8.4.24 klo 8.34

Jääsilmä ~ Luuklaani

Jezkebel

Jääsilmä oli seurannut huolestuneena vierestä kun Mustakynsi oli tuonut leiristä karanneen, nyt vahingoittuneen Rottapennun Mustakipinän luo. Oli epäselvää mitä pennulle oli tapahtunut, eikä parantaja ollut antanut kenenkään tulla häiritsemään hänen työskentelyään luolauomassa, mihin hän oli päättänyt pesänsä pystyttää. Soturittaren hännänpää vääntyili hermostuksesta, jos Rottapentu ei selviäisi niin hänelle ei kävisi hyvin. Naaras oli muutama kuu takaperin löytänyt kollipennun oppilaansa Mustatassun kanssa luolasta, missä tuo oli ollut ainoa eloonjäänyt emonsa rankassa poikimisessa. Punaoranssi kissa oli kiikuttanut pennun leiriin toivoen, että tuo vahvistuisi ja jäisi henkiin.
*Sillä jos sinä et jää henkiin, Kuolontähti listii minut.* Jääsilmä ajatteli ja katseli ympärilleen, toivoen ettei Luuklaanin päällikkö olisi vielä ehtinyt kuulemaan Rottapennun vahingoittumisesta. Vaikka pentu olikin muutaman kuun ajan kasvanut ja vahvistunut, johtajan uhkaus oli yhä voimassa. Soturitar oikeastaan uskoi, ettei mustaturkkinen naaras päästäisi siitä milloinkaan irti, vaikka pennusta kasvaisikin vahva Luuklaanin soturi. Heti kun kollin päivät päättyisivät, päättyisivät myös punaoranssin naaraankin.
Jääsilmän ajatukset katkesivat siihen, sillä hän näki Luuklaanin uuden parantajaoppilaan Taistotassun tulevan ulos parantajan pesästä. Ennen kuin soturitar tajusi, olivat hänen tassunsa kuljettaneet hänet parantajaoppilaan luo.
"Onko pentu hengissä?" punaoranssi naaras kuiskasi hiljaa, toivoen ettei hänen outo mielenkiintonsa Rottapennun eloonjäämistä kohtaan kantautuisi muiden Luuklaanin jäsenten korviin.
Taistotassu nyökkäsi vaisusti, mikä sai huolen Jääsilmän mielessä vain kasvamaan.
"Kuinka hän voi?" soturitar jatkoi epäröiden ja tamppasi etutassujaan luolan kalliopohjaan.
"On elossa", parantajaoppilas sihisi selkeästi antaen ilmi ettei kertoisi sen tarkemmin Rottapennun tilasta. Jääsilmä luimi korviaan osittain yllättyneenä ja osittain loukkaantuneena mustaturkkisen naaraan reaktiosta. Taistotassu varmasti tajusi, koska tuo huokaisi syvään ja veti kasvoilleen neutraalin ilmeen.
"Laitoimme haavoihin kehäkukkaa, hiukan takiaisenjuurta - vaikka sitä kuuluisikin laittaa rotanpuremiin - ja sidoimme ne kiinni hämähäkinseitillä", hän naukaisi ja soturitar tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn. Oliko Rottapentu saanut niin syvän haavan, että se oli vaatinut kunnon yrttihauteen parantuakseen? Selviäisikö tuon ikäinen pentu edes niin vakavasta vammasta?

//Tässä hiukan jatkoa Mustakynnen viimeisimpään tarinaan. Rottapennulla, Taistotassulla tai jollakulla muulla luuklaanilaisella jatkoa?

6.4.24 klo 13.20

Joutsentassu - Nummiklaani

cherry13

Joutsentassu suki turkkiaan leirissä. Hänen päänsä pyöri monissa asioissa.
*Ajatella että Laventelitassu ja Aamutassu ovat jo oppilaita! Voisin vannoa että he olivat pieniä pentuja vasta eilen!*
Kuin ajatuksen voimalla hänen pikkusiskonsa ilmaantuvat paikalle.
”Joutsentassu! Et arvaa mitä me tehtiin tänään harjoituksissa!”, Laventelitassu kiljaisi siskolleen.
”Kerrohan.”, Joutsentassu maukui hymyillen.
”Me harjoiteltiin-”, Laventelitassu aloitti.
”Taistelua!”, Aamutassu keskeytti silmät pyöreinä. ”Minä opin sen- sen- sen- Kuolleen esittämisen! Että jos on vastustaja ja se on PAHA, niin-”
Nyt Laventelitassu keskeytti siskonsa. ”Ei, kun jos on vastustajan alla pahassa tilanteessa niin sitten esitetään kuollutta ja kun vastustaja ei sitä arvaa HYÖKÄTÄÄN!”
Aamutassu tuhahti.
”Sinä olit kyllä ihan kärsimätön etkä onnistunut. Olit pieni HIIRENAIVO!” Laventelitassu henkäisi epäuskoisena.
”No en! Sinä olet!”
”Hei, ei kumpikaan teistä ole hiirenaivo. Olette kumpikin tosi taitavia.”
Nuoremmat oppilaat röyhistivät rintojaan, ja Joutsentassu nousi ylös.
”Menen Lumitassun ja Kuutassun luokse.”, hän totesi ja asteli pois.

”…ettekä arvaa mitä Haukkakiito pani minut tekemään! Antaisi ärsyttävät hommat nuoremmille!”, Kuutassu höpötti. ”Tai jos klaaninvanhimmat ovat niin viisaita eivätkö he osaa itse vaihtaa omia-”
”Hiljaa!”, Joutsentassu sihahti, kun Liekkitähti asteli oppilaiden takaa. Kuutassu jähmettyi.
”Voi miten hauskaa on olla oppilas!”, hän hihkaisi. Joutsentassu huokaisi.
*Tuo jos mikä on epäilyttävää.* Liekkitähti kuitenkin vain käveli ohi.
”Kuten olin sanomassa-”, Kuutassu aloitti taas. Tällä kertaa Kirkasaamu asteli oppilaiden luokse.
”Eikö teidän kannattaisi tehdä jotain hyödyllistä? Menkää vaikka saalistamaan!”, Joutsentassun mestari lausui.
”Tietenkin.”, Lumitassu naukui.
*Hän on ollut aika hiljainen. Painaako hänen mieltään jokin?*
Kolmikko tassutti ulos.
”No voisinkohan nyt jatkaa? Eli: jos klaaninvanhimmat ovat niin taitavia ja kaikkea, mikseivät he voi huolehtia itsestään?!”, Kuutassu kysyi.
Joutsentassu kuitenkin peitti ystävänsä suun hännällään. Hän oli haistanut kanin.
”Kumpi teistä haluaa auttaa minua, kumpi etsii muuta riistaa?”, naaras kuiskasi.
”Minä voin auttaa.”, Lumitassu supatti, ja lähti kiertämään kanin toiselle puolelle.
”Tavataan tässä.”, Kuutassu naukui ja lähti pois.

Oli jo miltei auringonlaskun aika kun oppilaat palasivat leiriin. He olivat saaneet kaksi kania ja yhden hiiren.
*Aika hyvä saalis jos otetaan huomioon että reviirillämme asuu kaksi muuta klaania ja lehtikato on kohta. Mutta mitä jos se ei ole tarpeeksi…*
Joutsentassu oli rättiväsynyt ja pehmeän makuusijan ajatusta oli vaikea vastustaa.
*Herään sitten huomenna aikaisin jotta voisin saalistaa lisää. Palaan kuitenkin ennen aamupartion lähtöä.*, hän päätti. Jokainen oppilas pudotti saaliinsa tuoresaaliskasaan.
*Kaikki ovat varmaan jo syöneet. Otan pienen hiiren tai jotain…*
”Oho, teitä on potkaissut pyyntionni!”
Joutsentassu kääntyi ympäri ja näki Kirkasaamun hymyilemässä hänelle.
”Kiitos.”, oppilas naukaisi kiusaantuneena.
*Minähän nappasin niin vähän!*
”Voit huomenna pitää vapaapäivän, koska viime päivinä olet ollut niin reipas.”
Joutsentassu nyökkäsi.
*En minä mitään erityistä ole tehnyt…*

5.4.24 klo 10.04

Lumitassu, Nummiklaani

Lumimyrsky_sk

Lumitassu istui yksin ja söi pientä hiirtä. Hän oli juuri palannut opetustuokiolta ja saanut Purovirralta luvan mennä syömään. Leirissä oli ärsyttävän ahdasta nyt kun siellä majaili kaksi muutakin klaania. Miksi aina Nummiklaani? Hän oli kuitenkin jo jotenkin tottunut niiden läsnäoloon, muttei tulisi IKINÄ tottumaan tuohon kamalaan kalanhajuun joka tuli Puroklaanin kissoista. Puroklaanin oppilaat yrittivät kokoajan suostutella häntä maistamaan ahventa tai siikaa tai- mitäs muita kalalajeja siellä olikaan. Lumitassu oli kerran erehtynyt maistamaan sitä ja se oli tullut heti ulos. Hän oli haukkunut 'riistan' pystyyn ja siitä oli alkanut riita. Lopulta Purovirta oli rangaissut häntä- kuinka epäreilua! Ainakin hän sai kuunnella klaanin vanhimpien jännittäviä tarinoita.
Lumitassu hätkähti, kun kuuli jonkun puheen vierestään. "Hei Lumitassu!" Tuttu kissa sanoi. Kolli kääntyi nähdäkseen Kuutassun. Oppilas hymyili hänelle ja tervehti: "Hei Kuutassu! Missä olit?" Kuutassu heilautti häntäänsä. "Harmaamyrskyn ja Karsioksan kanssa rajapartiossa." Lumitassu avasi suunsa kysymykseen, mutta kolli keskeytti hänet: "Ei tapahtunut mitään mielenkiintoista, jos Harmaamyrskyn kompastumista ei lasketa. Hän liukastui lätäkköön ja kaatoi Karsioksankin. Hän oli niin nolostunut kun pyyteli kollilta anteeksi!" Oppilaat kehräsivät ja katsoivat toisiaan iloisesti. Lumitassu nuolaisi ystäväänsä kiintyneesti ja he alkoivat vaihtoivat kieliä. Lumitassu kuunteli Kuutassun puhetta kiinnostuneena. Kolli kertoi tarinoita ja huhuja, joita Lumitassu ei ollut vielä kuullut. Lumitassu säpsähti kun kissa alkoi puhua Karhutassusta. "Hän ei ota koulutusta vakavasti. Hän aina joko kiusaa muita tai oleskelee sen uuden halvaantuneen pennun kanssa."
"Liljapennun?" Lumitassu kysäisi ja vilkaisi pentutarhaan päin. Hän oikeastaan piti Liljapennusta. Ja oli totta että Karhutassu vietti sen kanssa aivan liikaa aikaa. Hän kyllä ymmärsi sen: olihan pieni oppilas pelastanut tämän hengen. Oli myös totta että Karhutassun kuuluisi harjoitella jos halusi joskus päästä soturiksi. Lumitassu kääntyi taas katsomaan Kuutassua, joka nyökkäsi. "Olin eilen hänen kanssaan taisteluharjoituksissa ja hän hävisi minut kokoajan. Selvästi ajatuksissaan. Hänen pitäisi osata keskittyä." Hän kertoi. Lumitassu kehräsi huvittuneena. Kuutassu käskee muita keskittymään! Kuutassu kallisti päätään. "Mitä nyt?" Hän uteli. Lumitassu piilotti kehräyksensä ja sanoi: "Ei mitään. Jatka vain."
Ennenkuin Kuutassu ehti jatkaa, he kuulivat sivulta kahinaa, kun Karhutassu poistui oppilaiden pesästä ja tuijotti heitä äreästi. Hänen katseessaan näkyi myös hieman surua. Lumitassu katsoi häntä uteliaasti, mutta kolli käveli pois mitään sanomatta. Kuutassu näytti vähän katuvalta. "Hän taisi kuulla." Tämä totesi. Lumitassu katsoi pentutarhaan suuntaavaa pientä ruskeaa kollia epävarmana. Eikai kolli pahoittanut mieltään? *Tienkin pahoitti.* Kuutassu mutisi jotain olevansa väsynyt ja laahusti oppilaiden pesään omaan makuupaikkaansa.
Lumitassu nousi seisomaan ja käveli pentutarhan suuaukolle. Hän kurkkasi sieltä sisään ja näki Karhutassun leikkivän Liljapennun ja muiden kanssa. Se oli hellyttävää. He olivat yhdessä leikkitappelua. Karhutassu vastaan Liljapentu, Alppipentu ja Sadepentu.
Liljapentu raapi Karhutassun jalkoja. Alppipentu ja Sadepentu olivat selässä. Karhupen- anteeksi, KarhuTASSU kehräsi ja yritti hellästi tiputtaa pennut selästään sekä varoa Liljapennun kynsiä onnistumatta. Lumitassun kasvoille tuli väkisinkin hymy. Hän tukahdutti keräyksen jottei paljastuisi.
Lopulta Karhutassu laski makaamaan ja sanoi: "Voi ei! Te voititte!" Sadepentu maukaisi voitonriemuisesti ja Alppipentu pörhisti rintaansa ylpeänä. "Niin voitimme! Me olemme parempia kuin sinä!" Karhutassu ja Liljapentu koskettivat neniä. Karhutassu ei ollut koskaan näyttänyt niin onnelliselta. Pennut pitivät hänestä.
Lumitassu huokaisi ja astui sisään. Pennut katsoivat häntä uteliaasti, mutta Alppipentu virnisti ja kertoi: "Me voitimme Karhutassun tappelussa! Me ollaan parhaita, mutta oli Karhutassukin ihan hyvä." Karhutassu nousi ja asteli hänen luokseen, kunnes he olivat enää vain hiirenmitan päässä toisistaan. Lumitassu kyyristyi ollakseen kollin korkeudella. Hän kiusoitteli: "Olet hyvä pentuvahti, Karhupentu." Karhutassu tuhahti ja pyöräytti silmiään. "Sinä et ole hyvä oppilas. Eikä Kuutassukaan." Lumitassun hymy haihtui. Hän mietti hetken mitä sanoisi. "Niin, olen pahoillani siitä. Ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi. Minun olisi pitänyt pyytää häntä lopettamaan. Ensi kerralla pyydän, lupaan." Hän sanoi ja toivoi että hänen äänensävynsä oli tarpeeksi anteeksipyytelevä. Karhutassu näytti siltä kuin olisi aikeissa aloittaa riidan. Liljapentu katsoi heitä huolestuneena ja nojasi Karhutassuun. Se sai tämän lopettamaan. Hän vain nyökkäsi. "Nyt, jos saan pyytää, haluaisin viettää näiden kanssa aikaa ILMAN sinua." Hän murisi. Lumitassu kallisti päätään ja nyökkäsi. Hän kehräsi pennuille lempeästi ja astui ajatuksissaan ulos pentutarhasta.

// Haha kirjoitin lähes koko ajan Karhutassun Karhupentuna, mutta eipä se haittaa. Onhan hän pennun kokoinen :D Toivottavasti tuo oli hyvä, en oo kirjoittanut pitkiin aikoihin.

1.4.24 klo 7.34

Kalliotassu ~ Nummiklaani

Foxx

Hätkähdin hereille. Olin nähnyt unta siitä äänestä. Se oli oikeassa. En päässyt sitä pakoon. Ravistin päätäni. *Äh. Se oli vain joku todella outo kohtaus. Nyt minun on keskityttävä saalistamiseen ja partioimiseen. * Ajattelin. Ryhdistäydyin ja kävelin ulos pesästä. Etsin katseellani Leijonakynttä. “Etsitkö Leijonakynttä?” Kuulin Kettutassun äänen. Käännyin katsomaan naarasta. “Niin.” Vastasin. “Tiedätkö missä hän on?” Kysäisin. Kettutassu vilkaisi olkansa yli. “Hän lähti saalistamaan. Tulee varmaan pian.” Nyökkäsin toiselle oppilaalle ja lähdin varapäällikkö Sadeläikän luo. Sadeläikkä oli juttelemassa jonkun soturin kanssa. “Öm, Sadeläikkä?” Sanoin epävarmasti. En halunnut keskeyttää juttelua. Sadeläikkä katsoi minua. “Niin?” Hän kysyi tyynesti. “Tuota- onko mitään pariota, johon voisin mennä?” kysyin. Yritin näyttää itsevarmalta, mutta se ei oikein onnistunut. “Totta kai. Voit mennä rajapartioon Kuutamoklaanin rajalle Saarnihännän ja Punakynnen kanssa. He lähtevät pian.” Hän sanoi. Nyökkäsin pikaisesti ja lähdin etsimään noita kahta. Löysin heidät soturien pesän luota. “Sadeläikkä sanoi, että tulen mukaanne!” Ilmoitin. Saarnihäntä nyökkäsi. Istahdin alas odottamaan, että soturit olisivat valmiita lähtöön. “Noniin, mennään.” Punakynsi naukaisi. Hyppäsin ylös ja seurasin kahta soturia ulos leiristä. Aurinko lämmitti turkkiani ihanasti. Tallustelin rennosti soturien perässä. Noniin. Tavallinen aurinkohuippu, ei mitään omituista. Ajattelin tyytyväisenä. Typerä ääni oli jättänyt minut rauhaan. Lähestyimme rajaa. “Miten Kuutamoklaani kestää tuota pimeyttä?” Huudahdin nähdessäni tiheän metsän. “Siinäpä oiva kysymys, Kalliotassu.” Saarnihäntä naurahti. Yhtäkkiä se tapahtui. Taas. *Kalliotassu, älä yritä peitellä itseäsi. * Pysähdyin kuin seinään. Sydämeni hakkasi kauhusta. Soturit kääntyivät katsomaan minua. “Tuletko sinä, Kalliotassu?” Punakynsi kysyi minulta. “T-tulenhan minä.” Nau’uin. Kävelin soturien luokse. He vilkaisivat toisiaan mutta jatkoivat matkaa. *Kohtalosi on meidän tassuissamme. * Niskakarvani pörhistyivät kauhusta ja vihasta. *Jätä minut rauhaan! * Huusin mielessäni. Minun oli pakko saada olla yksin. Tarvitsin aikaa ajatella. “Hei, Punakynsi! Minulla on maha kipeä. Voisinko mennä leiriin?” Kysyin. Punakynsi katsoi minua. “Selvä. Mutta me tulemme mukaan. Voit kyllä odottaa siihen asti, että saamme rajan merkittyä. *Ei! Minun on päästävä sinne yksin! * Ajattelin. “Osaan sinne itsekin!” Tiuskaisin soturille. Punakynsi vilkaisi ystäväänsä hämmentyneenä. “Voit mennä.” Saarnihäntä naukui. Nyökkäsin ja lähdin nopeasti kohti leiriä. *Kalliotassu... Tule... * Ravistin päätäni. *Ei! EN HALUA!*

31.3.24 klo 14.35

Kalliotassu

Foxx

Kävelin niityllä. Tarvitsin rauhaa kaikista niistä kissoista, nyt kun Puroklaani ja Vuoristoklaani asui väliaikaisesti samalla reviirillä. Hypin pienten lumikasojen yli. Värähdin kylmästä, kun tassuni upposivat sulaan, kylmään lumeen. En malttanut odottaa viherlehteä. Minusta hiirenkorvan märkyys oli inhottavaa. Pysähdyin läähättäen erään nummen harjalle. Nautin tuulesta turkillani. Se tuntui ihanalta leirin ahtauden jälkeen. Tuijottelin taivasta. Sillä ei ollut pilviä. Höristin korviani. Kuulin pientä rapinaa. Käännyin. Näin mestarini, Leijonakynnen. “Mitäs sinä täällä teet?” Hän kysyi. “Halusin rauhaa kaikista niistä kissoista.” Naukaisin mestarilleni. Hän hymyili hieman hajamielisesti. “Niin niin. Mutta nyt kun kerran olet täällä, voisit saalistaa jotain palatessasi.” Mestarini jatkoi. Nyökkäsin kollille. Hän kääntyi ja lähti kävelemän pois päin. Katsoin mestarini perään, kunnes hän katosi näkyvistä. *Sama se, ehkä voin nytkin saalistaa. Eihän minulla muutakaan tekemistä ole. * Ajattelin. Nuuhkin ilmaa. Haistoin jäniksen tuoksun. Laskeuduin vaanimisasentoon ja lähdin hiipimään tuoksun suuntaan. Ruskea turkkini sulautui hyvin nummen väriin. Nyt näin jäniksen. Se oli hieman laiha, mutta siitä ei ollut haittaa. Hiivin lähemmäs. Jänis ei ollut vielä huomannut minua. Se etsi ruokaa. Keinuttelin takapäätäni ja loikkasin. Laskeuduin suoraan jäniksen taakse. Se vinkaisi ja katsoi minua mustilla silmillään. Salamannopeasti ja siististi purin sitä kaulaan ja se valahti veltoksi. *Kerrankin joku kunnon saalis. Riista käy vähiin, kun täällä asuu 3 klaania. * Ajattelin tyytyväisenä. Lähdin tassuttamaan takaisin kohti leiriä. Samassa pysähdyin. Oli lämmin, mutta tunsin kylmän tuulahduksen vieressäni. *Tiedämme salaisuutesi, Kalliotassu. * Kuulin hyytävän, suorastaan pilkallisen äänen sanovan. Katsoin ympärilleni mutten nähnyt mitään. *Tunnemme sinut läpikotaisin... * Ääni jatkoi. Lähdin juoksemaan kauhuissani. Halusin karistaa äänen päästäni. Kuulin äänen sanovan jostain kaukaa: *Et pääse meitä pakoon. Olemme aina mielessäsi.*

29.3.24 klo 18.15

Tammisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

Tammisydän kieriskeli levottomana sammalpedillään, samalla kun Ututähti nukkui levollisena viereisellä pedillä. Soturittaren ajatukset poukkoilivat ahdistuneina huolenaiheista toiseen. Puroklaani majaili kahden vihollisklaanin leirin välissä heille tuntemattomalla reviirillä. Maariista oli kaikki kaikonnut alkavaa lehtikatoa ja suurta määrää metsästäviä kissoja pakoon, ja joet alkoivat olemaan hyytävän kylmiä. Hän oli joka päivä saapunut tassut kohmeisina leiriin, mukanaan vain muutama kala, mikä riittäisi juuri ja juuri elättämään imettävät kuningattaret muutamaksi päiväksi. Ilma kylmeni koko ajan eivätkä puroklaanilaiset olleet ikinä näyttäneet niin ohutturkkisilta ennen lehtikatoa kuin nyt.
*Monta kissaa tulee kuolemaan jo ennen lehtikatoa ellemme saa pian kunnolla syödäksemme. Yhteiselo Nummiklaanin ja Vuoristoklaanin kanssa alkaa käymään liian ahtaaksi, kissat riitelevät ja tappelevat muiden klaanien jäsenten kanssa päivittäin. Mitä seuraavaksi...?* Tammisydän mietti ja katsoi iltataivaalle. Täysikuu olisi muutaman päivän päässä. Hän huokaisi ja kierähti selälleen, tarkastellen yksitellen jokaista Hopeahännän soturihenkeä. Valopallot hohtivat kirkkaina pilvettömällä taivaalla. Olisiko Hallatassu katsomassa alas juuri nyt, ja näkisikö tuo sisarensa ahdingon? Pystyisikö Tähtiklaanin jäsen auttamaan häntä jotenkin, vai joutuisiko tuokin vain seuraamaan kuinka kanjonin kissat riutuivat päivä päivältä heikommiksi? Tähtiklaanin olisi pitänyt tietää tästä ongelmasta ja varoittaa klaaneja monia vuodenaikoja aikaisemmin, ehkä silloin klaanit olisivat pystyneet tekemään yhteistyötä ja varautuneet tilanteeseen paremmin.
*Pidetäänkö edes kokoontumisia enää, kun elämme näin lähekkäin? Kuutamoklaani on ainoa klaani joka on eristyksissä tästä sekasorrosta.* Tammisydän ajatteli.
Hänen huomionsa herpaantui taivaasta, kun Ututähti havahtui hereille, hengitys pihisten. Soturitar pystyi miltei kuulemaan tuon sydämen nopean hakkauksen korvissaan. Hän kierähti vatsalleen ja kurottautui painamaan kuononsa kumppaninsa kaulaan. Päällikkö oli varmasti nähnyt painajaista, ei kai tuo muuten niin tolaltaan olisi heti herättyään.
Valkoisen naaraan hengitys kuitenkin tasaantui nopeasti ja hän kääntyi painamaan poskensa kumppaninsa poskea vasten.
"Oliko se painajainen?" Tammisydän naukaisi, kun Ututähti nousi istumaan ja alkoi setvimään takkuuntunutta turkkiaan.
"Luulisin, paha aavistus siitä ainakin jäi. Minun on kutsuttava klaani koolle niin pian kun vain on mahdollista", päällikkö naukaisi.
Soturitar tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä, hän nousi itsekin istumaan ja kumartui lähemmäs kumppaniaan. Mitä tuo oikein tarkoitti? Oliko jotakin kamalaa tapahtumassa? Oliko Tähtiklaani lähettänyt Puroklaanin johtajalle uuden enneunen?
"Mitä tarkoitat? Ei kai vaan lisää ongelmia? Puroklaani pysyy juuri ja juuri hengissä, me emme kaipaa yhtään enempää pulmia ratkottavaksi", Tammisydän naukaisi, madaltaen äänenvoimakkuuttaan etteivät lähellä uinuvat klaanitoverit vain kuulisi asioita mitkä eivät olleet vielä tarkoitettu heidän korvilleen.
Ututähti vältteli kumppaninsa katsetta ja nousi tassuilleen, hypäten sitten kaatuneen puunrungon päälle mikä oli vakiintunut uudessa leirissä paikaksi mistä päällikkö puhui klaanilleen.
Tammisydän murahti turhautuneena ja kiersi puunrungon toiselle puolelle, saaden näkyviinsä juuri yötoimille käyneen klaanin. Kissat olivat levittäytyneet nurmiselle aukealle, sillä suojaa näillä nummilla ei juurikaan ollut.
Valkoturkkinen naaras kutsui klaanin koolle ja heti, kun kissat olivat havahtuneet yöuniltaan tarpeeksi, että olivat päässeet raahautumaan johtajansa eteen, tuo alkoi puhumaan: "Lähiaikoina on tapahtunut kauheita asioita. Jotta klaanimme pysyisi vahvana mahdollisimman pitkään, pitää meidän tehdä kaikkemme että pystymme selviämään ja välttämään näitä kauheuksia."
Tammisydän kuuli kuinka puroklaanilaiset supattelivat keskenään hetkisen, muistellen kotileirinsä evakuointia ja vuodenaikojen ajan heitä riivanneita tulvia. Soturitar ei voinut itsekään olla muistelematta sitä kuinka Loistetassu oli melkein hukkunut leirin evakuoinnin aikana ja vaistomaisesti hän etsi ottopoikansa mustaa turkkia puroklaanilaisten joukosta. Tuo istui muiden oppilaiden kanssa, kumartuen juuri kuiskaamaan jotakin pesätoverinsa Jokitassun korvaan.
"Tästä lähtien pennut eivät saa poistua leiristä lainkaan. Eivät yksin, eivätkä soturin kanssa. Järjestämme lisää partioita ja kaksi yövartiota. Myöskään oppilaiden ei suositella lähtevän yksin, ainakaan pitkäksi aikaa", Ututähti lopetti. Puroklaanilaiset nyökäyttelivät päitään tyytyväisinä, vaikka Tammisydän kuuli oppilaiden seasta ärsyyntyneitä tuhahduksia. Soturitar uskoi, että hänen kumppaninsa oli unessaan nähnyt jonkin asian vaarantavan klaanin pentujen ja oppilaiden turvallisuutta. Hänen mielestään oli hyvä tehdä varatoimia klaanin nuorempien jäsenten suojelemiseksi, vaikka se tapahtuikin unen pohjalta. He olisivat kuitenkin Puroklaanin tulevaisuus, jos sillä sellainen tulisi vielä olemaan.
"Timalipentu! Lampipentu! Missä Viiksipentu on?" Tammisydän kuuli Hunajavirran huutavan väliaikaisen leirin toiselta puoellta, missä pentutarha sijaitsi. Leiriaukiolle tuli äkkiä täysin hiljaista ja soturitar tunsi sykkeensä kiihtyvän. Puroklaanilaiset siirtyivät nopeasti pentutarhalle kuningattaren luo, joka hätäisesti etsi vanhinta pentuaan. Kissat olivat nopeasti todenneet ettei kollipentu ollut pentutarhassa, minkä jälkeen kissat levittäytyivät etsimään kadonnutta pentua väliaikaisesta leiristä. Piilopaikkoja ei avoimilla nummilla kamalasti ollut, joten etsinnät päättyivät lyhyeen tässäkin tapauksessa. Paniikki alkoi hiljalleen levitä muihinkin klaanin jäseniin.
"Lampipentu! Pajupentu! Heti pentutarhaan siitä!" Punalehti huusi omille pennuilleen. Tuo heilautti häntäänsä luokseen tassutteleville pennuille, jotka katsoivat emoaan kauhuissaan. Tammisydän näki kuinka kuningatar nuolaisi molempia pienokaisiaan, mutta ei ehtinyt sanomaan mitään lohduttavaa, koska Hiiriturkki joka oli hypännyt Ututähden luokse puunrungolle alkoi puhumaan juuri silloin: "Minä, Varjoturkki ja Monnitassu lähdemme ensimmäiseen etsintäpartioon. Toinen etsintäpartio voisi lähteä kuuhuipun aikaan, ottaisitko Kanijalka sen johdatettavaksi, ota mukaasi Puronlaulu ja Loistetassu!"
Varapäällikkö lähti partioon ottamiensa kissojen kanssa yöhön, samalla kun muut puroklaanilaiset jatkoivat Viiksipennun etsintää leirin lähiympäristöstä tai olivat lohduttamassa Hunajavirtaa, Kanijalkaa ja Timalipentua.
Tammisydän katseli huolestuneena leirin menoa ja kääntyi Ututähden puoleen, kun tuo pudottautui puunrungolta hänen viereensä. Kahden naaraan katseet kohtasivat ja soturitar näki saman määrän huolta kumppaninsa silmissä, kuin omissaan.
"Sinun unesi taisi käydä juuri toteen, eikö vain?"
Päällikkö luimi korviaan ja painoi päänsä Tammisydämen lapaa vasten.
"Niin taisi käydä."

28.2.24 klo 9.42

Sorapentu, Kuutamoklaani

Usva

//Kokeilen kirjoittaa minä-muodolla, en tiedä millainen tästä tulee, kun yleensä kirjoitan hän-muodossa.

“Emo, voidaanko me mennä ulos? On niin tylsää,” valitan, ja ryhdyn taapertamaan ympäri pesää vielä hieman huterilla jaloillani.
“Ette voi, olette vielä liian pieniä,” emo vastaa, ja yrittää nukkua.
“Miten niin? Hilleripentukin pääsi ulos ja hän on vain vähän vanhempi! Näin kun hän meni vähän aika sitten. Ja minä muutenkin suojelisin Kirkaspentua, ettei hänelle tapahdu mitään,” kiistän.
“En minä tarvitse suojelua,” Kirkaspentu kivahtaa, samaan aikaan kun Syreenikukka herää ja kysyy: “Ai menikö Hilleripentu ulos?” Hän on hetkessä jaloillaan ja lähtee pesästä.
*Voi ei, livahtiko Hilleripentu luvatta ulos? Nyt minä paljastin hänet,* ajattelen hätääntyneenä. Jatkan pesän ympäri kävelyä, haluan olla vahva, vaikka olen vasta pieni. Mutta jatkuva kävelyni taitaa olla aika levotonta ja ärsyttävää, koska Mehiläispennun emo Linnunsiipi sanoo pennulleen: “Mehiläispentu, mitä jos opettaisit sammalpallon pelaamisen Kirkaspennulle ja Sorapennulle?”
Pysähdyn. Sammalpallo? Olin kuullut siitä, kuulemma se oli hyvin hauskaa. “Joo, opeta!” pyydän.
“Hyvä on,” isompi pentu sanoo, ja me menemme pesän nurkkaan. Mehiläispentu ottaa sammalta ja tekee siitä pallon. “Tämän leikin tarkoitus on, että pitää tämän pallon itsellään ja toinen yrittää ottaa sen,” hän kertoo. “Eli hyvin yksinkertaista.”
“Okei,” sanon, ja keskityn, sillä haluan napata pallon ennen Kirkaspentua.
Mehiläispentu heittää pallon ilmaan. Hihkuen pompin sen perään, mutta Kirkaspentu on yllättävän nopea ja nappaa pallon nenäni edestä. “Hei!” kiljaisen, ja jahtaan sisartani ympäri pesää. Minä saan kuin saankin sammalpallon, ja potkin sitä tassuillani eteenpäin. Yritän lisätä vauhtia, koska sisareni on taas saavuttamassa minua, mutta näin pitkään juokseminen alkaa uuvuttaa. Minun pitäisi olla vahvempi, mutta en vain pysty. Kirkaspentu ottaa pallon ja naukaisee: “Hahaa, minä taisin voittaa!” Hän katsoo Mehiläispentuun kysyvästi.
“Niin kai,” Mehiläispentu vastaa, mutta kuulen hänen mutisevan jotain että nuo pennut eivät edes jaksa pelata. Melkein sanon, että kyllähän me jaksoimme, mutta jätän sen sanomatta. Sen sijaan päätän, että aion tästä lähtien joka päivä harjoitella tullakseni vahvemmaksi. Ehkä jonakin päivänä olen Kuutamoklaanin vahvin soturi. Nyt kuitenkin päätän levätä, sillä sammalpallon pelaaminen väsytti. Käyn makuulle nukkuvan emoni viereen, ja siskoni tulee kylkeeni.

Havahdun siihen että vihainen Syreenikukka kantaa Hilleripentua pesään. *Eikä! Tämä on minun vikani että Syreenikukka on noin vihainen!* ajattelen, ja katselen kun Syreenikukka laskee Hilleripennun alas, ja alkaa läksyttää tuota: “Et olisi saanut tuolla tavalla lähteä! Nyt minä käyn hakemassa Varistähden ja kerron mitä on tapahtunut! Pysy täällä!”
“Halusin vain ulkoilla!” vinkuu Hilleripentu.
Päätän, että minun on paras olla sanomatta mitään, joutuisin itse vain vaikeuksiin. En kuitenkaan saa enää levättyä, koska haluan tietää, mitä Hilleripennulle käy.

25.2.24 klo 11.18

Salamasydän - Luuklaani

Tuiskuviiksi

Oli yö, ja Salamasydän makasi soturien pesässä. Sammal hänen allaan tuntui kivikovalta, eikä kolli kerrassaan pystynyt nukkua. Hetken levottoman kääntyilyn jälkeen Salamasydän nousi ylös, ja ravisti pienet sammalhippuset pois turkistaan. Kolli hiipi nukkuvien sotureiden keskellä, valiten askelensa tarkasti – kukaan Luuklaanin sotureista ei olisi iloinen jos hänen häntänsä päälle astuttaisiin. Vaaleanruskea kissa hätkähti, kun joku kissoista mumisi jotain. Sitten hän kuitenkin jatkoi matkaansa päästäkseen leirin suuaukolle. Kävely virkistäisi. Kolli voisi myös saalistaa matkalla.

Ulkona tuuli tuiversi, ja Salamasydän oli vähällä kaatua. Maakin oli liukas tulvan takia.
*Olisi kannattanut pysyä leirissä... Olisi säästynyt vaivalta.*, soturi ajatteli ärtyneenä. Hän kuitenkin jatkoi matkaansa, ja päätti suunnata polulle joka johti rotkon pohjalle.
*Se oli kuullemma murentunut... Noh, kai sinne jotenkin pääsee.*

Salamasydän tassutteli rotkon reunalla.
*Tässä se polku oli... OLI...*
Nyt tie oli selvästi luhistunut. Lähellä romahduskohtaa oli tassunjälkiä.
“Joku on pudonnut.”, kolli totesi ääneen.
“Ja joku putoaa!”, tuntematon kissa hihkaisi samalla kun työnsi Salamasydämen rotkoon. Vaaleanruskea kolli ei ehtinyt ajatella mitään ilmassa. Hän kuitenkin kääntyi katsomaan ylös.
*Ei ketään... Kuvittelinko vain?”

//Aika lyhyt, joo. Ja olin jotenki unohtanu miten lähetän tarinoita nii toivottavasti meni oikein:D. Mulla ei sit oo mitään hajua mitä tapahtu, kirjotin vaa

24.2.24 klo 7.15

Taistotassu luuklaani

Varjo

Tassuttelin reviirillä. Etsin pietaryrttiä. Viheryskä oli melko vakava yskä, ja pietaryrtti voisi estää sen aioin antaa sitä ainakin pennuille ja kuningattarille. Päätin etsiä myös kaislaa, sillä jos nummiklaani tulisi taas etsimään tähtitassua, ja syttyisi taistelu, kaisla olisi todellakin tarpeen. Näin pienen, limaisen kasan pietaryrttiä. Haistelin sitä. *Vai on puroklaani tunkeutunut reviirillemme. Pitää ilmoittaa päällikölle.* Murisin päässäni. Tassuttelin kohti päällikön pesää. "Kuolontähti!" Huusin. Vastausta ei kuulunut. Haistoin vain nummiklaanin. Oliko... Oliko kuolontähti napattu vangiksi! Säikähdib mielessäni.
*Ei, ei se ole mahdollista.* Lohduttelin mielessäni. *Ei, on se!* Purslahdin heti itkuun. Kissa nimeltään kirkasloiste kääntyi puoleeni. "Mitä ihmettä?" Hän kysyi.
*Parantajaoppilaan... Itkevän...* Tunnistin hänen ajatuksiansa. "Hei...." kuiskasin.
"No... Hei." Kirkasloiste henkäisi.
*Mitä ihmettä?* Luin naaraan ajatuksia

//Kirkasloisteeeee jatkoo

3.2.24 klo 10.56

Leijonakynsi ~ Nummiklaani

Jezkebel

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä Seinämäkiven alle klaanikokoukseen!"
Liekkitähden ilmoille huudettu klaanikutsu sai päivittäisissä askareissaan puuhaavat nummiklaanilaiset keskeyttämään ne ja valumaan leiriaukiolle kuuntelemaan päällikkönsä sanaa. Leijonakynsi nosti katseensa paksun rintaturkkinsa pesemisestä ja nousi jupisten tassuilleen, löntystellen sitten muiden klaanitovereidensa seuraan. Hän katseli ympärilleen ja tunsi pientä ylpeyttä erottuessaan niin selkeästi stereotyyppisestä nummiklaanilaisesta. Hänellä ei ollut hoikkaa rakennetta tai pitkiä jalkoja vaan päinvastoin, lihakset pullistelivat paksun turkin alta ja hän oli yksi suurimmista klaanin kissoista. Soturilta vaadittaisiin yksi lyönti iskemään vastustaja kanveesiin, kun muut kissat hänen ympärillään joutuivat turvautumaan monimutkaisiin hyökkäysstrategioihin ja vastustajan huiputtamiseen. Kolli olisi totisesti arvokkain tekijä klaanilleen, kunpa muutkin vain pystyisivät näkemään sen.
"On tullut aika nimittää uusi soturioppilas joukkoomme. Sulkapentu, astuisitko edemmäs?" Liekkitähti kysyi ja Leijonakynsikin havahtui seuraamaan uuden oppilaan nimitysseremoniaa. Hän uskoi, että päällikkö ei enää tämän lehtisateen aikana nimittäisi hänestä mestaria yhdellekään uudelle oppilaalle, mikä oli sinänsä hyvä asia. Kaikki pentutarhan pennut olivat sillä hetkellä naaraita, eikä soturi suostuisi kouluttamaan sellaiselle kissalle soturin oppeja ja tapoja, jos tuon oikea tehtävä olisi viettää suurin osa soturinurastaan pentutarhassa. Hän ei pääsisi näkemään työnsä tulosta ja ylpeilemään sillä, eikä kollia huvittanut tehdä työtä, joka valuisi vain hukkaan. Sulkapennulle oli siis varmasti joku toinen kissa valittuna mestarin työhön.
"Sulkapentu, olet saavuttanut kuuden kuun iän ja on sinun aikasi ryhtyä soturioppilaan koulutukseen. Tästä päivästä siihen päivään saakka kunnes ansaitset soturinimesi, tunnetaan sinut Sulkatassuna. Mestariksesi olen valinnut Viiksihännän."
Leijonakynsi oli arvannut oikein. Hän seurasi katseellaan, kuinka mustaturkkinen soturitar käveli tuoreen oppilaan viereen ja hymyili tuolle lempeästi. Oppilaan silmät säihkyivät innosta.
"Viiksihäntä, olet valmis saamaan ensimmäisen oppilaasi. Olet saanut hyvän koulutuksen omalta mestariltasi ja oletan sinun siirtävän kaiken tietosi ja taitosi tälle oppilaalle."
Viiksihäntä nyökkäsi ja kosketti kuonollaan Sulkatassun kuonoa, samalla kun koko muu klaani hurrasi uuden oppilaan nimeä.

3.2.24 klo 4.34

Kirkasloiste Luuklaani

Dark

Myrskytuuli kääntyi kirkasloisteen suuntaan. Hänen silmänsä olivat viiruina. "Miksi halusit minut takaisin tänne?" Myrskytuuli kysyi. Kirkasloiste katsoi tassuihinsa. "Vain koska olet veljeni" Hän maukaisi. Myrskytuuli nyökkäsi. Kirkasloiste näytti tietä hyvään paikkaan missä Myrskytuuli voisi levätä. "Minä vien saaliit leiriin. Odota tässä" Kirkasloiste maukaisi. Myrskytuuli katsoi kun kirkasloiste hävisi leirin sisäänpääsy tunneliin. Hän oli silti luuklaanin reviirillä. Myrskytuuli näki hiiren joka meni hänen ohitseen mutta tiesi ettei saisi saalistaa sitä. Kirkasloiste palasi. "Päälikkö haluaa vain repiä sinut riekaleiksi jos et kerro kunnon selitystä" Kirkasloiste tuhahti. Myrskytuulen silmät levisivät jännityksestä. Hän ei ollut ikinä näin vaarallisessa tilanteessa. Paitsi jos hän pakenisi nyt. "Emomme on siellä. Hän tietää tulostasi" Kirkasloiste maukaisi. Myrskytuuli hymyili hieman kun kuuli että hänen emonsa odottaisi häntä. Ja hänen isänsä! Se olisi mahtavaa. Kuin isä ja poika. He menivät leirin sisälle ja sisäänkäynnillä heitä odotti valkoisen,mustan ja oranssin kirjava naaras. Hän oli hieman vanha. "Oletko...oletko sinä myrskypentu?" Naaras maukaisi hiljaa. Myrskytuuli nyökkäsi. Hänen emonsa oli niin iloinen nähdessään oman pentunsa joka katosi kauan aikaa sitten. "Missä isä on?" Myrskytuuli kysyi. Naaraan ilme muuttui synkäksi ja surulliseksi. Kirkasloiste saapui myrskytuulen viereen "Isä kuoli,Myrskytuuli" Kirkasloiste maukaisi surullisesti. Heidän emonsa nyökkäsi. "Niin. Hän kuoli pian sen jälkeen kun katosit. Hän lähti etsimään sinua mutta sitten ketut tappoivat hänet matkalla" emo maukaisi surullisena. Hän kumminkin katsoi pentujansa. "Te kaksi olette kumminkin siinä. Nopsatöyhtö ja Etsijäsydän ovat teidän veljiänne." Emo maukaisi.

28.1.24 klo 15.58

Lumisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

Lumisydän oli kävelemässä yksin nummilla. Hän oli ajatellut käyvänsä katsomassa josko Nummiklaanin reviirin läpi virtaavasta joesta saisi napattua muutaman kalan, mutta metsätysonni oli ollut suorastaan surkea ja soturi oli saanut saaliiksi vain yhden säälittävän ahvenen.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä aukiolle klaanikokoukseen!" Ututähden huutelu kantautui kollin korviin aavalla nummella ja hän joutui kiristämään tahtiaan, että ehtisi Puroklaanin väliaikaiseen leiriin ennen klaanikokouksen alkamista. Miksiköhän päällikkö oli päättänyt kutsua klaanin koolle? Jaloaamun soturinimityksen jälkeen Lumisydän ei ollut lainkaan pereillä oppilaiden koulutusten tilanteesta, hän lähinnä kuuli vain Aamutäplältä tai Liekkisateelta Mesitassun ja Ukkostassun hitaasta, mutta varmasta oppimisesta soturioppilaiden polulla. Kaksikko oli kuitenkin vielä vasta koulutuksensa alkupuolella, joten heidän nimitystilaisuutensa ei kokouksen aiheena ainakaan voinut olla. Sitten soturin mieleen välkähti parin illan takainen ruokailuhetki emonsa Sädetaivaan kanssa.
"Hyvät Puroklaanin kissat, on tullut aika nimittää uusi soturi joukkoomme", Ututähti ulvaisi, kun Lumisydän viimein saapui väliaikaiseen leiriin. Koko klaani oli kerääntynyt aukiolle ja kolli toivoi näyttävänsä mahdollisimman huomaamattomalta, kun kävi pudottamassa ahvenen piskuiseen tuoresaaliskasaan. Sitten hän jäi yleisön takaosaan kuuntelemaan loppua seremoniaa. Sädetaivas oli todella kertonut, että oli ajatellut pitävänsä oppilaansa Valkotassun soturiarvioinnin aivan lähipäivinä, joten voisiko kyseessä nyt olla kyseisen kissan soturinimitys? Harmaalaikkuinen kissa kurotteli kaulaansa nähdäkseen paremmin kissajoukon päiden yli, mutta ei saanut kunnolla selvää kuka yleisön edessä istui. Tilannetta ei kuitenkaan tarvinnut kauaa arvailla.
"Valkotassu, astuisitko eteenpäin?" Ututähti pyysi ja Lumisydämen arvaus osui oikeaan. Valkotassu oli läpäissyt soturiarvioinnin ja olisi tämän illan jälkeen yksi Puroklaanin sotureista. Päällikön silmät siristyivät, "Pyydän soturi esi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Valkotassu, lupaatko noudattaa soturilakia ja suojella tätä klaania jopa henkesi uhalla?"
"Lupaan!" Oppilas vastasi ja nosti kuononsa ylpeänä pystyyn. Harmaalaikkuinen soturi ei voinut olla hymyilemättä naaraan itsevarmalle käytökselle.
Ututähti jatkoi nimitysseremoniaa sen tavalliseen tapaan. Hän antoi naaraalle soturin arvon ja tuon uuden soturinimen, Valkoleijona. Valkoleijonaa kunnioitettiin hänen uskostaan Tähtiklaaniin ja Lumisydän yhtyi muiden klaanitovereidensa rinnalla hurraamaan soturin uutta nimeä, kun päällikkö kävi koskettamassa tuon otsaa kuonollaan.
"Valkoleijona! Valkoleijona! Valkoleijona!"