4.12.23 klo 18.35

Pimeyskosto Luuklaani

Darkness

"Hei Pimeyskosto minne mentäisiin metsästämään tänään?" Puolikasvo kysyi Pimeyskostolta. "Hmm, no minun tekee mieli jänistä, joten ehdotan että menisimme Nummiklaanin reviirille nappaamaan jotain." Pimeyskosto vastasi nälkäisenä. Hän ei ollut syönyt koko päivään. "Mistä te kaksi oikein puhutte?" Ihmetteli Liekkisydän. "Suunnitellaan vain minne mennään tänään metsästämään." Puolikasvo totesi. "Selvä, voinko tulla mukaan?" Liekkisydän kysyi. "Ilman muuta, mitä enemmän meitä on, sitä enemmän saalista saamme ryövättyä niiltä." Pimeyskosto vastasi pahantahtoisesti. "Kuulin että olette menossa jonnekkin ilman päällikön lupaa voinko liittyä seuraanne?" Paikalla juuri saapunut Diamond kysäisi. "Kuten Pimeyskosto jo aiemmin mainitsi, kaikki apu on tarpeen, kun aiomme ryövätä saalista." Puolikasvo vastasi. "No siinä tapauksessa milloin lähdetään?" Diamond kysyi innoissaan. "Nyt." Pimeyskosto vastasi. LIekkisydän nyökytti päätänsä innoisssaan. "Oletteko kenties menossa valtaaman jotakin?" Kultakyyhky kyysi toiveikkaasti. "Valitettavasti emme tällä kertaa." Pimeyskosto pahoitteli. "No ehkä ensi kerralla sitten." Kultakyyhky vastasi silmät kiiluen. Neljän kissan joukkio lähti kohti Nummiklaanin reviiriä. Nummiklaanin reviirille saavuttuaan, Pimeyskosto haistoi jäniksen. "Jänis." Hän totesi ja antoi muille hännällään merkin olla aivan liikkumatta ja hiljaa. SItten Pimeyskosto hyppäsi ilman halki ja laskeutui jäniksen päälle. Hän tappoin sen nopealla purausulla kaulaan. Pimeyskosto nuoli tuoreen veren pois huuliltaan. Sitten hän nosti jäniksen varoivaisesti suuhunsa, ja asteli tovereidensa luo. "Vau miten iso!" Liekkisydän ihaili. Pimeyskosto röyhisti ylpeänä rintaansa ja sanoi "No niin Liekkisydän sinun vuorosi." "Mi-minun vu-vuoroni?" Liekkisydän takelteli. "Niin sinun vuorosi." Puolikasvo täsmensi. "Hy-hyvä o-on." Liekkisydän sanoi ja katseli ymäristöä löytääkseeen saalista. Pian hän taisi huomata jotain koska loikkasi pensaaseen. Pian hän astui ulos pensaasta hiiri suussan. Pimeyskosto nyökäytti päätään hyväksyvästi. "Minun vuoroni." Puolikasvo totesi. Puolikasvo syöksähti täyteen juoksuun Nummille, ja palasi hetken kuluttuaan jänsi suussaan. "Pakko sanoa vaikuttavaa." Pimeyskosto totesi. Puolikasvo nyökäytti päätään hieman hengästyneenä, ja laski saaliinsa maahan. "Sitten minä!" Diamond huudahti iloisena, ja säntäsi jonnekkin. Pian hän palasi kantaen jotain pientä suussaan. "Mikä tuo on?" Puolikasvo kysyi ihmeissään. "Pikemminkin mitä nuo ovat?" Pimeyskosto täsmensi. Liekkisydän värähti. "Pentuja. Tuskin edes päivän ikäisiä." Diamond totesi. "Ne pitää viedä leiriin." Pimeyskosto ilmoitti. "Pimeyskosto ja minä viemme pennut leiriin jatkakaa te kaksi vain halutessanne metsästystä." Diamond sanoi. Pimeyskosto lähti marssimaan punaisen kollin perässä, yhtä pentua kantaen takaisin leiriin. Hänen kantama pentu oli valkoinen ja siinä oli mustia täpliä. Diamondinkantama pentu oli kullanruskea jossa oli mustia täpliä. Pentujen silmät eivät olleet edes vielä avautuneet. Omituista. Miksi kukaan olisi hylännyt noin nuoria pentuja? Sitä Pimeyskosto ei välttämättä saisi koskaan tietää.

3.12.23 klo 18.08

Katajatassu; Vuoristoklaani

Inka r

Katajatassu värjötteli pensaan alla. Sen piikikkäät oksat raidoittivat hänen tummaa turkkiaan varjoillaan. Naaras hengitti raskaasti, ummisti välillä silmiään kiinni saadakseen unen päästä kiinni, mutta hänen sydämensä ei vain suostunut lakkaamaan hakkaamasta. Pakoyönä hän oli kokenut uudenlaista pelkoa, eikä se suostunut jättämään hänen sydäntään.
Kaunosydämen ja Salamavirran nimitysmenojen seuraaminen oli onneksi antanut hänelle hetkeksi jotain muuta ajateltavaa. Oppilas oli katsonut pesätoveriensa ylpeitä ilmeitä ilolla, mutta myös kateudella. Oli sanomattakin selvää, että hänen soturikoulutuksensa junnasi nyt paikallaan. Silloisen Salamatassun päihittäminen taistelussa ei tuntunutkaan enää niin ylpeilyn arvoiselta aiheelta – itse asiassa siitä tuntui kuluneen jo kokonaisia kuunkiertoja. Nyt hän saattoi vain happamana kuvitella, että Salamavirta löisi hänet varmasti maahan yhdellä iskulla.
Kun Katajatassu oli aikeissa näiden ajatusten innoittamana ryömiä ulos piilostaan ja mennä joko pyytämään joltakin apua harjoitustensa kanssa tai harjoittaa käpäläniskujaan kohdistamalla niitä johonkin puunrunkoon, havaitsi oppilas näkökentässään yllättäen liikettä ja päätti pysyä vielä hetken paikoillaan. Kaksi kissaa tassutteli sen pensaan taakse, jonka alle Katajatassu oli mennyt aukion häslinkiä pakoon. Pensaan vieressä kasvoi muutakin kasvillisuutta, joten sen suojissa saattoi melko huoletta istua näkymättömissä Neljän virran tammella käyskenteleviltä kissoilta. Katajatassu luimi korviaan kiusaantuneena ja olisi mielummin liuennut paikalta kuin jäänyt kuuntelemaan, mitä salaista puhuttavaa näillä kissoilla saattoi olla. Hän oli kuitenkin menettänyt tilaisuutensa, sillä nyt itsensä paljastaminen olisi luonut vielä kiusallisemman tilanteen, jota varten sinimustalla naaraalla ei nyt vain ollut voimavaroja.
”No, mitä asiaa sinulla oli?” Taivaslilja naukui ja istahti. Valkoturkkinen, laikukas parantaja kätki teennäisen pirteän äänensä taakse varmasti paljon huolta ja surua. Tuskin kukaan vuoristoklaanilaisista oli tuntenut iloa viimeisten auringonkiertojen aikana, ehkä korkeintaan Kaunosydän ja Salamavirta nimitystensä johdosta. Katajatassu laski päänsä tassuilleen huokaisten.
”Tuota..” kollisoturin ääni murisi.
”Joitakin kuita sitten, ennen näitä tulvia, minä näin.. unen.”
Katajatassu tunnisti äänen kuuluvan enolleen Paarmahehkulle. Taivaslilja katsoi hiilenmustaa kissaa uteliaana.
”Ei kai se vain ollut enneuni?”
”Kyllä”, Paarmahehku naukui vastahakoisen kuuloisena.
”Huurrekukka oli siinä. Hän sanoi ”sade uhkaa hukuttaa kaiken alleen” ja ”jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen” - äh, tiedän kyllä miten hiirenaivoiselta kuulostan, mutta totta se on.”
”Huurrekukka”, Taivaslilja henkäisi väliin, samalla kun Paarmahehku jatkoi.
”Asia palasi mieleen, kun ne kaksi ilmestyivät tänne. En usko sen olevan tärkeää, mutta ajattelin vain-”
”Kyllä, hyvä että kerroit. Meidän on kerrottava tästä Kostokynnelle ja Aaltotähdelle mitä pikimmiten”, Taivaslilja naukui päättäväisesti. Katajatassusta Paarmahehku näytti nolostuneelle.
”Sääli, ettei Tihkutäplä kerennyt kuulla tätä! Jokaisen valitun löytäminen tuo meidät lähemmäksi ratkaisua, olen varma siitä. Tähtiklaani ei olisi muuten lähettänyt näitä unia.”
Sana ’valittu’ näytti särähtävän kollin korvaan, sillä Paarmahehku ravisti tiukasti päätään ja kohautti sitten parantajan puheenvuoron päätteeksi hartioitaan, näyttäen samalla täysin asiasta välinpitämättömältä. Katajatassu katseli lehtien läpi soturia yllättäen hieman kiukkuisena. Jos Paarmahehku voisi jotenkin auttaa heitä pääsemään takaisin kotiin, pois näiltä oudoilta mailta, kollin olisi parempi ottaa asia tosissaan.
Kun kaksi kissaa poistuivat piilostaan, Katajatassu odotti runsaan hetken ja ryömi sitten itse esiin. Naaras ravisteli kuivuneita lehtiä turkistaan, jonka aurinko oli päältäpäin kerennyt kuivata mutta joka tuntui edelleen ikävän kostealta hänen ihoaan vasten. Oppilas tassutteli kohti Neljän virran tammen paksua juurikkoa, aikeinaan ryhdistäytyä ja etsiä Jänisloikka käpäliinsä, kun vertahyytävä huuto särki hänen korviaan:
”PÖLLÖTASSU!”
Karvat pörhöllä Katajatassu ryntäsi kohti huutajaa, muutama klaanitoveri rinnallaan seuraten. Mustaturkkinen oppilas pysähtyi tassut lipsuen lähelle paikkaa, jota Vuoristoklaanin parantajat pitivät väliäikaisena pesänään. Ensiksi hän erotti Pöllötassun pörröturkkisen ruumiin sammalpedillään – oppilas näytti nukkuvan kuten oli jo pitkän aikaan tehnyt, mutta oppilaan vieressä seisovan Taivasliljan hiljaa kyynelehtivät kasvot paljastivat, ettei kaikki ollut kunnossa. Sisarensa toisella puolella seisova Kultatassu kohotti katseensa sisarensa ruumiista ja katsoi suoraan Katajatassuun. Kohdatessaan järkytyksen ja kauhun lasittamat silmät Katajatassu painoi päänsä alas. Katseessa oli jotain, jota hän ei koskaan tulisi unohtamaan.

Kokoontumisyönä kuu nousi taivaalle suurena ja kirkkaana. Katajatassu värjötteli pajupuun alla sukien turkkiaan hermostuneena tulevan yön tapahtumista. Sen lisäksi, että muut klaanit saapuisivat pian paikalle, Kultatassun kauhistunut katse ei suostunut jättämään häntä rauhaan. Miksi Kultatassu oli tuijottanut häntä niin? Mitä hän sille voi, että Kultatassun emolle ja nyt sisarelle oli käynyt niin huonosti?
Kuin vastakohtana Katajatassulle Seittitassu näytti levolliselta ja lähes huolettomalta sukiessaan itsekin pöyheää turkkiaan sisarensa vieressä. Katajatassu niiskahti. Eikö Seittitassua yhtään huolettanut, että sen lisäksi että he olivat menettäneet jo monta klaanitoveria, he joutuisivat ehkä vieä asumaan Nummiklaanin reviirille?
”Menen etsimään Jänisloikan”, hän ilmoitti ja ohitti silmiään pyörittelevän veljensä keskittyen askeleihinsa tarkasti niin, etteivät jalat päässeet tärisemään. Hänen katseensa osui pian mestarin ruskeaan turkkiin, ja hän loikkasi tuon vierelle odottamaan, että tuo päättäisi keskustelunsa Jäkäläaskeleen ja Mutakoiven kanssa.
”Katajatassu”, soturi naukaisi yllättyneenä hänet huomattuaan.
”Oliko jotain asiaa?”
”Kyllä, mietin vain.. Milloin pääsemme jatkamaan harjoituksia?”
Mestari väräytti hänelle viiksiään.
”Varmasti pian, älä huoli. Mietit varmaan jo tulevaa arviointiasi?”
Katajatassun kasvot valtasi hetken hämmennys, kunnes sen korvasi kirkas hymy.
”Haluan vain olla valmiina kaikkeen”, hän sopersi ja siirteli tassujaan samalla kun Jänisloikka hymyili hyväksyvästi.
”Tällä hetkellä on kuitenkin tärkeintä, että saamme klaanin turvaan tulvilta”, soturi naukui. Katajatassu nyökkäsi silmät tuikkien. Miten hän olikaan voinut unohtaa, että tuleva soturinura oli aivan hänen käpäliensä ulottuvissa? Siihen mennessä kaikki olisi varmasti jo selvinnyt, eikä hänen tarvitsisi huolehtia mistään muusta, kuin omien taitojensa kehittämisestä.
Nummiklaani ja Puroklaani saapuivat paikalle yhdessä. Kaikesta päätellen Puroklaani oli siirtynyt asumaan nummille, kun tulvat olivat tehneet sen omasta reviiristä asuinkelvottoman. Jännitys sai Katajatassun niskavillat pörhölle, kun Kuutamoklaani saapui paikalle säteillen vihamielisyyttä yhtä paljon kuin yleensäkin. Vuoristoklaaniin kohdistui joka klaanin osalta oudoksuvia katseita ja Katajatassu tunsi olonsa tarkkailluksi, kun pari kuutamoklaanilaista ohitti hänet mulkaisten. Päälliköiden aloittaessa kokoontumisen jännitys tiivistyi entisestään. Varistähti syytti Puroklaania ja Nummiklaania liittoutumisesta jo ennen kuin Liekkitähti sai kerrottua Nummiklaanin kuulumiset loppuun. Kuutamoklaanilaispäällikön raivoaminen sai Katajatassussa aikaan kylmiä väreitä ja huomaamattaan naaras painautui lähemmäs maahan ja antoi kynsiensä liukua esiin.
Myrkylliset katseet kuutamoklaanilaisilta lisääntyivät, kun Aaltotähti kertoi Vuoristoklaanin mukana kulkevasta erakosta, Kostokynnestä. Katajatassun katse synkkeni entisestään, hän tuskin uskalsi luottaa erakkoon vielä, vaikka tuon seurassa ollut kuutamoklaanilainen olikin pelastanut Kastetassun.