelle. Kanervapentu oli kunnon kauhukakara eikä yhtäkään päivää päästy ilman tuon naaraspennun hullutuksilta tai riehumisilta. Tähtipentu odotti Viiksihännän ja tuon pentujen saapuvan ja meni sitten heidän seurassaan istumaan aukion laidalle. Kuupentu, Kottaraispentu ja Oravapentu yrittivät parhaansa mukaan kurkkia muiden kissojen jalkojen ja häntien takaa Seinämäkivelle, mutta heidän emonsa sai heidät rauhoittumaan juuri kun Sulkatähti aloitti puheensa.
"Hyvät Nummiklaanin jäsenet! Olemme kokoontuneet tänne tänään nimittämään kaksi uutta oppilasta joukkoomme. Kanervapentu ja Naakkapentu, astuisitteko eteenpäin?" Päällikkö naukui ja katsoi Tähtipennun mielestä todella rauhoittavalla, mutta jämäkällä katseella kahta pentua, jotka pikaisesti tassuttelivat Seinämäkiven alle ja jännittyneinä katsoivat harmaaturkkista naarasta.
"Kanervapentu, olet saavuttanut kuuden kuun iän joten on sinun aikasi ryhtyä soturikoulutukseen. Tästä päivästä siihen päivään saakka kunnes ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Kanervatassuna. Mestarinasi toimii Timaliviiksi", Sulkatähti naukui ja odotti kärsivällisesti kuinka mustaturkkinen naaras käveli Kanervatassun viereen ja kohotti katseensa päällikköönsä. Naarasoppilas vilkaisi epäilevänä uutta mestariaan ja Tähtipentu kurtisti kulmiaan yllättyneenä. Eikö Vastanimitetyn oppilaan mielestä tämä soturitar ollut hyvä mestarivalinta? Timaliviiksi vaikutti kokeneelta, sekä hyväkäytöksiseltä kissalta, joten pentu ei ymmärtänyt entisen pesätoverinsa turhautumista.
"Timaliviiksi, olet valmis kouluttamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet osoittanut olevasi tarkka sekä uskollinen klaanitoveri ja toivon, että opetat kaiken tietämäsi tälle oppilaalle", Sulkatähti naukui ja seurasi kuinka Timaliviiksi ja Kanervatassu koskettivat pikaisesti kuonojaan. Sen jälkeen hän kääntyi tuon veljen puoleen.
"Naakkapentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja nyt on sinun vuorosi päästä soturikoulutukseen. Tästä päivästä siihen päivään kunnes soturinimesi saat, sinut tunnetaan Naakkatassuna. Mestarinasi toimikoon Kirkasaamu", päällikkö naukui ja odotti kuinka Kirkasaamu hieman yllättynein askelin kipitti Naakkatassun rinnalle. Tähtipentu tunnisti soturittaren, sillä juuri pennun klaaniinsaapumisen jälkeen oli Kirkasaamu päässyt pois pentutarhasta, kun hänen ottopennuistaan tuli oppilaita.
"Kirkasaamu, olet valmis kouluttamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet osoittanut olevasi uskollinen ja rohkea nummiklaanilainen joten toivon sinun välittävän kaiken tietosi tälle oppilaalle", Sulkatähti julisti ja seurasi katseellaan, kuinka soturitar ja Naakkatassu jakoivat hieman iloisemman näköisen nenien kosketuksen verrattuna aiempaan.
"Kanervatassu! Naakkatassu! Kanervatassu! Naakkatassu!"

Vaikka vuodenaika kävi vain lämpimämmäksi, oli jokainen aamu ja ilta kylmempi Kezkulle. Pentutarha oli hänelle nyt vain tämä kylmä ja tyhjä pesä, mikä oli aikaisemmin ollut täynnä lämpöä ja rakkautta. Pennun perhe oltiin murhattu kylmäverisesti suoraan hänen edessään. Vääräsydän ainoana Kuutamoklaanin kuningattarena, Susisydämen taistellessa hengestään parantajilla, oli välillä käynyt kyselemässä pennun oloa, mutta ei ollut vielä saanut sanaakaan irti naaraasta. Ei Vääräsydän tietenkään voinut tajuta miltä valkoturkkisesta kissasta oikein tuntui, tuon koko perhe oli vielä hengissä. Kun taas Kezku, hän oli menettänyt kaiken.
Kezku räväytti silmänsä auki ja nousi nojaamansa kiven vierestä ylös nopeasti. Hän oli yrittänyt nukahtaa, mutta joka kerta kun pentu meinasi päästä uneen, räjähtivät muistot hänen emostaan ja sisaristaan naaraan mieleen. Hän ravisteli päätänsä ja vilkaisi ympärilleen. Vääräsydämen huolestunut katse valkoturkkisessa kissassa ilmoitti tuon kuulleen jotakin.
*Olinko mutissut jotakin huomaamattani?* Sinisilmä ajatteli ja ajatteli kävellä pesästä ulos hyvästelemään perheensä vielä kerran, kun tunsi kuningattaren kosketuksen lavallaan.
"Saanko liittyä seuraasi?" Kuningatar kysyi ja varovasti nuuhkaisi Kezkun poskea. Pentu nyökkäsi hiljaisena ja yhdessä he kävelivät leiriaukiolle, missä kuolleiden kissojen läheiset surivat menetettyjä klaanitovereitaan. Heitä oli niin paljon, eikä sinisilmä uskonut ikinä aikaisemmin nähneensä leiriaukiolla niin montaa kissaa samanaikaisesti. Vääräsydän ohjasi häntä leiriaukion laidalle ja nähdessään emonsa sekä sisaruksensa makaavan maassa, kyyneleet täyttivät ruskealaikkuisen kissan silmät.
"Emo!" Valkoturkkinen naaras parahti ja juoksi hautaamaan kasvonsa Kinuskin turkkiin. Hän kuitenkin sävähti taaksepäin koskettaessaan tuota, emon keho oli niin kylmä ja... Eloton. Kezku kosketti myös varovasti sisartensa turkkeja, mutta he olivat yhtä kylmiä kuin Kinuskikin. Vaikka he näyttivät vain nukkuvan rauhallisina...
"Miksi näin piti tapahtua?" Pentu itki ja tunsi kuinka Vääräsydän kiersi häntänsä varovasti hänen ympärilleen. Valkoturkkinen naaras kääntyi tukeutuakseen kuningattareen ja hiljaisena itki tuon turkkia vasten.
"Tähtiklaanin tahto on tuntematon. Oli heidän aikansa lähteä, kun sinä taas jäät tänne meidän kanssamme. On nyt sinun vastuullasi elää elämäsi emosi ja sisartesi puolesta", punakeltainen naaras kuiskasi hiljaa ja nuolaisi muutaman kerran Kezkun päälakea.
"Voi pienokainen, olemme niin pahoillamme."
Ruskealaikkuinen kissa nosti katseensa Vääräsydämen turkista kuullessaan tuntemattoman naaraan ääneen ja hieman hätkähti, kun näki, että heidän ympärilleen oli ilmestynyt useampi kissa.
"Olen Mustalampi, Vääräsydämen kumppani. Tässä on parantajaoppilaamme Surutassu ja tässä ovat Kivisydän sekä Ruostehalla. Jos vain sallit niin, me voimme käydä hautaamassa perheenjäsenesi", mustaturkkinen kolli esitteli itsensä ja muut kissat heidän ympärillään. Kezku katseli kiiltävin silmin jokaista kissaa vuorollaan, minkä jälkeen nyökkäsi.
"Palataan takaisin pentutarhalle, tämä ilta on ollut todella rankka sinu-"
Vääräsydän ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun kun aukion laidalta kahden kissan pikkuhiljaa äänenvoimakkuudeltaan nousevat keskustelu peitti kuningattaren äänen. Vain silmänräpäystä myöhemmin olivat nämä kaksi kissaa toistensa kimpussa. Pentu painautui punaturkkisen naaraan kehoa vasten, kun tuo asetti itsensä nahistelijoiden ja Kezkun väliin. Kaikki leiriaukiolla seurasivat näiden kahden kissan välistä kamppailua, mutta surevat kissat eivät tehneet elettäkään mennäkseen keskeyttämään tappelua. Kaikki vain tuntuivat luovan ärtyneitä ja mulkoilevia katseita leirilaitaman suuntaan.
"Voi Tähtiklaani sentään! Lopettakaa heti!" Ruostehalla puuskahti marssien kissakaksikon luo ja tarraten tummanharmaan kollin niskanahkaan, repäisten tuon irti täplikkään naaraan kimpusta ketä vastaan oli kahakoinut. Myös Mustalampi meni auttamaan klaanitoveriaan kahden tappelijan erottamisessa, sillä hetken näytti jo siltä, että tummanharmaa kolli olisi käynyt punaruskean kollin kimppuun tuon keskeyttäessä tappelun.
"Miten he oikein kehtaavat tehdä jotakin tuollaista, kun niin monen kissan valvojaiset ovat vain parin ketunmitan päässä? Moni klaanitoverinne menetti läheisensä tänään, miten te kehtaatte häiritä heidän suremistaan? Häpeäisitte!" Vääräsydän sähisi aluksi itselleen, muttan kohotti äänenvoimakuuttaan lauseen lopussa niin kovaksi, että muut heidän lähellään olevat, tappelijat mukaanlukien, kuulivat sen. Kezku luimi korviaan ja kuningattaren opastuksella lähti hitaasti kävelemään takaisin kohti pentutarhaa. Hän ei ymmärtänyt miksi nämä kaksi kuutamoklaanilaista olivat alkaneet tappelemaan toisten suriessa, mutta ajatukset eivät hänen päässään kauaa pyörineet kun pentu kääntyi viimeisen kerran katsomaan emoaan ja sisariaan.

"Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä kuutamoklaanilainen Suurkiven juureen klaanikokoukseen!" Varistähti kuulutti valvojaisten jälkeisenä aamuna. Kezku sekä Vääräsydän olivat jo hereillä ja valmiina aukiolla, sillä he olivat keskustelleet Nummipyörteen kanssa pennun klaaniinjäännistä. Nyt kun hän olisi orpo ja soturilaki kohdistuisi häneen, saisi hän olla Kuutamoklaanin suojeluksessa oppilasikäänsä asti. Kuutamoklaanin päällikkö päättäisi sen jälkeen, mikä ruskealaikkuisen naaraan kohtalo olisi.
"Jännittääkö? Muistan itse päivän kun sain oman soturinimeni enkä ole ikinä aikaisemmin ollut niin innoissani ja kauhuissani samaan aikaan", kuningatar naukui samalla kun kuutamoklaanin jäsenet ilmestyivät pesistään aukiolle. Pentu kohautti olkiaan ja sävähti huomatessaan Varistähden katsovan hänen suuntaansa. Kezku nielaisi ja polki etutassuillaan maata. Minä tahansa muuna päivänä hän varmasti olisi ollut innoissaan klaaninimen saannista, olihan sinisilmä juuri pari päivää aikaisemmin miettinyt minkälaiset ne olisivat olleet jos hänelle ja hänen sisarilleen olisi sellaiset annettu. Mutta nyt ruskealaikkuinen naaras ei ollut innoissaan, sillä hänen perheensä ei olisi täällä jakamassa iloa hänen kanssaan.
"Minkä luulet klaaninimesi olevan? Eikö Tuulipentu kuulostaisi hienolta? Tai Viimapentu?" Yöpentu, Vääräsydämen vanhin tytär, intoili heidän vieressään ja loi uteliaan katseen pentuun. Sinisilmä kohautti olkiaan. Toivottavasti päällikkö antaisi hänelle edes jonkinlaisen hyvän nimen.
"Hyvät kuutamoklaanilaiset. Uskon puhuvani kaikkien puolesta kun sanon pahimman olevan nyt takana. Me olemme vahvoja ja me selviämme tämän läpi yhdessä. Nyt me keskitymme uudelleenrakentamiseen ja vahvistumme estääksemme tälläisen tragedian tapahtumista tulevaisuudessa", Varistähti naukui. Aukiolta kuului myötäileviä maukaisuja ja Kezku ei voinut olla luimimatta korviaan. Vaikka hän oli tuskin kolmea kuuta vanha, pentu ymmärsi ettei hän ollut ainoa jota taistelu oli satuttanut. Klaani oli täynnä kissoja, jotka kärsivät samoista sydänsuruista kun hän. Jollakin tavalla se oli lohduttavaa.
"Salamatassu. Menetit mestarisi tässä taistelussa, joten nimitän sinulle uuden joka kouluttaa sinut samalle tasolle mille Vasanloikkakin olisi kouluttanut. Piikkiraita, sinusta tulee uusi mestari Salamatassulle. Olet osoittanut olevasi uskollinen soturi ja haluan että opetat kaiken tietämäsi tälle oppilaalle", Varistähti julisti ja seurasi kuinka kaksi kollia kävivät pikaisesti koskettamassa kuonojaan ja palasivat sitten muun yleisön joukkoon.
"Laatikko, astuisitko eteen?" Päällikkö naukui, siirtäen katseensa yleisössä seisovaan tummanruskeaan naaraseen. Hieman hämillään tämä sinisilmäinen kuutamoklaanilainen asteli muiden eteen ja kumarsi pienellä eleellä johtoportaalle.
"Tässä taistelussa osoitit olevasi uskollinen Kuutamoklaanille taistellessasi sen puolesta henkesi edestä. Olemme tulleet siihen tulokseen, että olet ansainnut paikkasi kuutamoklaanilaisten joukossa ja nyt on tullut sinun aikasi ansaita soturinimesi. Soturiesi-isämme, tunnette meidät jokaisen nimeltä. Nyt pyydän teitä ottamaan tämän kissan nimen pois, sillä se ei enään sovi hänelle. Klaanipäällikölle suoduin oikeuksin ja Tähtiklaanin henkien luvalla annan tälle kissalle nimen Tuuliturkki. Tähtiklaani ja Kuutamoklaani kunnioittavat uskollisuuttasi ja rohkeuttasi ja hyväksyvät sinut Kuutamoklaanin täydeksi soturiksi!"
Aukiolla alettiin huutaa Tuuliturkin uutta nimeä ja jopa Kezku yhtyi huutoihin mukaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli ollut mukana nimitysseremoniassa. Emo ei ollut antanut heille aikaisemmin lupaa osallistua, koska he eivät olleet klaanin jäseniä, jolloin heidän seremoniansa eivät kuuluneet heille. Pentu oli juuri vaipumassa uuden suruaallon pauloihin, mutta Varistähden kylmä katse osui häneen ja yhtäkkiä valkoturkkinen naaras ei teinnyt minkään muun olemassaolosta kuin noiden kylmien silmäparin.
"Lisäksi yksi penutarhan jäsenistä jäi ilman vanhempiaan ja sisariaan. Pentu, emosi on antanut sinulle nimen, mutta ollessasi nyt osa klaania, me annamme sinulle klaaninimen. Sinut tunnetaan tästälähin... Sinipentuna", päällikkö naukui ja heilautti häntäänsä merkkinä kokouksen päättymiselle.