Istuskelin puunrungon päällä ja katselin ympärilleni,#Tämä voisi olla sopiva paikka.#Ajattelin ja kuuntelin rauhallisena metsää.Olin löytänyt tämän paikan pari päivää sitten,Tämä oli pystykulkijoiden hakkaama aukio,Jossa oli juuri sopivasti hylättynä ketunpesä,Ainoa huono puoli uudessa kodissani on se,Että se on lähellä jotain kissalaumaa,Joka ei vaikuta kovin ystävälliseltä,No kyllä minä osaan taistella jos tarvii,Ja nehän käyvät täällä harvoin,Varmaan kun tämä ei ole kaikista riistaisimpia paikkoja,Mutta ehkä rauhallisimpia.Ja se on hyvä.Juuri kun olen alkamassa raahautua saalistamaan jotakin pientä purtavaa,Kuulen pennun kiljaisun.#Onko kettu hyökännyt?#Hyppään vaistomaisesti pystyyn ja juoksen ääntä kohti.En edes tiedä kuinka lujaa juoksen,Ehkä kovinta vauhtia mitä olen ikinä kulkenut.Lopulta saavun keskelle metsää,Jossa ennen asuin.Kuulen taas toisen kiljaisun mutta paljon voimakkaampana,Juoksen ääntä kohti päättömästi.
Pian näin elämäni raakamaisimman näyn,Pieni tummanoranssi naaraskissa raatelee hyvin heiveröiseltä näyttävää tummanharmaata pentua,Joka kirkuu silloin tällöin.Piiloudun pusikkoon piiloon väijymään miten voisin auttaa pentua.Sitten huomaan kaksi muutakin pentua,Harmaan ja suuren tummanoranssin niin kuin raateleva kissa..#Hetkinen..Onko tuo niiden emo?#Katson järkyttyneenä naaraskissaa joka raatelee omaa pentuaan.
Juuri kun lopetan miettimisen,Huomaan emon vaihtaneen pentua,Nyt se raateli näyttääkseen tajutonta harmaata kissaa.En voinut enään kestää ja juoksin väliin.”Kuka sinäkin olet...?”Naaras kysyy sähisemään ja tiputtaa pennun maahan.”Mitä ihmettä sinä teet? Tapat pentujasi?”Kysyn muristen ja menen kahden muun pennun eteen.”Älä puutu toisten asioihin!”Naaras huusi ja hyökkäsi kimppuuni,Onneksi olin harjoitellut niin paljon,Ettei kissasta ollut kovin paljon vastusta.Yhtäkkiä huomaan kissan olevan veltto.#Kuoliko hän?#Sitten huomaan että olen tehnyt vahingossa raivopäissäni hänelle tappopuraisun.#Voi ei..Mitä sanon pennuille?#

”Mikä Veriputouksella on?”Suuri ruskea pentu kysyy.
”Hän pyörtyi..Ja voisitko käydä hakemassa sisaruksillesi apua?”Kysyn.
”Joo..Mutta lähde täältä niin ne eivät suutu sinulle täällä olemisesta.”Ruskea pentu sanoi ja juoksi pois.
Katsoin muiden pentujen tilan,Harmaa kolli on elossa.Kun taas tummanharmaa naaras..On kuollut...
#Mutta mitä teen ruumiille?#
Katson Veriputouksen ruumista ja mietin,Ai niin! Joki!
Mutta sinne ei ole kovin lyhyt matka,no jaa.Alan raahaamaan ruumista,Tarkistan myös että verta ei tule,Ei tule,Hyvä.Sitten raahaan harvinaisen nopeasti kevyttä ruumista kohti jokea.#Onneksi osaan sinne ulkoa..#.Lopulta heitän ruumiin jokeen ja kävelen pois..#Toivottavasti kukaan ei huomannut minua.#Katson ympärilleni,Ei näyttääkseen.
Sitten tassuttelen takaisin aukiolle tarkistamaan,Onko pentu jo palannut.Kun saavun aukion reunaan,Joudun piiloutumaan puunrungon taakse kun huomaan pennun kutsuneen apua.Pentu selittää jotakin että suuri kolli-kulkukissa hyökkäsi ja vei emon.#Hän ei siis halua paljastaa minua,Hyvä.#.Katselen kun kissat vievät kuollutta ja elossa olevaa pentua pois.
Lähden takaisin pesälleni murheen murtamana.#Miksi en hyökännyt heti? Pentu olisi ehkä selvinnyt...#.Yritän rauhoittua nukkumaan mutta se on mahdotonta tuon jälkeen.

#Miksi emo edes teki niin..?#


//Tällänen tylsä :33
Vähän laatikkoa pitkästä aikaa.

Ensimmäinen asia tai paremminkin ääni, jonka Pajutassu kuuli oli hyvin hiljainen hyrinä, joka tuntui kuuluvan joka puolelta hänen ympäriltään. Ja siinä virkotessaan, oppilas pystyi tuntemaan kuinka jokaiseen lihakseen alkoi sattumaan pikkuhiljaa ja kaikki ne monet haavat, jotka lähes syttyivät tuleen kollin päästyä pois unten mailta. Hän pidätti henkeään, jottei olisi valittanut ääneen. Ja siinä jossain sammalpedin tapaisella maatessaan ja kivusta purren hampaitaan, hän taas kuuli hyrinän kovenevan. Se kaikui hänen ympärillään ja aina välillä koveni, jonka jälkeen hiljeni lähes olemattomiin ja sitten taas tuli takaisin. Kun kollioppilas oli saanut tarpeekseen ärsyttävästä, lähes raivostuttavasta äänestä, hän varovaisesti siristi silmiään. Hämärässä valossa hän räpytteli silmiään ja sitten korvat hieman luimistuneina käänsi katseensa siihen kohtaan, mistä ääni oli äskettäin kuulunut. Kuitenkaan siinä ei ollut mitään. Vaaleanruskea kissa kurtisti hämmentyneenä kulmiaan. Jonkinhan siinä oli ollut ihan pakosti, ei mikään olematon tehnyt ääntä! Ja juuri, kun hän oli jo luovuttamassa äänen etsimisen suhteen ja sulkemassa silmiään, hyrinä alkoi uudelleen. Hän nopeasti käänsi katsettaan äänen suuntaan välittämättä kivusta, joka lähes tuntui räjähtävän hänen kaulassaan nopean liikkeen takia. Sihahduksen hampaidensa välissä pitäen, hän siristi silmiään huomatessaan asian, tai no henkilön, josta ääni oli peräisin. Myrkkymarja hyräillen teki jotain lehdillä tai no yrteillä eikä ollut edes huomannut, että hän oli herännyt ja nyt tuijotti parantajaa, joka näytti olevan ihan omissa maailmoissaan. Pajutassu korjasi asentoaan sellaiseksi, että voisi nojata etutassuihinsa ja katsella paremmin parantajaa, joka hääräili omiaan ja hiljaisena hyrisi itsekseen. Ruskean kirjava parantaja omalla tavallaan oli, jopa aika viehättäväkin, mutta Pajutassu oli kuullut naaraan luonteen olevan ihan muuta kuin tuon ulkonäkö. Joidenkin mukaan naaras osasi olla omalla tavallaan hyvinkin kiero ja yleensä saikin kaiken tahtomansa. Yhtäkkiä Myrkkymarja kääntyi hänen puoleensa. Myrkynvihreät silmät tuijottivat häneen tummuneina, lähes roihuvina, mikä sai Pajutassun silmät avartumaan hämmästyksestä. Ehkä se tosiaan oli totta, mitä muut olivat sanoneet.
“Sinä olet selvästi herännyt, lopultakin”, Myrkkymarja sanoi tai paremminkin totesi ja katsoi häntä pohjattomilla silmillään. Pajutassu vastasi katseeseen epävarmana, mutta yritti piilottaa sen pienen virneen taakse.
“Kauanko sitten olen ollut täällä, jos sinä jo haluaisit minusta eroon?” hän tiedusteli toista kulmakarvaansa nostaen saaden Myrkkymarjan hymähtämään tyytymättömänä,
“Melkein jo päivän eli ihan kauan.”
“En minä sille mitään voinut, että minut raadeltiin tällaiseen kuntoon ja siksi sinun piti hoitaa minua”, Pajutassu naukui päätään pyöritellen. Myrkkymarja katsoi oppilasta huvittunut pilkahdus silmissä, mutta näytti kuitenkin todella kylmältä puhuessaan,
“Kyllä sinä sille olisit voinut jotain, jos oikeasti sinulla olisi ollut taistelutaitoja. Oli kuka sitten vastassa, jos vain osaat taistella niin ei sinulle pitäisi käydä näin pahasti.”
Pajutassu katsoi parantajaa mykistyneenä. Hänkö muka ei osannut taistella tai omannut minkäänlaisia taistelutaitoja? Kyllä hän osasi taistella, mutta kun kyseessä oli ollut yhtäkkinen hyökkäys, mistä Käärmeenisku ei ollut kertonut ennen kuin oli jo liian myöhäistä, tietenkin hän oli hävinnyt! Muutenkin Varpuskynsi oli ollut ihan mahdottoman voimakas ja nopea liikkeissään ja naaraan iskut olivat tulleet niin nopeaan tahtiin, ettei hän ollut edes tajunnut väistää tai taistella vastaan. Hänet vain oltiin painettu maahan toisensa jälkeen ja tehty sellaista jälkeä, että hän tulisi vielä muistamaan ne monenkin vuodenajan päästä.. Ehkä se olikin ollut rangaistus? Pajutassu laski katseensa lattiaa kohden. Rangaistus olisi voinut olla todella hyvä syy miksi Käärmeenisku oli järjestänyt hänelle sellaisen yllätyksen. Mutta miksei sitten kolli ollut itse häntä rankaissut vaan antanut Varpuskynnen tehdä sen puolestaan? Ei siinä vain ollut järkeä..
“Milloin pääsen täältä sitten pois, jotten häiritse sinua ja sinun yksinäisyyttäsi?” Pajutassu kysyi sitten ivailevalla äänellään ja nosti katseensa Myrkkymarjaan, joka oli jo kerennyt kääntymään ympäri yrttiensä pariin luullessaan, ettei hän enää sanoisi mitään. Naaras kääntyi uudelleen hänen puoleensa.
“Voit lähteä vaikka nyt ja heti, ei se minua niinkään kiinnosta. Mutta jos lähdet nyt, tulet vielä aukaisemaan haavasi -joihin käytin ihan tarpeeksi aikaa hoitaakseni ne- ja kuolemaan verenhukkaan. Päätös on tietenkin sinun”, Myrkkymarja kertoi pilkallinen sävy äänessään, mikä sai Pajutassun nostamaan toista kulmaansa. Selvästi parantaja osasikin olla melko koppava ja ivallinen niin kuin hänkin. Tai no sekin riippui ihan kissasta ja siitä, miten juuri se kissa häneen suhtautui. Silmiään siristellen, Pajutassu paransi asentoaan niin, että oli nyt selin Myrkkymarjaa. Hän kuuli toisen hymähtämän takanaan, jonka jälkeen hän sulkikin uudelleen silmänsä ja antoi unen viedä mukanaan.

Makailin leirin oppilaiden pesän lähellä tylsistyneenä,#Miksei voi tapahtua mitään?# Katselen kun klaani elää normaalia elämäänsä,Jouduin tänä aamuna jopa käydä näyttämässä ruhjeitani joita sain kun kierin Naakkapennun kanssa vahingossa oppilaiden päälle kesken harjoituksen,Vielä nykyäänkin meitä kiusoitellan meidän ’erikoisella hyökkäystavalla’,Se ei ollut kivaa.Muutenkin elämä oli ihan kamalaa,Veli tai kukaan muukaan ei suostunut enään tutkimusretkille enkä itsekään halunnut lisää arestia tai muuta rangaistusta.
Juuri kun olen vaipumassa masennukseen,Veljeni tulee ja kehrää minun Poskeani vasten.”Älä nyt tuollaista naamaan näytä!”Tiedän että hän haluaa vain lohduttaa minua mutta silti olen äkäinen.”Älä viitsi...”
Veljeni virnistää ja lähtee pois,Juuri kun luulen olevani taas rauhassa,Naakkapentu hyökkää niskaani ja vastaan hyökkäykseen,Pian olemme ympäri leiriä kierivä karvakasa,Josta tulee kikatusta ja leikkimielistä murinaa.Valitettavasti taistelun tiimellyksessä menemme juuri palanneen metsästyspartion kärjessä olevan Saarnihännän eteen,Jolla on mukanaan hyvin maukkaan ja pulskan näköinen jänis,Mutta eteentulomme seurauksena Saarnihäntä menettää tasapainonsa mutta ei kaadu,Kun taas jänis lentää Saarnihännän suusta suoraan tarpeidentekopaikan keskelle.”Hups...”Mutisemme Naakkapennun kanssa ja menemme pentutarhaan piiloon.”Kuka se oli?! Varmaankin Se Kanerva-ja Naakka-riiviö!”Leopardilaikku kiroaa.”Rauhoitu,Me saimme muutenkin paljon saalista,Niin tuo ei ole kovin suuri menetys.”Lempeä Tiikerililja naukuu.Leopardilaikku mutisee jotakin ja menee soturienpesää kohti.”Miksi hyökkäsit kimppuuni?”Kysyin ärtyneenä.”Katso mitä aiheutit!”
”Anteeksi..Ajattelin vain piristää sinua..”Naakkapentu naukui.
”Ei se mitään,Vitsailin.”Nauroin.
Naakkapentu huokaisi helpotuksesta.
Läpsäisen veljeäni mutta hän ei innostu,”En halua taas vaikeuksiin..”.
”Tylsimys!”Ivasin ja lähdin pentutarhaa kohti.
”Hei!!”Naakkapentu kikatti ja hyökkäsi niskaani,Mutta tällä kertaa olin valmiina ja annoin mojovan iskun hänelle.Naakkapentu kaatui ja hyppäsin hänen päälleen ja läpsäyttelen häntä.Yhtäkkiä veli alkaa vinkua,”Lopeta! Sattuu!”.Nauran ja läpsin lisää.”Hyvä esitys,Mutta ei niin hyvä että jäisin lankaan!”
Yhtäkkiä Ketunkynsi saapuu ja kysyy järkyttyneenä,”Yritätkö tappaa veljesi?”Katson parantajaa hölmistyneen ja katson Naakkapentua.
Naakkapentu oli veressä.
”Tuota..Unohdin ottaa kynnet pois..”Vinguin ja hyppäsin nopeasti Naakkapennun päältä.Pian Ketunkynsi pitää Naakkapentua niskasta ja Kaniinisydän katsoo huolestuneena.Leopardilaikku mutisee lähistöllä,”Mitä minä sanoin,Noista on pelkkää harmia!”Häpeän ja menen pentutarhaan nukkumaan surut pois.


Kun herään auringonlaskun aikaan,Menen katsomaan veljeäni parantajan pesään.”Naakkapentu!” Kiljahdan parantajanpesän kohdalla.”Miten hän voi?”kysyn pesässä olevalla Ketunkynneltä.”Hyvin,Hänelle saattaa vain jäädä vähän arpia.”Ketunkynsi lausahtaa ja katsoo totisena minuun.”Mutta ole tästä lähtien varovaisempi.”
”Joo.Voinko puhua hänelle?”Kysyn
”Hän nukkuu.”Ketunkynsi lausahtaa ja työntää minut hellästi ulos.#Mitä minä tein...Anteeksi Naakkapentu!!#Vaikeroin mielessäni ja menen takaisin nukkumaan,Että pystyisi aamulla taas katsomaan asioita järkevämmin.

//Tällänen tylsä :((

Kuolontähti oli pahalla päällä. Ensin Taistovaara pääsi karkaamaan, sitten ruoka oli pahaa kolmena päivänä peräkkäin ja ulkona oli naaraan makuun liian kylmä. Kaiken huipuksi muutama hiirenaivopentu oli saanut päähänsä joutua vangiksi. Jos päällikkö olisi saanut pennut tuolloin käsiinsä ei heistä kukaan olisi enää hengissä. Hiirenaivojen onneksi vangitsemisesta oli kulunut jo riittävästi aikaa ja Kuolontähdellä oli uusia asioita, joista olla pettynyt klaaniinsa. Ei sillä, etteivätkö pennut saisi vielä kuulla kunniaansa.
Kaiken huipuksi Pakkasviima oli mennyt ja kuollut. Päällikkö kirosi mielessään onneaan, kaiken huipuksi hänen pitäisi koulua uusi varapäällikkö toimimaan mielensä mukaisesti. Kuolontähti oli arponut pitkään ja hartaasti, kuka hänen sotureistaan ansaitsisi Pakkasviimalta jääneen aseman. Pitkään vastaus oli ollut yksinkertaisesti ei kukaan, mutta tarkkailtuaan leirin toimintaa, oli Kuolontähti erottanut sotureista yhden, jonka toimintatavoista hän piti - kissasta saisi mahdollisesti kouluttua uskollisen varapäällikön, joka saisi hoidettua klaania silloin, kun Kuolontähdellä oli parempaa tekemistä. Klaanin kunnia oli ottanut viime aikoina osiaa ja Kuolontähti halusi muuttaa asian - nyt.
Päällikkö seisoi parhaillaan Luukummun päällä ja huomasi mielikseen, että osa kissoista loikki häntä kohti jo ennen, kuin kutsuhuuto kajahti ilmoille naaraan suusta.
"Saapukoot jokainen tappamiseen kykenevä Luukummun juurelle klaanikokoukseen!"
Klaani kiirehti paikalle, kissat olivat kuluneina päivinä aistineet päällikön kireyden, eikä kukaan halunnut testata onneaan myöhästymällä.
"Kuten tiedämme, Pakkasviima siirtyi riveistämme Pimeydenmetsän henkien joukkoon. On aika nimittää hänelle seuraaja, jotta klaanimme voi jatkaa vahvana ja ottaa takaisin sen, minkä muut klaanit luulevat meitlä voivansa viedä - kunnian. Olen tehnyt päätökseni, ja uskon sen tukevan klaanimme etua."
Kuolontähti katseli joukkiota allaan antaen katseensa pyyhkiä myös tulevan varapäällikkönsä yli. Naaras ei vaikuttanut odottavan tulevansa nimitetyksi. Hyvä. Ei ole hyvä odottaa itsestään liikoja - Kuolontähti piti valinnastaan yhä enemmän. Kissa oli uskollinen, mutta musta ulkoa ja sisältä - aivan kuten päällikkönsäkin. Kuolontähti laski katseensa mustaan naaraaseen ja naukui:
"Sanon nämä sanat Pimeydenmetsän henkien edestä. Luuklaanin uusi varapäällikkö on Ohramyyrsky. Uuden varapäällikön pitää mennä hyppäämään Tulikammion yli osoittaakseen kunnioituksensa Pimeydenmetsän henkiä kohtaan ja että hän osoittaa olevansa tarpeeksi vahva varapäälliköksi!"
Ohramyrsky vaikutti yllättyneeltä, mutta peitti sen loistavasti ylpeydellä. Kuolontähti nyökkäsi hänelle hyväksyvästi ja jäi odottamaan, jotta varapäällikkö osoittaisi vahvuutensa Tulikammiolla ja siirtyisi päällikkönsä rinnalle.

Mustakynsi hiippaili Hiljaisuustassu perässään läpi aluskasvillisuuden, nähden aina vilauksen Lehmusvarjon oranssinkeltaisesta turkista noin puunmitan päässä kaksikosta. Leijonatassu oli onnekas omistaessaan täysin pikimustan turkin, yön vallitessa oli oppilasta miltei mahdoton huomata. Soturitar oli täysin keskittynyt ja valppaana tunkeilijan metsästämiseen, ettei viitsinyt moittia omaa oppilastaan tuon pitäessä aina välillä ääntä. Kahden kollin suunnalta pystyi välillä kuulemaan teräviä sihahduksia, mikä taas sai Mustakynnen sapen kiehumaan. Edelleenkin, he olivat täällä metsästämässä, eivät leikkimässä. Mustavalkea naaras ohjasi kaksikkoa pusikkojen läpi, pitäen kuitenkin hyvin etäisyyttä kohteeseensa. Liian lähellä liikkuminen paljastaisi heidät heti. Pusikkojen läpi liikkuminen oli haastavaa, pitäisi olla todella sulava ja hidas liikkeissään, ettei lehtien kahina aiheuttaisi tarpeetonta huomiota. Soturitar johdatti Hiljaisuustassua aina pienelle aukiolle asti, missä nopean katsekontaktin Lehmusvarjon kanssa päädyttiin siihen, että he asettuisivat vastakkaisille puolille aukeaa odottamaan tunkeilijaa. Tämän tuntemattoman kissan haju oli jäänyt taaemmas ja nyt Mustakynsi toivoi, ettei tuo saisi vainua kenestäkään heistä ja keksisi vaihtaa suuntaa. Aukea oli pieni, mutta siinä kyllä mahtuisi pienen painin suorittamaan. Soturitar asettautui aloilleen, anten jalkojensa pysyä pienessä edestakaisessa joustoliikkeessä. Olisi helpompi lähteä syöksyyn pienestä liikkeestä kuin paikoiltaan. Hiljaisuustassu pyrki selkeästi matkimaan mestarinsa asentoa, muttei hallinnut vielä kunnolla vaanimisasentoja. Sen sijaan, että olisi kommentoinut jotakin oppilaansa asennosta, niin kuin vastakkaisesta pusikossa tuntui tapahtuvan, Mustakynsi laski häntänsä naaraan selän päälle. Siniharmaa kissa sävähti kosketusta, mutta tajusi heti, mitä naaras teollaan tarkoitti ja yritti laskea selkäänsä alemmas. Mustavalkea kissa vei häntänsä sen jälkeen tuon takajaloille, kehottaen Hiljaisuustassua ottamaan leveämmän asennon ja siirtämään toista takajalkaansa edemmäs ja toista taaemmas. Ollessaan paremmassa asennossa, keltasilmäinen naaras veti häntänsä pois ja käänsi katseensa aukiota kohti. Tunkeilijan haju haisi vahvempana, mikä tarkoittaisi hänen olevan lähellä. Ja kuin kutsusta, aivan heidän viereltään alkoi kuulumaan lähestyviä askelia. Mustakynsi vilkaisi nopeasti aukion toiselle puolelle katsoakseen, että Lehmusvarjokin oli huomannut saman. Pusikosta ei enää kuulunut ääniä eikä soturin kellertävästä turkista näkynyt pilkahdustakaan. He olivat varmasti myöskin painautuneet alemmas aluskasvillisuuden suojiin. Soturitar väläytti hampaitaan Hiljaisuustassulle, joka sävähti aivan heidän vierestään kuuluvaa rasahdusta. Jos oppilas nyt menisi ja paljastaisi heidän olinpaikkansa... Mustakynnen pupillit viiruuntuivat, kun heidän vieressään olevasta pusikosta teki aukealle tiensä vaalea naaras. Mustavalkea naaras tunsi vieressään kyyhöttelevän oppilaan turkin pörhistyvän näystä. Kissan vasen kasvonpuolisko oli ruhjottu kauttaaltaan ja koko naaras näytti olevan suurempien tai pienempien arpien peittämä. Hän käveli rauhallisesti, käännellen päätään aktiivisesti seuratakseen ympärillään tapahtuvia asioita. Tuon turkki, varsinkin etutassut olivat värjäytyneet verestä ja silmissä kiilui viha. Mustakynnen olisi tehnyt niin paljon mieli vain antaa naaraan jatkaa matkaansa, tehdä loppu siitä kotikisusta ja antaa tämän kaiken vain olla. Hän oli melko varma, ettei tätä erakkoa oltaisi heidän reviirillä enää sen jälkeen nähty. Soturitar seurasi tarkasti kissan liikkeitä, tuo vaikutti olevan todella rento eikä selvästikkään ollut huolestunut siitä, että käveli tällä hetkellä Kuutamoklaanin reviirillä. Ainoastaan tuon hännänpää nyki, mikä voisi viitata siihen, että tuo kuitenkin malttamattomana etsi jotakin. Mustakynsi huomasi naaraan katseen keskittyvän pusikkoon, missä Lehmusvarjo ja Leijonatassu olivat. Mustavalkea naaras etsi lehtien suojista kahta kollia ja tavoittikin myrkynvihreät silmät, jotka katsoivat juuri hänen suuntaansa. Soturi nyökkäsi huomaamattomasti erakkoa kohti ja soturitar tajusi heti mitä kolli ajoi takaa. Heidän pitäisi hyökätä ennen kuin tämä tunkeilija ehtisi hyökkäämään tai livistämään pois paikalta. Mustavalkea naaras katsoi ensin erakkoa, sitten Lehmusvarjoa ja nyökkäsi. Oranssinkeltainen kissa ja hänen oppilaansa eivät pystyisi tekemään hyökkäysliikettä, kun vihollisen katse oli miltei naulittuna heidän piilopaikkaansa, joten Mustakynnen olisi suoritettava yllätyshyökkäys.
"Kun aloitamme hyökkäyksen, sinun tehtävänäsi on estää häntä pakenemasta", soturitar kuiskasi miltei äänettömästi Hiljaisuustassulle eikä jäänyt odottelemaan, että saisi oppilaaltaan hyväksyvää nyökkäystä. Mustavalkea naaras veti henkeä ja varovasti kurotti etutassullaan ulos pusikosta. Hän laski tassunsa maahan ja siirtäessään painoaan sille yritti mahdollisimman äänettömästi liukua ulos pöheiköstä. Arpisella kissalla ei ollut tietoakaan, että hänen takanaan edes oli toinen kissa, joka oli tekemässä hyökkäystä häntä päin. Päästessään tarpeeksi ulos, Mustakynsi jännitti lihaksensa ja loikkasi äänettömästi tunkeilijaa kohti. Siinä vaiheessa tuo arpinen kissa kuitenkin käänsi katseensa soturitarta kohti ja näytti pelästyvän, mutta samalla silmänräpäyksellä kääntyen vastaanottamaan mustavalkean naaraan hyökkäystä.
"Nyt!" Lehmusvarjo huudahti ja rymisteli aluskasvillisuuden suojista pois ja heittäytyi tunkeilijaa vasten. Mustakynsi nopealla kiepahduksella pysäytti oman hyppynsä ja loikahti pois kahden kimpussaan olevan kissan alta. Hiljaisuus- ja Leijonatassu molemmat loikkasivat ulos puskista ja odottivat jännittyneinä tilaisuutta upottaa kyntensä tunkeilijaan. Soturi tappeli arpisen naaraan kanssa, vaatien tietää tuon olinsyystä Kuutamoklaanin reviirillä. Tunkeilija sähähti vastauksensa ja sai rimpuiltua itsensä pois Lehmusvarjon otteesta.
"Ei teidänlaiset klaanikissat mistään kotikisuista välitä, eikö niin? Mitä te muka kotikisulla teette, kun voisitte yhtä hyvin antaa hänet minulle ja antaa minun hoidella hänenlaiset maanvaivat”, naaras hymähti ja käänsi katseensa Lehmusvarjosta Mustakynteen. Naaraiden katseet kohtasivat ja pitkä katsekontakti kaksikon välillä alkoi. Soturitar ei aluksi vastannut mitään, sillä yritti rekisteröidä kaikkea tietoa mitä oli saanut seuratessaan Lehmusvarjon ja tunkeilijan taistelua. Muutama tietty asia oli pistänyt hänen silmäänsä ikävästi, mikä kertoi ettei tämä kissa ollut mikään tavallinen kulkukissa. Mustakynsi oli juuri samaisena aamuna taistellut useampaa eri puroklaanilaista vastaan ja tämän naaraan taisteluliikkeet muistuttivat yllättävän paljon samoja, mitä puroklaanilaisetkin olivat tehneet. Mustavalkea naaras väräytti viiksiään ja vilkaisi vierellään olevaa soturia, joka oli kääntänyt katseensa häneen odottavana. Oppilaatkin katsoivat Mustakynttä ja hännät heiluen odottivat seuraavaa liikettä. Tunkeilijan kasvoille levisi mairea hymy ja tuo istahti alas, alkaen sukimaan turkkiaan kohdista, mistä Lehmusvarjo oli häntä riepotellut.
"Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?" Kellanpunainen kolli ärähti ja otti uhkaavalta näyttävän nopean askeleen naarasta kohti.
"Älä", Mustakynsi sihahti ja astui lähemmäs soturia, estääkseen tuon madollisen hyökkäysyrityksen. Arpinen kissa katsoi kahden soturin suuntaan ja mairea hymy hänen kasvoillaan vain leveni. Oppilaat olivat epävarmoja siitä mitä heidän pitäisi tehdä ja hakivat epätoivoisina mestareidensa katseita. Lehmusvarjo kääntyi katsomaan soturitarta vihreät silmät leimuten.
"Mitä sinä teet Mustakynsi?" Tuo kysyi vihamielisenä. Mustakynsi ei kohdannut soturin katsetta, vaan piti omansa koko ajan kiinni tunkeilijassa. Mustavalkea naaras otti muutaman askeleen lähemmäs tuota ja siristi silmiään. Pieni virne saattoi näkyä naaraan huulilla.
"Mitäköhän sinä ikinä teit pettääksesi Puroklaanin luottamuksen noin pahasti?" Soturitar kysyi hivenen viekkautta äänessään. Vaalean naaraan katse lukittautui Mustakynnen kasvoihin ja tuo paljasti hammasrivistönsä.
"Mitä sinä juuri äsken sanoit?" Tunkeilija karjaisi raivoissaan, pysyen kuitenkin yhä aloillaan. Mustavalkea naaras hymähti ja otti muutaman askeen sivullepäin, lähemmäs Hiljaisuustassua.
"Kuulit kyllä. Mutta sinun pitäisi myös entisenä klaanikissana tietää ettei Kuutamoklaani tykkää reviirillensä tunkeutujista", Mustakynsi murahti hampaidensa välistä ja kiiluvin silmin tuijotti arpista kissaa tuon omiin. Tunkeilija luimi korviaan ja tuon niskakarvat pörhistyivät uudelleen.
"Sano vielä sanakin-",
"ME annamme sinulle kaksi vaihtoehtoa; Lähde ilman sen suurempia vammoja pois reviiriltämme tai taistele meitä kaikkia neljää vastaan", Mustakynsi keskeytti vaalean naaraan lauseen ja heilautteli häntäänsä terävin liikkein ilmassa. Hän ei antaisi tuon vanhan luopion astua enää askeltakaan syvemmälle Kuutamoklaanin reviirille, saatikka keskustelisi tuon kanssa jonkin sortin kompromissista. Lehmusvarjo ja oppilaat olivat koko ajan kuunnelleet hiljaisina ja liikkumattomina kaksikon keskustelua, soturi selvästi nuorempia kissoja ärtyneempänä. Tunkeilija nakkeli niskojaan ja yritti vetää naamaansa takaisin peruslukemille äskeisen suuttumisen sijaan.
"Minä tiedän että Varistähteä tai Kuutamoklaania ei kiinnosta vaivaisen kotikisun henki. Ja minä tiedän varmasti, että tarkkasilmäinen kissa kuin sinä ja nämä seuralaisesi tiedätte, että lähtisin heti hänet saatuani, enkä näyttäytyisi reviirillänne enää", arpinen kissa selitti ja käänsi katseensa Lehmusvarjoon, kuin yrittäen hakea tuolta suostumusta asiaan.
"En ole varma muistatko, mutta soturilain mukaan päällikön sana on laki. Ja meidän päällikkömme käski meitä häätämään sinut pois reviiriltämme", soturi murisi hampaat irvessä. Mustakynsi nyökkäsi kollin sanoille ja sai erakon katseen takaisin itseensä.
"Mitä Varistähti tekee muka kotikissalla? Kuutamoklaanihan on täynnä typeryksiä jotka välttelevät sekaverisyyttä kuin ruttoa ja halveksivat kotikisuja minkä kerkeävät", tunkeilija sihahti. Soturitar kohautti olkiaan ja nyökkäsi päällään tuon tulosuuntaan.
"Se ei kuulu sinulle. Nyt, ole hyvä ja nouse jaloillesi, me saatamme sinut rajalle."

//Lol en keksiny enempää jatkoa, anteeks Tikru :'D

Olin joitakin päiviä ollut Kyynkielen opetuksessa,Ja menin sinne nykyään aina nukkuessani,Ja sen takia olin rättiväsynyt tai haavoittunut pienesti,Hän sanoi aina että se oli vasta alkua.#Mutta kuinka pahaa itse kunnon opetus on jos tämä on jo kamalaa??# Mietin kun heräsin taas rättiväsyneenä ja haavoittuneena jotenkuten.Kylkeäni jomotti kun menin Hiiriturkin luokse parantajan pesälle. ”Mistä sinä taas sait tämän?Tämä ei näytä sammalalusen tekosilta.”Hän kysyi kun hän laittoi hämähäkin seittiä kyljessäni olevaan arpeen.
”Kaaduin mennessäni yöllä tarpeille päin kiveä...”Mutisin.
”Jaah..No,Tämä on nyt hoidettu,Varo ettet avaa sitä.”Hiiriturkki naukui ja päästi minut menemään.#Mitä teen..Ei tämä voi jatkua..Minun pitää ottaa hatkat.Ei,Muuten minusta ei tule kunnon soturia..# Taistelin koko päivän ristiriitaisen olotilani kanssa,Muut voittivat minut ylivoimaisesti tänään taisteluleikissä ja naureskelivat että olenko muuttunut kalaksi,Kun olen syönyt niin paljon kalaa nykyään.Ei,Ei se ole siitä..Vaan siitä että harjoitteluni Kyynkielen kanssa vievät niin paljon energiaa.Huokaisen helpotuksesta kun pääsen lopulta nukkumaan.#Ai niin,En pääsekään joudun harjoituksiin..#.Yritän levätä sillä tavalla,Että minä lepään mutta en nukahda,Mutta valitettavasti uni vie voiton.
Herään taas siinä paikassa,Jossa on aina pimeää kun kuuset peittävät auringon..Jos sitä onkaan.
Tällä kertaa Kyynkieli näyttää erityisen innostuneelle. ”Olen suunnitellut varallesi erikoistehtävän!” Kyynkieli sanoi iloisena.
#Taas tämä alkaa..# Ajattelen ja kysyn muka innokaasti,”No?”
”Tapa sinä tämä kulkukissa,Joka on hyökännyt alueellemme.”Kyynkieli sanoi.
Katsoin kun pusikoista saapui suuri kulkukissa-pentu,Jolla oli rähjäinen turkki ja vihreät silmät.
”Hei!! Sinähän sanoit että me teemme jotain kivaa!”Kulkukissa pentu kitisi.
”Niin teemmekin,Senkin typerys!”Kyynkieli sähähti.
”Onko minun pakko?”Kysyin pelokkaasti.#Eivät päälliköt kai ole murhaajia?#
”Älä ole pelkuri!”Kyynkieli sähähti ja hyökkäsi kimppuuni takaa.
Parahdin ja vinguin kun hän raapi selkääni.
”Et ollut edes valmiina!”Kyynkieli nauroi kun kiljuin kivusta.Lopulta hän päästi irti kun selkääni sattui ehkä eniten mitä olin koskaan kokenut.”No nyt sinä voit aloittaa.”Kyynkieli sanoi ja hyökkäsin kollin kimppuun,Kolli oli niin sairas ja huonossa kunnossa,Että rökitin hänet helposti.
”Hyvä,Nyt on tappopuraisun aika.”Kyynkieli sanoi kun olin syyttömän kollin päällä.Tunsin syyllisyyttä kun purkaisin kollia niskasta.#Anteeksi...#
”Hyvä,Uskoinkin että sinä osasit hoitaa sen!”Kolli sanoi tyytyväisenä.#Mutta kun kissa oli sairas...#Ajattelin.
”Voit lähteä,Hyvää yötä.Nähdään pian!”Kolli sanoi ja kaikki alkoi kadota.Nukuin levottomasti nähdessäni kokoajan painajaisia.Lopulta heräsin myöhään aamulla ja edessäni seisoi puolet klaanista.”Oletko kunnossa?”


//Tälläinen nopee Monnilla:3

Olin ollut nyt jonkun aikaa parantajan pesässä,En tiedä kuinka kauan,Koska olen menettänyt ajantajun.Suurimman osan ajasta olen nukkunut tai jutellut Käärmepennun kanssa,Ja olen todennut että hän on minulle tärkeä ärsyttävästä luonteestaan huolimatta.Joskus myös katselin Myrkkymarjan puuhia,Kun minulla ei ollut erityisemmin tekemistä.Se oli jotenkin rauhoittavaa ja kiinnostavaa,Mutta en tuntenut itseäni parantajaksi.
Tänäänkin katselin Myrkkymarjan puuhia.
”Olen huomannut että katselet minua.”Myrkkymarja naukui niin että säikähdin siitä.
En halua valehdella eli myönnän,”Joo,Ihan huvikseni.”
Oli hän viehättävän näköinen,Mutta sydän jäätä.
”Jos ehdit katseluiltasi,Voit lähteä,Ja varotkin erityisesti lonkkien kanssa!”Myrkkymarja sanoi pisteliäästi.Virnistin ja lähdin ulos.#Vihdoinkin..! En kestäisi enään hetkeäkään yrttejä!”.Heti kun astuin parantajanpesästä ulos,Käärmepentu juoksi luokseni innokkaana.
”Leikitäänkö tappelua?!!”Kolli sanoi äänellä joka kertoi,Että hän uskoi voittavansa.
”Parantaja sanoi että minun pitää levätä.”Kehräsin ja piskin häntä,#Tämä oli todella epätavallista,Yleensä inhosin veljeäni,Mutta poikkeus on poikkeus!#
Istuuduimme Tulipennun ja Raivopennun seuraan.”Oletko innoissasi kun sinusta tulee pian oppilas?” Tulipentu kysyi minulta vähän ivallisesti.
”Kai.”Sanoin,En ollut edes ajatellut asiaa.
”Minusta tulee paras oppilas ikinä!”Raivopentu ylpeili.
”Aha..”Sanoin ivallisesti.
”Haluasin mestarikseni jonkun tosi hyvän taistelijan,Niinkuin isäkin oli.”Käärmepentu sanoi.
”Älä toivo Kultakyyhkyä,Se on ihan hullu.”Tulipentu varoitti.
”Niin.Valloittaa ja taistelee ilman mitään varoitusta kun päähän putkahtaa.”Sanoin
”Pitäähän sitä valloittaa alueita!”Raivopentu väitti.
”No ei ehkä niin että ei sano mitään ja umpimähkässä.”Käärmepentu sanoi.
Kun olimme keskustelleet sen verran,Muut päättivät lähteä leikkimään sotaa,Ja minä jäin yksin.#Kenestähän tulee mestarini?#

/Tällänen huono :,D

”Ja tämä tarina on tosi. Näin koko kanjoni, myös meidän klaanimme sai alkunsa”, Keltasydän vannoi, ja viuhtaisi ilmaa hännällään lisätäkseen dramaattisuutta tarinansa lopetukseen. Pitkän tarinan loppuminen sai aikaan ympäröivissä kissoissa syviä huokauksia.
Vanhan kuusen juureen kaivettu klaanivanhimpien pesä tuoksui sammaleelle ja kirpeälle hiirensapelle. Tihkutäplä makasi pesän suuaukolla Iltapentu ja Toivepentu kiipeillen päällään, kaikki kolme nuorempaa kissaa kuunnellen Keltasydämen ja Hämyviiksen kertomuksia. Kaksi klaaninvanhinta olivat käpertyneinä omille tutuille sammalpedeilleen, joilla he olivat nukkuneet jo ties kuinka monta kuita.
”Kuulostipa jännittävälle!” Toivepentu huudahti silmät pyöristyneinä uteliaisuudesta liukuessaan alas Tihkutäplän päältä. Tummanruskea pentu oli erityisen innokas kuulemaan kanjonin historiasta, mutta hänen sisarellaan tuntui olevan enemmän vaikeuksia keskittyä.
”Entä me? Milloin me päästään kokoontumiseen?” Iltapennun ääni oli vaativa, kun mustavalkoinen pentu vierähti alas makaavan Tihkutäplän selästä ja alkoi rummuttaa tuon pilkukasta kylkeä käpälillään.
”Ehkä, kun olette kasvaneet hieman”, Tihkutäplä ehdotti ja kallisti päätään huvittuneena pienen kuutamoklaanilaisen kärsimättömyydelle.
”Odota ensin että pääset oppilaaksi, sitten voit alkaa miettiä kokoontumisia”, Keltasydän tuhahti topakasti. Vanhan naaraan äänessä oli hänen ankaruudestaan huolimatta lempeyttä pentuja kohtaan. Tihkutäplä hymähti pienesti, kun sanaharkka vanhuksen ja rohkean Iltapennun välillä tiivistyi. Vaikka pentujen vahtiminen olikin hänestä enemmän oppilaiden tehtävä, ei se häntä haitannut ollenkaan. Toisaalta, vain pari päivää hänen soturiksi nimittämisestään oli kulunut, ja hän olisi mieluusti jo lähtenyt näyttämään kyntensä metsästyspartioon.
Hämyviiksi haukotteli syvään:
”Tihkutäplä, hakisitko meille jotain syötävää?”
Naaras nyökkäsi kuuliaisesti vanhalle kollille, ja puikahti nopeasti ulos pesästä. Auringonsäteiden täplittämä aukio oli tyhjä.
#Kaikki ovat ulkona#, tuore soturi ajatteli haikeasti jolkottaessaan tuoresaaliskasalle. Lämpimät säät olivat tuoneet riistaa klaanin alueelle runsaasti, ja naaraan oli helppo valikoida joukosta mehevä kani.
”Tässä!” harmaakuvioinen kissa naukui asettaessaan saaliin kahden klaanivanhimman eteen. He kiittivät pienesti, ja alkoivat sitten ruokailla.
”Hei, minullakin on nälkä”, Iltapentu piipitti, ja loikki Keltasydämen rinnalle.
”Syökää vain pennut, tästä pitäisi riittää teillekin”, kermanvaalea naaras virkkoi haukatessaan uuden palan saaliista. Toivepentu seurasi sisartaan uteliaana. Tihkutäplä asettui istumaan taaemmas, ja alkoi sukia turkkiaan pienistä sammalpalleroista.
Päivä kääntyi hiljalleen iltapäiväksi, ja klaanivanhimpien tarinoita kuunnellessaan väsyneet pennut nukkuivat nyt oman pesänsä hämärässä. Tihkutäplä tassutteli pois saateltuaan heidät pentutarhalle, etsien katseellaan seuraa metsälle. Nummipyörrettä, joka olisi voinut järjestää hänet partioon, ei vieläkään näkynyt, ja ihmetellen nuori naaras kääntyi parantajan pesän edustalle ilmestyneen Linnunsiiven puoleen.
”Hei Linnunsiipi! Tiedätkö, missä Nummipyörre on?”
”Taisin nähdä hänen lähtevän aamulla rajapartioon”, maahan käpertynyt, raidallinen soturi mumisi turkkiinsa, ja ummisti silmiään kiinni.
”Ai”, Tihkutäplä naukui. Iltapentu ja Toivepentu olivat olleet hänen vastuullaan aamusta asti, mikä selitti sen ettei hän ollut kerennyt nähdä vilausta varapäälliköstä. Nyt hän olisi pyytänyt Linnunsiipeä mukaan metsälle, mutta naaras näytti kaipaavan mielummin omaa rauhaa. Tihkutäplä päätti suunnistaa metsälle yksin. Lähtiessään häntä vastaan käveli Piikkiraidan, Ruostehallan, Kotkakanjonin ja Salamatassun partio kaikilla riistaa mukanaan.
#Oikeasti, kaikki paitsi minäkö?# naaras ajatteli nyökätessään tervehdykseksi klaanitovereilleen.
Heti lähellä leirin sisäänkäyntiä Tihkutäplä alkoi maistella ilmaa, ja paikansi pian oravan tuoreen mutta häilyvän hajujäljen, joka johti suurten havupuiden keskelle. Harmaakuvioinen soturi lähti pehmein askelin hiipimään yli puunjuurien. Samalla asetellessaan tassujaan pitkin polkua hän tähyili ylös tuntiessaan oravan olevan lähempänä. Huomatessaan sen tummanruskean, puolelta toiselle heiluvan hännän naaras pysähtyi ja jähmettyi kyseisen kuusen juurelle. Soturin onneksi saalis käyskenteli puun alimmilla oksilla, pyöritellen keskittyneesti käpyä käpälissään. Kärsivällisen hitaasti Tihkutäplä veti itsensä vasten puunrunkoa.
#On varmaankin parasta ajaa se ensin alas#, naaras ajatteli. Oksa, jolla orava istui näytti ohuelta ja tuskin kestäisi soturin painoa. Vaikka alhaalla aluskasvillisuus oli runsasta ja alue oli pensaiden ympäröimä, Tihkutäplä luotti vaistoihinsa ja raajoissaan virtaavaan energiaan – orava varmasti säntäisi pakoon, mutta hän saisi sen kiinni. Niin naaras upotti kyntensä äänettömästi paksuun kaarnaan, ja kiipesi lähelle oravaa. Kun pieni eläin havaitsi kissan, se kangistui hetkeksi, ja tiputtautui sitten pakokauhussa alemmalle oksalle ja siitä taas alas rungolle. Muita pakoreittejä sillä ei ollut. Tihkutäplä hyppäsi pitkällä loikalla perään, ja laskeutui viiksikarvan päähän saaliistaan. Orava pinkoi eteenpäin suurilla harppauksilla pyrkien kohti saniaispehkojen turvaa. Tihkutäplä lukitsi katseensa sen pörröiseen häntään ja singahti kohti, käpälät kurottaen eteenpäin, kynnet välkkyen. Naaras puristi itsestään pitkän loikan kesken takaa-ajon, ja sai kauhaistua pienen saaliin tiukasti tassujensa alle. Helpottunut huokaus kumpusi kuutamoklaanilaisen kurkusta.
#Se oli lähellä. Kiitos Tähtiklaanille#, Tihkutäplä kiitti mielessään nöyrästi alkaessaan kaivaa kuoppaa lehtimaton alle. Haudattuaan riistansa naaras viritti itsensä taas valmiiksi uutta saalista varten. Hän pyöristi korviaan ja kuunteli ilmassa väreilevää pikkulinnun sirkutusta. Rastas tai varpunen voisi olla hyvä tuominen leiriin. Tihkutäplä ei muistanut milloin olisi viimeksi sellaisen napannut.
Metsässä kaikui edelleen pikkulinnun laulu, kun naaras hiipi heinikossa kohti tuntematonta määränpäätä. Maa oli pehmeää ja märkää, ja heinät hipoivat harmaan soturin kylkiä. Tihkutäplä olisi voinut vaikka vannoa, että oli aiemmin haistanut jossain lähistöllä hiiren, mutta nyt hajujälki oli katkennut kuin seinään. Jostain rahkasammaleen ja saniaisten välistä, marjojen kirpeän tuoksun alta hän tunnisti jotain tuttua. Pihkaisesta ja yrttisestä kissanhajusta ei voinut erehtyä.
”Lehtitassu?” Tihkutäplä huhuili isoon ääneen, ja nosti päänsä heinikon yläpuolelle nähdäkseen harmaaturkkisen parantajaoppilaan.
”Tihkutäplä? Mitä sinä täällä teet?” nuoren naaraan silmät välähtivät yllättyneinä, kun hän liukui esiin läheisestä, kitukasvuisten kuusien rykelmästä, ohut nippu kuivuneita yrttejä leukojensa välissä.

Oranssiturkkinen veljeni pyöritteli ärsyyntyen silmiään.
-Sanoinhan jo, että en yksinkertaisesti voi kertoa! Aurinkotassu sammalsi, marssien tomerasti pois häntäänsä ylidramaattisesti heilauttaen.
Olin kuulevani vielä oranssin kollin urahtavan itsekseen ennen kuin tämän maata järisyttävät askeleet vaipuivat kuulumattomiin, niiskautin ylimielisesti nenääni veljeni loittonevalle selälle. Minusta Aurinkotassu olisi ansainnut vähintään jo kertoa kuka minusta oikein piti, kun kerta kertoi jo, että joku minusta sentään vielä hänen lisäkseen välitti! #Lähden etsimään Tomukukan, hänellä pitäisi olla minulle jotakin tekemistä!# Tömistelin tieheni tapahtumapaikalta niin kuin en siinä hetki sitten olisi ollutkaan, korvani heilahtelivat kiukkuisesti aina, joka askeleella. Hidastin vauhtiani, soturienpesä kohosi jotenkin epämiellyttävän oloisena edessäni, karvani pörhistyivät pakostakin epäilyksen tunteesta, joten jouduin seisahtumaan aloilleni siloitellakseni luotaantyöntävää olemustani ennen soturienpesään astelemista, minusta olisi ollut paljon mukavampi vain olla oppilaana, niin iloisena kissana, jolloin mestari vain keksii tekemistä. #Onhan kyllä totta, että minusta tulee varmaan ihan piakkoin soturi# Astelin tökerö tekohymy naamallani pesään, yrittäen vaikuttaa rennolta jolkotellessani sotureiden kiiluvien silmäparien keskellä.
-Tomukukka on pesän perällä, varjoihin huomaamattomasti kätkeytyneen kissan nauku sai minut sävähtämään.
Nyökäytin varovasti päätäni nostellen jalkojani, yrittäen parhaani mukaan väistellä joko nukkuvien tai hereillä olevien kissojen käpäliä. Pesän perältä, siellä missä Tomukukka luultavasti makasi- kuului korahdus.

//Tälläinen pikainen ja tökerö luku tällä kertaa :<

Harjoittelin Käärmepennun kanssa saalistusta päästäisellä jonka olimme löytäneet saaliskasasta.”Nyt on sinun vuorosi vaania!”Käärmepentu sanoi ja laittoi pääsiäisen parin ketunmitan päähän minusta.
Nyökkäsin ja menin vaanimisasentoon jonka Pajutassu oli heille näyttänyt ohimennen .Katsoin tiivisti ruskeaa möykkyä,Joka oli paikallaan,Kun olin jonkun aikaa siinä ollut,Hyökkäsin ja osuin suoraan napakymppiin.
”Hyvä hyppy.” Säpsähdin kun kuulin Myrkkymarjan äänen.
”Ai kiitos..”Mutisin jotakin.
”Minun oli silti hienompi!”Käärmepentu suuttui.
”Jotkut ovat joissakin asioissa parempia kuin toiset,Sinähän voitat minut kokoajan taistelussa.”Sanoin rauhoitellakseni veljeäni.
”Totta,Ja minusta tulee kaikkien klaanien paras taistelija,Eikä minua voita kukaan!”Käärmepentu innostui.
Nyökkäilin ettei hän raivostuisi,Huomasin myös sivumennen,Että Myrkkymarja lähti tassuttelemaan takaisin Parantajanpesää kohti.
”Oletko nyt päättänyt kenet haluat mestariksesi?”Käärmepentu kysyin.
Pudistin päätäni,En osannut päättää.”Minä haluaisin jonkun todella hyvän taistelijan!”Käärmepentu intoili.
”Aha,Tiedän jo.”Sanoin hiukan happamasti.Käärmepentu katsoi minua vihaisesti ja lähti pois Raivopennun luo.
#Hiirenaivo...#
Jäin sitten siihen istuskelemaan yksin ja katselin Liekkisydäntä.#Hän voisi olla mukava mestari..Mutta onko hän jo varattu?# Mietin.#Hän on niin hauska..#Ajattelin.
#Noh..Tyylillä minä saan Kultakyyhkyn..# Tuhosin toiveeni.Kuuntelin Liekkisydämen ja Hallaroiskeen keskustelua.
”Kenen uskoisit tulevan varapäälliköksi?”Liekkisydän kysyi.
Hallaroiske puhui jotain mutta en kuullut kun Käärmepentu hyppäsi päälleni.”Hyökkäys!!”Hän kiljui.
”Rauhoitu!”Sähähdin ja siirryin alta pois.
”Tylsimys,Et voi enään väittää että et voi harjoitella kunnolla haavojesi takia,Kun ne on nyt parantuneet!”Käärmepentu murahti.
”Totta.”Naukaisin,Se oli totta,Haavani olivat parantuneet ja saisin aloittaa oppilas-ajan samaan aikaan kuten Käärmepentu,Onneksi.Hän varmaan ivailisi minut maan alle.
”En nyt jaksaisi..Olemme leikkinyt tuota siitä lähtien kuin parannuin saalistuksen lisäksi.”Huokaisin.
”Senkin ketunläjä!”Käärmepentu murisi ja tömisteli pois.
#Haluan miettiä asioita rauhassa,Nyt kun olen vielä vapaa oppilaan tehtävistä..#.Mietin ja jäin siihen yksin istuskelemaan.




//Tälläinen nopee puristus.