3 luku

Tunsin etukäpälieni alla kutittelevia ruohonkorsia, jotka taittuivat kun polkuanturani painautuivat niihin lujasti, annoin pitkien kynsieni liukua ulos ja tarrata kiinni pehmeään maanpintaan, tunsin kuinka takakäpäläni tömähtivät ruohikolle, hengitin hitaasti ja annoin raskaaksi muuttuneen ruumiini painua nurmikolle, ojentelin etukäpälääni kuononi edessä, se ei ollut kipeä, mutta polkuanturani olivat veriset, kova pinta oli hinkannut niihin pieniä nirhamia, joista tihkui vielä vähän verta. Nuolaisin kielelläni ikävästi kihelmöivää polkuanturaani puhdistaakseni niihin syntyneet nirhamat, karhea kielenveto tuntui käpälässäni rauhoittavalta ja kihelmöinti lakkasi vaivaamasta minua. Vääntäydyin vaivalloisesti ylös ruohikkoisesta maasta, katselin ensimmäistä kertaa kunnolla ympärilleni ja annoin metsän kodikkaiden tuoksujen tulvia aisteihini, viimeinkin olin turvassa. Olin juuri päässyt pois suuresta kaksijalasta, eräs kaksijalalta irti päässyt iso musta koira oli vauhdittanut matkaani louskuttamalla hurjasti perääni siihen asti, että katosin metsän uumeniin, sitä ennen olin juossut henkeni edestä ja nyt olin ihan puhki kaikesta mahdollisesta säntäilystä. Minun oli löydettävä suojaa vähän liiankin nopeasti tulevalle yölle, en haluaisi juotua nukkumaan taivasalla, varsinkaan kun leuto tuuli oli muuttunut kipakaksi ja pöllyytti nyt turkkiani kovakouraisesti. Tarkastelin viikset ilmavirrassa tarkkaavaisesti värähdellen
ympärilleni, hetken tirkisteltyäni huomasin vähän kauempana, kököttävän yksinäisen, mutta tiheän pensaan, jonka alla voisin yöpyä kaivettuani kuopan ja hankittuani sinne edes jotakin pehmustetta. Jolkotin korvat valppaina pystyyn nostettuina, taivas oli värjäytynyt kauniin tummansiniseksi, vielä muutaman hetken kuluttua pimeys olisi saavuttanut määränpäänsä peittäen minut mustaan syöveriin. Liu’utin pitkät kynteni esille ja kaivoin niillä helposti pehmeätä maata, heilautin vaaleaa korvaani kun siihen osui mutakokkare. Levitin nopeasti kaivamani kuopan pohjalle vierestäni nappamiani havunneulasia, koska muutakaan pehmustetta ei ollut käpälieni ulottuvilla, asettauduin makaamaan yllättävän mukavan tuntuisille neulasille vetäen etukäpäläni alleni ja sulkien vihreät silmäni niitä vielä kerran suurielkeisesti räpäyttäen.
***
Aurinko korvensi niskaani, kuin muistuttaen tarkoituksestaan, olisin voinut vaikka uskoa, että ilmatila vaihteli ihan tahallaan vain minun kiusakseni. Pakotin käpäläni raahautumaan eteenpäin auringon ahdistellessa minua puolelta jos toiselta, kurkkuni oli rutikuiva ja jopa viimeksi ohittamani ojapahanen tuntui virvoittavalta pelastukselta, ojan vesi oli toki sameaa, mutta muutakaan ei ollut tarjolla. #Harvinaisen kuuma päivä, ja hiirenkorvahan on vasta ohi!# Luultavasti olin jo lähellä klaanikissojen elinaluetta, olisi silti ollut paljon mukavampaa kulkea puiden kätköissä, vaikka nummella leuto tuuli leyhäytteli vilpoisia tuulahduksia päin naamaani. Lihaksiani särki ja olisin voinut vaikka maksaa kolme kania pikaisesta pulahduksesta veteen, vain asian ajatteleminenkin sai veden herahtamaan kielelleni, olin yhtä väsynyt kuin nälkäinen. Kuljin käpälät maata viistäen, mutta korvat valppaina heilahdellen, eihän sitä voinut ikinä tietää mitä eteen sattuu putkahtamaan. Siristelin vihreitä silmiäni yrittäen tirkistellä kaukana näkyvää kimmellystä, nostin katseeni pois maata raahaavista käpälistäni ja yritin tuumia mikä voisi aiheuttaa tuollaista kimallusta auringon porottaessa kuin viimeistä päivää. #Voisiko se olla...? Ei kai vain...? Vettä!#

//Yritämpäs seuraavalla kerralla paremmin :^

Haukottelin hyvin kovaan ääneen,Niin että soturienkin pesässä varmaan kuului.Katson veljeäni joka hyppii innostuneena,”Mennään leikkimään sammalpalloa!”Nakkapentu intoili kuin viimeistä päivää.
”Ei nyt,Naakkapentu.Aamupartio ei ole vielä edes lähtenyt.”Haukottelin lisää ja huomasin Peippospennun nyrpistävän meihin päin.
#Siitä lähtien,Kun Naakkapentu parantui,Hän on ollut ihan hirveän energinen,Eikä se vanha tuttu rauhallinen Naakkapentu.#
Ajattelin ja katselin ylipirteää veljeäni joka hyppi sinne tänne pentutarhassa olevalla vapaalla tilalla.(Eli maailman pienimmällä tilalla.).
”Mennään nyt!!”Naakkapentu intoili ja heilutti pitkää häntäänsä sinne tänne.
”Emme saa herättää muita..”Mutisin aamuväsyneenä.
”Älä viitsi,Sanotko noin oppilaanakin kun sinun pitää mennä aamupartioon?”Naakkapentu irvaili.
”No en tietenkään,Mutta olemme pentuja ja haluan nukkua kerrankin myöhään.”Sähähdin ja sukelsin sammalpetiini.Naakkapentu oli herättänyt minut joka aamu ennen saalistuspartiota siitä lähtien,Kun hän pääsi parantajanpesästä.
Huomaan kuinka Naakkapentu yrittää vetää minua takajaloista ulos.
”Lopeta!!”Kiljun mahdollisimman hiljaa ja yritän potkia veljeäni.
Valittavasti koko klaani herää kiljuntaani ja riehumiseemme.
”Onko mäyrä hyökännyt?”Yöaskel tulee katsomaan tilannetta.
”Eii...Veljeni vain kiduttaa minua!!”Huudan tuittupäissäni.
”Enhän!”Naakkapentu huutaa suoraan korvaani ja päätäni alkaa särkeä.
”Lopettakaa.”Kaniinisydän sanoi ja tulee väliimme.
”Tuo aloitti!”Sähähdin ja osoitin käpälläni veljeäni.
Naakkapentu katsoi minua raivoissaan ja juoksee pentutarhasta.
”Mikä häneen tuli?”Hämähäkkijalka kysyi.
Katsoin isääni hölmistyneenä kuin jänis puhuvaa kasvia.
”Hän on tullut hulluksi!!”Kiljun.
Vanhempani katsovat minua kuin hullua ja Kaniinisydän sanoo.”Hän on vain innostunut kun voi taas riehua.”Hän lohdutti.
”Mutta hän herättelee minua liian aikaisin!”Kiukuttelen,Mutta harmikseni huomaan että koko klaani tuijottaa minua.
”Hän rauhoittuu kyllä.”,Kaniinisydän sanoi ja puski kehräten poskeani.
#Kiitos..Emo...#,Mutisen mielessäni kun hän lopettaa.
#Ehkä se on vain väliaikaista..#,Ajattelen lohduttautuneesti.
Pian kaikki ovat menneet nukkumaan paitsi aamupartiolaiset ja ovat ihan tyytyväisiä että pääsevät ”aikaisemmin hoitamaan askareensa.”.Kun olen juuri sulkemassa silmäni,Veljeni tulee ja katsoo minua suurilla viattomilla silmillään.
”Anteeksi..”Naakkapentu naukui hiljaa.
Nyökkään vastaukseksi ja annan hänen tulla nukkumaan viereeni.
**
”Huomenta.”Pikkupentu naurahti suoraan kasvojemme päälle.
”Täh..”,Mutisin ja haukottelin.
”Nyt on aamupäivä.”Pikkupentu sanoi.
”Aa..”,Naakkapentu tajusi.
”Menkää syömään,Jätin teillekin jotain,Vaikka minulla oli sudennälkä!”Pikkupentu sanoi ja lähti pois.
”Se kuka on viimeisenä riistakasalla,On mätä kani!”Naakkapentu sanoi ja lähti juoksuun.
Yritin nousta mukavasta asennostani ja juosta,Mutta olin vielä sen verran uninen,Että kaatuilin kokoajan.
”Olin ensimmäinen!”,Naakkapentu ylpeili kun jolkotin riistakasalle.
”Otit varaslähdön ja en ollut vielä noussut!”,Mutisin väsyneenä.
”Enpäs ottanut!”Naakkapentu väitti.
”Otitpas!!”Ärähdin ja hyppäsin veljeni niskaan.
”Älkää tapelko.”Tiikerililja sanoi.
Katsoimme hölmistyneenä Tiikerililja mutta otamme aselevon.
”Haluan ottaa kanin!”Naakkapentu sanoi.
”Et jaksa syödä sitä.”Väitin.
”Jaksanpas!”Naakkapentu väitti.
”Ei vaan minä jaksan,Voin todistaa kilpailulla!”Väitin.
”Niin minäkin todistan!”Naakkapentu sanoi ja otti molemmille yhtä isot jänikset.
”Ei nämä ole kaneja!”Sanoin.
”Noh..Jaksathan syödä kaniinin,Niin mikset Jänistä?”Naakkapentu sanoi.
Katsoin hieman tyrmistyneenä jättimäistä eläintä,Joka oli melkein isompi kuin minä.
”Hyvä on..”Huokaisin.
”Kolmosella! Yksi..Kaksi..Kolme!”
Naakkapentu kiljahti ja aloimme syömään hulluna.
Kun olin syönyt jonkun aikaa jänistä,Minua alkoi huipata.#Muhin menninkäinen suostumaan..?#.
Huomasin että Naakkapentu söi ihan hulluna.#Pitäisikö sanoa että lopeta? Ei,muuten näytän pelkurille.# Ajattelen ja hotkin samaa tahtiin.
Pian kun minulla ei ollut enää muuta kuin pää jäljellä,Minua alkoi ihan oikeasti kunnolla huipata.Kaikki tuntui pyörivän siihen asti,Kun kaikki pimeni.
**
Makasin parantajanpesässä pötkölläni veljeni vieressä.Minulla oli hirveän kipeä vatsa.
”Taas te olette täällä..”,Ketun kynsi huokaisi.
”No anteeksi! Tuo aloitti!”Naakkapentu väitti.
”Aivan sama kumpi väitti mitä,Mutta hyvä tähtiklaani sentään kuinka paljon te söitte! Saatte mennä kun pääsette täältä niin kuntokuurille,Tai muuten teistä tulee ihan kotikisun näköisiä!”Ketunkynsi naukui.
”Joo..”Huokaisin ja yritin nukkua kipeän vatsani kanssa.
”Näin sitä saa kun syö liikaa..Kipeä vatsa.”Naakkapentu kuiskasi ja nukahdin siihen.

//Tällänen tylsä

Kinuski raotti silmiään ja yritti nähdä jotakin ympärillään pimeässä. Hän makasi pehmeällä, mutta hieman märällä alustalla, mikä ei todellakaan tuntunut siltä samalta pehmusteelta, minkä päällä hän kodissaan nukkui. Ja sen jälkeen kotikissa pystyikin haistamaan kaikki ne oudot hajut ympärillään. Oli väkeviä, kirpeitä ja ummehtuneita hajuja, mistä hän ei tunnistanut yhtäkään. Tarkemmin haistellessaan naaras kyllä pystyi haistamaan kissanmintun, sitä oli kasvanut viereisen talon puutarhassa. Yrittäessä nostaa päätään sai vaaleanruskea kissa huomata, että häntä pyörrytti ja oksetti todella paljon. Kinuski huokaisi raskaasti, mutta pelästyi kuullessaan askelia aivan vierstään.
"Ai, sinä oletkin jo hereillä. Odota ihan pikku hetki, haen sinulle jotakin syötävää", kollin ääni sanoi ja tassutteli sitten pois hänen luotaan, ulos hieman valoisammalle aukiolle. Kotikissa tärisi pelosta paikoillaan ja yritti muistella miten hän oli tähän tilanteeseen joutunut. Ja missä Misteli oli- Muistot saapuivat pikkuhiljaa naaraan päähän eikä hän voinut olla henkäisemättä ääneen. Misteli oli kuollut oman emonsa kynsissä. Kuutamokukka oli myös alkanut jahtaamaan häntä, mutta Kinuski oli onnekseen löytänyt sen yhden vaaleanruskean naaraan joka toi hänet oman klaaninsa leiriin. Kotikissa tajusi ettei edes tiennyt tämän vaaleanruskean naaraan nimeä, niin hysteerisesti hän oli vain itkenyt ja selittänyt tuolle kaikkea tapahtunutta, ettei ollut itse kysellyt tuolta mitään. Naaras vetäisi häntäntä vierelleen muistaessaan myös ne sanat mitä se kolli oli hänelle sanonut.
*Minä olen tiineenä Mistelin pennuille ja nämä pennut eivät välttämättä edes selviäisi hengissä maailmaan?* Kinuski ajatteli murtuneena ja hautasi kasvonsa etukäpäliinsä. Hänen teki mieli itkeä, mutta kuullessaan askelia edestäpäin, kotikissa pyyhki kyyneleensä ja kohotti katseensa. Pimeässä pesässä oli vaikea nähdä, mutta hän kyllä erotti mustan hahmon edessään muusta pesästä.
"Tässä, olen pahoillani etten saanut suurempaa saalista tuotua. Varistähti ei oikein pidä, että hänen klaaninsa riistakasasta otetaan riistaa vain syöttämään kotikisuista yltäkylläisiä", musta kolli salitti pahoitellen ja laski Kinuskin eteen eläimen. Kotikissa kurottautui haistamaan riistaa, haisi miltei samanlaiselta kuin mitä Misteli oli silloin luolassa syönyt. Haju oli omalla tavallaan miellyttävä, muttei naaras voinut kuvitellakaan edes nuolaisevansa sitä. Hän veti päänsä takaisin ja kohtasi pähkinänruskeat silmät, jotka tuijottivat takaisin.
"Kiitos, siis todellakin kiitos, mutta pelkäänpä etten ole saamassa tuota alas... En ole ikinä syönyt riistaa. Taisiis, joskus maistoin jänistä minkä Misteli oli meille pyytänyt mutten pitänyt ollenkaan sen mausta", Kinuski naukui pahoittelevasti ja tökkäsi eläintä kauemmas. Mustaturkkinen kolli huokaisi ja töytäisi eläimen takaisin kotikissan tassujen juureen.
"Minä en valitettavasti pysty pitämään sinua ja pentujasi pelkkien yrttien avulla hengissä. Ja tuossa kunnossa, et olisi selviämässä edes ulos reviiriltämme ilman ruokaa", kolli sanoi ja pienen hymyn kera kehotti naarasta edes ottamaan suupalaa riistasta.
"Huoh... Selvä", Kinuski sanoi hetken tuijotettuaan pientä eläintä tassujensa edessä ja kerättyään rohkeutta sen syömiseen. Ajatus lihan syömisestä kuvotti häntä, mutta nälkä, mikä häntä oli viimeiset kaksi päivää seurannut olivat toista mieltä. Ottaessaan pienen puraisun päästäiseltä näyttävältä eläimestä, meinasin hän heti yökätä tuntiessaan karvojen osuvan kitalakeensa ja lämpimän nesteen purskahtavan suuhunsa. Kotikissa sai juuri ja juuri nielaistua yhden palan eläimestä, minkä jälkeen pudistellen päätään työnsi sen kauemmas.
"Anteeksi, enempää en pysty ottamaan", Kinuski pyysi anteeksi ja laski päänsä käpäliensä päälle, yrittäen pitää lihanpalan sisällään. Mustaturkkinen kolli vetäisi eläimen itselleen ja muutamalla haukkauksella söi sen, sitten potkien luita pesän suuaukkoa kohti.
"Minä voin päivemmällä tuoda sinulle jotakin muuta, ehkä tykkäisit enemmän lintujen tai oravien mausta", kolli sanoi ohimennen ja pudotti kotikissan eteen kasveja.
"Syö nyt edes nämä, ne auttavat sinua pysymään voimissasi", tuo kehotti. Kinuski söi yrit mukisematta, pelkäämättä että tuo kissa yrittäisi jollakin tavalla myrkyttää häntä. Eihän häntä varmasti oltaisi leiriin asti tuotu, jos hänestä haluttaisiin eroon, eikö niin?

”Olen metsästämässä, entä sinä?” Tihkutäplä naukui ja asteli ulos heinikosta.
”Keräämässä yrttejä”, Lehtitassu vastasi hiljaa ja nyökkäsi kohti nyt käpäliensä päällä lepäävää yrttitukkoa.
”Vaikka on jo viherlehti, yrttisato on huono. Olen hieman huolissani...”
Tihkutäplä nyökkäsi, ja loikki lähemmäs klaanitoveriaan. Kasvit tuon käpälillä näyttivät tosiaan vähäisen määränsä lisäksi pieniltä ja kitukasvuisilta. Asia vaikutti huolestuttavalta Tihkutäplästäkin. Hyökkäys Puroklaaniin oli varmastikin tyrehdyttänyt yrttivarastoja.
”No, kelpaako seura?” soturi kysyi ja pörhisti harmaata turkkiaan.
”Toki”, Lehtitassu myöntyi hennosti, ja kääntyi kävelemään kohti heinikkoon tallattua polkua.
”Ja onnittelut vielä soturiksi tulosta!”
”Kiitos”, Tihkutäplä naukui, ja lähti tassuttelemaan parantajaoppilaan rinnalla. Katsellessaan ympärilleen soturi huomasi ajautuneensa hiiren hajua jahdatessaan aina Kuutamoklaanin reviirin pohjoispuolelle, sinne mihin tulvat aina lehtikadon päättyessä ja hiirenkorvan alkaessa iskivät. Raottaessaan suutaan hän tunsi ilman olevan raikkaampaa. Korkean vuoriston saattoi erottaa siellä, missä oksia oli harvemmin.
”No, tuntuuko se erilaiselta?” Lehtitassu uteli yrttitukko suussaan.
”Ei vielä. Mutta uskon että paljon tulee vielä muuttumaan”, Tihkutäplä vastasi rehellisesti ja huokaisi pienesti.
”Ainoa ero tähän mennessä on se, etten ole viettänyt varmaan koskaan näin vähän aikaa Vasanloikan kanssa. Ja tietysti minä ja Ruostehalla nukumme taas pesän reunalla”, naaras kertoi ja tunsi oudon tunteen sydämessään ajatellessaan entistä mestariaan. Vasanloikalla ei enää ollut syytä pitää häntä silmällä, mutta naaras janosi kokeneen soturin hyväksyntää yhä.
”En tiedä mitä tekisin ilman Tammiturkin avustusta… Maailmassa on vielä niin paljon, mistä hän tietää enemmän ja minä en mitään”, Lehtitassu totesi huolestuneen oloisena. Tihkutäplä vilkaisi häntä. Hän ei ollut juuri koskaan ennen kuullut hiljaisen parantajaoppilaan sanovan jotain näin avointa.
”Tuolta minustakin tuntui ehkä joskus. Nyt kuitenkin uskon pystyväni olemaan hyvä soturi, toivottavasti…” harmaakuvioinen kissa painoi leukansa rintaansa, ja jatkoi sitten:
”Sinähän olet minua vanhempi. Milloin luulet saavan parantajanimesi?”
”En tiedä. Tammiturkki ei ole maininnut siitä mitään”, oppilas naukui ja näytti hetken mietiskelevältä. Tihkutäplä nyökkäsi, ja samassa pieni hymy ilmestyi hänen kasvoilleen. Soturi tiesi olevansa sinä päivänä, jona Lehtitassusta tulisi virallisesti parantaja, ylpeä. Hän oli nähnyt miten ahkera ujo naaras saattoi olla.
”No…” Tihkutäplä oli aloittamassa uutta puheenaihetta, kun hiiren tuore haju pysäytti hänen ajatustensa virran.
”Haistatko tuon? Se on ihan lähellä”, soturi sihahti ja pudottautui sulavasti vaanimisasentoon. Lehtitassu pudisti päätään hämmentyneenä. Tihkutäplä heilautti hänelle hännällään pahoittelevan eleen, ja hiipi lähemmäs pensaikkoa, josta houkuttelevan selvä saaliin tuoksu oli kummonnut. Hiiri oli lähellä, ja Tihkutäplä lähestyi vaanimalla sitä kärsivällisesti. Saalis oli matkalla heinikon läpi, ravistellen korsia ympärillään pahaa-aavistamattomana siitä että oli juuri ohittanut kaksi kissaa. Tihkutäplä päätti säästää Lehtitassun aikaa, ja pinnisti takajalkojaan loikatessaan mahdollisimman pitkälle, minne arvioi hiiren jatkavan matkaansa. Kissa laskeutui laskelmoidusti pienen eläimen päälle, ja antoi sille pikaisen tappopureman.
”Vau!” Lehtitassu jolkotti hieman kauempaa klaanitoverinsa rinnalle. Tihkutäplä nyökkäsi rennosti hymyillen ja poimi hiiren leukojensa väliin.
”Ainakin riistaa on riittämiin”, hän kommentoi, kun kaksikko lähti taas kulkemaan tasaista vauhtia kohti leiriä. Lehtitassu oli samaa mieltä, ja parivaljakko porisi vaihtelevista aiheista koko matkan.

Leirissä oli enemmän kissoja kuin Tihkutäplän lähtiessä, ja osa heistä oli kerääntynyt pieniin porukoihin, joista kantautui pieni puheensorina, luultavasti yön kokoontumiseen liittyen. Tihkutäplä vei hiirensä ja matkalla poimimansa oravan tuoresaaliskasalle, ja kääntyi hyvästelemään Lehtitassun, joka kiirehti parantajan pesälle yrttitukko tiukasti suussaan.
#Ai niin, se kotikisukin on täällä#, Tihkutäplä ajatteli muistaessaan tapauksen, joka sai hänet vilkaisemaan parantajan pesälle uudelleen. Naaras ei tiennyt millainen kissa oli kyseessä, mutta tunsi myötätuntoa häntä kohtaan. Olihan kissa tuntemattoman kissajoukon tukikohdassa aivan yksin, ja suurin osa kuutamoklaanilaisista käyttäytyisi häntä kohtaan kielteisesti ja halveksuvasti.
#Seuraavasta kokoontumisesta tulee varmasti mielenkiintoinen#, Tihkutäplä tuumi kääntyessään kohti sotureiden pesää. Kaikkien lähiaikoina sattuneiden tapahtumien lisäksi keskustelunaiheena olisi myös hyökkäys Puroklaaniin. Tunteet varmasti kuohuaisivat kahden klaanin tavatessa jälleen.

//Jatkot viime tarinalle D:::

“Sano vielä sanakin-”
“ME annamme sinulle kaksi vaihtoehtoa; Lähde ilman sen suurempia vammoja pois reviiriltämme tai taistele meitä kaikkia neljää vastaan”, Mustakynsi keskeytti vaalean kissan lauseen samalla, kun naaraan häntä huiski terävästi puolelta toiselle. Katselin minua vain kuun tai pari nuorempaa kissaa ja hymähdin tyytymättömänä. Pidin kyllä siitä, että Mustakynsi antoi todella tarkat vaihtoehdot eikä antanut tuon kauhean näköisen kissan määräillä itseään, mutta silti olisin ihan mielelläni vielä muutaman kerran voinut upottaa kynteni sen ihoon ja raadella naaraan kahta kauheampaan kuntoon kuin tuo jo valmiiksi olikaan. Päästin tuhahduksen pakenemaan hiljaiseni hampaideni välistä saaden samalla Leijonatassun katseen kääntymään minuun hetkeksi. Kollioppilas katseli minua kulmat hieman kurtullaan, mutta nopeasti pystyi huomaamaan, etten ollut tällä hetkellä mikään tyytyväisin kissa maan päällä. Hän vaihtoi painoa tassulta toiselleen samalla, kun keskitti katseensa Mustakynteen ja tunkeilijaan, mutta silti pystyin helposti sanomaan kollin tarkkailevan minua ja reaktioitani. Luopio nakkeli niskojaan selvästi ärsyyntyneenä, mutta yritti vaihtaa ilmettään kasvoillaan normaaliksi eikä enää näyttää pienintäkään elettä vihastumisestaan.
“Minä tiedän että Varistähteä tai Kuutamoklaania ei kiinnosta vaivaisen kotikisun henki. Ja minä tiedän varmasti, että tarkkasilmäinen kissa kuin sinä ja nämä seuralaisesi tiedätte, että lähtisin heti hänet saatuani, enkä näyttäytyisi reviirillänne enää”, luopionaaras selitti kääntäen katseensa minuun kuin hakien minusta jonkin sortin apua. Katsoin naarasta myrskyävillä silmilläni vihaisena. Minä en todellakaan olisi se kissa, jolta noin vain saisi apua -ei varsinkaan tällaisissa tilanteissa.
“En ole varma muistatko, mutta soturilain mukaan päällikön sana on laki. Ja meidän päällikkömme käski meitä häätämään sinut pois reviiriltämme”, murisin naaraalle tuijottaen häntä polttavasti suoraan silmiin, joka sai hänet hieman hätkähtämään. Luopion katse siirtyi takaisin Mustakynteen.
“Mitä Varistähti tekee muka kotikissalla? Kuutamoklaanihan on täynnä typeryksiä jotka välttelevät sekaverisyyttä kuin ruttoa ja halveksivat kotikisuja minkä kerkeävät”, naaras sihahti hampaidensa välistä ja katsoessaan Mustakynttä, musta kuutamoklaanilainen kohautti olkapäitään.
“Se ei kuulu sinulle. Nyt, ole hyvä ja nouse jaloillesi, me saatamme sinut rajalle”, oli viimeinen asia, minkä Mustakynsi luopiolle sanoi samalla, kun päällään nyökkäsi luopion tulosuuntaa. Luopio katsoi vihaisena Mustakynttä ja oli sanomaisillaan jotain naaraalle vastaan, mutta tein sen hänelle mahdottomaksi astuessani naaraan viereen ja loin häneen pistävän katseen.
“Onko sinulla jotain vikaa korvissasi vai oletko vain kuuro? Mustakynsi juuri käski sinun nousta ylös”, murahdin hänelle saaden arpisen naaraan katseen kääntymään uudemman kerran minuun. Hän katsoi minua haastavasti, mutta vilkaistessaan kahta oppilasta mukanamme ja meitä vielä kerran vielä, hän nousi jaloilleen ja jotain hampaidensa välistä sihisten lähti kohti tulosuuntaansa. Hymähdin närkästyneenä, kun lähdin häntääni huiskauttaen kulkemaan naaraan perään ja kirin aivan hänen vierelleen. Myös Mustakynsi teki tiensä naaraan toiselle puolelle samalla, kun oppilaamme kipittävät meidän peräämme ja ihan mielellään jäivät taaemmas takaakseen sen, ettei luopio voisi noin ympäri ja lähtisi jatkamaan kotikisun etsimistä.
Lähdimme kulkemaan ripeää tahtia kohti naaraan tulosuuntaa kohden samalla, kun aina välillä vilkaisin tuota sivusilmällä vain huomatakseni kuinka rauhallinen naaraasta oli tullut, kuin tuo ei koskaan olisi ollutkaan vihainen tai joutunut yllätyshyökkäyksemme kohteeksi. Vain veriset kohdat naaraan turkilla kielivät siitä, että me koskaan olimme edes upottaneet kynsiämme naaraaseen ja voittaneet hänet. Mustakynsi näytti sen sijaan todella ärtyneeltä, vaikka yrittikin peittää sen rauhallisen ilmeen alle. Tiesin varmaksi, että häntä ärsytti yhtälailla antaa naaraan noin vain mennä tai sitten hänestä olisi ollut vain hyvä, jos naaras olisi saanut haluamansa -sen kotikisun. Ei Kuutamoklaanilla ollut edes minkäänlaista syytä ottaa sitä ylilihavaa kaksijaloissa pörräävää palleroa suojiimme ja meidän tuoresaaliskasamme vain tyhjentyisi kahta nopeammin, kun se söi kaikki metsästämämme saaliit. Minusta olisi ollut vain ihan hyvä, jos se kotikisu oltaisiin jätetty metsään ilman apuamme, antaa tuon hullun näköisen kissan hoidella sen ja sitten elää rauhassa. Luopio oli itsekin sanonut, että olisi lähtenyt heti reviiriltämme, kun olisi saanut hoideltua kotikisun hengiltä. Ja miksi edes luopio halusi tappaa sen kotikisun? Oliko se kotikisu mahdollisesti uhka? Entä, jos se kotikisu olisikin jonkinlainen massamurhaaja -vaikkei siltä näyttänyt sitten hiirenviiksen vertaa- ja päätyisi vaikka tappamaan kuutamoklaaniaisia? Pörhistin turkkiani puistatuksesta. Käännyin katsomaan luopiota, joka hieman hankalan oloisesti nosteli tassujaan hieman puuskuttaen. Naarashan oli ennen ollut puroklaanilainen, joten hän ei varmastikaan ollut tottunut kulkemaan niin runsaan aluskasvillisuuden seassa kuin me kuutamoklaanilaiset olimme oppineet ihan pienestä pitäen.
“Se kissa, se kotikisu”, aloitin hieman epävarmasti, mutta yritin peittää sen kaiken välinpitämättömän äänen alle. Luopion katse kääntyi minuun.
“Miksi sinä etsit häntä? Onko se kotikisu tehnyt jotain, mikä aiheuttaisi pahaa muille?” jatkoin toista kulmakarvaani nostaen. Tunsin Mustakynnen kyseenalaistavan katseen itsessäni, mutten kääntynyt katsomaan häntä vaan tuijotin sen sijaan luopioita.
“Kyllä, hän on vaarallinen. Teinä olisin vain antanut minun hoidella sen kirppukasan, jonka jälkeen teille ei olisi jäänyt harmia”, naaras sihahti hampaidensa välistä samalla, kun tuon silmät välkähtelivät.
“Hiljaa. Sinun ei tarvitse huolehtia, me kyllä hoidamme hänet omalla tavallamme”, Mustakynnen ääni keskeytti puheemme ja sai luopion mulkaisemaan tuota pahasti. Vilkaisin Mustakynttä hymähtäen. Hän oli oikeassa, me kyllä hoitelisimme hänet omalla tavallamme ja Varistähdellä varmasti olikin jo suunnitelma sen kotikisun varalle. Kuitenkin, minusta olisi ollut ihan hyvä tietää jotain siitä kotikisusta joltakulta, joka ei ollut ystävä ja varmasti tietäisi enemmän. Se kotikisuhan näytti todella viattomalta, mutta ei siitä koskaan tiennyt. Monet osasivat olla niin kaksinaamaisia eikä ollut vaikeaa valehdella.
Saavuimme jonkin ajan päästä reviirimme rajalle, jossa pysähdyimme paikoillemme ja annoimme naaraan jatkaa matkaansa reviiriltämme. Kuitenkin parin askeleen jälkeen hän kääntyi vielä suuntaamme ja hymyili vinosti.
“Teidän hiirenaivojen olisi vain pitänyt antaa minun hoidella se kotiksu. Ette edes tiedä kuinka paljon harmia hänestä teille ja teidän klaanillenne on”, naaras sihisi saaden Leijonatassun lähes hyökkäämään tuon kimppuun, mutta kerkesin pysäyttämään mustaturkkisen kollioppilaan asettamalla nopeasti häntäni tuon eteen. Oppilaan kyseenalaistava, leiskuva katse nousi minuun vihaisena.
“Anna olla, ei ole meidän tehtävämme tappaa häntä”, kerroin oppilaalle ja kohdistin katseeni takaisin suoraan luopion silmiin,
“Mutta jos päällikkömme määrää meidät tappamaan hänet, silloin me ilomielin teemme sen.”
Leijonatassu murahtaen astui askeleen taaksepäin antaen olla. Vilkaisin oppilastani kulmieni alta, vilkaisin vielä luopioita kerran, jonka jälkeen käännyin ympäri lähtien kohti leiriä. Minä tappaisin kyllä hänet ja sen kotikisun ihan mielelläni, jos niin vain Varistähti käskisi tehdä. En epäröisi silmänräpäystäkään.

//Mustakynnellä voipi jatkaa, jos vaan haluaa xd

Oli kulunut jonkin aikaa Pöllöpennun ”pöllö-valeesta”,Kuten Kultapentu sanoo,Ja olimme vieläkin hiukan tympääntyneitä.Nykyään aina kun puhuimme Pöllöpennun kanssa,Varoimme sanojamme,Ettei hän keksisi lisää”Pöllö-valeita.”
Olin tylsistynyt ja pureskelin laihaa hiirtä,Joka ei maistunut kovin miltään.Kultapentu istuu vieressäni ja syö pientä myyrää,Ja olemme täysin hiljaa,Vaikka Pöllöpentu ei ole edes täällä.
”Tylsää..”Kultapentu mutisee.
”Sama ongelma..”,Mutisen ja nielaisee hiiren loput laiskasti.
”Mitä tekisimme?”Kultapentu kysyi ja katsoi minua.
Mietin kuumeisesti jonkun aikaa mutta saan mestari-idean.”Käydään kävelyllä!”Kuiskasin.
”Ai leirin ympäri?” Kultapentu kysyi tylsistyneenä.
”Ei vaan leirin ulkopuolella!”,Naukaisen kun olen varmistunut ettei kukaan kuule.
”Milloin?” Kultapentu kysyi.
”Vaikka nyt kun kaikki ovat enemmän keskittyneet juttelemiseen.”Sihahdin ja osoitin muita kissoja jotka puhuivat syödessään ystäviensä kanssa.
”Okei...”Kultapentu sanoi epävarmasti.
Katsoin että kaikki olivat tarpeeksi kiinnostuneita omista tekemisistään ja eikä kukaan ollut vahdissa,Niin hiivimme salamannopeasti ulos leiristä.
Juuri kun olen leirin sisäänkäynnillä,Huurrekukka vilkaisee meitä mutta jatkaa syömistään.Menemme ulos hiljaa ja juoksemme jollekin polulle.
”Mitä jos ylitämme rajan?”Kultapentu kysyy.
”Emme ylitä,Ensinnäkin.Tiedän klaanimme tunnushajun.”Naukaisin itsevarmasti.
Siskoni nyökkää epävarmasti mutta katsoo taakseen taituroidessamme polulla.
”Entä jos Pöllöpentu näki meidät?”,Sisko pentu kysyy.
”Ei nähnyt,Näin kun hän puhui kiihkeästi Piikkitassun kanssa,Raukka varmaan yritti saada oppilaan rakastumaan itseensä.” Nauroin.
”Ai orjaksi?” Kultatassu piikitteli kun kuljimme aina vain kapenevaa polkua pitkin vuoristoa.”Onpa täällä kaunista...”Kultatassu huokaisi kun istuuduimme keskelle erästä solaa.
”Totta...” Sanoin ja nojauduin siskooni,Hän tuoksui hiukan pentutarhalle ja vuoristolle.
Siinä istuskellessamme katson solaa jossa kasvaa pari pientä vihreää kasvia.
”Ovatko nuo yrttejä?” Kysyn ja osoitan solassa olevia kasveja siskolleni,Joka kävi eilen parantajan pesässä saatuaan piikin polkuanturaan.
”Ehkä..Pitäisi käydä katsomassa...”Kultapentu sanoi.
”Käydäänkö katsomassa?”Kysyn ja osoitan hännälläni kohtaa,Joka on kuin polku alas solaan.
”Vaikka” Kultapentu myöntyy.
Alamme kapuamaan polkua,joka onkin aika vaikea ja kerran Kultapentu oli melkein tippua alas eräässä oikein vaikeassa kohdassa.
Onneksi lopulta pääsemme alas ja huohotamme.”Vihdoin..”
Huokaisin ja kipitin ensimmäisen kasvin luo Kuktapentu perässä.
”Onko tämä yrtti?” Kysyn ja osoitan kukkaa,Jonka nimeä en tiedä.
”Se on unikko..Kai..Sen siemenistä tehdään kai unilääkettä.”Kultapentu sanoi tutkittuaan kasvia jonkun aikaa.
”Sinustahan voisi tulla vaikka parantaja!” Naukaisin.
”Mutta kun Huurrekukalla on Taivaslilja!”Kultapentu intti.
”Noh..Taivasliljalla on ainakin valmiina oppilas,Jonka ottaa!”
Kehräsin iloisesti.
”Olen vähintään soturi silloin,Kun Taivasliljasta tulee parantaja kokonaan ja voi ottaa oppilaan.”Kultapentu väitti.
”Mistä sinä sen tiedät?”Väitin mutta lopetin keskustelun.
Keräilimme samannäköisiä kasveja siihen asti,Että alkoi tulla ilta.
”Meidän pitää lähteä..”Kultapentu mutisi suu täynnä unikkoja.
”Joo..” sanoin,Olin pettynyt etten ollut saanut yhtään saalista koko aikana.#No..Kyllä minä vielä joskus saan!# Lohduttauduin ja aloimme tekemään lähtöä.Molemmat ottivat puolet kasveista ja lähdimme kohti polkua,Joka vie ylös.Juuri kun olemme astumassa polulle,Takanamme möreä ääni murisee.”Hei...”.
Katsomme säikähtäneinä taaksemme,Ja näämme suuren ruskean kollin,Jolla on samanlaiset silmät kuin siskollani.
”Kuka olet?!!”Huusin peloissani.
”Isänne..” Kissa sanoo ja lyö suurella käpälillään meidät tajuttomiksi.


//Ärsyttää kun huomen on kouluu :((

Heräsin pesässäni,Oloni oli levoton enkä edes yrittänyt nukkua,En varmaankaan saisi vaikka yrittäisin.”Varmaan kävely auttaisi..”Ajattelin ääneen ja nousin pesästäni.
Ulkona oli tähtikirkas yö ja riista varmaan liikkeellä.
Tunsin pienen tuulenvireen turkissani kun astelin pesäni lähistöllä ja venyttelin.
Yhtäkkiä kuulin askelia,Useiden kissojen askelia...
Kymmenien kissojen askelia.
#Mitä?! Mitä tapahtuu??”# Ajattelen mielessäni kun äänet voimistuvat.Piiloudun pusikkoon ja näen läheisellä polulla kulkevan kymmenittäin kissoja.Kissat näyttivät suuntaavan johonkin tiettyyn paikkaan.
”Minua jännittää.” Vaaleanharmaa naaras jolla on mustia raitoja naukuu hieman epäröiden.
”Älä huoli,Aurinkotassu.Kyllä se hyvin menee!” Isokokoinen tummanharmaa kolli naukuu lohdullisesti.
”Mitä jos Puroklaanin kanssa tulee taas taistelu?” Aurinkotassu kysyi.
”no me voitamme tietenkin!”Valkoinen naaras sanoo,Jolla on mustia ja tummanoransseja läiskiä kehossaan.
”Niin tietenkin voitamme!”Tummanharmaa kissa sanoi itsevarmasti.
Aurinkotassu nyökkää ja he jatkavat matkaa.
Seuraan hiljaa klaania pusikoista.#Onneksi täällä on näin piiloja..#Huokaisen mielessäni.#Mihin kissat ovat menossa?#Mietin kun kissat etenevät hyvää tahtia.
Pian olemmekin suurella tammella,Jossa joukkoa odottaa kymmeniä muita kissoja,Jotkut olivat hoikkia,Jotkut pörheitä,Jotkut taas olivat vanhoja ja arpisia.
”Kuutamoklaanilaiset,Järjestäytykää!” Jononedessä oleva komea savunharmaa kolli huutaa.
Pian kaikki joukot tai mitkäliet,olivat jakautuneet omiin joukkoihinsa,Kuutamo
Klaanilaiset lukien.Sitten jonon edessä olevat kissat menivät paikoilleen,Heitä näytti olevan neljä.Se savunharmaa,Yksi hopeanharmaa naaras,Yksi suuri luonnonvalkea naaras,Sekä pikimusta kolli jolla oli hyvin pitkä häntä.Kissat puhuivat toisilleen ja osat laumoista sekoittuivat joksikin aikaa,Mutta palasivat paikoilleen kuullessaan jonkun rykäisevän.
”Tervetuloa!”Pikimusta herra naukaisi kuuluvasti.
Kissat supisivat jotakin mutta hiljentyivät pian.
”Kuka tällä kertaa aloittaisi ensimmäisenä?” Musta kissa kysyi.
”Vaikka sinä,Aaltotähti.”
Luonnonvalkea naaras sanoi.
”Hyvä on.” Aaltotähti sanoo ja aloittaa.”Suremme vieläkin oppilaamme Ruusutassun kuolemaa,Ja reviirillämme on huomattu erään Luopion hajua.”
”Kenen?”Joku Kuutamoklaanilainen kysyy.
”Epäilen että Taistovaaran.” Aaltotähti sanoo.
Kissat mutisevat jotakin mutta hiljentyvät Savunharmaan kollin alkaessa puhumaan.
”Kiitos,Aaltotähti.Saisinko nyt minä?” Aaltotähti nyökkää savunharmaalle kollille ja istuuntuu mukavasti.
”Selvisimme vammoitta Puroklaanin kanssa tehdystä taistelusta,Menetin itse vain yhden hengen.”Savunharmaa kolli aloitti mutta Sitten alkoi näyttääkseen Puroklaanin ja Kuutamoklaanin pienoinen ärinä,Joka kesti onneksi vain hetken.
”Saimme myös häädettyä erään erakon joka jahtasi kotikisun reviiriltämme ja otimme kantavan kotikisun hoitoomme.”Savunharmaa kolli jatkoi ja asetteli tassujaan.
Sitten jotkut alkoivat suhisemaan.
”Kotikisuja Kuutamoklaanissa?”
Kolli ei välittänyt kuiskuttelusta vaan jatkoi.
”Saimme myös Luuklaanilta otettua vangiksi kolme pentua,Joilla kiristimme jättämään meidät rauhaan.”
Tästä Kuutamoklaanilaiset näyttivät olevan ylpeitä ja röyhistivät rintansa.
”Kuinka saitte siltä murhaajajoukolta kolme pentua?”Luonnonvalkoinen naaras kysyi.
”He olivat eksyneet.”Savunharmaa kolli sanoi ja nyökkäsi Hopeanharmaan naaraan suuntaan.
”Sulkatähti.”Kolli sanoi ja antoi puheenvuoron.
”Kiitos.”Naaras sanoi ja aloitti.
”Olemme suunnitelleet Kuutamokukan kanssa,Että hukutamme ketut Nummiklaanin ja Puroklaanin rajalla olevan joen syvimpään kohtaan,Koska ketut ovat jälleen riehuneet kerran reviirillämme.Tällä kertaa kukaan ei onneksi vakavasti loukkaantunut,Vaan selvisimme vähällä.” Tämän jälkeen Nummiklaanilaiset,Jotka olivat hyvin hoikkia ja siroja.Kehuivat Kuutamokukkaa.
Sitten Sulkatähti jatkoi.
”Meillä on myös suru-uutinen:Kuolontähti tappoi erään soturittaremme,Taivashallan.
Nummiklaanin reviirillä.” Tämän jälkeen Nummiklaanilaiset puhuivat haikeasti.”Hän oli jalo soturi.” Oli varmaan yleisin hokema,Jonka kuulin.
Juuri kun Sulkatähti oli antamassa vuoroa luonnonvalkealle naaraalle,Astuin kiihdyksissäni rodun päälle kuuluvasti.
Koko suuri kissajoukko kääntyy minun puskaan kohti ja Aaltotähti naukuu.”Tule esiin,Olemme huomanneet sinut.” Astun esiin varovasti ja yritän esittää itsevarmaa. #Miten minun käy?#.

//Joku jatkaa :33

Oranssiturkkinen veljeni pyöritteli ärsyyntyen silmiään.
-Sanoinhan jo, että en yksinkertaisesti voi kertoa! Aurinkotassu sammalsi, marssien tomerasti pois, häntäänsä ylidramaattisesti heilauttaen.
Olin kuulevani vielä oranssin kollin urahtavan itsekseen ennen kuin tämän maata järisyttävät askeleet vaipuivat kuulumattomiin, niiskautin ylimielisesti nenääni veljeni loittonevalle selälle, minusta kolli olisi voinut paljastaa loputkin asiasta, eikä pimittää minulta, omalta sisareltaan kaikkea. Käännyin ympäri yrittäen pakottaa kasvoilleni rauhallisen, mutta neutraalin ilmeen, jotta näyttäisi siltä kuin selkkausta minun ja veljeni välillä ei olisi koskaan sattunutkaan. Tomukukka pujotteli pahoittelevasti nyökkäillen muiden, syömiseen keskittyneiden kissojen lävitse hakien katsettani, arvelin naaraan mustille kasvoille levinneestä iloisesta ilmeestä, että tällä oli minulle asiaa tai jopa jokin tärkeä tehtävä. Odotin innostuneena aloillani, saisin viimeinkin tuhlata liiallisen energiani pois askaretta suorittaessani, viikseni väpättivät innostuneena kun mestarini oli puhe-etäisyydellä, naaras hengähti ensin syvään, kuin olisi juossut täydellä vauhdilla kolmen ketunmitan verran.
-Taivaslilja pyysi sinut mukaansa yrttejä keräämään, mestarini lausahti vilkuillen minua kurtistuneiden kulmiensa alta.
-Ongelmia? Mustaturkkinen naaras lisäsi silmät huolestuneesti välkähtäen.
Pudistin huojentuneena päätäni, Tomukukka ei siis ollut kuullut keskusteluani veljeni kanssa.
-Hyvä! Mene Taivasliljan luokse mahdollisimman pian! Mestarini naukaisi hilpeästi ja lähti tassuttamaan takaisin tulosuuntaansa.
#En vain tajua, että mitä ihmettä Taivaslilja minusta haluaa!#
Käänsin katseeni parantajanpesälle, jonka edessä Taivaslilja voisi hyvällä tuurilla olla.
Lähdin kuuliaisesti jolkottamaan parantajanpesän edessä itseään sukivaa, nuorta parantajaa kohti iloisena siitä, että voisin siirtää ajatukseni hetkeksi yrttien tunnistamiseen.
-Tarvitsit kuulemma apua! Huikkasin täplikkäälle naaraalle mustat korvat pirteästi pystyyn nostettuna.
Parantaja nosti katseensa turkistaan ja hymyili ystävällisesti minulle.
-Mukavaa kun sain innokkaita apuvoimia! Naaras naukaisi nousten ylös istuma-asennosta, tämä venytteli vielä autuaasti kaikki neljä jalkaansa.
Nyökkäsin kohteliaasti Taivasliljalle kun tämä oli valmis, naaras tuijotti minua odottavasti, kuin minun olisi hänen sijastaan pitänyt päättää, että milloin lähdemme metsästämään yrttejä.

//Tällänen nyt tällä kertaa :3

Makasin parantajan pesässä vierelläni minua epäilevästi hiljaa katsova Yöturkki.
”Käytkö öisin missään?” Harmaa mustaraidallinen kolli kysyy.
”En tietenkään!”Sanon
”Edes unissasi?”Hän katsoo minua epäilevästi ruskeilla silmillään.
En tiedä mitä sanoa..#Kyynkieli on kieltänyt..# Mutta sielussani haluaisin vain sanoa.Lopulta kamppailtuani hetken aikaan itseni kanssa Kyynkieli voittaa.
”Öää..En.” Mutisen.
”Varmastiko?”Yöturkki kysyi.
”Joo.” Sanon
”Mistä haavasi sitten johtuvat?”Yöturkki kysyy.
”En tiedä.”Naukaisen.
”Mmm..No joudut olemaan pari päivää täällä.Haavasi ovat sen verran vakavia..” Yöturkki sanoo ja laittaa hämähäkin seittiä kylkeeni lisää.
”Okei okei kerron!”Sanon epäröivästi.
”No?”Yöturkki kysyy.
”Menin ulos...Metsään...Ja törmäsin kettuun......” Mutisin.
”Miksi sinut sitten löydettiin pesästäsi nukkumassa sikeästi etkä valittanut haavoistasi?”Yöturkki kyseli.
”En halunnut jäädä kiinni...” Sanoin ja katsoin käpäliini.
”Ahaa..Vaikka olit hengenvaarassa?”Yöturkki katsoi minua hyvin epäilevästi.
”Äö...”Mutisin hermostuneena.
#Entä jos paljastun??Kyynkieli tappaa minut!!#
”Oliko metsässä pimeää?” Yöturkki kysyi.
”Joo..Ei yhtään auringonvaloa..”Mutisin.
Yöturkki nyökkäsi ja jätti minut rauhaan.
#Luovuttiko hän?# Kysyn itseltäni mielessäni.#Varmaan,Ja se on hyvä! Hän ei saa estää harjoituksiasi!#Ääni sanoi itsevarmasti mielessäni.
Olen silti hieman hermostunut.
#Olisiko pitänyt kertoa??#.
Pudistin ajatuksissani päätäni.
#Ei..Hän ei saa pilata tätä juttua!# Ajattelen.
Kuristun kohta näihin ristiriitaisuuksiin mielessäni.
Pian Yöturkki tulee jonkun vihreän kasvin kanssa luokseni.”Syö tämä,Tämä lieventää sinun yhdessä haavassasi olevaa tulehdusta.” Kissa sanoi ja söin mukisematta yrtin.Yleensä en suostuisi mutta nyt olin nyt niin väsynyt ja romuna etten jaksanut välittää.
”Hyvä,Syö myös nämä.”Yöturkki sanoo ja antaa jotain siemeniä.
Syön siemenet vaivoin.
”Kyllä se tuosta..” Yöturkki kuiskaa ja sitten nukahdan.


//Tällänen lyhyt väliluku Monnilla.

”Huomenna meillä on nimitys menot!!”Tulipentu sanoi ja hyppeli iloisena.
”Niin on!!”Sanoin ja hypin myös.
Olimme juuri saaneet tietää että kaikki neljä.Tulipentu,Raivopentu,
Veljeni Käärmepentu ja minä.Kuolontähti oli kertonut että meistä tulee huomenna oppilaita.”En malta odottaa!”Käärmepentu sanoi iloisesti.
”Ai että mestarisi itkee saadessaan tietää että sinusta tulee hänen oppilaansa?”Kysyin piikitellen.
”Ei vaan kun olen paras oppilas minkä hän on ikinä nähnyt!”Käärmepentu sanoi itsevarmasti.
”Niin varmaan...”Raivopentu mutisi.
Käärmepentu irvisti meille mutta jatkoimme silti juhlimista.Lopulta olimme juhlineet niin kauan,Että jalat eivät kantaneet ja jouduimme rättiväsyneinä makaamaan keskelle leiriä.
”Huhhuh...”Huilailin ja nuolin käpäliäni jotka olivat arvilla.
”Ehkä meidän pitäisi levätä huomiseksi?”Tulipentu kysyi.
”Ei minun tarvi levätä!”Raivopentu sanoi itsevarmasti.
”Etkö väsy silloinkaan kun kävelet kerrankin yli kaksi ketunmittaa?”Tulipentu irvaili.
Raivopentu tuhahti ja lähti veljeni kanssa pois.
”Hah...” Naureskelin,Kerrankin minulla oli OIKEASTI itsevarma olo.Katselin kun näin että Käärmepennun ja Raivopennun menevän syömään.#He ovat kasvaneet hurjasti..# Ajattelin kun katsoin Valtavia kolleja.”Miksen minä ole noin iso kuin vaikkapa Käärmepentu...?” Mietin ääneen ja katsoin itseäni.
Olin hirveän pieni veljeni verrattuna,Suorastaan pieni pentu.
”Koko ei kerro kaikkea..”Tulipentu naukui vaisusti.Lohduttauiduin Kollin sanoista mutta ihmettelin miksi hän oli noin vaisu.#Oliko hän niin väsynyt?Hänhän yleensä oli hirveän ilkeä kaikille..# Mietin ja nousin hakemaan saalista.
”Tuletko mukaan?”Kysyin.
”Toki..”Tulipentu naukaisi ja tassuttelimme melkein kylki kyljessä saaliskasalle.