Oranssiturkkinen veljeni pyöritteli ärsyyntyen silmiään.
-Sanoinhan jo, että en yksinkertaisesti voi kertoa! Aurinkotassu sammalsi, marssien tomerasti pois, häntäänsä ylidramaattisesti heilauttaen.
Olin kuulevani vielä oranssin kollin urahtavan itsekseen ennen kuin tämän maata järisyttävät askeleet vaipuivat kuulumattomiin, niiskautin ylimielisesti nenääni veljeni loittonevalle selälle, minusta kolli olisi voinut paljastaa loputkin asiasta, eikä pimittää minulta, omalta sisareltaan kaikkea. Käännyin ympäri yrittäen pakottaa kasvoilleni rauhallisen, mutta neutraalin ilmeen, jotta näyttäisi siltä kuin selkkausta minun ja veljeni välillä ei olisi koskaan sattunutkaan. Tomukukka pujotteli pahoittelevasti nyökkäillen muiden, syömiseen keskittyneiden kissojen lävitse hakien katsettani, arvelin naaraan mustille kasvoille levinneestä iloisesta ilmeestä, että tällä oli minulle asiaa tai jopa jokin tärkeä tehtävä. Odotin innostuneena aloillani, saisin viimeinkin tuhlata liiallisen energiani pois askaretta suorittaessani, viikseni väpättivät innostuneena kun mestarini oli puhe-etäisyydellä, naaras hengähti ensin syvään, kuin olisi juossut täydellä vauhdilla kolmen ketunmitan verran.
-Taivaslilja pyysi sinut mukaansa yrttejä keräämään, mestarini lausahti vilkuillen minua kurtistuneiden kulmiensa alta.
-Ongelmia? Mustaturkkinen naaras lisäsi silmät huolestuneesti välkähtäen.
Pudistin huojentuneena päätäni, Tomukukka ei siis ollut kuullut keskusteluani veljeni kanssa.
-Hyvä! Mene Taivasliljan luokse mahdollisimman pian! Mestarini naukaisi hilpeästi ja lähti tassuttamaan takaisin tulosuuntaansa.
#En vain tajua, että mitä ihmettä Taivaslilja minusta haluaa!#
Käänsin katseeni parantajanpesälle, jonka edessä Taivaslilja voisi hyvällä tuurilla olla.
Lähdin kuuliaisesti jolkottamaan parantajanpesän edessä itseään sukivaa, nuorta parantajaa kohti iloisena siitä, että voisin siirtää ajatukseni hetkeksi yrttien tunnistamiseen.
-Tarvitsit kuulemma apua! Huikkasin täplikkäälle naaraalle mustat korvat pirteästi pystyyn nostettuna.
Parantaja nosti katseensa turkistaan ja hymyili ystävällisesti minulle.
-Mukavaa kun sain innokkaita apuvoimia! Naaras naukaisi nousten ylös istuma-asennosta, tämä venytteli vielä autuaasti kaikki neljä jalkaansa.
Nyökkäsin kohteliaasti Taivasliljalle kun tämä oli valmis, naaras tuijotti minua odottavasti, kuin minun olisi hänen sijastaan pitänyt päättää, että milloin lähdemme metsästämään yrttejä.

//Tällänen nyt tällä kertaa :3

Makasin parantajan pesässä vierelläni minua epäilevästi hiljaa katsova Yöturkki.
”Käytkö öisin missään?” Harmaa mustaraidallinen kolli kysyy.
”En tietenkään!”Sanon
”Edes unissasi?”Hän katsoo minua epäilevästi ruskeilla silmillään.
En tiedä mitä sanoa..#Kyynkieli on kieltänyt..# Mutta sielussani haluaisin vain sanoa.Lopulta kamppailtuani hetken aikaan itseni kanssa Kyynkieli voittaa.
”Öää..En.” Mutisen.
”Varmastiko?”Yöturkki kysyi.
”Joo.” Sanon
”Mistä haavasi sitten johtuvat?”Yöturkki kysyy.
”En tiedä.”Naukaisen.
”Mmm..No joudut olemaan pari päivää täällä.Haavasi ovat sen verran vakavia..” Yöturkki sanoo ja laittaa hämähäkin seittiä kylkeeni lisää.
”Okei okei kerron!”Sanon epäröivästi.
”No?”Yöturkki kysyy.
”Menin ulos...Metsään...Ja törmäsin kettuun......” Mutisin.
”Miksi sinut sitten löydettiin pesästäsi nukkumassa sikeästi etkä valittanut haavoistasi?”Yöturkki kyseli.
”En halunnut jäädä kiinni...” Sanoin ja katsoin käpäliini.
”Ahaa..Vaikka olit hengenvaarassa?”Yöturkki katsoi minua hyvin epäilevästi.
”Äö...”Mutisin hermostuneena.
#Entä jos paljastun??Kyynkieli tappaa minut!!#
”Oliko metsässä pimeää?” Yöturkki kysyi.
”Joo..Ei yhtään auringonvaloa..”Mutisin.
Yöturkki nyökkäsi ja jätti minut rauhaan.
#Luovuttiko hän?# Kysyn itseltäni mielessäni.#Varmaan,Ja se on hyvä! Hän ei saa estää harjoituksiasi!#Ääni sanoi itsevarmasti mielessäni.
Olen silti hieman hermostunut.
#Olisiko pitänyt kertoa??#.
Pudistin ajatuksissani päätäni.
#Ei..Hän ei saa pilata tätä juttua!# Ajattelen.
Kuristun kohta näihin ristiriitaisuuksiin mielessäni.
Pian Yöturkki tulee jonkun vihreän kasvin kanssa luokseni.”Syö tämä,Tämä lieventää sinun yhdessä haavassasi olevaa tulehdusta.” Kissa sanoi ja söin mukisematta yrtin.Yleensä en suostuisi mutta nyt olin nyt niin väsynyt ja romuna etten jaksanut välittää.
”Hyvä,Syö myös nämä.”Yöturkki sanoo ja antaa jotain siemeniä.
Syön siemenet vaivoin.
”Kyllä se tuosta..” Yöturkki kuiskaa ja sitten nukahdan.


//Tällänen lyhyt väliluku Monnilla.

”Huomenna meillä on nimitys menot!!”Tulipentu sanoi ja hyppeli iloisena.
”Niin on!!”Sanoin ja hypin myös.
Olimme juuri saaneet tietää että kaikki neljä.Tulipentu,Raivopentu,
Veljeni Käärmepentu ja minä.Kuolontähti oli kertonut että meistä tulee huomenna oppilaita.”En malta odottaa!”Käärmepentu sanoi iloisesti.
”Ai että mestarisi itkee saadessaan tietää että sinusta tulee hänen oppilaansa?”Kysyin piikitellen.
”Ei vaan kun olen paras oppilas minkä hän on ikinä nähnyt!”Käärmepentu sanoi itsevarmasti.
”Niin varmaan...”Raivopentu mutisi.
Käärmepentu irvisti meille mutta jatkoimme silti juhlimista.Lopulta olimme juhlineet niin kauan,Että jalat eivät kantaneet ja jouduimme rättiväsyneinä makaamaan keskelle leiriä.
”Huhhuh...”Huilailin ja nuolin käpäliäni jotka olivat arvilla.
”Ehkä meidän pitäisi levätä huomiseksi?”Tulipentu kysyi.
”Ei minun tarvi levätä!”Raivopentu sanoi itsevarmasti.
”Etkö väsy silloinkaan kun kävelet kerrankin yli kaksi ketunmittaa?”Tulipentu irvaili.
Raivopentu tuhahti ja lähti veljeni kanssa pois.
”Hah...” Naureskelin,Kerrankin minulla oli OIKEASTI itsevarma olo.Katselin kun näin että Käärmepennun ja Raivopennun menevän syömään.#He ovat kasvaneet hurjasti..# Ajattelin kun katsoin Valtavia kolleja.”Miksen minä ole noin iso kuin vaikkapa Käärmepentu...?” Mietin ääneen ja katsoin itseäni.
Olin hirveän pieni veljeni verrattuna,Suorastaan pieni pentu.
”Koko ei kerro kaikkea..”Tulipentu naukui vaisusti.Lohduttauiduin Kollin sanoista mutta ihmettelin miksi hän oli noin vaisu.#Oliko hän niin väsynyt?Hänhän yleensä oli hirveän ilkeä kaikille..# Mietin ja nousin hakemaan saalista.
”Tuletko mukaan?”Kysyin.
”Toki..”Tulipentu naukaisi ja tassuttelimme melkein kylki kyljessä saaliskasalle.

”Saapukoon jokainen tappamiseen kykenevä luukummun juurelle klaanikokoukseen!” Kuolontähti huutaa.
#Vihdoinkin..# Ajattelen kun kipitän eturiviin Tulipennun ja Käärmepennun väliin.
”Nyt on se hetki!”Tulipentu kuiskaa.
Kuolontähti nyökkää ja astelen päällikön eteen muiden kanssa.
Kuolontähti aloittaa puheensa heti kun kaikki ovat asettuneet ja katsoo ensimmäisenä Raivopentua.
”Raivopentu,Olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla oppilas,Tästä päivästä lähtien siihen saakka,Kunnes ansaitset soturinimesi,Sinut tunnetaan Raivotassuna.Mestarisi on Kultakyyhky.”.Kuolontähti sanoo ja Sekavaturkkinen-ja luonteinen siniharmaa naaras nousee Raivotassu eteen.
”Hei.”Naaras sanoo ja koskettaa neniä kollin kanssa,mutta Raivotassu ei vastaa muuta kuin murahtamalla jotakin.”Kultakyyhky,Olet valmis ottamaan oman oppilaan.Olet osoittanut olevasi hyvä taistelija ja vahva luonne,Ja oletan sinun opettavan kaiken osaamasi oppilaallesi.”
Sitten Kuolontähti katsoo Tulipentua.
”Tulipentu,Olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla oppilas.Tästä päivästä lähtien siihen asti,Kunnes ansaitset soturinimesi,Sinut tunnetaan Tulitassuna.Mestarisi on Diamond.”
”Diamond,Olet valmis ottamaan oppilaan.Olet osoittanut olevasi hyvä taistelemaan erityisesti pimeässä ja vahva,Ja oletan sinun opettavasi kaiken osaamasi oppilaallesi.”
Tulitassun eteen astelee komea hailakanpunainen kolli,Jolla on kirkkaat keltaiset silmät.Molemmat nyökkäävät toisilleen ja koskettavat pienesti neniä.
Sitten Kuolontähti katsoo Veljeäni,Käärmepentua.
”Käärmepentu,Olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla oppilas.Tästä päivästä lähtien siihen asti,Kunnes ansaitset soturinimesi,Sinut tunnetaan Käärmetassuna.Mestarisi on Helmiturkki.” Sitten Veljeni eteen astelee suuri harmaa kolli,Jonka pohjakarva on mustaa ja otsassa on suuri valkoinen läikkä.”Helmiturkki,Olet valmis ottamaan oppilaan.Olet osoittanut olevasi Vahva ja mahtava taistelija,Oletan myös että opetat kaiken osaamasi oppilaallesi.”Kuolontähti naukaisi Helmiturkille.”
Kollit nyökkäävät toisilleen ja mutisevat jotain ’hein’ tapaista,Sitten he koskettavat hyvin pienesti neniä.
Sitten viimeisenä totaalisen musta naaras katsoo minua.
”Susipentu,Olet täyttänyt kuusi kuuta,Ja sinusta on aika tulla oppilas.Tästä päivästä lähtien siihen asti,Kunnes ansaitset soturinimesi,Sinut tunnetaan Susitassuna.Mestarisi on matukka.”Yhtäkkiä edessäni on vaaleanruskea kolli jolla on tummempia raitoja.
Sitten Kuolontähti alkaa puhutella Matukkaa,”Matukka,Olet valmis ottamaan oppilaan.Olet osoittanut olevasi itsenäinen ja tavoitteellinen.Ja oletan myös että opetat kaiken osaamasi oppilaallesi.”
Kolli nyökkää Kuolontähdelle ja kissat alkaavat hurrata,
”Raivotassu! Tulitassu! Käärmetassu! Susitassu!”
Olin ratketa ylpeydestä.

///Joo tällänen

Kuusikko saapui pensaiden reunustamalle aukiolle, jonka keskellä oli leveä ja laaja, hiekkainen kuoppa. Ilmassa häilyi vahvaa Vuoristoklaanin ominaistuoksua monen kuun ajalta. Paarmatassu tunsi tämän paikan hyvin, ja oli harjoitellut täällä monesti.
”Sovimme aiemmin, että tänään keskitytään puolustukseen ja vastaiskuihin”, Mustikkasielu kertoi, ja käveli joukon etunenässä kuopan loivalle reunalle.
”Aivan”, Uskosielu sanoi, ja näytti hännällään kolmelle oppilaalle, mihin heidän tuli istua. Loskatassu, Unikkotassu ja Paarmatassu istuivat riviin, ja katsoivat, kuinka heidän mestarinsa alkoivat näytellä esimerkkejä taisteluliikkeistä.
”Ensiksi hieman väistöliikkeitä”, Korpinkutsu selosti, ja kyyristyi Mustikkasielun eteen Uskosielun siirtyessä kauemmas. Mustikkasielu peruutti hieman, ja soturit alkoivat kiertää toisiaan pienessä kehässä. Korpinkutsun pikimusta, pitkä häntä heilui puolelta toiselle, kun kolli alkoi puhua:
”Taistelussa vastustajan liikkeiden ennakointi on tärkeää. Kaikki lähtee siitä, että tarkkailette vastustajan silmiä.”
Korpinkutsu näytti esimerkkiä lukitsemalla katseensa tiukasti Mustikkasielun silmiin. Valkoinen naaras nakkeli niskojaan kuin haastettuna, ja jännite kahden välillä alkoi tiivistyä. Yhtäkkiä laikukas soturi syöksähti eteenpäin ja nosti käpälänsä iskeäkseen Korpinkutsua; kolli oli kuitenkin jo kerennyt tehdä oman syöksähdyksensä ja oli poissa naaraan tieltä.
”Näin äsken Mustikkasielun silmistä sen, mille puolelle hän aikoi hyökätä, ja niin pystyin väistämään”, musta soturi selitti lyhyesti ja venytti selkäänsä.
”Tähänkään tekniikkaan ei kuitenkaan aina voi luottaa”, Uskosielu huomautti sivummalta.
”Aivan yhtä hyvin Mustikkasielu olisi voinut harhauttaa Korpinkutsun katsomalla kohtaan johon ei aikonutkaan iskeä.”
Mustikkasielu nyökkäsi ja lipaisi rintaansa:
”Tämä on kaikista yleisin tapa väistää, mutta liikkeeseen voi lisätä muutakin.” Hän viittoi hännällään Korpinkutsua kiertämään taas kehää kanssaan. Paarmatassu katseli silmät viiruina, kun oli Loskatassun mestarin vuoro olla hyökkääjä. Kolli oli nopea liikkeissään, ja huitaisi voimakkaan näköisesti käpälällään suoraan kohti Mustikkasielun kasvoja. Laikukkaan naaraan silmät välähtivät, kun hän näki iskun tulevan ja kyyristyi salamannopeasti vasten maata. Sitten hän kierähti sivulle, ja ponkaisi jaloilleen. Korpinkutsu kerkesi hypähtää taakse, ennen kuin toinen soturi ennätti loikata hänen niskaansa.
”Näin se tehdään. Mielestäni paras väistö on sellainen, jonka jälkeen vastahyökkäys on helppo tehdä”, Mustikkasielu naukui ylpeästi ja suoristi selkänsä.
”Mutta mistä voi tietää, aikooko vastustaja hyökätä oikeasti vai harhauttaa?” Unikkotassu kysyi kurtistaen kulmiaan. Uskosielu tassutteli toisten mestareiden rinnalle.
”No, oikeassa taistelussa asia jää usein kiinni vaistoihin, koska tuntematonta kissaa saattaa olla mahdoton lukea, mutta luonnostaan taitava taistelija saattaa oppia ajan kanssa senkin. Nyt kun te sisarukset taistelette toisiaan vastaan, voitte koittaa päätellä toistenne liikkeitä tuntemanne mukaan”, kermanvaalea soturi selosti, ja viittoi hännällään oppilaita siirtymään kuopalle. Paarmatassu nousi ylös ja koukisteli kynsiään, vaikkei niitä taisteluharjoituksissa saanutkaan käyttää. Opetustuokiota katsellessaan hänen raajansa olivat puutuneet.
”Ensin vaikka Unikkotassu ja Paarmatassu, väistäkää ja hyökätkää vuorotellen. Vaihdetaan kohta”, Korpinkutsu naukui, ja asettui vikkelästi Loskatassua vastapäätä, ja alkoi opastaa oppilastaan hyökkäämään. Uskosielu ja Mustikkasielu nyökkäilivät siirtyessään seuraamaan omien oppilaidensa taisteluharjoitusta.
Ensiksi Unikkotassu tuntui aavistavan jokaisen liikkeen, jota Paarmatassu yritti. Kun kolli koitti loikata sivulle, tai kierähtää toiselle, Unikkotassu tukki hänen tiensä. Kun oli Paarmatassun vuoro hyökätä, vaikka hän yritti harhaanjohtaa toista oppilasta katseellaan, pääsi hän iskemään taitavasti väistelevään Unikkotassuun vain harvoin.
”Miten?” hiilenmusta kolli puuskahti jäädessään taas alta pois liikkuvan sisarensa varjoon.
”Älä ole noin ennalta-arvattava, Paarmatassu!” Mustikkasielu huudahti kuin käskien. Paarmatassu luimisti korviaan ja katsahti kahteen mestariin jotka istuskelivat heidän lähellään.
#Yritän#, hän huokaisi mielessään, ja koukisti jalkojaan valmiina väistämään Unikkotassun seuraavan osuman. Kollioppilas katsoi siskonsa järvensinisiin, suuriin silmiin. Niitten kirkkauteen suoraan katsominen liian pitkään kirveli, ja niiden pyöreä muoto alkoi ajelehtia naaraan harmaavalkoisilla kasvoilla kuin väreet lammikon pinnalla.
#Keskity nyt#, Paarmatassu ärähti ajatuksissaan, ja koitti keskittää katseensa niin, että erottaisi mihin Unikkotassu edes katsoi. Tuuheaturkkisen oppilaan silmät kävivät ensin jossain Paarmatassun kyljen seudulla, ja sitten hänen käpälissään.
#Ehkä hän iskee nyt kylkeeni? Äh, en minä tiedä#, kolli sähisi mielessään, ja päätti vetäytyä taaksepäin olettaen että naaraan aikeena oli osua hänen kylkeensä. Päätös oli oikea, ja Unikkotassu hyökkäsi sinne, missä Paarmatassu oli juuri ollut. Kolli käytti tilaisuuden hyväkseen, ja kampesi sisarensa kumoon tönäisemällä häntä rintaan.
”Au!” valkea naaras valitti osuessaan maahan, vaikka isku olikin ollut keveä. Paarmatassu irvisti.
”Hyvä”, Uskosielu naukui pienesti. Paarmatassu henkäisi, ja veti ilmaa taas sisäänsä tasatakseen hengityksensä. Sitten taisteluharjoitukset jatkuivat.

Oli jo ilta, ja kuunhuippu oli lähestymässä. Pesästään ilmestynyt Aaltotähti loikkasi Puhujakivelle, ja ulvaisi kutsun klaanikokoukseen. Leirin laitamilla jo hetken norkoillut Paarmatassu tassutteli keskelle, ja ahtautui oppilaiden läpi istumaan sinne missä oli tilaa. Pian hänen vierelleen ilmestyi Keltatassu, oranssiturkkinen ja mustakuvioinen pieni naarasoppilas, jonka rinta oli valkea, vanaedessään raidallinen sisarensa Perhostassu.
”Paarmatassu, tiedätkö sinä mitä tämä koskee?” Keltatassu kysyi piipittäen hiljaa.
”Kokoontumista”, Paarmatassu kuiskasi hänelle pikaisesti, sillä koko aukio alkoi hiljentyä – Aaltotähti aloitti.
”Julkistan nyt kokoontumiseen lähtijät. Sotureista mukaan tulevat Uskosielu, Korpinkutsu, Jäkäläaskel, Mustikkasielu, Pisaraturkki, Jänisloikka, Tuiskuturkki ja Ruskasiipi.” Päällikön katse läpäisi leirin, kun hän luetteli nimiä.
”Oppilaista lähtevät Tuhkatassu, Pikkutassu, Perhostassu sekä Siilitassu.”
Luola puhkesi puheensorinaan. Keltatassu voivotteli pettyneenä kahdelle sisarukselleen, jotka tohkeissaan odottivat kokoontumiseen pääsyä. Paarmatassu pyöräytti silmiään, ja nousi vaivalloisesti ylös. Aaltotähti julisti vielä klaanikokouksen päättyneeksi ja totesi, että heidän tulisi lähteä ennen kuunhuippua. Kokoontumiseen lähtevä kissaryhmä alkoikin pikkuhiljaa erkaantua muista kohti leiriluolan uloskäyntiä. Paarmatassu tassutteli sivummalle muidenkin kissojen lähtiessä omille pesilleen. Oli jo lähes kuunhuippu, kun kokoontuminen pian pidettäisiin, ja Paarmatassunkin päivä oli ollut pitkä.
Kolli antoi käpäliensä viedä itsensä aina pehmoiselle makuusijalleen asti. Hän käpertyi siihen kerälle, ja painoi päänsä sammaleeseen. Luolaston kylmään kivilattiaan tottuneena siinä makaaminen oli rentouttavaa. Juuri, kun Paarmatassu oli nukahtamassa, pimeästä kuului hiljainen naukaisu:
”Haluatteko kuulla yhden tarinan?”
Paarmatassu tunnisti sen Piikkitassuksi. Hetkeen vastausta ei kuulunut, mutta pian Loskatassu kuiskasi:
”Joo, minä en saa unta.”
Paarmatassu avasi silmänsä, eikä nähnyt enää vain pikimustaa. Piikkitassu kähisi hiljaa jotain, ja kohta alkoi kuulua vaimeaa kahinaa.
”Mitä te oikein teette?” Paarmatassu mutisi kysymyksen kissoille, joista moni oli juuri työntänyt sammalpetiään lähemmäs kermanväristä kollia.
”Piikkitassu aikoo kertoa tarinan”, Unikkotassu kuiskutti ja heilautti tuuheaa häntäänsä innostuneena öisestä ja arvoituksellisesta tunnelmasta. Paarmatassu tuhahti pienesti, ja vilkaisi oppilaiden pesän aukinaista suuta, josta näki tyhjälle aukiolle.
#Toivottavasti kukaan ei huomaa#, kolli ajatteli noustessaan, ja raahasi lyhyen matkan petiään kohti Piikkitassua, pesän takaosaa. Kun hiilenmusta oppilas oli valmis, Piikkitassu katseli vielä ympärilleen varuillaan, ennen kuin aloitti. Monta oppilasta oli tässä, mutta osa nukkui. Olisi pysyttävä melko hiljaa, eikä kukaan sotureistakaan saisi kuulla seuraavia sanoja.

”Mennäänkö saalistamaan?” kysyin Matukalta viattomasti.Olin joutunut ensimmäisen päiväni olemaan leirissä,Enkä ollut päässyt tositoimiin.
”Mm...” Vaaleanruskea kolli sanoi ja katsoi minua silmiin.
”Jooko? Voidaan kutsua vaikka Tulitassu mukaan!”Sanon.
”Tulitassu meni taisteluharjoituksiin Käärmetassun kanssa,Kysyn Kultakyyhkyltä ja Varpuskynneltä,Pääsisivätkö hekin.” Matukka katsoi arvioivasti minuun.
#Kiva...Raivotassu ja Lumotassu joka ei kyllä lumoa ollenkaan..# Kirosin itsekseni.
”Käyn kysymässä.” Kolli kysyy ja lähtee hetkeksi.
Juuri kun olen kiroamishetkeni huippukohdassa,Matukka palasi ja katsoi iloisena minua.
”He suostuivat!”Hän Naukaisi.
”Mahtavaa...”Mutisin tympääntyneenä.
”Hei taas!” Raivotassu sanoo ylimielisesti ja katsoo minua kuin sairasta hiirtä kun hän saapuu mestarinsa Kultakyyhkyn kanssa luoksemme.
”No terve..”Mutisen ärtyisästi.
Soppaa tulee vielä pahentamaan Lumo’Rujo’tassu likaisine ja arpeutuneine turkkeineen.
Juuri kun olen lähtemässä hirveän seurueemme kanssa,Ohramyrsky saapuu luoksemme oppilaansa Pihlajatassun kanssa,Joka on ihan siedettävä tyyppi.
”Ottaisitteko vielä meidät?” Ohramyrsky kysäisee.
Matukka nyökkää ja rauhoitun hieman.#Ehkä tämä vielä tästä..# ajattelen ja lähdemme matkaan.
”Mihin lähdemme?”kysyn.
”Nummiklaanin reviirille,Siellä on tällä hetkellä aika paljon kaneja.” Ohramyrsky sanoo.
”Minä saan eniten kaneja!”Raivopentu ylpeili.
”Aha..” Sanoin ja jatkoin matkaa hänen ohitseen.
Matka kului hiljaa aika kiusallisissa merkeissä,Mutta lopulta olimme Nummiklaanin reviirillä.
Katson ympärilleni,Kaikkialla on vain puutonta nummea,Ei puun puuta.
”Kuka voi elää täällä?”kysyn.
Kultakyyhky katsoo minua ärtyneenä.#Ai niin..Hän on Tuuliklaanista..# katson häntä anteeksipyytävästi mutta naaras katsoo minua silti vihaisesti.
Sitten Ohramyrsky alkaa jaella joukkoja,”Minä,Pihlajatassu ja Lumotassu menemme tuonne.” Ohramyrsky naukuu ja osoittaa länteen.
”Menkää te loput itään.” Naaras sanoo ja järkytyn hieman.#Kiva porukka minulla..# kiroan mielessäni mutta lähden matkaan.
”Opetatko minulle siis saalistusta nummella?” Kysyn.
”Joo.Sinun on alkuun vain tarkoitus katsoa,Niin opit.” kolli sanoi.
”Saanko minä sitten saalistaa?”Raivotassu kysyi.
”Saat!”Kultakyyhky sanoi.
”Mutta eihän hän ole kouluttautunut...”Varpuskynsi naukaisee.
”Mutta kyllä hän osaa!”Kultakyyhky väitti.
”Mutta hän ei ole koskaan metsästänyt...” Mutisin.
”Ole hiljaa,Ketunläjä!”Kultakyyhky ärisi minulle.
”Epä-”olen sanomassa mutta Matukka laittaa häntänsä suuni eteen.
#Okei sitten..# ajattelen ja pysyn hiljaa,Ehkä minun kannattaa olla vain hiljaa.
”Mennään tuonne.” Varpuskynsi sanoo ja osoittaa läheistä kanervapusikkoa.
”Siellä on paljon kaneja.”
Me muut nyökkäämme ehdotukselle ja astelimme rauhallisesti kanervapusikkoa kohti.
”Haistan jo kanin!” Matukka sanoo.
”Niin minäkin” sanon.
”Tiedätkö jo miltä kani haisee?”Matukka katsoo minua yllättyneenä.
”Joo,Olen syönyt.” Maukaisen.
Matukka nyökkää hyväksyvästi.
”Sen aikaa kun me muut olemme sen kanin perässä,Sinä voisit harjoitella vaanimista.”Matukka sanoi.
”Eihän täällä voi vaania!” Naukaisin hämmentyneenä.
”Tuolla on piikkihernepuska,Jossa viihtyy myyriä.” Vaaleanruskea kolli sanoo ja osoittaa hännällään parin ketunmitan päässä olevaa puskaa,Joka oli täynnä piikkejä.
”Enhän minä osaa vaania!”Sanon epäröiden.
”Näytän sinulle miten ja autan sinut alkuun,Jos saat saalista,Olet loppu neljänneskuuksi vapaa sammalten siivoamisesta.” Kolli sanoi.
”Oikeastiko?”kysyn iloisesti.
Matukka nyökkää.#Hän varmaan haluaa etten ole kateellinen Raivotassulle.#
Ajattelen ja astelen kohti puskaa Matukka perässäni.
”Voitte mennä jo! Tulen perässä!” Kolli sanoo ja jäämme kahdestaan muiden tavatessa muualle.
Kun olemme piikkihernepensaan edessä,Matukka menee eteeni vaanimisasentoon.
”Tee perässä.” Kolli sanoo ja nousee.Yritän tehdä perässä
”Hyvä muuten paitsi häntä ei saa olla korkealla!” Kolli sanoo.
Laitan hännän kunnon asentoon ja Matukka nyökkää hyväksyvästi.
Pian kollin opastuksella olen hyvässä asennossa ja meidän pitää enään odottaa.
Yhtäkkiä kuuluu räsähdys ja puskasta tulee esiin ruskea karvakasa.Hyppään sen niskaan,Mutta myyrä ehtii mennä juuri ja juuri.
”Hyvä yritys.Jatka samaan malliin,Niin saat vielä!”Kolli sanoi lohdullisesti kun katsoin pettyneenä myyrän perään.
”Menen nyt katsomaan,Miten muilla menee.” Matukka sanoo ja jättää minut yksin.
#Huoh..# huokaisen mielessäni ja aloitan saalistuksen.
Kun olen pitkän aikaa odottanut myyrää,Kuulen taas pienen räsähdyksen ja sama typerä karvakasa on siinä.Se ei edes huomaa minua.Hyppään ja lävistän sen ohuen kyljen kynsilläni.”Jes!” Naukaisen iloisena ja lähden myyrä suussa siihen suuntaan mihin Matukka lähti.
Valitettavasti Nummi näyttää ihan samalta joka suuntaan ja
huokaisen.#Löydänkö täältä heidän luokseen koskaan?#.Lopulta kuulosteltuani kuulen juoksu-askelia ja maukausia vasemmalta,Ja suuntaan sinne.Tepastelen kanervikossa ja tunnen polkuanturoissani karkean kanervan.
Pian näen toverini piirittämässä ruskeaa rusakkoa,Jonka pitkät korvat värisevät tuulesta.
Katselen hiljaa heidän puuhiaansa,Yhtäkkiä kun he hyökkäävät,Raivotassu kompastuu ja huutaa.
”Aahh!!”
Rusakko säikähtää ja käyttää tilaisuutta hyväkseen ja yrittää paeta,Mutta juuri viime hetkellä Varpuskynsi saa otteen rusakosta.
”Miksi huusit?!! Rusakko oli päästä pakoon!” Kultakyyhky ärisi.
”Anteeksi nyt vain!” Raivotassu sähisi.
”Lopettakaa..Meillä on muitakin ongelmia..” Matukka naukaisee ja osoittaa hännällään Nummiklaanilais-joukkoa heidän takanaan.
Juoksen heidän luokseen ja katson Nummiklaanilaisia.
”Terve..Mitäs te täällä?” Ruskealaikullinen kolli kysyy ivallisesti.
”Älä puutu asioihimme,Senkin Ketunläjä!”Raivotassu sähisee.
”Aha..Haastatte riitaa..” Kaunis valkoinen naaras joka on ruskeapilkullisen kollin vieressä sanoo.
”No..Voimmehan me tappaa teidät,Jos niin haluatte!”Kultakyyhky irvailee ja hyppää jo valkoisen naaraan niskaan.
”Kultakyyhky!!”Matukka yrittää huutaa hullulle naaraalle mutta Kultakyyhky ei ole kiinnostunut.
”Menkää leiriin!” Varpuskynsi sanoo ja katsoo minua ja Raivotassua.
”Minä en lähde!!”Raivotassu kiukuttelee.
”Nyt lähdet!” Sanon ja yritän raahata minua isompaa kissaa.#En halua olla harmiksi.#
Mutta juuri kun olen lähtemässä pois,Mutta vaaleanruskea oppilaan näköinen kolli estää tiemme.
”Älkää olko pelkureita!” Kissa sylkäisee.
”No emme toki!” Raivotassu ärisee ja hyökkää kollin kimppuun.#Jos on pakko..# ajattelen ja menen perässä.
Kolli on selvästi meitä kokeneempi,Mutta käytämme Raivotassun kokoa ja sitä että meitä on kaksi hyväksemme.
Saarramme kollin molemmilta puolilta ja hyppäämme hänen lapojaan kohti.Kolli vastaa suuremman,Eli Raivotassun hyökkäykseen,Mutta Raivotassu kaataa kollin minun avustuksellani.
Juuri kun Raivopentu on raapaisemassa kollia kurkkuun.
Huomaamme muiden lopettaneen.
”Nummiklaanilaiset pakenivat!” Kultakyyhky sanoi.
”Paitsi tämä..” Sanoin ja osoitin allani olevaa kollia.
”Otetaan tuo vangiksi..” Ohramyrsky joka oli juuri saapunut paikalle naukui.
Allamme oleva kolli sylki vimmatusti ja kirosi meitä alimpaan maanrakoon.
”Hyvää työtä!” Matukka sanoi ja hymähti minulle.
”Raivopennun ansiosta tämä on...”Mutisin.
”Mutta osaisitte luonnostaan tehdä parityötä!”Varpuskynsi sanoi hyväksyvästi.
”Oli pakko...” naukaisin.
”Ja olin niin hyvä taistelija!!” Raivopentu ylpeili ja röyhisti rintaansa.
Kultakyyhky nyökkäili ja Kehräsi.
”No se sinun myyräsi?” Matukka kysyi.
”Ai niin..Se on tuolla!” Sanoin ja osoitin kauas.
”Noh..jätetään se sinne.Saat muutenkin palkintosi tästä.” Kolli sanoi.
Nyökkäsin ja virnistin.

Kotimatkalla katsoin säälivästi kollia.#Tiedän tuon avuttomuuden tunteen...#.
”Tiedät varmaan tämän tunteen..”Kolli sähisi.
#Onko se jo niin yleinen juttu?# ajattelen ja muistelen kun jäin sisarusteni kanssa vangiksi kuutamoklaanille pentuna.
”Ei se ole sinun asiasi!” Yritän sähähtää pisteliäästi.
Kolli naurahtaa ivallisesti ja hiljenee.


//Öö Tällänen xdd

Naakkapentu kouristui.
”Aahh!!” Hän huutaa.
”Taasko hän kouristelee?”Kaniinisydän sopertaa vieressäni.
”Myrkytys..”Ketunkynsi sanoi kun hän etsi yrttejä.Sekava tilanne
No siis,Naakkapentu myrkyttynyt,Hänen rusakkonsa oli ollut pilaantunutta,Kun taas minulla ei ollut ja pääsin jo aikoja sitten.Onneksi Ketunkynsi antoi minulle aina käydä katsomassa häntä,Myös silloin kun hän sai kohtauksia,Joita Naakkapentu sai valittevasti aina vain enemmän.Ketunkynsi ei ollut edes varma,Mikä Naakkapennulla oli,Ja hän oli yrittänyt kaikkea mitä oli keksinyt,Mutta ne eivät olleet auttaneet.
”Kuoleeko hän..?” Kysyn katsellessani veljeäni hyvin kovassa kouristuksessa.
”En tiedä..”Ketunkynsi huokaisee.
”Olen nähnyt tälläisen ennenkin..Eräällä kulkukissalla,Silloin hän kyllä kuoli..Kivuliaasti.”Ketunkynsi naukaisi.
”Oh..Saiko hänkin sen riistasta?” Kaniinisydän kysyy.
”Kyllä..” Parantaja sanoo ja katsoo veljeäni mietteliäästi.
”Odotappas..” Ketunkynsi ja hänellä tuntuu välähtävän.
”Yötassu! Tuo unikonsiemenet ja pari muuta asiaa jotka sanon!!”Ketunkynsi naukuu päättäväisellä äänellä.
Pian näen juosten saapuvan pikimustan naaraan,Joka kantaa siemeniä.
”Tuossa.”Naaras sanoo pienesti.
Ketunkynsi nyökkää ja hyökkää jo siemenillään Naakkapennun luo.”Ota nämä.”Naaras sanoo ja veljeni ottaa pian kouristuksen loputtua hetkeksi.
”Hyvä,Te muut.Poistukaa.” Ketunkynsi lausahtaa ja häätää meidät.#Stressauttavaa..# Ajattelen kun jäämme siihen ulos emoni kanssa.#Miten Naakkapennun käy? Miksen minä saanut sitä rusakkoa? Ei Naakkapentu voi kuolla!#
Katsoin emoani ja kysyin,”Selviääkö Naakkapentu.”
”Kyllä..”Kaniinisydän sopertaa,Mutta tiedän että hän ei ole varma.Istuidumme lähistölle odottamaan.
Lopulta pitkän ajan kuluttua,Ketunkynsi pyytää meidät sisälle.
”Kuoliko hän?”Kysyn.
”Hän selviää.”Naaras lausahti.
”Oikeasti?!?!”Kiljun.
”Jos hän saa levätä.” Ketunkynsi sanoi totisesti.
”Se on tärkeintä että hän on hengissä!!”Kiljuin riemusta ja juoksin suoraan veljeni luo.
”Rakastan sinua..”Mutisen tuolle ja saan epämääräistä ääntelyä vastaukseksi,Mutta uskon että hän tarkoittaa samaa.


//Tällänen :D

Piikkitassu aloitti.
Paarmatassu kuunteli aloillaan pehmeällä sammalpedillään. Kermanvaalean kollin pisteliäs ääni oli vaimea, mutta kaikui hiljaisuudessa Paarmatassun korviin selvästi.
”Kauan aikaa sitten täällä vuoristossa, lähellä tätä kotiluolastoamme, asui kulkukissa nimeltä Nokkonen. Hän oli pienikokoinen, mutta tottunut ankaraan elämään, olihan hän syntynyt ja elänyt koko elämänsä vuorilla. Hänen emonsa ja sisaruksensa kuolivat, kun hän oli nuori, joten hän oli myös elänyt siihen asti aina yksin...”
Piikkitassu vaikeni hetkeksi, kuin tarkistaakseen kuinka moni kuunteli vielä. Rivi pimeässä hehkuvia silmiä tuijotti tarkasti häntä.
”Vuodenajasta toiseen Nokkonen metsästi ja tutki vuoria yksin. Välillä hänellä oli hyvin rankkaa, kun lunta pyrytti ja vettä satoi, mutta aina tuli myös aurinkoisia ja selkeitä päiviä. Eräänä päivänä, samanlaisena viherlehden alkuna kuin nyt eletään, Nokkonen haistoi oudon hajun lähellä pesäänsä. Kiinnostuneena hän lähti seuraamaan sitä, ja löysi pian puron läheltä kaksi loukkaantunutta kissanpentua. Toisella oli syvä haava käpälässään, toisella repeytynyt korva. Nokkonen ei tiennyt paljoakaan parantamisesta, mutta halusi silti auttaa viattomia pentuja, ja niinpä hän toi heidät pesäänsä, ja metsästi heille tovin. Pentujen vammat paranivat itsestään muutamassa kuussa. Tässä ajassa Nokkonen oli kiintynyt pentuihin kovasti, ja päätti antaa heidän asua luonaan. Hän nimesi pennut Takiaiseksi ja Ohdakkeeksi, ja pennut alkoivat pitää lempeää Nokkosta emonaan. Nokkoselle tämä oli vähän outoa ja uutta, olihan hän tottunut elämään yksin.”
#En tiennytkään, että Piikkitassusta voisi kuoriutua tarinankertoja#, Paarmatassu mietti kuunnellessaan. Kolli oli tuntunut kohtelevan häntä aina jotenkin kankeasti.
”Takiainen ja Ohdake kasvoivat hiukan, suurinpiirtein meidän ikäisiksimme. Nokkonen opetti heille kaiken minkä tiesi vuoristossa liikkumisesta. Parhaat polut ja saalistuspaikat, miten tasapainotellaan rinteillä ja miten taistellaan tuulenpuuskia vastaan. Kolmikko oli jo yhtä perhettä, ja taas monta vuodenaikaa kului. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Eräänä yönä Takiainen katosi. Nokkonen ja Ohdake yrittivät etsiä häntä aamulla, mutta samaisena yönä oli ollut lumimyrsky joka oli huuhtonut mahdollisen hajujäljen alleen. Ilman johtolankojakin he lähtivät etsimään Takiaista, mutta nuorta kissaa ei löytynyt mistään. Kului pari päivää, ja Nokkonen ja Ohdake jatkoivat etsintöjä. Ohdake sattui löytämään uuden polun, ja lähti seuraamaan sitä oudon tunteen saattelemana.”
”Kuulitteko tekin tuon?” Loskatassu naukui äkisti. Koko oppilaiden kehä henkäisi pettyneenä. Siskonsa äänen yllättämänä Paarmatassu ravisti hänelle päätään kummastuneena, ja keskeytetty Piikkitassu sihahti ärtyneen oloisena:
”Minkä?”
Hermostuneena Loskatassu käännähti paikoillaan kohti pesän suuaukkoa. Paarmatassu teki samoin, mutta näki aukion yhtä autiona kuin ennenkin.
”Aivan kuin pesän ohi olisi laahustanut joku...” vaaleanharmaa naaras naukui arvoituksellisesti, pitäen äänensä vain kuiskauksena. Hetken oppilaiden pesän kivinen katto humisi pelkkää tyhjää. Loskatassun vieressä käpäliensä päällä maannut Keltatassu naukui:
”En minä ainakaan mitään kuullut.”
”Loskatassu kuuli ihan varmasti vain omiaan”, Piikkitassun vierelle siirtynyt Unikkotassu huokaisi. Paarmatassu alkoi siirrellä sammalpetinsä ulkopuolella lepäävää häntäänsä puolelta toiselle. Hän alkoi toivoa, että Piikkitassu vain jatkaisi ja viimeistelisi tarinansa, niin hänkin pääsisi nukkumaan. Silloin hiilenmusta kolli tunsi jonkin terävän iskeytyvän häntäänsä, ja päästi yllättyneen, kimeän vinkaisun.
”Paarmatassu!” Unikkotassu sihahti. Huojentuneena Paarmatassu katsahti häntäänsä. Juovikas oppilas näki pesätoverinsa Lehtitassun häntänsä päällä kuin juuri hiiren saalistaneena. Leveä virnistys kollin naamalla sai Paarmatassun niskavillat pystyyn.
”Anteeksi, en voinut vastustaa”, Lehtitassu mumisi nyt hieman nolostuneena siirtäessään käpälänsä pois Paarmatassun hännän pääältä, kun kaikkien vihaiset katseet kohdistuivat nyt kaksikkoon.
”Miksi-” Paarmatassu sähähti keskeneräisen lauseen ja siirsi kivusta tykyttävän häntänsä kyljelleen. Hän oli liian hämmentynyt tilanteesta käydäkseen Lehtitassun kimppuun, vaikka olisi halunnut.
”Mitä täällä tapahtuu?” voimakas ääni kuului kuin jyrähdyksenä pesän suulta. Soturin hahmo seisoi pyöreän sisäänkäynnin ulkopuolella. Ulkoa loistava kuunvalo heitti varjon pienen, kellertävän naaraan eteen ja sai hänet näyttämään isommalta kuin olikaan. Yllätyteiden oppilaiden suut loksahtivat vuoronperään auki, ja sitten tiukasti kiinni. Paarmatassu olisi halunnut kääntää kylkeä tai huokaista, mutta Ampiaispiston katse tuntui pitelevän häntä liikkumattomana.
”No? Kuka aikoo vastata?”
”Emme me mitään...” Piikkitassu mumisi ja näytti haluavan ottaa vastuun tilaneesta. Hän ei kuitenkaan kuulostanut suoriutuvan hyvin.
”Olimme juuri menossa nukkumaan, juttelimme vain vähän”, Unikkotassu naukui järvensiniset silmät laajentuneina, eikä hänkään kuulostanut vakuuttuneelta omista sanoistaan.
”Vaikka huomenna on luvassa harjoituksia ja partiointia? En tiennytkään että teillä riittää energiaa jutusteluun”, Ampiaispisto nuhteli ankarasti. Paarmatassu väräytti korvaansa, ja toivoi että hänen ulvahduksensa ei olisi tuonut soturinaarasta paikalle. Hiilenmusta kolli luuli tietävänsä, mihin keskustelu oli johtamassa.
”Jos näin todella on, niin yhtä hyvin voitte siivota muutaman pesän huomenna. Eikö niin?”
Paarmatassu näki sivusilmällään, että Loskatassu oli jähmettynyt paikoilleen kuin vaaniessaan saalista, ja Keltatassu hänen vierellään yritti muodostaa sanoja suullaan mutta ei sanonut mitään.
”Ketä kaikkia tässä olikaan mukana? Ainakin Paarmatassu, Loskatassu, Piikkitassu, Unikkotassu, Keltatassu ja Lehtitassu…” Ampiaispisto luetteli ja kuulosti painavan nimiä mieleensä. Paarmatassu piti silmänsä kiinni soturissa, mutta kuuli ympärillään kuinka muutama ulkopuolinen oppilas heräsi ja katseli ympärilleen huojentuneena.
”No, me näämme huomenna. Nyt kaikki nukkumaan”, Ampiaispisto naukui pisteliäästi, ja tassutteli pois pesän suulta. Kenties naaras ei halunnut pilata muiden oppilaiden yöunia suotta. Paarmatassu antoi huomaamatta jännittämiensä hartioidensa lysähtää, ja huokaisi pienesti. Lehtitassu tömähti istumaan, ja pudisti päätään epäuskoisena. Sekunnit venyivät, mutta nyt oppilaiden pesässä kukaan ei edes kuiskannut.

Tuijotin kummastuneena takaisin yrittäen saada kiinni naaran katseesta, pian huomasin tämän tuijottavan ohitseni sinne missä puhujankivi sijaitsi. Aaltotähti oli astellut huomiotaherättävän mahtipontisesti rosoiselle kivelle lihakset mustan turkin alla väreillen.
-Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä puhujankivelle klaanikokoukseen! Aaltotähti mourusi antaen äänensä kiiriä rotkon pienimmässäkin sopukassa.
Kuten tavallisestikkin klaanitovereita alkoi virrata aukiolle eriväriset turkit toisiaan hipoen, kissat juttelivat kiihkeästi keskenään ja luultavasti väittelivät siitä, että mitä tällä kertaa tapahtuisi. Jolkotin muiden joukkoon jättäen Taivasliljan istumaan parantajanpesän eteen, naaras ei ollut onneksi pannut vastaan kun lähdin. Aurinkotassu istahti innosta kihisten viereeni, tämän oranssi turkki oli hieman sotkuinen, mutta kollin mielentilaan se ei vaikuttanut mitenkään.
-Siisti itsesi! Sihahdin veljeni korvaan yrittäen samalla alkaa selvittelemään tämän turkkia.
Aurinkotassu nakkeli hetken ärtyneenä niskojaan, mutta alkoi lopulta puhdistaa itseään, tämä veteli kielellään tasaisesti pitkin turkkiaan ja siloitteli karvansa, nyökkäsin tälle tyytyväisesti, nyt kolli näytti asiaankuuluvan siistiltä.
Lehtitassu jolkotti viereeni ja istahti siihen, kolli hymyili iloisesti värisyttäen viiksiään.
-Mitä nyt tapahtuu? Miksi käyttäydytte noin kummallisesti? Kuiskasin Lehtitassulle.
Vieressä istuvani vaaleaturkkinen kolli oli juuri avaamassa suutaan kun Aaltotähti veti syvään henkeä aloittaakseen, Lehtitassun suu napsahti salaman nopeasti kiinni ja tämä keskitti nyt katseensa Aaltotähteen.
-Vuoristoklaani on viimeaikoina vahvistunut kovasti, ja nyt voinkin ilokseni julistaa, että on aika nimittää kolme uutta soturia! Aaltotähti kajautti.
#Kyse ei voi olla minusta ja Aurinkotassusta, se siitä sitten!#
Aaltotähti heilautti pikimustaa häntäänsä saaden aikaan juhlallisen efektin.
-Lehtitassu astuisitko eteen? Aaltotähti kysyi, tunsin vieressäni istuvan kollin liikahtavan hermostuneesti.
Lehtitassu nousi hitaasti ylös ja jolkotti epävarmoin askelin muiden klaanitoverien väistäessä suoraan Aaltotähden eteen.
Pikimusta päällikkö kohotti kuononsa taivaalle, jossa helotti vielä kirkkaankeltainen ilta-aurinko.
-Minä Aaltotähti, Vuoristoklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Lehtitassu, lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla? Aaltotähti saneli seremonian silmät ylpeästi loistaen.
Lehtitassu värisytti varovaisesti viiksiään.
-Lupaan! Lehtitassu kajautti nyökäyttäen päättäväisesti päätään.
Aaltotähti heilautti päänsä taakse kuin aikeissa päästää taistelukutsun.
-Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Lehtitassu, tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Lehtituuli. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksyy sinut Vuoristoklaanin täydeksi soturiksi.
Aaltotähti kumartui ja kosketti hellävaroen Lehtituulen päälakea, vaaleaturkkinen kolli kavahti hieman päällikön kosketusta, mutta nuolaisi kunnioittavasti Aaltotähden laapaa. Lehtituuli tassutti ylpeydestä rinta röyhistyen hieman muiden soturien eteen.
-Aurinkotassu, astuisitko eteen? Aaltotähti maukui yllätyksekseni, veljeni oli varmaan aavistanut, että hänet nimitettäisiin.
Aurinkotassu asteli suittu turkki hennossa tuulessa laineillen päällikön eteen ja taivutti hieman niskaansa. Aaltotähti lateli uudelleen saman kunniakkaan seremonian kuin Lehtitassulle, kun minä ymmärsin pölinästä vain sen, että Aurinkotassua pitäisi kutsua nykyään Aurinkomyrskyksi. Seuraavaksi aloin keskittyä taas paremmin Aaltotähden liikkeisiin, arvasin mitä seuraavaksi oli tulossa.
-Saratassu astuisitko eteen?
Hypähdin ylös istuma-asennostani ja astelin mahdollisimman arvovaltaisesti päällikön eteen.
-Minä Aaltotähti, Vuoristoklaanin päällikkö pyydän soturiesi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Saratassu, lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henkesi uhalla? Aaltotähti aloitti juhlallisesti ääntään korottaen.
Mieleeni tupsahteli ihania muistoja oppilasajoista ja pentutarhan muistoista, sitten ravistin päätäni kohottaen katseeni laskevaan aurinkoon.
-Lupaan, naukaisin itsevarmasti.
Aaltotähti nyökäytti pienesti päätään, kollin silmistä loisti lämpö tämän katsoessa minuun
-Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi: Saratassu, tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Sarasydän. Tähtiklaani kunnioittaa intohimoasi ja luovuuttasi ja hyväksyy sinut Vuoristoklaanin täydeksi soturiksi. Aaltotähti ilmoitti koskettaen kuonollaan otsaani, kumarruin nuolaisemaan kollin lapaa iloisena nimestäni, se kuvasi mielestäni todella hyvin luonnettani.
Jolkotin seisomaan riviin Aurinkomyrskyn ja Lehtituulen viereen, kollit suorastaan säteilivät kun koko klaani hurrasi uusia nimiämme, mieleeni silti lainehti kuva minusta ja kahdesta kollista istumassa pilkkopimeässä Luuklaanin hyökätessä kimppuumme. Ravistelin päätäni yrittäen keskittyä olennaiseen, huomasin Jänisloikan ja Tuiskuturkin änkeävän itseään meitä kohti. Ottoemoni pääsi ensimmäisenä perille, jäljessään iloisesti hymyilevä Jänisloikka, nyökkäsin parivaljakolle kohteliaasti.
-Onnitteluni, ajatella, että aika kuluu näin nopeasti! Tuiskuturkki kehräsi hieroen hellästi poskeaan minun omaani vasten, en halunnut olla kaksikolle enää vihainen, olivathan nämä pitäneet meitä aivan kuin omia pentujaan.

//Kuka vaan voi jatkaa/ kirjoittaa eri näkökulmasta :3

Oli kulunut muutama päivä Taivashallan hautajaisista, mutta Liekkitaivas ei ollut vieläkään saanut itseään ylös sammalpedistään. Ruokakaan ei ollut maistunut, vaikka soturi kyllä tunsi nälän repivän häntä vatsansa sisäpuolelta. Ketunkynsi oli käynyt tuomassa joitakin yrttejä ja yrittänyt saada kollia ylös pediltä, tuloksetta. Raidallinen kissa käänsi kylkeään ja katsoi pesän takaseinää. Ei hän ollut älynnyt, että kokeneen soturittaren menetys olisi vaikuttanut ja satuttanut punaturkkista kissaa näin paljon. Maatessaan yksin sotureiden pesässä, pystyi hän nopeasti kuulemaan kahden askelparin marssivan kovaan tahtiin pesää kohden.
"Minähän sanoin jo Leopradilaikku, otan kaiken vastuun Liekkitaivaan askareista niin pitkäksi aikaa, kuin hän toipumiseensa tarvitsee", Kuurasäteen hätäinen ääni kuului aivan pesän suuaukolta. Liekkitaivas pystyi kuulemaan Leopardilaikun ärsyyntyneen murahduksen ja vain hetkeä myöhemmin, tunsi hän terävän iskun toisen korvansa takaa, sekä hetkeä myöhemmin lämpimän nesteen valuvan takaraivoaan pitkin.
"Ylös siitä!" Kokenut soturi sähisi uhkaavasti.
"Mitä sinä teet?" Kuurasäde sihahti ja oli ilmeisesti sorittamassa jonkinlaista hyökkäystä Leopardilaikkua kohti, mutta hänet keskeytti Lehvähampaan terävä ja voimakas sihahdus.
"Mitä te oikein teette? En voi uskoa, että kolme aikuista kollia ovat täällä käyttäytymässä kuin vastanimitetyt oppilaat!" Varapäällikkö murahti ja teki tiensä sotureiden pesään.
"Kuurasäde, olen varma että sinua odotetaan jo jossakin partiossa. Ole hyvä ja lähde", naaras naukaisi jämäkästi. Liekkitaivas kuuli veljen sihahtavan jotakin vastaan, mutta hetken päästä tuon askeleet loittonivat.
"Ja sinä Liekkitaivas, on aika että lopetat tuon makoilun ja lähdet liikkeelle. Sulkatähti odottaa sinua tämän yön kokoontumiseen saapuvaksi. Sinun pitäisi syödä jotakin ja käydä näyttämässä korvaasi parantajillemme", Lehvähammas totesi käskevästi. Liekkitaivas huokaisi ja nosti päätään ylös. Jo sen liikuttaminen tuntui raskaalta, mutta entisen mestarinsa käskiessä hän väkisin pyrki jaloilleen. Leopardilaikku tuhahti pilkkaavan oloisena, muttei soturia toisen älähdykset kiinnostanut. Raidallinen kolli mateli entisen mestarinsa viereen ja oli tuntevinaan tuon hännän hipaisevan jalkaansa, ilmeisesti jonkinlainen myötätunnon osoitus. Punaturkkinen kissa teki tiensä pimeälle leiriaukiolle, mihin ainoastaan paistoi valo sisäänkäynnin kohdille. Hän maleksi parantajan pesää kohti ja olisi varmasti mielissään hymähtänyt kuulleessaan Lehvähampaan tulisen äänensävyn takaansa, joka varmasti olisi kohdistettu kokeneemmalle kollisoturille, mutta Liekkitaivas oli liian allapäin välittääkseen. Hän asteli sisään yrteiltä tuoksuvaan pesään ja kohtasi heti huolestuneelta näyttävän Ketunkynnen. Parantaja oli ollut juttelemassa Yötassun kanssa, mutta kuuli soturin sisääntulon ja oli heti kiiruhtanut tuon luo.
"Viimeinkin sinä suostuit nousemaan!" Hän sanoi helpottuneena ja koskettu kuonollaan Liekkitaivaan lapaa. Kolli yritti parhaansa mukaan hymyillä takaisin ystävälleen, muttei ollut varma näkyikö hänen kasvoillaan pilkahdustakaan yrityksestä hymyillä. Hetken katseltuaan soturin kasvoja Ketunkynnen silmät laajentuivat ja hän nosti etutassuaan painaakseen raidallisen kissan pään alas.
"Mitä sinun korvantaustallesi on oikein käynyt? Yötassu, tuo heti kehäkukan lehtiä ja hämähäkinseittiä!" Parantaja käski siirrellen karvaa haavan ympäriltä pois. Yötassu teki työtä käskettyä ja keräsi muutaman lehden hampaidensa väliin ja kynnellään kauhaisi toisen etutassunsa ympärille muutaman kerroksen seittiä. Parantajaoppilas kiiruhti mestarinsa viereen ja ojensi tuolle lehdet.
"Liekkitaivas, voisitko asettua makuulle? Haluaisin näyttää Yötassulle miten tuonlaiset haavat hoidetaan", Ketunkynsi mumisi lehtiensä välistä. Liekkitaivas asettua makaamaan ja sulki silmänsä syvän huokauksen kera.
"Ensin pitää varmistaa ettei haavassa ole hiekkaa tai muuta likaa. Yleensä pieniä naarmuja voi potilas itse nuolla puhtaaksi, mutta märällä sammaleella saa hyvin puhdistettua syvemmät ja vaikeissa paikoissa olevat haavat ja naarmut", Ketunkynsi jatkoi. Liekkitaivas nyrpisti nenäänsä tuntiessaan märän sammalpallon takaraivoaan vasten, sekä muutaman vesipisaran puhdistavan haavaa.
"Nyt asetamme lehdet haavan päälle ja sidomme ne korvan tai pään ympäri hämähäkinseitillä. Seitti myöskin estää veren valumista niskaan, jos haava aukeaa uudelleen ja tulee lehden läpi", parantaja mumisi ja asetteli muutaman lehden haavan päälle. Yötassu kieräytti hämähäkinseitin pois tassustaa ja pyöräytti sen muutaman kerran lehtien ja Liekkitaivaan vasemman korvan ympärille.
"Noin! Sinun seitinsitomistaitosi kehittyvät päivä päivältä paremmiksi", Ketunkynsi kehaisi oppilastaan, joka ei vastannut mitenkään mestarilleen. Olihan soturi jo aikaisemmin huomannut ettei Yötassu ollut mistään sosiaalisimmasta päästä, varsinkaan hänelle ei niin läheisten kissojen seurassa. Parantajat vaihtoivat muutaman sanan vielä illan kulusta, mitä kumpikin tekisi ennen kokoontumiseen lähtöä.
"Tulisitko hakemaan jotakin syötävää kanssani Liekkitaivas? Yötassun pitäisi tehdä viimeiset muistiinpanot yrttivarastoistamme ennen lähtöä kokoontumiseen ja haluaisin antaa hänelle rauhan tehdä sen yksin", Ketunkynsi kysäisi ja katsoi Liekkitaivasta odottavasti. Soturi nyökkäsi ja nousi jaloilleen. Hän seurasi parantajaa ulos tuon pesästä tuoresaaliskasalle ja seurasi vierestä miten tuo valitsi lihavan myyrän syötäväkseen. Naaras asettui lähelle uloskäyntiä aterioimaan ja tarjosi kollille ensimmäistä palaa myyrästä. Raidallinen kissa huokaisi, mutta upotti hampaansa eläimen lihaan. Hän oli ollut miltei kaksi päivää syömättä, joten tuoresaaliin haistaminen oli nostattanut heti veden punaturkkisen kissan kielelle.
"No sinulta onneksi löytyy vielä ruokahalua", Ketunkynsi hyrähti tyytyväisenä seuratessaan Liekkitaivaan syömistä. Soturi hymähti ja työnsi jo puoliksi syödyn myyrän takaisin tuolle. Nuoleskellessaan huuliaan ja odottaessaan, että parantaja saisi syötyä, seurasi kolli leiriaukiolla tapahtuvia asioita. Lehvähammas jutteli Seinämäkiven vieressä Kuurahohteen ja Valkotäplän kanssa, selvästi odotellen Sulkatähden saapumista leiriaukiolle kuuluttamaan kokoontumiseen lähdön. Leopardilaikku ja Leijonakynsi makasivat leiriaukion pimeimmässä nurkassa eikä raidallinen kissa voinut olla huomaamatta piikikkäitä katseita mitä kaksi kollia hänen suuntaansa loi.
*Mitäköhän olen ikinä heille tehnyt?* Liekkitaivas ajatteli hymähtäen. Hän ei jaksanut antaa sotureille sen enempää huomiota vaan käänsi katseensa toiselle puolelle leiriaukeaa, missä Hahtuvaturkki perheineen oleili. Heillä näytti olevan todella hauskaa, jopa Kuiskevirta viihtyi vanhempiensa seurassa yllättävän hyvin. Se pisti soturin miettimään, olisivatko hän ja Kuurasäde samanlaisia, jos heidän vanhempansa olisivat vielä elossa? Kolli ei oikeastaan tiennyt minkälaisia Tulitähti ja Tuikemyrsky olivat luonteiltaan olleet, ainoastaan sen, että he olivat olleet todella läheisiä nykyisen johtoportaan kanssa. Kaikki aina puhuivat Tulitähdestä kunnioittavaan sävyyn ja kehuivat kuinka Tuikemyrsky oli ollut lempeä emo, mutta yhdessä parivaljakko oli kuulemma ollut oikein maanvaiva klaanilleen. Aina ongelmissa tai jossakin kahdestaan seikkailemassa vaikka olisi ollut partioita mihin mennä. He kuulemma olivat yhdessä löytäneet sen luolan Nummiklaanin alueella, missä vesi oli kirkasta ja hyvää, sammal tuoretta ja öisin kirkkaan tähtitaivaan valaistessa paikka näytti Tähtiklaanin siunaamalta.
"Saarnihännän partio palaa, meidän on paras valmistautua lähtöön", Ketunkynsi sanoi, herättäen Liekkitaivaan ajatuksistaan. Soturi käänsi katseensa sisäänkäynnille, mistä Saarnihäntä, Varjokukka, Timaliviiksi ja noiden oppilaat juuri saapuivat. Ja kuin kutsusta, nousi Sulkatähtikin omasta pesästään ja loikkasi kevyesti Seinämäkivelle.
"Saapukoot jokainen metsästämiseen kykenevä Seinämäkiven ympärille klaanikokoukseen!"

Nummiklaanista kokoontumiseen valitut kissat juoksivat hurjaa vauhtia pitkin vihreää nurmea, oranssin auringonvalon värjäten kaiken mihin se vielä säteillään koski. Liekkitaivas tunsi maan tärähtelevän tassujensa alla, sekä mullan kaapautuvan hänen kynsiensä mukana jokaisella askeleella, kun hän veti maasta itselleen lisää vauhtia. Hänen lihaksiaan ja keuhkojaan poltteli, mutta viileä tuulenvire joka löi kasvoille tuntui olevan ainoa asia minkä soturi sillä hetkellä tunsi. Hän rakasti juoksemista, yli kaiken. Vaikkei hän nopein nummiklaanilainen tietenkään ollut, kollista tunti aina siltä kuin lentäisi siinä kaikessa menossa ja vauhdissa mitä hän nummilta juoksemisesta sai. Ja hän myöskin rakasti sitä miten huomasi kehittyvänsä jokaisen juoksukerran jälkeen. Ainahan voisi olla nopeampi ja ketterämpi. Liekkitaivas hidasti vauhtiaan huomatessaan jo kauempana olevan Sulkatähden pysähtyvän. Nummiklaanilaiset eivät juosseet samanlaisessa tiiviissä porukassa missä varmasti monet muut klaanit juoksivat kokoontumisiin. He tarvitsivat tilaa itselleen, heidänkin juoksuvauhdeissaan oli paljon eroja eivätkä kaikki pysyneet kaikkien perässä. Nopeassa vauhdissa olisi myöskin vaikea jarruttaa äkillisesti eikä väistöliikkeitä voisi suorittaa jos kissoja oli joka puolella. Pysähtyessään soturi hengitti raskaasti ja nautti pistävästä kivusta lihaksissaan. Hän jatkoi kävellen muiden sotureiden rinnalle ja katsoi edessään avautuvaa näkymää. Neljän virran tammi kohosi muutaman puunmitan päässä heidän edessään, minkä toiselle puolelle oli jo saapunut jonkin verran kissoja. Nummiklaanin ja Kuutamoklaanin puoleisella puoliskolla ei kokoontumisia pidetty puun edessä olevan ison lammen takia, mihin virrat vuorilta laskeutuessaan yhdistyivät ja jakautuivat sitten uudelleen. Liekkitaivas vilkaisi taakseen ja näki parantajien sekä Usvakarvankin saavan heidän kokoontumisporukkansa viimeinkin kiinni. Ketunkynsi oppilaansa kanssa menivät yleensä klaaninvanhusten rinnalla, noiden tahdin ollessa hitaampi. Sulkatähti heilautti hännällään merkin ja nummiklaanilaiset lähtivät siistissä jonossa kiertämään lampea kokoontumisaukealle. Pieni puheensorina kuului helposti tammen toiselle puolelle, sekä vahva Puroklaanin haju leijaili ilmassa. Eli Puroklaani oli ilmeisesti ennättänyt paikalle ensimmäisenä. Päällikkönsä johdolla Nummiklaanikin saapui aukiolle ja hetken puroklaanilaisia tarkkailtuaan, he hajaantuivat. Liekkitaivas jäi hieman vaivaantuneena seisomaan paikoilleen. Viime kokoontumisessa hän oli ainoastaan mennyt Taivashallan perässä, kokenut soturitar oli tuntenut niin paljon muiden klaanien kissoja ja hän oli käynyt esittelemässä soturia miltei joka toiselle vastaantulijalle. Kollilla ei ollut mitään hajua minkä nimisiä kissoja hän oli edes tavannut sinä yönä, niin monta uutta kasvoa hän oli nähnyt. Raidallinen kissa nielaisi ja etsi katseellaan oppilastaan. Hetken aukiota haravoituaan hän pystyi näkemään Naavatassun juttelemassa puroklaanilaiselle, mustavalkoruskealle tabbykuvioiselle kollille, Punatassun kanssa. Kolli näytti olevan samanikäinen ja kokoinen kuin Punatassukin, eli varmasti lähellä soturinimensä saantia. Kolmikko keskusteli kiivaasti jostakin, mutta kukaan ei näyttänyt hyökkäävältä, joten Liekkitaivas ei siihen puuttunut sen enempää. Hän antoi katseensa kiertää aukiolla ja yhtäkkiä näki tutun naaman tammen lähistöllä. Kaksi puroklaanilaisnaarasta istui hieman sivummalla muista ja jutteli keskenään. Soturi muisti, että Taivashalla oli heidän edellisessä kokoontumisessa esitellyt tämän naaraan hyvänä ystävänään Puroklaanista. Olikohan tuo kermanvaalea naaras nimeltään Sädetaivas? Kollin tassut alkoivat kuljettamaan häntä kohti kaksikkoa ja heidän luokse päästessään hän nyökäytti päätään tervehdyksenä. Naaraat katsoivat Liekkitaivasta aluksi hieman ihmetellen, mutta nyökkäsivät takaisin.
"Hei ja anteeksi, että keskeytin, mutta sinähän olit Sädetaivas?" Soturi kysäisi. Hän ei tiennyt minkä takia oli kahden soturittaren luokse saapunut, ei raidallisella kissalla edes ollut mitään kunnollista asiaa noille. Ehkä hän vain halusi jutella edes jollekulle ettei saisi kotimatkalla kuulla klaanitovereiltaan siitä, että oli itsekseen istunut koko kokoontumisen.
"Kyllä, ja sinä olit Liekkitaivas? Kyllä minä sinut muistan. Taivashalla esitteli sinut niin ylpeänä minulle ja Tummakajolle, en voisi unohtaa naamaasi tai nimeäsi", Sädetaivas vastasi, hänen äänensä vaimentuen lauseen lopussa. Liekkitaivas nielaisi kuullessaan Taivashallan nimen ja huokaisi syvään, katsellen tassujaan.
"Mihin sinä hänet olet muuten jättänyt? Eikö hän päässyt kokoontumiseen mukaan?" Soturitar kysäisi, selvästi yrittäen kirkastaa ääntään. Soturi nielaisi ja kohotti katseensa pimenevälle yötaivaalle, missä tähdet yksitellen alkoivat välkkymään.
"Hän seuraa kokoontumista tänäyönä Tähtiklaanin riveistä", Liekkitaivas sanoi hiljaa ja vilkaisi Sädetaivaan sinisiä silmiä. Jokin tuon sisällä näytti rikkoutuvan ja naaras päästi terävän henkäyksen.
"Suokaa anteeksi", hän sanoi hiljaa ja nousi jaloilleen, kävellen pois soturin ja toisen puroklaanilaisnaaraan luota.
"Sädetaivas odota! Olen pahoillani, hänen kumppaninsa Tummakajo siirtyi hetkittäin myös metsästämään Tähtiklaanin metsästysmaille", soturitar pahoitteli ja kiiruhti kermanvaalean naaraan perään. Liekkitaivas jäi seisomaan aloilleen ja laski katseensa tassuihinsa. Tummakajo... Hän muisti hämärästi harmaalaikukkaan kollin, joka aikaisemmassa kokoontumisessa oli Sädetaivaan rinnalla istunut. Soturi ei muista oliko kollin kanssa yhtäkään sanaa vaihtanut, mutta tuo oli vaikuttanut todella rauhalliselta ja ylväältä kissalta. Raidallinen kolli sai kuitenkin muuta ajateltavaa, kun vuoristoklaanilaisten ominaistuoksu täytti aukion ja hetkeä myöhemmin vuoristossa asuvat kissat ilmestyivät aukiolle Aaltotähden johdattamina. Pikimusta kolli teki tiensä suoraan Neljän virran tammen alimmille oksille, missä Sulkatähti ja Ututähti olivat jo hetken keskenään jutelleet. Vuoristoklaanin varapäällikkö Myrskytuuli tervehti muutamaa Nummiklaanin ja Puroklaanin vanhimpaa soturia ennen kuin tassutteli Lehvähampaan ja Hiiriturkin seuraan Neljän virran tammen juurakkoon. Muut vuoristoklaanilaiset levittäytyivät paikallaolijoiden sekaan. Liekkitaivas pysytteli aloillaan, varautuneena, pitäen Naavatassun koko ajan näkökentässään. Vaikka kokoontumisissa vallitsikin aselepo, ei olisi ensimmäinen kerta jos joku alkaisi haastamaan tappelua toisen klaanin kissan kanssa. Ja soturin oppilaan tuntien, naaras saattaisi hyvin nopeasti alkaa käyttäytymään hyökkäävästi muita kohtaan.
Ei mennyt kauaakaan, kun Kuutamoklaanikin viimein saapui paikalle. Liekkitaivas huomasi samantien miten puroklaanilaisista tuli varautuneempia ja he hakeutuivat lähemmäs oman klaaninsa kissoja. Kolli seurasi sivusta tapahtumaa ihmetellen. Mitäköhän Kuutamoklaani oli tehnyt aiheuttaessaan näin suurta reaktiota puroklaanilaisten keskuudessa? Kukaan ei tuntunut kuitenkaan käyvän toisiinsa käsiksi, puroklaanilaisten suunnasta kuului paheksuvaa kuiskintaa ja sihinää mihin kuutamoklaanilaiset vastasivat ylimielisin katsein ja hymähdyksin. Nummipyörre tassutteli muiden varapäälliköiden seuraan ja Liekkitaivaan yllätykseksi Hiiriturkki nyökkäsi kunnioittavasti Kuutamoklaanin varapäällikölle, joka vastasi samanlaisella nyökäytyksellä takaisi. Eli ilmeisesti naaraat olivat vielä hyvissä väleissä keskenään. Varistähti teki tiensä Neljän virran tammen oksistoon ja tuntui kokonaan jättävän huomioimatta sen hyvin kylmän ja hurjistuneen katseen minkä sai Ututähdeltä.
"Tervetuloa tämän kuun Neljän virran tammen kokoontumiseen!" Aaltotähti kajautti kaikkien neljän päällikön istuessa oksilla. Aukio heidän allaan hiljeni nopeasti ja kissat höristivät korviaan kuullakseen päälliköidensä sanomaa. Liekkitaivas kurotti kaulaansa yrittäessään kuulla mitä päälliköt keskenään juttelivat, mutta sanat eivät kantautuneet hänen korviinsa asti. Vuoristoklaanin päällikkö ei vetäytynyt takaisin istumaan, vaan näytti jatkavan.
"Vuoristoklaani on vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Olemme saaneet joukkoihimme kuusi uutta oppilasta, joista voin ylpeänä myöntää kahden vanhimman olevan omia tyttäriäni, Tuhkatassu ja Pikkutassu. Loput ovat Sorasydämen pentuja, nimiltään Perhostassu, Siilitassu, Keltatassu ja Sirkkatassu. Riistaa löytyy reviiriltämme hyvin ja saamme olla yltäkylläisiä tämän viherlehden", Aaltotähti kertoi hymyillen.
”Suremme vieläkin oppilaamme Ruusutassun kuolemaa. Vuoristoklaanin on parhaansa mukaan ollut hänen perheensä tukena", hän jatkoi, nyt kollin äänensävystä pystyi erottamaan murheen ja myötätunnon. Liekkitaivas katseli ympärilleen etsiäkseen kissajoukosta reaktioita. Hän ei ollut ikinä edes kuullutkaan kenestäkään Ruusutassusta, mutta yleensä muiden klaanien oppilaat eivät olleet kauhean tunnettuja. Mitenköhän oppilas oli kuollut?
"Reviirillämme on myös huomattu erään luopion hajua”, Aaltotähti jatkoi, nyt äänensävy selvästi nihkeämpi. Soturi kurtisti kulmiaan. Kanjonissa ei hänen tietääkseen montakaan luopiota ollut, kenestäköhän oli kyse? Ja miksi Vuoristoklaanin päällikkö näytti noin vaivaantuneelta asiaan, oliko luopio aiheuttanut harmia vuoristoklaanilaisille?
”Kenen?” Joku kuutamoklaanilaisten joukosta kysyi.
”Epäilen, että Taistovaaran”, Aaltotähti sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Kissajoukosta alkoi kuulumaan supinaa. Liekkitaivas katseli ympärilleen hämmentyneenä. Hän oli kuullut useamman kerran nimen 'Taistovaara' ja sen, että kissa oli hyvin tunnettu luopio klaanien keskuudessa. Jos soturi muisti oikein niistä tarinoista mitä hänelle oltiin nuorempana kerrottu, oli Taistovaara ollut Ukkostähden vallan aikaan nuori soturi ja hänet oltiin karkoitettu Kuutamoklaanista, koska Ukkostähti oli luullut tuon veljeilevän muiden klaanien kanssa, vaikka ilmeisesti totuus oli ollut toinen ja Taistovaara oli vain yrittänyt auttaa Kuutamoklaania. Sen jälkeen taistovaara on yksinään yrittänyt kukistaa Luuklaania ja auttaa muita klaaneja hädän tullen, aina tähän päivään asti. Liikkui huhuja, että luopion sukujuuret olisivat lähtöisin Luuklaanista, mutta huhujen ollessa huhuja, ei niihin voinut täysillä uskoa.
”Kiitos, Aaltotähti. Saisinko nyt minä?” Varistähti kysyy. Aaltotähti nyökkää savunharmaalle kollille ja istuuntuu mukavasti oksalle allaan. Ututähti oli sanomassa jotakin, mutta Kuutamoklaanin päällikkö ehti avaamaan suunsa ennen häntä.
"Me olemme saaneet riveihimme kolme uutta oppilasta, Kiurutassun, Havutassun ja Aurinkotassun. Vartioimme rajojamme tarkasti ja syömme itsemme yltäkylläisiksi tänäkin viherlehtenä", savunharmaa kolli kertoi.
”Selvisimme vammoitta Puroklaania vastaan käydystä taistelusta, menetin itse vain yhden hengen”, Varistähti ilmoitti tyyneen äänensävyyn, mikä aiheutti ärinää aukiolla. Liekkitaivas seurasi vierestä miten Puroklaanilaisten ja Kuutamoklaanilaisten välillä tapahtui solvaavia huutoja ja uhkaavan näköistä kynsien esillepistoa ja karvojen pörhistelyä. Soturi seurasi tapahtumaa eikä voinut olla miettimättä, miksi Kuutamoklaani oli Puroklaaniin hyökännyt? Oliko kahden klaanin välillä tapahtunut jotakin? Koska Nummiklaani, mikä kahden klaanin välissä asusti ei ollut saanut tietoonsa yhtään mitään.
”Saimme myös häädettyä erakon reviiriltämme, joka jahtasi kotikisua ja otimme pentuja kantavan kotikisun hoitoomme”, Varistähti jatkoi välittämättä alhaalla tapahtuvasta ärinästä ja asetteli tassujaan paremmin oksalle. Ärinä ja supina vain lisääntyivät.
”Kotikisuja Kuutamoklaanissa?” Jonkun aukiolla olevan kissan kysymys kantautui yli muiden. Oliko Kuutamoklaanin päällikkö menettänyt järkensä ottaessaan kotikissan siipensä alle? Liekkitaivas katsoi Varistähteä ihmeissään. Ei hän ollut ikinä uskonut savunharmaan kollin välittävän pennuista tai tiineenä olevista kotikissoista.
”Saimme myös Luuklaanilta otettua vangiksi kolme pentua, joilla kiristimme Luuklaania jättämään meidät rauhaan”, Varistähti ilmoitti kuuluvasti. Kuutamoklaanilaiset ylpeinä röyhistelivät rintaansa ja kehuivat kuuluvaan ääneen suoritustaan.
”Kuinka saitte siltä murhaajajoukolta kolme pentua?” Ututähti kysyi eikä piilotellut vihaa äänessään.
”He olivat eksyneet reviirillemme”, Varistähti sanoi huomioimatta Puroklaanin päällikön ärtymystä ja nyökkäsi Sulkatähden suuntaan. Aukiolta kuului uhkaavia sihahduksia puroklaanilaisten suunnalta, kun Varistähti ei selittänyt miksi oli noiden leiriin joukkoineen hyökännyt.
”Sulkatähti”, Kuutamoklaanin päällikkö sanoi ja antoi tuolle puheenvuoron.
”Kiitos”, Nummiklaanin päällikkö sanoi hetken katsoen savunharmaata kollia oudolla katseella, mutta aloitti kuitenkin.
"Olemme toivottaneet joukkoihimme kaksi uutta soturia, Leijonakynnen ja Kuurasäteen! Lisäksi pentutarhassamme asuu yksi uusi pentu. Nummimme vilisevät jäniksistä, joten mekin syömme vatsamme täysiksi tänä viherlehtenä", Sulkatähti kertoi hymyillen.
”Olemme suunnitelleet erään erakon, Kuutamokukan kanssa, että hukutamme ketut Nummiklaanin ja Puroklaanin rajalla olevan joen syvimpään kohtaan, koska ketut ovat jälleen kerran riehuneet reviirillämme. Tällä kertaa kukaan ei onneksi vakavasti loukkaantunut, vaan selvisimme vähillä naarmuilla”, Nummiklaanin päällikkö jatkoi, minkä jälkeen nummiklaanilaisten joukosta kuului kehuja Kuutamokukkaa kohtaan. Liekkitaivas ei todellakaan luottanut erakkonaaraaseen, mutta jos Sulkatähti kerran luotti niin ei hän voisi kieltäytyä arpisen naaraan kanssa yhteistyöstä. Puroklaanilaisten suunnalta kuului supinaa ja soturi oli erottavinaan heidän kuiskuttelevan Kuutamokukasta jotakin. Kolli yritti kuunnella tarkemmin puroklaanilaisten supinaa, tunsivatko nuo erakon jostakin?
”Meillä on myös suru-uutinen: Kuolontähti tappoi erään soturimme, Taivashallan, meidän reviirillämme”, Sulkatähti jatkoi. Liekkitaivas tunsi painoa rinnassa ja vatsassaan, eikä voinut olla irvistämättä. Taivashallan kuoleman julistaminen tuntui todella pahalta. Hänen ympäriltään kuului paljon yllättyneitä henkäyksiä, sekä kunnioittavia naukaisuja soturittaresta. Myöskin pelokkaita huomautuksia siitä, että Kuolontähti oli käynyt Nummiklaanin reviirillä kuului muiden naukaisujen seasta. Juuri kun Sulkatähti oli antamassa vuoroa ututähdelle, kuului viereisestä puskasta rasahdus, mikä sai monen aukiolla istuvan kissan pomppaamaan jaloilleen ja sihisemään pusikkoa kohti.
”Tule esiin, olemme huomanneet sinut”, Aaltotähti naukui varmasti, minkä jälkeen tummanruskea, raidallinen naaras asteli varovasti esiin pusikosta, yrittäen näyttää itsevarmalta kissajoukkion edessä. Aukiolta kuului sähähdyksiä ja uhkaavaa mouruntaa. Liekkitaivaskin pörhisteli karvojaan ja katsoi kissaa tulisella katseella. Miten tuo oli tullut ja kehdannut keskeyttää heidän kokoontumisensa? Soturi hieman ihmetteli miten kukaan aukiolla ei ollut haistanut vierasta kissaa, mutta olihan heitä aika joukko paikalla.
"Erakko keskeyttämässä kokoontumistamme? Ajakaa se pois täältä!" Varistähti sihisi.
"Ai suuri Varistähti haluaa ajaa erakon pois kokoontumisesta, mutta ottaa kyllä mielellään kotikisunsa suojiinsa!" Joku kokoontumiseen osallistunut huudahti, mikä sai Kuutamoklaanin päällikön katseen vielä tulisemmaksi mitä se aikaisemmin oli ollut.
"Kuka sen sanoi?" Savunharmaa kolli vaati tietää.
"Varmaankin joku noista viheliäisistä puroklaanilaisista, jotka ovat lyöttäytyneet Luuklaanin kanssa yhteen!" Nyt hieman tutumpi ääni huudahti. Liekkitaivas pysäytti katseensa Linnunsiipeen, joka oli uhkaavan näköisenä ottamassa yhteen sen toisen puroklaanilaisnaaraan kanssa, joka Sädetaivaan vierellä oli aikaisemmin ollut. Naaras ei näyttänyt minkäänlaista pelkoa, muttei myöskään halua siihen, että haluaisi ottaa yhteen kuutamoklaanilaisen kanssa.
"Mitä sinä juuri sanoit? Me olemme lyöttäytyneet Luuklaanin kanssa yhteen?" Puroklaanilaisnaaras kysyi hämmentyneenä, mihin Linnunsiipi vastasi nauraen.
"Älä edes yritä esittää tyhmää!" Kuutamoklaanilaisnaaras käkätti. Liekkitaivas oli astumassa lähemmäs kaksikkoa estääkseen sen suuremmat tappelut, kun punaturkkinen kissa kiilasi hänen ohitseen.
"Ensin te hyökkäätte leiriimme ja nyt pilkkaatte meitä olemattomilla perusteilla?" Punaturkkinen kissa sihisi ja ennen kuin kukaan ehti tekemään yhtään mitään, oli puroklaanilainen hypännyt Linnunsiiven kimppuun.
"Punalehti lopeta!" Kuului huuto varapäälliköiden suunnalta, millä ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta kahden kissan tappeluun. Moni väisti maassa kierivää kaksikkoa, minkä jälkeen muutkin kuutamoklaanilaiset alkoivat käyttäytymään hyvin uhkaavasti muita paikallaolijoita kohtaan.
"Punalehti päästä irti hänestä, sinä vain pahennat asioita!" Puroklaanilaisnaaras huudahti ja yritti saada otetta tappelevasta klaanitoveristaan, mutta Linnunsiiven isku mikä oli tähdätty Punalehden poskeen osui suoraan puroklaanilaisnaaraan kuonoon.
"Hunajavirta pysy erossa tästä!" Punaturkkinen naaras sihisi ja painoi kuutamoklaanilaista paremmin maahan. Hunajavirta peruutti muutaman askeleen ja yhtäkkiä löysi itsensä Liekkitaivaan vierestä. Soturi katsoi valkoturkkista kissaa ja tuon kuonoa, missä oli nyt verta vuotava haava.
"Oletko kunnossa?" Kolli kysyi, mihin soturitar vastasi nyökäten.
"LOPETTAKAA!" Sulkatähden huuto kajahti Neljän virran tammen aukiolla, mikä sai jokaisen pysähtymään ja kääntämään katseensa Nummiklaanin päällikköä kohti. Hopeanharmaa naaras seisoi hurjistuneena oksalla, katsoen alas vihaisella katseella.
"Katsokaa taivaalle! Näyttääkö siltä, että Tähtiklaanista näin on sopiva tapahtua?" Nuo sanat kuultuaan Liekkitaivas nosti katseensa taivaalle missä aikaisemmin kirkkaana loistava kuu oli nyt paksun pilvikerroksen peitossa. Merkki siitä ettei Tähtiklaani enää olisi mukana kokoontumisessa ja, että aselepo olisi ohi. Soturi nielaisi ja antoi katseensa käydä aukiolla olevissa kissoissa. Jokainen seisoi tai istui paikallaan vaivaantuneena, jopa se erakkokin oli koko tämän ajan ollut aloillaan. Aukiolla vallitsi hiljaisuus, kunnes Ututähti hymähti kuuluvaan ääneen.
"En koe tarvetta selittää klaanini kuulumisista enää. Tämä kokoontuminen on Puroklaanin osalta ohi", Puroklaanin päällikkö sihahti ja pudottautui oksalta varapäälliköiden joukkoon, nyökäten Hiiriturkkia mukaansa. Liekkitaivas kuuli Hunajavirran vetävän terävästi henkeään, minkä jälkeen naaras lähti kävelemään päällikköään kohti. Vähin äänin koko Puroklaani poistui paikalta, jättäen kolme muuta klaania hiljaisina katsomaan heidän peräänsä.
"No se siitä sitten", joku maukaisi soturin lähellä.
"Mitä tuon erakon kanssa tehdään?" Kuului toinen kysymys. Liekkitaivas etsi katseellaan erakkonaaraan, joka vaivaantuneena katseli ympärilleen. Aaltotähti loikkasi alas puusta ja käveli erakon luo. Raidallinen kolli ei ehtinyt seuraamaan mitä kahden kissan välillä tapahtuisi, kun Ketunkynsi tuli tökkäisemään häntä lavasta. Punaturkkinen kissa kääntyi katsomaan parantajaa hölmistyneenä.
"Sulkatähti antoi lähtökäskyn ja Kuutamoklaanikin näyttää tekevän lähtöä. Kokoontuminen taitaa tämän yön puolesta olla ohi."