Valkotassu istui tuoresaaliskasan lähellä syöden kalaa. #Kohta on taas kokoontuminen. Toivottavasti pääsen taas mukaan#. Kun hän oli syönyt kalansa kuului Ututähden kutsuhuuto. " Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä klaanikokoukseen". Valkotassu asteli kokoontumispaikalle Pentuetoverinsa Ruohotassun viereen. " Moi" hän sanoi Ruohotassulle. Ruohotassu huiskautti häntäänsä vastaukseksi. " Hyvät Puroklaanin kissat" Ututähti sanoi " tiedätte varmaan varmaan miksi olen kutsunut teidät koolle. Tänä yönä on kokoontuminen Neljänvirran tammella ja olen päättänyt ketkä lähtevät mukaani kokoontumiseen. Kokoontumiseen lähtevät seuraavat kissat: Hiiriturkki, Yöturkki , Kylmähämärä, Hunajavirta, Kaninjalka, Punalehti, Varjoturkki, Puronlaulu, Sädetaivas, Jänötassu, Hiutaletassu ja Valkotassu.# jee pääsen kokoontumiseen# Hän ajatteli. # Harmi, että Ruohotassu ei päässyt mukaan#. " ei huolta minä kerron sitten kaiken mitä kokoontumisessa tapahtui. Hän sanoi Ruhotassulle." Lähdemme auringon laskiessa joten syökää ja levätkää hyvin" Ututähti sanoi. Jänötassu ja Hiutaletassu tulivat hänen luokseen. Valkotassu huomasi, että Hiutaletassu tuli vähän taempana. " Mahtavaa, että päästään kokoontumiseen". Sanoi Jänötassu. " Niin on todella mahtavaa kyllä". Valkotassu huomasi, että hänen sisarensa lähti paikalta. # Eihän hän vain ole vihainen minulle#. " Odottaisitteko hetken" Valkotassu sanoi Jänötassulle ja Hiutaletassulle. Odottamatta vastausta Valkotassu lähti siskonsa perään. " Odota Ruohotassu" hän sanoi. " Ruohotassu kääntyi ympäri silmät leiskuten vihaisesti, mutta Valkotassu huomasi niissä myös jotain muuta ( surua). # Hän ymmärsi, että Ruohotassu oli vihainen#. " Miksi sinä tulit"? Ruohotassu kysyi. " Sinulla oli varmasti kivaa noiden kanssa tuolla kun puhuitte kokoontumisesta jonne minä en pääse". " Minä haluaisin sinut mukaan usko pois". Valkotassu laittoi häntänsä siskonsa lavalle lohdutukseksi. " Kerron sinulle sitten kaiken kun palaamme kokoontumisesta". He astelivat takaisin aukiolle ja siellä kokoontumiseen lähtevät kissat alkoivat tekemään lähtöä. " Tule Valkotassu" hänen mestarinsa Sädetaivas huusi lähtijöiden joukosta". " Tullaan Valkotassu huusi takaisin". " Minun pitää mennä Valkotassu sanoi Ruohotassulle, mutta älä huoli kerron kaiken kun palaan. Valkotassu huiskaisi häntäänsä hyvästiksi ja oli vähällä törmätä Puroklaanin varapäällikköön Hiiriturkkiin. " anteeksi" Valkotassu sanoi". " Ei se mitään´". Ututähdellä on sinulle asiaa" Hiiriturkki sanoi". Okei. Menenkö Ututähden pesälle"? Valkotassu kysyi." Kyllä". Vastasi Hiiriturkki. Kun valkotassu oli Ututähden pesän suulla hän ilmoitti olevansa paikalla. " Sisään" Ututähti sanoi. Hän tarkkaili Valkotassua katseellaan ja sanoi " tiedän, että haluaisit Ruohotassun mukaan kokoontumiseen, mutta tällä kertaa se ei sovi ". " Okei" sanoi Valkotassu." Menisitkö takaisin klaanitovereidesi luokse niin lähdetään sitten". Valkotassu tassutti klaanitoverien luokse itsekseen mietiskellen. # Kuka ihmeessä oli kuullut hänen ja Ruohotassun keskustelun#? Hän pohti sitä kun Ututähti tuli alas ja johdatti joukon uloskäyntiä kohti. "Tule Valkotassu" Sädetaivas huusi peräänsä Valkotassulle. " Joo tullaan" sanoi valkotassu. Kun he pääsivät Neljänvirran tammelle ja Valkotassu erotti sieltä Nummiklaanin ja Vuoristoklaanin hajut. " Missä Kuutamoklaani on"? Kysyi Jänötassu tullessaan Valkotassun viereen. " En tiedä Valkotassu vastasi Jänötassulle. Valkotassu näki klaanipäälliköiden paikalla Nummiklaanin Sulkatähden ja Vuoristoklaanin Aaltotähden. " Tuolta Kuutamoklaani tulee Valkotassu huusi paikaltaan Jänötassun ja Hiutaletassun välistä. Kaikki päälliköt kääntyivät katsomaan Valkotassun käpälän osittamaan suuntaan. Siellä olivatkin kuutamoklaanin jäsenet päällikkönsä Sulkatähden kanssa. Aaltotähti ilmoitti kokoontumisen alkaneeksi. " Aloita sinä Ututähti" Aaltotähti sanoi. Ututähti nyökkäsi kiitokseksi ja astui eteen ja hän aloitti puhumaan. " Kuutamoklaani hyökkäsi. Toivumme vieläkin taistelusta Menetin siinä yhden hengistäni" sanoi Ututähti." Savutassu menehtyi taistelussa ja tummakajo menehtyi taistelussa saamiensa haavojen uudelleenavautumiseen." Ututähti jatkoi. " Kuutamoklaani oppilas Kaamostassu tunkeutui Puroklaanin reviirille jahdatessaan jänistä, mutta rajapartio oli samassa paikassa ja sai hänet kiinni. Puroklaanin reviirille on tunkeutunut erakko niin menetin yhden hengistäni. Reviiriltämme on löydetty myös mädäntyneitä harakoita, mutta niiden ilmestymistä ei olla saatu selville. Puroklaanin parantajaoppilas Kylmätassu sai parantaja nimekseen kylmähämärän. kaikki huusivat kylmähämärä! Kylmähämärä! Tammisydän on Puroklaanin uusin soturi. Tammisydän! Tammisydän! kaikki huusivat". # Valkotassu huomasi, että Kuutamoklaanin kissat olivat ihan hiljaa. Miksi he eivät hurraa? No täytyy muistaa se sitten jos he kertovat nimityksistä#. Kastetassu, Kuutamotassu, Kaislatassu, Jalotassu ja Valkotassu ovat Puroklaanin tuoreimpia oppilaita heidän mestarinsa ovat Varjoturkki, Ututähti, Kaninjalka, Lumisydän ja Sädetaivas. Kastetassu! Kuutamotassu! Kaislatassu! Jalotassu! Valkotassu! Valkotassu painoi päänsä hämmentyneenä.# Hurrasivatko muut tosiaan hänelle#. Nyt Sulkatähti astui eteen Ututähden paikalle odottamaan, että hurraukset loppuisivat. " Nummiklaanin parantajaoppilas Yötassu sai parantaja nimekseen Yötuulen. Yötuuli! kaikki huusivat. Erakko Manteli liittyi Nummiklaaniin ja hänet tunnetaan nykyään Mantelitassuna. Mantelitassu! kaikki huusivat. Hänen mestarinaan toimin minä" Sulkatähti jatkoi." Lehtitassu joutui vangiksi Luuklaaniin, Nummiklaanin partion häätäessä Luuklaanin metsästyspartion ulos reviiriltään. Hänet saatiin pelastettua, mutta Kaislatassu menetti henkensä ja minä kaksi elämää. Naakkapentu sai myrkytyksen pilaantuneesta jäniksestä, mutta toipui. Hiiripentu ei kuitenkaan ollut yhtä onnekas vaan menehtyi variksenruokaa syötyään". Sulkatähti astui taaksepäin ja antoi tilaa Kuutamoklaanin päällikölle Varistähdelle." Entinen erakko nimeltään Laatikko on koeajalla Kuutamoklaanissa. Hämyviiksi sokeutui tuntemattoman hyökkääjän toimesta. Tammiturkki kuoli pudotessaan rotkoon, tapahtumaa pidetään vahinkona. Reviiriltä löydetty merkkejä ilveksen olemassaolosta, millä saattaa olla yhteys Hämyviiksen tapaturmaan. Kuutamoklaanin parantajaoppilas Lehtitassu sai parantajanimekseen Lehtikuun ja siirtyi Kuutamoklaanin viralliseksi parantajaksi mestarinsa kuoltua. Kaamosyö, Hämäräaskel ja Sammalviilto ovat Kuutamoklaanin tuoreimpia sotureita. Kaikki klaanit huusivat Kaamosyö! Hämäräaskel! Sammalviilto! Vääräsydämmen pentue syntyi ja klaanin nuorimpia jäseniä ovat Yöpentu, Sorapentu ja Kaikupentu. Yöpentu! Sorapentu! Kaikupentu! kaikki huusivat. Viimeseinä astui eteen Aaltotähti. " Vuoristoklaanissa kaksi pentua Täpläpentu ja Kultapentu joutuivat kidnappauksen uhreiksi jonka suoritti heidän isänsä luopio Torakkaleuka. Pennut saatiin takaisin turvallisesti, mutta Torakkaleuan olin paikasta ei ole tällä hetkellä tietoa. Vuoristoklaanin parantaja Huurrekukka kuoli pudotessaan vuoristopolulta ja hukkuessaan alla pauhaavaan solaan, Kuolotähden takia. Loskaliito, Paarmahehku ja Unikkokukka ovat Vuoristoklaanin nuorimpia sotureita. Loskaliito! Paarmahehku! Unikkokukka! Kaikki huusivat". Kokoontuminen on päättynyt Sulkatähti huudahti. Valkotassu oli todella väsynyt kokoontuminen oli kestänyt aika kauan ja hänen käpäliään särki. Valkotassu juoksi klaanitovereidensa kanssa takaisin leiriin. # Minä kerron Ruohotassulle kaiken huomenna aamulla# Hän päätti. Valkotassu käpertyi oppilaiden pesään Ruohotassun ja Jänötassun väliin ja nukahti.

Leijonakynsi ruokaili Leopardilaikun kanssa aikaisin aamusta, Hiiripennun valvojaisten jälkeen leiriaukealla. Pentu oltiin haudattu ja hautaajien käydessä nukkumaan, oli kollikaksikko herännyt ja mennyt nauttimaan leiriaukion yksityisyydestä muiden nukkuessa. Kokeneempi soturi lipoi huuliaan saadessaan syötyä yön yli viilentyneen harakkansa, mutta nuorempi soturi vain nyppi sitkeää lihaskudosta päästäisestään, tuskin edes syöden paloja.
"Jos et viitsi edes niellä ruokaasi niin jätä se suosiolla jollekin sellaiselle joka ruokaa tarvitsee", Leopardilaikku murisi siirtäessään harakan puhtaaksi kaluttuja luita leirin laidalle. Leijonakynsi urahti ja pudotti päästäisen kynsistään. Hän ei pystynyt syömään eilisen tapahtumien jälkeen. Kokeneempaa soturia tuskin kiinnostaisi kuulla nuoremman ongelmista, mutta toisaalta laikukkaalta kollilta saattaisi saada hyvän vinkin asioiden ratkaisemiseksi.
"Kerro minulle mitä minä teen", kermanvaalea kolli sanoi ja vilkaisi nopeasti Leopardilaikkua. Tuon kummastuneen ilmeen seurauksena vihersilmä selitti kokeneemmalle soturille kaiken Usvakarvasta ja tuon ennustuksesta, sekä Kaarnasydämestä ja tuon kohtalosta.
"Ihmettelinkin missä sinä olit oikein koko eilispäivän luurannut. Usvakarvan höpinät tavoittivat minunkin korvani", Leopardilaikku kertoi ja väräytti korvaansa.
"Usvakarva on saatava hiljaiseksi. sulkatähti alkaa olemaan jo niin vanha, että kohta varmaan uskoo sen klaaninvanhimman sepitykset minusta", Leijonakynsi sähähti äkäisesti.
"Mutta mitä haluat minun tekevän asialle? Hankkiutuvan eroon klaaninvanhimmasta sinun puolestasi? Peittelevän sinun jäkiäsi hänen taposta?" Leopardilaikku kysyi häntäänsä heilauttaen. Nuori soturi oli hetken hiljaa eikä saanut mielestään Kaarnasydämen tappoa. Kyllä. Usvakarvan tappaminen olisi ainoa mahdollisuus tässä tilanteessa, jos Leijonakynsi haluaisi vielä pitää paikkansa Nummiklaanissa.
"Kunhan vain saat hänet ulos klaaninvanhimpien pesästä reviirin eteläpuolelle."

Leijonakynsi odotti korkean kivikeon yllä Usvakarvan saapumista nummeille. Leopardilaikku oli suostunut apuun, mutta nuorempi soturi jäisi tuolle velkaa. Kunhan klaaninvanhin vain saapuisi tälle reviirikaistaleelle, niin vihersilmä saisi päätettyä tuon päivät ja vielä peiteltyä tekonsa viereisessä joessa. Aurinko ei ollut vielä kerennyt nousta huippuunsa, kun takkuturkkinen naaras hitain askelin teki tietään jokea kohti. Siniturkin askel oli raskas ja tuolla ilmeisesti oli jano ulkona roikkuvasta kielestä päätellen. Leijonakynsi pudottautui kivikasan päältä ja vaanivin askelin kulki Usvakarvan taakse.
"Jättikö uusi liittolaisesi sinut?" Klaaninvanhin yhtäkkiä kysyi ja kääntyi katsomaan takanaan vaanivaa nuorta soturia. Kolli hämmentyi siitä, että naaras oli haistanut hänet ja hetkeä myöhemmin tajusi ettei ollut tarkistanut tuulen suuntaa. Leijonakynsi nousi suorille jaloilleen ja katsoi vihan pilke silmäkulmassa Usvakarvaa silmiin. Tämän katseesta paistoi sietämätön suru ja pettymys, mutta myös pelko.
"Mi-mikä liittolainen?" Nuori soturi kysyi muristen.
"Kyllä sinä tiedät. No se Leopardilaikku! Punotteko juonta minun murhaamisekseni?" Klaaninvanhin vastasi ihmeissään. Leijonakynsi katsoi murhaavasti Usvakarvaa, noinkin vanhaksi tuo naaras oli yllättävän älykäs.
"Si-siis luuletko, lu-luuletko todella..", siniharmaaturkkinen kissa kangisteli, muttei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun.
"Sinun aikasi loppui nyt!" Leijonakynsi karjaisi ja ponnisti takajaloistaan kaiken voiman loikkaan kohti klaaninvanhinta. Tuo ulvaisi tuskasta tuntiessaan nuoren soturin tarraavan hampaillaan hänen kurkkuunsa. Kolli puri yhä lujempaa ja lujempaa. Lopulta Usvakarva lopetti rimpuilemisen ja valahti rennoksi kermanvaalean kissan jalkoihin. Maukas lämpimän veren maku tulvahti vihersilmän suuhun.
*Kannattiko levittää perättömiä huhuja minusta...* Leijonakynsi ajatteli, tuntematta tippaakaan syyllisyyden tunnetta rikottuaan soturilakia, tappamalla klaaninvanhimman sekä oman klaanitoverinsa. Nuori soturi päästi hampaansa irti ruhosta ja nuolaisi huuliaan voitonriemuisena. Hän katsoi inhoten Usvakarvan ruumista, minkä jälkeen työnsi ruumiin jokeen, pesten tassunsa ja nurmialueen verestä, peittäen näin myös mahdolliset hajujäljet. Leijonakynsi kääntyi kohti pohjoista ja lähti talsimaan kohti Nummiklaanin leiriä.

Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä puhujankivelle klaanikokoukseen. Hiutalepentu hyppeli innoissaan. " Tänään on se päivä hän huuteli innoissaan. Älä käyttäydy kuin pentu" Hän kuuli hänen siskonsa äänen, mutta hän ei välittänyt siitä vaan jatkoi hyppelyä. Yhtäkkiä hän oli vähällä törmätä vuoristoklaanin parantajaoppilaaseen Opaalitassuun. " A-anteeksi" hän sopersi. Ei se mitään tiedän kyllä, että olet innoissasi , mutta menehän siitä klaanitovereiden luokse." Sanoi Opaalitassu. Tänään on päivä josta pidän ja uskon, että eräs pentukin on odottanut tätä päivää innolla. Hiutalepentu olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla soturioppilas. Tästä päivästä aina siihen päivään jona saat soturinimesi sinut tunnetaan nimellä Hiutaletassu. Mestariksesi tulee Kaunokirjo. Kaunokirjo olet valmis ottamaan oppilaan. Olet osoittanut olevasi hyväsydämminen ja uskollinen ja oletan sinun opettavan kaiken mitä tiedät tälle oppilaalle." Hiutaletassu ja Kaunokirjo koskettivat toistensa kuonoja ja kaikki klaanissa alkoivat huutaa Hiutaletassun oppilasnimeä. " HIUTALETASSU! HIUTALETASSU!" Mitä nyt tehdään". Hiutaletassu hyppeli innoissaan Kaunokirjon ympärillä. Kaunokirjo vastasi viikset hiukan väristen. " Sinä saat ihan ensimmäiseksi siivota pentutarhan". Hiutaletassu katsoi häneen suu hämmästyksestä auki. " Se oli vitsi. Sinun ei tarvitse ainakaan vielä hoitaa sitä tule niin mennään rajapartioon"

//Rajapartion tapahtumat selviää seuraavassa tarinassa//

"Sinä tulit! Odotinkin jo sinua. Tai siis... Tuota... Siis, ehdin jo ihmetellä kun sinua ei näkynyt jo aiemmin partion mukana... Tai siis... Unohda...", Tammisydän takelteli kävellessään Ututähteä vastaan. Päällikkö oli osallistunut illan viimiseen metsätyspartioon, muttei ollut saapunut muun partion mukana, vaan tullut omia aikojaan takaisin leiriin. Oranssiturkkinen soturi ei olisi kestänyt kauaakaan istua leiriuakion laidalla Hiiriturkin, sekä muiden puroklaanilaisten katseiden alla jotka valmistautuivat yöpuulle ja siksi piristyneenä sipsuttikin kumppaniaan vastaan tuon viimein saapuessa kaislatunnelista. Valkoturkkinen naaras kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä ja käveli tuoresaaliskasalle pudottaakseen saaliinsa, joka pääasiassa koostui kalasta.
"Sinullako ikävä minua? Voi Tammisydän kyllä minä tiesin, että murtuisit tuon jäisen kuoren alta", Ututähti sanoi maireasti ja puski Tammisydämen päälakea. Oranssiturkkinen soturitar perääntyi ja oli hieman itsekin hämillään änkytyksestään ja tunnepuuskastaan. Yleensä hänellä ei ollut ongelmaa käyttäytyä viileästi tai olla näyttämättä tunteitaan.
"Menisimmekö pesääsi?" Turkoosisilmäinen naaras kysyi puuskahtaen, kääntyen jo Päällikön pesän suuntaan. Päällikkö huokaisi, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen tyytyi nyökkäämään ja seurasi kumppaniaan pesäänsä. He pääsivät kivipaasin alle juuri ennen kuin sade puhkesi leiriin. Tammisydän tunsi turvautuvan tunteen kiertyvän ympärilleen kun pesän varjot osuivat häneen ja leiriaukion hälinä vaimentui.
"Hiiriturkki kertoi, että Hiutaletassun loppuarviointi oli mennyt mainiosti. Hänestäkin voitaisiin nimittää soturi lähipäivinä", Ututähti sanoi heidän asettuessa alas. Oranssiturkkinen soturitar nyökkäsi ja laski päänsä tassujensa päälle. Päällikkö jatkoi rupatteluaan, ehdotellen Hiutaletassun soturinimeä liittyen tuon vahvuuksiin sun muihin, Tammisydämen lähinnä kuunnellen puolella korvalla. Heillä ei nykyään ollutkaan muita keskustelunaiheita, kuin uudet soturit tai arvuuttelua siitä ketkä puroklaanista saisivat seuraavan pentueen. Molemmat naaraat olivat niin sulkeutuneita omien tunteidensa ja kokemustensa kanssa ettei syvemmästä keskustelusta olisi tullut mitään.
"Miltä Hiutalekajo kuulostaisi? Hiiriturkki koulutti aikoinaan Tummakajoa paljon, kun en omilta kiireiltäni itse ehtinytkään toimia kauhean aktiivisissa mestarihommissa. Nyt kun Tummakajo on siirtynyt Tähtiklaanin metsästysmaille, rauha hänen sielulleen, voisi Hiutaletassun nimeäminen Tummakajon mukaan olla Hiiriturkin mieleen", Ututähti naukaisi ja vilkaisi kumppaniaan. Oranssiturkkinen soturitar ei tiennyt oliko hänen kumppaninsa oikeasti tätä mieltä vai heittikö hän ilmoille vain nasevan kommentin, mihin Tammisydän sentään vastaisi eikä jatkaisi tasaisin väliajoin hymähtelyä.
"Jos sen teet niin Sädetaivas ja Ruskalehti tulevat molemmat kynsimään sinulta korvat päästäsi. Sinun pitäisi ainakin kysyä olisiko heille okei alkaa kuunteleman nimeä Hiutalekajo ja kestäisivätkö he päivittäistä muistutusta menetetystä rakkaasta?" Turkoosisilmäinen naaras tuhahti ja yhtäkkiä hänen ei enää tehnytkään mieli oleskella Ututähden kanssa heidän pesässään. Ulkona oleva sade oli yltynyt jo kaatosateeksi, mutta sekin alkoi tuntumaan jopa jo houkuttelevalta.
"Taidanpa lähteä metsälle...", Tammisydän mutisi ja nousi venytelläkseen raajojaan.
"Mielestäni sinä voisit odottaa aamuun asti täällä ja lähteä vasta sitten. Eihän tuolla edes näe kunnolla mihin astuu", Ututähti naukui ja viittoi soturitarta palaamaan takaisin hänen vierelleen sammalmättäälle. Oranssiturkkinen naaras katsoi ensin kumppaniaan, minkä jälkeen vei katseensa leiriaukiolle. Kylmä tuuli toi kosteutta sisään ja kuten päällikkökin oli sanonut, ei tuossa kaatosateessa edes nähnyt eteensä. Jos Tammisydän metsälle nyt lähtisi, hän tulisi takaisin vain valkoyskän kanssa. Turkoosisilmäinen kissa huokaisi ja päätti noudattaa tuon järkevän naaraan mietteitä ja kömpi takaisin lämpimälle sammaleelle makaamaan. Ututähti käpertyi soturittaren viereen lohduttavasti ja sulki silmänsä onnellisen näköisenä.
"Hyvää yötä", päällikkö kehräsi ja tuon hengitys harveni muutamassa silmänräpäyksessä. Oranssiturkkinen naaras hymähti, valkoturkkisen kissan piti olla todella väsynyt jos pystyi nukahtamaan noinkin nopeasti. Tammisydän käänsi katseensa takaisin pesän suuaukolle ja kuunteli sateen ropinaa haltioituneena. Häntä ei vielä väsyttänyt ja metsälle lähtö kutkutteli vieläkin turkoosisilmäisen kissan takaraivossa. Ja kuin siunauksena, pienen hetken päästä kaatosade laantui pieneksi tihkusateeksi. Soturitar nousi varovasti sammalpediltä ja hiljaa sipsutteli leiriaukiolle. Leirin pohjasta oli tullut hieman mutainen kaatosateen ja hiekkapohjan yhdistelmästä, mutta se ei oranssiturkkisen naaraan menoa haitannut. Yövahdissa oleva Ruskalehti näytti olevan läpimärkä ja kerrassaan huvittava näky karvojen liimaantuessa tuon ihoon, mutta Tammisydän piti naamansa peruslukemilla ja lyhyesti ilmoitti menevänsä metsälle.
"Sade on varmasti haihduttanut kaikki hajut, joten älkää odotelko minua takaisin ennen auringonousua", oranssiturkkinen soturitar naukaisi, ennen kuin katosi kaislatunneliin.

Eihän minulla mitään Summeria vastaan, hän vai oli vihankepeä tai jotain, koska naaras juoksenteli metsässä pitäen kovaa meteliä. Silloin tällöin jouduin vain pelastamaan Summerin mutta eipä siitä mitään haittaa luultavasti ollut, haavat vain aukeilivat ja Summerin piti etsiä lisää seittiä. Huokaus pääsi ilmoille kun venyttelin kankeita jäseniäni levon jälkeen. Summer kehräsi vieressäni ja nousi myöskin, hieman vilkkaanpana. Hän naukaisi iloisena jotain metsästämiseen liittyvää ja lähti pois. Kuulostelin metsää sillä partiot olivat käyneet ihan piilopaikkamme vieressä. Kaksijalkakin oli ravannut jonkin matkan päässä paikasta. -Lampisydän, joku kuiskasi oikealta puolelta. Karvani pörhistyivät ja hyppäsin ilmaan säikähdyksestä. Opaalitassu naurahti. -Älä viitsi, Summer on tuolla ulkona, hän miettii mikä on kumppani kun kerroin siitä hänelle, Opaalitassu kiusoitteli ja samassa Summer kurkkasi Opaalitassun takaa nolona. -Anteeksi, ei olisi pitänyt kysyä, hän maukui häpeissään. -Anna kun katson ne haavat, Opaalitassu ehdotti. Naaras kumartui ja samalla Lampisydän meni maahan makuulleen. Summer väläytti hänelle säälivän ja samalla kiusoittelevan katseen. -Okei, kumppani tarkoittaa erakoilla ja kulkukissoilla lähinnä yhdessä kulkemista, ja joskus ehkä pentuja, Lampisydän selitti, sitä kun oli vaikea selittää. -Ahaa, Summer naukaisi sarkastisesti. -No menen nyt sinne saalistamaan. Summer lähti ja Opaalitassu jäi tutkimaan vielä kaikkia haavoja. Hetken päästä naaras nosti päänsä. -Hyvältä näyttää, voin näemmä lähteä, Opaalitassu totesi ja pujahti pois pesästä. Kuulin kun hän keräsi yrttejä ja sitten taisin nukahtaa.


-Herätys unikeko, toin ruokaa! Summer huudahti ja herätti minut. -Joo, hymyilin, sillä naaras oli kuin aurinko, taisi olla jäänteitä siitä unesta. Söin ja joinkin vähän niinkuin joka päivä. -No, nyt voit kuulemma jo lähteä pesästä, mennäänkö lähemmäs Puroklaania? Summer kysyi kun olin syönyt kylliksi. -Ai kaloja? No kyllä se kai käy, totesin iloisena raittiista ilmasta. Ihanaa kun tuuli viimeinkin viilensi turkkia, nenänpäätä kutitti ja jalkoja vilutti. Summer painautui Lampisydäntä vasten, niinkuin Lampisydänkin Summeria.

-Auh, Summer voihkaisi. -Mitä nyt, hätäännyin. -Pennut ne vain, Summer rauhoitteli ja sitten tajusi punastuen. -Pennut? kysyin hämmentyneenä.

//Heti aika pentumaista eikumitä.

Hallapentu määräili parhailaan Kielopuroa kun Monnipentu tassutti pentutarhaan. Hänellä oli kolme kalaa jotka kolli laski varovasti pesän pienelle kivelle. -Otan isoimman, Hallapentu huudahti voitonriemuisena nopeasta vastauksestaan ja juoksi nappaamaan kaloista isoimman. -Se oli kyllä tarkoitettu Kielopurolle, Monnipentu yritti mutta turhaan, Hallapentu naposteli jo kalaansa.


Kielopuro nukkui sikeästi samaten kuin koko leiri yöpartioita jos niitä edes oli, lukuunottamatta. Hallapentu oli kuitenkin hereillä ja valmiina vaikka mihin. Hallapentu tassutti hiljaa pois pentutarhasta kohti sisäänkäyntiä. Hän luikahti pensaaseen varmistaakseen ettei häntä varmasti nähty. Hallapentu tuli vähän ajan päästä pois pensaasta, ja lähti kohti tuntematonta. Hallapentu aloitti juoksunja sen jälkeen häntä ei olisi nähnyt kukaan. Pian Hallapentu kuitenkin vaipui uneen johonkin pusikkoon minkä hän oli löytänyt.

Unessa Hallapennun eteen ilmestyi pari kissaa jotka näyttivät hohtavan valoa. Valoa saapui joka puolelta ja kun kissat liikkuivat, valoa tuli vain enemmän ja enemmän. He neljä kissaa Hallapentu mukaan lukien istuivat tai seisoivat kivien päällä. Alla virtasi puro. Kolme muuta kissaa hymyilivät Hallapennulle joka oli enemmän kuin hämmästynyt. Yhden kissoista hän tunnisti Kielopuron kertomuksista, se oli Vuoristoklaanin jo kuollut parantaja, Huurrekukka nimeltään. Sitten oli kaksi muuta naarasta, jotka omasivat molemmat Puroklaanin tuoksun, tosin melko laimean sellaisen. -Hei, Hallapentu, aloitti toinen Puroklaanin naaras sointuvalla äänellään. -Suru löytää sinut, kastelee sinut kyynelillään, synnyttää pentusi ja jatkaa reittiään, tulva tuo murheet sinulle mutta kestät ja yrität, koska tiesi on kivikkoinen jo muutennkin, se Huurrekukka selitti.-Ajattelimme kertoa,tulevaisuudestasi vähän, viimeinen kissa jatkoi. Hallapentu tuijotti kissoja inhon vallassa. *Vai että minulle pentuja ja surua.* -Ihan sama ei kiinnosta, Hallapentu tuhahti, mutta mustaturkkinen solakka naaras puroklaanista kietaisi häntänsä Hallapennun ymärille. -Kiinnostaa sinua kultapieni sitten soturina, naaras kehräsi ja katosi yön pimeyteen muiden mukana.

Herätessään Hallapentu räpytteli silmiään kunnes muisti missä oli sekä muisti myäs unen. Se oli outo, pelottava ja kummallinen, mutta Hallapentu päätti unohtaa sen. //Arvaattekos kuka Suru on, ja kuka tuo musta solakka naaras puroklaanista oli?

"Mennään siis katsomaan rajoja" Kaunokirjo sanoi. Hiutaletassu kuuli jostakin takaansa äänen. # Kukakohan siellä mahtaa olla? Hän ajatteli. Hän näki kun aukiolla kävelivät Myrskytuuli Vuoristoklaanin varapäällikkö ja Tuiskuturkki oppilaidensa Tuhkatassun ja Siilitassun kanssa. " Mihin olette menossa? Myrskytuulen oppilas Tuhkatassu kysyi. " Katsomaan rajoja kun on Hiutaletassun ensimmäinen päivä oppilaana. Kaunokirjo sanoi. " Voimmeko mekin tulla? Kysyi Siilitassu. Ilman muuta jos se teidän mestareille sopii. Sanoi Kaunokirjo". " Sopiiko se? kysyi Siilitassu." Toki vastasi Tuiskuturkki ja Myrskytuuli nyökäytti päätään hyväksyvästi.
" No mennäänkö hän kysyi ärtyneenä? Hiutaletassu sinun pitää oppia koulutuksessa myös hiukan kärsivällisyyttä. Sanoi Kaunokirjo kiusoitellen ja hiukan huvittuneena myös". He lähtivät ulos leiristä Kaunokirjo johdossa. Siilitassu tuli hänen viereensä kävelemään ja hän kuiskasi." Minä voin myös näyttää sinulle paikkoja ja Siilitassun tuoksu valtasi hänet kokonaan. Okei, kiitos tarjouksesta, mutta Kaunokirjo näyttää kyllä minulle paikat ". Hän huomasi yhtäkkiä, että he olivat pysähtyneet paikoilleen. # He alkavat jo kohta ihmetellä mihin me jäätiin#. Hän alkoi hivuttautua taaksepäin, mutta Siilitassu huomasi hänen aikeensa. " Mitä sinä teet? Siilitassu kysyi. Me ollaan katsomassa rajoja. Hiutaletassu muistutti ja meidän pitää ottaa toiset kiinni. He lähtivät juoksuun ja seurasivat klaanitovereidensa tuoksua ja lopulta löysivät heidät läheltä Puroklaanin rajaa. " Missä te oikein olitte? Myrskytuuli kysyi. Jäin vaan suustani kiinni hiukan kiinni. Sanoi Siilitassu. " Tämä on Puroklaanin ja vuoristoklaanin välinen raja. Kaunokirjo sanoi. " Haistatko hajumerkit Hiutaletassu" . Hän nyökkäsi. " Oikein hyvä sanoi Kaunokirjo. " Mitä te teette täällä? Kysyi Puroklaanin Kerman vaalea naaras jolla on taivaan siniset silmät ja hänellä oli oppilaansa mukana. " Keitä nuo ovat? kysyi Hiutaletassu mestariltaan. " He ovat Sädetaivas ja hänen oppilaansa Valkotassu. Kierrämme vain rajoja." Sanoi Myrskytuuli. Meillä on uusi oppilas Vuoristoklaanissa ja hänen nimensä on hiutaletassu. Hän seisoi mestarinsa Kaunokirjon ja Siilitassun välissä todella urheasti vaikka häntä jännitti ensikohtaaminen Puroklaanin kissojen kanssa. " Okei nyökkäsi Sädetaivas". Sädetaivas ja Valkotassu lähtivät poispäin rajalta. Hän huomasi, että Valkotassu kuitenkin jäi vielä rajalle. " Onnea Hiutaletassu. Valkotassu sanoi." On hienoa saada uusi oppilas mihin klaaniin tahansa. " Kiitos Valkotassu. Hän sanoi hiljaa niin, että vain Valkotassu kuuli. " Jatketaan makaa ". Sanoi Tuiskuturkki. Kun aurinko oli laskemassa he pääsivät leiriin ja Hiutaletassu tassutti tuoresaaliskasalle. # Olen niin nälkäinen, että voisin syödä vaikka ketun#. Hän ajatteli. Ja kyyristyi syömään. Kun hän oli syönyt hän oli todella väsynyt ja meni oppilaiden pesään ja kysyi Tuhkatassulta. " Missä minä voin nukkua"? Tee makuusija mihin vain haluat". Tuhkatassu sanoi ystävällisesti ja sitten hän asteli makuusijallaan, että siitä tulisi mukavampi ja asettui nukkumaan. Hän heräsi varhain seuravana aamuna ja ei saanut mielestään eilistä kohtaamista Valkotassun Puroklaanin oppilaan kanssa.# Hän vaikutti todella mukavalta ja hiukan ujolta, mutta hän ei voisi ystävystyä tämän kanssa ainakaan todella läheisesti, koska se rikkoisi soturilakia# Hän hiipi pois oppilaiden pesästä ja meni ohi Myrskytuulen joka jakoi päivän partioita ja sitten kun reitti oli selvä hän meni ulos leirin sisäänkäynniltä ja suuntasi metsään. # Hmm voisin vaikkapa saalistaa klaanille. Hän huomasi oravan joka kaikessa rauhassa istui puussa selkä häneen päin. Hän hiipi aluskasvillisuudessa ja kun hän oli tarpeeksi lähellä hän loikkasi ja puraisi oravaa nopeasti niskaan ennen kuin se huomasi mitään ja hän kiitti tähtiklaania hiljaa mielessään. Kun hän oli saalistanut jonkin aikaa hän huomasi, että aurinkohuippu oli mennyt jo vähän aikaa sitten. Hän lähti tallustamaan leiriä kohti orava suussaan, mutta siinä ei ollut kaikki hän kävisi hakemassa loput riistansa jotka oli saanut klaanille. Kun hän palasi leiriin oravaa suussa raahaten hän huomasi klaanikokouksen. " Siinähän sinä olet kuului Aaltotähden ääni suurtasanteelta. Olemme olleet huolissamme. Olin vain metsällä. Sanoi Hiutaletassu päällikölle.



// Tämä tarina jatkuu vielä seuraavassa tarinassa//

Paarmahehkun sydän tykytti juoksupyrähdyksen jäljiltä edelleen, kun partio oli jo kääntynyt pois päin rajalta ja ottanut suunnakseen reviirinsä sydämen. Kissat nousivat pientä nurmen peittämää mäkeä ylös.
”Hienoa, minä raportoin Myrskytuulelle, ettei Puroklaanin suunnalla ollut mitään poikkeavaa”, Pisaraturkki kertasi ja lipaisi rintaansa.
”Mihin mennään pitämään ne taisteluharjoitukset?” Unikkokukka kysyi malttamattomana niin kuin olisi pidätellyt kysymystä koko matkan ajan. Naaran pörröinen häntä hakkasi ilmaa puolelta toiselle.
”Kävisikö tuo?” Kotkasumu, joka oli kerennyt rinteen huipulle ensin, ehdotti. Paarmahehku teki kärsimättömänä pitkän loikan ruskearaidallisen soturin vierelle, ja tähysti suuntaan, johon tuo pitkällä hännällään osoitti. Sivummalla, melkein mäen juurella, oli loiva, hiekkainen kuoppa piikkihernepensaiden ympäröimänä. Pensaiden takana kasvoi muutama lyhyt puu, jotka raidoittivat kissan käpälienjälkien peittämän kuopan varjoillaan.
”Tuo käy hyvin”, mäen pään saavuttanut Pisaraturkki naukaisi hyväntuulisesti ja lähti jolkottelemaan alas. Nuoret soturit tassuttelivat johtajansa perään. Paarmahehku vilkuili ympärilleen ja värähti, kun lehtisateen irrottama lehti läheisestä puusta laskeutui hänen selälleen. Pieni vilunväre kulki kollin läpi. Hiilenmusta soturi katsahti taivaalle, ja näki auringon paistavan vielä pilvikerroksen läpi.
#Kunhan lehtikato ei tulisi liian nopeasti#, hän ajatteli.
”Onko kukaan käynyt täällä ikuisuuksiin?” Unikkokukka kysyi valittava sävy äänessään. Naaras ahtautui piikkisen pensaan läpi ja murahti jättäessään puhtaanvalkoisia karvatuppoja jälkeensä. Kotkasumu vastasi jotain nasevaa viikset väristen. Paarmahehku pujahti solakasti läpi lehtien ja tupsahti matalaan kuoppaan. Se oli tilava, tarpeeksi suuri neljälle täysikasvuiselle kissalle.
”Pisaraturkki”, Paarmahehku kääntyi vanhemman soturin puoleen.
”Oletko käynyt täällä ennen?”
Oranssiturkkinen katsahti taivasta ja kohautti hartioitaan.
”Ehkä joskus.”
”Aika syrjäinen paikka”, Unikkokukka kommentoi kompuroidessaan ylös.
”Kyllä minä muistan käyneeni täällä monta kertaa”, Kotkasumu naukaisi ja käveli edemmäs.
”Tuolla sain iskettyä Pöllönkynttä suoraan kuonoon”, kolli kertoi ja viittoi hännällään erästä kuopan rosoista reunaa. Paarmahehku ravisti päätään. Hän oli saattanut joskus käydä tällä harjoituskuopalla, mutta oli unohtanut sen jo. Taisteluliikkeiden kertaamisesta tulisi tosiaankin hyödyllistä.
”Aloitetaanko jo?” Unikkokukka alkoi marista ja loikkasi Paarmahehkun vierelle. Pisaraturkki vilkaisi nuorta naarasta ja sitten Kotkasumua.
”Miten vain! Jos sinä ja Kotkasumu ensin, sitten minä ja Paarmahehku?”
”Sopii”, Unikkokukka totesi ja siirtyi oitis vastapäätä Kotkasumua, joka perääntyi leikkimielinen kiilto silmissään kohti kuopan reunaa. Valkoinen naaras pörrötti turkkiaan ja siirteli tassujaan kuin valmiina iskemään kyntensä soturitoveriinsa. Paarmahehku tuhahti ja istui Pisaraturkin viereen kuopan laitamille.
Unikkokukka oli alakynnessä suurempaa kollia vastaan, mutta naaras pyrki käyttämään kokoaan hyväkseen. Hän syöksyi klaanitoverinsa sivuille vuorotellen ja väisti selkäänsä kohdistetut läimäisyt taidokkaasti. Paarmahehku seurasi sisarensa liikkeitä ja huomasi tuon silmissä ilkikurisen tuikkeen, kun Kotkasumu horjahti naaraan äkillistä vastaiskua väistäessään. Paarmahehku aisti Pisaraturkin kumartuvan puoleensa, kun vanhempi soturi huomioi Unikkokukan nopeuden:
”Kotkasumu ei ehkä pysy perässä.”
Paarmahehku kohautti hartioitaan ja siristi silmiään. Harjoitus ei ollut vielä ohi. Aivan kuin kolli olisi kuullut Pisaraturkin kommentin, Kotkasumu perääntyi vikkelästi ja otti etäisyyttä vastustajaansa. Hämmentynyt Unikkokukka peruutti ja jousti jalkojaan hyppyyn kärsimättömänä kuin napatessaan karkuun juoksevaa saalista. Kotkasumun silmissä välähti, kun soturi syöksyi vastaan ilmaan loikannutta naarasta ja paiskasi hänet maahan. Unikkokukka ulvahti ja kömpi nopeasti jaloilleen.
”Tuo sattui!” naaras kivahti ja ravisteli hiekkaa turkistaan ärtyneenä.
”Minä voitin”, Kotkasumu julisti ylpeänä ja tassutteli hänen ohitseen häntä leikkisästi kippuralla.
”Nyt on meidän vuoro!” Pisaraturkki naukui ja loikki innokkaasti keskelle kuoppaa. Paarmahehku jolkotti maltillisesti kollia vastapäätä ja katsoi matkalla kuinka Unikkokukka ja Kotkasumu istahtivat rinnakkain. Hiilenmusta soturi odotti, että naaras olisi tappionsa tuomasta katkeruudesta nälvinyt häntä jotenkin, mutta sisko tuntui uppoutuneen omiin ajatuksiinsa.
#Nyt on keskityttävä tähän#, Paarmahehku mutisi mielessään ja ravisti päätään hiukan. Pisaraturkki katsoi häntä tarkkailevaisesti alkaessaan kiertää kuopan reunusta. Paarmahehku vastasi oranssiturkkisen kollin katseeseen ja luimisti korviaan. Hän ei halunnut hävitä ja nolata itseään toisten sotureiden edessä. Mutta Pisaraturkki oli paljon kokeneempi. Eikä Paarmahehku ollut hionut taistelutaitojaan ikuisuuksiin. Yhtäkkiä hiilenmustan kollin jalat tuntuivat veltoilta. Paniikki roihahti soturin rinnassa.
Silloin Pisaraturkki syöksähti häntä kohti. Paarmahehku iskeytyi maahan ja haroi ilmaa käpälillään. Pisaraturkki painoi häntä maahan hieman yllättyneenä siitä, miten helposti nuorempi soturi oli kaatunut. Ajatukset vilisivät Paarmahehkun päässä, mutta tuo ei kerennyt tehdä päätöstä seuraavasta liikkeestään kun vaistot saivat hänet rimpuilemaan ylös ja huitomaan Pisaraturkkia etukäpälillään, joihin kuohahtanut veri oli saanut ne toimimaan taas. Pisaraturkki sähähti ja hypähti takajaloilleen vastatakseen Paarmahehkun iskuihin voimakkailla läimäisyillä. Hiilenmustan kissan karvat sojottivat sinne tänne, kun hän otti vastaan kovan lyönnin poskeensa. Vastaukseksi hän ärähti ja hakien voimaa takajaloistaan loikkasi kiinni vastustajaansa. Pisaraturkki horjahti ja perääntyi ravistellen päätään. Paarmahehku suoristi selkänsä ja valmistautui seuraavaan hyökkäykseen. Hän oli unohtaa, että harjoitus oli enemmän leikkiä kuin oikeaa taistelua, eikä hän saanut pitää edes kynsiään esillä.
#Hengitä#, hän muistutti ankarasti itselleen haukkoessaan happea. Pisaraturkki ei jäänyt odottamaan, että klaanitoverinsa olisi saanut hengityksensä tasattua, vaan juoksi häntä kohti. Paarmahehku puri hampaitaan yhteen ja huitaisi ilmaa oranssiturkkisen kissan nenän edestä pitääkseen hänet kauempana. Musta kolli yritti kerrata eri taisteluliikkeitä kuumeisesti mielessään, mutta tieto tuntui valuvan kiireessä pois hänen päästään. Pisaraturkki otti pari askelta taaksepäin, ja lukitsi hetken katseensa Paarmahehkun lapaan. Paarmahehku kierähti maahan, pois oranssiturkkisen alta, ja kömpi salamannopeasti ylös.
#Tilaisuus!# kollin mielessä välähti, kun hän näki Pisaraturkin selän edessään. Soturi loikkasi ja painoi käpälillään vanhemman soturin selkää, kun ei voinut tarrautua kynsilläänkään. Pisaraturkki, joka oli juuri siirtänyt painopisteensä taakse kääntyäkseen takaisin Paarmahehkua päin, horjahti eteen, ja lysähti kuono edellä maahan. Paarmahehku putosi kiroten alas kylki edellä maahan. Pisaraturkki nousi takaisin jaloilleen, ja alkoi heti pyyhkiä tomua kuonoltaan.
”Heh, sinä näytät aivan myyrältä!” Unikkokukka huudahti kauempaa ilkikurisesti. Paarmahehku vilkaisi vihreäsilmäistä kollia, joka pyöräytti silmiään ja katsahti sitten Paarmahehkuun pieni hymy kasvoillaan. Kolli vastasi vastahakoisella hymyllä takaisin. Pisaraturkki oli ollut voimakas vastustaja.
Unikkokukka tassutteli kahden soturin väliin.
”Kumpi teist-”
Ennen kuin naaras päätti lauseensa, Paarmahehku naukui:
”Minä voin olla nyt sinua vastaan.”
#Taidan tarvita lisää harjoitusta#, tuo ajatteli.

Ruusulaulu katseli omassa hiljaisuudessaan tähtiä, kun istui vartiossa. Tähti sun muukin kapine lenteli taivaalla ja Ruusulaulu hytisi. Punaliekki ja Tammisydän sekä Jänötuli olivat viimeiset nimitetyt soturit, ja heidän nimityksensä oli pitänyt tottakai pitää ennen Ruusulaulun. Mutta nyt nimensä kanssa Ruusulaulu iloitsi. Silloin hän näki tuikkivsn vitivalkoisen tähden, joka oli hänen perheensä tähti, tai niin Ruusulaulu ajatteli. Mutta tähti näytti tippuvan ja lopulta sitä ei enään näkynyt, eikä Ruusulaulu enään tuntenut oloaan rakastetuksi.

kuun päästä.

-Ruusulaulu! Tule partioon! Punaliekki, joka oli taas kerran päätetty partion johtajaksi, huikkasi. -Tulossa, Ruusulaulu vastasi, ravisteli turkkiaan, venytteli, ja lähti partion perään. Aamupartio kier koko reviirin rajat, saalisti vähän, ja muutenkin merkitsi rajoja. Se oli tavallsta isompi mutta pian partio jo jaettiin Ruusulaululle ja Punaliekille. Punaliekin partio tarkistaisi rajat ja Ruusulaulun saalistaisi. Ruusulaulu kohautti lapojaan ja yhdessä Lumotassun, Punalehden ja Sammalsateen kanssa hän lähti saalistamaaan. He saivat saaalista niinkuin normaalistikkin. Päivä oli kaikin tavoin normaali. Ehkä liiankin, sillä Ruusulaulu oli pitkästyä kuoliaaksi. Kun Ruusulaulu oli saanut syödäkseen, naaras lähti nukkumaan. Unikaan ei ollut mitenkään hieno taikka omituinen, ja Ruusulaulu oikeasti pitkästyi. Lopulta hän päätti vain mennä uimaan. Ruusulaulu piti uimisesta, ja hänen mielestään se virkisti sopivasti. Joki oli melko viileä, joten Ruusulaulu lähti tutkimusmatkalle.

//jatkuu ens Ruusun tarinas ofc

"Punaliekki! Tule katsomaan kuinka ison kalan sain!", Ruusulaulu huusi pesän ulkopuolelta. Punaliekki vastasi unenpöpperössä "Tullaan!", Punaliekki venytteli ja jolkutti ulos pesästä. Ruusulaulu, Jänötuli ja pari muutakin soturia istuivat siellä katselemassa valtavaa kalaa. "Miten sinä tuollaisen oikein sait?", Punaliekki henkäisi. Ruusulaulu vastasi "En oikein itsekään ole varma. Ehkä vain onnella.", Punaliekki oli hämmentynyt. Miten kukaan Tähtiklaanin nimeen voisi saada tuollaista? "Se...on hieno." Hän maukui hiljaa.

*Voisin varmaan nyt mennä saalistamaan.*,
Punaliekki ajatteli ja tassutti Hiiriturkin ja Ututähden luo. "Menen metsästämään. Haittaako?" Punaliekki kysyi. "Mene vain. Tuoresaaliskasa kaipaa vähän täydennystä" Ututähti vastasi ja vilkaisi, melkeinpä tyhjään, tuoresaaliskasaan. "Ota mukaasi vaikka Ruusulaulu ja Tammisydän." Hiiriturkki lisäsi. "Hyvä on." Punaliekki maukui. "Ruusulaulu! Tammisydän! Mennään saalistamaan!", Punaliekki huusi kahdelle ikäiselleen soturille jotka keskustelivat vieläkin siitä kalasta aukion laidassa. Molemmat huusivat yhtä aikaa "Tulossa!", ja he pinkaisivat Punaliekin luokse. "Mihin mennään?", Ruusulaulu kysyi innoissaan. "Lähdemme vähän kauemmas joelle.", Punaliekki vastasi. "Mennään sitten ettei tuhlata aikaa!" Tammisydän huusi karhunvatukkatunnelilta. Punaliekki ja Ruusulaulu kiitivät hänen peräänsä. Kun he pääsivät joelle, he kuulivat vertahyytävän kirkaisun. Punaliekki ei tiennyt mikä se oli, mutta häntä alkoi heikottaa ja pelottaa. Hän kaatui maahan veri korvissa kohisten. *Voi Tähtiklaani, ei kai ole vielä minun aikani kuolla?* Punaliekki ajatteli, ja hänen ajatuksensa täyttyivät pimeydestä.

"Punaliekki, oletko kunnossa?" Puroklaanin parantaja Yöturkki kysyi. "Olen, mutta missä Tammisydän ja Ruusulaulu? Ovathan hekin kunnossa?" Punaliekki naukui. "He ovat aivan kunnossa ja menivät kertomaan Ututähdelle että menetit tajuntasi." *Menetin tajuntani? Tähtiklaanin tähden, mistäköhän se johtui?* Punaliekki ajatteli. "No, voisin varmaan mennä nyt." Yöturkki vastasi "Niin voitkin." Punaliekki tassutti aukiolle ja näki Ruusulaulun ja Tammisydämen istumassa kivellä. Heistä leijaili pelkotuoksu. "Hei! Oletteko kunnossa? Saitteko selville mikä se outo asia tai otus oli?" Punaliekki kysyi Ruusulaululta ja Tammisydämeltä. He kääntyivät katsomaan. "Emme saaneet selville, mutta tärkeintä on että olet kunnossa." Ruusulaulu vastasi. *Mikä ikinä se olikaan, klaanitoverit pitävät minusta huolta ja minä heistä.* Punaliekki ajatteli iloisena.