top of page

Arkistoituja tarinoita 2020-2023


Tarinat ovat järjestyksessä vanhimmista uusimpiin.

Lumihäntä~Puroklaani

Summer s

Lumihäntä katselu ympärilleen. Soturien pesän pimeys oli lohduttava. Ja se tuuditti Lumihännän uneen. Mutta juuri kun Lumihäntä oli nukahtamassa Hiiriturkki asteli sisään. "Voisitko lähteä iltapartioon Tummakajon, Kotkamielen, Kettutassun ja Liljatuulen kanssa?", Hiiriturkki kysäisi ohimennen. "Liljatuuli kertoi että odotat pentuja. Raikas ilma tekisi sinulle varmasti hyvää". Lumihäntä mietti hetken. "Hyvä on", hän viimein vastasi.

Kun Lumihäntä oli palannut iltapartiosta hän ei enää kestänyt sekuntiakaan. Pentujen potkinta ei ollut paha mutta Lumihäntä oli nähnyt Tumman ja Harmaan, sillä tavalla hännät yhdesssä kietoutuneina kuin ennen hänellä ja Harmaalla. Pahoinvointi lisääntyi ja Lumihäntä istahti maahan haukkomaan henkeä. Pennut eivät syntyisi vielä ainakaan viiteen auringonnousuun. Lumihäntä istahti maahan ja hetken päästä nukahti.

Lumihännän unet eivät muuttuneet. Kuiskaus kuului aina. ”Varo pentua”, ja niin edelleen. Kun hän lopulta heräsi aurinko oli jo nousemassa. Lumihäntä huomasi nukkuneesa maassa ja häntä hävetti kun jotkut katselivat. Lumihäntä siirsi makuualuset pentutarhaan koska hän ei pystynyt tekemään yksinkertaisesti mitään. Pentutarhassa istui yksi kuningatar, Kielopuro. Kielopuro oli ennen kaunis naaras jolla oli sädehtivä hopeanhohtoinen turkki. Kun Kielopuro oli jäänyt ukkospolulla hirviön alle tämän etutassu oli vakavasti vaurioitunut. Kielopurosta oli tullut kuningatar joka auttoi pentujen hoitamisessa. Kun Lumihäntä rojahti vuoteelle Kielovirta tervehti häntä. "Aamutäplä lähti vasta mutta uusia näköjään piisaa. Tervetuloa!", Kielopuron pehmeä ääni tervehti. Naaraalla ei ollut pentuja vaikka tämä oli vanhan soturin ikäinen. "Hei, Kielopuro", tervehdin naarasta. Sitten Kielopuro lähti pesästä ja palaisi vähän ajan kuluttua. "Toin tuoresaalista. Kelpaako". Haisteli ilmaa. Vesimyyrän tuoksu leijaili Lumihännän nenään. Hän oli ahne ja hotkaisi vesimyyrän tuossa tuokiossa,

//Joo Kielopuro pitää lisätä. Naaras esiintyy edukseen monessa tarinassa ja tästä tulee Lumihännälle kuin emo. Kielopuro-Solakka hopeanhohtoinen naaras. Kielopuro on hyvä pitämään salaisuuksia.

Lumihäntä siirtyy kuningatarten joukkoon ja tapaa uuden ystävän.^^ 8 Kokemuspistettä!
- J

Hiisku, kulkukissa

riverfurii

Hiisku tarkkaili ympärilleen varautuneena. Hän tiesi kuinka vaarallista olisi vaeltaa kaksijalkalan toiselle puolelle. Hän oli kuitenkin kuullut, että siellä, kanjonissa, olisi toisia kissoja, jotka taistelivat ja saalistivat kuten hän. Mutta hän halusi oppia enemmän ja arveli, että nämä kissat auttaisivat häntä siinä. Hiiskun oli pakko lähteä tästä vanhasta ladosta, jossa oli nukkunut melkein kahden kuun ajan kaikki yönsä. Musta naaras oli päättänyt vaihtaa elämänsä suuntaa hylätystä kulkukissasta joksikin suuremmaksi ja tärkeämmäksi. Ennen kaikkea hän halusi, että hänelläkin olisi tehtävä ja tarkoitus tässä suuressa maailmassa.

Hiisku ponnisti ylöspäin ja sai juuri ja juuri kiinni linnusta. Hänen siniset silmänsä kiiluivat innosta, kun hän puraisi lintua niskaan. Tämä oli hänen mehevin saaliinsa muutamaan auringonnousuun ja tästä hän nauttisi täysin rinnoin. Hiisku oli päättänyt, että tänä päivänä hän lähtisi matkaan. Hänellä oli kaikki mitä hän vain tarvitsi. Kylläinen vatsa, lämmin turkki tuulelta suojaamaan ja kulkukissan suuntavaisto, jonka ansiosta hän ei tulisi eksymään matkan varrella.

Tähän asti Hiisku oli selvinnyt hyvin matkastaan joka ei vielä ollut kovin pitkällä. Naaras oli jättänyt ladon heti herättyään ja nyt hän saattoi erottaa auringon pilkistävän paksun pilviverhon takaa. Hän päätti pysähtyä saalistamaan pienelle metsäiselle alueelle, joka vaikutti siltä, että sieltä löytyisi paljonkin riistaa. Kuitenkin kun Hiisku maisteli ilmaa hän tunsi riistan hajun sijasta ukkospolun tunkkaisen katkun. Hiiskun nenä nyrpistyi, kun hänen nenäänsä tulvi ällöttävä haju. Hän päätti kävellä metsikön läpi ja ylittää ukkospolun.

Pian musta kulkukissa huomasi seisovansa valtavan, ainakin kymmenen ketunmittaa leveän hirviöistä täyttyvän ukkospolun vieressä. Naaras ei ikinä ollut nähnyt niin isoa ukkospolkua kuin tämä. Hiiskun ohitse jyristi kiilusilmäinen hirviö ja vaistomaisesti hän hyppäsi sivuun. *Miten minä ikinä voin päästä tuon yli juoksematta suoraan hirviön alle?*, Hän mietti kauhuissaan. Sitten Hiiskulla välähti. Ukkospolun keskeltä kulki ruohokaistale, jossa hän voisi levähtää ja etsiä sitten toisen välin josta pujahtaa toiselle puolelle ukkospolkua. Hän ryhtyi tuumasta toimeen. Muutama hirviö jyrisi hänen ohitseen ennen kuin tuli sopiva väli, josta Hiisku pääsi helposti pujahtamaan ruohokaistaleelle. Hän odotti hetken kunnes huomasi taas pitkän välin hirviöjonojen välissä. Hän juoksi niin nopeasti kuin vain suinkin pystyi ja pääsi toiselle puolelle juuri ennen kuin suuri hirviö hurisi hänen ohitseen.

Ukkospolun toisella puolella sijaitsi toinen metsikkö, jonka keskellä virtasi puro. Hiisku päätti saalistaa tässä ja jäädä sitten nukkumaan, jotta voisi jatkaa matkaa aamuvarhaisella. Hän haistoi oravan ja huomasi sen natustamassa käpyä suuren männyn juurella. Kulkukissa tarkisti tuulen suunnan ja lähti sitten hiipimään saalistaan kohti. Hän oli päässyt jo lähelle, kun orava huomasi mustan turkin ja lähti hädissään kiipeämään puunrunkoa ylös. Hiisku yritti hypätä sen kiinni, mutta orava oli jo liiaan korkealla. *Ketunläjät*, Hän kirosi mielessään.

Loppujen lopuksi Hiisku sai saaliiksi kaksi vaivaista päästäistä ja ne syötyään kävi nukkumaan sammalista kokoamalleen pehmoiselle pedille.

//Tosiaan tuo Hiiskun kaksijalkala oli paljon kauempana kuin esim. se kaksijalkala, jossa Harmaa ja Tumma asuvat

Kohti uutta tarkoitusta! Onnea ja 15kp:ta matkaan!
-Magic

Tiikerikuu~Kuutamoklaani

Summer s

Tiikerikuu tunsi sen. Hän oli yksinäinen. Tiikerikuu oli monesti onnistunut naurattamaan naaraita mutta kukaan ei tullut Tiikerikuun luokse kumppanihaussa. Naaraita oli kiinnostanut enemmänkin muut kollit. Pilvipyrstö, Kotkalanjoni, Okakaste, Piikkiraita, ja kaikki muut. Kun hän oli hiippailut kokoontumiseen siinä toivossa että näkisi Vuoristoklaanin naaraita tai edes Nummiklaanilaisia, hän oli saanut tyytyä Puroklaanilaiseen Lumihäntään. Mutta hurmaava naaras oli astunut puskaan joten Tiikerikuu takelteli tälle valheita. Tiikerikuu työnsi ajatuksen mielestään ja lähti partion perään. Piikiraita, Mustakynsi, Linnunsiipi ja Ruostetassu odottivat. "Mitä te odotatte? Mennään!", Tiikerikuu huusi ja yritti kuulostaa vakuuttavalta. Muut tuhahtivat ja lähtivät.

Partiossa kukaan ei puhunut mitään Tiikerikuun kanssa ja hänelle alkoi tulla epämukava olo. Linnunsiipi joka johti partiota ei puhunut mitään muillekaan. Sitten Tiikerikuu muisti Kaarnasydämmen ja häntä alkoi ahdistaa enemmän. Naaras oli Tiikerikuun entinen kumppani. Lilja, Tiikerikuun ja Kaarnasydämmen pentu oli myös erakoitunut kun Kaarnasydäm karkotettiin.

Kun partio lopulta palasi kaikki väistyvät ja silloin Tiikerikuu tajusi. Vika ei ollut hänessä vaan siinä että Kaarnasydän oli hänen entinen kumppani. Sitten Varistähti maukui hiljaa,"Toivottavasti SINÄ et petä klaaniasi". Tiikerisydämmen olo ei ainakaan parantunut. Lopulta hän otti päästäsen ja nakersi sitä hiljalleen soturien pesässä.

Naishuolia, vai? Ehkä se siitä vielä lutviutuu! 5kp!
-Magic

Karviaistassu - Puroklaani

Tikru

“Noh Karviaistassu, lähtisitkö hakemaan sammalta, jotta voi tehdä itsellesi pedin oppilaiden pesään?” Hunajavirta kysyi saaden Karviaistassun kääntymään nopeasti tätä kohden. Hän ei ollut huomannut mestariaan eikä edes kuullut tuon tuloa, kun hän oli katsellut emoaan, joka oli ollut Kotkamielen kanssa ja puhunut kollille hymysuin. Miksei emo voinut olla heidänkin kanssa tuollainen?
“Kyllä, mutta mistä sammalta saa?” hän kysyi varovaisesti samalla, kun tutkaili soturitarta, joka nyökkäsi vähän matkan päässä olevaa Jänötassua. Karviaistassu käänsi katseensa ihmeissään tabbykuvioiseen kolliin, joka ajatuksissaan suki turkkiaan. Hän kääntyi uudelleen Hunajavirran puoleen kulmat kurtistuneina. Hän ei nyt oikein ymmärtänyt, mitä naaras tarkoitti.
“Jänötassu!” Hunajavirta huudahti saaden kollioppilaan katseen nousemaan nopeasti tassuistaan häntä kohden säikähtäneenä. Kolli pudisteli turkkiaan ja hyppäsi tassuilleen ja loikki heidän luokseen. Kollin katse oli kysyvä, kun hän tutkaili soturia meripihkaisilla silmillään.
“Ajattelin, jos voisit mennä näyttämään Karviaistassulle mistä sammalta saa. Voisit siinä samalla auttaa häntä ja vaikka esitellä hieman lähiympäristöä”, Hunajavirta naukui lähes hunajaisella äänellään. Naaras huiskautti häntäänsä hymyillen.
“Ellei sinulla sitten ole jotain muuta tekemistä.”
“Ei, kun kyllä se käy ihan hyvin! Puronlaulu sanoi, että tulee hakemaan minut harjoituksiin vasta myöhemmin, joten ei minulla ole nyt mitään sen kummoisempaa tekemistä”, Jänötassu vastasi häntä puolelta toiselle huiskien. Karviaistassu henkäisi hieman ja ujosti käänsi katsettaan aavistuksen kollia kohden. Viimeksi vanhempi oppilas oli vaikuttanut niin kaukaiselta eikä näyttänyt haluavan sanoa mitään. Nyt kuitenkin kollin suusta pääsi monta sanaa, mikä sai hänet hieman luimistamaan korviaan.
“Loistavaa! Menkääpäs sitten”, Hunajavirta hymähti ja loi kollioppilaalle kiitollisen katseen ennen kuin lähti tassuttelemaan omiin puuhiinsa. Karviaistassu katsoi mestarinsa perään ahdistuneena. Hän oli juuri huomannut, että Jänötassu olikin aika puhelias ainakin äsken, ja nyt hänen pitäisi olla kollin seurassa samaan aikaan, kun hän olisi kiusallinen eikä tietäisi mitä sanoa..
“Mennäänkö? Se sammalpaikka on ihan lähellä”, Jänötassu naukui ja saatuaan Karviaistassulta epävarman pään nyökäytyksen, kolli lähti tassuttelemaan leirin ulospääsyä kohden. Karviaistassu katsoi hetken kuinka kolli koko ajan läheni tunnelia, jonka jälkeen hän lähti tassuttelemaan toisen oppilaan perään. Hänen korvansa olivat painuneet luimuun ja häntä miltein laahasi maata pitkin. Lumotassu oli jossain varmasti muiden oppilaiden kanssa eikä veljellä varmasti ollut yhtään samanlaista tunnetta kuin hänellä juuri nyt. Lumotassu vain aina tuntui sulautuvan joukkoon niin helposti, että Karviaistassu ei voinut kuin kadehtia sitä. Hänkin halusi olla yhtä positiivinen ja sellainen, joka saisi helposti ystäviä. Muttei hän ollut.. Hän oli vain mitätön ujo hiirenaivo.
“Luulin, että jäit jonnekin, kun en kuullut sinun seuraavan minua”, Jänötassu naurahti, kun hän kiri kollin vierelle. Karviaistassu pakotti itsensä hieman naurahtamaan. Naurahdus kuulosti todella pakotetulta, mikä sai naarasoppilaan posket punertumaan. Hän osasi sitten olla niin nolo! Nyt varmasti Jänötassu luulisi, että hänellä oli jotain kollia vastaan..
Kiusallinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, kun he pujahtivat ulos tunnelista ja suuntasivat metsään. He kulkivat vierekkäin pientä polkua pitkin, mistä oli todella helppoa nähdä, että monet puroklaanilaiset olivat käyttäneet sitä monen vuodenaikojen ajan. Karviaistassu nosti katsettaan hieman ja huomasi katselevansa taivasta, jota peitti isot harmahtavat pilvet. Ne näyttivät peittävän kaiken alleen eikä aurinkokaan päässyt ollenkaan paistamaan. Ehkä kohta sataisi? Hän pudisteli päätään ja keskittyi katsomaan eteensä, ettei kompastunut juuriin tai muihin juttuihin.
“Se on aivan tuolla!” Jänötassu hihkaisi innostuneena. Karviaistassu nosti ihmeissään katseensa samaan suuntaan, minne kollikin katsoi ja huomasi vanhan puun, jonka sisällä ja ympärillä oli sammalta. Kollioppilas loikki puoliksi lahonneen puun luokse ja kääntyi hänen suuntaansa silmät kiiluen.
“Täällä on todella paljon sammalta, joten on helppoa koota sinulle sammalpeti näistä.”
“A-aivan”, hän naukaisi hiljaisesti ja hölkkäsi kollin ja sammalten luokse. Hän kumartui sammalten ylle ja nappasi hampaisiinsa niin paljon sammalta kuin vain sai. Hänen varmasti pitäisi vielä tulla toisenkin kerran hakemaan sammalta, koska hän ei saanut kaikkea samalla kertaa.. Hän oli juuri kääntymäisillään, kun toisen oppilaan ääni keskeytti hänet ja sai pysähtymään aloilleen.
“Voin auttaa sinua, joten sinun ei sitten tarvitse tulla uudelleen hakemaan sammalta”, Jänötassu ehdotti eikä Karviaistassun tarvinnut sanoakaan mitään, kun kolli oli napannut itselleen saman verran sammalta ja loikki hänen ohitseen kohti leiriä. Karviaistassu seisoi paikoillaan hetken ihmeissään ennen kuin pudisteli päätään ja lähti kollin perään. Nyt, kun hän ei vain kaatuisi..

He pääsivät nopeasti leiriin eikä Karviaistassun auttanut kuin seurata Jänötassua oppilaiden pesälle sammaleiden kanssa. Hän ei ollut käynyt ikinä pesän sisällä eikä oikein ollut varma, missä tulisi nukkumaan. Entä, jos hän menisi jonkun viereen eikä se kissa haluaisikaan häntä siihen? Jos hän vain nukkuisi pesän ulkopuolella.. Ainakaan silloin ei tarvitsisi ajatella mitä muut miettivät.
“Lumotassu onkin jo laittanut sammaleensa tänne, joten voimme laittaa sinun sammaleesi minun ja Lumotassun väliin? Siinä on täydellinen kohta sinulle”, Jänötassu puhui saaden valkoruskean naaraan ihmeissään kääntämään humionsa kolliin, joka tutkaili häntä niillä meripihkaisilla silmillä, mitkä ensimmäisellä kerralla olivat tuntuneet todella läpitunkevilta ja epämiellyttäviltä, mutta nyt vain uteliailta. Hän katsoi hetken vanhempaa oppilasta ennen kuin nyökkäsi sanomatta mitään. Menipä hänelläkin aika hyvin, Jänötassu sai puhua yksikseen ja hän oli vain hiljaa.. Mahtavaa..
Hän seurasi kolli sisälle oppilaiden pesään ja laski sammaleensa samaan kohtaan, mihin Jänötassukin ne laski. Hän alkoi muovailla sammaliaan alustaksi, minkä päällä olisi mukavaa levätä ja nukkua toisen vartioivan katseen alla. Hänestä tuntui hieman epämielyttävältä, kun vanhempi oppilas katsoi häntä niin tarkkaavaisesti, mutta hän yritti työntää ajatuksen pois mielestään.
“Onko Hunajavirta vielä suunnitellut mitään harjoituksia sinulle?” kolli kysyi. Karviaistassu hieman värähti ja luimisti korviaan.
*Mistä minä sen tietäisin? Minut juuri nimitettiin oppilaaksi eikä Hunajavirta ole puhunut kanssani kuin yhden kerran, mikä oli juuri äsken, kun hän pakotti sinut näyttämään sammalten paikan*, hän ajatteli ivallisena.
“E-ei hän ole..”, hänen suustaan pääsi. Oli se aika ironista, ettei hän pystynyt sanomaan kollille mitä oikeasti ajatteli vaan vastaus oli paljon lyhyempi ja hiljaisempi kuin se minkä hän oikeasti olisi halunnut sanoa.. Emo varmasti olisi sanonut vain suoraan, mitä ajatteli. Tosin ei se suorasanaisuus varmasti aina ollut mitään parhainta. Jos hän olisi ollut kuin Aamutäplä, hän olisi voinut vahingossa tiuskaista vastauksensa ja pahoittaa kollin mielen.
“Puronlaulu kertoi minulle, että hän ajatteli pyytää Tummakajoa ja Ruskalehteä ottamaan Kettutassun ja Sammaltassun taisteluharjoituksiin kanssani”, kolli kertoi innostuneen oloisena. Karviaistassu katsoi kollia ja nyökkäsi. Hän ei tiennyt oikein mitä olisi pitänyt sanoa. Hienoa? Oliko se hienoa? Ei hän tiennyt.
“No, mutta sinä varmasti haluat mennä etsimään Lumotassun, joten lähden tästä etsimään Puronlaulua. En halua tylsistyttää sinua jutuillani”, vanhempi kolli naukui pieni hymy kasvoillaan ennen kuin kääntyi ympäri ja loikki ulos oppilaiden pesästä.
“Odota…!” hän älähti, mutta liian myöhään, Jänötassu oli jo kadonnut aukiolle eikä voinut millään kuulla hänen lannistavan hiljaista huutoaan.
*Oletko nyt itseesi ylpeä? Loukkasit juuri Jänötassua. Varmasti olet ylpeä*, hän nuhteli itseään masentuneena ja hiljaisin askelin kulki pesän suuaukolle ja kurkisti ulos. Tabbukuvioinen kolli oli kerennyt etsiä mestarinsa tassuihinsa ja puhui tälle innostuneen oloisena. Hän katseli kollia eikä voinut olla tuntematta oloaan huonoksi. Ei hän tietenkään halunnut saada Jänötassulle huonoa mieltä ja oli ihan kivaa kuunnella toisen juttuja, mutta ongelmahan oli juuri se, ettei hän tiennyt mitä sanoa. Ja jos osasi vastata, hän oli liian ujo sanomaan sitä ääneen.

“Puroklaani, lähdetään!” Ututähden ääni huudahti aivan tunnelin luota. Naaras päällikön ympärille oli kerääntynyt kaikki kokoontumiseen lähtevät kissat. Karviaistassu katseli oppilaiden pesän vieressä kuinka kissat lähtivät seuraamaan isokokoista luonnonvalkeaa kissaa ulos aukiolta metsään. Nuori oppilas jaksoi olla aloillaan vielä jonkin aikaa ja tuijottaa tunnelin suuntaan ennen kuin hän väsyneenä haukotteli ja nousi tassuilleen aikomuksenaan lähteä nukkumaan.
“Hei Karviaistassu!” Lumotassun ääni hihkaisi ja parissa silmänräpäyksessä kolli olikin hänen luonaan. Karviaistassu käänsi päänsä kollia kohden ja hymyili vastaukseksi.
“Tämä päivä oli ihan mahtava! Menimme Kettutassun ja Sammaltassun kanssa uimaan ja he jopa opettivat minua kalastamaan! En kylläkään saanut yhtäkään kalaa, mutta olin todella lähellä! Sammaltassu ja Kettutassu ovat oppineet mestariltaan jo todella hyvin kaikki loistavat kikat kalojen narraamiseen ja uskon, että jos opettelen jo hieman valmiiksi niitä, Punalehti tulee olemaan todella ylpeä”, Lumotassu kertoi innosta puhkuen. Kollin turkki oli hieman pörhistynyt innokkuudesta. Karviaistassu nyökytteli veljensä sanoille korvat koko ajan luimistuen. Kolli oli kerennyt tekemään kaikkea jännää ja hienoa ja varmasti kohta olisi suosittu kaikkien parissa, kun oli niin tohkeissaan tutustumassa kaikkiin. Miksei hän voinut olla samanlainen? Miksei Lumotassu voinut olla yhtä ujo kuin hän? Vain yksi päivä olisi riittänyt saamaan kollin ajattelemaan eri tavalla ja tuntemaan sen, mitä hän tunsi joka päivä. Kollin katsoessa taas häntä, naaraan kasvoille oli sulanut kateellisen suloinen hymy.
“Anteeksi, kun en antanut sinulle puheenvuoroa, sinullakin oli varmasti hieno päivä!” kolli naukui hymyillen valoittavasti, mikä sai hänen tuntemaan pistoksen rinnassaan. Lumotassu oli niin iloinen ja positiivinen ja tässä hän vain ajatteli kaikkea, mikä saisi toisen muuttumaan samanlaiseksi kuin hän. Hän oli huono sisko.
“Kyllä kai minunkin päiväni oli ihan okei”, hän naukui vastaukseksi, mikä sai toisen oppilaan kulmat kurtistumaan.
“Ihan okei?”
“Niin”, hän naukaisi ja siirteli painoa tassulta toiselle.
“Kävimme Jänötassun kanssa hakemassa sammalta. Hän tiesi missä sitä oli, joten hän suostui näyttämään paikan.”
“No sehän on hyvä! Eikö Jänötassu ollutkin mukava?” Lumotassu kyseli, mikä kuulosti Karviaistassun korviin ihan kuulustelulta. Hän huokaisi syvään.
“Kaipa hän on, en oikein puhunut ja hän oli ainoa joka puhui. Kaiken lisäksi onnistuin vain loukkaamaan häntä ja nyt hän varmasti on vihainen minulle”, hän kertoi vilkaisten veljeään hymyillen vetistynein silmin ennen kuin kääntyi oppilaiden pesän suuntaan ja lähti tassuttelemaan sen suuntaan.
“Mutta Karviaistassu?” Lumotassun hämmentynyt naukaisu melkein sai hänet pysähtymään ja jäämään kuuntelemaan mitä kollilla oli vielä sanottavanaan, mutta kaikilla viimeisillä jaksamisen rippeillään hän jatkoi kävelemistään. Oppilaiden pesälle päästyään hän sujahti sinne sisälle.
Pesässä tuntui olevan jo kaikki oppilaat. Karviaistassun sydän hyppi rinnassa villisti, kun hän kulki heidän ohitse ja yritti olla osumatta kehenkään. Hän suunnisti omalle sammalpedilleen ja huokaisten laskeutui sen päälle. Hän kiersi häntänsä naamansa ympärilleen ja sulki silmänsä ja nukahti.

Voi nuorta oppilasta. Kenties leiristä löytyisi joku muukin hiljaisempi kaveriksi?
30 kp!
-Magic

Lumihäntä~Puroklaani

Summer s

Lumihäntä oli auringonnousu sitten siirtynyt pentutarhaan. Nykyään Lumihäntä ei jaksanut raahautua vuoteesta mihinkään. Kielopuro istui viereisellä vuoteella ja katseli Lumihäntää. Oppilaat toivat vuorotellen ruokaa ja Lumihäntä oli onnellinen. Häntä kuitenkin vaivasi Tiikerikuu. Kolli oli hurmaava, mutta Lumihäntä ei saisi rakastua häneen. Lumihäntä työnsi ajatuksen pois mielestään.

Lumotassu mumisi jotain kun toi ruokaa Lumihännälle ja Kielopurolle. Harjoitukset taisivat vain olla rankat. *Saankohan koskaan oppilasta?*, Lumihäntä mietti itsekseen. Niin monella oli oppilas. Moni oli myös jo kouluttanut oppilaan. Kielopuro, josta oli tullut Lumihännän paras ystävä, kiersi Lumihäntää ympäri. "Kyllä sinä varmasti saat oppilaan", Kielopuro lohdutti ääni väristen. Kun Lumihäntä oli syönyt hän lähti harjoitusalueelle.

Lumihäntä katseli harjoituksia ja onnitteli kaikkia. Heistä oli luultavasti mukavaa saada kehuja sillä harjoitukset paranivat entisestään. Mestarit kiittivät Lumihäntää ja hän oli kerrankin onnellinen. Onnellisuus oli tunne jonka Lumihäntä halusi tuntea aina. Muut olivat varmasti aina onnellisia.

Hyvä että tuntuu menevän hyvin! Kyllä mullekin kelpais jos joku tois ruokaa sänkyyn :D
3kp, -M

Tihkutassu; Kuutamoklaani

Inka r

”Minun, Nummipyörteen, Tammiturkin ja Lehtitassun lisäksi kokoontumiseen lähtevät...” Suurkiveltä klaaniaan katsellut päällikkö naukui, ja alkoi sitten luetella kissojen nimiä.
”Sotureista Kotkakanjoni, Oksakatse, Mustakynsi, Sammalpuro, Pilvipyrstö, Vasanloikka, Linnunsiipi ja Syreenikukka. Oppilaista Salamatassu, Hämärätassu, Tihkutassu sekä Kaamostassu.”
”Ei onnea tällä kertaa?” Tihkutassu kuiskasi vieressään kuulutusta kuunnelleelle Ruostetassulle, joka olisi ainoa leiriin jäävä oppilas. Silmät kiiluen punainen kolli hymähti ja pudisti päätään.
”Ei aina.”
Hetken kuluttua valitut kissat alkoivat tehdä lähtöä, ja kerääntyä kuuliaisina jonoksi uloskäynnille loikanneen Varistähden perään. Tunnelma oli kokoontumisyöksikin erityisen kireä, mutta Tihkutassu ei antanut sen häiritä virkeää oloaan. Katsahtaessaan taivaalle hän kuitenkin säpsähti, kun ei hetken ajan nähnytkään himmeästi oksien lomasta loistavaa kuuta. Tarkemmalla silmäyksellä hän saattoi huokaista tajuttuaan valtavan valopallon vain piiloutuneen hetkeksi paksun oksanhaaran taakse.
”No, hei sitten”, rennolta vaikuttava mutta kylmien väreiden värisyttämä oppilas huikkasi veljelleen liittyessään ikätoveriensa joukkoon jonon perukoille. Hän nakkeli niskojaan ja hengitti syvään, sivuuttaen äskeisen harhansa. Tämä oli harmaakuvioisen naaraan toinen kerta kokoontumisessa, eikä hän tuntenut enää ensimmäisen kerran jännitystä, ja pian muistaessaan kaikki viime kerralla tavanneensa kissat kuun ”katoamisen” aiheuttanut vaikea olo vatsanpohjassa helpotti. Kävellessään pitkin käpälien kovettamaa polkua oppilas ei huomannut ajautuneensa liian lähelle Kaamostassua, ei ennen kuin törmäsi tökerösti kovaan, lihaksikkaaseen lapaan.
”A-anteeksi, olin ajatuksissani”, Tihkutassu sopersi iskusta hämmentyneenä siirtyen sivummalle pahoittelevasti. Kaamostassu murahti, ja vilkaisi Tihkutassua pienesti ennen kuin jatkoi matkaansa eteenpäin. Pienempi kissa ei tiennyt kuinka paljon pisteliäisyys toisen naarasoppilaan silmissä merkitsi ärtyneisyyttä. Tarkemmin ajatellessaan, hän huomasi ettei tiennyt kilpikonnakuvioisesta klaanitoveristaan paljoakaan.
Klaanin lähestyessä Neljän virran tammea, Vasanloikka hidasti tahtiaan ja antoi kissojen kävellä ohitseen kunnes saavutti oppilaansa. Tihkutassu väräytti viiksiään tervehdykseksi tuntiessaan mestarinsa raidallisen turkin hipaisevan omaansa.
”Kohta perillä”, soturi totesi. Tihkutassu nyökkäsi, ja katsoi hopeahäntää, ja sitä täplittäviä tuhansia, tuikkivia tähtiä. Ne, sekä pyöreä täysikuu, paistoivat ohuen pilviverhon läpi kirkkaasti. Jokin näyssä puhutteli nuoren kissan sydäntä. Tunne oli aivan kuin jokin lämmin ja pehmeä, emon lempeä kosketus pentuunsa.
”Tämä tähtitaivas… Se muistuttaa minua jostakin”, Tihkutassu naukui silmät ammottaen auki. Kaukainen ajatus tuntui uppoavan juoksuhiekkaan. Oppilaan päätä särki hieman.
”Kuten mistä?”
Soturi vilkaisi oppilastaan kysyvästi.
”Vasanloikka, tunsitko sinä… Tai, ei mitään”, Tihkutassu soperteli vaivaantuneena, ja käänsi katseensa nopeasti pois sumuisesta taivaasta. Hän ei tiennyt mitä oli ollut aikeissa kysyä, ja viileä tuulenvire toi toisten klaanien raskaan hajun tullessaan, mikä sotki naaraan ajatuksia entisestään. Vasanloikan ilme oli kysyvä, mutta hiljainen naaras näytti unohtavan välikohtauksen nopeasti kuutamoklaanilaisten astellessa vieri vieren aukiolle, jossa iso joukko toisten klaanien kissoja odotti jo. Asianmukaisella tavalla soturit riensivät vaihtamaan kuulumisia toistensa kanssa, ja Tihkutassu tunsi tuttujen kasvojen katoavan ympäriltään.
Ensi töikseen harmaa oppilas jäi aukion reunalle selventämän ajatuksiaan. Hänellä oli valmiina mielessä monia kysymyksiä ja keskustelunaiheita toisten klaanien kissoille. Naaraalla oli palava halu ystävystyä ja tietää lisää; kokoontuminen oli hyvä tilaisuus rakentaa luottamusta kenen tahansa kanssa. Sosiaalisointi erittäin varautuneiden klaanikissojen kanssa oli tosin välillä hankalaa. He eivät halunneet paljastaa itsestään paljoakaan, ja Tihkutassu olisi ollut tyhmä jos olisi odottanut sitä. Eihän hän itsekään halunnut vuotaa klaaninsa tietoja. Asettamalla sanansa oikein saattoi kuitenkin saada arvokkaita tiedonmuruja kenestä vain.
#Olisikohan se reilua?# Tihkutassu pohti etsiessään katseellaan toisten klaanien oppilaita, joihin ei ollut viime kerralla törmännyt. Arvioivia katseita heittäville sotureille hän oli liian ujo puhumaan yksin. Oppilaan ei myöskään sopinut unohtaa kuvaa vahvasta ja ylpeästä klaanista, jota kuutamoklaanilaisten oli pidettävä yllä. Jos hän ei pitäisi puoliaan, hänet leimattaisiin heikoksi. Niinpä naaras nosti leukansa ylös, ja loikki parin toisilleen kuiskivan kissan luo.
”Hei, minä olen Tihkutassu!” hän esittäytyi.

//koitin kirjoittaa nopeasti kokoontumistarinan <:: Jos joku kerkeää vielä niin saa jatkaakin.

Juuri näin, rohkeasti vain tutustumaan!
18 kp, -M

Mustatassu~Luuklaani

Summer s

Mustatassu mietti hetken. Lähtisikö Kuolotähden pesään vai Myrkkymarjan luokse. *Kuolotähti on päällikkö mutta... Lopulta hän päätti lähteä Kuolotähden pesään. *Mutta hetkien. Kuolotähti ei ole yhteydessä tähtiklaaniin.*,Mustatassu mietti. *Hetkinen. Tähtiklaaniin!? Luuklaani ei usko tähtiklaaniin*. Mustatassu ravisteli itseään. Hän päätti miettiä ennettä vielä. ”Mustatassu!”. Mustatassu kuuli Raivopennun äänen. Pentu oli löydetty Vuoristoklaanin alueelta. ”Niin? Mitä asiaa Raivopentu?", Mustatassu kysyi. ”No tuota... Ymmm... No siis... Mi-minulta meni piikki tassuun”, Raivopentu takelteli. ”Odota että otan sen pois”, Myrkkymarjan äänii kuului ihan läheltä. Mustatassu hätkähti ja katseli kun Myrkkymarja näykkäisi piikin pois.

Raivopentu meuhkasi koko ajan lähellä. ”Katso Jäätassu! Katso minua!”. Mustatassu yritti keskittyä yrttien lajitteluun. Raivopennun ystävä, Viiltopentu sähisi parhaillaan heidän emolleen, Punaviillolle. ”Emo! Emo! Et sinä saa syrjiä minua! Katso nyt minua!”. Mustatassu hymähti. Kerrankin Luuklaanissa oli elämää. Kauhukuolo aikoi lähteä metsästämään. Mustatassu päätti pysäyttää hänet. ”Kauhukuolo! Metsästäisitkö minullekin?”. Naaras pysähtyi. ”Tottakai!”. Naaras näytti siltä että Mustatassu oli hurmannut hänet. Mustatassusta se oli huvittavaa. Päivä oli aluillaan, mutta näytti lupaavalta.

Valintoja, valintoja... :D
4kp! -M

Lumitassu ~ Puroklaani

Jezkebel

"Lumitassu, sinun pitää keskittyä!" Täpläliidon kireä huudahdus kaikui Lumitassun korvissa. Oppilas nousi ähisten ylös ja pudisteli hiekan ja pölyn turkiltaan. Soturi seisoi hyökkäysvalmiudessa muutaman ketunmitan päässä hänestä ja viiruuntunein silmin tuijotti kermanvaaleaa kollia.
"Jos olisin vihollisesi, sinun olisi käynyt paljon pahemmin kuin äsken!"
Lumitassu mulkaisi mestariaan, mutta ei voinut olla enempää vihainen tuolle, koska Täpläliitohan puhui asiaa. Hän ei ollut ollenkaan keskittynyt aikaisempaan hyökkäykseen ja oli siksi lentänyt komeassa kaaressa selälleen maahan.
*Silloin kun Kettutassu ja Sammaltassu olivat täällä minulla meni paremmin.* Oppilas totesi itsekseen ja kipeiden lihasten kera pudottautui itsekin hyökkäysasentoon. Tummakajon, Ruskalehden, Täpläliidon, Lumitassun, Kettutassun ja Sammaltassun yhteinen taistelutuokio oli hetki sitten loppunut ja ainoastaan Täpläliito oppilaansa kanssa oli jäänyt vielä harjoittelemaan. Harmaalaikkuinen kolli tuhahti ja vetäisi pariin kertaan henkeä, saadakseen uutta hyökkäysvoimaa itseensä. Hän oli kuluttanut itsensä melkein loppuun taistellessaan sisaruksia vastaan, joten harjoitukset tällä hetkellä menivät vain alamäkeä kohti. Vaikka ruskeasilmäinen kissa oli todennut olleensa voitolla useammassa kaksintaistelussa Kettutassun ja Sammaltassun kanssa, hänellä ei ollut mahdollisuuttakaan voittaa Täpläliitoa taistelussa. Lumitassu lähti uuteen hyökkäykseen ja kiersi mestarinsa toiselle puolelle, pitäen hyvää välimatkaa heidän välillään. Soturi käänsi ruumistaan oppilaansa liikkeiden mukaan. Kermanvaalea kolli oli tekevinään syöksyä laikukasta kollia kohti, mutta viime hetkellä jarrutti ja nopean sivuttaisliikkeen jälkeen iski hampaansa harmaaturkkisen kissan lapaan, antaen kynsiensä takertua tuon kaulaan sekä pidemmälle selkään. Täpläliito puri Lumitassun kaulaa ja painoi tuon maahan, kynnet syvällä harmaalaikkuisen kissan selässä. Ruskeasilmäinen kissa painettiin maahan, mikä antoi hänelle tilaisuuden potkia mestarinsa vatsaan, sekä tuon takajalkoja. Kaksikko kieriskeli maassa hetken, kumpikin liian jääräpäinen irroittaakseen otettaan. Oppilas tunsi kuinka he läimäytyivät kiveä vasten, milloin hän tajusi tilaisuutensa koittaneen. Viimeisellä ponnistuksellaan kermanvaalea kolli painoi soturin alleen ja lukitsi tuon itsensä ja kiven väliin. Nyt harmaalaikkuisen kollin kovat potkut tuntuivat hänen vatsassaan, mikä sai ilman pakenemaan Lumitassun keuhkoista asti. Hän jaksoi vielä hetken pitää otteensa Täpläliidossa, kunnes hänen oli pakko luovuttaa. Oppilas höllensi otteitaan ja mestarinsa kova potkaisu sai hänet horjahtamaan taaksepäin ja miltei taas kaatumaan selälleen maahan. Harmaalaikkuinen kissa sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa ja pudisteli turkkiaan samalla, kun soturi nousi jaloilleen.
"No tuohan meni jo paljon paremmin! Taisteluissa on todella tärkeää käyttää luontoa ja ympärillä olevaa maastoa hyväkseen", Täpläliito naukaisi ja pudisteli itsekin turkkiaan. Lumitassu nyökkäsi ja jäi odottamaan mestariltaan seuraavia ohjeita, joita ei hänen onnekseen tullut. Oppilas ei tiennyt olisiko jaksanut enää yhtäkään harjoitusta tämän päivän aikana. Soturi kertoi harjoitustuokion loppuneen ja yhdessä kaksikko lähti kulkemaan kohti leiriä. Kermanvaalea kolli kulki harmaalaikkuisen kollin rinnalla, antaen ajatuksiensa vaellella siellä sun täällä. Mutta hän ei voinut olla tuntematta niitä piikikkäitä katseita, mitä Täpläliito harmaalaikkuiselle kissalle heidän matkansa aikana antoi. Ja ruskeasilmäinen kissa tiesi kyllä syyn. Ei ollut kulunut montakaan auringonnousua siitä, kun nummiklaanilaispartio saattoi hänet takaisin Puroklaanin reviirille nummilta, kun Lumitassu oli käynyt saattamassa Haukkakiidon takaisin leiriinsä. Jokea ylittäessään oli puroklaanilaisiakin saapunut paikalle ja sen jälkeen tilanteen selittelystä meinasi syttyä tappelu. Tietenkin Täpläliito oli ollut mukana ja ollut hyvin agressiivinen ja painostava, niin oppilastaan kuin nummiklaanilaisiakin kohtaan. Tilanteen selittämisessä oli mennyt kauan ja vähintäänkin saman verran aikaa kului leirissä Ututähden kanssa jutellessa. Hän oli kaikille selittänyt ainoastaan totuuden, sen miten oli sattumalta löytänyt erakon, joka oli käynyt Haukkakiidon kimppuun heidän rajallaan. Lumitassu oli hätyyttänyt erakon tiehensä ja saattanut nummiklaanilaisen nuoren soturin leiriinsä pelätessään ettei tuo itse pääsisi sinne tappelussa saaneiden vammojensa takia. Ja kysyttäessä syytä mitä hän joella oli ylipäätään tehnyt, oli oppilas vastannut olleensa harjoittelemassa kalastusta. Täpläliito oli onneksi asettautunut valheen taakse, tietäen kyllä, että kermanvaalea kolli tarvitsisi lisää harjoitusta kalastuksessa, siten uskoen syyn, että hän olisi silloin ollut oikeasti harjoittelemassa.
"Olet vapaa loppupäivän", Lumitassun mestarin ääni havahdutti hänet takaisin todellisuuteen. Oppilas ei ollut huomannutkaan kuinka nopeasti he olivat leiriin saapuneet. Hän kulki Täpläliidon perässä leiriaukiolle ja siitä jatkoi oppilaiden pesälle. Harmaalaikukas kissa kurkisti sisälle ja yllättyi nähdessään Kuplatassun käpertyneenä sammalpedillään.
*Hänen harjoituksensa loppuivat aikaisin!* Hän totesi itsekseen ja hiljaa käveli omalle paikalleen, varoen herättämästä pesätoveriaan. Kermanvaalea kolli laskeutui viileälle sammaleelle ja joutui hetkeksi pudistelemaan itseään, ettei kylmä pääsisi luihin asti. Hän kiersi häntänsä kuononsa päälle ja yritti nukkua. Mutta jopa Lumitassun omaksi yllätykseksi uni ei millään tullut. Luulisi, että aikaisempien rankkojen harjoitusten jälkeen hän olisi niin väsynyt, että nukahtaisi miltei pystyyn. Syynä unettomuudelle taisi olla eräs tietty nummiklaanilaisnaaras, joka ei millään poistunut oppilaan ajatuksista. Hän huokaisi ja alkoi muistelemaan kaikkia niitä kertoja, kun oli Haukkakiitoa tavannut. Ensimmäisellä kerralla kermanvaalea kolli oli pelastanut soturittaren joesta ja toisilla kerralloilla he olivat jutelleet ja leikkineet. Lumitassu ei voinut olla hymyilemättä muistellessaan kaikkia heidän yhteisiä hetkiään. Ei olisi ollut parempaa aikaa nummiklaanilaisnaaraan tapaamiselle, kaikki se ikävä ja paha olo mikä oli päivittäin häntä piinannut, oli nyt poissa. Ei harmaalaikukkaalla kissalla enää ollut syytä murehtimiselle tai kateudelle toisia kohtaan. Hänen ei tarvinnut enää seurata sivusta kun Aamutäplä katseli pentujensa perään lempeällä katseella tai, kun Kottaraissulka ja Liljatuuli makoilivat toisiisnsa kietoutuneina leirin laitamilla ja tuntea samalla sitä hirvittävää kateutta sisaruksiaan kohtaan, kun nuo olivat löytäneet elämiinsä jotakin tärkeää. Jotakin erityistä, mitä Lumitassulla ei ollut ikinä ollut. Mutta nyt hän oli löytänyt itselleenkin jotakin mistä ainakin iloita, jotakin mikä olisi vain hänen, eikä kenenkään muun. Tai ei kukaan muu puroklaanilainen ainakaan vaikuttanut siltä, että tapailisi Puroklaanin ulkopuolella oleskelevia kissoja. Tai no, kai salaa tapaileminen tarkoitti sitä, että tapailu myös pysyisi salaisena, eikä leviäisi muiden tietoon.
Oppilas oli niin uppoutunut mietteisiinsä, ettei ollenkaan huomannut pesään tepastelevaa Savitassua, ennen kuin tuo kahisteli sammalia astellessaan pesän poikki. Lumitassu kohotti katsettaan ja hymyili ystävällisesti oppilaalle, joka vastasi yhtä lämpimällä ilmeellä takaisin.
"Tännekö te olette tulleet vain lusmuilemaan? Entäpä harjoituksenne?" Naaras kysyi ihmetellen, kuitenkin pitäen äänenvoimakkuutensa niin hiljaisena ettei Kuplatassu heräisi. Kermanvaalea kolli virnisti ja heilautti häntäänsä huvittuneena.
"Me olemme Kuplatassun kanssa jo niin taitavia oppilaita, etteivät Ututähti ja Täpläliito enää viitsi pitää meille harjoituksia", hän kehräsi matalasti, lipaisten kuonoaan veikeä katse silmissään. Kuplatassu ja Savitassu olivat ehdottomasti Lumitassun parhaimpia ystäviä koko Puroklaanissa, kolmikko oli aina tullut hyvin toimeen keskenään ja he vitsailivat toisilleen koko ajan. Kermanvaalea oppilas oli miettinyt, että viitsisikö kertoa Kuplatassulle ja Savitassulle Haukkakiidosta, mutta ei ole vielä saanut itseään olemaan yhtä mieltä asiasta. Tietenkin häntä pelottaisi kaksikon reaktio, mutta he olivat jo niin hyviä ystäviä, tuomitsisivatko he oppilasta siitä?
"Tai heidän mielestä te olette jo aivan toivottomia tapauksia eivätkä enää viitsi kouluttaa teitä", valkoturkkinen naaras kiusasi viiruuntunein silmin astellessaan omalle sammalpedilleen Kuplatassun viereen. Hän ei kuitenkaan asettautunut makuulleen vaan jäi tuijottamaan tassujaan, häntä hennosti heiluen. Lumitassu ei viitsinyt jatkaa leikkimielistä kinailua heidän välillään, varsinkin kun Savitassun kommentti oli osunut hieman ihon alle hänen myöhästyneen oppilasnimityksensä takia. Oppilas seurasi sivusilmällä pesätoverinsa syvää pohtimista ja kuuli selvästi huokauksen, minkä tuo päästi.
"Kuule Lumitassu...", naaras sanoi hyvin hiljaa, vaihtaen painoaan tassulta toiselle. Lumitassu käänsi katseensa tuohon ja väräytti korviaan, odottaen hiljaisena valkoturkkisen kissan jatkavan.
"Haittaisiko sinua jos tulisin viereesi nukkumaan? Täällä on niin viileä, etten usko saavani unta ennen kuin lämpenen...", Savitassu kysyi hiljaa, samalla tostaen tassunsa maasta katsellakseen anturoitaan. Lumitassu oli hieman yllättynyt pesätoverinsa kysymyksestä ja käänsi korviaan taaksepän. Kyllähän hänkin huomasi viileän ilman, mutta sehän oli ihan normaalia lehtikadolle. Eikö jokaisen klaanikissan pitäisi tottua siihen? Naarasoppilas ei vieläkään kohottanut katsettaan tassustaan vaan selvästi odotti kermanvaalean kollin vastausta. Harmaalaikukas kissa ei kyllä myöskään nähnyt syytä miksi Savitassu ei olisi voinut tulla hänen viereensä nukkumaan, hehän olivat ystäviä! Oudompaa se olisi ollut jos esimerkiksi Hiutaletassu olisi ollut kysymässä samaa kysymystä häneltä. Lumitassu ei edes tuntenut Hiutaletassua kunnolla.
"Tule vain", Lumitassu viimein vastasi, kohdaten naarasoppilaan katseen, kun tuo nosti sen. Valkoturkkisen kissan kasvoilla oli sydämenlyönnin ajan kiitollinen ilme, kun tuo katsoi pesätoveriaan silmiin. Savitassu keräsi sammalia leukojensa väliin ja käveli rauhalliseen tahtiin kermanvaalean kollin viereen, laskien sammaleensa tuon pedin viereen. Hän asettautui sen enempää sammalia möyhimättä harmaalaikkuisen kissan viereen, painaen selkänsä tuon omaa vasten. Ruskeasilmäinen kissa kuunteli hetken kuinka hänen vieressään makoilevan naarasoppilaan hengitys hidastui, kun tuo rauhoittui. Lumitassu tunsi kuinka valkoturkkinen kissa painoi päänsä hänen niskaansa vasten, eikä sen jälkeen tuntunut enää liikkuvan. Kermanvaalea kolli pysytteli itsekin liikkumatta paikoillaan, hengittäen hyvin hitaasti. Hän oli viimeksi nukkunut jonkun vieressä silloin kun Kottaraissulka oli ollut vielä oppilas eikä oikeastaan olisi uskonut, että ikävöi sitä kun tunsi kyljessään kiinni nukkuvan kissan rauhallisen hengityksen ja sen lämmön, mikä pikkuhiljaa tarttui häneen. Lumitassu tunsi väsyvänsä joten hän sulki silmänsä ja rentoutui. Nyt nukahtaminen tuntui niin helpolta aikaisempaan yritykseen verrattuna. Ennen nukahtamistaan hän kuitenkin haaveili, että hänen vieressään nukkuisi Haukkakiito Savitassun sijaan.

Lumitassu kulki muiden kokoontumiseen menevien kissojen seassa, turkki pystyssä innosta. Hän oli leirissä juuri ja juuri pysynyt paikoillaan Ututähden ilmoittaessa kokoontumiseen lähtijöiden nimiä. Kollioppilas oli tietenkin halunnut mukaan, hän halusi nähdä Haukkakiidon, jos tuokin oltaisiin saatettu valita mukaan kokoontumiseen. Vaikka kermanvaalea kissa olikin viimeksi nähnyt nummiklaanilaisnaaraan parantajan pesässä, hän uskoi, että tuo saapuisi kokoontumiseen, vaikka sitten salaa. Kulkiessaan muun joukon mukana, harmaalaikkuisen kissan teki mieli kiriä aivan eteen Ututähden ja Hiiriturkin väliin, päästäkseen ensimmäisenä aukiolle etsimään raidallista soturitarta, mutta hän pysytteli takana kulkevien oppilaiden joukossa. Vaikka Lumitassulla riittikin intoa ja energiaa, ei hän halunnut vaikuttaa juuri nimitetyltä oppilaalta joka saapuisi vasta ensimmäiseen kokoontumiseensa. Kermanvaalea kolli käänsi päätään vilkaistakseen vierellään kulkevaa Kettutassua, joka kovaan ääneen pälpätti jotakin heidän edessään kulkeville Kuplatassulle ja Savitassulle, ellei jopa hänellekin. Vaikka harmaalaikkuinen kissa ei ollutkaan kuunnellut yhtään mitään naarasoppilaan selityksistä, tuon kääntäessään katsettaan häntä kohti, Lumitassu hymyili pienesti ja teki päällään pienen nyökkäyseleen, osoittaakseen, että olisi kuunnellut punaruskeaa kissan juttuja. Vihreäsilmäinen kissa hymyili hänelle takaisin eloisasti.
Ja ennen kuin kermanvaalea kolli ehti muuta tajuamaankaan, Ututähti oli pysäyttänyt puroklaanilaisjoukon. He olivat saapuneet Neljän virran tammelle. Ruskeasilmäinen kissa pidätteli hengitystään odottaessaan päällikönsä merkkiä. Hänen häntänsä nyki odottamattomuuden takia. Kun suurikokoinen naaras viimeinkin antoi omalla hännällään merkin kulkea aukiolle, harmaalaikkuinen kissa oli ensimmäisten joukossa ryntäämässä sinne. Hän kuitenkin joutui pysähtymään yllättäen. Aukio oli niin täynnä kissoja, jotka juttelivat ja liikkuivat ympäri aluetta, ettei Lumitassulla ollut pienintäkään käsitystä siitä mistä hän aloittaisi Haukkakiidon etsinnän. Eihän oppilas edes tunnistanut Nummiklaanilaisista muita kuin Haukkakiidon, Sulkatähden ja Lehvähampaan! Hän katseli luimituin korvin ympärilleen, antaen katseensa käydä jokaisessa kissassa ympärillään, mutta raidallista nummiklaanilaisnaarasta hän ei nähnyt missään.
*Eikö häntä valittukaan mukaan?* Lumitassu ajatteli harmistuneena, mutta päätti vielä jatkaa etsintäänsä. Hän lähti seuraamaan Kottaraissulkaa ja Liljatuulta, jotka kaksin kulkivat kissajoukkioiden läpi, tervehtien kaikkia. Oppilas ei edes tiennyt tiesivätkö kaksi soturia hänen seuraavan heitä, mutta ei tehnyt elettäkään antaakseen itseään ilmi kaksikolle. He näyttivät olevan liian keskittyneitä toisiinsa.
"Lumitassu!" Tuttu heleä ääni sai hänet kääntymään silmänräpäyksessä ympäri ja kermanvaalea kolli huomasi Haukkakiidon kipittävän hänen luokseen. Harmaalaikkuisen kissan ruskeat silmät loistivat, kun hän ja nummiklaanilaisnaaras viimenkin pääsivät toistensa luo.
"Haukkakiito, sinä pääsitkin tänne!" Lumitassu sanoi eikä peitellyt innokkuutta äänessään. Hän oli niin iloinen nähdessään raidallisen soturittaren, vielä kun nyt ei tarvinnut pelätä rajalle saapuvia partioita. Täällä he saivat viettää aikaa toistensa kanssa ilman, että kukaan tulisi heitä siitä rankaisemaan.
"Niin pääsinkin, yllätyin itsekin, kun Sulkatähti lausui nimeni kokoontumiseen lähtevien kissojen kanssa", Haukkakiito sanoi leveästi hymyillen, nostaen häntäänsä samalla korkeammalle.
"Kai haavasi ovat jo parantuneet?" Lumitassu kysyi ja antoi katseensa käydä nummiklaanilaisen ruumiissa. Hän ei nopeasti katsoessaan nähnyt sen suurempia arpia, joten soturittarelle tuskin oli pahemmin käynyt.
"Juu ovat, eivät ne kamalan syviä olleet. Pari päivää parantajanpesässä riitti. Kai sinäkin olet kunnossa?" Haukkakiito kertoi ja kysyessään kysymystä oppilaalta, hänen äänensävynsä muuttui rehvakkaasta ystävällisemmäksi ja jopa huolestuneeksi. Lumitassu nyökkäsi hymyillen, mutta ei ehtinyt sanoa sen enempää, kun Ututähden huuto sai koko aukion hiljentymään ja keskittymään kokoontumisen alkamiseen. Oppilas istahti nummiklaanilaisen viereen ja kuunteli vain puolella korvalla, kun hänen päällikönsä kertoi veristestä taistelutantereesta, mikä heidän reviiriltään oli kuita sitten löytynyt. Hän muisti vieläkin elävästi miten Kultakuiske oli sinä yönä saapunut leiriin Tummakajon kanssa hyvin järkyttyneenä löytäessään alueen. Lumitassu heilautti häntäänsä ahdistuneena, vanhan soturittaren ajatteleminen sai hänen olonsa hyvin epämukavaksi. Tapa miten naaras oli kuollut oli ollut hirvittävä. Ututähti ei maininnut mitään siitä ketkä aukiolla olisivat mahdollisesti tapelleet, mutta oppilas oli varma siitä, että luuklaanilaiset olivat käyttäneet heidän reviiriään hyödyksi ja halunneet vain luoda kauhua Puroklaaniin. Muu päällikön selitys kuulosti kaukaiselta ja utuiselta, Kultakuiskeen kuoleman mainitseminen tuntui saavan koko aukion pidättämään hengitystään, kuten myös kaikki kettuhavainnotkin. Viimeinkin Aaltotähden saadessa puheenvuoron, pystyi Lumitassukin taas keskittymään kokoontumiseen ja muiden klaanien uutisiin.
"Vuoristoklaanilla oli pientä rajakiistaa Kuutamoklaanin kanssa, mutta se saatiin selvitettyä sen suurempia vahinkoja välttäen", Vuoristoklaanin päällikkö kertoi, minkä ansiosta kissat, luultavasti vuoristoklaanilaiset ja kuutamoklaanilaiset huudahtelivat toisilleen syytöksiä, mitkä Aaltotähti hyvin nopeasti vaiensi kovalla sihahduksella.
"Toivon, että voimme jättää tämän taaksemme", pikimusta kolli kysyi Varistähdeltä, joka tuhahti, mutta lopulta nyökkäsi. Lumitassu ei kuunnellut pitkähäntäisen kissan muita uutisia vaan kiinnitti huomionsa suurien ja lihaksikkaiden kuutamoklaanilaisten tarkkailuun. He selvästi välttelivät puroklaanilaisia ja supattelivat keskenään, luoden murhaavia katseita oppilaan klaanitovereiden suuntaan. Lumitassu seurasi kuutamoklaanilaisia viiruuntunein silmin.
*Mitä nuo ketunläjät nyt aikovat?*

Ah, nuorta lempeä!
45kp, -M

Lumihäntä~Puroklaani

Summer s

Lumihäntä istahti Kuutamoklaanin rajalle. Hän tavallaan toivoi että olisi nähnyt Tiikerikuun. Kuin tilauksesta kolli pujahti hetken päästä puskasta. ”Lumihäntä!”,Tiikerikuu tervehti. ”Mitä sinä täällä teet?”. Yhtäkkiä Lumihäntä tunsi äkillisen kivun ja pysähtyi. *Ei se varmaan mitään vakavaa ole*, Lumihäntä mutisi mielessään. Pienet kouristuksia esiintyi vähän väliä ja Lumihäntä hätääntyi. *Älä ole huolissasi*, Lumihäntä jankkasi mielessään. ”Nojaa minuun”. Lumihäntä hätkähti kuullessaan Tiikerikuun äänen. Lumihäntä nojasi kollin lapaan ja he tassuttivat leiriin.

Tiikerikuu näytti rättiväsyneeltä. Yöturkki riensi paikalle Kylmätassu tiukasti perässään. ”Lumihäntä, pentutarhaan!”, Yöturkki huudahti. Pentutarhassa oli hämärää. Lumihäntä asettui makuulleen ja otti Kielopuron käpälästä kiinni. ”Ponnista!”, Kielopuro kannusti. Ensimmäinen pentu pääsi pian maailmaan. ”Kolli!”, Kylmätassu huusi nuolaisujen välistä. Sammalvuoteella oli pieni veriläikkä. ”Hmmm?”, Yöturkki mutisi. Seuraava pentu oli naaras. Lumihäntä vaikersi. Tiikerikuu oli antanut hänelle jo kolmannen risun. Risu raksahti rikki kun kolmas pentu ilmestyi mailmaan. ”Vielä yksi pentu”, Tiikerikuu maukui hiljaa. Se rentoutti Lumihäntää. ”Kolme naarasta ja yksi kolli. Hyvä Lumihäntä!”, Yöturkki huudahti. *Pennuista tulee suuria sotureita*, Lumihäntä ajatteli. ”Hienoa! Tuo kolli voisi olla Tulipentu. Ja hopea naaras saa olla Hopeapentu. Sitten vielä kaksi. Ehkä Kaislapentu ja Valkopentu”, Lumihäntä kuiskasi. ”Pentutarhaan varjoissa Lumihäntä vetäisi pennut itseään vasten. Jokainen hamuili maitoa.

//Kaislapennun ja Tulipennun hakemukset tulee jossain vahessa tänään.

Uutta elmää klaaniin, tervetuloa uudelle nelikolle!
6kp, Magic

Soratassu - Vuoristoklaani

Tikru

Soratassu heräsi seuraavaan päivään eikä ollut vieläkään päästänyt irti vihan tunteesta, joka kupli hänen rinnassaan. Kiepputassu oli päässyt kokoontumiseen, vaikka naaras oli hyökännyt hänen kimppuunsa! Eikö Aaltotähti ollut kuullut heidän yhteenotostaan vai mikä oli? Ei varmasti päällikkö niin kohtuullinen ollut, että olisi päästänyt kilpikonnakuvioisen naaraan niin helpolla. Ei omien klaanilaisten kimppuun kuulunut hyökätä..
Soratassu kampesi itsensä pystyyn ja käänsi sinertävän katseensa pesän toiseen päähän, missä Kiepputassu nukkui tyytyväisen oloisena. Oppilas oli kietonut häntänsä ympärilleen eikä tuon kasvoja oikein näkynyt, mutta Soratassu pystyi selvästi näkemään pehmeän hymyn hänen kasvoillaan. Valkoruskea naaras päästi suustaan halveksivan sihahduksen ja lähti sitten suunnistamaan kohti pesän suuaukkoa. Hän pujahti ulos pesästä ja katsoi ympärilleen. Oli melko aikainen, mutta monet kissat olivat löytäneet tiensä aukiolla ja pienissä ryhmissä vaihtoivat kieliä ja vain viettivät aikaa keskenään. Soratassu siirsi katsettaan päällikön pesää kohden ja lähti tassuttelemaan sitä kohden. Hän ei todellakaan päästäisi siskoaan tällä kertaa noin vain ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Nytpähän ainakin toinen saisi tuntea nahoissaan, ettei hänen käytöksensä ollut hyväksyttyä.
“Aaltotähti, saanko tulla sisälle?” hän kysyi varovaisesti ja seisahtui pesän suulle odottamaan mustan kollin vastausta.
“Tule vain”, päällikkö naukui vastaukseksi ja huojentuneena hän huokaisi. Hän oli jo hetken epäillyt, ettei kolli haluaisi häntä edes sinne. Hän veti syvään henkeä ennen kuin asteli sisälle hieman hämärään pesään. Hän katseli ihmeissään ympärilleen, hän ei ollut koskaan ollut päällikön pesässä ja pesä näytti aika samanlaiselta kuin muutkin pesät. Vain erona oli tietenkin se, että sammalpetejä oli vain yksi, mikä tietysti kuului Aaltotähdelle.
Hän kohtasi päällikön kysyvän katseen, joka tutkaili häntä kiinnostuneena. Soratassu hieman paransi ryhtiään ja kumarsi hieman kollille ennen kuin istui alas ja kietoi häntänsä tassujensa ympärille. He olivat itse päällikön kanssa vastakkain ja oppilaasta tuntui, että hänen sydämensä olisi voinut kirjaimellisestä hypähtää ulos hänen rinnastaan. Häntä jännitti puhua Aaltotähdelle varsinkin, kun he olivat siinä vain kahdestaan eikä muiden kissojen joukossa.
“Joten, mistä halusit tulla puhumaan kanssasi Soratassu?” pikimusta soturi kysyi katsellen Soratassua pieni hymy kasvoillaan. Hän huokaisi syvään ja päätti aloittaa. Menkööt sitten syveen tai saveen, ainakin hän oli yrittänyt!
“Asiani koskee Kiepputassua”, hän aloitti saaden kollin korvat hieman värähtämään. Kollin kasvot kuitenkin pysyivät tyynenä ja se pieni hymy pysyi hänen kasvoillaan.
“Pari päivää sitten, ennen kokoontumista olimme metsästämässä ja minä sain aika hyvin saalista. Kiepputassu ei saanut saaliin saalista ja se näytti harmistuttavan häntä, mutta tunsin olevani aika iloinen, koska hän on aina kaikessa paras ja tällä kertaa minä olin ollut häntä parempi. Meidän päästyämme leiriin saatoin hieman irvailla hänelle ja sitten hän hyökkäsi kimppuuni kynnet esillä! En onneksi saanut minkäänlaisia haavoja, mutta se kuitenkin pelästytti minut..”, hän kertoi nielaisten ja tutkiskeli lopetettuaan päällikön kasvoja, jotka olivat muuttuneet lähes kylmiksi. Sitä pientä hymyä ei enää näkynyt hänen kasvoillaan eikä rauhallisesta ja tyynestä ulkokuoresta ollut enää mitään jäljellä. Soratassu katsoi päällikköään hieman säikähtäneenä. Oliko Aaltotähti hänelle vihainen? Entä, jos hän saisi jonkinlaisen rangaistuksen ja Kiepputassu ei?
“Kiitos, kun kerroit tästä minulle, teit aivan oikein”, päällikkö naukui matalalla äänellä ja nousi tassuilleen. Soratassu seurasi päällikön esimerkkiä ja hypähti tassuilleen. Hän seurasi kuinka pikimusta kolli asteli hänen luokseen ja laski häntänsä hänen selkänsä päälle ja lähti johdattamaan heitä ulos pesästä. Hän seurasi kuuliaisesti ja ulos päästyään ja kääntyi taas Aaltotähden puoleen. Kolli ei sanonut mitään, jatkoi vain kävelemistä ohjaten heidät oppilaiden pesää kohden ja seisahtui sitten aloilleen. Soratassu vilkuili päällikköä ja oppilaiden pesää vuorotellen sydän villisti hyppien. Hänestä tuntui kuin olisi voinut pyörtyä siihen paikkaan.
“Kiepputassu!” päällikkö kutsui äänekkäästi saaden monien kissojen huomion kiinnittymään häneen ja Aaltotähteen. Soratassu nielaisi, häntä ahdisti tuntea monien kissojen polttavat katseet turkillaan. Hän tunsi kuinka päällikön häntä lähti hänen selkänsä päältä.
Pian kilpikonnakuvioinen oppilas asteli ulos oppilaiden pesästä ja katsoi uneliaan kysyvänä pikimustaa kissaa edessään. Naaraalla näytti kestävän hetken aikaa ennen kuin tuo tajusi tuijottavansa itse päällikköä ja nopeasti hänen ryhtinsä suoristui ja pari kertaa silmiään räpyteltyä, hän myös kumarsi päällikölle.
“Aaltotähti?” Kiepputassu kysyi hämmentyneenä. Naaraan katse liukui häneen ja hetken he katsoivat toisiaan silmiin ennen kuin Kiepputassu taas katsoi Aaltotähteä laajentunein silmin. Ilmeisesti naaras oli ymmärtänyt, mistä tässä oli kyse, mikä sai Soratassun hieman hengähtämään. Häntä hermostutti niin paljon, että oli vaikeaa olla paikoillaan. Häntäkin nyki paikoillaan levottomana.
“Lienet tietävän miksi kutsuin sinut tänne. Minulla on sinulle asiaa”, kolli naukaisi kolkolla äänensävyllä ja katsoi pistävällä katseellaan oppilasta edessään. Kollin kitkerän katseen alla oleminen sai Kiepputassun hieman kyyristymään alemmas.
“Kuulin juuri Soratassulta, että olit hyökännyt hänen kimppuunsa ilman minkäänlaista syytä kynnet esillä muutama päivä sitten”, Aaltotähti naukui. Kiepputassu siirsi levottoman katseensa Soratassuun, joka katsoi siskoaan takaisin tyynellä ilmeellä. Vaikka häntä hermostuttikin olla tämän jälkeen sisaruksensa kanssa, ei hän voinut nyt näyttää pelokkuuttaan naaraalle. Kiepputassun olisi pakko oppia, ettei kaikkea voinut vain tehdä ilman seuraamuksia eikä Soratassukaan halunnut osoittaa toiselle oppilaalleen, ettei hän koskaan puolustaisi itseään. Hänenhän kasvoilleen ei hypitty.
“Soratassu ivaili minulle eikä hän ole niin viaton, kun sinulle selittää!” Kiepputassu älähti, kun hän katsoi taas päällikköä leimuavin silmin. Soratassu puri hammasta.
“Kuulin kyllä mitä tapahtui, Soratassu kertoi kaiken ja sanoi olleensa hieman ilkeänkin tapainen, mutta ei riitoja tappelemisella selvitetä. Elämä koettelee sinua Kiepputassu etkä sinä voi aina selvittää niitä vain hyppäämällä kynnet edellä ongelmaa kohden. Joskus on osattava vain purra hammasta ja olla välittämättä”, pikimusta kolli kertoi saaden kilpikonnakuvioisen oppilaan korvat hieman luimistumaan, mutta palo hänen silmissään alkoi sammua. Naaras nyökäytti päätään alistuneena. Soratassu katsoi ihmeissään siskoaan, yleensä naaras oli äänessä niin kauan, kun voitti, mutta tällä kertaa hän antoi olla ja alistui. Varmasti Aaltotähden sanoma olikin paljon vakavammin otettava asia naaraalle eikä hän uskaltanut väittää vastaan päällikölle.
“Ymmärrän kyllä.. Anteeksi”, oppilas sano vaimeasti.
“En minä ole se, jolta sinun anteeksi pitää pyytää. Soratassu on se kissa, jolta sinä pyydät anteeksi”, kolli naukui ja huiskautti aavistuksen häntäänsä,
“Ja tekosi takia minun on annettava sinulle rangaistus, jotta muistat tulevaisuudessakin miten toimia oikein. Rangaistuksenasi on se, ettet pääse seuraavaan kokoontumiseen, joudut siivoamaan pentutarhan sammalia ja autat harjoituksiesi lomassa Huurrekukkaa ja Taivastassua. Lehtikato tekee tuloaan nopeasti ja kaikki auttavat käpälät ovat vain avuksi parantajille, koska heidän pitää täyttää varastojaan. Lumen seassa on todella vaikeaa löytää mitään”, päällikkö kertoi katsoessaan Kiepputassua koko ajan silmiin osoittaakseen olevansa tosissaan ja naaras oppilas nyökytteli päätään kollin sanoille ymmärtäväisenä. Aaltotähti kääntyi katsomaan Soratassua ja nyökkäsi hymy kasvoillaan.
“Nyt, kun tämä on saatu selvitettyä, Uskosielu varmasti odottaa sinua. Nähkäämme.”
Kolli loi heille molemmille reippaan katseen ennen kuin lähti tepastelemaan pentutarhaa kohden varmasti nähdäkseen Kaunokirjoa ja heidän kolmea pentuaan, jotka varmasti jo kohta täyttäisivät kuusi kuuta ja pääsisivät oppilaiksi. Soratassu huokaisten siirsi katseensa päällikön pentutarhaan katoavasta hännästä Kiepputassuun, joka oli istahtanut aloilleen ja tuijotteli maata ja tassujaan. Hän hieman luimisti korviaan. Oliko hän sittenkin ollut liian ankara Kiepputassulle? Mistä hän tiesi, mitä sisaruksen elämässä oikein oli ja silti hän oli ollut niin vihainen, että oli mennyt puhumaan Aaltotähdelle tästä koko häslinkistä.
“Soratassu”, kilpikonnakuvioinen oppilas sanoi hiljaisesti saaden hänen katseensa nousemaan hämmästyneenä toiseen. Kiepputassu nosti katsettaan hieman, jotta he pystyivät katsomaan toisiaan silmiin. Hänen silmistään heijastui vahvasti katuva katse.
“Olen pahoillani siitä mitä tapahtui pari päivää sitten.. Olin niin vihainen ja katkera sinulle enkä tiedä mikä minuun oikein meni. Kai minä vain.. olin kateellinen”, naaras naukui alakuloisena. Soratassu katsoi siskoaan ihmeissään. Kiepputassu oli hänelle kateellinen? Ja oli vielä kaiken lisäksi pyytänyt anteeksi niin kuin Aaltotähti oli määrännyt.
“Kateellinen minulle? Miksi?” hän kysyi ihmeissään.
“Koska sinä olet niin hyvä kaikessa.. Tulet kaikkien kanssa toimeen ja varmasti sinulla onkin jo kaikki ystävinäsi.. Minä sen sijaan olen vain yksi hiirenaivo, jota kukaan ei huoli ystäväkseen, koska onnistun vain loukkaamaan muita ja olemaan ilkeä heille”, naaras kertoi huokaisten ja rikkoi heidän katsekontaktin kääntäessään päätään eteenpäin. Soratassu uskoi, että Kiepputassusta oli noloa myöntää tällaiset asiat, kun ei yleensäkään naaras sitä mielellään tehnyt. Mutta eihän tuo ollut totta ollenkaan! Soratassu katsoi siskoaan myötätuntoisena ja hieman hämmästyneenäkin. Ei hän olisi uskonut kuulevansa tuota kaikkea juuri Kiepputassulta. Hän varovaisesti kulki toisen oppilaan luokse ja istahti tämän viereen. Hän kietoi häntänsä siskonsa vierelle ja painautui naarasta vasten ja nuolaisi tämän päälakea.
“En minä kaikkien kanssa tule toimeen eikä minulla ole paljoa ystäviä, muttei se tarkoita ettemme voisi tutustua muihin. Olen enimmäkseen Tikkatassun kanssa enkä muiden, jos se mieltäsi kohentaa”, hän kertoi. Kiepputassu huokaisten laski hieman päätään antaen hänen luvan sukia turkkiaan enemmän. Pieni hymy kasvoillaan Soratassu alkoi sukimaan pitkin vedoin pentuetoverinsa turkkia ja antoi koko kroppansa rentoutua.

Hyvä että asia saatiin selvitettyä eikä kellekään jäänyt mitään sen pahemmin hampaankoloon!
30kp, -M

bottom of page