Mustakynsi tuijotti ilmeettömänä edessään istuvaa Hiljaisuustassua, joka katseli häntä utelias pilke silmissään. Tuoreen oppilaan nimitysmenot olivat juuri päättyneet ja nuori soturi yritti miettiä syytä sille miksi Varistähti oli valinnut juuri hänet siniharmaan naaraan mestariksi, olihan Kuutamoklaanissa huomattavasti kokeneempia sotureita kuin hän. Hiljaisuustassu jatkoi mestarinsa katselemista, muttei tehnyt pientäkään elettä tehdäkseen tai sanoakseen mitään. Mustavalkea naaras pysyi myöskin liikkumatta paikoillaan, pohtien tarkkaan mitä uuden oppilaan kanssa tekisi. Hänen koko olemuksensa kuitenkin terävöityi, kun Varistähden ominaistuoksu täytti hänen aistinsa. Kuusiston pihkaa ja kostea seinäsammal...
"Lehmusvarjo, Mustakynsi", päällikkö kutsui uusia mestareita luokseen. Mustakynnen tarvitsi vain kääntyä ympäri kohdatakseen savunharmaan kollin, joka oli hypännyt alas Suurkiven päältä ja kävellyt lähemmäs entistä oppilastaan. Lehmusvarjo taas joutui pysähtymään aloilleen Leijonatassun kanssa ja itse tassuttamaan lähemmäs heitä, hän oli ilmeisesti jo ajatellut lähteä uuden oppilaansa kanssa tutustumaan Kuutamoklaanin reviiriin. Varistähti tarkkaili kahta soturia silmillään, ennen kuin alkoi puhumaan;
"Syy miksi valitsin teidät kaksi näiden oppilaiden mestareiksi on se, että teillä on tuoreessa muistissa kaikki minun ja Nummipyörteen opettamat asiat. Me hyökkäämme huomisaamuyönä Puroklaaniin ja tarvitsen joka ikisen kissan taistelemaan, kuka pystyy tassuaan nostamaan. Te opetatte näitä kahta oppilasta koko päivän ja tulette illalla raportoimaan mitä he ovat päivän aikana oppineet. Se kertoo jäävätkö he puolustamaan leiriä vai otetaanko heidät mukaan taistelemaan", Varistähti selitti matalalla äänensävyllä, pitäen huolen siitä että vain Mustakynsi ja Lehmusvarjo kuulivat hänen sanottavansa. Mustakynsi nyökkäsi kuuliaisena, muttei voinut olla ihmettelemättä; Oliko päällikkö tosissaankin lähettämässä kahta juuri kuusi kuuta täyttänyttä kissaa taisteluun? Hän vilkaisi vieressä seisovaa kollisoturia, jonka kasvoilla oli kyseenalaistava ilme. Tuo ei kuitenkaan sanonut mitään vaan nyökkäsi miltei huomaamattomasti Varistähdelle, joka luikki omaan pesäänsä saadessaan molemmilta sotureilta itseään miellyttävän vastauksen. Mustakynsi jäi hetkeksi katsomaan entisen mestarinsa perään ja kääntyessään uuden oppilaansa puoleen, Lehmusvarjon myrkynvihreät silmät vangitsivat hänen huomionsa. Molemmat soturit tuijottivat toisiaan, kolli selvästi mietti sanovansa jotakin. Nuorempi soturi odotti kärsivällisenä, vaikka hänen teki mieli juosta Hiljaisuustassun kanssa ulos leiristä opettelemaan taisteluliikkeitä. Hän ei haluaisi tuottaa Varistähdelle pettymystä, päälliköhän saattoi vain testata olisivatko he kykeneviä kouluttamaan oppilaita. Jos Mustakynsi ei onnistuisi tehtävässä, saattaisi savunharmaa kolli antaa Hiljaisuustassulle uuden mestarin.
"Pitäisikö meidän pyytää vanhempia oppilaita taistelemaan Leijonatassua ja Hiljaisuustassua vastaan? Että he saisivat kunnollisen käsityksen taistelemisesta?" Lehmusvarjo kysyi hiljaa, pitäen keskustelun vain heidän välisenä. Soturitar mietti hetken ja lopulta nyökkäsi. Olisihan se varmasti helpompaa harjoitella pienempikokoista kissaa vastaan, kuin täysikasvuista tuon ikäisenä.
"Parempi se olisi heidän kannaltaan. Oliko sinulla mielessä joku tietty ketä haluaisit kysyä?" Mustakynsi sanoi, antaen katseensa käydä aukiolla olevissa mestareissa. Kaikki Kuutamoklaanin oppilaat olivat tällä hetkellä enemmän lähempänä soturiksi tulemista, kuin vastanimitettyä oppilasta, mutta asian kanssa piti elää. Mustavalkean naaraan katse kävi nopeasti läpi Varistähden luottosoturijoukon, mutta jotenkin hänestä ei tuntunut siltä, että noiden oppilaista kukaan sopisi Hiljaisuustassun taistelupariksi. Kaamostassu, Hämärätassu ja Salamatassu kaikki olivat äkkipikaisia ja varmasti tekisivät kaikkensa itse onnistuakseen taisteluharjoituksessa, kuin edesauttaisivat nuoremman oppilaan opettelua. Mustakynsi etsi katseellaan Vasanloikkaa ja Linnunsiipeä. Heidän oppilaansa vaikuttivat paljon rauhallisemmilta ja olisivat varmasti ymmärtäväisempiä harjoittelun päämäärän kanssa. Nähdessään vaaleanruskearaidallisen naaraan hierovan kaulaansa leirin laidalla olevaan kuusenrunkoon, hän lähti rivakkaan tahtiin kulkemaan tuota kohti. Soturitar oli jo unohtanut Lehmusvarjon olemassaolon, joka yhä seisoi paikalla, missä mustavalkea naaras oli vain hetkeä aikaisemmin ollut hänen kanssaan keskustelemassa. Vasanloikka huomasi Mustakynnen saapumisen ja loi kysyvän katseen tuota kohti.
"Mustakynsi?"
"Vasanloikka, kiinnostaisiko sinua ja Tihkutassua tulla harjoittelemaan myöhemmin Hiljaisuustassun kanssa?" Nuori soturi kysyi ja neutraali ilme kasvoillaan tuijotti vanhempaa soturia. Vasanloikan kulmat kurtistuivat hieman ja hän väräytti toista korvanpäätänsä.
"Yhteisharjoitukset jo ensimmäisenä päivänä? Oletko varma ettei tuo ole hieman liian iso pala purtavaksi Hiljaisuustassulle?" Raidallinen naaras kysäisi. Mustakynnen teki mieli tuhahtaa, irvistää ja siristellä silmiään tuon kysymykselle, mutta sai turhat tunteiden näytöt pidettyä itsellään. Vain hänen viiksikarvansa värähtivät. Vaikka ruskea kissa olikin vanhempi ja kokeneempi, nuori soturi koki Vasanloikan kommentin hyvin epäkunnioittavana. Hänhän Hiljaisuustassua koulutti, ei Vasanloikka, joten tuo saisi pitää kaikki tuoreen oppilaan koulutukseen liittyvät kommentit itsellään!
"Taistelun koittaessa Hiljaisuustassu ei pärjää tiedolla missä minkäkin klaanin reviiri sijaitsee. Ja minä haluaisin kouluttaa oppilastani vielä seuraavan taistelun, tappelun tai kahakan jälkeen enkä menettää häntä ensimmäiselle vastustajalle, koska hän ei osannut puolustaa itseään", Mustakynsi totesi, arvioiden katseellaan Vasanloikan reaktiota. Soturitar nyrpisti nenäänsä, antaen katseensa käydä nopeasti yhä leiriaukealla istuvassa Hiljaisuustassussa, mutta lopulta hän henkäisi syvään ulos.
"Mihin aikaan haluat minun ja Tihkutassun saapuvan paikalle?" Nuori soturi antoi pienen hymyn levitä suupielilleen, mutta ei sen enempää juhlistanut raidallisen naaraan myöntymistä. Hän kohotti katseensa taivaalle - tai mitä nyt ylös katsoessaan näkikään suurien havupuiden oksien välistä.
"Meidän pitäisi olla takaisin leirissä auringonlaskun aikaan... Kunhan Hiljaisuustassu saa kunnon harjoittelutuokion Tihkutassun kanssa, kaikki kelpaa minulle", Mustakynsi kertoi, antaen hännänpäänsä nytkähtää tietäessään, että kohta pääsisi Hiljaisuustassun kanssa ulos leiristä. Vasanloikka nyökkäsi ja alkoi etsimään katseellaan omaa oppilastaan.
"Taidamme osallistua metsästyspartioon aurinkohuipun jälkeen... Saavumme varmaankin sen jälkeen", soturitar kertoi. Mustakynsi nyökkäsi pienesti kiitoksena ja käveli rivakkaan tahtii takaisin Hiljaisuustassun luokse.
"Mennään", nuori soturi kutsui uuden oppilaansa mukaan ja poistui leiristä siniharmaa naaras perässä kipittäen. Kulkiessaan huurteisella maalla, missä pystyi näkemään lukuisten kissojen tassunjäljet, hän muisti ettei ollut itse osallistunut tänään yhteenkään riistapartioon, eikä aikaa metsästämiselle enää ollut. Mustakynsi vilkaisi vierelleen kirinyttä Hiljaisuustassua, joka katseli huurteista metsää ympärillään nappisilmät innosta ja hämmästyksestä pyöreinä. Mustavalkea naaras käänsi oman katseensa takaisin eteenpäin ja suuntasi kulkunsa kohti Neljän virran tammea. Rajan läheisyydessä harjoitellessaan oppilas saisi kunnollisen käsityksen koko reviirin kasvillisuudesta, muuttuihan se huomattavasti reviirin rajoja kohti kulkiessa. He saattaisivat myöskin onnistua haistamaan muutaman eläimen, mikä auttaisi tulevien metsästysharjoituksien kanssa. Ja Hiljaisuustassu pystyisi myöskin näkemään alueen mitä pitkin kuutamoklaanilaiset kulkisivat Puroklaanin reviirille tunkeutuessaan.

"Jäädään tähän", Mustakynsi sanoi, puhuen Hiljaisuustassulle ensimmäistä kertaa heidän leiristä lähdön jälkeen. Hän jäi seisomaan pienelle lumiselle aukealle muutaman puun ja pensaikon välissä. Kuutamoklaanin raja oli aivan muutaman puunmitan päässä ja Neljän virran tammen latvan, tai oksiston jossa muutama ruskeaksi värjäytynyt lehti roikkui, pystyi näkemään selvästi, olihan se ainoa korkea puu tuolla aukiolla. Vastanimitetty oppilas käveli pienen ympyrän aukealla, kunnes istahti mestariaan vastapäätä, sävähtäen hieman kylmää hankea allaan. Mustakynsi tarkkaili Hiljaisuustassua, yrittäen samalla miettiä tulevan harjoituksen kulkua. Siniharmaa naaras katseli mestariaan pää kalleellaan, nopeasti siirtäen katseensa jokaisen pienenkin äänen suuntaan mitä heidän ympärillään olevasta luonnosta kuului.
"Oletko ikinä leikkitapellut Leijonatassun kanssa?" Nuori soturi yhtäkkiä kysyi, saaden uuden oppilaansa huomion täysin itseensä. Mustavalkea naaras siristi silmiään, kun Hiljaisuustassu tyytyi ainoastaan pienen pohdinnan jälkeen nyökkäämään. Hän oli ihan kiitollinen siitä, ettei hänen tarvinnut kuunnella jonkin yli-innokkaan oppilaan loppumattomia selityksiä, mutta siniharmaan naaraan hiljaisuus alkoi ärsyttämään Mustakynttä. Eikö oppilas kunnioittanut häntä tippaakaan?
"Minkälaisia liikkeitä olette tehneet?" Nuori soturi jatkoi kyselyään, nyt yrittäen saada tuota avaamaan suutaan ja kakistamaan ulos jonkinlaisen vastauksen, mikä vaatisi enemmän kuin ainoastaan pään liikuttelua. Hiljaisuustassu luimi korviaan ja katseli maahan tassuihinsa, välillä vilkaisten ylös mestarinsa kiiluviin silmiin. Mustavalkean naaraan silmät viiruuntuivat entisestään. Hiljaisuus jatkui heidän yllään, kunnes Mustakynsi päästi paheksuvan tuhahduksen suustaan.
"Oletko tahallasi puhumatta vai etkö oikeasti pysty siihen?" Nuori soturi kysyi, nostaen ylähuultaan ja paljastaen hampaitaan uudelle oppilaalleen. Siniharmaa naaras nosti katsettaan ja liimasi korvansa niskaansa. Hänen kasvoilleen syntyi katuva ilme ja Hiljaisuustassu pudisti päätään, siirtäen katseensa sivullaan olevaan pensaikon juureen. Mustakynsi hymähti ja huiskautti häntäänsä välinpitämättömänä.
"Minua ei kiinnosta vammasi tai kyvyttömyytesi tiettyihin asioihin. Sinun pitää kuitenkin tajuta, että tuolla käytöksellä kaivat vain suurempaa kuoppaa itsellesi. Soturikoulutuksestasi tulee vaikeampi, jos emme pysty kommunikoimaan keskenämme. Minä tulen kohtelemaan sinua kuin ketä tahansa muuta oppilasta joten sinun täytyy itse työskennellä vajaiden taitojesi edestä. Ymmärrätkö?" Mustakynsi naukui tunteettomalla äänensävyllä, mutta silti Hiljaisuustassun silmiin syttyi pilke. Tuo ryhdisti itsensä ja nyökkäsi kuuliaisena, nyt täynnä uutta intoa koulutuksensa puolesta. Nuori soturi hymähti uudestaan, mutta hiljemmin ja samalla pudottautui alemmas, antaen painopisteensä siirtyä enemmän takakäpäliensä varaan. Nuori oppilas huomasi mestarinsa liikkeen ja yritti itsekin matkia sitä. Siniharmaan naaraan asento oli kuitenkin kömpelö, hänen selkänsä ja jalkojensa liikkeet jäykkiä, eikä painopiste liikkunut sulavasti tassulta toiselle. Hiljaisuustassu näytti siltä, että pienikin töytäisy hänen kylkeensä saisi hänet kaatumaan. Mustakynsi murahti itsekseen ja antoi häntänsä rennosti sivaltaa ilmaa sen liikkuessa puolelta toiselle. Hän hengitti keuhkonsa täyteen kylmää ilmaa ja puhaltaessaan ne ulos, syntyi hänen eteensä pieni höyrypilvi.
"Yritä rentoutua, et jäykkänä pysty reagoimaan ja liikkumaan yhtä nopeasti taistelutilanteessa", nuori soturi neuvoi ja seurasi tarkasti miten Hiljaisuustassu veti henkeä ja vaihtoi hieman tassujensa paikkaa, ottaen hieman leveämmän asennon. Hän yritti myös laskea häntäänsä alemmas, antaen pitkien karvojen laskeutua lumen päälle, kuitenkin pitäen häntänsä vielä ilmassa. Mustakynsi nyökkäsi ja päätti, että tuo saisi nyt riittää tällä kertaa. Oppilas varmasti myöhemmin oppisi itselleen sopivan asennon huomatessaan kuinka nopeasti hänen pitäisi siitä päästä liikkumaan.
"Näin alkuun lämmitellään hieman lihaksia, yritä väistää hyökkäyksiäni ja jos on mahdollista, niin tee vastahyökkäys. Sen jälkeen alamme hiomaan erilaisia sivuttaisliikkeitä ja hyppyjä", Mustakynsi ohjeisti ja vielä terävästi henkäisi kylmää ilmaa hampaidensa välistä ennen kuin pinkaisi Hiljaisuustassua kohti.

Mustakynsi rauhallisin vedoin nuoli valkoista rintaansa ja seurasi aina välillä, miten Hiljaisuustassu makasi aukion toisella puolella. Nuori oppilas otti syviä henkäyksiä, välillä venytteli raajojaan ja välillä vain makasi valkoisessa hangessa. Heidän intensiivinen harjoitustuokio oli viimeinkin loppunut, tai pikemminkin keskeytetty pidemmän tauon ottamisen vuoksi. Nuori soturi oli käynyt metsästämässä peltomyyrän, jonka hän veisi leiriin, eihän naaras olisi muuten tehnyt koko päivänä mitään klaaninsa eteen. Siniharmaa naaras oli taas levännyt ja käynyt juomassa Kuutamoklaanin ja Vuoristoklaanin reviirin rajalla olevasta joesta, kun Mustakynsi oli hänet ensiksi sinne vienyt. Mustavalkea naaras kaapaisi lisää lunta vieressään makaavan kuolleen myyrän päälle ja sen jälkeen käänsi katseensa taivaalle. Aurinkoa ei näkynyt pilvikerroksen takaa, mutta se himmeähkö valonkajastus kanjonissa alkoi katoamaan. Vasanloikka ja Tihkutassu saapuisivat varmasti hetkenä minä hyvänsä. Hiljaisuustassu nousi jaloilleen ja venytteli selkäänsä, minkä jälkeen hän kääntyi katsomaan mestariaan odottavan katseen kera. Oppilas taisi olla valmis jatkamaan harjoittelua. Mustakynsi kohotti kulmiaan, mutta itsekin nousi jaloileen. Ei hän haluaisi oman oppilaansa edessä näyttää laiskalta. Nuori soturi oli avaamaisilla suutaan, kun hänen korvansa tavoittivat useampien askelten äänet aivan heidän läheltään. Mustavalkea naaras kääntyi katsomaan äänen suuntaan, Hiljaisuustassu hänen katsettaan seuraten. Pian Vasanloikka Tihkutassu perässään saapuivat puiden takaa heidän näköpiiriinsä.
"Mielenkiintoisen harjoittelupaikan olet valinnut, Mustakynsi", soturitar naukaisi heti päästessään tarpeeksi lähelle Mustakynttä ja hänen oppilastaan. Raidallinen naaras vilkaisi lumeen haudattua peltomyyrää ja vilkaisi nuorta soturia tietoisesti. Kai hän oli mielissään siitä, että mustavalkea naaras oli älynnyt tehdä jotakin klaaninsa hyväksi harjoittelutuokioiden välissä. Mustakynsi tyytyi vain hymähtämään Vasanloikan kommentille, mutta seurasi katseellaan kuinka vaaleanruskea kissa tepasteli hänen ohitseen rajaa kohti.
"Minä käyn vahvistamassa rajoja kun nyt kerran näin lähellä niitä olemme. Voitte aloittaa ilman minua", soturitar sanoi vilkaistessaan taakseen ja katsoessaan nuorta soturia ja oppilastaan, mutta käänsi katseensa eteenpäin kadotessaan pusikkojen taakse. Mustakynsi kääntyi katsomaan Tihkutassua joka oli jäänyt seisomaan hänen lähelleen, nostellen tassujaan lumihangesta ja ravistellen ylimääräisiä paakkuja irti tassukarvoistaan. Mustavalkea naaras katseli harmaakuvioista naarasta hetken, mutta ryhdisti asentoaan ja käänsi katseensa omaan oppilaaseensa.
"Tihkutassu, sinun tehtävänäsi olisi tehdä erilaisia hyökkäyksiä Hiljaisuustassua vastaan ja hän yrittää puolustaa itseään parhaansa mukaan. Hiljaisuustassu on oppinut väistöliikkeitä, mutta olisi hyvä jos hän saisi itse tehtyä jonkinlaisen vastahyökkäyksen", Mustakynsi selitti oppilaille, jotka molemmat tarkkaavaisina kuuntelivat häntä. Tihkutassu ja Hiljaisuustassu molemmat nyökkäsivät ymmärtäessään harjoituksen tarkoituksen ja harmaakuvioinen naaras asteli keskemmälle aukiota, pudottautuen hieman alemmas. Hailakan keltaiset silmät olivat nauliutuneet siniharmaaseen naaraaseen aukean toisella puolella ja hän hetken siirteli painopistettään etutassuiltaan takatassuille, selvästi miettien tekisikö ensimmäiseksi nopean syöksyn vai loikan Mustakynnen oppilasta kohti. Nuoren soturin tarvitsi vain räpäyttää silmiään ja vaaleanharmaa kissa oliki jo pinkaissut nopeaan juoksuun. Hiljaisuustassu ei pelästynyt enää vastustajan nopeaa vauhtia, hän varmasti oli tottunut siihen jo mestarinsa kanssa harjoiteltuaan. Tihkutassun hyökkäys oli hyvä, hän yritti aluksi harhauttaa siniharmaata oppilasta katsomalla tuon jalkoihin ja tehden pienen kaaren suoran juoksun sijaan, mutta harmaakuvioinen oppilas loikkasikin ilmaan juuri ennen kuin olisi ollut sopivalla syöksyetäisyydellä Hiljaisuustassusta. Siniharmaa naaras ehti juuri ajoissa väistämään loikkaa, mutta oli liian hidas kääntyessään takaisin vaaleanharmaata naarasta vastaan ja joutuikin selälleen hankeen, Tihkutassu yläpuolellaan. Mustakynsi ei ulkoisesti reagoinut mitenkään oppilaansa epäonnistumiseen, mutta sisäisesti hänen sisällää huoli alkoi nousemaan. Tulisiko Hiljaisuustassu täyttämään yhden päivän harjoittelun jälkeen Varistähden vaatimuksia?

Mustakynsi käveli rivakkaan tahtiin Vasanloikan perässä, kantaen nappaamaansa peltomyyrää suussaan. Hieman kauempana heidän takanaan Tihkutassu ja Hiljaisuustassu seurasivat, jälkimmäinen oppilas juuri ja juuri pysyen pystyssä. Hän oli varmasti väsynyt, uupunut, nälkäinen ja varmaankin pyörtymispisteessä niin rankan harjoittelun jälkeen. Leiri ei olisi kaukana ja nuori soturi todellakin toivoi että siniharmaa naaras jaksaisi sinne asti, hän ei alkaisi ketään kantamaan. Raidallisen soturittaren hipaisten matalalla roikkuvia havupuiden oksia, jotka heidän leiriään ympäröivät, meinasi Mustakynsi saada niskansa täyteen oksilta putoavista lumikinoksista. Mustavalkea naaras loi Vasanloikkaan tuiman katseen hypähtäessään putoavan lumen alta pois, mutta vaaleanruskean naaraan pahoitteleva ilme ei häntä kauheasti lohduttanut. Leiriin päästessään nuorempi soturi kiilasi soturittaren ohi ja vei nappaamansa myyrän tuoresaaliskasaan, joka oli yllättävän suurikokoinen vaikka kanjonissa elettiinkin myöhäistä lehtikatoa. Vaikka nälkä kurnikin kovana Mustakynnen vatsassa, pitäisi hänen ennen omaa ruokailuaan mennä raportoimaan Varistähdelle. Leiriaukiolla norkoili paljon kissoja, vaikka aurinko olikin juuri laskenut ja pimeys vallitsi heidän leirissään. Hänellä kesti hetki miettiä syytä tälle, kunnes muisti tämän öisen kokoontumisen. Kissat varmasti odottivat päällikön kuulutusta kokoontumiseen lähtijöistä. Mustavalkea naaras antoi katseensa käydä läpi isompien ja pienempien kissaryhmien jäseniä, ennen kuin huomasi päällikön ja Lehmusvarjon istuvan rinnakkain Suurkiven edessä. Nuori soturi antoi jalkojensa kuljettaa hänet vanhempien kollien eteen ja hän kunniakkaasti kumarsi Varistähden katseen kohdatessaan. Savunharmaa kissa ei sanonut mitään, hän vain katsoi odottavasti entistä oppilastaan. Mustakynsi mietti muutaman silmänräpäyksen ajan sitä miten kertoisi Hiljaisuustassun kanssa harjoittelusta ennen kuin avasi suunsa;
"Harjoittelimme lähinnä hyökkäyksen väistämistä ja uskon, että Hiljaisuustassu älysi miten homma toimi ja mihin suuntaan kannattaa milloinkin syöksyä. Hän on todella nopea liikkeissään, vaikka aina voisi tulla nopeammaksi. Harjoittelimme myös hiukan vastahyökkäystä ja tähtäämistä kissan silmiin, kuonoon ja korviin erilaisilla tavoilla. Hän myös harjoitteli Tihkutassua vastaan ja onnistui ihan hyvin muutaman kerran omissa hyökkäyksissään", Mustakynsi luetteli kaikkia heidän harjoittelemiaan tekniikoita ja selityksensä lopetettuaan jäi odottamaan Varistähden päätöstä siitä miten Hiljaisuustassu ja hän oikein selviytyivät tästä tehtävästä. Päällikkö ei kuitenkaan sanonut mitään, vain katseli entistä oppilastaan ilmeettömänä, ehkäpä jopa pettyneenä, ennen kuin nousi jaloilleen ja hypähti Suurkiven päälle. Nuori soturi katseli entisen mestarinsa menoa ilmeettömänä, mutta hänen silmissään pilkehti hämmennys ja jopa pienoinen paniikki. Eikö savunharmaa kolli ollut pitänyt ollenkaan kuulemastaan? Oliko hän nyt todella pettynyt Mustakynteen? Mustavalkea naaras vilkaisi vieressään istuvaa Lehmusvarjoa, jonka vihreät silmät olivat vain hetkeä aikaisemmin olleet hänen suunnassaan, mutta soturi oli nopeasti kääntänyt katseensa leiriaukiota kohti, kun oli huomannut keltasilmäisen kissan vilkaisevan hänen suuntaansa. Nuorempi soturi nyrpisti hieman nenäänsä. Vaikkei häntä kiinnostanutkaan kollin mielipide itsestään, ei Mustakynsi voinut olla pudistelematta turkkiaan ajatellessaan sitä, että Lehmusvarjo olisi saattanut onnistua paremmin tämän päivän tehtävässä, kuin hän.
"Saapukoot jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Suurkiven juurelle klaanikokoukseen!" Varistähti jytisi Suurkiven päältä. Kuutamoklaanilaiset kaikki olivat jo aukiolla tai lähellä sitä, joten kissojen saapumista ei tarvinnut kauaa odottaa. Päällikkö silmäili kissoja alapuolellaan, muttei tuntunut katsovan ketään silmiin.
"Kuten tiedätte, on tänä yönä kokoontuminen. Minun oli tarkoitus julistaa kokoontumiseen lähtijät hieman myöhemmin, mutta suunnitelmiini tuli muutos", savunharmaa kolli naukui Suurkiven päältä. Mustakynsi yritti tehdä kaikkensa ollakseen hermostumatta, mutta hänen viiksensä alkoivat väpättämään heti, kun Varistähti mainitsi suunnitelmien muutoksen. Oliko hän oikeasti alisuoriutunut noin pahasti? Päällikkö aluksi luetteli kaikki kokoontumiseen lähtevät kissat ja nuori soturi oli hieman yllättynyt kuullessaan omansa sekä oppilaansa nimen. No, kai Varistähti vain halusi esitellä muille klaaneille uutta oppilaskaksikkoa. Savunharmaan kollin ilme vakavoitui, kun hän oli saanut kaikkien nimet lueteltua. Hän piti raastavaa hiljaisuutta yllä, kun harkitsi mitä klaanilleen aikoisi kertoa.
"Kokoontumisen jälkeisenä aamuna me hyökkäämme Puroklaaniin."
Leiriaukiolla oli aavemaisen hiljaista, vaikka se olikin täynnä kissoja. Mutta jokainen tuntui pidättävän hengitystään, kuin odottaen, että Varistähti kertoisi asian olevan pelkkä vitsi. Mustakynnen huomio oli päälliköstä siirtynyt Nummipyörteeseen, joka oli silmänräpäyksessä kääntänyt oman hämmentyneen katseensa savunharmaata kollia kohti. Varapäällikkö tuijotti tuota epäuskoisena, muttei sanonut sanaakaan. Nuori soturi käänsi katseensa muihin kissoihin ja etsi heidän joukostaan hämmentyneitä tai jopa pelokkaita kissoja. Pilvipyrstö, Sammalpuro ja Kotkakanjoni vaihtoivat keskenään huolestuneita katseita, mutta pysyivät myöskin hiljaisina. Mustavalkea naaras siristeli silmiään, olivatko Nummipyörre ja Varistähden luottosoturijoukko noin paljon vastaan oman päällikkönsä ideaa? Mustakynsi huomasi myöskin sivusilmällään kuinka Tammiturkki kuiskasi jotakin Lehtitassun korvaan ja parantajaoppilaan kasvoille nousi pelokas ilme. Se ei nuorta soturia kauheasti yllättänyt, hän oli sitä mieltä ettei parantajien puoleen pitäisi kauheasti nojata taistelua odottaessa. Noilla oli aivan erilaiset näkemykset ja arvot klaanielämän suhteen eivätkä varmasti ymmärtäneet taistelujen päälle ollenkaan. No, eiväthän he ikinä olleet suorittaeneet soturikoulutusta, joten mitä he tietäisivät arvosta, kunniasta ja mahtipontisuudesta.
"Oli jo aikakin!" Linnunsiiven sähähdys kuului taaempaa. Kaikki hänen lähellään olevat kissat kääntyivät katsomaan soturitarta. Vasanloikka, joka istui ystävättärensä vierellä mutisi jotakin matalalla äänellä, mikä sai tummanruskean naaraan katsomaan hänen suuntaansa silmät sirillä. Kaverukset eivät selvästi olleet samaa mieltä asiasta, vaikka he eivät ikinä näyttäneetkään riitelevän keskenään. Mustakynttä ei kiinnostanut heidän asiansa enää, vaan hänen katseensa lipui vielä kauempana oleviin Syreenikukkaa, Oksakatseeseen ja Piikkiraitaan. Kolmikko hykerteli keskenään ja he vaikuttivat olevan oikein mielissään Varistähden ilmoituksesta. Nuori soturi olisi myös varmasti itse ollut innoissaan, mutta ei oman stressinsä takia pystynyt sitä näyttämään. Ja olihan hän ehtinyt jo aamulla olla innoissaan asiasta, kun oli siitä ensimmäisen kerran kuullut.
"Kun aurinko on nousemaisillaan ja Puroklaani vasta heräilee kokoontumisen jälkeisestä yöstä, me olemme jo valmiina heidän leirinsä nurkilla. Hyökkäämme kahdessa eri aallossa mikä saa meidän lukumäärämme näyttämään suuremmalta. Kissat jotka eivät kokoontumiseen lähde, on teidän syytä levätä nyt, koska suurin osa teistä tulee mukaan hyökkäykseen", Varistähti jatkoi silmät pimeässä leirissä kiiluen. Mustakynsi tunsi klaanitovereidensa epäilevän olon, sen pystyi suorastaan haistamaan ilmassa. Olisi totta, etteivät he tänä yönä pystyisi juurikaan lepäämään, mutta ei yhden yön unien menettäminen kuutamoklaanilaista pysäyttäisi. Jos vain muut kuutamoklaanilaiset tajuaisivat sen...
"Kai leiriin on jäämässä vartijoita? Meidän pitäisi pystyä puolustamaan itseämme, jos tänne hyökätään sillä välin kun te olette muualla!" Kaikkien katseet kääntyivät pentutarhaa kohti, jonka suulla hyvin ahdistuneelta näyttävä Tiikerisydän huiski häntäänsä villisti puolelta toiselle. Hänen silmänsä olivat nauliutuneet Suurkiven päällä seisovaan Varistähteen. Päällikkö vastasi kylmällä katseella takaisin.
"Tarkoitatko, että olet pentujesi saannin jälkeen unohtanut miten taistellaan Tiikerisydän? Kävikö samoin Susisydämelle?" Savunharmaa kolli kysyi hyytävällä äänellä. Kuningatar henkäisi hieman järkyttyneenä ja leiriaukiolla pientä supinaa alkoi kuulumaan sieltä täältä.
"Varistähti minun pentuni täyttivät vasta yhden kuun iän, Susisydämen pennut syntyivät eilen! Miten meidän olisi tarkoitus huolehtia heistä ja taistella samaan aikaan?" Tiikerisydän kuulosti aidosti järkyttyneeltä, mutta myöskin vihaiselta. Mustakynsi katseli raidallista naarasta silmät viiruina. Hän ei ymmärtänyt miksi punaturkkinen kissa oli noin vihainen, kyllähän he nyt pystyvät taistelemaan ja jättämään pentunsa hetkeksi keskenään pentutarhaan?
"Samalla tavalla kuin aikaisemminkin!" Varistähti sihahti ja nosti ylähuultaan, paljastaen hammasrivistönsä. Nyt päällikökin alkoi näyttämään vihaisemmalta, mutta pysytteli vielä Suurkiven päällä eikä laskeutunut alas uhkailemaan Tiikeirsydäntä lisää. Mustakynsi huomasi eturiviin taas katsoessaan, kuinka Sammalpuro pysyi juuri ja juuri nahoissaan. Kokenut soturitar näytti siltä, että haluaisi iskeä kyntensä päällikönsä nahkaan eli ei selvästikkään ollut tuon sanojen kannalla tässä asiassa. Kotkakanjoni silitteli rauhalliseen tahtiin kumppaninsa selkää, muttei näyttänyt itsekään olevan samalla puolella Varistähden kanssa. Kaksikko kuitenkin pysytteli hiljaa eivätkä ryhtyneet tyttärensä tueksi, ainakaan vielä.
"Varistähti me tarvitsemme apua!" Tiikerisydän sanoi hitaasti, kuin yrittäen takoa päällikkönsä kalloon asian todellista puolta. Savunharmaa kolli ei vastannut, vaan pysytteli hiljaisena ja katseli kuningatarta pistävällä katseella. Koko aukiolla oli hiljaista ja vain heidän kahden välinen tuijotuskilpailu jatkui.
"Emo, tule takaisin pesään", hiljainen vinkaisu sai kaikkien huomiot kääntymään pentutarhan suuaukolle. Pieni oranssi, raidallinen pentu kurkisti suuaukolta ja katsoi korvat luimittuina Tiikerisydäntä. Mustakynsi ei ollut varma pennun nimestä, mutta tuo oli ilmeisesti raidallisen naaraan poika, ainakin heissä tuntui olevan samaa näköä. Nuori soturi katseli tarkemmin pentua ja huomasi tuon olevan... Häpeissään? Pentu ei ottanut katsekontaktia keheenkään muuhun kuin kuningattareen edessään ja hänen pentukarvansa oli normaalia pörrömmällä.
"Salamapentu, mene takaisin sisaresi luo", Tiikerisydän naukaisi käskevästi, muttei katsonut takanaan olevaan Salamapentuun. Raidallinen kolli laski päätään alemmas ja otti muutaman askeleen emoaan kohti.
"Saatat meille huonon maineen jos vastustat Varistähteä", pentu valitti hiljemmalla äänensävyllä, mutta Mustakynsi oli tarpeeksi lähellä kuullakseen sen. Kuningattaren katse kääntyi silmänräpäyksessä Salamapentuun, eikä se varmasti ollut miellyttävä sillä kolli säikähti hieman nähdessään Tiikerisydämen ilmeen.
"Pesään, nyt!" Raidallinen naaras käski varoittavalla äänensävyllä, mikä antoi oranssiturkkisen kissan pienille tassuille vauhtia. Hän meni pesään, mutta antoi emolleen vielä paheksuvan ilmeen, mihin kuningatar ei reagoinut mitenkään.
"Jopa pentusi käyttäytyvät omaa päällikköään kohtaan paremmin kuin sinä", Varistähden piikittelevät sanat saivat taas kaikkien päät kääntymään hänen suuntaansa. Tiikerisydän päästi hurjistuneen sihahduksen, muttei päässyt osoittamaan mieltään enempää, kun Susisydän kiiruhti ulos pentutarhasta ja nopeasti jotakin kuiskaamalla sai raidallisen kuningattaren seuraamaan itseään pesään. Aukiolla oli hetken hiljaista ja kissat käyttivät tilaisuuden hyväkseen, alkaen taas supattelemaan niistä näistä.
"Ilmoitinko minä kokoontumista päättyneeksi? Ettekö tosiaankaan halua tietää ketkä lähtevät mukaan hyökkäämään Puroklaaniin?" Varistähti murahti Suurkiveltä, antaen katseensa käydä äänessä olevissa kissoissa. Leiriaukea hiljeni nopeasti ja kaikki höristivät korviaan kuullakseen mitä päällikkö ilmoittaisi seuraavaksi.
"Mukanani ensimmäisen aallon hyökkäyksessä ovat Pilvipyrstö, Kotkakanjoni, Linnunsiipi, Syreenikukka, Oksakatse, Kuiskauspyyntö, Lehmusvarjo, Kaamostassu, Salamatassu ja Ruostetassu", Varistähti luetteli kissojen nimiä, mitä myöten innokaita naukaisuja ja sihahduksia kuului ympäri aukiota. Mustakynsi istui liikkumatta paikoillaan ja kävi taistelua päänsä sisällä. Lehmusvarjo oli selvästi onnistunut Leijonatassun kanssa, kun hänet oltiin kerran lueteltu hyökkääjien mukaan. Nuori soturi haluaisi myöskin mukaan taistelemaan, hänen tassujaan oli syyhynnyt aamusta asti, kun oli kuullut päällikön suunnitelmasta. Oliko mustavalkea naaras oikeasti alisuoriutunut niin pahasti että hänet jätettäisiin leiriin?
"Nummipyörteen kanssa toiseen aaltoon menevät Vasanloikka, Piikkiraita, Mustakynsi ja Tihkutassu. Tammiturkki, sinä tulet Neljän virran tammelle ja odotat haavoittuneita kissoja takaisin ja autat heitä. Lehtitassu jääköön leiriin ja auttakoon heitä täällä, ketkä tänne selviävät", Mustakynsi tunsi kiven vierähtävän rinnaltaan heti, kun kuuli nimensä toisen aallon hyökkääjien joukossa ja pudisteli turkkiaan mielihyvän ja tyytyväisyyden johdosta. Hän antoi katseensa käydä lähellä olevissa kissoissa ja nähdä jos he katsoisivat nuorta soturia yllättyneellä tai kunnioittavalla katseella.
"Keskustelemme paremmi strategiastamme kokoontumisen jälkeen. Leiriin jäävät Sammalpuro, Valkoturkki, Hämärätassu, Hiljaisuustassu ja Leijonatassu. Toivottavasti tämä tuo turvaa puolustuskyvyttömille kuningattarillemme", Varistähti sylkäisi vielä, ennen kuin hypähti alas Suurkiveltä ja sujahti pesäänsä. Leiriaukiolla alkoi heti kova hälinää, kissoja alkoi pinkomaan edestakaisin aukealla ja moni vetäytyi syrjempään tai pesiinsä. Mustakynsi istui hetken paikoillaan, yrittäen kerätä ajatuksiaan yhteen. Kokoontumiseen ei vielä lähdettäisi, joten hänellä olisi hetki aikaa tehdä jotakin hyödyllistä. Nuoren soturin pitäisi syödä ja levätä, hänellä tulisi olemaan pitkä yö edessään. Mustavalkea naaras nousi jaloilleen ja suuntasi kohti tuoresaaliskasaa. Syöminen kannattaisi tehdä nyt eikä juuri ennen taistelua, ties mitä tapahtuisi jos vatsakivun takia kesken kaksintaistelun ei pystyisi keskittymään. Mustakynsi saapui kasalle ja etsi mahdollisimman kuivan hiiren kaiken muun riistan joukosta. Kääntyessään hän kuitenkin kohtasi väsyneeltä näyttävän Hiljaisuustassun, joka katsoi mestariaan epäröiden. Nuorella soturilla kesti hetki tajuta, että hänen oppilaansa oli myöskin nälkäinen ja varmaankin pyysi lupaa syömiselle. Mustavalkea naaras nyökkäsi eikä jäänyt seuraamaan minkälaista riistaa siniharmaa naaras tuoresaaliskasasta valitsisi. Keltasilmäinen kissa asettautui lähelle sotureiden pesää ruokailemaan ja ennen kuin huomasikaan, nuoleskeli hän huuliaan ja repi hiiren luista vielä viimeisiä lihanpaloja. Mustakynsi potki luut ulos leiristä ja suuntasi siitä samantien sotureiden pesään nukkumaan.

***

"MINÄ HALUAN KAIKKI PETTURIT ULOS LEIRISTÄ NYT!" Ukkostähti karjui Suurkiven päältä, katsoen vauhkona allaan olevaan, hyvin vähälukuiseen Kuutamoklaaniin. Aurinkokajo kiven vierellä näytti hyvin epämukavalta, muttei tällä kertaa keskeyttänyt päällikkönsä huutamiskohtausta. Istuin Ruskohaukka vierelläni eturivissä ja olin aika varma, että olin juuri saanut suuren määrän pesänsä päällä karjuvan kissan sylkeä otsaani. En viitsinyt ravistella sitä pois, saattaisin joutua seuraavaksi huudon kohteeksi, koska eleeni näyttäisi Ukkostähden mielestä epäilyttävältä.
"No, miksi ette lähde?!" Päällikkö kysyi sihisten yhteen puristettujen hampaidensa välistä. Oli kulunut neljänneskuu Puukynnen ja puolen Kuutamoklaanin lähdöstä ja tilanne ei ollut rauhoittunut ollenkaan klaanissa.
"Mustakynsi!" Huomioni terävöityi oitis Suurkiven päällä seisovaan laihaan hahmoon. Ukkostähti tuijotti minua tulinen katse silmissään. Tunsin, kuinka Ruskohaukka liikahti hieman, antaen turkkiemme koskettaa toisiaan. Tiedä sitten oliko tuo soturin tapa osoittaa olevansa tukena, vai oliko hän vain hyvin epämukavana päällikkönsä sekaisen katseen alla.
"Niin Ukkostähti?" Kysyin Ukkostähdeltä, pitäen ääneni vakaana ja mahdollisiman neutraalina. Tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun mielipuolinen johtajamme huusi minulle ja syyttäisi minua entisen mestarini teosta, eikä varmasti tulisi olemaan viimeinenkään. Mutta oli todella helppoa vain olla välittämättä päällikön raivokohtauksista ja jättää hänet omaan arvoonsa. Hän ei ollut hyvä johtaja todellakaan, mikä nähtiin jo siinä kun puolet Kuutamoklaanista lähtivät Puukynnen mukaan.
"Sinä olit Puukynnen oppilas, sinut jopa nimettiin hänen mukaansa! Mikä antaa minulle syyn uskoa, että sinä jäisit leiriimme ja palvelisit sitä kunnolla?" Ukkostähti sylki ja käveli edestakaisin Suurkiven päällä. Huokaisin - en kuitenkaan niin näyttävästi, että päällikkö sitä näkisi - ja aloin selittämään samaa perustelua minkä olin jo vaikka kuinka monta kertaa hänelle selittänyt.
"Jos minä tosiaankin olisin halunnut seurata Puukynttä, niin miksi en sitten lähtenyt hänen mukaansa? Ukkostähti minä haluan palvella Kuutamoklaania ja olla uskollinen sille, pelastihan se henkeni aikoinaan", yritin saada äänensävyni kuulostamaan nöyrältä, vaikka tuskin siihen pienen ärtymykseni takia onnistuin. Ukkostähti piti katseensa minussa pitkään ennen kuin kajautti ilmoille toisen kissan nimen, jota oltiin myöskin hiillostettu päivittäin siitä miksi ei Puukynnen mukaan lähtenyt.
"KYYHAMMAS!" Päällikkö huusi. Kaikkien katseet kääntyivät pentutarhalle, mistä esiin nopeasti loikki harmaaturkkinen naaras mustilla korvanpäillä ja valkoisella hännänpäällä. Kunigattaren oranssit silmät kiiluivat tulisina, kun hän kulki eturiviin ja kohtasi Ukkostähden katseen. Hän oli selvästi kyllästynyt päivittäiseen painostukseen, minkä kyllä ymmärsin. Sen lisäksi, että häntä luultiin omassa klaanissaan petturiksi, joutui hän viettämään leirissä jokaisen päivänsä huolehtimassa kolmesta pennustaan.
"Ukkostähti?" Kyyhammas sihahti eikä edes piilotellut ärtymystä äänessään. Tulipyörre muutaman muun kuutamoklaanilaisen kanssa siirtyi hieman kauemmas ärhäkkäästä kuningattaresta, ei sitä ikinä tietäisi, jos Ukkostähti keksisi käydä oman klaanitoverinsa kimppuun. Olihan niin käynyt aikaisemminkin. Riutuneen näköinen päällikkö murisi matalasti ja tuijotti hurjistuneena harmaaturkkista naarasta.
"Sinä olit Puukynnen kumppani, te saitte pentujakin! Mikä antaisi kellekkään kuutamoklaanilaiselle syyn uskoa sinun oleva lojaali klaanillesi?" Ukkostähti ärjyi, mutta näytti vielä pysyttelevänsä turvassa Suurkivensä päällä. Hymähdin hiljaisesti, en voinut uskoa, että aikaisemmin niin suurta ja pelättyä Kuutamoklaania johti täysin johtamiskyvytön, sekopäinen kissa. Jopa Aurinkokajonkin positiivinen ja aurinkoinen luonne alkoi kuulostamaan paremmalta, kuin tämä. Ja se todellakin oli jo jotain.
"Kuten aikaisemminkin olen selittänyt, en pitänyt Puukynnestä enää, kun hän paljasti todellisen luonteensa. En todellakaan halunnut seurata häntä kolmen nuoren pennun kanssa varmaan kuolemaan. Ja kuten Mustakynsi, minäkin olen uskollinen Kuutamoklaanille ja haluan palvella sitä kuolemaani saakka. Miksi et pysty käsittämään tätä Ukkostähti!?" Kyyhammas sihisi ja viuhtoi häntäänsä hullun lailla. Ukkostähti alkoi näyttämään siltä, ettei haluaisi kuulla enempää kuningattarelta ja olin huomaavani tuon valmistautuvan ponnistukseen, mikä sai turkkini pörhistymään. Olin valmis käymään päällikköni kimppuun, jos tuo yrittäisi satuttaa harmaaturkkista naarasta. Aurinkokajo oli kuitenkin nopeampi tekemään tilanteelle jotakin ja hyppäsikin Suurkivelle johtajansa viereen.
"Minusta tärkeintä on tällä hetkellä se, että meitä on niin pajon kuin pystyy olemaan. Ei ole järkevää häätää klaanista pois ketään pelkkien omien johtopäätösten takia, varsinkin kun nyt tarvitsemme jokaisen metsästämiseen ja taistelemiseen kykenevän kissan joukkoihimme", Aurinkokajo selitti koko klaanille, yrittäen selvästi rauhoitella tilannetta. Tilanne rauhoittui ja Ukkostähti mitään sanomatta loikkasi alas Suurkiveltä ja katosi pesänsä varjoihin. Koko Kuutamoklaani tuntui huokaisevan helpotuksesta. Varapäällikkö tiputtautui itsekin alas kiveltä ja hetken paikoillaan seisottuaan hän alkoi lähestymään minua ja Ruskohaukkaa. Vilkaisin nopeasti vierelläni istuvaa soturia, joka vastasi katseeseeni ja pudisti pienesti päätään. Hänellä ei siis ollut tietoa miksi Aurinkokajo meitä lähestyi.
"Ruskohaukka, Mustakynsi", oranssiturkkinen kolli tervehti meitä ja pienillä nyökkäyksillä tervehdimme takaisin.
"Aloin miettimään iltapartioiden kokoonpanoja ja Ruskohaukka, kävisikö sinulle jos johtaisit illan metsästyspartiota? Voisit ottaa mukaasi Tulipyörteen, Taistovaaran ja viedä minun puolestani myös Nummitassun metsälle. En ole hetkeen ehtinyt kouluttaa häntä, joten toivottavasti hän ei siitä kauheasti pahastu. Mustakynsi, sinä voisit ottaa veljesi kanssa iltapartion johdettavaksenne ja ottaa mukaanne vaikkapa Varissulan", Aurinkokajo luetteli partioihin tulevia kissoja, enkä voinut olla irvistämättä itsekseni. Olin muutaman viimeisen vuodenajan yrittänyt vältellä veljeäni parhaani mukaan, kun tuo keksikin yhtäkkiä ilmestyä takaisin Kuutamoklaaniin monen kymmenen vuodenajan karkureissultaan. Mieleni teki piestä tuo ylimielinen kolli, ketä en edes halunnut veljekseni kutsua, oikein kunnolla, mutta se tuskin nostattaisi minua kauhean korkealle muiden klaanitovereideni silmissä.
"Kävisikö, jos minä menisin mukaan metsästyspartioon ja vaikka Taistovaara Mustakuun ja Varissulan kanssa?" Naukaisin nopeasti ennen kuin Ruskohaukka oli ehtinyt myöntymään partioiden järjestelyihin. En todellakaan halunnut veljeni kanssa samaan partioon, varsinkin jos mukaan tulisi vastanimitetty Varissulka, joka vaikutti vähintäänkin yhtä ylimieliseltä kuin Mustakuukin. Soturi vierelläni kääntyi katsomaan minua, mutten ollut huomaavinankaan hänen suupielessään olevaa pientä virnettä. Aurinkokajo katseli meitä kahta hetken outo pilke silmissään, kunnes nyökkäsi.
"Kunhan saatte tuotua riistaa meille kaikille niin se käy minulle", varapäällikkö hymähti, hymyili pienesti ja jatkoi matkaansa.
"En tiennytkään, että sinä haluat viettää näin paljon aikaa kanssani", Ruskohaukka hyrähti ja hännällään hipaisi omaani. Tuhahdin muka kyllästyneenä ja nousin jaloilleni.
"En minä sinun takiasi metsästyspartioon tullut", nakkasin soturille joka naurahti ja pilke vihreissä silmissään nousi myös jaloilleen.
"Kokoa vain partio ja lähde, minä saan teidät kyllä kiinni", huikkasin maastonruskealle kollille ja lähdin tepastelemaan kohti pentutarhaa. Tunsin kyllä Ruskohaukan kysyvän katseen niskassani, mutten välittänyt siitä vaan pujahdin pentutarhaan heti, kun kukaan muu ei minua katsellut.
"Kyyhammas?" Kutsuin kuningatarta, jonka oranssit silmät avautuivat ja kiiluivat pimeän pesän nurkassa. Astelin lähemmäs ja istahdin alas. Pentutarhassa haisi maidolle ja Kyyhampaalle, eihän siellä ketään muita juuri sillä hetkellä ollut. Kolmen pienen pennun vikinä kuului harmaan naaraan vatsan suojista, mutten kiinnittänyt heihin sen enempää huomiota. En ollut tullut tänne keskustelemaan pennuista.
"Milloin Puukynsi tulee hakemaan meitä?" Kysyin hiljaa varmistaen ettei kukaan muu kuulisi keskusteluamme. Kuningattaren silmät siristyivät ja hän napautteli hännänpäätään pesän lattiaan.
"Ennen lähtemistään hän selitti, että seuraavan kokoontumisen aikana hän näyttäytyisi kaikille klaaneille ja aloittaisi sodan heidän kanssaan, jos he eivät antaudu", Kyyhammas naukui myöskin hiljaa. Nyökkäsin, vaikka olin kuullut saman suunnitelman selotuksen Puukynneltä itseltään heidän lähtönsä edeltävänä iltana. Olimme jääneet Kyyhampaan kanssa leiriin Puukynnen käskystä. Hän ei ollut halunnut ottaa vastasyntyneitä pentuja mukaan ja mahdollisesti tapattaa noita koko päivän mittaisella vaelluksella, minkä he olivat joutuneet joukkonsa kanssa tekemään, siirtyessään muiden klaanien reviirien läpi Tulikammion suuntaan.
"Hän sanoi, että muiden klaanien ollessa kokoontumisessa muutama hänen kätyreistään tulisi hakemaan meitä, kun leirissä ei olisi niin paljon kissoja. Mutta minusta Mustakynsi sinun ei kannattaisi tulla mukaamme vielä silloin", katsoin hieman yllättyneenä Kyyhampaaseen. Tietenkin kuningattarella olisi varmasti jokin järkevä syy sille miksi minun pitäisi jäädä vielä pidemmäksi aikaa leiriin, joten en vielä kysynyt tuolta mitään.
"Ihan vain sen takia, jos jokin menee pieleen meidän lähtemisessämme. Silloin sinä olisit vielä täällä puhumassa puolestamme. Ja sinun on paljon helpompi yksin lähteä leiristä myöhemmin. Tämä ei ehkä kuulunut suunnitelmaan, mutta minusta se on kaikkein järkevin vaihtoehto", Kyyhammas kertoi ja siirsi hieman asentoaan pentujensa vaihtaessa paikkaa hänen vierellään. Siirsin katseeni kolmeen pentuun, Yöpentuun, Varjopentuun ja Luupentuun, jotka muistuttivat kaikki enemmän ulkonäöltään emoaan kuin isäänsä. Pentuja katsellessani mietin kuningattaren suunnitelmaa läpi. En halunnut pistää vastaan, kunnioitukseni harmaaturkkista naarasta kohtaan oli yhtä kova kuin Puukynttäkin kohtaan ja suunnitelman muutos ei edes kuulostanut kauhean pahalta.
"Hyvä on, minä jään leiriin vielä pidemmäksi aikaa", lopulta naukaisin ja katsoin, kuinka Kyyhammas nyökäytti päätään tyytyväisenä.
"Nyt siis jäämme vain odottamaan tulevaa kokoontumista ja yritämme kestää tuota sekopäätä", kuningatar sihisi. Päästin huvittuneen hymähdyksen, oli hyvä kuulla, etten ollut ainoa joka piti Ukkostähteä mielipuolena. Sanoin hyvästit harmaaturkkiselle naaraalle ja olin poistumassa pesästä etsimään metsästyspartiota, kun tuo vielä kutsui minua. Käännyin katsomaan Kyyhampaan suuntaan kysyvänä.
"Älä kiinny liikaa Ruskohaukkaan, hän on liian uskollinen Kuutamoklaanille liittyäkseen Puukynnen joukkoihin", kuningatar maukui varoittavasti.
"Ei hätää, tämä on pelkkää leikkiä hänen kanssaan."

***

Mustakynsi havahtui pystyyn, kun tunsi kaulallaan jonkun kosketuksen. Hänellä kesti hetki tajuta, että hän katseli Valkoturkin kasvoja, joka oli ilmeisesti herättänyt hänet.
"Olemme lähdössä kokoontumiseen", soturi naukaisi ja katsahti nuoren soturin sivulle, missä Lehmusvarjokin oli näyttänyt juuri heräävän. Mustavalkea naaras kömpi pystyyn ja parilla nopealla vedolla tasoitti turkkinsa pörröisimpiä kohtia ennen kuin asteli sotureiden pesästä ulos viileään yöilmaan. Hän oli taas nähnyt todella todentuntuisen unen, eikä halunnut ajatella sitä. Leiriaukealla näytti kokoontumiseen lähtevä porukka olevan jo kasassa, vain muutama oppilas näytti puuttuvan. Pilvipyrstöä ei myöskään näkynyt missään, joten hän kai oli metsästämässä puuttuvia nuorukaisia. Mustakynsi istahti lähelle kissajoukkiota ja jatkoi turkkinsa siistimistä, nyppien pieniä sammaltuppoja pois. Sivukorvallaan hän kuunteli muiden kokoontumiseen lähtijöiden puheita.
"En malta odottaa, että pääsen näkemään Kaunokirjoa, jos hän olisi jo päässyt pois pentutarhasta", Sammalpuron ääni kuului aika läheltä ja nopeasti vilkaistessaan hän huomasi kokeneen soturittaren juttelevan kumppaninsa kanssa.
"Kuinka vanhoja Aaltotähden ja hänen pennut olivatkaan?" Kotkakanjoni kysyi ja varovasti nyppi irtokarvoja pois kumppaninsa korvasta.
"Jos oikein olen laskeskellut, heidän pitäisi olla neli- tai viisikuisia, mutta ehkäpä heidät ilmoitetaan jo tässä kokoontumisessa oppilaiksi", Sammalpuro mietiskeli.
"Entä olisiko ketään muita keitä haluaisit tavata?" Raidallinen soturi jatkoi kyselyään sukimisen lomasta.
"Vuoristoklaanista haluaisin myös tavata Jäkäläaskeleen. Haluaisin kuulla kumpi meistä on ollut nopeampi kouluttamaan oppilastaan, kun saimme heidät suht samoihin aikoihin. Ja edellisessä kokoontumisessa hän kertoi ettei Marjaleuan kanssa mennyt kaikki ihan putkeen, joten haluaisin kysellä häneltä siitäkin. Entäpä sinä kultaseni? Keitä sinä haluaisit kokoontumisessa nähdä?" Mustakynsi pyöräytti silmiään Sammalpuron hellittelynimelle ja nosti päätä nähdäkseen olisivatko kaikki jo valmiina lähtemään. Pilvipyrstöä ei vieläkään näkynyt, joten nuori soturi joutui tyytymään vanhemmpien sotureiden keskustelun kuunteluun.
"Haluaisin jutella Nummiklaanin Hahtuvaturkin ja Sadeläikän kanssa. Heillä kummallakin on nyt ollut oppilas jo useamman kuun, odotan innolla kuulevani miten heidän kanssaan on mennyt. Ja heidän tyttärensä sai muutama kuu sitten soturinimensä, haluaisin tietää mitä hänelle kuuluu", Kotkakanjoni selitti ja lopetti kumppaninsa korvantaustan nyppimisen. Sammalpuro päästi hellän kehräyksen kurkustaan. Kaksikko ei kuitenkaan päässyt enää jatkamaan keskusteluaan, kun Pilvipyrstö ilmaantui paikalle puuttuvien oppilaiden kanssa. Hiljaisuustassu joka Leijonatassun ja Kaamostassun kanssa oli joukossa mukana, erkaantui veljestään ja sipsutti Mustakynnen viereen, tapittaen mestariaan odottavasti. Nuorta soturia ei juuri nyt huvittanut jutella, mutta hänestä tuntui, että hänen pitäisi antaa jonkinlaista vinkkiä kokoontumisessa olemiseen.
"Käyttäydy kunnolla ja pistä jokainen kuulemasi tieto tarkasti mieleesi. Voimme käyttää niitä myöhemmin hyväksemme", mustavalkea naaras sanoi hiljaa. Oppilas nyökkäsi kuuliaisena ja lähti takaisin veljensä luo, joka juuri keskusteli Lehmusvarjon kanssa. Kahden soturin katseet kohtasivat hetkeksi, mutta kumpikin heistä käänsi katseensa nopeasti muualle. Mustakynsi hymähti itsekseen ja keskitti huomionsa Varistähteen, joka näytti juuri kajauttavan lähtömerkin. Kuutamoklaanilaiset lähtivät huurteisen metsän läpi kulkemaan kohti Neljän virran tammea.

//Viimeinkin tämä romaani saatu kirjoitettua!

Jäätassu istui lumen vuoraamalla kivellä leirinsä reunassa, Tulipentu vierellään. Hän ei ymmärtänyt miksi juuri hänet oltiin valittu pennun vahdiksi, vaikka Tappotahto tai parantajat olisivat yhtä hyvin voineet tehdä sen. Pikimusta kolli seurasi katseellaan Kuolontähden raivoamista Käärmeeniskulle, kun tuo oli saapunut tyhjin tassuin metsästysreissultaan.
"Miksi hän käyttäytyy noin ilkeästi?" Hän kysyi kummastellen, kääntäen katseensa vieressä istuvaan oppilaaseen. Punaoranssi naaras tuhahti ja irvisti katsellessaan kahden kissan huutoesitystä.
"Koska sitä hän on. En ole eläessäni tavannut yhtä ilkeää kissaa kuin Kuolontähti", Jäätassu sanoi yhä irvistellen.
"Entä Pakkasviima?" Tulipentu kysyi. Oppilas kääntyi katsomaan pentua silmä ammollaan.
"Mitä hänestä?" Punaoranssi naaras kysyi hämmentyneenä ja kääntyi etsimään katseellaan varapäällikköä, ketä ei aukiolla kyllä näkynyt.
"Ei hän ainakaan vaikuta vihaiselta, mutta onko hän?" Pentu jatkoi kyselyään. Jäätassu jäi miettimään hetkeksi, ei hän Pakkasviimasta halunnut kenellekkään pahaa puhua, hän pettäisi silloin mustan kollin luottamuksen ja uskon omaan itseensä.
"Hän on... Hyvin uskollinen Kuolontähdelle", oppilas lopulta naukaisi ja jäi miettimään vastaustaan. Hän ei oikeastaan tiennyt paljoakaan ihanasta varapäälliköstään, vaikka seuraisikin tuota maailman ääriin, jos tuo sitä pyytäisi.
"No sinä onneksi vaikutat mukavalta", Tulipentu miukaisi ja katsoi Jäätassua meripihkaisilla silmillään. Punaoranssi naaras päästi tirskahduksen ja pudisteli päätään huvittuneena.
"Voi... Kyllä minä sinut tapan, ja pidän huolen, että jokainen rakastamasi kissa tulee näkemään sen, minkä jälkeen he seuraavat mukanasi. Jos sellainen tarve tulee. Toivotaan ettei tule", oppilas sähähti ja katsoi miten pennun silmät suurenivat ja miten hän hieman siirtyi kauemmas.
"Miksi sinä haluat pentua vainota?" Tulipentu kysyi nyt hieman pelokkaan ilmeen takaa. Jäätassu oli vastaamaisillaan, kun Kuolontähden ääni kantautui heidän kodalleen.
"Hän tulee kyllä olemaan täällä, lähetin Ohramyrskyn ja Varpuskynnen hakemaan häntä. Ja sitten hän tulee kärsimään", päällikkö sanoi Käärmeeniskulle, joidenka huutokilpailu oli jo loppunut. Jäätassu höristi korviaan kuullakseen kenestä hänen mestarinsa ja kollisoturi puhuivat.
"En ymmärrä, hän hylkäsi minut tuosta noin vain", raidallinen kissa sanoi, lähinnä itselleen. Oppilas hypähti alas kiveltä ja otti muutaman askeleen lähemmäs kuullakseen paremmin Kuolontähden ja Käärmeeniskun keskustelusta. Hän kuitenkin jo arveli, että kyse oli Matukasta, joka oli taas lähtenyt pidemmälle seikkailuretkelle.
"Onko Kuolontähti koskaan kertonut sinulle, että liikkeesi eivät todellakaan ole sulavimmasta päästä?" Kuului yhtäkkiä ääni Jäätassun takaa. Punaoranssi naaras käänsi hurjistuneen katseensa taaksensa ja kohtasi Myrkkymarjan, joka oli juuri tullut ulos parantajien pesästä. Oppilas tuijotti vihaisena parantajaa, joka katsoi häntä takaisin laiskalla katseella.
"Mistä sinä sen tiedät, sanoiko hän niin?" Jäätassu sihisi yhteen puristettujen hampaiden välistä. Pimeyden metsän hengille kiitos ettei kukaan muu ollut kuulemassa kirjavan naaraan kommenttia, oppilas olisi vajonnut vain vielä alemmas klaanitovereidensa keskuudessa. Myrkkymarja tuhahti ääneen.
"Minä näen sen aivan selvästi omilla silmilläni", parantaja sanoi ja käveli punaoranssin naaraan ohi, jättäen tuon itsekseen kiehumaan leirin laitamalle.
"SINÄ ET YMMÄRRÄ!!" Jäätassu kiljui myrkynvihreäsilmäisen kissan perään, saaden monen kissan katseet kääntymään puoleensa. Hänen teki mieli itkeä, muttei kehdannut tehdä sitä leiriaukiolla. Mitä Myrkkymarja edes tiesi mitään sulavuudesta, hän itsekin oli kankeajalkainen parantaja! Ja sitäpaitsi oppilas oli reväyttänyt pari auringonnousua sitten takajalkansa Kuolontähden kanssa harjoitellessaan, joten hänellä oli syykin olla kankea! Punaoranssi naaras käänsi katseensa pois kirjavan naaraan jo kadonneesta hahmosta ja katsahti taas päällikkönsä ja Käärmeeniskun suuntaan. Kaksikko jatkoi samaan tahtiin keskusteluaan, eivätkä olleet tuntuneet välittävän Jäätassun kiljumisesta.
"Mutta kun hänet saadaan kiinni, hän saa maksaa teostaan sinulle ja meille kaikille kenet hän jätti. Kaikki jotka jättävät Luuklaanin ja pettävät minut tulevat maksamaan", musta naaras sihisi ja katseli ympäri Luuklaanin leiriä. Hänen katseensa jäi oppilaaseen, joka luimi korviaan kohdatessaan mestarinsa katseen.

”Kokoontumisen jälkeisenä aamuna me hyökkäämme Puroklaaniin.”
Hetki sitten Tihkutassu oli hieman harmitellut, ettei tällä kertaa ollut lähtemässä mukaan kokoontumiseen, mutta nyt Varistähden sanat riipivät hänen selkäänsä kuin kynnet. Hän vaipui hetkeksi hiljaisuuteen niin kuin klaanitoverinsa kaikkialla ympärillä, ja jäi sitten tuijottamaan oudoksumisesta laajentunein keltaisin silmin leveälapaista päällikköä, joka istui Suurkivellä ja katsoi röyhkeän kunnianhimoisella katseella kissojaan. Ilmoitus aiheutti monenlaisia reaktioita.
”Oli jo aikakin!” Linnunsiipi huudahti.
Tihkutassu katseli tiiviisti huolestuneena Ruostetassun mestaria, ja kääntyi vierellään istuvan veljensä puoleen. Kolli vaikutti rennolta, mutta Tihkutassu näki hänen vihreissä silmissään pienen, epäileväisen kiillon; kasvoillaan punaruskealla oppilaalla oli kuitenkin leppoinen ilme. Ruostetassu tunsi sisarensa hakevan hänen katsettaan ja kääntyi hänen puoleensa. Tihkutassu oli juuri kysymässä kollilta tuon mielipidettä, kun Varistähti jatkoi. Päällikön äänensävy sai kummankin oppilaan jännittymään. Suuri, savunharmaa kissa selosti sotasuunnitelmansa itsevarmasti.
”Tuo kahdessa osassa hyökkääminen on hyvä ajatus”, Ruostetassu kuiskasi Tihkutassun korvaan. Naaras nyökkäsi pienesti.
#Niin kai. Jos taisteleminen on pakollista, parempi tehdä se kunnolla.#
”Kai leiriin on jäämässä vartijoita?” Tihkutassu käännähti katsomaan taakseen. Tiikerisydän väitteli päällikkönsä kanssa nyt hätäinen katse tummissa silmissään. Naaraan viha ja Varistähden kylmä reaktio siihen sai Tihkutassun ristiriitaiset tunteet taistelusta kasvamaan. Naarasoppilas vilkaisi Vasanloikan suuntaan nähdäkseen mitä naarassoturi oli tilanteesta mieltä. Mestarin kasvoilla häilyi pieni tyytymättömyys, ja Tihkutassun katseen nähdessään hän pudisti päätään oppilaalleen tiukasti, kuin käskeäkseen katsomaan pois. Sanattomasti harmaakuvioinen kissa kääntyi taas kohti päällikkön ja kuningattaren riitaa. Tiukan sanaharkan päätteeksi Tiikerisydän perääntyi pentutarhaan, ja Tihkutassu katsoi hänen peräänsä vielä pitkään pahoittelevasti.
Varistähti jatkoi jälleen, kylmä liekehdintä silmissään.
”Mukanani ensimmäisen aallon hyökkäyksessä ovat Pilvipyrstö, Kotkakanjoni, Linnunsiipi, Syreenikukka, Oksakatse, Kuiskauspyyntö, Lehmusvarjo, Kaamostassu, Salamatassu ja Ruostetassu.”
Tihkutassu vilkaisi veljeensä, joka korjasi asentoaan suoremmaksi kuullessaan oman nimensä. Kollin vihreät silmät alkoivat kiilua ilkikurisesti.
”Nummipyörteen kanssa toiseen aaltoon menevät Vasanloikka, Piikkiraita, Mustakynsi ja Tihkutassu. Tammiturkki, sinä tulet Neljän virran tammelle ja odotat haavoittuneita kissoja takaisin ja autat heitä. Lehtitassu jääköön leiriin ja auttakoon heitä täällä, ketkä tänne selviävät.”
Tihkutassun niskavillat nousivat, kun hän kuvitteli mielessään itsensä taistelun pyörteisiin. Vaikka osittain hän olikin odottanut pääsevänsä mukaan ja pääsevänsä näyttämään viimeinkin taitonsa taistelukentällä, tunne oli epätodellinen. Innostus sai naaraan puristamaan kyntensä tiukasti kylmään maahan. Hänestä tulisi pian taistelija, sellainen soturi kuin Kuutamoklaanilaisen pitikin olla.
Klaanikokouksen päätyttyä leiriaukio alkoi pikkuhiljaa tyhjentyä. Kiihkeää keskustelua ja eri mielipiteitä taistelusta kuului joka puolelta, ja niitä huolestuneena kuunnellen Tihkutassu tassutteli Vasanloikan luokse jäykästi. Kuiskeet ympärillä saivat Tihkutassun taistelunhuuman laantumaan hieman.
”Huomisesta tulee tärkeä päivä”, raidallinen soturi naukui nähdessään oppilaansa ja katseli sirrillään olevilla silmillään jonnekin hänen ohitseen.
”Mene jo nukkumaan, herätys on varmasti aikainen.”
Tihkutassu nyökkäsi myöntävästi. Naaraalla oli Vasanloikalle paljon sanottavaa illan tapahtumista ja näki, että mestarillakin oli jotain mielessään mutta totteli häntä silti.
Tihkutassu värähti, kun tunsi oppilaiden pesän sisäänkäynnin yläosan raapaisevan selkäänsä, kun hän ojentautui sujahtamaan sisään pesäänsä. Niin ei ollut ennen käynyt. No, olihan hän kasvanut jo aikuisen kokoiseksi, niin kuin valtava Ruostetassu, joka asetteli nyt käpäliään mahtumaan sammalpetinsä sisään sisarensa vierelle. Tihkutassu käpertyi aloilleen, ja katsoi kun Kaamostassu, Salamatassu ja Hämärätassu supisivat toisilleen. Ruostetassu huomautti jostain toiselle uusista oppilaista, Leijonatassulle, joka tuhahti vastaukseksi. Tihkutassu väräytti viiksiään huvittuneena ja painoi päänsä sammalille, sulkien silmänsä. Oppilaat vaikuttivat puheidensa perusteella kaikki olevan innoissaan taistelusta. Tihkutassukin antautui lopulta jotenkin tutulta tuntuvalle tunteelle, ja vaipui kevyeen uneen, omaan sankaritarinaansa, jota varjosti pieni hermostuneisuuden tunne.

//AA en oo kirjottanu pitkään aikaan taistelusta ja ootan kyllä että pääsee kirjottaan!:-D Koitin jättää tätä tarinaa vähän lyhyemmäksi että sitten itse taistelusta sais kirjotettuu ’kunnon’ tarinan.

Leijonatassu oli tyytyväinen, hän pääsisi takaisin oppilaiden pesään yrteiltä haisevasta parantajaluolasta. Oppilas oli viimeaikoina viettänyt todella paljon aikaa Nummiklaanin parantajien pesässä, mutta hän kyllä tiesi syyn sille. Leopardilaikku oli alkanut pitämään oppilaalleen todella kovia taistelu- ja metsästysharjoituksia, minkä takia kermanvaalea kolli sai rampata parantajilla vuorotellen nyrjähtäneiden tassujen, revähtäneiden lihasten ja liian syvien haavojen takia. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ollut ainoana potilaana, vaan viimeiltana Kirkasaamu oli kiikuttanut Hiiripennun Ketunkynnen ja Yötassun luokse, vaatien heitä tutkimaan pennun kunnolla. Tummanharmaa naaras oli yskinyt ja hänen äänensä kuulosti käheältä. Parantajat olivat miltei heti todenneet sen valkoyskäksi, vaikka parantajaoppilas olikin aluksi ehdottanut pelkkää pentuyskää. Kuningatar oli yöpynyt parantajien pesässä ja Leijonatassu oli miltei koko yön saanut kärsiä vähän väliä kuuluvista yskimiskohtauksista. Vaikka hän olikin aluksi nauttinut parantajan pesän hiljaisuudesta nukkuessaan siellä, kun se ei ollut täynnä ympäri pyöriviä oppilaita, oli oppilas pikimmiten pyytänyt vapautusta takaisin normaaleihin askareisiinsa heti aamulla noustessaan. Ennen lähtöään oli hän kuullut, että Hiiripentu oli yön aikana heikontunut. Kermanvaalea kolli oli itsekin huomannut, että pentu hengitti enää katkonaisesti ja valitti hiljaa. Parantajat olivat pohtineet olisiko valkoyskä voinut muuttua noin nopeasti viheryskäksi, milloin kaikki tummanharmaan naaraan kanssa olleet kissat olisivat riskissä itse sairastua. Ketunkynsi oli yrittänyt saada Kirkasaamua lähtemään, mutta kuningatar oli kieltäytynyt, vaikka tiesi itsekin olevansa mahdollisesti vaarassa sairastua valkoyskään. Peippospentu ja Pikkupentukin olivat viimeillan pärjänneet hyvin Usvakarvan kanssa ja yöksi heidän kanssaan nukkumaan oli mennyt Sulkatähti. Vaikka siitä ei oltu klaanille huudeltu, oli Leijonatassu nähnyt miten aikaisin aamulla päällikkö oli siirtynyt pentutarhasta omaan pesäänsä. Oppilas oli juuri tallustamassa oppilaiden pesään, kun leirin sisäänkäynniltä kuului karmaiseva huuto. Kermanvaalea kolli kääntyi katsomaan ja näki Hahtuvaturkin juoksevan huimaa vauhtia häntä kohti. Soturin valkea turkki oli täynnä veriläiskiä ja tuon kasvoilla oli vauhko ilme.
"Ne ketut hyökkäsivät taas!" Soturi huusi, minkä ansiosta kissoja alkoi tulvimaan leiriaukiolle. Leijonatassu ei edes yrittänyt etsiä mestariaan tai kuunnella ohjeita, hän puski itsensä kissojen läpi ja syöksyi uloskäyntitunneliin. Oppilas oli liian monta kertaa kuullut kettukohtaamisista eikä itse ollut päässyt osallistumaan niihin, hän ei päästäisi tätä tilaisuutta kynsistään! Ulos päästyään hän yllättyi nähdessään muutaman puunmitan päässä Leopardilaikun roikkuvan ketun kaulassa, pitäen kiinni henkensä edestä. Taivashalla parhaansa mukaan tasapainoitteli toisen petoeläimen selän päällä ja nuori Karsitassu yritti väistellä teräväviä hammasrivistöä ja vahvoja leukoja, mitkä näykkivät häntä päin. Leijonatassu kuuli useamman parin juoksevia kissoja takanaan, joten hän kajautti ilmoille sotahuudon ja rynnisti kissajoukon kanssa kohti kettuja. Hänen mestarinsa ote ei enää pitänyt ja tuo meinasi pudota Hahtuvaturkin oppilaan päälle, mutta vaaleanruskea kolli ehti juuri ajoissa pois alta. Kun kyseisen petoeläimen huomio oli kiintynyt kokeneempaan soturiin, teki kellertävä oppilas loikan tuon niskan alueelle ja raapaisi ketun lapaa. Eläin karjaisi vihaisen kuuloisena ja ennen kuin Leijonatassu ehti muuta tajuamaan, tunsi hän repäisevän kivun vatsassaan. Vihreäsilmäinen kolli ärähti kivusta ja yritti parhaansa mukaan pitää kiinni, mutta hänen otteensa irtosi ja Leijonatassu tunsi miten hän lensi ilman halki, iskeytyen lumiselle nummelle. Oppilas pyrki pystyyn, mutta kaatuikin pyörtyneenä maahan.

"Leijonatassu...", kuului kuiskaus. Leijonatassu availi silmiään ja näki pilvettömän, sinisen taivaan. Hän tunsi kuinka jokin piti kovaa otetta hänen niskastaan ja kuinka viileä lumi teki vanaa sitä myöten mitä häntä raahattiin.
"Sulkatähti?" Oppilas mumisi itsekseen, yrittäen saada selville kaikkea tapahtunutta. Muistot virtasivat hänen ajatuksiinsa ja äkillinen adrenaliinipurkaus ja tarve päästä takaisin taisteluun täyttivät Leijonatassun.
"Päästä minut äkkiä! Emme muuten voita taistelua!" Kolli suorastaan kirkaisi hysteeriseen sävyyn. Ote hänen niskassaan hellitti vain hieman, niin että Sulkatähti pystyisi puhumaan.
"Sinä pääset kyllä moneen taisteluun vielä, älä siitä huoli", päällikkö sihahti takaisin ja jatkoi oppilaan raahaamista. Kellertävä kolli nosti päätään ja näki puunmittojen päässä vielä kesken olevan tappelun kahden ketun kanssa. Leopardilaikku ja Taivashalla yrittivät kummatkin maasta nakkailla iskuja eläimien kuonoihin, kun Kuurahohde, Valkotäplä, Punatassu ja Naavatassu loikkivat vuorotellen petoeläinten selkiin. Karsitassu, Lehvähammas, Sadeläikkä ja Kuuratassu olivat levittäytyneet taisteluiden ympärille ja seurasivat sitä valmiina jatkamaan jonkun muun sijaan.
"Miksi näin kävi? Miksi annat tämän tapahtua?" Leijonatassu huudahti vielä Sulkatähdelle, joka yhä raahasi häntä kauemmas taistelusta. Päällikkö irroitti otteensa oppilaan niskasta katsoakseen tuota silmiin.
"Minä en ole vaikuttanut asiaan mitenkään!" Hän huudahti ja katsoi kollia tulisella katseella. Oppilasta hermostutti hieman naaraan katseen alla, mutta hän yritti parhaansa mukaan pitää vihaista ilmettä yllä. Sulkatähtihän on ainoa kissa hänen ja kettutappelun välillä, tottakai päällikkö vaikutti siihen!
"Jäämmekö oikeasti vain katsomaan vierestä, kun klaanitoverimme kuolevat? Kun klaanimme häviää taistelun?!" Leijonatassu varmasti kiljuisi kurkku suorana, jos hän pystyisi siihen. Nyt kolli kuitenkin tyytyi vain karjumaan naaraalle. Hän oli jo kääntymäisillään ympäri ja jatkamaan takaisin taistelukentälle, kun tunsi vihlovaa kipua hänen vatsassaan milloin oppilaan näkökenttä pimeni.

"Leijonatassu? Hyvä, että heräsit!" Leijonatassu avasi taas silmiään ja tällä kertaa yllättyi nähdessään jonkun oppilaista vierellään. Tarkemmin katsottuna hän huomasi Punatassun huohottavan hahmon. Kellertävä oppilas muisti nopeasti mitä oli tapahtunut ja ennen kuin luppakorvainen kolli ehti häntä estää, ryntäsi vihreäsilmäinen kissa holtittomasti taisteluun. Osa kissoista oli jo lähtenyt, kuten oli toinen kettukin, mutta toinen oli vielä jäljellä. Naavatassu heitti iskuja ketun kuonoon maasta käsin, kun Kuuratassu roikkui sen kyljessä kiinni. Petoeläin ei ollut yhtä iso kuin se toinen, mutta oli todella suuri riski klaanille. Leijonatassu näki sivusilmällään Sadeläikän juoksevan hänen vierelleen.
"Minä kierrän sen toiselle puolelle, tähdätään lapoihin ja selkään!" Soturitar huudahti. Kellertävä oppilas ryntäsi eläintä kohti, valkoläikkäinen naaras kintereillään. Harmaaturkkinen kissa ohitti vihreäsilmäisen kollin ja käski Naavatassua ja Kuuratassua väistämään. Oppilaat kiisivät pois alta kahden kissan hyökätessä. Ketun etsiessä seuraavaa suupalaa, Leijonatassu hyppäsi elukan selkään samaan aikaan Sadeläikän kanssa. He raapaisivat mojovat arvet ketun selkään ja lapaan. Petoeläin alkoi perääntymään ulvoen, tiputtaen kellertävän oppilaan selästään. Soturitar lähti Kuuratassun ja Naavatassun kanssa ajamaan kettua kauemmas heidän leristään, samalla kun vihreäsilmäinen kolli haukkoi happea ja yritti pysyä pystyssä. Hänen rinnassaan möyri mielihyvä ja ylpeys teostaan. He olivat hänen ansiostaan voittaneet taistelun!

Palatessaan leiriin ja saadessaan vatsassaan olevan haavan täyteen yrttiseosta ja erilaisia lehtiä Leijonatassu istui leirin reunamalle ja jäi kuuntelemaan, kun Sulkatähti kutsui ylpeän oloisena huohottavan Nummiklaanin koolle.
"Kuten kaikki varmasti jos tietävät, ketut hyökkäsivät taas kimppuumme, mutta me voitimme tappelun arvollisesti ja ajoimme heidät pois", päällikkö selitti tyynen oloisena, eikä näyttänyt enää ollenkaan yhtä stressaantuneelta tai vihaiselta, kuin taistelukentällä. Leijonatassu etsi katseellaan mestariaan ja huomasi tuon istuvan ryhdikkäänä eturivissä. Kokeneen soturin niska ja selkäalue oli täynnä turkkiin liimattuja lehtiä, mutta tuo ei ollut tuntevinaankaan niitä. Oppilas menisi varmasti juttelemaan Leopardilaikulla heti kun kokous päättyisi ja pyytäisi arviota taistelutekniikastaan, jos tuo olisi sattunut sitä huomaamaan.
"Valitettavasti parantajien pesä on tällä hetkellä pois käytöstämme Hiiripennun valkoyskän takia, joten joudutte lepäämään omilla pedeillänne. Ketunkynsi ja Yötassu tekevät kierroksia pesästä pesään, joten teidän ei itse tarvitse huolehtia haavoistanne", Sulkatähti sanoi. Leijonatassu vilkaisi parantajien pesälle, mutta käänsi katseensa takaisin päällikköönsä Seinämäkivellä.
"Kuten aikaisemmin selitin, olemme Kuutamokukan kanssa laatineet suunnitelman millä pääsemme ketuista eroon", naaras jatkoi ja katsoi klaaniaan nyt huolestuneella ilmeellä. Ihan kuin hän ei haluaisi jakaa muiden kesken asiaa mitä tietäisi. Leijonatassu siristi silmiään. Hopeaturkkinen kissa sulki hetkeksi silmänsä, ennen kuin kertoi suunnitelmansa;
"Kuten tiedämme, järven lähellä Nummiklaanin ja Puroklaanin välinen joki nousee, mikä luo pienen rotkon välillemme. Suunnitelmana olisi hukuttaa ketut sinne."

”Öh. Kaislapentu! Kaislapentu!”, naaras huusi itku kurkussa. ”Älä mene!” Pentu katsoi takaisinpäin. ”On aika”, tämä totesi. ”Älä! Älä!”, naaras huusi taas. ”On aika”, pentu totesi, tosin kylmemmin. ”Milloin?”, naaras uteli surullisen kuuloisena. ”Ehkä huomenna. Ehkä kuun päästä. Ehkä ei koskaan”, pentu naukaisi surullisin silmin. ”Okei. Mutta jos voin pelastaa sinut. Pelastan”




*******************



”Lumihäntä!”
”Niin?”, Lumihäntä totesi, vieläkin hengästyneenä. ”Lähdet aamupartioon”, Hiiriturkki määräsi. ”Kielopuro voi huolehtia Kaislapennunsta ja Valkopennnusta”
”Okei”, musta naaras naukaisi. ”Mennäänkö?”
”Itseasiassa Tummakajo johtaa partiota. Mukaan tulevat Aamutäplä oppilaineen ja Tiikerikuu”
*Vihdoinki he ymmärtävät*, Lumihäntä ajatteli tyytyväisenä, ja kehräsi: ”Menen nyt!”

//Arvaatteko kumpi pentu on kyseesä?

Lumitassu istui oppilaiden pesän vieressä ja seurasi katseellaan kuinka Lumihäntä suki vuorotellen ympärillään juoksentelevia Valkopentua ja Kaislapentua. Kolmikko näytti olevan hyvällä tuulella vaikka viileä sää sai monen kissan pysyttelemään pesänsä nurkissa. Oppilas hymyili pienesti katsellessaan pentujen menoa. Melkein pystyisi sanomaan, että he kaikki näyttivät onnellisilta, mutta kolli kyllä pystyi huomaamaan pienen surun pilkkeen kuningattaren silmissä. Sen sijaan, että kaksi pientä karvapalloa hyörivät hänen ympärillään, voisi siinä olla niitä neljä. Lumitassu katsoi omiin tassuihinsa miettiessään kuinka hirveältä Lumihännästä oli tuntunut, kun kaksi hänen pentuaan vain vietiin pois naaraan silmien alta.
*Toivottavasti Tulipentu ja Hopeapentu tulevat vielä joskus löytämään takaisin perheensä luo...* Oppilas ajatteli eikä voinut olla ajattelematta omaa tilannettaan ja sitä, kuinka hän toivoisi Haukkakiidon olevan myöskin osa hänen perhettään. Mutta se olisi mahdotonta, asuihan soturitar täysin eri klaanissa kuin Lumitassu. Kollin suupielille nousi pieni hymynpikainen, kun hän ajatteli nummiklaanilaista. He olivat vain muutama auringonnousu sitten kertoneet toisilleen rakastavansa toisiaan, eikä oppilaan ilolle meinannut olla loppua. Seuraavat päivät oli harmaalaikkuinen kissa kulkenut pää pilvissä, mistä oli kyllä saanut kuulla Täpläliidolta, sekä emoltaan. Onneksi mitään sen nolompaa ei ollut ehtinyt käymään. Ruskeat silmät siirtyivät leirin sisäänkäynnille, kun sitä ympäröivät kaislat alkoivat heilumaan siihen malliin, että joku oli leiriin saapumassa. Lumitassu kohotti ryhtiään nähdessään Ututähden ylvään hamon kulkevan peltomyyrä suussaan tuoresaaliskasalle, Kuplatassu perässään. Valkoturkkinen oppilas pudotti kaksi kalaa pieneen riistakasaan ja kääntyi innokas pilke silmissään mestarinsa puoleen. He vaihtoivat nopeasti muutaman sanan, minkä jälkeen päällikkö kutsui Hiiriturkin pesäänsä. Harmaalaikukas oppilas katseli klaaninsa johtajien menoa, mutta käänsi katseensa kuullessaan lähestyvien tassujen askeleet. Ruskeasilmäinen kolli hymyili kohdatessaan parhaan ystävänsä katseen.
"Ututähti sanoi, että arviointini meni todella hyvin. Hän nimittää minut soturiksi heti, kun Hunajavirran ja Kanijalan partiot pääsevät takaisin leiriin!" Kuplatassu sanoi eikä peitellyt innokkuutta äänessään. Lumitassun virne leveni ja hän nousi puskeakseen valkoturkkista oppilasta. Harmaalaikkuinen oppilas päästi lyhyehkön kehräyksen rinnastaan.
"Onnittelut Kuplatassu!" Hän onnitteli parasta ystäväänsä, minkä jälkeen kermanvaalean kollin silmiin syttyi ilkikurinen pilke.
"Minkä uskot saavasi soturinimeksesi? Kuplakana?" Hän vitsaili eikä voinut olla nauramatta, kun näki Kuplatassun järkyttyneen ilmeen.
"Toivottavasti en ainakaan tuota!" Valkoturkkinen oppilas kauhisteli, mutta hymyili veikeästi sen jälkeen.
"Eikö Kuplahammas tai Kuplakorento olisi parempia?" Tuo ehdotteli ja naurahti perään. Lumitassu ei ollut varma oliko hänen ystävänsä tosissaan nimiehdotuksiensa kanssa, mutta päätti itsekin naurahtaa ja jättää keskustelun siihen.

"Saapukoot jokainen metsästämiseen kykenevä Päällikön pesälle klaanikokoukseen!" Ututähti kajautti pesänsä päältä ja katsoi kuinka jo yöpuulle valmistautunut klaani hiljalleen mateli hänen eteensä. Lumitassu istui Kuplatassun vieressä, joka ei meinannut pysyä aloillaan.
"Kuplatassu kiltti rauhoitu! Vaikutat ihan pennulta joka olisi juuri saamassa oppilasnimeään!" Savitassu huokaisi harmaalaikukkaan oppilaan toiselta puolelta. Kermanvaalea kolli ei voinut olla hymyilemättä naarasoppilaan käytökselle, joka onneksi oli pelkkää esittämistä. Tuon silmissä oli nimittäin iloinen pilke. Hänkin oli varmasti yhtä innoissaan hyvän ystävänsä nimitysmenoista, kuin Lumitassukin, ellei jopa innokkaampi.
"Tänä iltana on tullut aika nimittää uusi soturi klaanissamme!" Ututähti sanoi kaikkien kuullen ja laski katseensa oman oppilaansa kohdalle. Kuplatassu ryhdisti jo valmiiksi ryhdikästä olemustaan ja tuijotti mestariaan silmiät ammollaan. Hän vaikutti yhtäkkiä todella itsevarmalta ja näytti jopa rauhoittuvan. Harmaalaikukas oppilas katseli valkoturkkista oppilasta ja mieti koskakohan hänestäkin tehtäisiin soturi. Täpläliito oli lähiaikoina alkanut opettamaan oppilaalleen yhä haastavampia harjoituksia, joten Lumitassu uskoi olevansa koulutuksensa lopussa. Ei häntä vielä varmasti lähiaikoina nimitettäisi, mutta kermanvaalea kolli uskoi aikansa olevan muutaman kuun päässä.
"Kuplatassu, astusitko eteen?" Ututähti pyysi ja koko Puroklaani katseli kuinka valkoturkkinen oppilas asteli ryhdikkäänä päällikkönsä eteen. Harmaalaikukas oppilas tunsi jännittyvänsä ja vilkaistessa sivulleen hän huomasi myös Savitassun olevan täysin liikkumatta. Häntäkin taisi jännittää ystävänsä puolesta.
"Minä Ututähti, Puroklaanin päällikkö pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Kuplatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?" Ututähti aloitti seremonian ja koko Puroklaani seurasi hiljaisena sivusta. Kuplatassu kuulosti selvittelevän ääntään ennen kuin vastasi.
"Lupaan!" Valkoturkkinen oppilas kajautti. Lumitassu pidätti henkeään.
"Siinä tapauksessa Tähtiklaanin voimien kautta annan sinulle soturinimesi. Kuplatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan Kuplamyrskynä. Tähtiklaani kunnioittaa intoasi ja uskollisuuttasi ja hyväksymme sinut Puroklaanin täydeksi soturiksi!" Ututähti loikkasi alas Päällikön pesän päältä ja kosketti kuonollaan entisen oppilaansa päälakea. Kuplamyrsky nuolaisi tuon lapaa.
"Kuplamyrsky, Kuplamyrsky!" Lumitassu ja Savitassu alkoivat huutamaan ystävänsä uutta nimeä mihin kohta koko klaani yhtyi. He olivat myöskin ensimmäisinä onnittelemassa tuota, sekä lähtivät viimeisinä tuoreen soturin luota, kun Kuplamyrskyn piti jäädä yöksi vahtiin.

"Miltä kuulostaisi, jos järjestäisimme pienen pilan Myrskytuulelle?" Pikkupentu supatti sisarustensa korviin. He kaikki kolme olivat painautuneet toisiaan vasten saadakseen lämpöä lehtikadon kylmyydeltä siksi aikaa, kun Kaunokirjo oli lähtenyt tekemään tarpeitaan. Leiriaukiolla ei ollut ketään muita Myrskytuulen ja Aaltotähde lisäksi, Uskosielun johtama metsästyspartiokin oli juuri lähtenyt matkaan. Tuhkapentu vilkaisi sisartaan kysyvällä ilmeellä.
"Miksi haluat järjestää pilan Myrskytuulelle?" Pentu kysyi, kääntyen katsomaan leirin laitamalla istuvaa varapäällikköä ja isäänsä, jotka tyynesti juttelivat keskenään. Tummanharmaa naaras ei olisi ikinä uskaltanut kävellä heidän luokseen ja keskeyttää keskustelua. Ei sinisilmäistä kissaa Aaltotähti pelottanut, mutta Myrskytuuli, vaikkakin hyvin iloinen ja positiivinen kissa, vaikutti Tuhkapennun silmään todella epämiellyttävältä ja jopa uhkaavalta seuralta. Kuten melkeinpä jokainen muukin kolli Vuoritoklaanissa Kurkipentua lukuunottamatta. Pikkupentu huokaisi ääneen ja pyöritteli silmiään.
"Koska minulla on tylsää! Haluan tekemistä Tuhkapentu!" Pikimusta pentu valitti ja vilkaisi vieressään makaavaa Kurkipentua, joka vastasi epäilevällä katseella takaisin. Pentujen välille laskeutui hiljaisuus.
"Tehkää mitä haluatte, minä en ole osallistumassa", kollipentu murahti ja käänsi selkänsä sisarilleen. Tuhkapentu luimi hieman korviaan ja katsoi Pikkupentua, jonka kasvoilla oli vaikeasti luettava ilme. Oli kulunut neljäsosakuu siitä, kun Kurkipentu oli päässyt pois parantajan pesästä murtuneen tassunsa takia, minkä hän silloin sai, kun pentukolmikko päätti livahtaa ulos leiristä. Valkoturkkinen kissa varmasti vieläkin ajatteli tapahtunutta eikä varmastikkaan halunnut osallistua enää yhteenkään juoneen mitä hänen pentuetovereidensa suusta kuuluisi. Tummanharmaa pentu tunsi syyllisyyttä tapahtuneesta, olihan se ollut hänen ideansa lähteä silloin leiristä. Pikkupentu siirtyi lähemmäs sisartaan ja katsoi tuota vihreillä silmillään.
"Kai sinä nyt edes olet mukana tässä?" Pikimusta pentu kysyi ja vilkaisi suuntaan missä Myrskytuuli ja Aaltotähti vielä juttelivat. Tuhkapentu luimi korviaan eikä vastannut tuolle hetkeen. Hän ei haluaisi lähteä mukaan pilaan, muttei myöskään haluaisi pahoittaa pentuetoverinsa mieltä.
"Milloin me tekisimme tämän pilan?" Tummanharmaa pentu kysyi.
"Vaikka silloin, kun hän on yksin. Ei isä kauaa tuossa jaksa jutella", Pikkupentu sanoi itsevarmasti ja he molemmat kääntyivät katsomaan kahta Vuoristoklaanin johtajaa. Kuin käskystä, Aaltotähti naukui hyvästinsä ja lähti tassuttelemaan omaa pesäänsä kohti, luoden pennuilleen lempeän hymyn matkallaan. Pikimusta pentu ei meinannut pysyä nahoissaan, vaan oli heti repimässä sisartaan pystyyn heidän isänsä kadotessa näköpiiristä.
"Mennään mennään!" Pikkupentu hoputti Tuhkapentua, joka juuri pysyi jaloillaan niin nopean lähdön takia. Tummanharmaa pentu sai kuitenkin kokea ikävän äkkipysähdyksen, kun hän meinasi törmätä Korpinkutsun jalkoihin.
"Varokaas vähän pennut!" Kokenut soturi huudahti ja loikkasi pois kahden naaraspennun päältä. Sinisilmäinen kissa jäi jäätyneenä paikalleen, kun kollin vihaiselta vaikuttava katse kävi heissä.
"Anteeksi Korpinkutsu!" Pikkupentu pyysi anteeksi pikimustalta kissalta, joka jatkoi matkaansa ja näytti menevän suoraan Myrskytuulen luo. Tuhkapentu yritti kerätä itseään samalla, kun hänen sisarensa hymähti tympeästi.
"Nyt meidän juonemme on pilalla!" Pikimusta pentu murahti ärtyneenä. Tummanharmaa pentu ei enää vastannut pentuetoverilleen, eikä jäänyt kuuntelemaan mistä Myrskytuuli Korpinkutsun kanssa keskustelisi vaan palasi takaisin veljensä luo ja asettautui tuon kylkeen kiinni.

Hiisku heräsi auringon paistaessa metallisen laatikon alle, jonne hän oli kyhännyt pesänsä. Ei paikka mukava ollut, ei sitten yhtään, mutta hän oli keskellä suuren suurta kaksijalkalaa, eikä muita paikkoja ollut löytynyt.
Hiisku oli vaeltanut nyt jo kauas kodistaan - tai entisestä kodistaan. Hän oli tavannut ilkeitä kulkukissalaumoja ja mukavia erakoita, kuten erään samanikäisen Lehti-nimisen kollin. He eivät kuitenkaan olleet tulleet oikein juttuun, joten Hiisku oli edelleen vailla matkakumppania.
Nyt olisi jatkettava matkaa kohti tuntematonta. Musta kissa nousi ylös kolauttaen päänsä metallilaatikon pohjaan, joka oli hänen pesänsä katto. Hän kirosi mielessään, mutta hiipi sitten matalana pois vuoteeltaan. Päästyään ulos hämärästä pesästä, Hiisku venytteli ja katseli ympärilleen. Pohdittuaan siinä hetken, naaras päätti lähteä suuntaan, jossa näki kaukana siintävän metsikön.

// Toosi toooosi lyhyt, mut jotain sain aikaseks... :)

12 luku



-Ylös sieltä! Tökin unissaan tuhisevan Lehtitassun hengityksen tahdissa hitaasti kohoilevaa vatsaa.

-Älä, anna kun nukun ensin. Kolli murahti ja käänsi kylkeä edes raottamatta sinisiä silmiään.

Muljautin äkäisesti leimuavia silmiäni vaalean ystäväni selälle ja tömistelin ulos oppilaiden pesästä yrittäen kuitenkin epätoivoisesti varoa muitten häntiä ja muita ruuminosia, joiden omistajat olivat vielä syvässä unessa kuten tummanruskea Pöllötassu joka huitoi käpälillään ilmaa ja maukui levottomana aina, joka iskun välissä. *Minähän en aio koko päivää torkkua kuin mikäkin kotikisun rontti! * Huitaisin äreänä pitkällä hännälläni pikimustaan turkkiini ärsyttävästi takertuneen tummanvihreän sammaleen pois. Nostin katseeni kohti taivasta, jolle ei ollut vielä noussut kuin hieman purppuran väriä, taivas oli kaunis taideteos jonka uumenissa lepäsivät Tähtiklaanilaiset oman elämänsä jälkeen, ei suinkaan hyödyttöminä vaan yhtä tärkeinä kuin kynnet ovat kissalle. Laskin katseeni ja tarkastelin vihreät silmät tarmosta sirrillään aukiota, harmikseni yksikään soturi tai kukaan muukaan ei ollut vielä noussut, etanatkin olisivat nousseet nopeammin kuin he. *Klaanin olisi aika terästäytyä, ei tästä tule mitään jos kaikki vain torkkuvat ja muut klaanit väijjyvät nenän edessä! * Koukistelin kärsimättömänä pitkiä kynsiäni ja tuhahdin turhautumisesta, halusin tehdä jotain hyödyllistä enkä vain rampata herättelemässä “etanoita” ja saada päälle vielä tutisuttavia toruja. *Voisin saalistaa* Vilkaisin huolissani pikkuruista tuoresaaliskasaa, jossa oli vain kohmettunut harmaa hiiri ja jo harmahtava oravan rääpäle. Huokaisin pudistellen päätäni. Lähdin askeltamaan rivakasti kohti leirin uloskäyntiä. *Pitäisikö sittenkin herättää Tomukukka?* Pysähdyin hetkeksi miettimään mahdollisuuksia. Päätin lähteä metsälle yksin jotta en herättäisi Tomukukan lisäksi muita.

//Maailman lyhyin tarina taas kerran... :) hyvä että saa edes jotakin kirjoitettua!//

Pehmeä kuura peitti tiheää aluskasvillisuutta ja kimmelsi aamun hämärässä. Hohde heijastui Tihkutassun keltaisiin silmiin, kun naaras hengittäessään tarkkaili hiljaa ylös nousevaa, sakeaa höyryä. Oppilas tunsi yön pistelevän viileyden vielä turkissaan.
Suuri kissajoukko kulki tasaisesti eteenpäin. Tahti oli ripeä, ja reviirinsä läpeensä tuntevat kissat pujottelivat läpi tuttujen puunrunkojen ja pitkin lumeen tallattuja, liukkaita metsäpolkuja. Suurin osa heistä oli hiljaa, osa koukisteli välillä kynsiään ja pysähtyi pieneksi hetkeksi venyttelemään, ei kuitenkaan niin kauaksi että olisi jäänyt jälkeen. Tihkutassu näki väläyksen Varistähden vakavina tuikkivista, tuimista jäänsinisistä silmistä jotka nyt johtivat joukkoa. Ne saivat naarasoppilaan turkin pörrölle. Kissa vilkuili ympärilleen, ja näki selvästi muidenkin kissojen olevan levottomia. Vain muutama pystyi pysymään kylmänviileänä. Tihkutassu ei tiennyt, mitä olisi eniten taistelulta odottanut. Kunniaa, vai kuolemaa? Tuskaa, vai jotain aivan muuta?
Klaani saapui pian Neljän virran tammelle. Jännitys alkoi kipristellä Tihkutassun käpälien pohjissa, kun hän klaanitovereidensa mukana ohitti tammen ja ylitti Puroklaanin hajurajan. Naarasoppilas väräytti viiksiään kiihtyneenä, ja uskaltautui vilkuilemaan ympärilleen, kun mistään ei kuulunut merkkejä siitä, että joku puroklaanilaisista olisi huomannut toisen klaanin tunkeutumisen.
Maasto oli lumista ja hieman autiota. Tihkutassulla oli suojaton olo ilman valtavia kuusipuita ja korkeaa aluskasvillisuutta. Ympärillä kasvoi pensaita ja kaisloja. Pajukko reunusti piennarta. Jokea, jonka vierellä Kuutamoklaani kulki, peitti ohut jääkerros.
”Tuonne kaislikkoon”, Vasanloikan sihahdus kuului matalana kuiskauksena Tihkutassun korvan juuressa. Oppilas nyökkäsi hämmentyneenä, ja huomasi että edessä häämötti tiiviiltä vaikuttava vatukkapensaikko, josta kumpusi vahva kissan ja kalan löyhkä. Tuuli puhalsi haikeasti, kun ensimmäisen aallon hyökkääjät lähtivät hiipimään hiljaisesti kohti leiriä. Tihkutassu seurasi oman aallonsa hyökkääjiä rinteeseen, ja asettui muiden mukana istumaan tiheän kaislakerroksen taakse. Ylle kaartuva pajukko oli hänestä turvallisen, melkein kodin tuntuinen. Edessä vihertävät, suipot kaislat heiluivat kuin levottomina. Niiden välistä tarkkaavaisesti viikset väristen Tihkutassu seurasi, kuinka kuin varjot Kuutamoklaanilaiset hiippailivat kohti vatukkatiheikköä. Varistähden valtava, tumma hahmo sujahti sisään. Pian sen jälkeen korviasärkevä, raivokas ulvaisu halkaisi ilman. Tihkutassu ei tiennyt, oliko se ollut Varistähti vai kenties joku puroklaanilaisista. Naaras ummisti silmänsä kuin keskittyääkseen ja yritti saada särkevää huutoa pois päästään, kun Puroklaanin leiristä alkoi kuulua muitakin ääniä – yllättyneitä huudahduksia ja taistelevien kissojen vihaista ärinää.
”Ei vielä”, Nummipyörre rauhoitteli kissojaan, joiden hännät nykivät ja silmät kiiluivat malttamattomina. Tihkutassu siirteli tassujaan, kun levottomuus alkoi nykiä hänenkin hännänpäässään.
#Milloin, milloin?#
”Nyt”, Nummipyörre totesi koettuaan ajan oikeaksi, ja viittoi hännällään kohti leiriä.
Tihkutassu tunsi käpäliensä lentävän rinnettä alas. Oppilaan sydän pamppaili kuitenkin raskaasti, ja sujahtaessaan vatukkapensaan alta sisään leiriin, hänen suunsa täyttyi Puroklaanin happamasta ominaistuoksusta. Vaikka hän oli haistanut hajun ennenkin kokoontumisissa ja leirin ulkopuolella, oli se nyt niin vahva, että se sai naaraan hetkeksi pysähtymään. Silloin Piikkiraita pöllähti taistelualueelle hänen viereensä, ja klaanitoverin päästämä, ilkeä sähähdys sai Tihkutassun taas tolpilleen. Naaras loikkasi vaaleanharmaan kollin perässä kissamereen ja tarrasi kiinni kynsillään ensimmäiseen tuntemattomaan kissaan. Valkoinen, pitkäturkkinen oppilas pyrki ravistamaan hänet selästään, mutta onnekseen Tihkutassu huomasi olevansa tällä kertaa suurempi ja voimakkaampi.
#En tiedä mitä tehdä!# Naarasoppilas ajatteli huojentuneena, kun loikkasi alas puroklaanilaisen selästä ja läimäytti kollia kuonoon. Hämmennys ja viha silmissään tuo iski ja tähtäsi kohti Tihkutassun jalkoja. Naaras loikkasi sivulle ja tuuppasi hänet kumoon, kiittäen mielessään soturikoulutuksen suomia refleksejään. Puroklaanilainen ei kuitenkaan käynyt heittopussiksi, vaan nousi oitis ylös ja paljasti hampaansa syöksyessään kohti Tihkutassua. Valkean kissan hurjuus sai Tihkutassun omatunnon soimaan. Hän ei tiennyt tämän kissan nimeä, ja hän tuskin mielellään tutustuisi Tihkutassuun taistelun jälkeen.
Ennen kuin harmaakuvioinen kuutamoklaanilainen kerkesi väistää tai ottaa vastaan valkean kollin iskun, hän tunsi jonkun raastavan selkäänsä. Naaras käännähti ympäri kivusta nähdäkseen huohottavan, tabbykuvioisen kollioppilaan, jonka kuonosta tihkui verta. Kauhu iski Tihkutassuun, kun hän tajusi kääntäneensä juuri selkänsä toiselle vastustajalleen.
#Tämä ei ole mitään leikkiä.# Naaras alkoi haistaa veren metallisen, epämiellyttävän hajun.
#Ehkä en enää koskaan palaa kotiin.#
Hetken ajan Tihkutassu jäi lamaantuneena odottamaan valkean kollin kynsien iskeytytymistä selkäänsä. Kun iskua ei tullut, kuutamoklaanilainen pyörähti pois päin kahdesta vastustajastaan luodakseen etäisyyttä.
”Ruostetassu!” veri kohahti Tihkutassun korvissa, kun sisar näki veljensä ruosteenpunaisen, tahmean ja rasvaisen turkin ja kollin painavan valkeaturkkista oppilasta maahan. Tabbykuvioinen puroklaanilainen murisi ja syöksähti kaksikkoa päin. Tihkutassu puski ikätovereitaan kohti ja työnsi rajusti tabbykuvioisen tieltä, ja ajautui painimaan tuon kanssa pöllyävään, loskaiseen maahan.
Nimettömän oppilaan kynnet viuhtoivat Tihkutassun kasvoja vimmatusti. Vaikka kollilla ei ollut raakaa voimaa, hän taisteli kuin henkensä edestä. Naaras tunsi korviansa kynsittävän, mutta polki vastustajansa vatsaa ja sai lopulta käännettyä tuon alleen kokoetunsa avulla. Kollin silmissä välähti pelko, kun Tihkutassu painoi toisen tassunsa tuon kurkulle, aikeinaan vain pitää häntä aloillaan.
#En ikinä voisi tappaa toista kissaa#, naaras ajatteli ja nielaisi. Takaansa hän kuuli raskaan huokaisun, kun Ruostetassu loikkasi sisarensa vierelle, tassut vapisten, korjaten kuitenkin asentonsa nopeasti.
”Mennään Tihkutassu!”
Naaras nyökkäsi, ja hyppäsi pois voittamansa, uupuneen oppilaan päältä, joka luikki nopeasti auttamaan Ruostetassun tainnuttamaa klaanitoveriaan.
”Siinäs näkivät mistä kuutamoklaanilaiset on tehty”, Ruostetassu uhosi vihreät silmät kiiluen hurjasti, samalla kun kieritti katsettaan ympäri aukiota nähdäkseen oliko kukaan klaanitoveri avun tarpeessa. Kolli näytti muuten hyvinvoivalta, mutta tuon turkkiin oli sekoittunut verta ja lunta, ja tuon toiseen korvaan oli viilletty pahasti, niin että se vuosi vuolaasti. Tihkutassu ravisti turkistaan pölyn huojentuneena. Naaras ei juurikaan ollut ottanut osumaa äskeisestä yhteenotosta, edes selän syvää haavaa ei kirvellyt. Hän huomasi tuntevansa olonsa yllättävän keveäksi. Hengitys höyrystyi ilmaan aamua tiheämmin. Maa oli värjäytynyt punertavaksi. Tihkutassu puristi kyntensä siihen, ja katseli, kuinka uhkarohkeasti Ruostetassu sujahti taistelun tiimellykseen. Sivusilmällään naaras huomasi Kaamostassun ajautuneen painiin jonkun soturin kanssa. Suuri oppilas ei tuntunut hakevan apua elekielellään, mutta Tihkutassu huomasi toisen puroklaanilaisen hiipivän kohti kaksikkoa, aikeissaan yllättää kuutamoklaanilainen. Asiaa enempää ajattelematta harmaa oppilas keskeytti vieraan, punaruskean naaraan loikkaamalla kiinni tuon kylkeen niin, että kissa menetti tasapainonsa. Sen jälkeen hän upotti hampaansa tuon lapaan ja ravisti. Vastustaja sähähti. Tihkutassu luimisti korviaan, ja otti parhaansa mukaan puroklaanilaisen käpäläniskut vastaan.

//Toivottavasti tästä tuli ihan järkevä! Nyt kirjottamaan Paarmalla,, :d