​

Kettutassu, Nummiklaani

Usva

Kinastelua ja keskustelua jatkettiin, sen sijaan että oltaisiin päästy yhteisymmärrykseen siitä, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Kettutassu ei tiennyt, mihin ottaa kantaa. Hänestä oli kuitenkin selvää, että ne kaksi kasaa kiviä näyttivät olevan samanlaisia kuin paikalla olevien kissojen turkit, ja että se liittyi jotenkin siihen, miten ennustuskissojen kuuluisi jakautua. Hän ei kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, koska varsikin Tähtituli vilkuili häntä sellaiseen sävyyn, ettei uskonut, että Kettutassu olisi yksi valituista. Hän kuitenkin päätti tassuttaa vähän lähemmäs märkää erakkoa ja häntä kuulustelevia muita kissoja. Hän huomaa, että Joutsentassu oli kuin olikin tullut paikalle, ja tuo katselee hieman hämmentyneen näköisenä tapahtumia, joten Kettutassu päättää lähteä hänen luokseen kertomaan, mitä on tapahtunut. Yhtäkkiä hänen takaansa kuuluu ääniä.
“Liekkitähti! Tähtituli!” joku huutaa. Ääni kuulostaa panikoituneelta. Kettutassu tunnistaa äänen pesätoverinsa Purotassun ääneksi. Purotassu juoksee paikalle ja on törmätä Joutsentassuun. Vanhempi kollioppilas pysähtyy, ja tuijottaa Joutsentassua. Sitten hän huomaa Kettutassun. “Mitä te kaksi teette täällä?” hän ihmettelee.
Kettutassu hämmentyy hieman. Hänhän on yksi valituista, miksi hän ei saisi olla täällä? “Se ei kuulu sinulle millään tavalla, miksi itse olet täällä?” kuuluu Joutsentassun vastaus, ennen kuin Kettutassu ehtii sanoa mitään. Hän huomaa vain, että muut kissat aukealla ovat myös nyt kääntyneet Purotassun puoleen. Heillä kaikilla on kasvoillaan kysyvä ilme. Mutta Purotassu näyttää yllättyneeltä yhtäkkisestä huomiosta.
Liekkitähti astuu eteen: “No, Purotassu. Mitä asiaa sinulla oli?” hän kysyy ystävällisesti. Sitten hän lisää: “Ja mitä Kettutassuun ja Joutsentassuun tulee, he ovat molemmat valittuja, ymmärtääkseni.”
“Öö…Minä tulin-” aloittaa Purotassu epävarmasti. “Niin. Tulin kertomaan, että Leijonakynsi oli löytänyt Kuutamoklaanin hajua nummiltamme. Ja ennenkuin Sadeläikkä ehti rauhoittamaan tilanteen, Leijonakynsi yllytti kaikki taisteluun! Nyt nummella käydään taistelua!” hän kertoo.
Taistelua? Isoakin taistelua? *Mutta ei pienestä rajanylityksestä sellaista pitäisi tulla*, Kettutassu ajattelee. Onkohan siellä muitakin klaaneja?
Muutkin päälliköt kiinnostuvat. Itse asiassa kaikki näyttävät nyt kuuntelevan Purotassua. “Kiitos kun tulit nopeasti kertomaan tästä,” Aaltotähti ottaa puheenvuoron.
“Meidän pitää tehdä jotain, ja nopeasti. Ovatko muut klaanit joutuneet taisteluun mukaan?” kysyy Puroklaanin päällikkö Ututähti.
“E-en tiedä. Varmaankin,” Purotassu vastaa.
Sitten Kettutassu tajuaa erään asian, joka saattaa olla aika tärkeä, joten hän päättää olla rohkea, ja sanoa: “Onkohan tämä taistelu, ja siihen liittyvät asiat ne kanjonissa palavat liekit?”
“Niin, se voi hyvin olla. Meidän kannattaisi jakautua nyt. Ovatko kaikki sitä mieltä, että nuo kivet ovat merkki siitä, miten meidän pitää se tehdä?” Liekkitähti sanoo.
Kissat myöntelevät. *Olin oikeassa!* Kettutassu ajattelee.
“Eli, tässä toisessa kasassa on tummanpunainen kivi, vaaleanharmaa kivi jossa on läiskiä, ja harmaa kivi, jossa on kuvioita. Keitä kissoja tämä tarkoittaa? Minä olen ainakin tummanpunainen,” Liekkitähti jatkaa, siirtyen kivien luo. Kanijalka astuu eteenpäin. “Luulen, että tuo vaaleanharmaa kivi tarkoittaa minua,” hän sanoo. Kettutassu nyökkää. Se käy järkeen. Sitten harmaa kuutamoklaanilainen tulee myös edemmäs. “Tihkutäplä,” Liekkitähti nyökkää.
“Ennustuksen mukaan, muut neljä kissaa ottavat haasteen vastaan. Ovatko nuo kissat sitten Kettutassu, Joutsentassu, Paarmahehku, ja Kostokynsi?” Tähtituli sanoo.
Kettutassu säikähtää. Hän oli unohtanut, että hänen pitää ottaa haaste vastaan. Mutta mikä se haaste on?

​

Purotassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

Kipu poltteli Purotassun lihaksissa, kun hän repi itseään eteenpäin aavoilla nummilla. Sadeläikkä oli lähettänyt hänet hakemaan Liekkitähden ja Tähtitulen Neljän virran tammen tapaamisesta valittujen kanssa, sillä Leijonakynsi oli saapunut rajapartiostaan juoksujalkaa leiriin ja ilmoittanut, että Kuutamoklaani oli metsästänyt Nummiklaanin jo valmiiksi huonoriistaisella maalla. Ennen kuin varapäällikkö oli ehtinyt rauhoittelemaan tilannetta, oli soturi yllyttänyt koko klaanin kostoaikeisiin, eli suoraan hyökkäykseen Kuutamoklaaniin. Sadeläikkä ei ollut voinut muuta kuin ilmoittautua itse johtamaan hyökkäyspartiota, mutta ennen lähtöään hän oli käskyttänyt oppilaansa hakemaan klaanipäällikön leiriin.
"Liekkitähti! Tähtituli!" Purotassu pystyi kuulemaan kauhun äänessään, kun hän ulvoi liitäessään astinkivien yli ja kaartaessaan tulvivalle tammen aukiolle, mikä oli täynnä kissoja. Hän ehti juuri ja juuri jarruttamaan ennen kuin olisi törmännyt Joutsentassuun, joka seisoi hieman erillään muista. Kollioppilas tuijotti hämmentyneenä pesätoveriaan hetken, mitä kummaa tuo oikein teki täällä? Tämähän oli klaanipäälliköiden, parantajien ja ennustuksen valittujen välinen kokoontuminen. Miksi Nummiklaanin oppilas oikein oli Neljän virran tammella? Ja tuossahan oli Kettutassu, toinen Nummiklaanin oppilaista! Olivatko he tulleet tammelle luvatta, vakoilemaan valittuja ja Tähtiklaanin ennustuksen kulkua?
"Mitä te kaksi oikein teette täällä?" Purotassu kysyy ja hänen kysyvä katseensa käy molempien naarasoppilaiden välillä. Joutsentassun korvat luimistuvat ja Kettutassu ei näytä tietävän olisiko hämmentynyt, häpeissään vai ärtynyt.
"Se ei sinulle kuulu millään tavalla, mitä itse teet täällä?" harmaaturkkinen naaras vastaa välinpitämättömästi. Nyt oli kollioppilaan vuoro luimia korviaan, hänet oli sentään lähetetty tammelle tärkeän viestin välittämiseksi! Kun hän kääntyi katsomaan Kettutassua ja muita kissoja aukiolla, olivat nuo astelleet lähemmäksi, kaikilla kysyvät ilmeet kasvoillaan. Ja yhtäkkiä Purotassun pää löi tyhjää, mitä hänen olikaan pitänyt tulla tammella oleville kissoille kertomaan?

​

Sinitassu ~ Kuutamoklaani

Jezkebel

Sinitassu veti syvään henkeä ja astui puun varjoista sivuun. Hänen edessään avautui verinen taistelutanner, kun neljän klaanin kissat kynsivät sokeasti toisiaan. Oppilas ei uskaltanut ottaa askeltakaan Kuutamoklaanin reviirillä kasvavien lehtipuiden siimeksestä, vaikka hänen klaanitoverinsa olivat rynnänneet taistelun sekamelskaan aikoja sitten. Naaras odotti, kunnes hänen pesätoverinsa Laikkutassu sattui katsomaan hänen suuntaansa ja heilautti sitten häntäänsä kutsuen oppilasta luokseen. Laikkutassu tönäisi veljeään Salamatassua, joka oli juuri saanut kyntensä irti vastustajasta ja kollikin näki Sinitassun puiden siimeksessä. Ruskeamerkkinen naaras loikkasi takaisin puun taakse ja hetken päästä vanhemmat oppilaat saapuivat hänen luokseen.
"Sinitassu! Mitä sinä täällä teet? Entä jos joku näkee sinun olevan täällä taistelun sijaan?" Laikkutassu aloitti heti, mutta tuon katse oli huolestunut, kun hän koitti etsiä pesätoveristaan haavoittumisen merkkejä. Sinitassu luimi korviaan ja vilkaisi Salamatassua, jonka katse oli viileä ja paheksuva.
"Ei... Ei tässä taistelussa ole mitään järkeä. Kuutamoklaani vastaan muut klaanit... Meitä on liian vähän täällä. Meidän pitäisi perääntyä vielä kun kukaan ei ole ehtinyt menettää henkeään", Sinitassu sanoi pesätovereilleen.
"Ei hätää. Kuutamoklaani on vahva ja paikalla on paljon kokeneita taistelijoita, me tulemme voittamaan", Salamatassu huomautti. Laikkutassu vilkaisi veljeään, naarasoppilaan katseesta näkyi ettei hän täysin luottanut kollin sanomaan. Hän avasi suunsa ja maukui: "Ei lisäjoukkojen tuoma voima olisi silti pahitteeksi."
"Mutta tulisimmeko siltikään voittamaan? Vaikka toisimme koko klaanin soturit tänne?" Sinitassu kysyi huolissaan. Salamatassu murahti ja heilautti häntäänsä.
"Älä huoli Sinitassu, olemme vahvoja", kolli vastasi ja mitään muuta sanomatta kääntyi ympäri ja palasi taistelun keskelle. Naaraat jäivät hetkeksi seuraamaan oranssiturkkisen oppilaan menoa, kunnes Laikkutassu kääntyi pesätoverinsa puoleen.
"Jos et halua osallistua taisteluun, käy hakemassa lisäjoukkoja."

​

Tähtituli ~ Nummiklaani

Jezkebel

Tähtituli katseli erakkoa, joka oli juuri esittäytynyt Haukaksi. Nuoren kollin kasvoilla oli selkeä hämmennys ja tuon viikset väpättivät, kielien hermotuksesta. Parantaja pohti oliko kuinka todennäköistä, että juuri tämä erakko olisi ollut Tähtiklaanin asialla, mutta toisaalta olihan Kostokynsikin saanut enteen vaikkei klaaneissa asunutkaan, sitä oli vain vaikea uskoa todeksi. Heidän edessään vapiseva karvapallo oli kuitenkin paljon nuoremman oloinen, arviolta varmaankin oppilaan ikäinen. Antaisiko Tähtiklaani todella niin nuorelle kissalle niin suuren vastuutehtävän?
Yöturkki naukui ilmoille parantajanaaraan epäilykset kysyessään Haukalta oliko tuo aikaisemmin nähnyt Tähtiklaanin lähettämiä merkkejä. Naaras pystyi näkemään kuinka erakko tuntui kuihtuvan kasaan niin monen silmäparin tuijotuksen johdosta. Hän ei kuitenkaan antaisi kollin karata minnekään ennen kuin tuo selostaisi yksityiskohtaisesti kaiken mitä tulvista tiesi.
"Tipahdin jokeen puusta, kun kettu jahtasi minua. Sitten ajauduin tänne. En tiedä mistään tähtiklaanista, mutta kyllä minä tulvista tiedän. Olen joutunut siirtämään pesääni monesti...", Haukka aloitti sopertaen, mutta tuntui saavan kerättyä hieman rohkeutta kasaan, sillä seuraavaksi tuo ilmoitti ettei halunnut aiheuttaa ongelmia ja lähtisi paikalta heti kun pyydettäisiin. Tähtituli tuhahti ja heilautti häntäänsä kärsimättömänä. Luuliko kolli, että he olisivat noukkineet hänet joesta jos eivät halunneet häntä reviireilleen? Surrasiko tuolla pelkkiä mehiläisiä päässä?
Yöturkki lausui taas kerran Tähtitulen tuntemukset ääneen ja parantajanaaras kääntyi katsomaan muita kissoja, kun Yöturkki pyysi saada kollegoidensa mielipiteitä tilanteesta. Taivaslilja myönteli parantajakollin sanoja, ja Kostokynsi nyökkäsi hänen sanoilleen. Niin, jos tuo mustavalkoinen erakko oli enteen saanut, miksi ei joku toinenkin erakko voisi sitä saada? Punaviirullinen kissa tuhahti ja pudisteli päätään. Erakot voisivat vaihtaa asuinpaikkaansa sitä mukaan kun heidän pesäpaikkansa tuhoutuisivat, mutta klaanit eivät. Tulvien ei pitäisi koskettaa erakkoja millään tavalla.
"Yöturkki, oletko varma? Haukalla ei ole minkäänlaista yhteyttä klaaneihin", Tähtituli naukui ja heitti Haukkaan viileän katseen.
*Kuten ei Kostokynelläkään.*
Hän ei vielä suostunut uskomaan, että Tähtiklaani todella pitäisi näitä kahta erakkoa niin tärkeinä osallisina klaanien pelastamisessa. Yöturkki kuitenkin vanhimpana parantajana uskoi vankasti omaan mielipiteeseensä ja muiden parantajien oli tyydyttävä myötäilemään hänen ajatuksiaan. Tähtitulikin lopulta suostui siihen, vaikkakin hammasta purren. Kun parantajakolli esitti kysymyksen lopuista valituista, parantajanaaras katsahti ympärilleen tutkiakseen Neljän virran tammen lähiympäristöä. Kolme kissaa puuttui yhä, olisivatko he varjoissa seuraamassa tilannetta tammella vai olivatko he edes saapuneet paikalle laisinkaan?
Ja kuin pyynnöstä, tulvivan joen toiselle puolelle ilmestyy varjoista hahmo, joka lipuu veteen ja kauhoo voimakkailla vedoilla tammen aukiolle. Kaikkien katseet kääntyvät harmaalaikukkaaseen kolliin, kun tuo saapuu rantaan ja ravistelee turkkinsa kuivaksi.
"Kanijalka?" Ututähti naukaisi kysyvänä ja Tähtituli kohottaa kulmiaan yllättyneenä. Oliko Puroklaanin soturi yksi valituista? Miksi hän ei ollut tullut päällikkönsä ja parantajansa kanssa samaa matkaa tammelle? Kollin kasvoilla oli oudon surumielinen ilme, kun hän tervehti muita paikallaolijoita.
"Minäkin olen täällä", heidän takaansa kuului paljon tutumpi ääni ja parantajanaaras tunsi niskaturkkinsa nousevan pystyyn. Tuohan oli hänen klaanitoverinsa Kettutassun ääni! Liekkitähti tervehtii paikalle saapunutta oppilasta rauhalliseen sävyyn, mutta Tähtitulen hännänpää vääntyili hermostuneena. Kettutassu oli vasta oppilas, miksi kummassa Tähtiklaani olisi valinnut hänet näin vaaralliselle matkalle?
"Ja missäköhän on kolmas vielä puuttuva kissa?" Tähtituli kysyi ja kun oppilas mainitsi, että Joutsentassu olisi viimeinen valituista, oli Tähtitulen vaikeaa pidättää epäuskoista naukaisua sisällään. Mitä Tähtiklaani oikein aikoi, jos lähetti näin tärkeälle tehtävälle erakon ja kaksi oppilasta? Hän ei voinut uskoa tätä. Tiesivätkö oppilaat edes kuinka vaarallinen tämä tehtävä tulis olemaan?
"Miten tämä konkkaronkka pystyy pelastamaan klaanit tulvilta?" parantajanaaras mutisi itsekseen.

//Tämä ei suoranaisesti yhtäkään tarinaa jatkanut, joten joku muu valituista voi sen tehdä lol

​

Karhutassu luuklaani

MoonStary

//jatkoa
Kolon eteen ilmestyy muuten vitivalkoinen pää, mutta kissan leuassa on ruskea täplä. "Annahan kun arvaan, nimesi on jääsilmä?" Karhutassu hämää, mutta sisimmissään tietää naaraan haistavan hänen pelkotuoksunsa. Naaras tuijottaa Karhutassua hetken, ja sitten vastaa;"Väärin. Olen Marjaleuka!"
Marjaleuka kuulosti rauhalliselta, mutta viimeistään naaraan ilme paljastaa tämän olevan raivoissaan. "Hy-hyväkin! Hakkaisin sinut jos olisi! Meidän klaanissamme on jo jääsilmä!" Karhutassu naukuu ja pomppaa pystyyn. "Mitä täällä tapahtuu?!!" Karhutassu kuuli tutun äänen. Se on Pajumuta. Marjaleuka tuhahtaa ja alkaa hypellä ylemmäs. Pajumuta marssii ylpeänä pois.karhutassu häipyy heti vuorelta ja lupaa itselleen ettei koskaan aio palata.

​

Karhutassu luuklaani

MoonStary

Karhutassu availee jo silmiään, onhan jo aamu. Tai no, sanotaan nyt että on Auringonhuippu. Karhutassu astelee pesästä pois päättäväisenä. Mitähän nuorella, valkoruskealla kissalla on mielessään? No, jatketaan! Karhutassu vilkuilee ympärilleen. Hän ei muistanutkaan että Kuolontähti oli lähettänyt hänet vuoristoklaanin reviirille, vuoristoon saalistamaan. Karhutassu oli nukkunut pienessä vuorenraossa, kylmässä ja kolkossa. *Eihän täältä minään löydy! Hiirenpapanat!* Karhutassu miettii vihaisena. *Saati sitten kissoja!* Yhtäkkiä karhutassu kuulee outoa raaputusääntä ja hiljaista mutta nopeaa töminää. Karhutassu säntäsi äkkiä luolaan piiloon. Sitten hän havaitsi valkoiset jalat...
//To be continue👻

​

Käpy, erakko

Usva

Käpy oli viihtynyt nummen reunassa hyvin, vaikkei pitänytkään sen avarasta maastosta paljoa. Hän oli viipynyt siellä jo vähän yli kuun. Hän oli varmistanut, ettei mennyt enää klaanikissojen reviirille. Hänen oli tosin pari kertaa tehnyt mieli mennä sinne, ihan vain ärsyttääkseen klaanikissoja, varsinkin sitä pienikokoista naarasta, jonka riistan hän oli muka varastanut. Mutta aikaa oli kulunut jo aika paljon, ja Kävystä alkoi tuntua epämukavalta, kun hän on ollut niin kauan samassa paikassa, joten eräänä sateisena päivänä, hän päättää hyvästellä Mäyrän. “Mäyrä, olet ollut tosi kiltti minulle, mutta minun on aika lähteä jonnekin muualle,” Käpy sanoo, ja kiittää Mäyrää myös siitä, että hän on antanut hänen asua kanssaan ja jakaa riistan.
“Eipä mitään. On ollut vain mukavaa, että en ole aina yksin. Saanko saattaa sinut matkalle?” Mäyrä ehdottaa.
Käpy haluaisi mieluummin lähteä yksin, mutta Mäyrä pyytää niin ystävällisesti, että ruskea naaras myöntyy.
“Minne päin ajattelit lähteä?” Mäyrä kysyy.
“Jonnekin tuonne metsään päin,” Käpy kertoo.
“Siellä on kuulemma klaanikissoja myös,” Mäyrä toteaa siihen.
“Äh, no minä pysyn kaukana niistä, se on varmaa. Älä sinä siitä huolehdi,” Käpy tuhahtaa. “Tule, lähdetään.”
Ja niin tuo kissakaksikko lähtee kohti tiheää metsikköä, joka häämöttää edessäpäin. He kävelevät hiljaisuuden vallitessa, sillä kumpikaan heistä ei ole puheliasta sorttia. Kun he saapuvat metsän reunaan, Mäyrä hyvästelee Kävyn. “Kiitos kun olit seurassani näinkin kauan. Tiedän, että samassa paikassa pysyminen ei ole lempipuuhaasi, joten ymmärrän, että haluat lähteä. Hyvää matkan jatkoa sinulle, Käpy,” Mäyrä sanoo melkein juhlallisen sävyyn.
Käpy on hämmentynyt, kun Mäyrä on näin kiltti hänelle. Harvoin kukaan on ymmärtänyt sitä, että hän ei osaa olla samassa paikassa. Käpy kehrää hieman, ja sanoo: “Kiitos kun ymmärrät sitä, etten tykkää olla samassa paikassa kauan. Kaikkea hyvää sinulle, Mäyrä. Tapaamme varmasti vielä.” Sitten hän kääntyy kohti metsää, eikä katso enää kohti nummia. Ehkä hän palaa vielä sinne joskus.

//Rare sighting of Käpy being emotional

​

Tuhkakajo ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

"Otan taistelupartioon mukaani Marjaleuan, Mutakoiven, Tuiskuturkin, Ruskasiiven, Sorasydämen, Pöllönkynnen, Helmikasteen, Aurinkomyrskyn ja Tuhkakajon. Oppilaista mukaan tulevat Kurkitassu, Hiutaletassu, Täplätassu ja Kultatassu. Haluan, että te muut jäätte puolustamaan leiriä. Nummiklaani, Puroklaani ja Kuutamoklaani voivat kaikki käyttää tilaisuuden hyväkseen ja hyökätä tänne nyt, kun osa sotureistamme on taistelemassa rajalla. Uskosielu, pidä huolta leiristä ja kerro kaikki tapahtunut Aaltotähdelle kun hän palaa Neljän virran tammelta", Myrskytuuli naukaisi suuren kiven päältä, missä Aaltotähti oli yleensä klaanikokouksia pitänyt Vuoristoklaanin väliaikaisessa leirissä. Tuhkakajo tunsi turkkinsa pörhistyvän, kun hän kuuli varapäällikön mainitsevan hänen nimensä kissojen joukossa, jotka lähtisivät Nummiklaanin ja Kuutamoklaanin väliselle rajalle taistelemaan. Tai heidän tarkoituksensa oli välttää koko taistelu, mutta kaikki kyllä tiesivät ettei Kuutamoklaani perääntyisi mahdollisuudesta taistella. Ja jos Puroklaani saapuisi paikalle ja valitsisi Nummiklaanin puolen taistelussa, voisi Kuutamoklaanilla olla riski kohdata loppunsa.
*Ja kanjonissa on aina ollut neljä klaania. Se ei saa muuttua.*
Myrskytuuli hyppäsi alas kiveltä ja lähti ympärilleen keräämänsä kissajoukon kanssa kohti Nummiklaanin ja Kuutamoklaanin välistä rajajokea. Tuhkakajo vilkaisi vielä kerran taaksensa ja katseli leiriaukiolle jääneitä klaanitovereitaan. Tämä saattaisi olla viimeinen kerta, kun hän näki ystäviään ja perhettään, taisteluissa oli aina omat riskinsä. Pikkukotka heilutti häntäänsä sisaruksillensa, jotka vilkuttivat takaisin ennen kuin katosivat nummikumpareen taakse.
*Toivottavasti edes Paarmahehku olisi turvassa.*
Myrskytuuli juoksutti heitä rajajokea pitkin, kunnes he saapuivat perille. Tuhkakajo haistoi toisten klaanien kissoja ja kuuli taistelun ääniä edestäpäin. Pian heidän edessään avautui taistelutanner, jossa kissat taistelivat jo raivoisasti. Heitä näytti kuitenkin olevan vielä vain kahden klaanillisen verran.
*Hyvä, Puroklaani ei ole vielä ehtinyt paikalle.* Soturitar ajatteli ja hyppäsi klaanitovereidensa rinnalla taistelun temmellykseen.

​

Jääsilmä ~ Luuklaani

Jezkebel

Kotimatka illan metsätyspartiosta oli sujunut nopeasti ja sekin oli suurimmaksi osaksi mennyt Marjakuonon kanssa jutellessa. Kun he olivat saapumaisillaan leiriin, tuntemattoman kissan tuoksu sai koko partion valppaaksi. Jääsilmä katseli ympärilleen ja näki kuinka yksi kissa, tummanharmaa naaras kulki varovasti vuoriston varjoissa ja saapui partion hännillä leirin suuaukolle, tietoinen siitä että häntä oltiin vastaanottamassa kynnet ja hampaat esillä. Luuklaanin varapäällikkö Pihlajamyrsky oli sihissyt sotureita muuriksi luolan suuaukolle, eikä muukalainen uskaltanut tulla muutamaa ketunmittaa lähemmäs kissoista. Punaoranssi soturitar kiepahti ympäri ja näki kuinka Kuolontähti puski sotureidensa ohi ja meni naaraan luokse.
"Hei Irene... Miksi sinä tänne tulit?" päällikkö kysyi. Jääsilmä kohotti kulmiaan yllättyneenä, tunsivatko naaraat toisensa? Luuklaanin päällikkö oli tunnettu viihtyvän omissa oloissaan ja usein ulos lähtiessään hän ei vaatinut ympärilleen partiota vaan saalisti mielummin yksin. Tämä varmasti oli mahdollistanut sen, että mustaturkkinen naaras törmäsi alueen erakoihin ja ilman suuren kissajoukon tuomaa uhkaa pääsi juttelemaan noille.
"Haluan liittyä Luuklaaniin", tummanharmaa naaras Irene naukaisi ja Kuolontähti nyökkäsi, perääntyen Luuklaanin leiriluolaan ja hypäten suuren kiven päälle mistä oli tottunut klaanikokouksia pitämään.
"Saapukoon jokainen tappamiseen kykenevä tämän kiven juureen klaanikokoukseen!" Jääsilmä kuuli päällikkönsä ulvovan. Hän itse käveli pois leiristä, yhtäkkiä soturitar oli kaivannut kunnolla raitista ilmaa.
*Onko Kuolontähti valmis ottamaan muukalaisia riveihimme noin vain? Nyt kun Mustakynsikin on täysin partioiden käytettävissä, ei meillä ole pulaa sotureista. No minä saan kuulla leiriin palattuani mitä on käynyt, voisin nyt mennä vielä metsästämään!* Naaras ajatteli ja lähti kaupamaan kohti Vuoristoklaanin reviiriä. Alueella oli tulvivien vuoristojokien ja vedestä murenevien kalliopohjien takia vaarallista metsästää, mutta punaoranssi kissa varoi tarkasti sitä mihinkä astui ja koitti pysyä poissa märiltä näyttäviltä poluilta. Hän sai kuin saikin napattua hiiren ja päätti, että metsästys saisi loppua siihen. Jääsilmä oli suuntaamassa kotiin päin, kun törmäsi laikukkaaseen kolliin. Kissa oli kirjaimellisesti kurvannut suoraan hänen eteensä vuoristopolulle kulman takaa ja se oli miltei aiheuttanut naaraalle sydänkohtauksen. Kollikin oli loikannut säikähtäneenä ketumitan taaemmas, hyvä ettei ollut siinä samalla meinannut pudota polulta alas.
"Hei, kukas sinä olet?" kolli naukui odotettua rauhallisemmin, saaden aluksi tasoitettua hengityksensä. Luuklaanilainen tuijotti silmät pyöreinä hoikkaa, laikukasta hahmoa ja pohti vaihtoehtojaan. Tässä tilanteessa saattaisi olla parempi kertoa, että naaras kuului suureen kissaryhmään, jolle oli juuri viemässä saalista. Klaanikissat eivät varmasti olisi näiden tulvien aikaan näin syvällä vuoristossa, joten luuklaanilaisiin kohdistuva viha vaikutti pienemmältä mahdollisuudelta tämän kissan tapauksessa.
"Olen Luuklaanin Jääsilmä", soturitar naukaisi ja peruutti askeleen. Kollin silmät olivat viiruuntuneet heti hänen mainitessa Luuklaanin ja tuon katse kävi vähän väliä vuoristopolulle pudonneessa hiiressä. Oliko kyseessä sittenkin klaanikissa, joka oli vain eksynyt liian syvälle vuoristoon epätoivoisena riistan etsinnässä ja mielellään löylyttäisi luuklaanilaisen, jos se tarkoitti helppoa suupalallista?
"En tee sinulle mitään pahaa", kolli naukaisi ja Jääsilmä ei voinut olla kohottamatta kulmiaan yllättyneenä, mutta myös rauhoittuneena. Ihan kuin muukalainen olisi lukenut hänen ajatuksensa!
"Mistä sinä olet kotoisin?" soturitar kysyi puolestaan ja kallisti päätään kysyvänä.
"Olen syntyperältäni Nummiklaanista, mutta en halunnut olla leirissä, missä ei saanut innostua rajakahakoista tai sotasuunnitelmista", muukalainen naukaisi ja heilautti häntäänsä laiskasti ilmassa. Luuklaanilainen siristi vuorostaan tervettä silmäänsä ja tarkasteli kollia paremmin. Tuolla oli tyypillisen nummiklaanilaisen ruumiinrakenne, pitkät koivet ja hoikka keho. Toisen turkki oli myös arpien sekoittama, mikä kieli siitä ettei tämä kissa ollut perääntynyt yhdestäkään taistelusta elämänsä aikana, ei edes silloin vaikka se merkitsi klaanista lähtemistä. Siitä voisi olla hyötyä.
"Miksi et liittyisi Luuklaaniin? Tule minun kanssani", Jääsilmä naukui ja viittoi hännällään erakkoa lähemmäs. Soturittaren mielestä toinen vaikutti mukavalta, eikä täysin sekopäiseltä tapaukselta. Niitä olikin Luuklaanissa jo tarpeeksi, vaihtelu ei varmasti olisi pahitteeksi. Ja olihan Kuolontähti toivottanut Irenenkin tervetulleeksi, joten miksi tämä kolli olisi poikkeus? Toisen katse kuitenkin synkkeni ja hänen viiksensä väreilivät.
"En voi... Minun pitää pysyä uskollisena soturilaille ja Tähtiklaanille", erakko naukaisi harmissaan, mutta tämä sai luuklaanilaisen sylkäisemään maahan inhosta.
"Tähtiklaanille?! Uskon itse Pimeydenmetsään, esi-isiin jotka palkitsevat sinut kun teet jotakin oikein", Jääsilmä maukui. Kolli luimi korviaan ja väläytteli muutaman kerran kulmahampaitaankin, eikä soturitarkaan voinut olla pörhistämättä niskakarvojaan. Tämä keskustelu oli mennyt vain huonompaan suuntaan mitä pidempään sitä oltiin jatkettu. Naaras kuitenkin tiesi ettei hän klaanikissalle, edes klaanista erotetulle, pärjäisi kaksintaistelussa, joten hän yritti keksiä jotakin mikä saisi tunnelman leppymään.
"Mikä on muuten nimesi?" hän kysyi kollilta ja kiitti Pimeydenmetsää siitä, että tuo vaikutti rauhoittuvan, kun keskustelua jatkettiinkin tappelun sijaan.
"Leopardilaikku", kolli naukaisi.
"Mikä ihana nimi. Lyhyt ja ytimekäs.* Jääsilmä ajatteli ja tuijotti vielä hetken laikukasta kissaa, joka häpeilemättä tuijotti häntä takaisin. Tässä oli kerrassaan mielenkiintoinen yksilö.
"Minun pitää nyt mennä, klaanissa odottaa ruokittavia suita. Tavataanko huomenna?" soturitar kysyi ja yllättyi kun Leopardilaikku nyökkäsi hetken pohdinnan jälkeen. Hän oli lähinnä yrittänyt keksiä jotakin mikä antaisi hänelle mahdollisuuden livahtaa nopeasti pois paikalta ja estää kollin hyökkäysaikeet. Mutta ilmeisesti tämä tahtoikin nähdä Jääsilmän uudelleen.

​

Hilleripentu - Kuutamoklaani

Maria:)

Tapahtuu aurinkohuipun jälkeen valittujen kokoontumispäivänä:

-Ja pysykin sitten pentutarhassa, kun olen metsällä! emo tiuskaisee lähtiessään.
-Joo, aivan varmasti pysyn, mutisen vastaukseksi.
Syreenikukka katoaa yhdessä mustan hännän viuhahduksessa ja jättää minut Linnunsiiven tarkan katseen alle. En siis pääse ulos mitenkään päin. Alistuneena kohtalooni, käännyn kohti muita pentuja ja kysyn:
-Miten olisi erä sammalpalloa?

Minä ja Tulipentu pelaamme Mehiläispentua, Sorapentua ja Kirkaspentua vastaan. Voitamme ja yritän olla ylpeilemättä sillä ääneen.
-Emmekö me voisi mennä ulos? anelen Linnunsiiveltä, joka lepäilee sammalpedillään ja vahtii meitä kaikkia viittä.
-Sinun emosi sanoi, että vahdin erityisen tarkasti, että pysyt sisällä. Tiedät kyllä, että sinun täytyy. Se on rangaistuksesi siitä... Noh, että lähdit ilman lupaa. Isäsikin sanoi niin, enkä aio olla kunnioittamatta klaanipäällikön ohjeita.
Murahdin turhautuneena.
-Ei isä sentään tarkoittanut, että minut pitäisi vangita tänne sisälle! Ole kiltti, olen ulkona vain hetken ja käyn hakemassa sinulle isoimman ja mehukkaimman hiiren tuoresaaliskasasta.
Linnunsiipi mutristaa suutaan, mutta myöntyy lopulta.

Tassutan ylpeänä pää pystyssä pois pesästä. Sorapentu ja Kirkaspentu näyttävät erittäin kateellisilta. Heidän emonsa oli kieltänyt pentujaan lähtemästä ulos vielä.
Tassutan kohti oppilaita aikeenani kysyä, saisinko ottaa osaa heidän leikkitappeluunsa. Isäni ääni kuitenkin pysäyttää minut paikoilleni:
-Siis MITÄ he ovat tehneet?
Varistähti kuulostaa vihaiselta ja mietin, liittyykö tämä taas Tihkutäplään.
Olin melko järkyttynyt, kun isä hääti hänet pois. Minusta se oli aika rajusti tehty, mutta emo oli erittäin tyytyväinen ja sihisi naaraalle ilkeästi.
-Niin, muiden klaanien hajua rajojemme sisällä. Rajajoen tällä puolella, naukuu varapäällikkö Nummipyörteen ääni.
-Ne ketunmielet. Mitä te teitte?
Vilkaisen kohti päällikön pesää, jonka edessä kaksi kissaa keskustelevat.
-Me jätimme hajuamme heidän puolelleen. Varoituksena.
Varistähti on hetken hiljaa ja tuntuu selvästi miettivän varapäällikön sanoja.
-Toivon tosiaan, että viesti meni perille. Jos he vielä tulevat rajojen tälle puolen, emme voi muuta kuin hyökätä. He eivät saa alkaa luulla, että voivat noin vain ylittää rajamme, aivan sama vaikka riista olisikin nummella vähissä.

Taistelu! Seison hetken jähmettyneenä paikoilleni ja yritän kuunnella, miten keskustelu jatkuu. Sillä hetkellä oppilaat kuitenkin puhkesivat suosionosoituksiin. Tummanharmaa kolli sai painettua mustan naaraan maata vasten ja oli antavinaan tappoiskun.
-Miten saatoit hävitä, Salamatassu? oranssi naaras huokaisee.
Huomaan myös isäni vilkaisevan oppilaita ja katsovan leikkitappelun voittanutta tummanharmaata kollia hyväksyvästi. Tajuan, että hän on isän oppilas ja hänen täytyy olla ylpeä oppilaansa taistelutaidoista. Tajuan myös, että seison lähella oppilaita ja Varistähti saattaa nähdä minut. Otan muutaman pikaisen askeleen saniaispehkon suojiin ja odotan parivaljakon katoavan sisälle pentutarhaan, ennen kuin lähestyn taas oppilaita.
-Hei, saanko tulla mukaan? kysyn.
Oppilaat vilkaisevat minua ja osa kehrää huvittuneena.
-Arvaa, sanoo tummanharmaa kolli.
Tunnen katseita turkillani, mutta pidän pääni pystyssä. Isäni on klaanipäällikkö, joten heidän on pakko ottaa minut mukaan. Sanon sen ääneen ja tummanharmaa kolli naurahtaa. Hän katsoo minua läpitunkevilla, pöllömäisillä silmillään ja toteaa:
-Ai, sinä olet Hilleripentu. Kuule, isäsi on suuri kissa, mutta ei se, että olet hänen pentunsa tarkoita sitä, että voisit tulla mukaamme.
Valkoturkkinen naaras katsoo kollia syyttävästi ja sanoo:
-Kuule Meripihkatassu, tuo oli melko ilkeää. Mutta on silti ihan totta, että saatat olla liian pieni meidän seuraamme. Eikö sinun pitäisi olla pentutarhassa?
Olen väittämässä vastaan, kun kuulen emoni huudon:
-Hilleripentu, tähtiklaanin tähden, ei voi olla totta! Enkö minä sanonut, ETTET POISTU PENTUTARHASTA?
-Voi ei, huokaan.

​

Tammisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

Tammisydän haistoi edessäpäin vieraita hajuja. Hän tunnisti ne kaikki.
*Nummiklaani, Vuoristoklaani ja Kuutamoklaani...* soturitar ajatteli ja hänen lihaksensa jännittyivät. Edessä olevan numminyppylän takaa kuului taistelun ääniä ja naaras tiesi, että sen ylitettyään hän näkisi kaikkien klaanien kissoja toistensa kurkuissa kiinni. Hyökkäyspartiota johtava Hiiriturkki kiristi tahtia, joten mustaoranssi kissakin teki niin. He saapuivat kumpulan huipulle ja Tammisydän joutui henkäisemään syvään. Kissoja oli lukematon määrä, kaikki olivat eri värisiä ja erinäköisiä, eikä yhdestäkään hahmosta saanut tarpeeksi tarkasti selvää, ennen kuin hahmo muovautui osaksi taistelevien kissojen sekamelskaa. Paikka oli täysin sen näköinen kuin hän oli sen kuvitellut, täysi kaaos.
"Keitä vastaan meidän oikein pitäisi taistella?" Sädetaivas henkäisi ja tuijotti yhä alhaalla avautuvaa tapahtumaa. Mustaoranssi soturitar väräytti korviaan ymmärtäväisenä, ei hänkään tiennyt kenen puolella tässä taistelussa pitäisi olla. Kuutamoklaani ja Nummiklaani olivat selkeästi toisiaan vastaan, mutta kenen puolella Vuoristoklaani oli? Auttaisiko se edes mitään jos Puroklaani syöksyisi samaan kahakkaan ja alkaisi summan mutikassa valitsemaan vastustajia? Hehän vain pahentaisivat tilannetta.
"Me olemme täällä lopettamassa tämän turhan verenvuodatuksen ja kertomassa mitä oikeasti on tapahtunut. Yrittäkää päästä taistelevien kissojen väliin ja irroittaa heidät toisistaan, sekä kertokaa koko totuus heille kuka on ensin kenenkin maalla riistavarkaissa ollut", Hiiriturkki naukui ja Puroklaanin soturit nyökkäsivät varapäällikkönsä sanoille. Tammisydän tuhahti, tämähän oli täysi itsemurhatehtävä, yrittää nyt änkeä itseään taistelevien kissojen keskelle ja vaarantaa henkensä kahdesta eri suunnasta. Hän ei kuitenkaan voinut olla tuntematta adrenaliinin virtausta suonissaan ja jännityksestä sähköistä turkkiaan. Siitä oli ollut liian pitkä aika kun hän viimeksi oli päässyt käyttämään taistelutaitojaan toista kissaa vastaan.
"Puroklaani, hyökkäykseen!"

//Kuka tahansa saa tästä vapaasti jatkaa! Kaikki muut päälliköt paitsi Varistähti ovat yhä Neljän virran tammella, joten tämä koko taistelu on varapäälliköiden ja soturien järjestämä :)

​

Leijonakynsi ~ Nummiklaani

Jezkebel

Leijonakynsi katseli edessään olevia kissoja. Hän ei tuntenut heitä hyvin eivätkä he häntä, mutta ainakin he olivat uskoneet sitä niin sanottua "totuutta" minkä Leijonakynsi oli heille sepittänyt. Valkoturkkinen ja kullanruskeakirjava puroklaanilaiskolli väräytti korvaansa hämmentyneenjä ja vilkuili vähän väliä taakseen, Kuutamoklaanin reviiriä kohti. Hänen vieressään istuva klaanitoveri, mustaturkkinen kolli näytti sen sijaan puhkuvan intoa ja hän maltamattomana upotteli kynsiään pehmeään maapohjaan. Nummiklaanilainen käänsi katseensa paikalla oleviin vuoristoklaanilaisiin, oranssiturkkiseen kolliin ja harmaaturkkiseen, vaaleajuovikkaaseen naaraaseen. He heiluttelivat häntiään hermotuneina ja vaihtoivat painoaan tassulta toiselle. Oliko hän todella valinnut mukaansa pelkkiä hermoheikkoja kissoja?
"Onhan tämä nyt varmasti luvallista?" kullanruskeakirjava puroklaanilainen kysyi. Leijonakynsi huokaisi ja heilautti häntäänsä turhautuneena. Ei hänen suunnitelmansa voisi epäonnistua aivan viime hetkillä.
"Tietenkin on! Nummiklaani sopi Kuutamoklaanin kanssa, että saisimme metsästää heidän reviirillään tulvien alkaessa, kunhan pysyisimme rajajoen läheisyydessä. Ja uskokaa tai älkää, mutta minä en halua nähdä Puroklaanin ja Vuoristoklaanin nääntyvän nälkään, joten toin teidät hieman rikkaimmille metsätysmaille", nummiklaanilainen naukaisi välinpitämättömästi. Neljä kissaa katsahtivat toisiinsa ja toinen puroklaanilaiskolli kohautti olkiaan.
"Kyllä minä ainakin otan vastaan mahdollisuuden metsästää sellaisilla mailla missä riistaa myös on, kuin näillä autioilla nummilla", hän sähähti ja kohotti katsettaan kuin halveksuen Leijonakynnen reviirin huonoa riistamäärää. Keltaturkkisen kollin vihreät silmät sirityivät ja hän paljasti hammasrivinsä.
"Sinuna olisin sitten jo matkalla joen toiselle puolelle", nummiklaanilainen tuhahti ja lähti kävelemään jokea kohti, neljän kissan seuraten kuuliaisesti perässä. Leijonakynsi antoi viekkaan virneen nousta kasvoilleen, jos hänen suunnitelmansa toteutuisi, Kuutamoklaani löytäisi Puroklaanin ja Vuoristoklaanin hajut alueeltaan, sekä selviä riistavarkauden merkkejä ja hyökkäisi kahden klaanin kimppuun. Nummiklaani käyttäisi tilaisuuden hyväksi ja kävisi sen jälkeen taistelusta väsyneen Kuutamoklaanin kimppuun ja saisi näin nummit ja metsän kokonaan itselleen.

//It was Leijonakynsi all along!