Kuolontähti oli pahalla päällä. Ensin Taistovaara pääsi karkaamaan, sitten ruoka oli pahaa kolmena päivänä peräkkäin ja ulkona oli naaraan makuun liian kylmä. Kaiken huipuksi muutama hiirenaivopentu oli saanut päähänsä joutua vangiksi. Jos päällikkö olisi saanut pennut tuolloin käsiinsä ei heistä kukaan olisi enää hengissä. Hiirenaivojen onneksi vangitsemisesta oli kulunut jo riittävästi aikaa ja Kuolontähdellä oli uusia asioita, joista olla pettynyt klaaniinsa. Ei sillä, etteivätkö pennut saisi vielä kuulla kunniaansa.
Kaiken huipuksi Pakkasviima oli mennyt ja kuollut. Päällikkö kirosi mielessään onneaan, kaiken huipuksi hänen pitäisi koulua uusi varapäällikkö toimimaan mielensä mukaisesti. Kuolontähti oli arponut pitkään ja hartaasti, kuka hänen sotureistaan ansaitsisi Pakkasviimalta jääneen aseman. Pitkään vastaus oli ollut yksinkertaisesti ei kukaan, mutta tarkkailtuaan leirin toimintaa, oli Kuolontähti erottanut sotureista yhden, jonka toimintatavoista hän piti - kissasta saisi mahdollisesti kouluttua uskollisen varapäällikön, joka saisi hoidettua klaania silloin, kun Kuolontähdellä oli parempaa tekemistä. Klaanin kunnia oli ottanut viime aikoina osiaa ja Kuolontähti halusi muuttaa asian - nyt.
Päällikkö seisoi parhaillaan Luukummun päällä ja huomasi mielikseen, että osa kissoista loikki häntä kohti jo ennen, kuin kutsuhuuto kajahti ilmoille naaraan suusta.
"Saapukoot jokainen tappamiseen kykenevä Luukummun juurelle klaanikokoukseen!"
Klaani kiirehti paikalle, kissat olivat kuluneina päivinä aistineet päällikön kireyden, eikä kukaan halunnut testata onneaan myöhästymällä.
"Kuten tiedämme, Pakkasviima siirtyi riveistämme Pimeydenmetsän henkien joukkoon. On aika nimittää hänelle seuraaja, jotta klaanimme voi jatkaa vahvana ja ottaa takaisin sen, minkä muut klaanit luulevat meitlä voivansa viedä - kunnian. Olen tehnyt päätökseni, ja uskon sen tukevan klaanimme etua."
Kuolontähti katseli joukkiota allaan antaen katseensa pyyhkiä myös tulevan varapäällikkönsä yli. Naaras ei vaikuttanut odottavan tulevansa nimitetyksi. Hyvä. Ei ole hyvä odottaa itsestään liikoja - Kuolontähti piti valinnastaan yhä enemmän. Kissa oli uskollinen, mutta musta ulkoa ja sisältä - aivan kuten päällikkönsäkin. Kuolontähti laski katseensa mustaan naaraaseen ja naukui:
"Sanon nämä sanat Pimeydenmetsän henkien edestä. Luuklaanin uusi varapäällikkö on Ohramyyrsky. Uuden varapäällikön pitää mennä hyppäämään Tulikammion yli osoittaakseen kunnioituksensa Pimeydenmetsän henkiä kohtaan ja että hän osoittaa olevansa tarpeeksi vahva varapäälliköksi!"
Ohramyrsky vaikutti yllättyneeltä, mutta peitti sen loistavasti ylpeydellä. Kuolontähti nyökkäsi hänelle hyväksyvästi ja jäi odottamaan, jotta varapäällikkö osoittaisi vahvuutensa Tulikammiolla ja siirtyisi päällikkönsä rinnalle.

Mustakynsi hiippaili Hiljaisuustassu perässään läpi aluskasvillisuuden, nähden aina vilauksen Lehmusvarjon oranssinkeltaisesta turkista noin puunmitan päässä kaksikosta. Leijonatassu oli onnekas omistaessaan täysin pikimustan turkin, yön vallitessa oli oppilasta miltei mahdoton huomata. Soturitar oli täysin keskittynyt ja valppaana tunkeilijan metsästämiseen, ettei viitsinyt moittia omaa oppilastaan tuon pitäessä aina välillä ääntä. Kahden kollin suunnalta pystyi välillä kuulemaan teräviä sihahduksia, mikä taas sai Mustakynnen sapen kiehumaan. Edelleenkin, he olivat täällä metsästämässä, eivät leikkimässä. Mustavalkea naaras ohjasi kaksikkoa pusikkojen läpi, pitäen kuitenkin hyvin etäisyyttä kohteeseensa. Liian lähellä liikkuminen paljastaisi heidät heti. Pusikkojen läpi liikkuminen oli haastavaa, pitäisi olla todella sulava ja hidas liikkeissään, ettei lehtien kahina aiheuttaisi tarpeetonta huomiota. Soturitar johdatti Hiljaisuustassua aina pienelle aukiolle asti, missä nopean katsekontaktin Lehmusvarjon kanssa päädyttiin siihen, että he asettuisivat vastakkaisille puolille aukeaa odottamaan tunkeilijaa. Tämän tuntemattoman kissan haju oli jäänyt taaemmas ja nyt Mustakynsi toivoi, ettei tuo saisi vainua kenestäkään heistä ja keksisi vaihtaa suuntaa. Aukea oli pieni, mutta siinä kyllä mahtuisi pienen painin suorittamaan. Soturitar asettautui aloilleen, anten jalkojensa pysyä pienessä edestakaisessa joustoliikkeessä. Olisi helpompi lähteä syöksyyn pienestä liikkeestä kuin paikoiltaan. Hiljaisuustassu pyrki selkeästi matkimaan mestarinsa asentoa, muttei hallinnut vielä kunnolla vaanimisasentoja. Sen sijaan, että olisi kommentoinut jotakin oppilaansa asennosta, niin kuin vastakkaisesta pusikossa tuntui tapahtuvan, Mustakynsi laski häntänsä naaraan selän päälle. Siniharmaa kissa sävähti kosketusta, mutta tajusi heti, mitä naaras teollaan tarkoitti ja yritti laskea selkäänsä alemmas. Mustavalkea kissa vei häntänsä sen jälkeen tuon takajaloille, kehottaen Hiljaisuustassua ottamaan leveämmän asennon ja siirtämään toista takajalkaansa edemmäs ja toista taaemmas. Ollessaan paremmassa asennossa, keltasilmäinen naaras veti häntänsä pois ja käänsi katseensa aukiota kohti. Tunkeilijan haju haisi vahvempana, mikä tarkoittaisi hänen olevan lähellä. Ja kuin kutsusta, aivan heidän viereltään alkoi kuulumaan lähestyviä askelia. Mustakynsi vilkaisi nopeasti aukion toiselle puolelle katsoakseen, että Lehmusvarjokin oli huomannut saman. Pusikosta ei enää kuulunut ääniä eikä soturin kellertävästä turkista näkynyt pilkahdustakaan. He olivat varmasti myöskin painautuneet alemmas aluskasvillisuuden suojiin. Soturitar väläytti hampaitaan Hiljaisuustassulle, joka sävähti aivan heidän vierestään kuuluvaa rasahdusta. Jos oppilas nyt menisi ja paljastaisi heidän olinpaikkansa... Mustakynnen pupillit viiruuntuivat, kun heidän vieressään olevasta pusikosta teki aukealle tiensä vaalea naaras. Mustavalkea naaras tunsi vieressään kyyhöttelevän oppilaan turkin pörhistyvän näystä. Kissan vasen kasvonpuolisko oli ruhjottu kauttaaltaan ja koko naaras näytti olevan suurempien tai pienempien arpien peittämä. Hän käveli rauhallisesti, käännellen päätään aktiivisesti seuratakseen ympärillään tapahtuvia asioita. Tuon turkki, varsinkin etutassut olivat värjäytyneet verestä ja silmissä kiilui viha. Mustakynnen olisi tehnyt niin paljon mieli vain antaa naaraan jatkaa matkaansa, tehdä loppu siitä kotikisusta ja antaa tämän kaiken vain olla. Hän oli melko varma, ettei tätä erakkoa oltaisi heidän reviirillä enää sen jälkeen nähty. Soturitar seurasi tarkasti kissan liikkeitä, tuo vaikutti olevan todella rento eikä selvästikkään ollut huolestunut siitä, että käveli tällä hetkellä Kuutamoklaanin reviirillä. Ainoastaan tuon hännänpää nyki, mikä voisi viitata siihen, että tuo kuitenkin malttamattomana etsi jotakin. Mustakynsi huomasi naaraan katseen keskittyvän pusikkoon, missä Lehmusvarjo ja Leijonatassu olivat. Mustavalkea naaras etsi lehtien suojista kahta kollia ja tavoittikin myrkynvihreät silmät, jotka katsoivat juuri hänen suuntaansa. Soturi nyökkäsi huomaamattomasti erakkoa kohti ja soturitar tajusi heti mitä kolli ajoi takaa. Heidän pitäisi hyökätä ennen kuin tämä tunkeilija ehtisi hyökkäämään tai livistämään pois paikalta. Mustavalkea naaras katsoi ensin erakkoa, sitten Lehmusvarjoa ja nyökkäsi. Oranssinkeltainen kissa ja hänen oppilaansa eivät pystyisi tekemään hyökkäysliikettä, kun vihollisen katse oli miltei naulittuna heidän piilopaikkaansa, joten Mustakynnen olisi suoritettava yllätyshyökkäys.
"Kun aloitamme hyökkäyksen, sinun tehtävänäsi on estää häntä pakenemasta", soturitar kuiskasi miltei äänettömästi Hiljaisuustassulle eikä jäänyt odottelemaan, että saisi oppilaaltaan hyväksyvää nyökkäystä. Mustavalkea naaras veti henkeä ja varovasti kurotti etutassullaan ulos pusikosta. Hän laski tassunsa maahan ja siirtäessään painoaan sille yritti mahdollisimman äänettömästi liukua ulos pöheiköstä. Arpisella kissalla ei ollut tietoakaan, että hänen takanaan edes oli toinen kissa, joka oli tekemässä hyökkäystä häntä päin. Päästessään tarpeeksi ulos, Mustakynsi jännitti lihaksensa ja loikkasi äänettömästi tunkeilijaa kohti. Siinä vaiheessa tuo arpinen kissa kuitenkin käänsi katseensa soturitarta kohti ja näytti pelästyvän, mutta samalla silmänräpäyksellä kääntyen vastaanottamaan mustavalkean naaraan hyökkäystä.
"Nyt!" Lehmusvarjo huudahti ja rymisteli aluskasvillisuuden suojista pois ja heittäytyi tunkeilijaa vasten. Mustakynsi nopealla kiepahduksella pysäytti oman hyppynsä ja loikahti pois kahden kimpussaan olevan kissan alta. Hiljaisuus- ja Leijonatassu molemmat loikkasivat ulos puskista ja odottivat jännittyneinä tilaisuutta upottaa kyntensä tunkeilijaan. Soturi tappeli arpisen naaraan kanssa, vaatien tietää tuon olinsyystä Kuutamoklaanin reviirillä. Tunkeilija sähähti vastauksensa ja sai rimpuiltua itsensä pois Lehmusvarjon otteesta.
"Ei teidänlaiset klaanikissat mistään kotikisuista välitä, eikö niin? Mitä te muka kotikisulla teette, kun voisitte yhtä hyvin antaa hänet minulle ja antaa minun hoidella hänenlaiset maanvaivat”, naaras hymähti ja käänsi katseensa Lehmusvarjosta Mustakynteen. Naaraiden katseet kohtasivat ja pitkä katsekontakti kaksikon välillä alkoi. Soturitar ei aluksi vastannut mitään, sillä yritti rekisteröidä kaikkea tietoa mitä oli saanut seuratessaan Lehmusvarjon ja tunkeilijan taistelua. Muutama tietty asia oli pistänyt hänen silmäänsä ikävästi, mikä kertoi ettei tämä kissa ollut mikään tavallinen kulkukissa. Mustakynsi oli juuri samaisena aamuna taistellut useampaa eri puroklaanilaista vastaan ja tämän naaraan taisteluliikkeet muistuttivat yllättävän paljon samoja, mitä puroklaanilaisetkin olivat tehneet. Mustavalkea naaras väräytti viiksiään ja vilkaisi vierellään olevaa soturia, joka oli kääntänyt katseensa häneen odottavana. Oppilaatkin katsoivat Mustakynttä ja hännät heiluen odottivat seuraavaa liikettä. Tunkeilijan kasvoille levisi mairea hymy ja tuo istahti alas, alkaen sukimaan turkkiaan kohdista, mistä Lehmusvarjo oli häntä riepotellut.
"Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?" Kellanpunainen kolli ärähti ja otti uhkaavalta näyttävän nopean askeleen naarasta kohti.
"Älä", Mustakynsi sihahti ja astui lähemmäs soturia, estääkseen tuon madollisen hyökkäysyrityksen. Arpinen kissa katsoi kahden soturin suuntaan ja mairea hymy hänen kasvoillaan vain leveni. Oppilaat olivat epävarmoja siitä mitä heidän pitäisi tehdä ja hakivat epätoivoisina mestareidensa katseita. Lehmusvarjo kääntyi katsomaan soturitarta vihreät silmät leimuten.
"Mitä sinä teet Mustakynsi?" Tuo kysyi vihamielisenä. Mustakynsi ei kohdannut soturin katsetta, vaan piti omansa koko ajan kiinni tunkeilijassa. Mustavalkea naaras otti muutaman askeleen lähemmäs tuota ja siristi silmiään. Pieni virne saattoi näkyä naaraan huulilla.
"Mitäköhän sinä ikinä teit pettääksesi Puroklaanin luottamuksen noin pahasti?" Soturitar kysyi hivenen viekkautta äänessään. Vaalean naaraan katse lukittautui Mustakynnen kasvoihin ja tuo paljasti hammasrivistönsä.
"Mitä sinä juuri äsken sanoit?" Tunkeilija karjaisi raivoissaan, pysyen kuitenkin yhä aloillaan. Mustavalkea naaras hymähti ja otti muutaman askeen sivullepäin, lähemmäs Hiljaisuustassua.
"Kuulit kyllä. Mutta sinun pitäisi myös entisenä klaanikissana tietää ettei Kuutamoklaani tykkää reviirillensä tunkeutujista", Mustakynsi murahti hampaidensa välistä ja kiiluvin silmin tuijotti arpista kissaa tuon omiin. Tunkeilija luimi korviaan ja tuon niskakarvat pörhistyivät uudelleen.
"Sano vielä sanakin-",
"ME annamme sinulle kaksi vaihtoehtoa; Lähde ilman sen suurempia vammoja pois reviiriltämme tai taistele meitä kaikkia neljää vastaan", Mustakynsi keskeytti vaalean naaraan lauseen ja heilautteli häntäänsä terävin liikkein ilmassa. Hän ei antaisi tuon vanhan luopion astua enää askeltakaan syvemmälle Kuutamoklaanin reviirille, saatikka keskustelisi tuon kanssa jonkin sortin kompromissista. Lehmusvarjo ja oppilaat olivat koko ajan kuunnelleet hiljaisina ja liikkumattomina kaksikon keskustelua, soturi selvästi nuorempia kissoja ärtyneempänä. Tunkeilija nakkeli niskojaan ja yritti vetää naamaansa takaisin peruslukemille äskeisen suuttumisen sijaan.
"Minä tiedän että Varistähteä tai Kuutamoklaania ei kiinnosta vaivaisen kotikisun henki. Ja minä tiedän varmasti, että tarkkasilmäinen kissa kuin sinä ja nämä seuralaisesi tiedätte, että lähtisin heti hänet saatuani, enkä näyttäytyisi reviirillänne enää", arpinen kissa selitti ja käänsi katseensa Lehmusvarjoon, kuin yrittäen hakea tuolta suostumusta asiaan.
"En ole varma muistatko, mutta soturilain mukaan päällikön sana on laki. Ja meidän päällikkömme käski meitä häätämään sinut pois reviiriltämme", soturi murisi hampaat irvessä. Mustakynsi nyökkäsi kollin sanoille ja sai erakon katseen takaisin itseensä.
"Mitä Varistähti tekee muka kotikissalla? Kuutamoklaanihan on täynnä typeryksiä jotka välttelevät sekaverisyyttä kuin ruttoa ja halveksivat kotikisuja minkä kerkeävät", tunkeilija sihahti. Soturitar kohautti olkiaan ja nyökkäsi päällään tuon tulosuuntaan.
"Se ei kuulu sinulle. Nyt, ole hyvä ja nouse jaloillesi, me saatamme sinut rajalle."

//Lol en keksiny enempää jatkoa, anteeks Tikru :'D

Olin joitakin päiviä ollut Kyynkielen opetuksessa,Ja menin sinne nykyään aina nukkuessani,Ja sen takia olin rättiväsynyt tai haavoittunut pienesti,Hän sanoi aina että se oli vasta alkua.#Mutta kuinka pahaa itse kunnon opetus on jos tämä on jo kamalaa??# Mietin kun heräsin taas rättiväsyneenä ja haavoittuneena jotenkuten.Kylkeäni jomotti kun menin Hiiriturkin luokse parantajan pesälle. ”Mistä sinä taas sait tämän?Tämä ei näytä sammalalusen tekosilta.”Hän kysyi kun hän laittoi hämähäkin seittiä kyljessäni olevaan arpeen.
”Kaaduin mennessäni yöllä tarpeille päin kiveä...”Mutisin.
”Jaah..No,Tämä on nyt hoidettu,Varo ettet avaa sitä.”Hiiriturkki naukui ja päästi minut menemään.#Mitä teen..Ei tämä voi jatkua..Minun pitää ottaa hatkat.Ei,Muuten minusta ei tule kunnon soturia..# Taistelin koko päivän ristiriitaisen olotilani kanssa,Muut voittivat minut ylivoimaisesti tänään taisteluleikissä ja naureskelivat että olenko muuttunut kalaksi,Kun olen syönyt niin paljon kalaa nykyään.Ei,Ei se ole siitä..Vaan siitä että harjoitteluni Kyynkielen kanssa vievät niin paljon energiaa.Huokaisen helpotuksesta kun pääsen lopulta nukkumaan.#Ai niin,En pääsekään joudun harjoituksiin..#.Yritän levätä sillä tavalla,Että minä lepään mutta en nukahda,Mutta valitettavasti uni vie voiton.
Herään taas siinä paikassa,Jossa on aina pimeää kun kuuset peittävät auringon..Jos sitä onkaan.
Tällä kertaa Kyynkieli näyttää erityisen innostuneelle. ”Olen suunnitellut varallesi erikoistehtävän!” Kyynkieli sanoi iloisena.
#Taas tämä alkaa..# Ajattelen ja kysyn muka innokaasti,”No?”
”Tapa sinä tämä kulkukissa,Joka on hyökännyt alueellemme.”Kyynkieli sanoi.
Katsoin kun pusikoista saapui suuri kulkukissa-pentu,Jolla oli rähjäinen turkki ja vihreät silmät.
”Hei!! Sinähän sanoit että me teemme jotain kivaa!”Kulkukissa pentu kitisi.
”Niin teemmekin,Senkin typerys!”Kyynkieli sähähti.
”Onko minun pakko?”Kysyin pelokkaasti.#Eivät päälliköt kai ole murhaajia?#
”Älä ole pelkuri!”Kyynkieli sähähti ja hyökkäsi kimppuuni takaa.
Parahdin ja vinguin kun hän raapi selkääni.
”Et ollut edes valmiina!”Kyynkieli nauroi kun kiljuin kivusta.Lopulta hän päästi irti kun selkääni sattui ehkä eniten mitä olin koskaan kokenut.”No nyt sinä voit aloittaa.”Kyynkieli sanoi ja hyökkäsin kollin kimppuun,Kolli oli niin sairas ja huonossa kunnossa,Että rökitin hänet helposti.
”Hyvä,Nyt on tappopuraisun aika.”Kyynkieli sanoi kun olin syyttömän kollin päällä.Tunsin syyllisyyttä kun purkaisin kollia niskasta.#Anteeksi...#
”Hyvä,Uskoinkin että sinä osasit hoitaa sen!”Kolli sanoi tyytyväisenä.#Mutta kun kissa oli sairas...#Ajattelin.
”Voit lähteä,Hyvää yötä.Nähdään pian!”Kolli sanoi ja kaikki alkoi kadota.Nukuin levottomasti nähdessäni kokoajan painajaisia.Lopulta heräsin myöhään aamulla ja edessäni seisoi puolet klaanista.”Oletko kunnossa?”


//Tälläinen nopee Monnilla:3

Olin ollut nyt jonkun aikaa parantajan pesässä,En tiedä kuinka kauan,Koska olen menettänyt ajantajun.Suurimman osan ajasta olen nukkunut tai jutellut Käärmepennun kanssa,Ja olen todennut että hän on minulle tärkeä ärsyttävästä luonteestaan huolimatta.Joskus myös katselin Myrkkymarjan puuhia,Kun minulla ei ollut erityisemmin tekemistä.Se oli jotenkin rauhoittavaa ja kiinnostavaa,Mutta en tuntenut itseäni parantajaksi.
Tänäänkin katselin Myrkkymarjan puuhia.
”Olen huomannut että katselet minua.”Myrkkymarja naukui niin että säikähdin siitä.
En halua valehdella eli myönnän,”Joo,Ihan huvikseni.”
Oli hän viehättävän näköinen,Mutta sydän jäätä.
”Jos ehdit katseluiltasi,Voit lähteä,Ja varotkin erityisesti lonkkien kanssa!”Myrkkymarja sanoi pisteliäästi.Virnistin ja lähdin ulos.#Vihdoinkin..! En kestäisi enään hetkeäkään yrttejä!”.Heti kun astuin parantajanpesästä ulos,Käärmepentu juoksi luokseni innokkaana.
”Leikitäänkö tappelua?!!”Kolli sanoi äänellä joka kertoi,Että hän uskoi voittavansa.
”Parantaja sanoi että minun pitää levätä.”Kehräsin ja piskin häntä,#Tämä oli todella epätavallista,Yleensä inhosin veljeäni,Mutta poikkeus on poikkeus!#
Istuuduimme Tulipennun ja Raivopennun seuraan.”Oletko innoissasi kun sinusta tulee pian oppilas?” Tulipentu kysyi minulta vähän ivallisesti.
”Kai.”Sanoin,En ollut edes ajatellut asiaa.
”Minusta tulee paras oppilas ikinä!”Raivopentu ylpeili.
”Aha..”Sanoin ivallisesti.
”Haluasin mestarikseni jonkun tosi hyvän taistelijan,Niinkuin isäkin oli.”Käärmepentu sanoi.
”Älä toivo Kultakyyhkyä,Se on ihan hullu.”Tulipentu varoitti.
”Niin.Valloittaa ja taistelee ilman mitään varoitusta kun päähän putkahtaa.”Sanoin
”Pitäähän sitä valloittaa alueita!”Raivopentu väitti.
”No ei ehkä niin että ei sano mitään ja umpimähkässä.”Käärmepentu sanoi.
Kun olimme keskustelleet sen verran,Muut päättivät lähteä leikkimään sotaa,Ja minä jäin yksin.#Kenestähän tulee mestarini?#

/Tällänen huono :,D

”Ja tämä tarina on tosi. Näin koko kanjoni, myös meidän klaanimme sai alkunsa”, Keltasydän vannoi, ja viuhtaisi ilmaa hännällään lisätäkseen dramaattisuutta tarinansa lopetukseen. Pitkän tarinan loppuminen sai aikaan ympäröivissä kissoissa syviä huokauksia.
Vanhan kuusen juureen kaivettu klaanivanhimpien pesä tuoksui sammaleelle ja kirpeälle hiirensapelle. Tihkutäplä makasi pesän suuaukolla Iltapentu ja Toivepentu kiipeillen päällään, kaikki kolme nuorempaa kissaa kuunnellen Keltasydämen ja Hämyviiksen kertomuksia. Kaksi klaaninvanhinta olivat käpertyneinä omille tutuille sammalpedeilleen, joilla he olivat nukkuneet jo ties kuinka monta kuita.
”Kuulostipa jännittävälle!” Toivepentu huudahti silmät pyöristyneinä uteliaisuudesta liukuessaan alas Tihkutäplän päältä. Tummanruskea pentu oli erityisen innokas kuulemaan kanjonin historiasta, mutta hänen sisarellaan tuntui olevan enemmän vaikeuksia keskittyä.
”Entä me? Milloin me päästään kokoontumiseen?” Iltapennun ääni oli vaativa, kun mustavalkoinen pentu vierähti alas makaavan Tihkutäplän selästä ja alkoi rummuttaa tuon pilkukasta kylkeä käpälillään.
”Ehkä, kun olette kasvaneet hieman”, Tihkutäplä ehdotti ja kallisti päätään huvittuneena pienen kuutamoklaanilaisen kärsimättömyydelle.
”Odota ensin että pääset oppilaaksi, sitten voit alkaa miettiä kokoontumisia”, Keltasydän tuhahti topakasti. Vanhan naaraan äänessä oli hänen ankaruudestaan huolimatta lempeyttä pentuja kohtaan. Tihkutäplä hymähti pienesti, kun sanaharkka vanhuksen ja rohkean Iltapennun välillä tiivistyi. Vaikka pentujen vahtiminen olikin hänestä enemmän oppilaiden tehtävä, ei se häntä haitannut ollenkaan. Toisaalta, vain pari päivää hänen soturiksi nimittämisestään oli kulunut, ja hän olisi mieluusti jo lähtenyt näyttämään kyntensä metsästyspartioon.
Hämyviiksi haukotteli syvään:
”Tihkutäplä, hakisitko meille jotain syötävää?”
Naaras nyökkäsi kuuliaisesti vanhalle kollille, ja puikahti nopeasti ulos pesästä. Auringonsäteiden täplittämä aukio oli tyhjä.
#Kaikki ovat ulkona#, tuore soturi ajatteli haikeasti jolkottaessaan tuoresaaliskasalle. Lämpimät säät olivat tuoneet riistaa klaanin alueelle runsaasti, ja naaraan oli helppo valikoida joukosta mehevä kani.
”Tässä!” harmaakuvioinen kissa naukui asettaessaan saaliin kahden klaanivanhimman eteen. He kiittivät pienesti, ja alkoivat sitten ruokailla.
”Hei, minullakin on nälkä”, Iltapentu piipitti, ja loikki Keltasydämen rinnalle.
”Syökää vain pennut, tästä pitäisi riittää teillekin”, kermanvaalea naaras virkkoi haukatessaan uuden palan saaliista. Toivepentu seurasi sisartaan uteliaana. Tihkutäplä asettui istumaan taaemmas, ja alkoi sukia turkkiaan pienistä sammalpalleroista.
Päivä kääntyi hiljalleen iltapäiväksi, ja klaanivanhimpien tarinoita kuunnellessaan väsyneet pennut nukkuivat nyt oman pesänsä hämärässä. Tihkutäplä tassutteli pois saateltuaan heidät pentutarhalle, etsien katseellaan seuraa metsälle. Nummipyörrettä, joka olisi voinut järjestää hänet partioon, ei vieläkään näkynyt, ja ihmetellen nuori naaras kääntyi parantajan pesän edustalle ilmestyneen Linnunsiiven puoleen.
”Hei Linnunsiipi! Tiedätkö, missä Nummipyörre on?”
”Taisin nähdä hänen lähtevän aamulla rajapartioon”, maahan käpertynyt, raidallinen soturi mumisi turkkiinsa, ja ummisti silmiään kiinni.
”Ai”, Tihkutäplä naukui. Iltapentu ja Toivepentu olivat olleet hänen vastuullaan aamusta asti, mikä selitti sen ettei hän ollut kerennyt nähdä vilausta varapäälliköstä. Nyt hän olisi pyytänyt Linnunsiipeä mukaan metsälle, mutta naaras näytti kaipaavan mielummin omaa rauhaa. Tihkutäplä päätti suunnistaa metsälle yksin. Lähtiessään häntä vastaan käveli Piikkiraidan, Ruostehallan, Kotkakanjonin ja Salamatassun partio kaikilla riistaa mukanaan.
#Oikeasti, kaikki paitsi minäkö?# naaras ajatteli nyökätessään tervehdykseksi klaanitovereilleen.
Heti lähellä leirin sisäänkäyntiä Tihkutäplä alkoi maistella ilmaa, ja paikansi pian oravan tuoreen mutta häilyvän hajujäljen, joka johti suurten havupuiden keskelle. Harmaakuvioinen soturi lähti pehmein askelin hiipimään yli puunjuurien. Samalla asetellessaan tassujaan pitkin polkua hän tähyili ylös tuntiessaan oravan olevan lähempänä. Huomatessaan sen tummanruskean, puolelta toiselle heiluvan hännän naaras pysähtyi ja jähmettyi kyseisen kuusen juurelle. Soturin onneksi saalis käyskenteli puun alimmilla oksilla, pyöritellen keskittyneesti käpyä käpälissään. Kärsivällisen hitaasti Tihkutäplä veti itsensä vasten puunrunkoa.
#On varmaankin parasta ajaa se ensin alas#, naaras ajatteli. Oksa, jolla orava istui näytti ohuelta ja tuskin kestäisi soturin painoa. Vaikka alhaalla aluskasvillisuus oli runsasta ja alue oli pensaiden ympäröimä, Tihkutäplä luotti vaistoihinsa ja raajoissaan virtaavaan energiaan – orava varmasti säntäisi pakoon, mutta hän saisi sen kiinni. Niin naaras upotti kyntensä äänettömästi paksuun kaarnaan, ja kiipesi lähelle oravaa. Kun pieni eläin havaitsi kissan, se kangistui hetkeksi, ja tiputtautui sitten pakokauhussa alemmalle oksalle ja siitä taas alas rungolle. Muita pakoreittejä sillä ei ollut. Tihkutäplä hyppäsi pitkällä loikalla perään, ja laskeutui viiksikarvan päähän saaliistaan. Orava pinkoi eteenpäin suurilla harppauksilla pyrkien kohti saniaispehkojen turvaa. Tihkutäplä lukitsi katseensa sen pörröiseen häntään ja singahti kohti, käpälät kurottaen eteenpäin, kynnet välkkyen. Naaras puristi itsestään pitkän loikan kesken takaa-ajon, ja sai kauhaistua pienen saaliin tiukasti tassujensa alle. Helpottunut huokaus kumpusi kuutamoklaanilaisen kurkusta.
#Se oli lähellä. Kiitos Tähtiklaanille#, Tihkutäplä kiitti mielessään nöyrästi alkaessaan kaivaa kuoppaa lehtimaton alle. Haudattuaan riistansa naaras viritti itsensä taas valmiiksi uutta saalista varten. Hän pyöristi korviaan ja kuunteli ilmassa väreilevää pikkulinnun sirkutusta. Rastas tai varpunen voisi olla hyvä tuominen leiriin. Tihkutäplä ei muistanut milloin olisi viimeksi sellaisen napannut.
Metsässä kaikui edelleen pikkulinnun laulu, kun naaras hiipi heinikossa kohti tuntematonta määränpäätä. Maa oli pehmeää ja märkää, ja heinät hipoivat harmaan soturin kylkiä. Tihkutäplä olisi voinut vaikka vannoa, että oli aiemmin haistanut jossain lähistöllä hiiren, mutta nyt hajujälki oli katkennut kuin seinään. Jostain rahkasammaleen ja saniaisten välistä, marjojen kirpeän tuoksun alta hän tunnisti jotain tuttua. Pihkaisesta ja yrttisestä kissanhajusta ei voinut erehtyä.
”Lehtitassu?” Tihkutäplä huhuili isoon ääneen, ja nosti päänsä heinikon yläpuolelle nähdäkseen harmaaturkkisen parantajaoppilaan.
”Tihkutäplä? Mitä sinä täällä teet?” nuoren naaraan silmät välähtivät yllättyneinä, kun hän liukui esiin läheisestä, kitukasvuisten kuusien rykelmästä, ohut nippu kuivuneita yrttejä leukojensa välissä.

Oranssiturkkinen veljeni pyöritteli ärsyyntyen silmiään.
-Sanoinhan jo, että en yksinkertaisesti voi kertoa! Aurinkotassu sammalsi, marssien tomerasti pois häntäänsä ylidramaattisesti heilauttaen.
Olin kuulevani vielä oranssin kollin urahtavan itsekseen ennen kuin tämän maata järisyttävät askeleet vaipuivat kuulumattomiin, niiskautin ylimielisesti nenääni veljeni loittonevalle selälle. Minusta Aurinkotassu olisi ansainnut vähintään jo kertoa kuka minusta oikein piti, kun kerta kertoi jo, että joku minusta sentään vielä hänen lisäkseen välitti! #Lähden etsimään Tomukukan, hänellä pitäisi olla minulle jotakin tekemistä!# Tömistelin tieheni tapahtumapaikalta niin kuin en siinä hetki sitten olisi ollutkaan, korvani heilahtelivat kiukkuisesti aina, joka askeleella. Hidastin vauhtiani, soturienpesä kohosi jotenkin epämiellyttävän oloisena edessäni, karvani pörhistyivät pakostakin epäilyksen tunteesta, joten jouduin seisahtumaan aloilleni siloitellakseni luotaantyöntävää olemustani ennen soturienpesään astelemista, minusta olisi ollut paljon mukavampi vain olla oppilaana, niin iloisena kissana, jolloin mestari vain keksii tekemistä. #Onhan kyllä totta, että minusta tulee varmaan ihan piakkoin soturi# Astelin tökerö tekohymy naamallani pesään, yrittäen vaikuttaa rennolta jolkotellessani sotureiden kiiluvien silmäparien keskellä.
-Tomukukka on pesän perällä, varjoihin huomaamattomasti kätkeytyneen kissan nauku sai minut sävähtämään.
Nyökäytin varovasti päätäni nostellen jalkojani, yrittäen parhaani mukaan väistellä joko nukkuvien tai hereillä olevien kissojen käpäliä. Pesän perältä, siellä missä Tomukukka luultavasti makasi- kuului korahdus.

//Tälläinen pikainen ja tökerö luku tällä kertaa :<

Harjoittelin Käärmepennun kanssa saalistusta päästäisellä jonka olimme löytäneet saaliskasasta.”Nyt on sinun vuorosi vaania!”Käärmepentu sanoi ja laittoi pääsiäisen parin ketunmitan päähän minusta.
Nyökkäsin ja menin vaanimisasentoon jonka Pajutassu oli heille näyttänyt ohimennen .Katsoin tiivisti ruskeaa möykkyä,Joka oli paikallaan,Kun olin jonkun aikaa siinä ollut,Hyökkäsin ja osuin suoraan napakymppiin.
”Hyvä hyppy.” Säpsähdin kun kuulin Myrkkymarjan äänen.
”Ai kiitos..”Mutisin jotakin.
”Minun oli silti hienompi!”Käärmepentu suuttui.
”Jotkut ovat joissakin asioissa parempia kuin toiset,Sinähän voitat minut kokoajan taistelussa.”Sanoin rauhoitellakseni veljeäni.
”Totta,Ja minusta tulee kaikkien klaanien paras taistelija,Eikä minua voita kukaan!”Käärmepentu innostui.
Nyökkäilin ettei hän raivostuisi,Huomasin myös sivumennen,Että Myrkkymarja lähti tassuttelemaan takaisin Parantajanpesää kohti.
”Oletko nyt päättänyt kenet haluat mestariksesi?”Käärmepentu kysyin.
Pudistin päätäni,En osannut päättää.”Minä haluaisin jonkun todella hyvän taistelijan!”Käärmepentu intoili.
”Aha,Tiedän jo.”Sanoin hiukan happamasti.Käärmepentu katsoi minua vihaisesti ja lähti pois Raivopennun luo.
#Hiirenaivo...#
Jäin sitten siihen istuskelemaan yksin ja katselin Liekkisydäntä.#Hän voisi olla mukava mestari..Mutta onko hän jo varattu?# Mietin.#Hän on niin hauska..#Ajattelin.
#Noh..Tyylillä minä saan Kultakyyhkyn..# Tuhosin toiveeni.Kuuntelin Liekkisydämen ja Hallaroiskeen keskustelua.
”Kenen uskoisit tulevan varapäälliköksi?”Liekkisydän kysyi.
Hallaroiske puhui jotain mutta en kuullut kun Käärmepentu hyppäsi päälleni.”Hyökkäys!!”Hän kiljui.
”Rauhoitu!”Sähähdin ja siirryin alta pois.
”Tylsimys,Et voi enään väittää että et voi harjoitella kunnolla haavojesi takia,Kun ne on nyt parantuneet!”Käärmepentu murahti.
”Totta.”Naukaisin,Se oli totta,Haavani olivat parantuneet ja saisin aloittaa oppilas-ajan samaan aikaan kuten Käärmepentu,Onneksi.Hän varmaan ivailisi minut maan alle.
”En nyt jaksaisi..Olemme leikkinyt tuota siitä lähtien kuin parannuin saalistuksen lisäksi.”Huokaisin.
”Senkin ketunläjä!”Käärmepentu murisi ja tömisteli pois.
#Haluan miettiä asioita rauhassa,Nyt kun olen vielä vapaa oppilaan tehtävistä..#.Mietin ja jäin siihen yksin istuskelemaan.




//Tälläinen nopee puristus.

Olin jo seonnut laskuissani kuinka monta kertaa Aaltotähti pyytäisi klaaninsa koolle tässä kuussa ainoastaan nimitysseremonioiden takia. Taas kerran istuin Taivasliljan kanssa pesämme edustalla, seuraten sivusta kuinka Vuoristoklaani saapui aukiolle. Aurinko oli juuri laskeutumaisillaan, luoden oransseja valonsäteitä luolastoon missä leirimme sijaitsi.
"Todella kaunista", hämmästelin ääneen ja vilkaisin oppilastani, joka nyökkäsi osoittaakseen olevansa samaa mieltä kanssani. Annoin säteiden lämmittää turkkiani ja henkäisin keuhkoni täyteen Vuoristoklaanin leirin tuoksuja. Yritin nauttia tästä ihanasta ja rauhallisesta hetkestä ja näystä, mikä toi lämpimän ja kotoisan tunteen rintaani, vielä kun pystyin. Ei sitä ikinä tietäisi, jos tämä olisikin viimeinen kerta kun saisin siitä nauttia. Katseeni keskittyi automaattisesti oppilaskolmikkoon, jotka kulkivat vanhempiensa rinnalla eturiviin. Mutakoiven ja Ampiaispiston kasvoilla loisti ylpeys, kun hyvin siistityt Kotka-, Pöllö-, ja Kiurutassu astelivat paikalle saapuneiden kissojen eteen. Oppilaat olivat selvästi innostuneita, mutta yrittivät peitellä innokkuuttaan rauhallisten ilmeiden taakse. Koko klaanin saapuessa aukiolle, aloitti Aaltotähti puheensa;
"Vuoristoklaani on vahvempi kuin koskaan ennen ja tänä iltana me saamme toivottaa riveihimme kolme uutta soturia!" Päällikkö kajautti ja sai vastaukseksi innostuneita huudahduksia. Mustaturkkinen kolli yskäisi selvittääkseen ääntään ja siirsi katseensa taivasta kohti, mikä näkyi pienistä rosoista leirin katosta.
"Minä Aaltotähti, Vuoristoklaanin päällikkö pyydän esi-isiämme kääntämään katseensä näihin kolmeen oppilaaseen. He ovat opiskelleet ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on heidän vuoronsa tulla sotureiksi!" Aaltotähti huusi nyt ja kääntyi katsomaan Kotkatassua.
"Kotkatassu, lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania, vaikka henkesi uhalla?" Päällikkö kysyi vanhimmalta oppilaalta, lempeä, mutta jämpti sävy äänessään.
"Lupaan", oppilas vastasi varmalla ja vakaalla äänellä. Mustaurkkinen kolli nyökkäsi ja siirsi katseensa Pöllötassuun, joka hieman hätkähti niin intensiivistä katsetta.
"Pöllötassu, lupaatko sinä noudattaa soturilakia ja suojella Vuoristoklaania kuolemaasi asti?" Aaltotähti kysyi, mihin oppilas vastasi nyökäten.
"Lupaan." Päällikkö nyökkäsi pienesti ja siirtyi nyt nuorimman sisaruksen puoleen. Kiurutassu paransi ryhtiään päästessään mustaturkkisen kollin katseen alle.
"Kiurutassu, lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania vaikka henki menisi?"
"Lupaan!" Oppilas vastasi kirkkaalla äänellä. Vilkaisin Taivasliljaa, joka naurahti pienesti. Kaikilla kolmella sisaruksella oli niin erilaiset luonteet, oli todella hassua nähdä miten he kaikki pystyivät sanomaan yhden sanan niin eri tavoilla. Aaltotähti nyökkäsi ja siirsi katseensa taas keskemmälle.
"Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta minä annan teille kolmelle soturinimenne. Kotkatassu, tästälähin sinut tunnetaan Kotkasumuna. Tähtiklaani ja Vuoristoklaani kunnioittavat kiltteyttäsi ja viisauttasi ja hyväksyvät sinut Vuoristoklaanin täydeksi soturiksi!" Päällikkö julisti Kotkasumun uuden nimen, mikä näytti saavan vanhimman oppilaan kasvoille nousemaan leveän hymyn.
"Kotkasumu on todella mielenkiintoinen nimi", Taivaslilja kuiskasi nojautuessaan lähemmäs minua. Vilkaisin oppilastani ja nyökkäsin.
"Uskon, että Aaltotähti halusi nimen symboloivan jotakin, minkä Kotkasumu saisi sitten itse selvittää", kuiskasin takaisin ja käännyin seuraamaan seuraavan oppilaan soturinimen saantia.
"Pöllötassu, tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Pöllönkyntenä. Tähtiklaani ja Vuoristoklaani kunnioittavat sinnikkyyttäsi ja uskollisuuttasi ja hyväksyvät sinut klaanimme täydeksi soturiksi!" Aaltotähti jatkoi ja pieni hymy levisi päällikönkin suupielille, kun Pöllönkynsi näytti miltei pomppivan ilmassa uuden nimensä kuultuaan. En voinut olla kehräämättä näylle. Sitten tuli Kiurutassun vuoro, oppilas oli vähintään yhtä innoissaan kuin veljensä, ellei jopa innokkaampi. Tuon häntä heilui nopein ja terävin liikkein kalliopohjaa vasten.
"Kiurutassu, tästä lähtien sinut tunnetaan Kiurusarana. Tähtiklaani ja Vuoristoklaani kunnioittavat innokkuuttasi ja uskollisuuttasi ja hyväksyvät sinut Vuoristoklaanin soturiksi!" Mustaturkkinen kolli laukoi ilmoille vielä Kiurusarankin uuden nimen minkä jälkeen hän pudottautui kolmen uuden soturin eteen. Hän kosketti vuorotellen kunkin päälakea, samalla kun nuo nuolaisivat kunnioittavina päällikkönsä lapaa. Kääntyessään kohtaamaan seremoniaa seuranneen Vuoristoklaanin, olivat Mutakoipi ja Ampiaispisto jo kovaan ääneen huutamassa;
"Kotkasumu, Pöllönkynsi, Kiurusara!"

Kostokynsi seisoi täysin lasittuneena paikoillaan, hänestä tuntui että jopa veri oli lakannut sillä samaisella silmänräpäyksellä liikkumasta hänen suonissaan. Sielutaivaan harmaat silmät katsoivat kumppaniaan anovasti, kosteudesta välkkyen. Oliko erakko juuri puhunut jotakin pennuista? He eivät edes olleet tunteneet toisiaan kahta kuuta, mitä ihmettä naaras oikein höpötti? Eihän heillä nyt pentuja voinut vielä olla...
- Sielutaivas, oletko varma? Oli ainoa lause minkä Kostokynsi sillä hetkellä sai kakistettua ulos suustaan. Naaraathan kyllä kantoivat pentujaan yleensä kaksi kuuta, olisiko se sittenkin mahdollista? Sielutaivas kurtisti kulmiaan ja perääntyi hieman.
- Nosiis minä näin jonkinlaisen enneunen siitä, erakko sanoi vaisusti ja kiersi oman häntänsä ympärilleen. Luopio tuijotti tuota hetken, eikä ollut varma mitä ajatella. Ei hän ikinä kyseenalaistaisi kumppaninsa tuntemuksia ja luuloja, muttei tuo näyttänyt ainakaan vielä olevansa tiineenä. Hoikka vartalo ei ollut näyttänyt mitenkään pyöreämmältä viimeisten päivien aikana, muttei Kostokynsi ollut sitä niin tarkasti katsellutkaan. Kolli veti syvään henkeä ja nousi jaloilleen. Hän ei ehkä selviäisi seuraavaa keskustelua isäroolissa, mutta parantajana ehkä.
- Onko sinulla ollut aamupahoinvointia, nälän tai väsymyksen tunteita lähipäivinä? Luopio kysyi. Sielutaivas hieman kummastuneena kastoi kumppaniaan ja hetken hiljaisuuden jälkeen kohautti olkiaan.
- Ei ole ollut aamupahoinvointia, nälkää ja väsymystä kyllä..., erakko vastasi hieman vaisusti ja katseli omiin tassuihinsa. Kostokynsi nyökkäsi ja kertasi kuulemaansa. Nälkä ja väsymys voisivat yhtähyvin vain liittyä heidän elintapaansa eivätkä tiineyteen...
- Sinä et usko minua, eikö niin? Sielutaivas kysyi hiljaa, ääni väristen. Luopio vetäisi terävästi henkeään ja asteli kumppaninsa rinnalle.
- Tietenkin minä uskon! Haluan vain tarkistaa, että oletko kunnossa ja kuinka alussa tiineys on. Miksi minä en uskoisi sinua? Kostokynsi kysyi hätääntyneenä ja kohtasi erakon itkuisen katseen.
- Anna minun tutkia sinut kunnolla ensin, kolli pyysi, mihin naaras vastasi nyökäten ja asettuen maahan kyljelleen. Mustavalkea kissa olisi halunnut tuon makaavan jollakin pehmeämmällä, Kuutamoklaanin reviirin reuna-alueella oleva maa ei ollut kamalan mukava makuualusta. Luopio pyysi Sielutaivasta hengittämään tasaisesti ja syvään, tunnustellen ja tarkistellen itse tuon vatsaa. Kostokynsi oli hieman yllättynyt sillä hänen kumppaninsa vatsa tosiaankin nyt näytti pyöreämmältä, hän ei vain ollut ikinä kiinnittänyt siihen huomiota. Vatsa ei tuntunut turvonneelta eikä erakko tuntunut aristelevan ollenkaan painalluksia, eli häneen ei ainakaan sattunut. Mutta kolli ei myöskään tuntenut mitään kummallisia kohoumia tai vastaavia, joten hän ei voinut sanoa tiineyttä varmaksi. Luopio kuitenkin jatkoi tutkimusta, hän ei halunnut antaa Sielutaivaan uskoa ettei muka uskoisi häntä... Vaikka mustavalkean kissan näkökulmasta tiineys olisi hyvin vain voinut olla kuviteltua. Mutta yhtäkkiä hän tunsikin jonkin liikahtavan tassunsa alla, juuri, kun erakko oli hengittänyt ulospäin.
- Hengittäisitkö uudestan syvään? Kostokynsi pyysi pikaisesti, tunnustellen samaa kohtaa paremmin. Naaras teki työtä käskettyä, mutta kolli ei enää tuntenut mitään.
*Outoa.* Hän ajatteli ja oli avaamaisillaan suutaan selittäessään tilannetta kumppanilleen, kun kova potkaisu osui hänen tassuunsa. Sielutaivas päästi hätäisen naukauksen.
- Tunsitko sinä tuon? Erakko kysyi ja nousi tunnustellaakseen omaa vatsaansa. Luopio nyökkäsi ja tuntui taas jäätyvän paikoilleen. Tuo oli aivan selvästi pennun potkaisu, se oli ollut niin nopea, mutta kova, ei se voisi olla mikään muukaan. Naaras huomasi Kostokynnen reaktion ja luimi korviaan huolestuneena.
- Etkö sinä halunnutkaan pentuja...? Sielutaivas kysyi varovasti ja hätkähti hieman kollin haudatessa kasvonsa tuon kaulaan. Mustavalkea kissa yritti parhaansa mukaan pidätellä kyyneliä ja yrittikin näin estää erakkoa näkemästä häntä näin... Hauraana. Luopio oli Luuklaanissa yrittänyt aloittaa suhdetta useammankin naaraan kanssa, mutta kaikki olivat loppujen lopuksi näyttäytyneet olevan sydämettömiä tappajia, keitä Kostokynsi vain inhoaisi. Ja sen jälkeen hän oli löytänyt Sielutaivaan, joka oli vaikuttanut aivan täydelliseltä naaraalta ja nyt he saisivat pentuja yhdessä? Pentuja, mitä kolli oli luullut ettei ikinä saisi? Hän itki onnesta ja tunsi kuinka erakko painoi hellästi oman päänsä hänen päätään vasten, antaen hiljaisen kehräyksen nousta kurkustaan.

Katsoin kuinka Pöllöpentu mökötti taas,Miksi hänen pitää aina suuttua?
”Hei,Rauhoitu.Se oli vitsi.”Yritin lohduttaa ärtynyttä siskoani.
”Ai oli?Väitätkö ettet sanonut että pöllöillä on mulkosilmät?”Sisko tuhahti ärtymyksestä.
”Joo..En väitä.Ja anteeksi.”Mutisin.
Pöllöpentu katsoi minua surkealla ilmeellä,”Lupaatko totella minua koko loppupäivän?”
”Joo..”Mutisen.
”Jes!!”Hän huusi.Hän manipuloi minua...Ketunläjät,Taas..
”Kieri tarpeidentekopaikassa!!”
Pöllöpentu käkätti.
”En!!”Sähähdin ja juoksin karkuun,Tällä kertaa en tottelisi häntä,Koska hän ei yleensä noin törkeitä käskyjä tee.
Pöllöpentu juoksi perääni ja otti minut vaivatta kiinni.
”Senkin hiirenaivo!”Pöllöpentu sähähti ja luovutin.
Juuri kun olin tarpeidentekopaikan edessä,Kultapentu tuli ja sanoi siskolleni,”Älä viitsi...”
Pöllöpentu sähähti ja raapaisi Kultapennulle pienen haavan poskeen.”Älä puutu asioihin,Ellet halua tehdä myös perässä!”
Onneksi juuri kun olin astumassa kissan jätöksiin,Keltatassu tulee auttamaan.”Ei noin saa tehdä,Pöllöpentu!”Hän naukui.
”Ai mitä?”Pöllöpentu yritti mahdollisimman kiltisti,Se yleensä upposi.
”Näin ja kuulin mitä teit.”Keltatassu sanoi.
Pöllöpentu tuhahti ja lähti arvokkaasti pois.
”Kiitos”Mumisin mutta Keltatassu oli jo poissa.
#Huoh..#.Mutisin.
”Leikitäänkö sammalpalloa?”Kultapentu kysyi
”Vaikka.”Naukaisin ja hain jo sammalta pentutarhasta.
Katsoin ensin sisään ja näin Pöllöpennun ’itkemässä’ Voimasydämen luona.”Miten sinä saatoit olla niin törkeä!”Voimasydän sähähti kun menin ohi.
”Täpläpentu haukkui minua rumaksi mulkosilmäpöllöksi!”
Pöllöpentu esitti lahjakkaasti.
”Enkä..!”Sähisin.
”Älä valehtele,Olen pettynyt sinuun,Täpläpentu.Pyydä siskoltasi anteeksi.”
Murahdan.#Miksi hän uskoo vain häntä..Varmaan kun hän näyttelee oikeastikin tosi hyvin..#
”Anteeksi.”Mutisin ja juoksin sammalpallo suussa pois.
#Sanoin vain että tiedän että pöllöillä on mulkosilmät,Olinhan nähnyt sellaisen eräänä yönä!#.Kirosin mielessäni kun kävelin Kultapennun luo.
”Mikä hätänä?”Kultapentu kysyi ja katsoi minuun huolestuneesti.
”Taas sama laulu,Mustaa maineemme emon silmissä.”Murisin.
Kultapentu huokaisi.
”Olen niin vihainen,Että en halua leikkiä nyt!”Ärähdin ja hakkasin sammalpalloa.
”Samoin..Mitä hän sanoi?”Kultapentu kysyi.
Kerroin mitä Pöllöpentu oli sanonut.
”Sellaista se on,Veliseni.”Kultapentu sanoi lohduttavasti ja jäimme siihen istumaan hiljaa.


//Tällänen nopea..:3