3.1.25 klo 18.24

Kaikupentu ~ Puroklaani

Jezkebel

"Kaikupentu?" Kaikupennun emo Liekkisade huhuili tytärtään ja herätti hänet sikeästä unesta. Pentu murahti ja nousi unisia silmiään räpytellen ylös, miksi kuningatar oli herättänyt hänet? Punaturkkinen naaras oli hetkessä vetäissyt itsensä ja tyttärensä väliaikaisen pentutarhan kauimmaiseen nurkkaan, missä Punalehti ja Ruskalehti jo pentuineen olivat. Ruskearaidallinen naaras katseli hämillään ympärilleen ja hänen katseensa jäi pentutarhan suuaukolla seisovaan Hunajavirtaan. Miksi sureva kuningatar oli uloskäynnin edessä ja olivatko tuon kynnet esillä?
"Emo, mitä tapahtuu?" Kaikupentu kysyi hämmentyneesti. Liekkisade vain hyssytteli pentuaan ja pyysi tuota olemaan hiljaa, kuten kaikki muutkin olivat. Ruskearaitaiselta naaraalta ei mennyt kauaa tajuta, että jotakin vakavaa oli tapahtumassa. Oliko leiriin hyökätty?
"He tulevat nyt", Hunajavirta sihisi. Koko pentutarha tuntui kutistuvan kasaan ja kuningattarilla oli täysi työ pitää uteliaat pennut aloillaan ja hiljaa, nyt kun heidänkin uteliaisuutensa oli viimein kunnolla herännyt. Timalipentu tuuppasi Lampipennun Kaikupentua päin, ja sillä välin kun Liekkisade hätisteli pentuja takaisin paikoilleen, oli ruskearaidallinen naaraspentu livistänyt emonsa suojasta kurkistelmaan Hunajavirran tassujen välistä leiriaukiolle. Vanhempi kuningatar ei käskenyt häntä pois, vaan piti katseensa tiukasti aukiolla. Kissat leiriaukiolla olivat valmiusasennoissa, eikä kukaan näyttänyt yllättyvän, kun kolme pennulle tuntematonta kissaa pelmahtivat leirin sisäänkäynniltä aukiolle. Suuri tummanharmaa kolli karjaisi taistelu-ulvaisun ja heittäytyi Puroklaanin varapäällikköä Hiiriturkkia päin. Kaikupentu henkäisi järkyttyneenä. Hiiriturkki raapaisi kollin kasvoja ja hyppäsi tuon päälle samalla kun muut Puroklaanin soturit kävivät taistelemaan kahta muuta kissaa vastaan. Varapäällikkö ei ehtinyt väistää tummanharmaan kollin iskua, vaan paiskautui maahan rajusti yskien. Kolli oli syöksymässä naarasta kohti, kun Varjoturkki loikkasi tuon niskaan ja repi kauemmas vaaleanruskeasta raidallisesta naaraasta. Samassa hetkessä yksi leiriin tunkeutuneista kissoista sai revittyä itsensä irti Kaikupennun klaanitovereiden otteesta ja teki syöksyn kohti pentutarhaa. Hunajavirta jännittyi ja oli sysäisemässä pentua taaemmas, mutta Sädetaivas oli nopeampi ja katkaisi hyökkääjän liikeradan taitavalla taklauksella. Kaikupentu näki isänemonsa kasvot hetkellisesti, raivo oli sokaissut soturittaren katseen. Kermanvaalea naaras hyökkäsi kissan kimppuun ja puri tuota lapaan. Kauempana Hiiriturkki oli taas päässyt taistelemaan tummanharmaata kollia vastaan, mutta kolli sai potkaistua varapäällikön pois päältään ja naaras lensi selälleen maahan. Tuo huohotti, mutta nousi pystyyn.
"Kuutamoklaanin ja Puroklaanin kissat! Tämä ei ole oikein, Pimeydenmetsän henget vain yrittävät ajaa teidät murhan ja kunnianhimon polulle näiden tulvien avulla. Todellinen voima on yhä Tähtiklaanilla, eivätkä he hyväksyisi tätä hyökkäystä!" Vaaleanruskea raidallinen naaras voihkaisi ja katseli ympärilleen huolestuneena. Kaikupennun turkki vain pörhistyi entisestään, nämäkö hyökkääjät olivat Kuutamoklaanista? Oliko tuo klaani todellakin täynnä niin kammottavia ja hurjia sotureita kuten oltiin kerrottu, kun he olivat tulleet hyökkäämään heidän leiriinsä vain kolmen kissan voimin? Puolet klaanin oppilaista ja sotureista olivat taistelemassa rajalla, mutta pärjäisivätkö nämä kolme kissaa lopuille puroklaanilaisille, jotka olivat leiriin jääneet sitä puolustamaan?
"Rohkeaa puhetta Hiiriturkki, tuollaiselta pelkuri petturilta!" tummanharmaa kolli ulisi täyttä kurkkua ja katsoi Hiiriturkkia raivokkaasti. Kuutamoklaanilainen hyökkäsi varapäällikköä kohti, mutta tuo väisti ja läimäytti kollin kylkeä. Mutta sitten tummanharmaa kissa hyppäsi puroklaanilaisen päälle ja tavoitteli hampaillaan naaraan kaulaa. Vaaleanruskea raidallinen kissa sai riuhtaistua itsensä irti kuutamoklaanilaisen otteesta.
"Kuutamoklaanin kissat, lopettakaa tämä hulluus! Ei meidän tarvitse tappaa toisiamme, kaikki on vain niiden tulvien syytä!" Hiiriturkki naukaisi kuuluvalla äänellä.
"Älkää kuunnelko häntä! Kuutamoklaani on tullut osoittamaan, että olemme yhä kanjonin vahvin klaanin näiden tulvienkin aikana!" tummanharmaa kuutamoklaanilainen sähähti ja hyppäsi varapäällikön päälle, he kieriskelivät toistensa kimpussa pitkin leiriaukiota. Yhtäkkiä tummanharmaa kolli koitti nousta pystyyn, mutta lösähti takaisin maahan. Tuon kurkusta pulppusi veri ja Kaikupentu katsoi henkeään pidätellen, kuinka kolli haukkoi hätäisesti henkeään, ennen kuin valahti maahan liikkumattomaksi ruumiiksi.

//Toivottavasti sopii, että riistin Varistähdeltä yhden hengen. :3

2.1.25 klo 20.33

Punatassu ~ Luuklaani

Jezkebel

Punatassu käveli Luuklaanin väliaikaisessa leirissä. Moni luuklaanilainen oli aloittanut päivän askareensa kuin minä tahansa toisenakin päivänä, mestarit lähtivät kouluttamaan oppilaitaan ja Pihlajamyrsky kokosi metsästyspartioita, jotka lähtivät yksitellen leiristä ulos sateiseen säähän. Pennut olivat heränneet ja taistelivat sammaltukosta kuningattarien valvovien katseiden alla. Parantajaoppilas käveli parantajan pesän ohi, vilkaisten samalla sen sisälle. Mustapihlaja ja Taistotassu näyttivät olevan siellä, mutta kolli ei välittänyt vaan käveli leirin etuosaan odottamaan metsästyspartiota. Hänen mestarinsa pisti yhä vanhemman oppilaansa koulutuksen etusijalle, joten nuoremman päivät kuluivat riistanhaussa ja sammalten vaihdossa. Kilpikonnakuvioinen kissa istui paikallaan kauan, kunnes näki kissojen tulevan vuoristosta riistaa suussaan. Hän nuolaisi huuliaan ja käveli tuoresaaliskasalle partion lähdettyä sen luota. Meripihkasilmä tonki sitä, etsien hiiriä, hänen mestarinsa lempi riistaa. Yhtäkään jyrsijää ei kuitenkaan löytynyt, joten Punatassu joutui huokaisten potkimaan eläimet takaisin jonkinlaiseen kasaan.
*Täytyy odottaa aurinkohuippuun, hienoa. Mustapihlaja saa tämänkin varmaan käännettyä jotenkin minun syykseni.* Hän mietti vihaisena ja potkaisi kiveä. Joku parahti ja parantajaoppilas nosti yllättyneenä katseensa. Hallatassu katsoi häntä vihaisena, tassullaan otsaansa hieroen. Kolli räpäytteli tumman meripihkaisia silmiään yllättyneenä.
"Heitit sen kiven suoraan naamaani!" oppilas sähähti. Parantajaoppilaan ilme valahti ja hän vain heilautti häntäänsä, ottaen suunnaksi parantajan pesän. Naaras oli leirin vanhin oppilas, kyllä tuon reaktiotaitojen luulisi olevan jo niin hyvät, että tuo saisi yhden pikkukiven väistettyä. Oli täysin tuon oma vika, että kivi oli kopsahtanut hänen naamaansa. Kolli lösähti parantajan pesän seinämän viereen ja jäi odottamaan uutta metsästyspartiota.

//joku luuklaanilainen jatkamaan?^^

2.1.25 klo 19.39

Seittitassu ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Vastoin Seittitassun halua ja kaikkea sitä järkeä mitä hänen sisarellaan Katajatassulla pitäisi päässään olla, oli Tummatassu lähtenyt heidän mukanaan salaa ulos väliaikaisesta Vuoristoklaanin leiristä. Kolmen kissan juoksuaskeleet rummuttivat sateen kastelemaa nurmea ja raidallinen kollioppilas tunsi kuinka tihkusade pureutui hänen pitkän turkkinsa läpi. Hän ei vielä kuullut taistelun ääniä, mutta tiesi että kaksi muuta vuoristoklaanin oppilasta odottivat yhtä jännittyneenä ensimmäisiä taistelukarjaisuja kuin hän. Niin Katajatassuin kuin Tummatassun katseet olivat lukittautuneet kaukaisten nummikumpuroiden suuntaan. Outoa kuinka he olivat näin lyhyessä ajassa niin tottuneita juoksemaan tällä vieraalla maaperällä ettei heidän enää tarvinnut katsoa tassuihinsa piilossa olevien kaninkolojen varalta. Vuoristoklaani oli asunut liian pitkään Nummiklaanin reviirillä.
"SEIS!"
Seittitassu tunsi vihan sykähtelevän korvissaan, kun hän kuuli jostakin kauempaa huudon. Oliko se suunnattu heille, oliko joku nähnyt heidän lähteneen salaa leiristä? Katajatassu ja Tummatassu hidastivat juoksuvauhtiaan ja pälyilivät ympärilleen hämmentyneinä huutajaa etsien. Raidallinen kollioppilas antoi katseensa käydä läpi vehreää nummimaisemaa, kunnes se osui monien puunmittojen päässä olevalle harmaalle kohdalle. Mustaraitainen kissa siristi silmiään tunnistaessaan hahmon. Häntä sapetti. Aina se meni näin! Tuhkakajo oli aina pilaamassa joka ikisen suunnitelman ja tempun mitä hän yritti suorittaa. Eikö mestari osannut pitää huolta omista asioistaan? Ja mitä tuo edes teki näin kaukana taistelutantereesta, oliko tuo muka haavoittunut? Soturitar alkoi nilkuttamaan heitä kohti, mikä antoi vastauksen sinisilmän viimeisimpään kysymykseen.
"Voi ei, mitä me nyt teemme? Jäimme kiinni!" Katajatassu naukaisi ja siirsi katsettaan Tuhkakajon ja Seittitassun välillä. Mustaraitainen kollioppilas puri hammastaan ja upotti kynsiään nurmikkoon. Tummatassu näytti säikähtäneeltä ja oli painautunut matalaksi Katajatassun vierelle. Kaksi vaihtoehtoa pyörivät vuorotellen mustaraitaisen kissan mielessä, jotka molemmat tuntuivat huutavan kovempaa mitä lähemmäs hänen mestarinsa nilkutti. Päätöksiä tarvitsisi tehdä nyt tai muuten heillä ei olisi enää mahdollisuutta osallistua taisteluun, kun soturitar raahaisi heidät niskanahoista takaisin leriin. Sinisilmä päästi kovan karjahduksen ja pisti tassunsa liikkeelle, vaikka hän tiesi että näin tehdessään, seuraisi häntä sitten leiriin palatessa rangaistus.
"Tulkaa! Hän ei saisi meitä kiinni vaikka yrittäisikin juosta!" Seittitassu naukaisi Tuhkakajon uusien huutojen yli. Ainoa hyvä puoli soturittaren mestaruudessa oli se, että raidallinen kollioppilas oli oppinut tuntemaan tuon heidän harjoitustensa aikana. Hän tiesi ettei tummanharmaa naaras ollut klaanin nopein juoksija, joten tuo ei varmasti saisi vammautuneella jalalla heitä kiinni. Mustaraitainen kissa antoi rinnassa hakkaavan adrenaliinin pumpata vauhtia jalkoihinsa ja kohta hän oli taas täydessä vauhdissa kiitämässä kosteiden nurmien yli. Sinisilmä vilkaisi taakseen ja oli hetkeksi yllättynyt sitä että Katajatassu sekä Tummatassu yhä seurasivat häntä, turkit nyt vielä enemmän pörröllä Tuhkakajon käskyjä vastaan toimimisesta. Kolmen kissan vauhdit hiipuivat ennen pitkään ja naarasoppilas nosti yhdessä vaiheessa häntänsä ylös, merkiksi kolleille pysähtyä siihen paikkaan.
"Minä kuulin jotakin", sinertävän musta kissa kuiskasi. Seittitassu katseli ympärilleen tarkkaavaisena ja käänteli korviaan moneen suuntaan. Pian hänkin pystyi erottamaan kauempana nummilla kuuluvat rääkäisyt, he olivat varmasti aivan taistelun reunamilla. Katajatassu oli hivuttautunut hieman lähemmäksi veljeään ja viittoi häntä kumartumaan, jotta naaras pääsisi keskustelemaan hänen kanssaan ilman, että Tummatassu kuulisi heitä. Mustaturkkinen kollioppilas oli rynnännyt lähimmän kivikasan huipulle ja yritti sen päältä tähystää, josko taistelu näkyisi niin korkealta katsottuna. Raidallinen kollioppilas kumartui sisarensa vierelle ja kohtasi tuon suuret siniset silmät, jotka välkkyivät huolestuneina.
"Oliko järkevä liike tulla tänne vastoin Tuhkakajon käskyjä? Me joudumme kaikki ongelmiin kun palaamme leiriin ja meidän ollessa vielä vanhempia kuin Tummatassu, olemme hänestä vastuussa. Eikö siinä olisi jo tarpeeksi syytä Aaltotähdelle lykätä soturinimitystämme?" Katajatassu naukaisi hiljaa. Seittitassu heilautti häntäänsä kuin sivuttaakseen koko aiheen, vahinko oli jo tapahtunut. Sitä paitsi he olivat jo näin lähellä, hän ei enää lähtisi leiriin taistelematta Vuoristoklaanin puolesta. Jos sisarta huoletti, tuo voisi kääntyä takaisin ja ottaa Tummatassun mukaansa. Olisi siinäkin sitten yksi huolehdittava vähemmän. Raidallinen kollioppilas suoristi kaulansa ja lähti kulkemaan kohti taistelun ääniä ja ilmassa tuulen mukana tulevan veren hajua. Sen haistaminen tuntui sykähdyttävän lisää voimaa hänen koko olemukseensa ja verenhimo alkoi sakeuttaa mustaraitaisen kissan ajatuksia.
"Lähtekää takaisin leiriin, jos haluatte. Minä lähden pelastamaan Vuoristoklaanin."

//Kataja?

21.12.24 klo 7.58

Rastastassu~Luuklaani

Pepsihammas

”Saapukoot jokainen tappamiseen kykenevä Luukummun juurelle klaanikokoukseen!”

Rastaspennun karvat nousivat pystyyn, kun hän kuuli Kuolontähden huudon. Karvojen nousu ei tosin noussut innostuksen myötä, vaan se kertoi tässä tapauksessa Rastaspennun ahdistuksesta. Hän ei ollut todellakaan valmis ryhtymään oppilaaksi. Eihän hän osaisi mitään! Tai toki hänellä olisi mestari häntä opettamassa, mutta naaras ei ollut todellakaan varma halusiko oppia kylmäkiskoiseksi murhaajaksi.
Rastaspentu oli usein surullinen, että emo oli vienyt heidät juuri luuklaaniin. Juuri siihen klaaniin jonka tunnustuoksu on veren, luun ja lihan katku. Eihän Rastaspentu tietänyt paljoa muista klaaneista, mutta puro-ja kuutamoklaani kuulostivat nuoren kissaan paljon mukavammilta vaihtoehdoilta jo nimensä puolesta.

Vastentahtoisesti pentu nousi pentutarhan hämärästä ja veti kasvoilleen mahdollisimman ilmeettömän ilmeen. Hän lähti kulkemaan luukumpua kohti, vaikka ei ollut varma kykenisikö hän koskaan tappamaan toista kissaa. Muutenkin verilaki kuulosti Rastaspennusta kovin ankaralle.Ei hän esimerkiksi edes tiennyt kovin paljoa pimeyden hengistä, vaikka niihin pitikin uskoa. Kukaan ei ilmeisesti ollut vaivautunut ruokkimaan nuoren naaraan vähäistä uteliaisuutta, Tosin hän ei ollut koskaan uskaltanut kysyä asiasta keneltäkään, joten suurin syy oli hänessä. Rastaspentu tyytyi siis vain lupaamaan uskollisuuttaan klaanille ja pimeyden hengille, vaikka sanat eivät tulisikaan suoraan sydämestä.

Luun,veren ja lihan haju sai Rastaspennun lähes voimaan pahoin. Mielummin hän melkein haisisi kalalle, vaikka sekin vaikutti huonolta vaihtoehdolta. Silti naama peruslukemilla nuorukainen saapui luukummun eteen, jossa oli jo valtaosa kissoista odottamassa tilaisuuden alkua. Tosin kukaan noista kissoista ei taitanut tietää, mitä asiaa päälliköllä oli. Se ei ollut Rastaspennusta ihme, koska kaikki olivat tässä ’klaanissa’ lähes täysin vieraita hänelle, eikä oikein kukaan välittänyt hänestä myöskään.

Pian pikimusta päällikö avasi suunsa.

”Rastaspentu, olet täyttänyt kuusi kuuta ja sinusta on aika tulla oppilas.”

Muutama kissa käänsi katseensa kohti harmaata pentua kohti. Kuolontähti jatkoi ytimekästä nimitysseromoniaa muusta välittämättä.

”Tästä päivästä siihen päivään saakka, kunnes ansaitset soturinimesi, sinut tunnetaan Rastastassuna. Mestarisi on Hallaroiske.”

Nykyisen Rastastassun ilmeessä ei näkynyt iloa saati helpotusta. Sen sijaan hän yritti piilottaa ilmeettömien kasvojen alle hänen epävarmuutensa, joka kasvoi kun hänen mestarinsa asteli häntä kohti määrätietoisin askelin. Hetken he katselivat toisiaan kuin eivät olisi koskaan tavanneet toisiaan aiemmin. Rastastassu koki tilanteen lievästi kiusallisena, mutta onneksi Hallaroiske osasi tehdä lopulta aloitteen. Pian virallisuudet oli hoidettu, ja luuklaanin kissat lähtivät jatkamaan sitä mistä heidät oli keskeytetty.Harmaaturkkiset naaraat jäivät luukummun lähelle seisoskelemaan. Rastastassu katsoi mestarinsa arpista naamaa, odottaen tuolta määräystä toimia. Hallaroiske huomasi oppilaansa odottavan katseen eikä jättänyt toista arvailemaan tilanteen kulkua.

”Lähdetään leiristä. Näytän sinulle pari paikkaa joissa voin opettaa sinulle metsästyksen aikeita”

Hallaroiske ilmoitti vakaalla äänellä. Hänellä ei ollut samanlaista epävarmuutta kuin pelokkaalla Rastastassulla,jota pelotti lähteä ulos leiristä. Oppilas pelkäsi että he törmäisivät muiden klaanien kissoihin tuhoisin seurauksin. Vaaleanharmaata Hallaroisketta ei joko kiinnostanut tai sitten hän ei huomannut oppilaan arkuutta, vaan hän lähti ravaamaan päättäväisesti kohti leirin sisäänkäyntiä. Rastastassulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata mestariaan tuntemattomaan.

13.12.24 klo 12.22

Paarmahehku; Vuoristoklaani

Inka r

“Kettutassu?“ Paarmahehkun toiveikas huudahdus kaikui pitkin luolan kosteita seiniä. Helpotus huimasi hänen päätään jo valmiiksi niin, ettei hän uskaltanut uskoa, ettei ollut vain vinksahtanut ja kuvitellut nummiklaanilaisen äänen huhuilevan nelikon nimiä pimeydessä. Mutta pian Kettutassu ilmestyi syvemmältä luolastosta hänen eteensä, ilmielävänä ja suhteellisen vahingoittumattoman näköisenä, vaikka tuon turkki olikin sekaisin ja kasvot ruhjeilla.
“Hyvä, olet elossa”, Paarmahehku henkäisi ja kampesi itsensä jaloilleen. Hän oli lysähtänyt lepäämään seinämän viereen harhailtuaan luolastossa kuunkierroilta tuntuneen ajan verran. Vuoren sisään johtava tunnelisto oli paljastunut laajemmaksi kuin hän oli uskaltanut kuvitellakaan.
“Sinäkin olet. Mutta sinulla on haava”, Kettutassu huomautti.
Paarmahehku nielaisi ja vilkaisi veristä lapaansa.
“Älä sinä siitä huolehdi. Oletko sinä kunnossa?” hän varmisti.
“No, minulla on naarmuja kyljessä ja tassu on kipeä, mutta muuten olen okei”, oranssi naaras vastasi ja Paarmahehku kiitti Tähtiklaania mielessään vuolaasti.
“Minä näin joutsenen sulan lähellä tätä paikkaa. Voisiko se olla joku merkki?” soturi alkoi pohtia ääneen samalla kun Kettutassu nilkutti istumaan hänen viereensä.
“Mitä me teemme nyt?” oppilas kysyi, ja haukotteli oitis saatuaan sanat suustaan.
“Lähdemme etsimään muita valittuja. Heidän on oltava jossain täällä”, Paarmahehku naukui päättäväisesti ja silmäili sitten oranssia nummiklaanilaista. Tuo näytti siltä, että saattaisi nuutua siihen paikkaan.
“Ensin meidän kannattaa levätä hieman”, soturi naukui ja nuolaisi lapaansa. Väsymys painoi raskaasti hänenkin raajoissaan, etenkin nyt kun helpotus ainakin yhden oppilaan selviytymisestä sai Paarmahehkun rentoutumaan hiukan. Mutta vain hiukan.
“Jatketaan matkaa kuitenkin kohta, jooko? Haluan löytää muut.”
Paarmahehku murahti tuolle ja asettui vaivalloisesti kerälle kovaan maahan. Hän oli samaa mieltä mutta yritti rauhoittaa mielensä kerätäkseen voimiaan edes jonkun verran.

Kun Paarmahehku nukahti, tuntui siltä, kuin hänet olisi vedetty jälleen veden pinnan alle. Syvästä tiedostamattomuuden tilastaan huolimatta hän näki levottomia unia putoamisesta ja klaanitovereidensa kauhunhuudoista, jotka saivat hänet heräämään säpsähtäen. Kolli ei tiennyt kauanko aikaa oli kulunut, mutta särky hänen jaloissaan oli väistynyt sen verran että hän päätti herättää Kettutassun.
“Ehkä meidän pitäisi saalistaa. Joutsentassulla ja Kostokynnelläkin on varmasti nälkä”, oppilas ehdotti varovaisesti, kun oli hetken pyöritellyt päätään. Paarmahehku nyökkäsi ja koitti olla irvistämättä, kun kipu viilsi hänen lapaansa. Haava oli kerennyt umpeutua heidän uniensa aikana, mutta hän epäili tarvitsevansa silti parantajaa. Hän itse ei tiennyt oikeastaan mitään parantamisesta, mutta karvas vivahde, joka lapaan kuivuneen veren hajuun oli alkanut erittyä, sai hänet voimaan pahoin. Se ei voinut olla hyvä merkki.
“En tiedä onko täällä riistaa. Purossa voi olla kaloja”, Paarmahehku pohti samalla kun he lähtivät tallustelemaan hiljaa solisevan puron vierellä.
“Kaloja”, Kettutassu toisti ja näytti epäröivältä. Paarmahehku tuhahti vastenmieliselle ilmeelle oppilaan kasvoilla. Hän ei tiennyt saisiko itsekään tungettua kurkustaan alas kalan niljakasta lihaa, vaikka tiesikin että jokainen energianripe tulisi olemaan tärkeä jos he halusivat selvitä tästä matkasta.
Hiljaisuus laskeutui kahden kissan välille eikä Paarmahehku voinut estää synkkiä ajatuksia täyttämästä päätään. Ne varmasti näkyivät myös hänen kasvoillaan ja Kettutassu vilkaisi häntä välillä huolestuneena. Pian he saapuivat kohtaan, jossa luola jakaantui kolmeen haaraan.
“Minä kuljin tästä”, Kettutassu totesi ja nuuhki maata häntä pörröllä. Paarmahehku irvisti - yhtäkkinen, polttava kipu säteili kaikkialle hänen ruumiiseensa. Kolli kiirehti istumaan puron vierelle ja tuijotti tummaan virtaan purren huultaan.
#Jos se sulka tosiaan oli Tähtiklaanin merkki, Joutsentassu on varmasti täällä. Mutta miten meidän on tarkoitus löytää hänet, kun pystyn tuskin liikkumaan?#
“Paarmahehku?” Kettutassu kurtisti kulmiaan. Yhtäkkiä kolli näki hopeisen vilahduksen vedessä, ja toisen pian silmänurkassaan. Pikkukalat ponnistelivat virtaa vastaan, tai antoivat sen viedä ne mukanaan, Paarmahehku ei ollut koskaan kalastanut.
“Tehdään näin”, hän aloitti ja kääntyi kohtaamaan nummiklaanilaisen. Hänen voimattomia käpäliään poltteli.
“Minä jään tänne pyydystämään meille saalista. Lähde sinä etsimään Joutsentassua tai uloskäyntiä. Jos se sulka oli merkki, hänen täytyy olla jossain täällä..”
Kettutassu nyökkäsi tomerasti. Paarmahehku tunsi häpeän pistelevän niskassaan. Nummiklaanilainenkin nilkutti tassunsa satuttaneena ja oli varmasti nälkäinen, ja silti hän oli lähettämässä tämän kohti ties mitä vaaroja, joita luolaston syvyyksissä saattoi asustella. Joka tapauksessa, naaras oli paremmassa kunnossa kuin hän, ja tuon silmissä oli yhä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta määrätietoinen tuike. Paarmahehku ei jaksanut ajatella asiaa pidemmälle, hänen ajatuksensa juoksivat kehää.
“Jos luola haarautuu taas, tule samaa reittiä takaisin”, vuoristoklaanilainen kähisi vielä Kettutassun perään, kun oppilas valitsi suunnakseen luolanhaaran jossa kumpikaan heistä ei ollut vielä käynyt. Mitä jos Kettutassu eksyisi? Mitä jos hän oli lähettänyt Tähtiklaanin valitun surmansuuhun?
Paarmahehku työnsi käpälänsä viileään virtaan ja yritti lukita katseensa veden pyörteisiin. Hänen päätään huimasi ja raajoja kuumotti, ja yhtäkkiä hän pelkäsi tippuvansa veteen.
#Pakko saada saalista#, musta kolli jupisi itselleen, ja hänen kyntensä tulivat näkyviin veden alle yhtä hopeisina kuin siellä uivien särkien suomut.

//valitut jatkaa? :’)

8.12.24 klo 17.39

Purotassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

Purotassu tappeli Vuoristoklaanin Marjaleukaa ja Kauristassua vastaan. Hän oli jo ihan väsynyt, mutta hän ei saisi luovuttaa. Nummiklaanin oppilas ei ollut vielä ehtinyt löytää sisartaan Solinatassua rajalla käydystä taistelusta, hän ei ollut edes päässyt rajalle asti, kun oli huomannut tappelevia kissapareja levittäytyneenä nummille. Kolli oli pinkaissut auttamaan erästä klaanitoveriaan, joka oli taistellut vuoristoklaanilaiskaksikkoa vastaan, mutta hänen klaanitoverinsa oli pinkonut karkuun heti tilaisuuden tullen ja jättänyt raidallisen kissan kaksin vastustajien kanssa. Hän läimäisi Vuoristoklaanin oppilaan kauemmas, helposti.
*Opettaisi oppilastaan paremmin!* Mutta kun Vuoristoklaanin soturitar huomasi Purotassun katseen herpaantuneen, tuo potkaisi hänet pois päältään ja raapaisi nummiklaanilaiselle isot haavat kylkeen. Se riitti raidalliselle kollille ja hän vaipui tokkuraan.

Purotassu heräsi Tähtituli vierellään. Oppilaan ajatukset olivat sekavat, päätä jomotti ja kylkeen sattui vietävästi. Nuori parantaja asetteli hänen kylkensä päälle jonkinlaista yrttihaudetta, minkä sitoi kasaan hämähäkinseiteillä. Kollilla kesti hetki tajuta, että nummien sijaan hän makasi sammalpedillä, leirinsä parantajien pesässä. Kuinka hän oli oikein päätynyt tänne? Raidallisen kissan mieleen ei muistunut mitään matkasta nummilta leiriin, ei hän varmasti olisi Marjaleuan ja Kauristassun käsittelyn jälkeen yksin paikalle pystynyt tulemaan? Oranssisilmäinen kissa haukoitteli ja koitti venytellä vain huomatakseen sen aiheuttavan liikaa kipua kylkeen. Naaras hänen vierellään sihahti käskyn olla tekemättä kylkeä rasittavia liikkeitä, mutta ehdotti että oppilas siirtyisi pesän suuaukolle, jos halusi olla tassuillaan.
"Purovirta, Kotkakynsi ja Lumitassu. Te menette metsästämään. Yöaskel, Viiksihäntä ja Naavasulka, te menette tarkastamaan mahdolliset vaarat leirimme läheisyydessä ja varmistatte ettei metsästäjien kimppuun käydä. Haukkaliito ja Kuutassu, kerätkää ja valmistelkaa Tähtitulen tarvitsemat yrtit. Toimikaa!" Sadeläikkä huusi nummiklaanilaisille, joita oli kerääntynyt hänen eteensä ja lähtivät matkaan kun varapäällikkö antoi siihen käskyn. Purotassu tunsi pystyvänsä huokaisemaan helpotuksesta, kun tajusi mestarinsa selvinneen taistelusta takaisin leiriin elossa ja suhtkoht ehjin nahoin. Mutta kuinka hyökkäyksen johtaja oli päätynyt leiriin. Katseltuaan tarkemmin ympärilleen, hän tajusi että aukiolla oli muutama muu kissa, jotka olivat alunperin lähteneet taistelemaan ja poissa oli sotureita, jotka olivat jääneet ensimmäisestä hyökkäyspartiosta pois. Liekkitähti oli varmasti ennättänyt taistelukentälle lisävoimien kanssa ja lähettänyt jo haavoittuneita kissoja takaisin leiriin.
"Tähtituli, saanko käydä katsomassa mitä Sadeläikälle kuuluu?" Purotassu naukaisi ja kääntyi katsomaan takanaan hääräävää nuorta parantajaa. Tuo asetteli pieniä yrttikasoja jokaisen sammalpedin viereen, ilmeisesti valmistautuen siihen että hänellä ja Yötuulella tulisi päivän päätteeksi olemaan koko pesällinen täynnä hoidettavia kissoja. Naaras katsoi häntä hetken ja nyökkäsi sitten.
"Vain hetkeksi", tuo murisi ja lähti pesänsä perukoille hakemaan lisää yrttejä. Purotassu nousi ähkäisten tassuilleen ja kylkeään joka askeleella aristaen lähti tekemään tietään leiriaukion halki. Sadeläikkä huomasi hänen saapumisensa ja kiirehti häntä vastaan, hipaisten kuonollaan toista oppilaan korvannipukkaa. Mestari oli selkeästi yhtä helpottunut nähdessään oppilaansa jaloillaan, kuten Purotassukin oli ollut varapäällikön nähdessään.

7.12.24 klo 17.19

Sinitassu ~ Kuutamoklaani

Jezkebel

Salamatassu otti uhkaavan näköisenä askeleen eteenpäin ja Sinitassu valmistautui tuntemaan oppilaan koko ruhon iskeytyvän kehoaan vasten minä hetkenä hyvänsä. Kollin siristetyt silmät kuitenkin kapenivat ennestään ja hän raotti suutaan enemmän auki. Matala murina kumpusi tuon kurkusta ja tuon raidallinen häntä piiskasi ilmaa turhautuneena. Naarasoppilas kohotti kulmiaan yllättyneenä, kun hänen pesätoverinsa kääntyikin kannoillaan ja lähti ravaamaan ripakkaa vauhtia syvemmälle Kuutamoklaanin reviirille. Tai tarkemmin sanottune sen eteläpuolelle. Ruskeamerkkinen kissa seisoi hetken hölmistyneenä aloillaan, kunnes tajusi että hänen nenäänsä oli leijailut kahden kissan hajut, jotka eivät kuuluneet Salamatassulle tai Sinitassulle kummallekaan. Toisen hän tunnisti, mutta toinen oli tuiki tuntematon.
*Silotassu! Mitä ihmettä hän täällä tekee, hänenhän pitäisi olla leirissä! Hän on liian nuori taistelemaan, ei kai hän vain ole karannut leiristä ja on joutunut jonkun vastustajamme kynsiin?* Naarasoppilas mietti ja hyppäsi itsekin liikkeelle. Silotassu oli häntä nuorempi oppilas, jonka koulutus oli jäänyt kesken, sillä tuon mestari Syreenikukka oli yhä pentutarhassa hoitamassa Hilleripentua. Vaikka yksisilmäinen kolli kävikin yhtä aktiivisesti partioissa muiden kissojen kanssa, kahdenkeskeiset opetustuokiot oman mestarin kanssa olivat jääneet vähäisiksi. Siksi Sinitassua pelottikin jos harmaaturkkinen kissa olisi joutunut vihollisen kynsiin. Tuolla tuskin oli juurikaan kokemusta taistelukoulutuksessa ja tarvitsisi varmasti apua vastustajansa päihittämiseksi. Mutta ruskeamerkkinen kissa ei tunnistanut tämän tuntemattoman kissan hajua minkään klaanikissan hajuksi.
*Onko Silotassu erakon kanssa?* naarasoppilas ajatteli puoliksi tyytyväisenä ja puoliksi vihaisena. Jos Silotassu olikin törmännyt vain ohikulkumatkalla olevaan erakkoon, voisi tuolla olla mahdollisuuskin ajaa erakko ulos Kuutamoklaanin alueelta, jos erakko ei omistaisi minkäänlaisia taistelutaitoja. Kuten ne eivät yleensä kuulemma omistaneetkaan. Mutta vieras kissa Kuutamoklaanin reviirin sisäpuolella sai Sinitassun puolustusvaistot käyntiin, olisi hänen velvollisuutensa Kuutamoklaanin soturioppilaana karkoittaa tunkeiljat heidän reviiriltään. Hän seurasi Salamatassun askelissa ja tunsi niskaturkkinsa pörhistyvän, kun vielä kolmannen kissan tuoksu tulvahti hänen nenäänsä. Tämäkin tuntematon, luultavimmin erakko. Ruskeamerkkinen kissa pisti kovemman juoksuvauhdin päälle, vaikka hänen pesätoverinsa voisivatkin mahdollisesti voittaa kahden tunkeilijan taistossa, ei lisävoima heille olisi yhtään pahitteeksi.
"Silotassu! Mitä tämä oikein on olevinaan?" Salamatassun huuto sai Sinitassun hiljentämään vauhtiaan, kunnes hän ilmestyi aluskasvillisuuden seasta oranssiturkkisen oppilaan vierelle. Vain muutaman ketunmitan päässä heidän edessään seisoivat Silotassu ja joku erakkonaaras. Kolmatta kissaa ei näkynyt missään, mutta naarasoppilas piti silmällään heitä ympäröivää aluskasvillisuutta. Kuka tiesi, jos toinen erakko olisikin jossakin juurakoiden takana väijymässä, odottamassa oikeaa hetkeä hyökätä. Yksisilmäinen oppilas näytti säikähtäneeltä, kun hän tuijotti vanhempia oppilastovereitaan ja astui vaistomaisesti kauemmas ruskeankirjavasta kissasta. Erakon pistävän oranssit silmät poukkoilivat kaikkien kolmen kuutamoklaanilaisen välillä ja hän alkoi ottamaan varovaisia peruutusaskelia. Oranssiturkkinen oppilas otti uhkaavan askeleen eteen ja paljasti hampaansa irvistyksessä.
"Ja kuka pelkuri sinä oikein olet? Ensin tunkeudut reviirillemme ja ahdistat toverimme nurkkaan, mutta heti kun minä saavuin paikalle, olit ottamassa tassuja allesi. Puolustaudu, senkin hiiri!" Salamatassu ivaili ja käänsi vihasta leiskuvat silmänsä Silotassusta erakkonaaraaseen. Sinitassu hivuttautui pois oranssiturkkisen oppilaan viereltä ja askelsi yksisilmäisen oppilaan luo. Hän tarkasteli kollin kehoa päällipuolin, mitään haavoja tai ruhjeita ei ollut näkyvissä, tuo oli siis selvinnyt ilman taistelua erakoiden kohtaamisesta. Sitten naarasoppilas käänsi katseensa ruskeankirjavaan kissaan ja jäi odottavaa mitä sanottavaa tuolla oikein olisi.

//Silo tai Pikku jatkamaan? Tai ehkäpä jopa Käpy?

6.12.24 klo 18.58

Tähtituli ~ Nummiklaani

Jezkebel

Liekkitähti pudottautui alas Seinämäkiveltä ja alkoi kävellä kohti Tihkutäplää ja Tähtitulta. Nuori parantaja oli kuunnellut klaantiovereidensa selitykset siitä mikä oli klaanien välisen taistelun aiheuttanut sillä välin, kun valitut, päälliköt ja parantajat olivat tavanneet Neljän virran tammella. Hän koitti kovasti pitää mielessään parantajien valat - ettei hänellä olisi mitään asiaa osallistua klaanien välisiin riitatilanteisiin - mutta kuullessaan kuinka röyhkeästi Kuutamoklaani oli käyttäytynyt tämän nälänhädän aikana sai naaraan niskakarvoituksen pörhistymään. Kuinka he kehtasivat metsästää Nummiklaanin mailla, vaikka he tiesivät että nummien pitäisi ruokkia nyt kolme klaania yhden sijaan! Heillä oli kyllä metsässään vielä tarpeeksi riistaa klaanilleen, joten kuinka he oikein julkesivat tehdä jotakin tällaista? Punaviirullinen naaras havahtui ajatuksistaan, kun hänen vieressään istunut soturi nousi seisomaan, Nummiklaanin päällikön astellessa heidän kohdalleen.
"Meidän on mentävä taistelukentälle heti paikalla. Jos me todella olemme valittuja, voimme lopettaa turhan taistelun ennen kuin pahin verenvuodatus alkaa", Liekkitähti naukaisi kahdelle naaraalle. Tihkutäplä nyökkäsi tomerasti vastauksen, mutta Tähtituli tyytyi vain huiskauttamaan häntäänsä. Hän osasi jo odottaa pahimman tapahtuneeksi. Kaikki neljä klaania olivat eläneet nälässä viimeisten kuiden aikana ja vain hyvin harva osaisi ajatella selkeästi huutavan nälän yli. Kissat olivat luultavasti iskeytyneet heti toistensa kurkkuihin ja taistelisivat viimeisillä voimanrippeillään kuin kokonainen Leijonaklaani. Moni varmasti myös olettaisi voiton tuovan lisää metsästysmaita ja nälkäinen kissa tekisi varmasti mitä tahansa sen saamiseksi. Kuitenkin, päällikön luja ja määrätietoisuutta täynnä oleva katse sai punaviirullisen naaraan pitämään suunsa supussa. Raidallinen kolli kysyi kuutamoklaanilaiselta pystyisikö tuo hoitamaan klaanitoveriensa suostuttelun taistelun lopettamiseksi.
“Varistähti ei kuuntele minua. Ei ainakaan ennen kuin tulvat ovat loppuneet. Osa klaanitovereistani luottaa kyllä minuun yhä, mutta en tiedä paljonko vaikutusta sillä on, kun suurin osa heistä näkee minut pelkkänä petturina", Tihkutäplä naukaisi. Tähtitulen katse kääntyi kuutamoklaanilaisnaaraaseen ja hetken hänen sielunsa koki kipua tuota kohtaan. Hän ei alkaisi utelemaan mitä harmaaturkin ja hänen klaanitovereidensa välillä oli oikein tapahtunut, hän ei ollut oikeutettu utelemaan naapuriklaanin kissan yksityisasioita vaikka parantaja olikin, mutta tiesi ettei ikinä haluaisi vaikuttaa omien klaanitovereidensa silmissä petturilta. Tihkutäplä oli selvästi itsekin asiasta näreissään, sillä hänen äänensävynsä oli tihkunut ivallisuutta ja katkeruutta. Liekkitähden katse synkkeni, kun hän kuunteli täplikkään naaraan sanoja ja vaikka nuori parantaja tiesikin ettei toivoa taistelukentältä löytyisi, hän koki pakottavaa tarvetta kääntää keskustelun suunta toiveikkaammaksi.
"Ehkä Tähtiklaani valaisee oikean polun, kun pääsette taistelukentälle", Tähtituli naukaisi ja katsahti vieressään seisovaa Tihkutäplää. Hän pystyi näkemään oman huolensa varjon soturittaren keltaisista sielunpeileistä, mutta päätti että hänen olisi uskottava omiin sanoihinsa. Tähtiklaanin olisi pakko auttaa heitä, jos enemmiltä hirveyksiltä haluttiin välttyä. Kuitenkin, tilanne ei ratkeaisi ennen kuin valitut pääsisivät taistelukentälle ja Liekkitähtikin vaikutti olevan samaa mieltä. Päällikkö ilmoitti ettei aikaa ollut enää hukattavaksi ja alkoi valitsemaan yksittäisiä kissoja mukaansa lisävahvistukseksi taisteluun. Nuori parantaja kuunteli selostusta toisella korvalla ja huomasi tajuavansa, että päällikkö jätti leiriin useamman taistelukykyisen soturin. Uskoiko kolli, että taistelu voisi levitä rajalta heidän leiriinsä asti? Hän kääntyi katsomaan kuutamoklaanilaista, joka kysyi lähtisikö hänkin mukaan taisteluun. Punaviirullinen naaras tunsi selkäkarvoituksensa nousevan pystyyn jännityksestä.
"Tähtitulen on parasta jäädä leiriin, molempien parantajien ei ole turvallista lähteä taistelukentälle", naukaisu heidän takaansa sai molempien naaraiden päät kääntymään parantajien pesän suuntaan. Valkotäplikäs Yötuuli oli kävellyt pesän varjoista esiin, tuon katse oli synkkä, mutta äänensävy oli terävä. Tähtituli ei voinut olla kurtistamatta kulmiaan hänen parantajatoverinsa sanoille. Kuka tuo oli päättämään lähtisikö hän mukaan taisteluun vai ei? Heti sen ajateltuaan nuori parantaja muisti, että Yötuuli oli häntä vanhempi ja oli myös toiminut hetken hänen mestarinaan Ketunkynnen kuoleman jälkeen. Vaikka he olivat virallisesti molemmat täysivaltaisia parantajia, olisi mustaturkkinen naaras yhä arvostetumpi ja arvovaltaisempi Tähtituleen verrattuna Nummiklaanin keskuudessa. Joten jos tuo haluaisi lähteä taistelukentälle, olisi punaviirullisen naaraan jäätävä leiriin hoitamaan muita parantajan velvollisuuksiaan.
"Oletko varma? Sinä olet juuri joutunut valmistelemaan Saarnihännän valvojaisia varten, haluatko lähteä kestämään lisää kuolemaa rajalle?" Tähtituli naukaisi ja astahti lähemmäs Yötuulta, pitäen äänensävynsä tarpeeksi matalalla etteivät ulkopuoliset sitä kuulisi. Tihkutäplä, joka seisoi heidän vierellään käänsi katseensa poispäin, suunnaten sen Liekkitähteen, joka juuri lausui ohjeita sotureilleen. Kuutamoklaanilainen ei selkeästi halunnut vaikuttaa siltä että kuunteli heidän keskusteluaan, vaikka selkeästi kuuloetäisyydellä olikin. Nuori parantaja ei kuitenkaan välittänyt siitä nyt, hän oli oikeasti huolissaan entisen mestarinsa henkisestä hyvinvoinnista. Tuo oli menettänyt isänsä vain muutama päivä sitten, eikä varmasti ollut ehtinyt käsittelemään kaikkia niitä voimakkaita tunteita mitä vanhemman menettäessä joutuu kestämään. Valkopilkullinen naaras kuitenkin nyökkäsi päätään ja heilautti häntäänsä parantajien pesän suuntaan.
"Kyllä. Olen joutunut olemaan liian pitkään neljän seinän ympäröimänä. Minun pitää päästä kunnon toiminna keskelle, parantajasta ei ole hyötyä klaanilleen jos hän ei osaa tehdä työtään henkilökohtaisen kriisin keskellä."
Tähtituli ymmärsi mitä hänen parantajakollegansa tarkoitti ja nyökkäsi hyväksyvästi. Vaikka fyysiset eleet eivät olleet hänen suosituimpia tapoja osoittaa tukea, hän kosketti kuonollaan Yötuulen lapaa. Nuori parantaja tunsi valkotäplikkään naaraan kuonon päälaellaan ja seurasi sitten kuinka tuo tassutteli kohti Liekkitähteä. Parantaja oli kietonut hännänpäähänsä tukon hämähäkinseittiä ja samassa punaviirullinen naaras tunsi taas rajalla käyvän taistelun painavan rinnassaan, tilanteen vakavuus oli kadonnut hetkeksi, mutta palannut yhtä nopeasti takaisin. Hän käänsi katseensa, kun tunsi hännänpään hipaisevan kylkeään. Tihkutäplä oli kääntynyt hänen puoleensa ja nyökkäsi kohti leirin sisäänkäyntiä.
"Olemme lähdössä."
Tähtituli nyökkäsi ja laski häntänsä kuutamoklaanilaisen lavalle. Hän katsoi soturia tuon keltaisiin silmiin ja lausui mielessään äänettömän rukouksen tuon hengissä selviämiselle.
"Onnea, toivottavasti saatte klaanit lopettamaan tämän turhan taistelemisen. Olkoon Tähtiklaani kanssanne."

27.11.24 klo 11.26

Tihkutäplä; Kuutamoklaani

Inka r

#Enpä olisi uskonut käyväni täällä koskaan#, Tihkutäplä ajatteli vilkuillessaan hieman hämillään ahdasta ja ummehtuneen tuoksuista Nummiklaanin leiriä, kun Tähtituli johdatti hänet vanhan mäyränkolon suuaukon läpi. Korkeaan oksakattoon tottuneena hämärä onkalo sai Tihkutäplän muistamaan vankilansa, johon Varistähti oli hänet määrännyt ennen hänen karkoitustaan. Muisto sai epämukavat väreet kulkemaan hänen turkillaan, mutta naaras työnsi vastenmieliset tuntemuksenta taka-alalle seuratessaan Tähtitulta tämän pesän edustalle.
He istuutuivat vierekkäin kuuntelemaan, kun Liekkitähti loikkasi suurelle kivelle heidän lähellään ja kokosi klaaninsa aukiolle terävällä kutsuhuudolla. Matka valittujen kokoontumisesta Nummiklaanin maille oli taittunut nopeasti, vaikka Tihkutäplä olikin joutunut pinnistelemään pysyäkseen nummiklaanilaisten perässä. Hänen väsyneitä jalkojaan oli kannustanut huoli sekä vaarallista vuoristoa kohti suuntaavasta nelikosta ja että taistelusta, jota neljä klaania kävivät parhaillaan - liekeistä, jotka ehkä polttaisivat kanjonin maan tasalle, jos he eivät keksisi tilanteeseen rauhanomaista ratkaisua.
“Koita olla välittämättä heistä”, Tähtitulen lattea kuiskaus kuului hänen korvassaan, kun leiriaukiolle kerääntyneet nummiklaanilaiset huomasivat pikkuhiljaa kuutamoklaanilaisen läsnäolon keskuudessaan. Tihkutäplä nyökkäsi nuorelle parantajalle ja piti katseensa Nummiklaanin päällikössä kiinnittämättä sen enempää huomiota tuon mouruaviin klaanitovereihin. Hän ymmärsi hyvin, miksi nummiklaanilaiset reagoivat niin voimakkaasti muukalaiseen leiriinsä, varsinkin nyt kun heidän klaaninsa oli taistelussa Kuutamoklaanin kanssa. Hänen pihkainen ominaistuoksunsa paljasti hänet varmasti heti. Vaikka naaraan niskavillat olivat pörhistyä murinasta ja kymmenistä vihaisista silmäpareista kaikkialla ympärillään, hän piti karvansa sileänä ja olemuksensa mahdollisimman rauhallisena. Liekkitähti ja Tähtituli olivat tuoneet hänet leiriinsä ja Tihkutäplä luotti kaksikon suojelukseen jykevästi.
Sivusilmällään kuutamoklaanilainen näki, kuinka häntä lähestyi valkea, harmaajuovainen kolli häntä pörheänä ja uhkaava ilme kasvoillaan, jäätävä katse häneen tiukasti lukittuneena.
“Miksi vihollinen on leirissämme?” soturi kysyi matalalla äänellä. Tihkutäplä kohotti kulmiaan ja piteli sanojen sekamelskaa kielensä päällä, kun nummiklaanilaisten sähinä alkoi soida hänen korvissaan. Vaistomaisesti hänen teki mieli selittää läsnäolonsa. Samaan aikaan hän tiesi, että hänen sanansa aiheuttaisivat sisällöstään huolimatta vain entistä enemmän tuohtumusta nummiklaanilaissa.
Tähtituli asetti itsensä hanakasti heitä lähestyneen klaanitoverinsa ja Tihkutäplän väliin, mikä sai harmaan naaraan räpäyttämään tuolle silmiään kiitollisena. Muuten soturi piti ilmeensä neutraalina, siirsi vain katseensa rauhallisesti kissasta toiseen mutta varoi haastamasta riitaa eleellääkään. Hänet oli erotettu klaanistaan, vaikka nummiklaanilaiset eivät sitä tienneetkään. Pahin oli jo tapahtunut, eikä edes leiriään puolustavien kissojen uhittelu pystynyt sillä hetkellä lävistämään hänen nahkaansa.
“Kuurasäde, uskaltaisitko sinä todella käydä Tähtiklaanin valitun kimppuun?” Liekkitähti lausui ja sai klaaninsa sihinän hiljenemään yhtä äkisti kuin se oli alkanutkin. Tihkutäplä siirteli ensi kertaa leiriin saapumisensa jälkeen vaivaantuneena tassujaan. Tähtiklaanin valittu - sanoilla oli outo kaiku, kun Tihkutäplä kuuli Liekkitähden nimittävän häntä niillä.
“Voisiko joku selittää mitä kummaa täällä on tapahtunut sillä välin, kun olin Neljän virran tammella?”
Tihkutäplä katseli Nummiklaanin päällikköä, kun tuo tivasi vastauksia klaaniltaan. Naaras kuunteli tarkasti, kun eräs nummiklaanilaisista selitti päällikölleen yön tapahtumista. Väite kuutamoklaanilaisista riistavarkaina, jota Leijonakynsi oli levittänyt, sai Tihkutäplän luimistamaan korviaan. Olisiko Varistähti todella mennyt niin pitkälle, nyt kun klaanien välit olivat jo valmiiksi tulehtumisen partaalla tulvakriisin vuoksi? Toisaalta päällikkö oli ollut myös valmis teloittamaan hänet. Silti jokin nummiklaanilaisnaaraan kertomuksessa herätti Tihkutäplän epäilykset.
Uutiset kuultuaan Liekkitähti näytti vakavalta laskeutuessaan suurelta kiveltä klaaninsa keskuuteen. Tummanpunainen kolli marssi kohti Tihkutäplää ja Tähtitulta.
“Meidän on mentävä taistelukentälle heti paikalla. Jos me todella olemme valittuja, voimme lopettaa turhan taistelun ennen kuin pahin verenvuodatus alkaa.”
Tihkutäplä nousi ylös päällikön lähestyessä ja nyökkäsi tälle.
“Tihkutäplä, sinä voit hoitaa Kuutamoklaanin, eikö niin?”
Harmaa naaras nielaisi.
“Varistähti ei kuuntele minua. Ei ainakaan ennen kuin tulvat ovat loppuneet. Osa klaanitovereistani luottaa kyllä minuun yhä”, Tihkutäplä naukui ja päätti uskoa sanoihinsa epäilyksistään huolimatta, “mutta en tiedä paljonko vaikutusta sillä on, kun suurin osa heistä näkee minut pelkkänä petturina.”
Tihkutäplä lausui tahmealta tuntuvat sanat vastahakoisesti ja säikähti katkeruutta, joka tihkui hänen kieleltään. Koskaan aiemmin hän ei olisi voinut kuvitellakaan puhuvansa klaanitovereistaan siihen sävyyn.
“Ehkä Tähtiklaani valaisee oikean polun, kun pääsette taistelukentälle”, Tähtituli ehdotti ja vilkaisi Tihkutäplään. Naaras näki synkän varjon parantajan silmissä ja nyökkäsi, vaikka mietti samalla kuumeisesti mielessään, mitä Tähtiklaani oikein halusi hänen tekevän. Vai oliko hän jo epäonnistunut tehtävässään, kun ei ollut saanut Varistähteä vakuuttumaan tulvakriisin vakavuudesta aiemmin? Ehkä taistelulta oltaisiin voitu välttyä, jos klaanit olisivat tehneet yhteystyötä jo aiemmin.
“Voimme pohtia asiaa enemmän matkalla”, Liekkitähti totesi eikä Tihkutäplä osannut lukea kiiltoa tuon silmissä, aivan kuin päällikön ajatukset olisivat jo ravanneet edellä pitkin laakeita nummimaisemia. Samassa kolli alkoi luetella kuuluvaan ääneen leiriin jääneistä nummiklaanilaisista niitä sotureita, joita halusi tuekseen taistelutantereelle. Tähtituli kääntyi hänen puoleensa.
“Aiotko sinäkin tulla mukaan?” Tihkutäplä kysyi tuolta, vaikka tunsi vastauksen turkillaan kohdatessaan harmahtavan parantajan terävän, haaleasti vihertävän katseen.

//Tähti jatkaa?

26.11.24 klo 7.17

Käpy, erakko

Usva

Olin oleskellut nyt jo muutamia päiviä metsän reunassa. Siellä oli aika märkää ja tulvivaa, joten en ajatellut viipyä kauan. Tiesin, että olin lähellä klaanikissoja ja niiden reviiriä, mutta se ei ollut niin vaarallista, kyllä minä ne päihittäisin, jos sattuisin tapaamaan. Eräänä päivänä, päätin kuitenkin lähteä syvemmälle metsään, sillä märkyys alkoi ällöttämään ihan liikaa. Ei metsässä varmaan sen kuivempaa olisi, mutta siellä olisi turvallisempi olo, kun ei olisi niin avaraa. Lähdin kulkemaan syvemmälle metsään sen jälkeen kun olin rikkonut väliaikaisen pesäni. En halunnut, että joku löytäisi sen. Metsän siimekseen kunnolla päästyäni, oloni oli heti mukavampi. Ehkä minä jäisin tänne. Mutta kun olen kulkenut eteenpäin hieman ja tutkinut metsää pidempään, sen haju muuttuu. *Onko tämä klaanikissojen hajua?* mietin. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa, olen ehkä hieman uhkarohkeakin, mutta kaipaan seikkailua. Kuljen tiheässä metsässä, kunnes näen polkuja. Nyt olen ainakin klaanikissojen alueella, ja siksi olen melkein lähtemässä takaisinpäin, mutta kuulen kaukaa ääniä. Niitä on kaksi. En tiedä mikä minuun tulee, mutta menen lähemmäksi. Kävelen niin hiljaa kuin osaan, mutta keppi allani rasahtaa rikki. *Hiirenpapanat!* kiroan mielessäni. Kuulen kun joku sihahtaa jotakin. He kuiskivat, mutta kuulen kaiken selvästi. Lähestyn ääniä vieläkin. “Kuka siellä on?” joku kysyy pelokkaalla äänellä.
Päätän tulla puskien läpi ja näen edessäni kaksi nuorta kissaa. Toinen on yksisilmäinen harmaa kolli, joka näyttää siltä että on ihan juuri lähtemässä karkuun, niin pelokkaalta hän näyttää. Toinen kissa on pienikokoinen ja pitkäkarvainen naaras, joka näyttää enemmän uteliaalta kuin pelästyneeltä. Kolli haisee klaanilta, mutta naaras taitaa olla erakko, niin kuin minä.
“Kuka sinä olet?” kolli toistaa. Hän näyttää tutkivan minua, ja sitten sanoo: “Et taida olla mistään klaanista, joten häivy Kuutamoklaanin reviiriltä!”
Näen hänestä, että hän yrittää koota itsensä, mutta se ei onnistu. Minä tuhahdan, ja sanon: “Olen täällä jos haluan. Ja muutenkin, onko tuo ystäväsikään klaanikissa?”
“En ole, mutta se ei kuulu sinulle!” ruskean ja harmaankirjava naaras toteaa kipakasti.
*Hänellä on luonnetta,* ajattelen. *Toisin kuin kollilla.* “Miksi sitten tämä naaras saa olla täällä, mutta minä en?” tokaisen, esittäen kysymykseni nuorelle kollille.
Kolli tuijottaa minua yhdellä silmällä. “Niin kuin Pikku sanoi, se ei kuulu sinulle,” hän sanoo.
*Tämä on turhaa,* ajattelen ja huokaisen. “No ihan sama, mutta saatatte nähdä minua vielä,” sanon ja käännyn. Lähden kävelemään takaisin metsän siimekseen, sillä olin kuullut taistelun ääniä lähempänä nummia. Jätän nuoret kissat tuijottamaan perääni.

25.11.24 klo 12.30

Tuhkakajo ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Tuhkakajo havahtui makaamasta kostealta nurmelta. Hänen hapen saantinsa oli niin ja näin, mutta ainakin hän oli elossa. Hämärät muistikuvat siitä, kunka soturitar oli viilettänyt läpi nummien, karkuun taistelun kauheuksilta ja kaikelta siltä vereltä ja tuholta mitä klaanit olivat keskuudessaan saaneet aikaan. Juoksumatka oli kuitenkin äkillisestä loppunut, kun tumma hahmo oli iskeytynyt kovaa vauhtia hänen kylkeään kohti, heittäen naaraan jaloiltaan, ja lennättänyt hänet päistikkaa nummimaalle. Tummanharmaan kissan oli pitänyt menettää hetkellisesti tajuntansa, sillä hän oli muistelevinaan mustaturkkisen hahmon istumassa vierellään ja rauhallisten kieltenvetojen silittävän hänen päätään. Kukaan ei kuitenkaan ollut hänen vierellään, kun kissa viimein sai siniset silmänsä auki. Hän kompuroi jaloilleen ja huomasi yksittäisten kissaparien taistelevan puunmittojen päässä. Taistelu oli pikkuhiljaa hajaantumassa ja levittäytymässä syvemmälle nummille, lähemmäs Nummiklaanin, Puroklaanin ja Vuoristoklaanin leirejä.
"En edes yrittänyt tappaa sinua! Ja sinä oikeasti menetit tajuntasi iskusta", yhtäkkinen huuto kantautui jostakin paljon lähempää Tuhkakajon korviin ja hän kääntyi säikähtäneenä ympäri. Liekkiturkkinen naaras ontui vuoristoklaanilaista kohti ja tuo näytti kihisevän kiukusta. Tummanharmaalla soturittarella ei kestänyt kauaa älytä, että tämä kissa oli syy hänen aikaisempaan ilmalentoonsa. Sinisilmäinen naaras luimi korviaan ja pörhisti karvoitustaan, tuntien koko kehossaan jomottavan kivun. Hänellä ei ollut kuitenkaan aikaa alkaa tarkastelemaan kuinka pahasti oli maahan mätkähtäessään vahingoittunut, ensin pitäisi saada tämä vihollissoturi luikkimaan tiehensä. Tuhkakajo huomasi yllätyksekseen, että hänen oli nyt paljon helpompi keskittyä alkavaan taistelutilanteeseen. Nummiklaanin ja Kuutamoklaanin rajalla hän oli ollut paniikista pyörällä, eikä ollut saanut ajatuksistaan kiinni tarpeeksi lujaa pystyäkseen taistelemaan sujuvasti kenenkään kanssa. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen.
"Ota askelkin lähemmäs tai saan sinut ontumaan vielä pahemmin", vuoristoklaanilainen murisi. Liekkiturkkinen soturi ei ottanut soturittaren uhkausta kuuleviin korviinsa ja jatkoi lähestymistään, koittaen nyt piilotella ontumistaan. Tummanharmaa naaras oli kuitenkin jo nähnyt lavan, mikä oli vahingoittunut ja aiheuttanut toispuoleisen askelluksen. Hän ei antanut naaraalle aikaa valmistautua, vaan syöksähti tuota kohti ja tähtäsi iskunsa suoraan toisen vahingoittuneeseen lapaan.

21.11.24 klo 0.23

Katajatassu; Vuoristoklaani

Inka r

Katajatassu vastasi veljensä huutoon nostamalla pöyhkeän häntänsä tervehdykseen.
“Me emme voi jäädä leiriin enää hetkeksikään. Meidän vastuunamme on taistella klaanimme puolesta, eikö?”
Seittitassun jäänsiniset näyttivät leiskuvan pitkittyvän illan hämärässä. Katajatassu vilkaisi Tummatassua epäileväisenä. Juurihan hän oli estänyt nuorempaa kollia karkaamasta leiristä, Seittitassu ei tiennytkään, miten ristiriitaista esimerkkiä näytti nuoremmalle oppilaalle.
“Mutta meille annettiin käsky jäädä leiriin. Vastuullamme on sen suojeleminen”, Katajatassu maukui yrittäen pitää äänensä vakaana. Seittitassu vastasi hänelle terävällä sihahduksella, joka sai naaraan luimistamaan korviaan.
“Mutta tämä on ainoa mahdollisuutemme osoittaa uskollisuutemme ja taistelutaitomme klaanille! Me emme ole enää Vuoristoklaanin reviirillä, missä pystyisimme osoittamaan samoja kykyjä ajaessamme ulos erakkoja tai petoeläimiä. Me olemme tällä hetkellä täällä niitä tunkeilijoita, ja vain Tähtiklaani tietää kuinka pitkään joudumme nummilla vielä olemaan.”
Veljen kiihtynyt äänensävy sai Katajatassun sydämen läpättämään, kun mielikuvat klaanin puolesta vertaan vuodattavista sotureista soljuivat hänen mieleensä. Hän halusi olla heidän joukossaan, Tähtiklaanin tähden, hänhän kuului sinne. Mitä muutakaan varten hän olisi harjoitellut viimeiset kuunkierrot, kestänyt hengenvaaralliset tulvat ja vatsassa hurjana huutavan nälän?
#Mutta silti, Myrskytuuli antoi selkeän käskyn#, naaras ajatteli suu tiukkana viivana.
“Seittitassu on oikeassa! Meidän on mentävä mukaan taisteluun!” Tummatassu huudahti keskeyttäen hänen pohdiskelunsa. Seittitassu mulkaisi tätä niin kuin kolli olisi juuri ahminut pulskan hiiren hänen nenänsä edestä.
“Ja kukaan ei kysynyt sinulta mitään! Mitä sinä edes enää seisoskelet siinä, eikö sinulla ole klaaninvanhimpien makuualusten vaihtaminen kesken tai jotain?”
Katajatassu näki kiukun kipinöiden säkenöivän veljensä jäänsinisistä silmistä ja päätti lopettaa tappelun ennen kuin se kerkesi kunnolla alkaa:
“Hyvä on.”
Seittitassu käänsi katseensa takaisin häneen samalla kun Tummatassun suu loksahti ällistyneenä auki.
“Olet oikeassa, Seittitassu. Lähdetään taistelemaan. Klaanitoverimme tarvitsevat meitä enemmän kuin leiri. Täällä on paljon kelpo sotureita”, Katajatassu selitti sanojaan ja röyhisti rintaansa, jossa innostus sykki räpyttäen siipiään kuin pikkulintu. Seittitassu hymähti tyytyväisenä ja Katajatassu hymyili itsevarmasti raitaturkkiselle veljelleen, josta taistelunnälkä oli tarttunut häneen jälleen pelottavan nopeasti. Sivusilmästään hän näki Tummatassun turkin pörhistyvän. Siinä missä Katajatassu imi voimaa Seittitassusta, kaksikon innostus siirtyi yhtä sähköisenä nuorempaan kolliin.
“Tummatassu”, Katajatassu kääntyi tämän puoleen vakavana, “kuten jo selitin, sinä et voi tulla mukaan.”
“Häh?” Tummatassu päästi hämmästyneen äänen ja katsoi häntä kulmat kurtussa.
“Ette te voi jättää minua tänne!”
Seittitassu nosti huultaan näyttäen entistäkin tyytyväisemmältä.
“Voimme ja niin me myös teemme. Luuletko, että ottaisimme mukaan tuollaisen pikkupennun?”
Tummatassu luimisti korviaan.
“Miten voitte olla noin tekopyhiä? Olen oppilas siinä missä tekin, ja jos..”
“Shh!” Katajatassu sihahti keskeyttäen kollin, kun tuo alkoi korottamaan ääntään, ja vilkuili sitten ympärilleen. Kukaan ei kuitenkaan ollut edelleenkään kiinnittänyt heihin huomiota.
“Saatamme olla vielä oppilaita, mutta emomme ei sukinut turkkiamme puhtaaksi vielä neljänneskuu sitten”, Katajatassu näpäytti.
“Juuri niin”, Seittitassu totesi kuivasti ja silmäili Tummatassua niin kuin tuo olisi ollut variksenruokaa.
“Jos ette ota minua mukaan, vannon että kerron Myrskytuulelle ja Aaltotähdelle kaiken, eikä teistä tehdä sotureita koskaan”, Tummatassu naukui hyytävällä äänellä. Ensiksi ajatus kylmäsi Katajatassun sydäntä. Sitten naaras näki veljensä naureskelevan. Hän pyöräytti silmiään ja työnsi kasvonsa lähelle Tummatassua niin, että heidän viiksensä värisivät toisiaan vasten.
“Voit tulla mukaan, jos lupaat, ettet astu taistelukentälle käpälälläkään”, Katajatassu naukui ja tuijotti kollin erivärisiin silmiin tiiviisti.
“Piiloudu puskaan tai aluskasvillisuuteen ja seuraa menoa vierestä. Sitten saat ainakin jonkinlaisen maistiaisen taistelusta, mutta et joudu vaaraan, eikä meidän tarvitse olla pelastamassa sinua joka sekunti.”
Tummatassu luimisti korviaan.
“Ai että piiloutuisin niin kuin joku pelkuri?”
“Ota tai jätä. Olen edelleen kyllä sitä mieltä, että sinun pitäisi jäädä”, Katajatassu painosti perääntyessään ja vilkaisi veljeään. Hän ei tiennyt pitikö veli ideaa kauheana vai kelpoisena. Tilanne ei ollut paras mahdollinen, mutta ainakin sisarukset pääsisivät hoitamaan velvollisuutensa ja viimeinkin kokeilemaan käpäliään oikeassa taistelussa. Tummatassu mutisi hetken itsekseen ja möyhensi multaa kynsillään turhautuneena.
“Hyvä on, lupaan etten osallistu taisteluun. Tämä ei silti ole reilua..” Tummatassu tokaisi äkäisenä.
“Hiirenpapanat sille, mikä on sinusta reilua”, Seittitassu ärisi matalasti nakellen niskojaan. Katajatassu nyökkäsi lyhyesti.
“Tärkeintä on, että Vuoristoklaani voittaa tämän taistelun.”

//Seitti jatkaa? ^^