14.2.25 klo 11.30

Sorapentu, Kuutamoklaani

Usva

Istun pentutarhassa tylsistyneenä ja tuijotan sisartani, joka nukkuu. Miten hän voi nukkua, kun Kuutamoklaani on taistelussa? Itse haluan kuulla jokaisen tapahtuman, joka vain minulle kerrotaan. Mutta minulle ei kerrota paljon mitään, ja se ärsyttää minua todella paljon. Olen kuulemma liian nuori vielä. Omasta mielestäni olen ihan tarpeeksi vanha kuulemaan taisteluista, ja ehkä jopa menemään taisteluun. Mutta toisaalta, en ole vielä oppinut kaikkia tarvittavia liikkeitä, joten ehkä se on hyvä etten ole taistelussa. Silti, ansaitsisin kuulla mitä taistelussa tapahtuu!
Nousen ylös ja pyörin turhautuneena ympyrää. Ei ole mitään tekemistä, ja minua ei päästetä edes ulos, koska “entä jos leiriin hyökättäisiin.” Emot sanovat noin, mutta minä olen eri mieltä. Ei muut klaanit uskaltaisi hyökätä tänne, koska kaikki tietävät, että Kuutamoklaani on todella vahva ja uhkaava, minä tiedän sen!
Lopulta kun olen aikani pyörinyt, Liekkipentu herää. Hän räpyttelee silmiään uneliaana ja katsoo minua. Hänestä on tullut ystäväni, koska kaikki muut pennut ovat aika ärsyttäviä. “Liekkipentu! Tule, leikitään taistelua!” sanon hänelle.
“En minä juuri nyt jaksa,” Liekkipentu vastaa.
“Miksi? Minulla on niin tylsää,” valitan.
“No kun minua väsyttää vielä,” Liekkipentu sanoo ja haukottelee. Hän käpertyy uudestaan kerälle, ja ennen kuin sulkee silmänsä hän sanoo: “Ja lopeta tuo pyöriminen, se häiritsee minua!”
Minä tottelen, en halua suututtaa ystävääni. Istun pentutarhan suuaukon lähelle ja yritän kuunnella sen ulkopuolelta kuuluvia keskusteluja. En kuitenkaan kuule mitään kiinnostavaa, vain jotain huolestunutta supinaa, josta en edes saa kunnolla selvää. Huokaisen ja menen siskoni viereen makaamaan. Kai minunkin pitää levätä, kun kaikki muutkin nukkuvat. Olen väsyneempi kuin luulen, ja pian olen nukahtamaisillani. Taistelen kuitenkin unta vastaan. Entä jos Kuutamoklaanin ja Nummiklaanin välisessä taistelussa tapahtuisi jotain tärkeää kun minä nukun? Haluaisin kuulla siitä ensimmäisenä! Silmäni eivät kuitenkaan pysy enää auki, ja minä nukahdan.

13.2.25 klo 19.19

Paarmahehku; Vuoristoklaani

Inka r

Lähestyvä puheensorina sai Paarmahehkun havahtumaan. Vaikka vieraan luolan seinät tuntuivat kolkoilta ja kylmiltä, niiden tunkkainen haju muistutti häntä kotileiristä, ja hän oli harhautunut muistelemaan oppilasaikojaan. Kuinka kauan hän oli paikoillaan nuokkunut? Oliko päivä jo mennyt ohi, oliko Kettutassu palannut? Kuka muukaan häntä saattoi lähestyä täällä luolan hämärässä?
“Paarmahehku”, Kostokynsi kutsui häntä nimeltä ja loikki kohti ripein askelin. Paarmahehku nielaisi ja tuijotti tyhjällä katseellaan päin erakon huolestuneita kasvoja. Hän tuskin jaksoi pohtia, miten tämäkin oli löytänyt tiensä vuoriston sydämeen. Kollin silmät laajenivat, kun hän huomasi myös Joutsentassun ja Kettutassun tassuttelevan mustavalkoisen kollin takaa.
“Kettutassu kertoi sinun olevan loukkaantunut“, Kostokynsi mumisi kulmat kurtussa ja kyyristyi varovasti Paarmahehkun kuivuneen veren peittämien haavojen ylle.
“Se on mahdollista”, hän kähisi vastaukseksi. Liikkuminen koski haavoihin yhä eikä Kostokynnen olisi tarvinnut yrittää peitota järkytystään nuuhkaistuaan Paarmahehkun lapaa. Hän tunsi itsekin, ettei kaikki ollut kunnossa.
Kuumeisesta tilastaan huolimatta soturi oli kuitenkin onnistunut onkimaan tassullaan virtaavasta vedestä muutaman niljakkaan särjen. Kuolleet kalat makasivat nyt pinossa hänen toisella puolellaan.
#Kitukasvuisia otuksia#, Paarmahehku murahti mielessään. Niissä ei olisi paljoakaan vatsantäytettä nelikolle, mutta hän oli yrittänyt parhaansa. Kivun nykiessä hänen lapaansa hän toivoi, että he kestäisivät hänen limaisten särkiensä voimalla pois näistä sokkeloisista luolastoista. Vaikka Paarmahehku oli varttunut kotiluolan hämärissä, tässä vieraassa luolassa vietetyn yön jälkeen hän kaipasi taas kipeästi auringonpaistetta turkilleen ja kuivaa soraa käpäliensä alle.
#Tarvitsen aurinkoa. Ei enää tätä sadetta, märkää, kosteaa, kylmää. Tähtiklaani, emmekö ole jo tehneet tarpeeksi?#
Kettutassu ja Joutsentassu seisoivat lähekkäin katsellen Paarmahehkun kalasaalista silmät ymmyrkäisinä. Vuoristoklaanilainen nyökkäsi heille vaivalloisesti.
“Nyt kun olemme kaikki taas koolla”, Kostokynsi aloitti, “meidän pitäisi lähteä suuntaamaan tukkeumalle.”
Paarmahehkun päässä surisi kuin mehiläispesässä. Kostokynnen ääni kuulosti kiireiseltä, eikä ihme, Paarmahehkusta he olivat kuluttaneet jo turhan paljon energiaa tippumiseen, loukkaantumiseen ja toistensa löytämiseen. Soturi katsoi väsyneenä matkakumppaneitaan ja puristi kyntensä lujasti luolan kivilattiaan jotta pysyisi käpälillään. Pahin oli silti vielä edessä. Ja vaikka he onnistuisivatkin pääsemään tukkeumalle hänen opastuksellaan, ei ollut mitään takeita siitä, että he onnistuisivat oikeasti purkamaan sen.
Heidän pitäisi joka tapauksessa kiivetä korkealle. Paarmahehku näki sielunsa silmin, kuinka he kaikki tippuisivat johonkin kuohuvana tulvivaan vuoristopuroon - taas.
#Matkan varrelta olisi parempi löytyä jotain yrttejä näihin haavoihin.#

5.2.25 klo 6.54

Purotassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

Purotassu oli päässyt hyvän matkaa ulos Nummiklaanin leiristä taisteluvammoistaan huolimatta. Hän oli päättänyt palata taisteluun, jos oppilas pystyisi vielä seisomaan tassuillaan, hän pystyisi myös taistelemaan. Kolli huomasi kauempana yhden kissan hahmon, joka alkoi lähestymään häntä. Raidallinen kissa nielaisi pienesti, mutta tuijotti tulijaa tiiviisti. Tuo saapui puhe-etäisyydelle hänestä ja tummanharmaa kissa sävähti inhosta, kun toinen kissa aloitti murinan.
"Lähde täältä, jos haluat pysyä hengissä", tuo sanoi.
Purotassu huudahti: "Vain kuolleen ruumiini ylitse."
Kissa perääntyi askeleen, kun oppilas paljasti valkoiset pitkät kyntensä. Hän paljasti vielä terävät hampaansa ja kissa astui muutaman askeleen vielä taaemmas.
"Pelottaako?" raidallinen kolli tuhahti välinpitämättömästi. Kissa pudisteli päätään, joten tummanharmaa kissa alkoi lähestymään tuota kyyryssä, valmiina hyökkäämään. Hän käänsi nopeasti katseensa sivulleen, ja toinen kissa käänsi katseensa myös, odottaen nummiklaanilaisen nähneen jotakin. Sitten Purotassu hyökkäsi. Vaikka joka lihas ja tuore haava huusi hänelle vastaan, oranssisilmäinen kissa hyppäsi nopeasti kissan selkään ja painoi tuon yllättyneen hahmon helposti maahan.
"Viimeiset sanasi?" oppilas kysyi arvostelevasti. Kissa sähisi ja sihahti hampaidensa välistä: "Et voi voittaa koko klaaniani. Et voi voittaa meistä edes oppilasta. Et voi voittaa edes minua. Et vain voi. Me olemme Vuoristoklaanista ja sinä olet vain joku pahainen nummiklaanilainen."
Tummaraitainen kolli sävähti ja upotti kynsiään vastustajansa kurkkuun.
"Ai en voi voittaa? Sinä et pysty edes päihittämään haavoittunutta Nummiklaanin oppilasta. Ketunläjä", Purotassu ärähti vihaisena. Vuoristoklaanilaisen silmät muuttuivat tuskaisiksi.
"Pidin nummiklaanilaisia hyväsydämisinä", kissa nieleskeli. Yhtäkkiä oppilasta kävi tätä kissaa sääliksi. Vuoristoklaanilainen ei ollut kuitenkaan aloittanut hyökkäsytä, mutta tuo oli selkeästi ollut matkalla Nummiklaanin leiriä kohti, eikä kissalla varmasti ollut hyvät aikeet mielessään. Tuo olisi sanonut, jos tuolla olisi ollut jokin painava syy sille miksi oli matkalla leiriä kohti. Eikä tummaraitainen kolli voinut antaa vuoristoklaanilaisen uhata klaaniaan enempää.
"Annan sinulle tästä vapauden, kunhan tulet leiriimme Nummiklaanin vankina", Purotassu sähähti.
"Ei, en koskaan alentuisi niin", tuo kuiskasi hänelle.
"Elämä vai kuolema. Päätä äkkiä", oppilas huudahti.
"Päästä minut klaanini luokse", vuoristoklaanilainen sanoi hiljaa. Purotassu pudisti päätään surullisena, hän ei voisi päästää kissaa menemään klaaninsa luokse. Tuo kävisi varmasti samantien hänen kimppuunsa ja tappaisi nummiklaanilaisen sen enempiä kyselemättä päästäkseen Nummiklaanin leiriin.
"Nyt tapan sinut. Aikasi on loppu. Jos sanot vielä kerran suostuvasi ehdotukseeni, saat pitää henkesi", oppilas murisi. Kissa kuitenkin pysyi hiljaa. Tummaraitainen kolli irroitti kyntensä tuon kurkusta ja puraisi hetkessä vuoristoklaanilaisen kaulaa. Veri roiskui ja kissa sätki luonnottoman pitkän aikaa, ennen kuin tuon ruumis valahti veltoksi.

//Ja Purotassun uhriksi sitten päätyi Pisaraturkki

3.2.25 klo 6.53

Sinitassu ~ Kuutamoklaani

Jezkebel

“Harmillisesti minua ei kiinnosta mitä sinä sanoit! Aioin liittyä tuohon niin sanottuun “Kuutamoklaaniin” mutta jos se on täynnä sinun kaltaisiasi ketunmieliä, ei kiitos!” Ruskeankirjava erakko kivahti ja kääntyi ympäri poistuakseen Kuutamoklaanin kissojen luota. Sinitassun pää oli pyörällä, hän oli kiitollinen siitä että Silotassu oli kunnossa, mutta erittäin hämmentynyt tästä erakkotapaamisesta. Koko ikänsä hänelle oltiin opetettu, että klaanin ulkopuoliset kissat olisivat vihamielisiä ja heidät kuuluisi ajaa pois reviiriltä ennen kuin he ehtisivät tekemään jotakin pahaa. Tämä erakkonaaras ei kuitenkaan vaikuttanut lainkaan sellaiselta pahaatahtovalta kissalta, vaan sellaiselta joka todella vaikutti olevan vain ohikulkumatkalla. Tuolla ei näyttänyt olevan mitään kiinnostusta pahantekoon Kuutamoklaania kohtaan, tuo oli vaikuttanut ainoastaan olevansa utelias klaaniin liittymiselle.
"Voi, hän ei noin helposti karkuun pääse!" Salamatassu sihisi ja suunnisti tiensä saman ryteikön läpi, minne erakko oli hetkiä sitten kadonnut. Sinitassu vilkaisi Silotassua, jonka niskakarvoitus oli pörhistynyt vielä enemmän kuin aikaisemmin. Hetkessä yksisilmäinen oppilas oli seurannut oranssiturkkisen kollin tassunjäljissä aluskasvillisuuden toiselle puolelle, eikä siis naaraallakaan ollut enää muita vaihtoehtoja kuin seurata pesätovereitaan. Hän sai nuo kiinni päästessään kasviryteikön toiselle puolelle ja henkäisi ihmetyksestä. Ruskeankirjava erakko puhui toisen erakon kanssa, naarasoppilas tiesi, että oli haistanut ilmassa toisenkin kissan tuoksun! Toinen erakko oli ruskeapilkullinen naaras ja tuon kasvoilla oli ilkikurisuuden ja välinpitämättömyyden sekainen katse. Näytti siltä kuin tämä uudempi erakko olisi juuri kääntymässä lähteäkseen pois.
"Pysähdy! Sinä et mene minnekään!" Sinitassu huikkasi ja ruskeapilkullinen erakko pysähtyi. Salamatassun ja Silotassun karvoitukset pörhistyivät, kun he tajusivat erakkoja olevan paikalla nyt kaksi. Kuutamoklaanilaisilla olisi yhä ylivoima, mutta kahden erakon häätämisestä tulisi kyllä työläämpää kuin yhden. Naarasoppilas seurasi mielenkiinnolla, kuinka tämä ruskeankirjava erakko tiuskaisi ensin seuraajilleen ja rupesi sitten ärtyilemään tälle toiselle erakkonaaraalle. Eivätkö kaksi muukalaista tunteneetkaan toisiaan? Eikö erakkojenkin olisi turvallisempaa kulkea pareittain kuin yksinään, oliko todella sattunut niin että tämä kaksikko oli vain sattumalta sattunut samaana aikana samalle paikalle? Hän vilkaisi yksisilmäistä pesätoveriaan, joka näytti vielä enemmän säikähtäneeltä kuin aikaisemmin. Eihän tämä vain ollut suunniteltu juttu, tunsiko harmaaturkkinen kolli tämän kissakaksikon jostakin?
"Toinen erakko!" Salamatassu murahti ja jatkoi uhkaavaa askellustaan kohti erakkoja. Sinitassu saa muistutuksen tälläkin hetkellä rajalla käyvästä taistelusta ja pystyy näkemään oranssiturkkisen oppilaan olemuksesta sen, että tuo haluaisi palata takaisin sinne mahdollisimman nopeasti. Mutta muukalaiset pitäisi ensin saada ajettua ulos heidän reviiriltään. Naarasoppilas pelkää, että hänen raivokkaampi pesätoverinsa ei enää estelisi itseään käymästä erakkonaaraiden kimppuun, joten hän varoittavasti pyytää kaksikkoa lähtemään, kun heillä olisi vielä karvoja jäljellä. Ruskeapilkullinen nyökkää ja viimeisen mulkaisun annettuaan alkaa tekemään lähtöä, mutta pyytääkin yllättäen toista erakkoa mukaansa. Ruskeankirjava erakko kuitenkin kieltäytyy ja ilmoittaa, että haluaa ensiksi jäädä selvittämään asiat kuutamoklaanilaisten kanssa.
"Itsepähän tätä kerjäsit!" Salamatassun murahti ja teki syöksyn kohti ruskeankirjavaa erakkonaarasta.

2.2.25 klo 12.10

Tähtituli ~ Nummiklaani

Jezkebel

Tähtituli venytteli ahnaasti unenkankeita raajojaan. Hän maiskutteli suutansa ja pukkasi itsensä sitten tassuilleen. Parantaja oli valvonut läpi koko edeltävän yön ja aamun, joten väsymys oli alkanut painamaan hänen silmäluomiaan oikein kunnolla. Vaikka hänen pitikin leirissä olla vastuussta taistelusta kotiin palaavien kissojen hoivaamisesta, ei Purotassun ja Sadeläikän jälkeen ollut kukaan muu saapunut leiriin taistelusta perääntyneenä. Ehkäpä Yötuuli hoiti hommansa niin hyvin taistelukentällä, että tuo sai kissat parsittua kuntoon jo siellä. Naaras kuitenkin tiesi ettei hän voisi pieniä päiväunia enempää ummistaa silmiään, joten vaikka unet olivat lähinnä tuntuneet siltä että hän olisi sulkenut silmänsä vain muutamaksi sydämenlyönniksi, oli hänen pakko olla taas virkeänä. Punaviirullinen kissa tepasteli ulos pesästään ja pysähtyi hengittämään leirin hieman raikkaampaa ilmaa. Sitten hän katsoi taakseen paikalle, jolle oli komentanut Purotassun lepäämään. Tähtitulen henki salpaantui. Oppilaan petipaikka oli tyhjä. Hän juoksi oitis Sadeläikän luo.
"Missä oppilaasi on?" parantaja maukui.
"Kyllä hän teidän pesällenne meni sen jälkeen kun saimme juteltua, enkä ole nähnyt hänen poistuvan sieltä...", varapäällikkö naukaisi. Punaviirullinen naaras tunsi menevänsä paniikkiin. Kollioppilas ei missään nimessä ollut sellaisessa kunnossa, että olisi pystynyt turvallisesti omin avuin lähtemään ulos leiristä. Kyllä Purotassu sen itsekin tajuaisi, eihän tämä sitten vain ollut mikään jekku?
"Purotassu, jos tämä on jokin kepponen! Olet koko loppupäivän arestissa pesässäni!" Tähtituli karjui vihaisena.
"Rauhoitu...", Sadeläikkä naukaisi astellessaan aivan hänen vierelleen.
"Mutta...", parantaja sopersi huolissaan. Hän juoksi takaisin paikalle missä Purotassun olisi pitänyt olla. Punaviirullinen naaras haisteli tarkkaan tuon makuupaikan ja epäilykset vain varmenivat. Oppilaan tuoksu vei parantajien pesältä kohti leirin suuaukkoa.

31.1.25 klo 13.50

Tuhkakajo ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Tuhkakajo katseli epätoivoisena kolmen oppilaan perään, joidenka juoksevat hahmot katosivat sateiseen maisemaan. Hän ei olisi millään saanut heitä juosten kiinni, sillä oli loukannut yhden tassuistaan todella pahasti taistellessaan kuutamoklaanilaisen soturin kanssa. Soturitar oli kuitenkin saanut häädettyä tuon pois kimpustaan ja oli ollut matkalla leiriä päin, kun oli nähnyt Katajatassun, Seittitassun ja Tummatassun juoksevan poispäin Vuoristoklaanin väliaikaisesta lediristä, kohti taistelua. Hän myös tiesi ettei yhtäkään oppilaista oltu määrätty taistelupartioon, joten he olivat rikkoneet ksäkyjä ja lähteneet omin päin matkaan. Erityisen pahalta naaraasta tuntui siksi, että toinen kolleista oli hänen oma oppilaansa, jota hän ei selkeästi ollut kouluttanut tarpeeksi hyvin käskyjen tottelemisen suhteen. Tummanharmaa kissa lähti nilkuttamaan kohti leiriä niin nopeasti kuin suinkin pystyi. Hänen tarvitsisi lähettää partio kakrulaisten perään, ennen kuin he menisivät tapattamaan itsensä taisteluun.
"Aaltotähti! Myrskytuuli! Uskosielu!" Tuhkakajo rääkäisi, kun sai leirin viimeinkin näkyviinsä. Hän ei tiennyt olisiko Aaltotähti jo palannut Neljän virran tammelta tai Myrskytuuli taistelusta. Hänen tarvitsisi kuitenkin ilmoittaa asiasta jollekin kokeneelle soturille, joka tässä tapauksessa olisi Uskosielu. Eikä mennyt aikaakaan, kun kermanvaalea soturitar ilmestyi painanteesta missä leiri oli ja kiiruhti klaanitoveriaan vastaan.
"Tuhkakajo, mikä hätänä? Tarvitsetko parantajaa?" tuo kyseli ja asettautui tummanharmaan naaraan vierelle taluuttaakseen hänet leiriin. Sinisilmä kuitenkin pudisti päätään.
"Katajatassu, Seittitassu ja Tummatassu eivät saaneet lupaa lähteä taisteluun, eiväthän?" Tuhkakajo kysyi ääni väsymyksestä ja ahdistuksesta väristen.
"Aaltotähti palasi leiriin Neljön virran tammelta, mutta otti vain lisää sotureita mukaansa taisteluun", Uskosielu selitti, mikä sai ärtymyksen pyörähtämään tummanharmaan naaraan sisällä. Oppilaat olivat siis todellakin käyneet varapäällikön käskyä vastaan. Kuinka hiirenaivoisia he oikein olivat?
"Näin heidän juoksevan taistelua kohti. Meidän on lähetettävä heidän peräänsä partio, hehän muuten tapattavat itsensä!"

30.1.25 klo 10.54

Jääsilmä ~ Luuklaani

Jezkebel

Jääsilmä haukoitteli ja tiiraili pentutarhaa kohti. Karanneet pennut oltiin juuri palautettu takaisin emonsa huomaan, vaikka soturitar olikin huomannut että kaksikko oli heti vetäytynyt pesän reunamille supisemaan jotakin päät lähetysten. Juonimassa uusia tempauksia mitä luultavimmin. Parina viimeisimpänä päivänä oli tapahtunut paljon: Kultakyyhky oli muuttanut pentutarhaan, Rastastassusta oli tullut oppilas ja nyt kaksi pentua ja oppilas olivat meinanneet jäädä ketun hampaisiin. Kuolontähteä ei kuitenkaan näyttänyt mikään leirin asioista juuri kiinnostavan, päällikkö lähinnä pysytteli pesässään satunnaisia alamaistensa katseluhetkiä lukuun ottamatta. Eniten naarasta kuitenkin huoletti se, jos johtajan vähäisellä näyttäytymisellä olisi jokin toinen syy, kuten vaikkapa sairaus. Se, että heidän arvokas päällikkönsä kuolisi joskus ja liittyisi Pimeydenmetsän väkeen sai kylmän tunteen hiipimään hänen selkäturkkiaan pitkin. Jääsilmä tiesi etteivät kaikki Luuklaanin jäsenet uskoneet kuolemanjälkeiseen elämään heidän ilkeiden esi-isiensä kanssa, mutta hän oli saanut henkilökohtaisesti kokea synkän metsän henkien vihan. Ja se, että Kuolontähti tulisi jonakin päivänä liittymään heidän riveihinsä ja saisi kyvyn kävellä luuklaanilaisten unissa oli asia mitä soturitar ei innolla odottanut. Lisäksi Pihlajamyrskystä tulisi joskus Pihlajatähti, mutta naaras ei tiennyt olisiko tuo hyvä johtaja Luuklaanille. Hän nuolaisi huuliaan ja sukaisi punaoranssia turkkiaan.
*Minkä takia minä tällaisia asioita mietin? Minähän olen uskollinen Luuklaanille!* sinisilmä mietti ja venytteli raajojaan. Pentutarhassa Rottapentu satutti käpälänsä ja alkoi ulisemaan kuin koinsyömä koira, kun tuon tassu alkoi vuotaa verta. Mustakipinä tietysti kiiruhti auttamaan karvapalloa. Siinä oli taas yksi asia missä Jääsilmä ei ymmärtänyt parantajia: kaikkihan kissat kuolisivat joskus, miksi siis yrittää auttaa kaikkia? Verta vuotaa joka tapauksessa, siis miksi yrittää parantaa haavaa? Haavoistahan jäisi aina arpi, vaikka haava paranisikin. Hän hymähti hiljaa ja kosketti toisella käpälällään silmäänsä, jolla ei enää nähnyt. Juuri ilman tällaisia ajatuksia soturitar ei olisi oma itsensä. Hän käänsi katseensa Pihlajamyrskyyn, joka tarkkaili leiriä. Punaoranssi naaras ei jakanut juuri nyt mennä partioon tai tehdä jotakin muuta yhtä tyhjänpäiväistä. Hän rakasti kyllä nähdä kuinka riista kuolisi hänen ansiostaan, mutta leiriin palattuaan sinisilmä ei saisi syödä omaa saalistaan joten hän saisi varmaan tyytyä johonkin laihaan harakkaan, joka näyttäisi suorastaan variksenruoalta. Hänen lähellään oleva Liekkisydän virnisti.
"Luulisi sinulla, Jääsilmä, olevan muuta tekemistä kuin makoilla täällä", soturi maukui ja Jääsilmä nosti päänsä katsoakseen tuota. Hän paljasti kollin huomaamatta kyntensä.
"Luulisi sinulla, Liekkisydän, olevan muuta tekemistä kuin minun kiusaamiseni, joka muuten ei ole kovin loukkaavaa", soturitar hymähti. Punaturkkinen kissa tuhahti.
"Voi minua poloista, nyt minun täytyy kestää Jääsilmän kamalaa pilkkaamista sen lisäksi, että joku väittää odottavansa minun pentujani, vaikka en edes pidä koko kissasta."
"Vai niin. Nytkä alat vuodattamaan sydänsurujasi minulle?" Jääsilmä hymähti.
"Luulin, että sinua kiinnostaa. Onhan Kuolontähti mahdollisesti heittämässä Mustakynnen pentuja pois klaanista, joten eikö uusien pentujen tulo ole hyvä asia?" Liekkisydän tiuskaisi.

29.1.25 klo 16.59

Loistepentu, Vuoristoklaani

Usva

//Tämä tarina sijoittuu siihen kun Vuoristoklaanilaiset on juuri lähteneet taisteluun mukaan.

Loistepentu herää meluun joka kuuluu pesän ulkopuolelta. Hän kierähtää selälleen ja venyttää tassunsa pitkiksi, ennen kuin nousee istumaan. Hän kuulee kiivasta keskustelua. Pentu kuulee sanat taistelu ja puolustaminen, sekä kahden muun klaanin nimen, Kuutamoklaanin ja Nummiklaanin. Mitä siellä tapahtuu? Hän tökkii emoaan Jäähammasta. “Emo, mitä tuolla tapahtuu?”
Jäähammas ei heti reagoi, sillä hänkin kuuntelee keskustelua ja on lähtemässä pentutarhasta, ehkä osallistuakseen keskusteluun.
“Emo! Haluan tietää! Kerro!” Loistepentu pyytää.
Hänen emonsa huokaisee ja istuu pentunsa eteen. “Kahden muun klaanin, Nummiklaanin ja Kuutamoklaanin välillä on taistelu. Vuoristoklaanilaiset lähtivät juuri taisteluun mukaan. He haluavat, ja minä haluan myös, lopettaa sen,” Jäähammas kertoo.
Loistepentu kuuntelee silmät ymmyrkäisenä pelosta ja hämmästyksestä. “Et kai sinä lähde sinne myös? Olen kuullut että taistelut ovat vaarallisia!” hän kysyy.
“En, en minä lähde. Jään tänne huolehtimaan sinusta,” emo vastaa.
Loistepentu nyökkää. Sitten hänelle tulee idea. “Mutta entä jos menisimme molemmat? Minä voin taistella myös, en pelkää!” Loistepentu sanoo, ja yrittää sivaltaa pienellä tassullaan ilmaa, mutta hänen tasapainonsa pettää ja hän tuiskahtaa nenälleen. Ja todellisuudessa, ajatuskin taisteluun joutumisesta pelottaa häntä todella paljon. Mutta isommat pennut kuuntelivat, ja ei hän heidän edessä voinut näyttää sitä!
Kaksi pentua jotka olivat olleet lähellä yhtyvät keskusteluun mukaan. “Joo! Minäkin osaan taistella!” tummanharmaa naaras Aarnipentu kiljahtaa.
“Sama! Ota meidät mukaan, ole kiltti! Haluan edes nähdä taistelun,” Pähkinäpentu komppaa.
“Voi pienokaiseni, olet hädin tuskin puolitoista kuuta, et sinä taisteluun voi mennä!” emo vastaa Loistepennulle. Sen jälkeen hän kääntyy kahden muun pennun puoleen. “Ja vaikka te olette hieman isompia, ette myöskään voi mennä taisteluun. Taistelussa on vaarallista, te vain jäisitte isompien kissojen alle,” hän sanoo.
“Niin mutta-” Aarnipentu aloittaa.
“Ei mitään muttia!” Jäähammas sanoo tiukasti. Loistepentu yllättyy emonsa äänensävystä, ei hän ollut lähes koskaan tuolla lailla puhunut pennulleen.
Aarnipentu ja Pähkinäpentu näyttävät vain hetken aikaa myrtyneiltä, ennen kuin Pähkinäpentu ehdottaa: “No, leikitään sitten jotain taistelua täällä!”
“Joo!” Aarnipentu innostuu. “Loistepentu, tuletko mukaan?”
Loistepentu, joka oli seurannut keskustelua sivusta, katsoo kahta isompaa pentua ujosti. “E-en minä tällä kertaa.” Loistepentu hieman ujosteli noita kahta, sillä he molemmat olivat niin kovaäänisiä ja innokkaita
Aarnipentu nyökkää ja he hakevat leikkiinsä mukaan Liljapennun.
“Miksi et mennyt mukaan?” Jäähammas kysyy.
“En minä halunnut,” Loistepentu vastaa, ja painautuu emonsa kylkeen. Hänen mieleen tulee monta kysymystä taisteluista, koska hän ei ollut kuullut niistä paljoa. Hänen emonsa aina kielsi häntä kuuntelemasta klaaninvanhimpien tarinoita, joissa kerrottiin niistä. “Mitä taisteluissa tapahtuu? Miksi niitä on?”
“Taisteluissa kissat taistelevat toisiaan vastaan, kun heillä on ollut erimielisyyksiä. Kissat voivat haavoittaa toisiaan, ja joskus jopa kissoja kuolee, koska omaa klaania pitää puolustaa vaikka omalla hengellään, niin soturilaissa sanotaan. Mutta kissoja ei saa tahallaan tappaa, jos ei ole hyvää syytä!” Jäähammas kertoo hieman vastahakoisen kuuloisena.
Loistepentu kuuntelee hiljaisena. Hän miettii, että hän ei taisteluun haluaisi joutua. “Entä jos en halua taistella, koskaan?” Loistepentu kysyy emoltaan.
“Kuka haluaisi taistella? Ei kukaan. Mutta joskus niitä vain tulee, ja sitten joutuu taistelemaan,” emo vastaa. “Sinä, rakas pentuni, et joudu taisteluun vielä pitkään aikaan,” hän vakuuttaa.
Loistepentu nyökkää, ja toivoo mielessään, että mahdollisimman vähän hänen klaanistaan haavoittuisi tässä taistelussa.

29.1.25 klo 14.24

Tammisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

Tammisydän heräsi ja katseli ympärilleen. Hän säikähti, sillä Puronlaulu, Kotkamieli, Sammalsade ja Yöturkki seisoivat hänen ympärillään ja katsoivat häneen.
"Mitä te siinä teette?" mustaoranssi soturitar mutisi ja koitti kammeta itseään tassuilleen. Parantaja asetteli juuri hämähäkinseittiä hänen lavalleen ja painoi toisella tassulla naarasta takaisin maahan.
"Kysymyksen pitäisi kuulua, mitä sinulle tapahtui?" Puronlaulu naukaisi. Turkoosisilmäinen naaras kohautti lapojaan, irvistäen sitten kivulle mikä vihlaisi toisessa lavassa ikävästi. Hänellä ei ollut mitään muistikuvia siitä miten hän oli päätynyt maahan näiden neljän kissan ympäröimäksi. Yöturkki pyysi kissoja auttamaan Tammisydämen jaloilleen ja kun hän sai raajansa liikkumaan, hän katsahti taivaalle ja pelästyi.
"Miten aurinkohuipun hetki on voinut jo olla mennyt?" mustaoranssi soturitar huusi.
"Olet ollut varmasti pitkään tajuttomana. Luulimme sinut löytäessämme sinun olleen kuolleen, mutta aloit yhtäkkiä vaikeroimaan Yöturkin nimeä, milloin tiesimme sinun olevan elossa ja tarvitsevan parantajaa", Kotkamieli naukaisi. Turkoosisilmäinen naaras nyökkäsi, mutta oikeasti häntä huimasi ajatus siitä, että hän oli ollut viimeksi tajuissaan auringonnousun aikaan. Hän oli ollut tajuttomana miltei puolet päivästä, keskellä taistelua! Kohta Tammisydäntä alkoi pyörryttämään ja oksettamaan.
"Yöturkki...", hän huusi, kun hänen näkökentässään alkoi sumenemaan. Mustaoranssi soturitar kaatui ja näki vain sumeasti neljän kissan hahmon tulevan ympärilleen, ja sitten hänen oli pakko sulkea silmänsä. Hän tunsi käpälän tökkivän kylkeään ja kuuli jossakin kaukaisuudessa nimensä huutona.
"Ei vielä. En ole valmis kuolemaan", Tammisydän pyysi ja avasi silmänsä väkisin.
"Yöturkki, auta!" turkoosisilmäinen naaras naukaisi hädissään.
"Kotkamieli, ala raahaamaan Tammisydäntä kohti muiden vahingoittuneiden kissojen leposijaa. Puronlaulu ja Sammalsade, varmistakaa että hänellä on kaikki hyvin ja että teidän kimppuunne ei hyökätä. Minä juoksen valmistelemaan yrtit", Yöturkki maukaisi. Mustaoranssi soturitar alkoi taas sulkemaan silmiään.
"Tammisydän, et saa sulkea silmiäsi!" Sammalsade naukaisi. Tammisydän kierähti irti Kotkamielen otteesta ja yritti nousta pystyyn.
"Selviän kyllä ilman apuanne! En ole enää mikään pieni pentu!" hän naukaisi ja otti huteran askeleen. Jostakin turkoosisilmäisen naaraan päälaelta alkoi valumaan verta, joka valui suoraan hänen silmilleen, sumentaen näön uudelleen. Hän horjahti ja tunsi samantien hampaat lavassaan.
"Sinun on pidettävä silmiäsi auki!" Puronlaulu huusi.
"En voi, kun ne ovat ihan veressä!" Tammisydän naukaisi takaisin. Hän avasi silmiään, mutta näki vain punaista. Mustaoranssia soturitarta alkoi heikottamaan, mutta hän yritti pysyä vahvana. Sammalsateen haju kulki koko ajan turkoosisilmäisen naaraan vierellä ja hän tunsi mustaraitaisen soturin turkin painautuvan kylkeensä jokaisella kerralla, kun hän meinasi astua harhaan.
"Koeta jaksaa Tammisydän. Vielä ei ole aikasi astua Tähtiklaanin riveihin. Ei vielä", ruskeaturkkinen kolli naukaisi. Hän nyökkäsi ja koitti ravistaa verta pois kasvoiltaan. Hän avasi silmänsä ja sai jotenkin hahmoteltua ympäristöään. Tämän johdosta hän alkoi kävelemään nopeampaa ja kompastui sitten saman tien.
"Hiirenpapanat!" Tammisydän naukaisi ja nousi huterasti pystyyn.
"Hänellä riittää sisua ja itsepäisyyttä", hän kuuli Kotkamielen sanovan. Mustaoranssi soturitar ei kumminkaan välittänyt asiasta vaan käveli kohti sitä suuntaa mihin Yöturkin haju häntä johdatti. Turkoosisilmäinen naaras päästi karjaisun, kun hän meinasi taas kaatua. Hänhän ei häviäisi tätä taistelua! Hän juoksi loppumatkan ja rymisti sille pienelle pusikkoiselle aukiolle, missä oli jo kerran aikaisemmin ollut parantajan hoidossa taisteluvammojensa takia. Paikalla oli nyt paljon enemmän itsensä loukanneita Puroklaanin jäseniä kuin aikaisemmin.
"Yöturkki, Kylmähämärä?" Tammisydän kähisi ja kaatui.
*Tämä on loppuni!* Hän mietti ja sulki silmänsä.

29.1.25 klo 13.16

Leijonakynsi ~ Nummiklaani

Jezkebel

Leijonakynnen oli pakko päästää irti sen hetkisestä vastustajastaan, sillä hänelle tuli äkillisesti todella huono olo. Soturin sydän hakkasi sellaista vauhtia, että hän hetken luuli sen iskevän itsensä ulos hänen rinnastaan. Tassut tärisivät ja maailma kieppui kollin ympärillä ja veren haju oli niin voimakasta... Hän ei muistanut koska viimeksi olisi syönyt ja hän oli taistellut taukoamatta jo ennen auringgonnousua ja nyt aurinkohuippu alkoi olla ohi. Kermanvaalea kissa hoiperrellen juoksi taistelutantereen reunamille ja antoi ylen lähimpään puskaan. Alkanut sade huuhtoi oksennuksen hetkessä pois, mutta hänen olonsa ei ollut helpottunut yhtään. Vihersilmä jäi puskan viereen makaamaan ja odottamaan, jos häneltä tulisikin vielä jotakin lisää. Hän yökki hetken, mutta sekin loppui hetken päästä. Leijonakynsi käänsi katseensa takaisin taistelun suuntaan ja näki sen suunnalta häntä kohti kävelevän kissan.
"Mitä sinä täällä teet Naavasulka?" soturi kysyi väsyneesti.
"Näin että sinä tulit tänne. Et näytä hyvinvoivalta, tule mennään metsälle", Naavasulka maukui.
"Minulle ei maita ruoka nyt", Leijonakynsi sihahti. Naaras pyöräytti silmiään.
"Voi Tähtiklaani sentään Leijonakynsi! Tajutako, että huono olosi johtuu siitä, että et ole syönyt neljänneskuuhun kunnolla mitään ja nyt olet ylirasittanut itsesi taistelussa!" soturitar sihisi. Kolli mulkoili klaanitoveriaan hetken, mutta päätyi lopulta huokaisemaan ja nyökkäämään. Naavasulka koitti auttaa soturia pystyyn, mutta hän hätisteli tuon pois, sillä jaksoi nousta seisomaan itsekin. Vaaleanruskea kissa kumminki auttoi häntä liikkeelle lähdössä ja taistelutantereelta pois kapuamisessa tukien toista kollin kylkipuolta. Leijonakynsi kuitenkin ajatteli ettei antaisi pienen pahoinvoinnin pilata omaa suorittamistaan riistan jäljityksen ja metsästämisen suhteen, joten hän suoristi ryhtinsä ja alkoi kävelemään nummipolkua pitkin nopeampaa. Kun he olivat päässeet niin kauas taistelusta, etteivät kissojen karjaisut enää kantautuneet heidän korviinsa, oli soturin pakko hengähtää.
*Aurinko alkaa laskemaan.* Hän mietti taivasta katsoessaan ja otti askeleen eteenpäin, rojahtaen sitten maahan.
"Hiirenpapanat!" Leijonakynsi naukaisi ja kampesi itsensä ylös. Naavasulka oli oitis hänen vierellään, mutta kolli ei taaskaan ottanut tuon apua vastaan. Kermanvaalea kissa käveli hitaasti kohti tiheämpää heinikkoa, mistä saattaisi löytyä jotakin saalistettavaa. Kun hän pääsi heinien sekaan, hän kompastui tassuihinsa ja kaatui, lyöden päänsä kiveen. Soturi makasi maassa kiven vieressä ja hän tunsi kuinka hänen päästään vuoti verta. Naavasulan hätäiset naukaisut tuntuivat kaukaisilta, kun Leijonakynsi vaipui tiedottomuuden puolelle.

27.1.25 klo 17.22

Lumisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

Lumisdyämen korvissa kohisi, kun hän makasi Sammalsateen, Punaliekin ja Jänötulen kanssa taistelutantereen reunamilla suojaisassa nummikumpuran luomassa kolossa. Aamutäplä oli raahannut hänet sinne ja lähtenyt etsimään Yöturkkia, heti kun oli ensimmäiseksi yrittänyt kynsiä hengiltä yhden vahingoittuneiden puroklaanilaisten kimppuun käynyttä kissaa. Harmaalaikkuinen soturi oli tuijottanut sisarensa tappelua, kuinka tuo oli juossut vastustajansa luokse ja alkanut raapimaan. Ja tuo oli vain raapinut ja raapinut, niin että taistelun seuraaminen oli saanut Lumisydämenkin kynnet sattumaan. Mutta Aamutäplä oli vain jatkanut, kunnes oli saanut rinnalleen muita klaanitovereita, jotka yhtyivät raapimaan tälle epäonniselle hyökkääjälle niin monia taisteluarpia, ettei niitä pystyisi edes laskemaan. Kermanvaalea kissa oli nauttinut sivusta seuraamisesta kuitenkin kovasti, sillä oli pelkurimaista koittaa käydä pahasti vahingoittuneiden kissojen kimppuun, kun he vain odottivat parantajan paikalle saapumista.
Lumisydän vilkaisi vartiossa seisovaa Liljatuulta, joka nyt pyöri levottomasti ympyrää vahingoittuneiden lähellä. Harmaalaikkuinen soturi ei muistanut, että naaraan vatsa olisi ollut noin pullollaan viimeksi tuon nähdessään.
"Mikä hätänä, Liljatuuli?" kolli naukaisi.
"Pennut syntyvät...", soturitar vingahti. Kermanvaalea kissa tunsi koko kehonsa jäykistyvän, eihän naaraan pitäisi vielä poikia! Siksi hänet oltiin otettu taisteluun mukaan, koska pentujen saanti olisi vielä kuun päässä!
"Liljatuuli synnyttää pentuja!" Lumisydän ulisi ja raahautui jaloilleen, kiirehtien sitten soturittaren luokse. Muutkin haavoittuneet, jotka pysyivät jaloillaan, tulivat heidän luokseen ja alkoivat ohjaamaan Liljatuulta syrjäisämpään paikkaan, missä hänen olisi mukavampi maata. Kun Punaliekki neuvoi naarasta keskittymään hengittelemään kipuaaltojen ylitse, oli Sammalsade kääntynyt harmaalaikkuisen soturin puoleen.
"Jänötuli ei pysy tassuillaan, eikä Punaliekki ole enää taistelukunnossa, kuten et sinäkään ole. Minä en voi lähteä etsimään Yöturkkia, sillä te jäisitte silloin ilman puolustajaa", mustaraitainen soturi naukui surullisena, katsoen epätoivoisesti haavoittuneita kissoja heidän ympärillään. Lumisydän puri hammasta ja kääntyi katsomaan taisteluun päin.
"Aamutäplä lähti etsimään Yöturkkia. Meidän on vain toivottava, että he molemmat ovat yhä hengissä ja ehtivät tänne ajoissa."

27.1.25 klo 16.16

Käpy, erakko

Usva

En ollut ehtinyt kauaskaan nuoresta erakosta ja yksisilmäisestä klaanikissasta, kun haistan kahden muun kissan tuoksun. Hajusta päätellen he ovat klaanikissoja. Pian kuulen heidän äänet. Uteliaisuus minussa voittaa, ja jään kuuntelemaan mitä kaksi klaanikissaa aikovat kaksikolle sanoa. Toinen heistä kuulustelee yksisilmäistä kollia, tai niin ainakin luulen: “Silotassu! Mitä tämä oikein on olevinaan?”
Silotassu ei vastaa mitään. Aika arvattavaa, kun se kolli oli niin pelokas muutenkin.
“Ja kuka pelkuri sinä oikein olet? Ensin tunkeudut reviirillemme ja ahdistat toverimme nurkkaan, mutta heti kun minä saavun paikalle, olet ottamassa tassuja allesi!” sama kissa sihisee nähtävästi ruskean-ja harmaankirjavalle erakolle.
*Eli se erakko ei olekaan ehkä niin rohkea kuin luulin,* ajattelen. *Ei tässä taida ollakaan mitään kiinnostavaa,* ja olen lähtemässä takaisin matkaan. Haluan kuitenkin ensin kuulla, mitä yksisilmäisellä nuorukaisella on sanottavanaan. En saa hänen selityksestään kuitenkaan mitään selvää, niin paljon hän änkyttää. Lopulta kuulen saman kissan joka on ollut äänessä eniten ärähtävän: “Tähtiklaanin tähden, lopeta änkytys ja kerro kaikki!”
Hymähdän hiljaa. Sitten kuitenkin tajuan, että muut kissat saattavat kuulla minut! *Voi ei. Nyt minä paljastun. Mutta kyllä minä kaksi klaanikissaa helposti kohtaan, vaikka pelkillä sanoilla!* uskottelen itselleni.
Klaanikissat eivät kuitenkaan tainneet kuulla minua, sillä he jatkavat kinasteluaan. Kuulen yksisilmäisen kissan, siis Silotassun, selittävän jotain taistelusta, ja siitä, että hän oli vetänyt erakon joesta ylös. Samalla saan selville, miksi erakko oli hieman märkä.
Silotassua kuulustellut kissa jatkaa kysymyksiään: “Ja? Kai sinä yritit tappaa sen, pudotit sen jokeen, jotta meillä olisi vähemmän vihollisia?!” hän murahtaa.
*Tappaa?* Minä hämmästyn. *Miksi joku tappaisi viattoman kissan? Ja minä luulin että minä olen tehnyt liikaa, kun olen raapinut toista kissaa riistan varastuksesta!* ajattelen. Olisin tehnyt niin myös sille oranssille pikku naaraalle joka silloin nummilla väitti jahtaamaani kania omakseen, mutta en ehtinyt, kun paikalle ilmaantui muita… Havahdun ajatuksistani, kun kissojen äänet koventuvat.
“Hiljaa, erakko! Sinulta ei kysytty mitään, meitä ei kiinnosta!” kuulen ärähdyksen.
“Harmillisesti minua ei kiinnosta mitä sinä sanoit! Aioin liittyä tuohon niin sanottuun “Kuutamoklaaniin” mutta jos se on täynnä sinun kaltaisiasi ketunmieliä, ei kiitos!” erakko kivahtaa.
Nauran taas melkein ääneen. *Voi kun minä pidän tuon erakon luonteesta,* ajattelen. Mutta sitten kuulen kun askeleet lähestyvät minua. *Voi ei. Onko se erakko tulossa tänne?* hätäännyn hieman. Nousen ylös paikasta jossa olin ollut kyyryssä kuuntelemassa keskustelua, mutta liian myöhään. Pienikokoinen erakko pelmahtaa eteeni vihaisen näköisenä.
“Et nyt sinäkin häiritse minua! Mene pois sinä- outo ruskea kissa!” hän ärähtää.
Minä naurahdan. Minua on kutsuttu monenlaisilla nimillä, mutta “outo ruskea kissa” on uusi. Nauramiseni taitaa kuitenkin suututtaa pienikokoista naarasta vielä enemmän. Näen hänen koukistelevan kynsiään.
“No, mitä sinä haluat?” hän kysyy.
“En mitään, mutta jos haluaisin jotain, niin miksi minä kertoisin sinulle siitä?” tuhahdan, ja olen kääntymässä ja lähtemässä, kun Silotassu ja kaksi muuta klaanikissaa ilmestyvät erakon takaa.
“Pysähdy! Sinä et mene minnekään!” huutaa valkoinen aika pienikokoinen kissa. Hän ei ollut ollut äänessä aikaisemmin.
Ruskeankirjava erakko käännähtää ja tiuskaisee: “Älkää seuratko!” Sitten hän lisää minulle: “Ja lähde jonnekin, enkö minä sanonut asiasta jo!”
Nyt klaanikissat näyttävät huomaavan minut.
“Toinen erakko!” kolli, jonka nyt näen olevan oranssin värinen, huudahtaa. “Jo kaksi rajarikkuria samana päivänä. Ja täällä on vielä taistelu, siellä minun pitäisi olla,” hän mutisee enimmäkseen itsekseen, ehkä valkoiselle klaanikissalle.
“Lähde, ettei tästä tule taistelua!” valkoinen klaanikissa sanoo minulle.
Minä päätän totella. En halua taistelua, sillä olisin aika alakynnessä kolmea klaanikissaa vastaan. Ja tiedä sitä jos ruskeankirjava erakko lyöttäytyisi klaanikissojen puolelle myös. Minä nyökkään mutta mulkoilen klaanikissoja pahasti. En tiedä mikä minuun tulee, mutta päätän kysyä toiselta erakosta, tulisiko hän mukaani hetkeksi aikaa.
Ruskeankirjava kissa vilkuilee minua epäilevästi ja sitten katsoo Silotassua, ihan kuin miettien vaihtoehtojaan minun ja tuon pelokkaan kollin välillä. Ennen kuin hän ehtii sanoa mitään, oranssi klaanikissa puhuu: “Mene, niin pääsemme sinusta eroon myös!” hän sanoo käskevällä äänensävyllä.
Mutta pieni erakko ei liiku minnekään. “En tule mukaasi!” hän sanoo minua mulkoillen. “Jään tähän, ja selvitän asiat teidän kanssa!” hän jatkaa ja kääntyy klaanikissojen puoleen.
Minä lähden paikalta, ennen kuin minuakin kuulustellaan enemmän. Tassutan pois klaanikissojen poluilta, ja toivon, että valitsemani reitti vie minut vihdoin jonnekin muualle kuin klaaneihin.

//Silotassu tai Pikku jatkoa? :)