​

Pikku - erakko

Cherry13

Pikku murahti, kun hän upposi mutaan. Maa oli vetistä joen lähellä, ja siinä oli epämukavaa kävellä. Naaras vetäisi tassunsa pois mudasta, ja siitä kuului omituinen maiskahtava ääni. Pikku nyrpisti nenäänsä ja loikkasi ruohikolle, joka oli aivan yhtä epämukavalta tuntuva.

*Miksi edes lähdin luolastani vuorilla? *, hän ajatteli ärtyneenä. Tai, tiesihän hän miksi. Tulvan takia. Hänen pesänsä oli jäänyt joen alle. Ja hänen liskonsa, jota hän oli pitänyt lemmikkinään ja ystävänään koska kukaan ei halunnut olla hänen ystävänsä- se ei ollut olennaista. Äläkä mieti miten Pikku oli löytänyt liskon. Sekään ei ollut olennaista. Mikä sitten oli olennaista? Se että Pikku kuuli kissojen rääkynää nummilta.



Pikku oli kävellyt ikuisuuksia, ja hänen turkkinsa oli märkä ja painava, sillä yhtäkkiä oli alkanut sataa kaatamalla. Se ei tuntunut mukavalta, mutta ainakin Pikku oli päässyt määränpäähänsä. Ja mitä hän näki? Kissoja taistelemassa toisiansa vastaan. Kissoja kirkumassa kivusta mutta silti taistelemassa. Pikku nyrpisti nenäänsä ja kääntyi ympäri. Tuonne hän ei ollut menossa.

*Ja nyt minun pitäisi kävellä takaisin? * Pikku murahti. Ei ikimaailmassa. Hän hyppäisi tuon joen yli ja menisi metsään, suojaan sateelta. Pikku tuijotteli virtaa ja laski mielessään, pääsisikö yli. Lopulta Pikku tuli siihen tulokseen, että suurella loikalla se saattaisi jopa onnistua. Hänen hyppynsä olivat epätavallisen pitkiä, vaikka hän itse sanoikin.

Ja hän hyppäsi. Hän kyllä pääsi vastarannalle, mutta ainoastaan etutassut. Takatassut olivat vedessä. Pikku irvisti kylmän veden tunteesta, ihan kuin hän ei olisi jo tarpeeksi märkä sateen takia. Naaras yritti kiskoa itseään ylös mutta ruohikko oli limaista, liukasta ja märkää. Kun hän oli keskittynyt epäonnistuneihin kiipeämisyrityksiin, joku oli ottanut hänen niskanahastansa kiinni ja raahannut hänet ylös. Pikku nosti katseensa ja huomasi vaaleanharmaan kollin, luultavasti häntä nuoremman, jonka toinen silmä oli revitty pois jossain vanhassa taistelussa.

“Tuota... t-tiedän ettei minun pitäisi auttaa toisen klaanin kissaa mutta näytit siltä, että tarvitsisit apua...”, kolli maukui hätäisesti. Pikku tuijotti kollia.

“J- ja siis tuota, olen Silotassu Kuutamoklaanista...”, kolli jatkoi pölpötystään. Pikku jatkoi kollin tuijotusta, jonka takia kolli näytti pienenevän turkkinsa alla.

“J-joo... Anteeksi...”, hän mumisi.

“Mikä on klaani?”, Pikku kysyi. Silotassun toimiva silmä levisi.

“A-ai, tuota... Siis, joukko kissoja. Jotka huolehtivat toisistansa. Kuutamoklaanin lisäksi on Nummiklaani, Vuoristoklaani ja Puroklaani. Öhöm... Mikä olet, jos et klaanikissa?”, hän kysyi.

“Noh... Kissa vain?”, Pikku maukui.

“Ai... No, miksi olet yksin ulkona? Näytät kovin nuorelta.”, Silotassu tiedusteli, ehkä vähän rohkaistuneemmalta nyt. Mutta Pikku tiesi, että tuo rohkaistuneisuus katoaisi pian.

“Minä EN ole pentu, kiitos vain! Olen luultavasti vanhempi kuin sinä, itse asiassa yksitoista kuuta! Tiedän toki, ettei se ole kovin vanha ikä, mutta en sentään ole pentu!”, naaras sihisi Silotassulle ja läimäytti tätä poskeen, ei kuitenkaan niin kovaa, että hän saisi siitä haavan. Silotassu älähti ja perääntyi.

“A-anteeksi...”, hän mumisi. Pikku näytti yllättyneeltä. Ei mitään reaktiota muuta kuin ‘anteeksi’? Outoa. Silotassu oli jo luikkimassa pakoon mutta Pikku nappasi tätä hännästä kiinni.

“Ei. Haluan kuulla lisää klaaneista. Mutta mennään puiden suojiin.”, Pikku käski. Silotassu vilkaisi taistelevia kissoja, sitten Pikkua. Hänen silmässänsä välähti syyllinen olo, mutta sitten hän alkoi johdattaa Pikkua puiden suojaan.

*...häntä on helppo käskytellä. *



Silotassu oli kertonut suunnilleen kaikki klaaneista. Pikku oli samalla sukinut turkkiaan, sillä se oli likainen pitkän matkan jäljellä
“Hmm. Kiinnostavaa. Ai niin, olen-” Pikku piti tauon. Hän pystyisi tavallaan vaihtaa nimensä. Eihän Silotassu voisi ikinä tietää hänen oikeata nimeänsä, paitsi ehkä jossain niin sanotussa ‘Tähtiklaanissa’. Toisaalta Pikku oli käskenyt Silotassua tekemään kaikenlaisia asioita. Se tuntui keljulta. “...Pikku. Se on nimeni.”, Pikku totesi lopulta. Silotassu nyökkäsi. Yhtäkkiä jokin rapisi metsässä. Ei uusi asia, tämä oli tapahtunut monta kertaa. Mutta tällä kertaa mukana oli kissan haju. Silotassu jännittyi ja nousi seisomaan. Hän vilkaisi Pikkuun silmät pelosta pyöreinä.

“Pysy hiljaa.”, kolli käski.

​

Seittitassu ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Seittitassu oli miettinyt päänsä puhki yrittääkseen ymmärtää syitä sille miksi hänet ja Katajatassu oltiin jätetty leiriin taistelupartion sijaan. He olivat molemmat loistavia taistelijoita ja soturikoulutuksiensa loppusuoralla. Myrskytuulen päätöksessä ei siis mitenkään voinut olla järkeä, vaikka kuinka loogisia selityksiä asialle keksisi. Joten kollioppilas ymmärsi nyt ainoan syyn heidän leiriinjättämiselle olleen sen, että varapäällikkö oli menettänyt luottamuksen heihin kahteen. Hän ei tiennyt miksi, molemmat sisaruksista olivat eläneet enemmän tai vähemmän esimerkillisen oppilasajan eikä Seittitassulle tullut mieleen mitään tapausta missä varapäällikkö olisi pettynyt heihin. Siispä hän nousi tassuilleen ja etsi Katajatassua katseellaan. Hän näki sisarensa aivan väliaikaisen leirin laitamilla Tummatassun kanssa ja siristi silmiään häiriintyneenä. Mitä kummaa nuorempi oppilas oikein teki naaraan kanssa? Seittitassun silmissä paloi tuli, kun hän huusi: "Katajatassu!"
Tummaturkkinen sisar nosti katseensa vieressään seisovasta oppilaasta ja nosti häntänsä pystyyn tervehdyksenä nähdessään veljensä marssivan heitä kohti läpi leiriaukean. Raidallinen kolli piti jääkylmän katseensa tiukasti Tummatassussa, vaikka kaksikon luokse päästessään puhuttelikin ainoastaan sisartaan.
"Me emme voi jäädä leiriin enää hetkeksikään. Meidän vastuunamme on taistella klaanimme puolesta, eikö?" hän mutisi hiljaisella äänellä, vaikka tiedosti kyllä, että miltei Katajatassun kyljessä kiinni seisova Tummatassu kuulisi jokaisen ääneen nau'utun sanan. Kahden oppilaan silmät avautuivat suuriksi ja he vaihtovat keskenään vaikeasti luettavia katseita. Seittitassun kulmat kurtistuivat ärtymyksestä ja hän nosti ylähuultaan varoittavasti. Kolli ei pitänyt tästä äänettömästä yhteisymmärryksestä minkä kaksi oppilasta jakoivat. Ja koska Katajatassu edes oli alkanut liikkumaan Tummatassun kaltaisten, nuorten oppilaiden kanssa? Tummaturkkinen kolli oli kuin vasta pentutarhasta päässyt, hölmö oppilaanalku. Miksi sisar tuhlasi aikaansa häneen eikä keskittynyt itsensä ja veljensä oppilaskoulutuksien päättämiseen? Katajatassu siirsi katseensa takaisin Seittitassuun ja astui eteenpäin, puhuen veljensä kanssa vain hiirenmitan etäisyydeltä: "Mutta meille annettiin käsky jäädä leiriin. Vastuullamme on sen suojeleminen."
Seittitassu astahti taaemmas ja sihahti happamana. Eikö sisar todellakaan nähnyt tilanteen kokonaiskuvaa? Taisteluun lähteminen ja klaanitovereiden suojeleminen taistelukentällä osoittaisi niin Myrskytuulelle kuten myös Aaltotähdellekin heidän taistelutaitojaan ja uskollisuuttaan Vuoristoklaania ja sen jäseniä kohtaan. Jos he jäisivät leiriin, he menettäisivät mahdollisuuden ja joutuisivat pahimmassa tapauksessa odottamaan vielä kuiden verran seuraavaa samankaltaista tilaisuutta. Joten kollioppilas vain sähisi, "Mutta tämä on ainoa mahdollisuutemme osoittaa uskollisuutemme ja taistelutaitomme klaanille! Me emme ole enää Vuoristoklaanin reviirillä, missä pystyisimme osoittamaan samoja kykyjä ajaessamme ulos erakkoja tai petoeläimiä. Me olemme tällä hetkellä täällä niitä tunkeilijoita, ja vain Tähtiklaani tietää kuinka pitkään joudumme nummilla vielä olemaan."
Katajatassun katse synkkeni ja Seittitassu pystyi näkemään ymmärryksen, ja tilanteen todellisuuden avautuvan sisarelleen. Tuon puuhkamainen häntä heilui puolelta toiselle kun naaras punnitsi erilaisia ajatuksia ja mietteitä mielessään. Vaikka Seittitassu olikin asiasta tarkasti yhtä mieltä, hän tiesi että sisar tarkastelisi asiaa useammasta eri näkökulmasta ennen kuin päättäisi lopullisesti mielensä. Raidallinen kolli ei painostanut tuota, sillä tiesi että naaras tulisi lopulta olemaan samaa mieltä asiasta hänen kanssaan.
"Seittitassu on oikeassa! Meidän on mentävä mukaan taisteluun."
Seittitassun syvän sininen, jäinen katse oli hetkessä Tummatassussa. Mitä kummaa tuo oikein ajatteli, kun kuvitteli voivansa tunkea itsensä keskusteluun mukaan? Hänhän oli puhutellut ainoastaan sisartaan, eikä Tummatassua! Nuoren oppilaan eriväriset silmät loistivat kirkkaina ja hän oli siirtynyt taas aivan Katajatassun viereen, etutassujen tampaten maata innokkaana. Raidallinen kolli vain sihisi: "Ja kukaan ei kysynyt sinulta mitään! Mitä sinä edes enää seisoskelet siinä, eikö sinulla ole klaaninvanhimpien makuualusten vaihtaminen kesken tai jotain?"
Tummatassun kirkas katse oli hetkessä tiessään ja nyt tuon silmät olivat siristetyt, kun hän mulkoili vanhempaa kollia. Seittitassun omat pupillit kapenivat, kun hän poltti nuorta kissaa katseellaan. Hänhän ei tätä tuijotuskisaa häviäisi!

//Katajalla jatkoa?

​

Joutsentassu - Nummiklaani

Cherry13

Joutsentassu tärisi kävellessään Kettutassun vieressä. Naaras ei tärissyt innosta eikä kylmästä, hän tärisi pelosta. Hän ei ollut valmis olemaan Tähtiklaanin valittu. Hän oli täällä vain, koska hänen emonsa oli käskenyt niin unessa. Niin. Ei klaanien takia.

Joutsentassu huokaisi. Hän oli pelkuri. Olihan hän aina ollut. Ja hänen pitäisi pelastaa klaanit kolmen kissan kanssa, tuntemattomilla mailla? Ei tulisi kuuloonkaan. Paitsi että hänen täytyi.

Joutsentassu tarkkaili kolmea muuta kissaa. He eivät näyttäneet pelon merkkejä, paitsi Kettutassu, jonka selkäkarvat olivat hieman pörhössä. Sitten naaras käänsi katseensa vuoristoihin. Ne näyttivät paljon korkeammilta näin läheltä. Nummilta katsottuna ne näyttivät kivikasoilta oikeaan kokoon verrattuna. Ja hänen pitäisi mennä sinne? Hän luultavasti putoaisi heti johonkin rakoon! Joutsentassu vilkaisi Kettutassua, joka näytti paljon enemmän itsevarmalta kuin Joutsentassu. Miten toinen oppilas teki sen? Kaikkien klaanien kohtalo riippui heissä!

Joutsentassu tajusi, että kun hän oli tuskaillut matkasta, Kostokynsi oli selittänyt jotain. Oppilas yritti tajuta mistä luopio oli puhumassa, mutta ei pystynyt keskittyä sillä pakokauhu matkasta suureni ja suureni. Entä Laventelipentu- Laventelitassu ja Aamutassu? Selviäisivätkö he? Eivät kai he olleet taistelussa? Eivät he selviäisi yksin! Voi, toivottavasti he ovat kunnossa... Entä Lumitassu? Tai Kuutassu? Tähtiklaanin tähden, toivottavasti hekin selviävät!

“Rauhoitu.”, joku maukui. Ääni kuului Paarmahehkulle. Joutsentassulla kesti hetki tajuta, että se oli käsky eikä pyyntö. Joutsentassu huokaisi. Jos hänen oli pakko mennä vuoristoon ja pelastaa klaanit, hän tekisi sen kunnolla.



Joutsentassua huimasi, kun hän käveli kapealla vuoristopolulla. Jos hän astahtaisi hiukkasenkin vasemmalle, putoaisi hän hurjasti kuohuvaan jokeen, joka oli kymmeniä ketunmittoja alempana. Oppilas valitsi askeleensa tarkasti, sillä vanhemmat kissat olivat varoitelleet siitä, miten polku saattaa sortua ja kaikenlaisista muista vaaroista. Joutsentassua oksetti. Hän ei todellakaan halunnut olla täällä. Miten Vuoristoklaani pystyi tähän? Hän ei edes tiennyt mihin he suuntasivat koska ei ollut kuunnellut Kostokynttä aikaisemmin. Oppilas huokaisi, ja oli taas asettelemassa tassuansa varovasti eteensä, kun maa hänen allansa sortui. Joutsentassun silmät levisivät ja hän älähti hätääntyneenä yrittäen tarrata vuoren seinämästä kiinni, mutta siinä olevat kivet irtosivat seinästä, kun naaraan kynnet hapuilivat jotain mistä pitää kiinni. Joutsentassu putosi ja putosi, mutta sai lopulta kiinni seinämästä - yhdellä etutassulla. Kuohuva joki oli vain hännänmitan verran hänen alapuolellaan, ja ylempänä olevat kissat näyttivät kaninpoikasten kokoisilta. He huusivat jotain Joutsentassulle mutta naaras ei kuullut heitä joen kuohun yli. Hän yritti hätäpäissään löytää jalansijaa muillekin tassuillensa, mutta se oli mahdotonta. Joutsentassu tunsi kanervankukan, jota yleensä piti korvansa takana putoavan jokeen. Naaraalla nousi pala kurkkuun. Tässäkö se oli? Hän kuolisi, eikä hänen sisarensa näkisi häntä enää ikinä. Toisaalta hän pääsisi emonsa luokse Tähtiklaaniin. Joutsentassun etutassua särki, hänen olisi pian pakko päästää irti. Hän katsahti vielä kissoihin ylempänä. Toivottavasti he pelastaisivat klaanit ilman häntä.

//Kosto, Paarma tai Kettu jatkamaan?

​

Purotassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

Neljä kissaa juoksivat nousevan auringon rinnalla nummien läpi, jokaisen miettien mitä seuraavaksi tapahtuisi. Valitut olivat lähteneet matkaan ja Nummiklaanin rajalla käytiin valtavaa taistelua. Kissat kamppailivat hengistään ja tulevaisuuksistaan eri tasoilla, ja kohta Purotassukin päätyisi osoittamaan omat taistelutaitonsa joutuessaan taistelemaan kotinsa ja klaanitovereidensa puolesta. Hän nielaisi miettiessään sisartaan Solinatassua, joka oli lähtenyt varapäällikkö Sadeläikän johtamassa hyökkäyspartiossa taistelun etulinjoille. Olihan tuo vielä kunnossa, eihän sisarelle olisi voinut sattua mitään? Hän osasi puolustaa itseään ja muut nummiklaanilaiset olisivat varmasti auttamassa pulassa olevaa oppilasta. Niinhän? Paha tunne ei kuitenkaan enää jättänyt kollioppilaan mieltä ja hän käänsi katseensa tassuistaan Liekkitähteen, joka johdatti heitä kohti Nummiklaanin leiriä. He hakisivat kotoa varmasti lisäapuja taisteluun, mutta vaikka he olivatkin kanjonin nopeimpia kissoja, ehtisivätkö he paikalle siltikään ajoissa? Purotassu naukaisi: "Liekkitähti?"
Klaanipäällikkö vilkaisi rinnalleen kirineeseen poikaansa ja kohotti kulmiaan kysyvänä. Harmaaturkkinen kissa mietti hetken sanojaan. Mahdollisuudet sille, että isä antaisi hänelle luvan juosta suoraan taisteluun leirissä käynnin sijaan olivat pienet, suorastaan naurettavan minimaaliset. Vaikka heillä ei ollut läheistä isä-poika- suhdetta, oli tuo joutunut jo tänään päästämään kaksi klaaninsa oppilasta lähtemään keskenään hengenvaaralliselle reissulle. Liekkitähti ei varmasti riskeeraisi kolmannen henkeä vain siksi että hän halusi päästä taistelemaan mahdollisimman nopeasti ja varmistamaan, että Solinatassu olisi yhä hengissä muiden nummiklaanilaisten kanssa. Kollioppilasta ei kuitenkaan oltu valittu Tähtiklaanin ennustuksia ja tehtäviä varten, kuten muut heidän joukostaan, Tähtitulea lukuunottamatta. Hänet oltiin vain lähetetty valittujen perään Neljän virran tammelle kertomaan taistelusta. Ja hän oli nyt suorittanut sen tehtävän onnistuneesti, joten mikä häntä enää pakotti olemaan muiden seurassa? Päällikkö päästi ihmettelevän naukaisun, kun Purotassu oli niin pitkään hiljaa, joten hän joutui viimein kysymään: "Saanko mennä jo taisteluun? En tee leirissä mitään muuta kuin tuhlaan aikaa. Minä... Minä haluan päästä näkemään onko Solinatassu vielä hengissä."
Kollioppilas katseli hammastaan purren kuinka Liekkitähden ilme synkkeni ja tuo käänsi katseensa pojastaan edessäpäin nouseville nummikumpuroille. Tätä hän olikin odottanut, vaikka monien vuodenaikojen ajan häntä olikin epäilyttänyt se välittikö isä hänestä tai Solinatassusta enää, tälläiset hetket todistivat sen, että päällikkö oli yhtä edes jollakin tavalla kiintynyt vanhempiin pentuihinsa. Sitten johtaja henkäisi ja vastasi: "Saat. Mutta sinun on etsittävä heti Solinatassu ja Sadeläikkä käpäliisi. Ilmoita että apujoukkoja on tulossa. Ja Tähtiklaanin tähden, pidä itsesi ja sisaresi hengissä."

​

Sinitassu ~ Kuutamoklaani

Jezkebel

Sinitassu katseli ensimmäistä vastustajaansa, toista kissaa, joka oli ilmeisesti myös oppilas. Hän oli juuri palannut Kuutamoklaanin väliaikaisesta leiristä lisäjoukkojen kanssa, mutta ei pystynyt enää välttymään taistelun pyörteisiin joutumista. Hän murahti ja hyökkäsi kollin kimppuun, joka oli sylkäissyt häntä päin. Naarasoppilas painoi toisen alleen, vastustaja oli häntä vain vähän isompi, mutta eroa ei juuri huomannutkaan. Sinitassu sai revittyä tuota lähemmäs muita kissoja, toivoen että kun he irtaantuisivat, he eksyttäisivät toisensa taistelevien kissojen keskelle. Vaikka Mustalampi olikin kouluttanut hänestä loistavan taistelijan, ei hän silti pitänyt ajatuksesta mittelöidä muiden kanssa nähdäkseen kumpi selväisi kamppailusta hengissä. Sitten läheisestä pusikosta tuli esiin lisää kissoja, kollioppilas sähähti, irtaantui naaraan otteesta ja lähti juoksemaan heitä kohti. Hän kääntyi huutaakseen Sinitassulle: "Haen apujoukkoja ja silloin tapamme sinut!"
Naarasoppilas veti henkeä ja lähti juoksemaan syvemmälle Kuutamoklaanin metsikköön. Hän ei jäisi odottamaan tätä verenhimoista kissajoukkoa, eivätkä muiden klaanien kissat pystyisi liikkumaan yhtä nopeasti Kuutamoklaanin reviirin tiheässä aluskasvillisuudessa kuten hän pystyi. Oppilas ehtisi varmasti takaisin leiriin ennen kuin yksikään kissa saisi häntä kiinni. Yhtäkkiä metsässä kaikui veren seisauttava huuto. Sinitassu huusi niin lujaa kuin lähti, joku oli mätkähtänyt hänen päälleen sellaisella voimalla, että oppilas lensi mahalleen maahan. Naaras rimpuili pystyyn, mutta nähdessään hyökkäääjän, hän ei voinut kuin huudahtaa uudelleen. Se oli Salamatassu.
"Mitä Tähtiklaanin tähden sinä oikein teet?" Sinitassu sähisi. Toinen oppilas oli köyristänyt selkänsä ja katseli naarasta myrkyllisellä katseella. Tuon valkoinen hammasrivistö pilkahteli huulien takaa ja kynnet upposivat pehmeään sammalpeittoon minkä päälle he olivat seisahtuneet.
"Kuutamoklaanissa ei ole sijaa pelkureille. Näin kuinka pakenit taistelukentältä, etkä edes taistellut! Sinut pitäisi viedä Varistähden eteen rangaistavaksi tai sinusta pitäisi kokonaan hankkiutua eroon", Salamatassu kertoi. Naarasoppilaan silmät levisivät suuriksi ja hänen suunsa lokasti auki. Mutta hänhän oli juuri ollut taistelemassa, saanut vielä tappouhkauksenkin peräänsä! Hänen oli pakko paeta metsän suojaan, eikö Salamatassu todellakaan ollut nähnyt tätä kaikkea ja nyt syytti häntä petturuudesta?

​

Tähtituli ~ Nummiklaani

Jezkebel

Liekkitähti lopetti Joutsentassulle ja Kettutassulle pitämän saarnansa ja oppilat siirtyivät kaksin taas sivummalle. Tähtituli katseli heidän suuntaansa hetken siristetyin silmin, ennen kuin käänsi katseensa takaisin Kostokynteen ja Tihkutäplään, jotka yhä keskustelivat erillään muista, päät lähekkäin. Hän ei halunnut epäillä Tähtiklaanin suunnitelmia, ei todellakaan, mutta jokin tässä kirjavassa joukkiossa sai hänen mielensä täyttymään huolesta. Pystyisivätkö nämä neljä kissaa pelastamaan klaanit tulvilta? Parantaja huomasi myös Haukan olevan yhä tammella, vaikka erakko näyttikin siltä että ottaisi jalat alleen heti kun jonkun silmä välttäisi. Naaras käänsi katseensa takaisin valittuihin ja huomasi Kostokynnen ja Tihkutäplän lopettaneen juttelunsa. Kuutamoklaanilainen oli matkalla heidän luokseen, kun taas kaksi nummiklaanin oppilasta tassuttivat Kostokynttä kohti. Tähtitulen vieressä seisova Liekkitähti nosti katseensa harmaalaikkuiseen naaraaseen ja sanoi: "Toivottavasti saitte puhuttua asianne läpi, meidän pitäisi lähteä."
Tähtituli oli suorastaan ihaillut päällikkönsä kylmäkiskoista olemusta, kun tuo oli odottanut kissojen olevan valmiita lähtöön Nummiklaanin leiriä kohti. Tieto siitä, että heidän klaanitoverinsa olivat silläkin hetkellä rajalla taistelemassa henkiensä edestä sai nuoren parantajankin selkäpiin väreilemään. Hänen pitäisi olla auttamassa klaanitovereitaan heidän vammojensa kanssa, samalla tavalla kuin Liekkitähti halusi päästä taistelemaan alaistensa rinnalle. Mutta he olivat vielä jumissa tammella, käsittelemässä asiaa mikä olisi isommassa skaalassa paljon tärkeämpi kuin taisteluun ryntääminen.
Tihkutäplä katsoi ensin horisonttiin, näytti sitten päättävän jotakin ja sanoi: "Kyllä. Voimme lähteä."
Liekkitähti nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen johdattamaan kissoja kohti nummia. Sillä välin valitut olivat kerääntyneet pieneen ryhmään, kukin katsellen vuorollaan kaukana nousevaa vuoristoa. Nelikko kuitenkin päätti vielä tassutella hyvästelemään muut tammella olevat kissat. Tähtituli naukui Tähtiklaanin siunauksia oppilaille ja sille mustaturkkiselle Vuoristoklaanin soturille samalla, kun Kostokynsi, Tihkutäplä ja Liekkitähti juttelivat keskenään. Parantaja ei voinut olla kuulematta heidän keskusteluaan, olivathan he aivan vierekkäin.
"Tihkutäplä, toivoisin sinun katsovan Kuutassun perään parhaan kykysi mukaan. Sinun ei tarvitse seurata häntä kuin varjo, mutta katsoisitko ettei hän ajaudu hankaluuksiin", Kostokynsi pyysi. Tihkutäplän kulmat kurtistuivat hämmennyksestä, kuten myös punaviirullisen naaraankin. Miksi kummassa erakko halusi ettei Kuutamoklaanin oppilas Kuutassu ajautunut hankaluuksiin?
"Hän on tyttäreni, pentueeni esikoinen", Kostokynsi jatkoi, aiheuttaen henkäyksiä niin Tihkutäplän, kuin myös Tähtitulenkin suunnalta. Oliko erakolla klaanissa pentu? Kuutassu, valkoturkkinen ja vihreäsilmäinen Kuutamoklaanin oppilas? Parantaja muisti nähneensä kyseisen kissan monia kuita sitten olleessa kokoontumisessa, jossa oli itsekin ollut vielä parantajaoppilaana. Hän oli kuitenkin kuvitellut kissan olleen täysin klaanisyntyinen, niin itsevarmalta omien klaanitovereidensa kanssa hän oli vaikuttanut. Tähtituli, joka itse oli erakkotaustainen ei vielä sen ikäisenä tuntenut oloaan yhtä turvalliseksi nummiklaanilaisten seurassa, vaikka olikin kasvanut heidän kanssaan koko ikänsä.
Tihkutäplä räpäytteli silmiään yllättyneenä, lopulta nyökäten hitaasti.
"Liekkitähti, toivon sinun tekevän samoin", Kostokynsi jatkoi, kääntäen katsettaan kuutamoklaanilaisesta Nummiklaanin päällikköä kohti. Tähtitulen kulmat kurtistuivat vain entisestään. Miksi kummassa Liekkitähden pitäisi katsoa kuutamoklaanilaisen oppilaan perään, hehän olivat täysin eri klaaneista! Liekkitähti nyökkäsi kuitenkin syvään ja heilautti häntäänsä merkiksi lähteä. Nuori parantaja jäi katsomaan Kostokynttä hämillään, ei vain siksi että kyseenalaisti sen kuinka erakon jälkeläinen pystyi asumaan Kuutamoklaanissa, vaan myös siksi että tuo tuijotti häntä takaisin sillä samalla intensiivisyydellä millä oli katsonut naarasta silloin kun he olivat tammella tavanneet aikaisemmin samana iltana.
"Toivottavasti tämä ei ole viimeinen kerta kun tapaamme Tähtituli. Jos kuitenkin on niin... Vaikutat loistavalta parantajalta. Toivottavasti löydät onnesi klaanitovereidesi auttamisen keskeltä", erakko maukui, tuon äänen kuulostavan nyt paljon hiljaisemmalta, särkyvämmältä. Tähtituli luimi korviaan epävarmana, hän ei ihan tykännyt tästä oudosta tunteellisuudesta mitä Kostokynsi häntä kohtaan osoitti, mutta nyökkäsi sitten, "Toivottavasti te saatte tulvat loppumaan. Kulkekoon Tähtiklaani kanssanne."
Kostokynnen vihreät silmät kimaltelivat auringon säteiden voimistuessa ja tuon kasvoilla oli lempeä hymy. Jokin tuon erakkokollin ilmeessä ja olemuksessa huusi sitä samaa turvaa, minkä Tähtituli koki parantajan pesässä kotileirissään. Hän ei tiennyt miksi. Naaras käänsi selkänsä kollille, hän ei kestänyt katsoa enää tuota ja samalla käsitellä tätä outoa tunnetta sisällään, ja lähti seuraamaan Liekkitähteä, Tihkutäplää ja Purotassua kohti nummia. Hänen päänsä oli pyörällä, ajatukset täynnä mietteitä ja kysymyksiä mihinkä hän halusi vastauksen. Ensiksi pitäisi kuitenkin selvitä taistelusta, sitten hänellä olisi aikaa loputtomiin miettiä päänsä puhki ajatuksista mitä Kostokynsi ja tuon salaperäinen menneisyys hänessä oikein herätti.

​

Kettutassu, Nummiklaani

Usva

Säikähdyksestään toivuttuaan Kettutassu selventää ajatuksensa. *Niin. Meillä on haaste. Meidän pitää löytää miksi täällä tulvii niin paljon!* hän tajuaa. *Me pystymme siihen kyllä! Meillä on varmasti hyvä tiimi,* Kettutassu ajattelee. Hän saa hieman itsevarmuutta, ja hänelle tulee hieman parempi olo. Hän ei suostuisi luovuttamaan, ei missään vaiheessa. Hän sanoo hiljaa Joutsentassulle: “Me pystymme tähän kyllä.”
Joutsentassu ei vastaa mitään, mutta nyökkää. Mutta sitten Kettutassulle tulee kamala ajatus. Mitä jos heidän klaanin päällikkö ei päästä heitä matkaan? Jos he ovat liian nuoria? Hän yrittää ravistaa nuo ajatukset mielestään, ja keskittyy siihen, mitä aukealla tapahtuu. Hänen katseensa pysähtyy Liekkitähteen. Mitäköhän mieltä päällikkö on siitä, että Tähtiklaani valitsi tähän tehtävään kaksi oppilasta? Kuin klaanipäällikkö olisi kuullut tuon epävarman oppilaan ajatukset, hän kutsuu Joutsentassun ja Kettutassun luokseen. Kettutassu tassuttaa Liekkitähden eteen, ja pysähtyy. Liekkitähti katselee heitä, kuin arvioidakseen. Kettutassu ajattelee kysyä, päästääkö Liekkitähti heidät matkaan, mutta Joutsentassu ehtii ensin. “Kai sinä annat meille luvan lähteä?” hän kysyy.
*Toivottavasti hän vastaa kyllä, anna hänen vastata kyllä,* Kettutassu ajattelee. Hän on valmis puolustamaan itseään ja ystäväänsä ja antaisi vaikka kuinka monta syytä sille, miksi he olisivat hyviä ja valmiita tähän tehtävään.
Liekkitähti vaikuttaa miettivän jotain, mutta nyökkää viimein hitaasti. Sitten hän puhuu. Hän sanoo kahdelle vakavalle oppilaalle, että heidän pitää kuunnella Paarmahehkua ja Kostokynttä koko ajan, ja tehdä, mitä he haluavat, sillä he ovat vanhempia ja kokeneempia. Kettutassu ymmärtää tämän. Hän aikookin kunnioittaa vanhempia sotureita, vaikka heidän käskyt ärsyttäisivät. Liekkitähti jatkaa, että Kettutassun sekä Joutsentassun täytyy olla vastussa omasta itsestään, ja vertaa tehtävää loppuarviointiin. Kettutassu nyökkää itsevarmasti, kun Liekkitähti lopettaa puhumisen. Hän tulisi selviämään ja suorittamaan Tähtiklaanin antaman tehtävän.
“Hyvä. Olkoon Tähtiklaani mukananne tällä tehtävällä,” Liekkitähti nyökkää naaraille viimeisen kerran, ja kävelee Tihkutäplän luokse.

Kettutassu ja Joutsentassu jäävät seisomaan lähekkäin. He päättävät yhdessä mennä Kostokynnen luo. He aikovat kysyä häneltä, onko hän valmis lähtöön, ja minne he oikeastaan lähtevät, koska kumpikaan oppilaista ei koskaan ole ollut minkään muun klaanin reviirillä kuin omansa. Mutta Kostokynsi näyttää hieman pelottavalta olemuksensa takia, ja Kettutassu ei oikein tiedä, miten lähestyä tuota melko isoa kollia.
“Minä ja Joutsentassu olemme kaksi muuta valittua. Oletko sinä valmis lähtemään?” hän päättää kysyä.
Kostokynsi nyökkää, mutta hän näyttää hieman epäilevältä. *Miettiiköhän hänkin pätevyyttämme?* Kettutassu ajattelee hieman ärsyyntyneenä. Hän ja Joutsentassu ovat varmasti aivan hyviä tälle tehtävälle, onhan Tähtiklaani valinnut heidät. Hän on sanomassa sen tuolle mustavalkoiselle kollille, kun hän puhuu: “Olen minä. Lähdemme vuoristoon, koska vaikuttaa siltä, että tulvat ovat lähtöisin sieltä.”
*Vuoristoon? Mutta entä jos en osaa kiipeillä siellä? Ei minun pieniä jalkoja ole tehty kiiipeilyyn,* Kettutassu miettii ja toteaa tämän ääneen: “En osaa kiipeillä vuoristossa, en ole koskaan ollut siellä!”
“Minä ja Paarmahehku opetamme sitten. Missä päin hän muuten on? Voiko jompikumpi teistä hakea hänet?” Kostokynsi kysyy.
Kettutassu nyökkää ja kääntyy. Hän katselee ympärilleen, ja huomaa, että musta kolli on tulvivan aukean reunassa, hieman erillään muista. Hän tassuttaa sinne. “Oletko Paarmahehku?” hän varmistaa kollilta, koska hän ei ole ihan varma asiasta, sillä hän on nähnyt tuon ehkä vain kerran kokoontumisessa. Musta kolli nyökkää.
“Olemme lähtemässä. Tule mukaan,” Kettutassu sanoo ja nyökkää kohti paikkaa, missä Joutsentassu ja Kostokynsi seisovat.
Paarmahehku seuraa Kettutassua sanomatta mitään. Soturi tervehtii Kostokynttä.
Kostokynsi sanoo: “Olemme lähdössä vuoristoon. Oletko samaa mieltä siitä, että vaikuttaa siltä, että tulvat ovat lähtöisin sieltä?”
Paarmahehku nyökkää taas. “Kyllä. Mielestäni olisi myös järkevintä mennä sinne.”
“Selvä. Se on siis päätetty,” Kostokynsi sanoo. Sitten hän jatkaa: “Ja te kaksi,” puhuen kahdelle oppilaalle, “teette mitä me sanomme, onko selvä?”
“Kyllä,” Joutsentassu sanoo ja Kettutassu nyökkää varmasti.
He menevät hyvästelemään muut, jotka hekin tekevät lähtöä.
“Olkoon Tähtiklaani kanssanne,” Tihkutäplä sanoo nelikolle.
“Samoin,” Paarmahehku toteaa.
He kääntyvät lähteäkseen, Liekkitähti, Kanijalka ja Tihkutäplä kohti Nummi- ja Kuutamoklaania, Kettutassu, Kostokynsi, Joutsentassu ja Paarmahehku kohti vuoristoa.

//Tällaisen tarinan sain kirjotettua. Jatkatko Jezke Kostolla, tai Inka Paarmalla?

​

Uskosielu, Vuoristoklaani

Magic

Myrskytuuli oli poissa. Aaltotähden paluu oli suuri huojennus, mutta päällikkökin lähti kohti taistelua pian saapumisensa jälkeen jättäen soturin jälleen huolehtimaan leiristä. Uskosielu oli kokenut soturi. Hän pärjäsi kyllä. Mutta ei hän tätä roolia itse valitsisi, mikäli vaihtoehto oli annettu.
Hän oli lähettänyt pari leiriin jäänyttä soturia ja oppilasta partioimaan leirin välittömässä läheisyydessä ja kiersi nyt itse kehää leirissä yrittäen mielessään valmistautua mahdolliseen hyökkäykseen ja leirin puolustamiseen.
Kulkiessaan oppilaiden pesän ohi osui tajuaminen häneen kuin kivi. Myös Yötassu oli poissa.
Soturi tunsi sykkeensä nousevan ja hän pyörähti ympäri. Yrittäen näyttää rauhalliselta hän alkoi tarkistaa leirialuetta nurkka nurkalta. Eihän se vintiö vain olisi lähtenyt ulos? Oliko hän ehtinyt takaisin ollenkaan - Yötassuhan oli ollut harjoittelemassa aikaisemmin.
Toive oppilaan yhä harjoituksissa olosta kuihtui kokoon, kun Uskosielu huomasi Kieppumyrskyn leirin laidalla täydessä valmiudessa. Vetäen syvään henkeä naaras oli juuri lähtemässä selvittämään mestarin tietoja oppilaansa olinpaikasta, kun vaalea turkki leirin toisella laidalla kiinnitti hänen huomionsa.
Yötassu käveli leiriin pieni myyrä hampaissaan. Kivi putosi Uskosielun sydämeltä ja hän kiirehti oppilaan luokse.
“Missä sinä-”
Naaraan kysymys katkesi kesken hänen havaitessaan tutun tuoksun Yötassun turkissa.
“Tapasitko jonkun?”, hän kysyi aiemman ajatuksensa sijaan, vaikka tiesikin jo vastauksen.
Yötassu kiehnäsi hieman paikallaan vastatessaan.
“Olin metsästämässä.”
Nuorempi ei vastannut kysymykseen, ja kaikki hänen olemuksessaan kieli jonkin piilottelusta. Uskosielu alkoi epäillä, että hänen aiempi epäilyksensä uloshiippailusta saattoi sittenkin pitää paikkansa.
*Sen ehtii käsitellä myöhemmin. Ainakin hän on nyt turvassa.*
“Siellä oli joku. Naaras. Pyysi kertomaan sinulle ja Aaltotähdelle terveisiä?”
Uskosielu hymähti oppilaan hämmentyneelle selitykselle.
“Eikö hän kertonut nimeään?”
“Ei”, oppilas vastasi.
“Eipä tietenkään. “
Yötassu kurtisti kulmiaan selvästi tyytymättömänä. Niin huvittava kuin tilanne soturille olikin, sen tuoma hetkellinen helpotus oli haihtumassa kovaan tahtiin todellisen tilanteen muistuessa mieleen. Leirin kireä tunnelma kietoutui takaisin Uskosielun ympärille ja hän tuuppasi Yötassua eteenpäin.
“Voimme puhua siitä myöhemmin. Vie saaliisi kasaan ja pysy leirissä. Tarvitsemme kaikki oppilaat taisteluvalmiuteen, mikäli leiriä tarvitsisi puolustaa. Oletko valmis?”
Uskosielu toivoi tämän lähestymistavan varmistavan, että oppilas tosiaan pysyisi leirissä. Taktiikka vaikutti toimivan, sillä Yötassun silmät kirkastuivat ja hän nyökkäsi tomerana. Uskosielu katsoi hetken oppilaan perään hänen viedessään saaliinsa tarjolle ja loikkiessa kohti mestariaan.
*Kyllä tämä tästä. Partio tulee varmasti pian takaisin. *

​

Aaltotähti, Vuoristoklaani

Magic

Eivätkö huonot uutiset päättyneet koskaan?
Aaltotähti oli juuri palannut kokoontumisesta leiriin Taivasliljan kanssa, kun osa klaanin kissoista oli häntä jo vauhkona vastassa. Hän haki katseellaan joukosta varapäällikköään, jota ei tuntunut näkyvän missään. Sen sijaan huolestuneen näköinen Uskosielu oli työntynyt muiden ohi ja kertonut Aaltotähdelle juuri ne uutiset, joita hän ei halunnut kuulla. Uusi taistelu oli syttynyt, ja Myrskytuuli oli lähtenyt partion kanssa tueksi.

Kuultuaan uutiset ja pyydettyään paikallaolijoilta kaiken mahdollisen tiedon, kohdisti Aaltotähti sanansa vielä paikalla oleville sotureille.
“Pitäkää klaani turvassa. Myrskytuulen antamat ohjeet pitävät. Tämä konflikti on saatava päättymään. Pian.”
Päällikkö katsoi hetken vakavana häntä takaisin tuijottavia kissoja ja kääntyi sitten ympäri. Hänen olisi oltava varapäällikkönsä rinnalla, sotureidensa tukena. Ehkä muutkin päälliköt olisivat jo saapuneet ja tilanne voitaisiin ratkaista puhumalla. Ja jos ei, niin hänen olisi oltava taistelupartionsa mukana. Kokouksen tapahtumatkin pitäisi käsitellä, mutta hän pitäisi mielellään varapäällikönsä rinnallaan sitä varten, ja sen ehtisi tehdä myöhemmin.
Vetäen syvään henkeä Aaltotähti poistui leiristä ja otti suorimman suunnan kohti raportoitua taistelukenttää. Tämä olisi saatava loppumaan.

//Matkalla taisteluun. Siellä olevat saa käyttää!

​

Taistovaara, luopio

Magic

Tämäkin vielä. Taistelu juuri silloin, kun sille ei olisi ollut tarvetta. Taistovaara oli aikonut käydä vain kävelyllä tutkimassa klaanien alueita, ehkä tervehtimässä Aaltotähteä leirin lähettyvillä ja tonkimassa entisen klaaninsa alueita, ihan noin vain huvin vuoksi. Sotureiden huudot alkaneesta taistelusta olivat olleet sekä siunaus, että kirous. Toisaalta ne turvasivat luopiolle turvallisen poistumisen alueelta, toisaalta taas ne keskeyttivät hänen rauhallisen päiväkävelynsä tunnelman täysin.
*Voisihan sitä toisaalta käydä katsomassa, ettei kukaan tärkeä ole pulassa.*
Taistovaara oli lähtenyt kävelemään siihen suuntaan, johon kiihtyneet äänet olivat tuntuneet menevän. Hän tarkoituksellisesti valitsi reittinsä siten, että se kulkisi läpi sen alueen, jolla vuoristoklaanilaisten hajujälkiä oli viime aikoina ollut enemmän, kuin ennen. Taistovaara ei ollut saanut tilaisuutta selvittää, mitä Vuoristoklaanissa oli meneillään, mutta tilanne ei selvästikään ollut normaali.
Naaras oli juuri aikeissa kääntyä kohti oletetun leirin suuntaa taistelun sijasta, kun hänen huomionsa kiinnittyi naaraan oikealla puolella juoksevaan kissaan. Nuori vaaleaturkki oli selvästi kaukana ja vaikutti suuntaavan kohti taistelua.
*Ilman partiota? Ettei vain olisi pentu paossa.*
Taistovaara lähti hiljaa varjostamaan nuorta kissaa ja päästyään lähemmäs, tajusi hän seuraavansa naaraan olevan Yöpentu.
Pennun tunnistaminen aiheutti naaraassa monimutkaisten tunteiden sekamelskan, mutta niistä päällimmäiseksi jäi paitsi etäinen huoli pennun suunnasta kohti taistelua, mutta myös suuri huvittuneisuus selvästi perityistä luonteenpiirteistä.
*Ei hän taida enää olla edes pentu.*
Uteliaana, naaras hiipi lähemmäs ja kutsui nuorta kissaa.
“Minne matka?”

Koko keskustelu vahvisti Taistovaaran epäilykset. Energiaa ja uhoa täynnä oleva nuori ei todellakaan ollut liikkeellä luvan kanssa. Ja päätellen koosta ja taisteluasennon hakemisesta hänen edessään oleva kissa ei ollutkaan enää pentu, vaan Yötassu. Taistovaara ei ollut varma, oliko Uskosielu tai Aaltotähti kertonut hänestä oppilaalle, joten hän totesi parhaaksi olla tuomatta heidän sukulaissuhdettaan esille.
Luopion leikillisesti uhatessa kantaa nuoremman takaisin leiriin ei hän malttanut olla viittaamatta aikaan, jolloin hän oli tuonut tuon pienen rääpäleen klaanin huomaan. Sen illan suru teki läsnäolonsa selväksi, mutta Taistovaara työnsi sen parhaansa mukaan pois. Sitä ehtisi käsitellä myöhemmin, eikä Yötassun tarvinnut tietää enempää, kuin mitä hänelle oli kerrottu. Oppilaan rimpuilun ja vastaan väittämisen loppumista odottaessaan naaras käänsi ajatuksensa muihin pentueen pikkuisiin. Heitäkin pitäisi käydä tapaamassa. Olisiko joku jo ehtinyt soturiksikin?

Yötassun vastarinta suli lopulta riittävästi, jotta järjenääni alkoi jälleen pelittää. Oppilaan lopulta lähtiessä hänen mukaansa, lähti Taistovaara kulkemaan takaisin suuntaan, josta hän oli tullut.
*Parempi varmistaa, että hän tosiaan palaa takaisin.*
Soturi ei kuitenkaan aikonut saattaa oppilasta leiriin saakka, vaan heidän päästyään riittävän pitkälle hän kääntyi mököttävän oppilaan puoleen.
“Tämän pidemmälle minun ei parane tällä kertaa tulla. Voit sitten kehuskella leirissä ajaneesi luopion pois Vuoristoklaanin alueelta”, Taistovaara sanoi leikillisesti. Hän pukkasi häntä epäilevästi silmäilevää oppilasta eteenpäin ja totesi vielä:
“Kerro Uskosielulle ja Aaltotähdelle terveisiä”, ja jätti sitten hölmistyneen pennun seisomaan aloilleen. Päästyään riittävän kauas entinen soturi vilkaisi vielä taakseen varmistaakseen, että Yötassu oli tosiaan jatkanut matkaansa kohti leiriä. Pieni hymy leikki Taistovaaran kasvoilla. Uskosielulla riittäisi kyllä puuhaa, mutta tästä vintiöstä tulisi vielä hyvä soturi.

​

Yötassu, Vuoristoklaani

Magic

Taistelu. Leiristä oltiin lähdetty taisteluun.
Miljoona ajatusta pyöri nuoren oppilaan päässä. Klaanit olivat pulassa, taistelu oli käynnissä, partio oli lähtenyt matkaan vain hetkiä sitten. Yötassu oli ollut palaamassa hyvin menneistä taisteluharjoituksista mestarinsa kanssa, kun leiri oli yhtäkkiä herännyt henkiin, päätynyt kaaokseen ja lopulta järjestäytynyt kahteen ryhmään.
Adrenaliini tapahtuneesta ja juuri päättyneistä harjoituksista virtasi oppilaan veressä vahvana.
*Tämä olisi mahdollisuuteni todistaa itseni.*

Päätös syntyi hetkessä. Yötassu lähti juoksemaan kohti horisonttia, jonne taistelupartio oli hetki sitten hävinnyt. Taistelu ei voi olla kovin kaukana, mikäli hänen kuulemansa lausunnot pitivät paikkaansa. Naaras kävi päässään läpi uusia taisteluliikkeitään, mahdollisia puolustuksia ja tilanteita, joita häntä saattaisi olla vastassa.
*Mitä jos en pärjääkään?*

Täysin uusi ajatus sai Yötassun hidastamaan juoksuaan. Niin, mitä jos hän ei pärjäisikään? Mitä jos partio joutuisi palaamaan taistelusta hänen ruumiinsa mukanaan? Yötassu jatkoi matkaansa, mutta ei enää keskittynyt ympäristöönsä. Mielikuva Uskosielusta vei oppilaan huomion. Soturi, joka oli jätetty huolehtimaan leiristä saisi ehkä vasta silloin tietää, että oli päästänyt oppilaan karkaamaan katseensa alta. Yötassu ravisti päätään ja kiristi tahtia. Soturi ei ajattelisi näin. Soturi palaisi taistelusta väsyneenä, mutta onnistuneena. Soturi puolustaisi klaaniaan. Uskosielu olisi hänestä vielä ylpeä!
Vaimea kirkaisu tavoitti Yötassun korvat ja sai hänen täyden huomionsa. Taistelu oli yhä meneillään, ja joku oli loukkaantunut-
“Minne matka?”
Uusi ääni sai Yötassun säikähtämään ja oppilas hyppäsi sähisten ympäri kohtaamaan vieraan. Suurikokoinen raidallinen naaras katseli Yötassua muutaman metrin päästä.

*Miten minä en huomannut häntä?* Yötassu ajatteli vihaisena itselleen ja otti taisteluasennon.
“Olet Vuoristoklaanin alueella!”, hän julisti paljon pienemmällä itsevarmuudella, kuin olisi toivonut. Sanojen lähtiessä hänen suustaan, oppilas tajusi, ettei hänellä todellisuudessa ollut hajuakaan, kenen alueella hän tällä hetkellä oli. Adrenaliini oli kuljettanut naarasta suuntaan, jonka hän oletti oikeaksi, mutta nyt sekään ei tuntunut enää varmalta.
“Tietääkö Uskosielu, että olet täällä?”
Tuntemattoman naaraan sanat saivat Yötassun hämmentymään entisestään. Miten hän tiesi, että juuri Uskosielun olisi pitänyt tietää hänen sijaintinsa? Tai ylipäätään kuka Uskosielu oli? Kissa ei todellakaan ollut vuoristoklaanilainen.

“Ei? Niin vähän arvelinkin. Tule, sinun pitäisi olla leirissä.”
Tuntematon naaras käveli kohti pöllämystynyttä Yötassua ja yritti ohjata tätä takaisin tulosuuntaansa. Selvittyään hämmennyksestään oppilas sähähti ja yritti huitaista naarasta, joka torjui osuman helposti ja kaiken lisäksi naurahti päälle.
“Mitäs siinä naurat? Tappele, jos kerran haluat, minua sinä et komentele!”

Yötassu paransi asemiaan ja hyökkäsi. Hän sai ponnistukseensa hyvin ilmaa, ja oli juuri antamassa elämänsä parhaan iskun, kun vieraan naaraan tassu tömähti oppilaan kylkeen. Hetkessä Yötassu löysi itsensä maasta naaraan alta rimpuilemassa itseään irti.
“Ohje numero yksi: älä kerro, kun aiot hyökätä. Ohje numero kaksi: nosta painosi aikaisemmin takajaloillesi. Ohje numero kolme: älä menetä Aaltotähden luottamusta hiipimällä leiristä, mikäli haluat tulla nimitetyksi soturiksi.”

Miten vieras kehtasi kyseenalaistaa hänen taitonsa ja luottamuksellisuutensa? Vain, koska hänen mestarinsa oli marissut painonjaosta koko aamupäivän ja koska hän oli hiipimässä suoraan taisteluun tietäen sen olevan kiellettyä ei vielä mitenkään riittäisi-
Yötassu veti terävästi henkeä ärsyyntyneenä. Naaras oli kieltämättä osunut naulankantaan, eikä oppilas ollut siitä ollenkaan mielissään.

“Taisteluita tulee ja menee, valitettavasti. Ehdit kyllä. Usko pois, se on paljon nautittavampaa, kun et häviä jokaista iskua ja olet siellä luvan kanssa. Uskosielu tuskin haluaisi törmätä sinuun taistelukentällä tänään. Käveletkö itse leiriin, vai pitääkö sinut taas kantaa niin kuin pentuna?”
Naaras päästi Yötassun ylös ja otti pari askelta kohti heidän tulosuuntaansa viitaten oppilasta seuraamaan.
“Uskosielu ei ole taistelussa. Se jäi puolustamaan leiriä...”, Yötassu mutisi harmistuneena haluten olla ainakin jossakin oikeassa.
“Uskosielu jäi puolustamaan leiriä? Ja sinä päätit lähteä taisteluun hyökkäämään, vaikka tärkein soturin tehtävä on oman klaaninsa puolustaminen?”

“Soturin tehtävä on taistella!”, oppilas väitti vastaan, mutta lähti lopulta naaraan mukaan.
“Hyökkääminen ja taisteleminen eivät ole aina sama asia. Leirin puolustaminen on kunniallinen ja tärkeä tehtävä ja Uskosielu olisi varmasti kiitollinen avusta.”
Yötassu mutisi vielä vastalauseita, mutta käveli mukana yhtä kaikki. Kai se oli parempi vaihtoehto, kuin kannettavana oleminen.

​

Tuhkakajo ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Tuhkakajo hengitti syvään, hän tunsi korviensa soivan adrenaliinista ja veren maun suussaan. Kaikkialla hänen ympärillään taisteltiin, karvatuppoja lenteli veriroiskeiden mukana ruoholle ja kissojen kivun rääkäisyt olivat ainoa ääni mitä hän kuuli kohinan läpi. Soturitar ei tiennyt kuinka monen kissan kanssa oli jo ehtinyt ottaa yhteen, mutta nytkään hänelle ei annettu aikaa jäädä katselemaan ympärilleen, kun joku loikkasi hänen kimppuunsa takaviistosta. Vastustaja raapi naaraan lapaa, ja tummanharmaalla kissalla oli täysi työ pysyä jaloillaan toisen kissan painon alla.
"Teen sinusta variksenruokaa!" vastustaja huusi.
"Hyvää yritystä!" Tuhkakajo sai sanotuksi, ennen kuin heittäytyi kyljelleen maahan, ravisuttaen kissan pois kimpustaan. Hän jatkoi liikettä, kiepsahti jaloilleen ja syöksähti läimäisemään soturia lujasti päähän ennen kuin tuo oli ehtinyt nousta ylös. Kissa valahti takaisin maahan, jolloin oli vuoristoklaanilaisen vuoro loikata hänen päälleen. Soturitar raapaisi vastustajansa rintaan syvät haavat ja löi uudestaan tuota ohimolle, mikä johti siiten, että kissa makasi tiedottomana naaraan jaloissa. Tummanharmaa kissa hengitti syvään ja tunsi oksennuksen nousevan kurkkuunsa, kun hän tuijotti verestä tahriutuneita tassujaan. Hän ei halunnut olla täällä, hän ei pystynyt satuttamaan enää yhtäkään kissaa. Kyyneleet valuivat vuolaana virtana hänen poskiaan pitkin, kirveltäen osuessa leuassa olevaan naarmuun minkä hän oli saanut kamppaillessaan.
"Myrskytuuli?" hän yritti raakkua, mutta ääni ei kantautunut pitkälle. Tuhkakajo katseli vauhkona ympärilleen, yrittäen erottaa entisen mestarinsa turkkia kissojen sekamelskasta, mutta ei siihen kyennyt. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt ilmoittaa hyökkäyksen johtajalle perääntymisestään takaisin leiriin, mutta soturittaren koivet olivat kuljettaneet hänet jo taistelun reunamille. Eikä mennyt kauaa, kun hän jo viiletti nummilla, yrittäen paeta kauhunsekaista oloaan.