​

Seittitassu ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Seittitassu käveli yksinään nummilla, tuntien ainaista hermostusta kun ympärillä oli niinkin avointa maastoa ja vain paikoittain korkeaa heinikkoa. Hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi ja tuntui säpsähtävän pienintäkin ääntä tai hellintä tuulen puuhkausta. Vuoristoklaani oli Neljän virran tammen kokoontumisen jälkeen menneet Liekkitähden luvalla Nummiklaanin reviirille, mutta Puroklaanin kylkeen asettumisen sijaan olivat pystyttäneet väliaikaisen leirin aivan rajan tuntumaan. Aaltotähti oli näin vannottanut etteivät vuoristoklaanilaiset tulisi olemaan yhtä paljoa nummiklaanilaisten tiellä kuin puroklaanilaiset, jotka olivat oman leirinsä pystyttäneet aivan Nummiklaanin maanalaisen leirin viereen. Sen jälkeen päällikkö oli sanonut ettei kukaan klaanin jäsen saisi lähteä ulos leiristä ellei kyseessä ollut metsätyspartio, joten oppilas oli tietenkin salaa liikkeellä.
*Typerä tulva ja typerä Aaltotähti!* hän kiroili mielessään ja kohotti katseensa Neljän virran tammen takana kohoavaan kotivuoristoonsa. Kolli ei sitä ääneen myöntäisi, mutta hän ikävöi kalliopolkuja tassujensa alla ja viileitä vuoristoseinämiä, hän kaipasi kotiin. Seittitassu kaipasi oppilaiden pesää ja tuttua vuoristotunnelia, joka kuljetti päivittäin partioita sisään ja ulos leiristä. Hän kaipasi kiipeämistä ja auringon liikkumisen katselemista vuoristokielekkeeltä, kunnes valopallo palasi takaisin pesäänsä ja värjäsi vuoriston syreenin eri väreihin. Täällä nummilla ei olo tuntunut miltään muulta kuin jokahetkiseltä varuillaan olemiselta, joka alkoi olla uuvuttavaa. Eikö nummiklaanilaisilla ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, kun he vapaaehtoisesti asuivat näin aavalla, suojattomalla paikalla?
*Älä ole pelkuri Seittitassu! Kerää itsesi!* oppilas sätti itseään ja vetäisi keuhkonsa täyteen alkavan lehtisateen viileää ilmaa. Hänen sieraimissaan kutitteli myyrän tuoksu, sekä hailakka jäniksen vivahde. Vesi herahti kollin kielelle ja hän alkoi etsimään jälkiä riistasta, mikä osoittautui luultuapaljon vaikeammaksi tehtäväklsi. Nummilla metsästys vaatisi taatusti aivan uudenlaisen metsästystaktiikan ja paljon enemmän varovaisuutta, mutta Seittitassu oli valmis haasteeseen. Hän halusi olla ensimmäinen joka nappaisi heidän leirilleen riistaa nummilta!

​

Kalmapentu, Luuklaani

Raven

Heräsin pentujen pesästä ja katselin ympärilleni. Muut pennut vielä nukkuivat, itse en pystynyt koska olin niin nälkäinen. En muistanut milloin olin viimeksi saanut kunnolla syötyä, koska vaikka ruokaa olisikin ollut niin ehdin hädintuskin ottaa siitä palastakaan, kun joku jo nappasi herkkupalan silmieni edestä. Olisin toivonut olevani parempi pitämään puoliani, mutta olin niin pieni, heiveröinen ja voimaton ettei siitä olisi tullut mitään. Ainoastaan Rottapentu oli klaanissamme minua laihempi ja säälittävämpi, siitä tuli minulle vähän parempi mieli mutta ei paljoa - ei ollut suurikaan saavutus olla paremmassa kunnossa kuin Rottapentu. Huokaisin syvään ja yritin saada uudelleen unenpäästä kiinni, mutta maha murisi vaativasti. *Mistä minä saisin ruokaa tähän aikaan, varmasti koko klaani nukkui vielä?*

Lähdin varovasti hipsimään ulos pesästä, vaikka tiesin sen olevan riskialtista enkä olisi oikeasti saanut tehdä niin. Katsoin vaistomaisesti ympärilleni, näkyisikö vanhempiani jossain. Ei ollut kovin suuri yllätys, ettei näkynyt, heitä ei ollut näkynyt pitkään aikaan ja olin alkanut epäillä, olivatko he viimein lopullisesti hylänneet minut. Ennen lähtöään he eivät olleet sanoneet mitään, he olivat vain kadonneet. Olivatko he edes elossa enää, vai vaan vaihtaneet klaania? Luuklaanissa en uskonut heidän enää olevan, olisin kai nähnyt heidät muuten edes jossain vaikka eivät minun luonani olleetkaan.
"Mihin luulet olevasi menossa?" kuulin takaani tiukan äänen. Rujon näköinen kissa tuijotti minua pistävästi.
"Öö... M-minulla on vain nälkä", sanoin hiljaa ja tuijottelin maahan.
"Haetaan sinulle jotain, oletkin niin laihan näköinen että tarvitset lihaa luidesi ympärille", isokokoinen, voimakkaan näköinen kissa sanoi lempeämmin. "Missä muuten vanhempasi ovat?"
Mietin hetken aikaa, mitä vastaisin, mutta eihän minulla ollut kuin yksi vastausvaihtoehto.
"En tiedä", sanoin hieman vaivaantuneena. Jokin siinä hävetti, että en tiennyt missä omat vanhempani olivat, vaikka eihän se minun vikani ollut.
"Hmm, omituista. No, pysy sinä täällä sillä aikaa kun haen sinulle jotain syötävää, ulkona on ihan liian vaarallista pienelle pennulle", mystinen kissa sanoi. "Olen muuten Turmasielu, mikäs sinun nimesi on?"
Vastasin, ja iso kissa hymyili minulle lohduttavasti ennen kuin luikahti jonnekin vuoriston syövereihin etsimään minulle ruokaa. Jokin tuon mukavan kissan olemuksessa sanoi minulle, että kannatti totella ja jäädä pesään, vaikka tavallaan olisinkin halunnut mennä mukaan metsästysretkelle. Minulla oli tylsää pesässä jossa kaikki muut vielä nukkuivat, mutta Turmasielun tiukka katse oli syöpynyt mieleeni - en halunnut uhmata sitä, ja tiesinhän itsekin, että tällaisella ruipelolla olemuksellani päätyisin varmasti itse jonkun petoeläimen ruuaksi.

​

Purotassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

"Antaisitko minulle muutaman unikonsiemenen? Ihan vain varmuuden vuoksi, jos joku pesästämme ei saakkaan nukutuksi yön aikana ja joutuisi menemään sitten samoilla silmillä partioihin ja harjoituksiin", Purotassu kehräsi edessään hyvin tympeän näköisenä seisovalle Tähtitassulle. Hän ei näyttänyt sulavan ollenkaan oppilaan hempeälle tavalle puhua, parantajaoppilas oikeastaan näytti jopa siltä että joutui koko itsehillinnällään estämään itseään lyömästä kollia korville. Naaras kuitenkin kääntyi vilkaisemaan mestariaan Yötuulta, joka nyökkäsi hyvin pienin elein. Punaviirullinen kissa nyökkäsi takaisin ja käveli hakemaan yrttivarastosta unikonsiemeniä, tuoden raidalliselle kissalle sitten muutaman. Purotassu nappasi lehtikääröön pakatut siemenet suuhunsa ja käveli sitten ulos leiriaukiolle. Saarnihäntä ja Solinatassu tulivat juuri silloin sisään.
"Solinatassu!" oppilas naukui ja säntäsi sisarensa luo. Oli Tähtiklaanin suoma ihme, että unikonsiemenet lehtikäärön sisällä selvisivät niin pomppuisesta kyydistä. Naaras hymyili varovaisesti veljelleen ja sitten mestarilleen, pyytäen tuolta äänettömästi lupaa poistua viettämään vapaa-aikaa isoveljensä kanssa. Saarnihäntä nyökkäsi ja punaturkkinen kissa kumarsi kohteliaasti kiitokset tuolle. Purotassun pyöräytellessä silmiään vihersilmän yritykselle päästä kokeneen soturin suosioon, mutta kosketti sitten hymyillen Solinatassun poskea omallaan.
"Mitä sinä oikein kanniskelet mukanasi?" naarasoppilas naukaisi hämmentyneenä nähtyään lehtikäärön veljensä suussa. Oppilas laski kantamuksensa ja raotti kääröä, jotta sisko näkisi pienet unikonsiemenet sen sisällä.
"Kävin pyytämässä meille varastoon vähän unikosiemeniä, kun Yötuuli ja Tähtitassu lähtevät tänä yönä parantajien kokootumiseen. Ei sitä ikinä tiedä, jos joku oppilaista ei saakkaan unta", Purotassu vastasi ja hymyili ylpeän näköisenä. Solinatassu kohotti toista kulmaansa ja katsoi kollia pitkään suoraan silmiin, mutta sanoi sitten; "Jos ajattelit jaella huumaavia yrttejä koko oppilaiden pesälle niin olisit nyt pyytänyt hieman kissanminttuakin mukaan."
Kollioppilaan silmät suurenivat ja hän tuhahti muka loukkaantuneena. Eivät yrtit olleet huvikäyttöön, vaan vain varatoimenpide. Ihan oikeasti!

​

Sinitassu ~ Kuutamoklaani

Jezkebel

Sinitassu käveli karhunvatukkapensaiden ympäröimään Kuutamoklaanin väliaikaiseen leiriin. Aurinko paistoi lehtipuiden latvojen välistä ja se sai hänen turkkinsa kiiltelemään auringossa. Aamun metsätyspartio oli juuri palannut ja leiri oli heräämässä uuteen, alkavaan päivään. Oppilas tutki katseellaan leiriä ja näki Salamatassun tuijottavan häntä. Naaras sähähti kollille mielessään.
"Miten sinä kehtasit?" hän kuiskasi itselleen ja käänsi katseensa tuoresaaliskasan suuntaan. Ruskeamerkkinen kissa ajatteli, että ottaisi itselleen eiliseltä syömättä jääneen harakan ja rupeaisi aamupalalle leiriaukion laidalle, saadakseen mielestään typerän kollioppilaan. Tuo oli edellisiltana ilkkunut ja herjannut oppilaiden pesän nuorempia asukkeja, varsinkin Sinitassua hänen verensä takia.
Sinitassu oli juuri tassutellut kasalle, kun äänet leirin suuaukolta tavoittivat hänet ja muut leiriaukiolla olevat. Katseet kääntyivät vastaanottamaan aamun rajapartion, jonka kärjessä ylväästi, häntä pystyssä leiriin asteli Oksakatse. Soturin katse oli jykevä ja määrätietoinen, ja tuon katse lukittautui heti leiriaukean toisella laidalla istuvaan Nummipyörteeseen.
"Nummipyörre! Haeppa Varistähti tänne, meillä olisi hänelle yllätys mukanamme."
Sinitassun katse lipui ensin Oksakatseesta leiriaukion toisella puolella olevaan varapäällikköön ja tuon noustessa, ja lähtiessä kohti päällikön väliaikaista pesää, siirtyi oppilaan katse takaisin aamupartioon. Nyt leiriaukiolle oli kunnolla saapunut Villituuli ja Salamaviilto. sekä heidän välissään kulkeva neljäs kissa. Aukiolla kissat henkäilivät yllätyksestä, kun siniharmaa naaras kohotti katseensa kahden vartijansa välistä.
"Tihkutäplä...", oppilas sanoi hiljaa tunnistaessaan klaanista erakon mukaan karanneen klaanitoverinsa.
Villituuli murahti uhkaavasti Tihkutäplälle, kun tuo katsoi vuorollaan ympärilleen kerääntyviä kissoja katseella joka oli samaan aikaan itsevarma, mutta myös anova. Naaras joutui painamaan katseensa takaisin tassuihinsa ja osoittamaan olevansa altavastaajan asemassa.
Sinitassun sydäntä raastoi nähdä hänet pentuaikoina pelastanut soturi heidän molempien klaanitovereiden pilkattavana ja halveksuttavana. Hän halusi rynnätä tuon luo ja vastaanottaa poissaollut klaanitoveri tervetulleeksi kotiin lämpimällä halauksella. Naaras kuitenkin tiesi, että saisi kuulla kunniansa siitä, jos edes yritti osoittaa pienintäkään ystävällisyyttä kissalle, joka oli muiden sanoja lainaten; 'hylännyt Kuutamoklaanin'.
"Väistykää tieltäni!"
Varistähden ärtynyt sähinä kantautui partion ympärille kerääntyneen yleisön takaa, säikäyttäen Sinitassun samalla. Kuinka päällikön ääni kantautuikin noin voimakkaana aina, kun hän suunsa avasi? Muiden klaanitovereiden tehdessä johtajalle tilaa leiriaukiolle, joutui oppilas myös väistymään syrjempään ja menetti suoran näköyhteyden partioon ja Tihkutäplään. Hän joutui kurottelemaan kaulaansa tai kurkkimaan edessään olevien kissojen tassujen välistä aukion tapahtumia.
Tihkutäplä oli nostanut katseena tassuistaan ja kohtasinyt rohkeasti savunharmaan kollin katseen, joka vuorostaan tuijotti jääpiikkejä soturia kohti.
Sinitassu nielaisi ahdistuneena, kuinka rohkea naaras olikaan, kun vastaanotti niinkin kylmäävän katseen niin urhean näköisenä?
"Katsohan Varistähti kenet löysimme reviiriltämme."
Oksakatseen ääni oli ivaa tihkuva, kun hän hännällään viittoi Tihkutäplän suuntaan, esitellen soturia kun vastapyydettyä riistaa. Oppilaan korvat luimenivat inhosta, mutta ei vain kollia kohtaan. Miksei kukaan muu kuutamoklaanilaisista ollut estämässä tätä pilkantekoa, sanomassa vastaan tarpeettomille herjauksille? Olivatko kaikki muka sitä mieltä, että siniharmaa naaras ansaitsi tämän?
Varistähden katse vain kylmeni entisestään, kun hän otti hitaita askelia lähemmäs vankia, kumartuen tuon tasolle ja pysähdyttyä vasta silloin kun oli vain viiksenmittojen päässä tuon kasvoista. Koko leiriaukea tuntui pidättävän hengitystään, odottaen jännittyneenä mitä päällikkö seuraavaksi tekisi.

//Tihku? Pahoittelut odotuksesta ja tarinan lyhyydestä, loppu ideat kesken...

​

Sorapentu, Kuutamoklaani

Usva

//Aluksi vähän emon näkökulmasta
Emo katseli pentujaan hellästi, kun ne nukkuivat rauhallisesti hänen kylkensä vieressä. Ne olivat noin kymmenen päivän ikäisiä, ja ne kohta ehkä jo avaisivat silmänsä. Mutta emo ei ollut keksinyt nimiä heille vielä. “Syreenikukka, ajattelin nimetä nämä pennut. Mitkä nimet sopisivat heille?” hän kysyi toisen kuningattaren mielipidettä, jolla oli yksi pentu, joka oli jo hieman isompi. Syreenikukka mietti hetken, ja sanoi sitten: “Tuolla kollilla on pilkut ihan kuin hiekkaa tai soraa. Olisiko Sorapentu hyvä nimi?”
“Kyllä, todella hyvä nimi,” pienten pentujen emo sanoi kehräten. “Tuo toinen, se on vaaleampi, se voisi olla Kirkaspentu.”
“Kirkaspentu ja Sorapentu. Hyvät nimet,” sanoi Syreenikukka.
Siinä samassa toinen pennuista heräsi. Oliko se tajunnut, että se nimettiin?

//Sorapennun näkökulmaan nyt
Pieni pentu heräsi unestaan vinkaisten, kuullen ääniä ympäriltään. Toinen oli hänen emonsa, mutta toinen oli joku muu. Pentu lähti taapertamaan ääntä kohti, se oli hyvin utelias. Yhtäkkiä pehmeä alusta hänen pienten jalkojensa alla katosi, ja pentu putosi kylmälle ja aika kovalle alustalle. Mihin hän oli joutunut? Pentu vinkaisi kaksi kertaa lujaa, ja sitten jo vahvat hampaat nostivat hänet takaisin pehmeälle. Se oli emo, pentu tajusi. Emo nuolaisi pentua, ja sitten pentu kuuli emon äänen, mutta hänen oli vaikea kuulla kaikkea: “Pitäisikö…pentu……tarkistaa…parantaja?
Toinen ääni vastasi:“Eipä kai. Niin pie…..pudotus.”
Yhtä äkkiä kun pentu oli pudonnut pediltä, hän halusi tietää kuka puhui. Miltä ne näytti? Ja pentu avasi silmänsä, ja kirkkaus valtasi kaiken. Pennun teki mieli sulkea silmät uudestaan, kun kaikki oli niin kirkasta, mutta sumeaa. Kaikki oli kuitenkin niin kauhean isoa. Pentu ei ollut tiennyt että maailma oli näin iso. Emon ääni hänen yläpuolellaan henkäisi: “Katso! Sorapentu avasi silmänsä!”
Sorapentu? Sekö oli hänen nimensä?

//Tuli aika lyhyt tästä, mutta en oikeen tiedä miten kirjottaa ihan pienen pennun näkökulmaa

​

Hilleripentu - Kuutamoklaani

Maria:)

“Haluan jo ulos!” sanoin isoon ääneen ja emoni Syreenikukka mulkaisi minua varoittavasti.
Oli vasta aikainen aamu ja ensimmäinen partio oli juuri lähtenyt. Pesätoverimme Mehiläispentu ja Linnunsiipi nukkuivat vielä. Mutta minua ei väsyttänyt. Tänään näkisin nimittäin leirin ensi kertaa. Pääsisin ulos!
“Vien sinut käymään pesälläni”, isäni Varistähti oli luvannut.
Hän oli klaanipäällikkö ja minusta tulisi samanlainen isona. Tiesin sen jo, vaikka emon mukaan olin vasta pikkuinen rääpäle, enkä voinut vielä tietää mitä halusin. Mutta isä oli kyllä käynyt useasti tapaamassa minua pentutarhassa, ison kuusen juuristossa. Hänen pesänsä oli kivenkolossa, mutta koska en ollut vielä nähnyt kiveä, en oikein tiennyt mitä se sellainen oli. Mutta joka tapauksessa, isä oli mahtava. Hän sanoi myös, että vaatisi minulta paljon, olinhan päällikön pentu. Varistähti ei haluaisi hävetä omaa pentuaan. Emo taas sanoi, ettei sietäisi temppuilua. Hän ei käsittänyt sitä, miten siistiä kaikki oli ja miten niin ei olisi hauskaa vetää Linnunsiipeä hännästä, kun hän nukkui?
“Oikeasti emo, voisimmeko jo mennä? Aina sinä vain haluat nukkua pitkään, olet aivan tylsä”, marisin emolle, joka huitaisi minua kevyesti korville ja vastasi:
“Et puhu noin. Menemme sitten, kun partiot ovat menneet. He eivät halua keskenkasvuista pentua jalkoihinsa pyörimään.”
Tuhahdin ja olin vastaamassa, että olin jo iso, kohta kokonaisen kuun ikäinen. En mikään keskenkasvuinen pikkupentu. Mutta emo käänsi kylkeä ja nukahti uudestaan.
“Senkin hahtuva-aivo”, mutisin hiljaa ja vähän ylpeänä siitä, että käytin samoja sanoja kuin vanhempi Mehiläispentu.
Hän oli opettanut muitakin haukkuja, joita käytin aina tarpeen vaatiessa. Kuten silloin, kun leikkiessä löin pääni seinään. Silloin tapasin myös Lehtikuun ensimmäisen kerran. Hän laittoi kuonooni haudetta ja tepastelin ylpeänä ympäriinsä ja kerroin, että olin saanut ensimmäisen taisteluarpeni.
Nyt kärsivällisyyteni oli lopussa, koska en halunnut enää odotella. Vilkaisin nukkuvaa emoa ja hipsin ulos pentutarhasta, jonka sisällä olin ennen joutunut pysymään.
//Hyvin lyhyt, mutta tämmöisen aloituksen sain Hillerille tehtyä:D

​

Pimeyskosto Luuklaani

Darkness

"Hei Pimeyskosto minne mentäisiin metsästämään tänään?" Puolikasvo kysyi Pimeyskostolta. "Hmm, no minun tekee mieli jänistä, joten ehdotan että menisimme Nummiklaanin reviirille nappaamaan jotain." Pimeyskosto vastasi nälkäisenä. Hän ei ollut syönyt koko päivään. "Mistä te kaksi oikein puhutte?" Ihmetteli Liekkisydän. "Suunnitellaan vain minne mennään tänään metsästämään." Puolikasvo totesi. "Selvä, voinko tulla mukaan?" Liekkisydän kysyi. "Ilman muuta, mitä enemmän meitä on, sitä enemmän saalista saamme ryövättyä niiltä." Pimeyskosto vastasi pahantahtoisesti. "Kuulin että olette menossa jonnekkin ilman päällikön lupaa voinko liittyä seuraanne?" Paikalla juuri saapunut Diamond kysäisi. "Kuten Pimeyskosto jo aiemmin mainitsi, kaikki apu on tarpeen, kun aiomme ryövätä saalista." Puolikasvo vastasi. "No siinä tapauksessa milloin lähdetään?" Diamond kysyi innoissaan. "Nyt." Pimeyskosto vastasi. LIekkisydän nyökytti päätänsä innoisssaan. "Oletteko kenties menossa valtaaman jotakin?" Kultakyyhky kyysi toiveikkaasti. "Valitettavasti emme tällä kertaa." Pimeyskosto pahoitteli. "No ehkä ensi kerralla sitten." Kultakyyhky vastasi silmät kiiluen. Neljän kissan joukkio lähti kohti Nummiklaanin reviiriä. Nummiklaanin reviirille saavuttuaan, Pimeyskosto haistoi jäniksen. "Jänis." Hän totesi ja antoi muille hännällään merkin olla aivan liikkumatta ja hiljaa. SItten Pimeyskosto hyppäsi ilman halki ja laskeutui jäniksen päälle. Hän tappoin sen nopealla purausulla kaulaan. Pimeyskosto nuoli tuoreen veren pois huuliltaan. Sitten hän nosti jäniksen varoivaisesti suuhunsa, ja asteli tovereidensa luo. "Vau miten iso!" Liekkisydän ihaili. Pimeyskosto röyhisti ylpeänä rintaansa ja sanoi "No niin Liekkisydän sinun vuorosi." "Mi-minun vu-vuoroni?" Liekkisydän takelteli. "Niin sinun vuorosi." Puolikasvo täsmensi. "Hy-hyvä o-on." Liekkisydän sanoi ja katseli ymäristöä löytääkseeen saalista. Pian hän taisi huomata jotain koska loikkasi pensaaseen. Pian hän astui ulos pensaasta hiiri suussan. Pimeyskosto nyökäytti päätään hyväksyvästi. "Minun vuoroni." Puolikasvo totesi. Puolikasvo syöksähti täyteen juoksuun Nummille, ja palasi hetken kuluttuaan jänsi suussaan. "Pakko sanoa vaikuttavaa." Pimeyskosto totesi. Puolikasvo nyökäytti päätään hieman hengästyneenä, ja laski saaliinsa maahan. "Sitten minä!" Diamond huudahti iloisena, ja säntäsi jonnekkin. Pian hän palasi kantaen jotain pientä suussaan. "Mikä tuo on?" Puolikasvo kysyi ihmeissään. "Pikemminkin mitä nuo ovat?" Pimeyskosto täsmensi. Liekkisydän värähti. "Pentuja. Tuskin edes päivän ikäisiä." Diamond totesi. "Ne pitää viedä leiriin." Pimeyskosto ilmoitti. "Pimeyskosto ja minä viemme pennut leiriin jatkakaa te kaksi vain halutessanne metsästystä." Diamond sanoi. Pimeyskosto lähti marssimaan punaisen kollin perässä, yhtä pentua kantaen takaisin leiriin. Hänen kantama pentu oli valkoinen ja siinä oli mustia täpliä. Diamondinkantama pentu oli kullanruskea jossa oli mustia täpliä. Pentujen silmät eivät olleet edes vielä avautuneet. Omituista. Miksi kukaan olisi hylännyt noin nuoria pentuja? Sitä Pimeyskosto ei välttämättä saisi koskaan tietää.

​

Katajatassu; Vuoristoklaani

Inka r

Katajatassu värjötteli pensaan alla. Sen piikikkäät oksat raidoittivat hänen tummaa turkkiaan varjoillaan. Naaras hengitti raskaasti, ummisti välillä silmiään kiinni saadakseen unen päästä kiinni, mutta hänen sydämensä ei vain suostunut lakkaamaan hakkaamasta. Pakoyönä hän oli kokenut uudenlaista pelkoa, eikä se suostunut jättämään hänen sydäntään.
Kaunosydämen ja Salamavirran nimitysmenojen seuraaminen oli onneksi antanut hänelle hetkeksi jotain muuta ajateltavaa. Oppilas oli katsonut pesätoveriensa ylpeitä ilmeitä ilolla, mutta myös kateudella. Oli sanomattakin selvää, että hänen soturikoulutuksensa junnasi nyt paikallaan. Silloisen Salamatassun päihittäminen taistelussa ei tuntunutkaan enää niin ylpeilyn arvoiselta aiheelta – itse asiassa siitä tuntui kuluneen jo kokonaisia kuunkiertoja. Nyt hän saattoi vain happamana kuvitella, että Salamavirta löisi hänet varmasti maahan yhdellä iskulla.
Kun Katajatassu oli aikeissa näiden ajatusten innoittamana ryömiä ulos piilostaan ja mennä joko pyytämään joltakin apua harjoitustensa kanssa tai harjoittaa käpäläniskujaan kohdistamalla niitä johonkin puunrunkoon, havaitsi oppilas näkökentässään yllättäen liikettä ja päätti pysyä vielä hetken paikoillaan. Kaksi kissaa tassutteli sen pensaan taakse, jonka alle Katajatassu oli mennyt aukion häslinkiä pakoon. Pensaan vieressä kasvoi muutakin kasvillisuutta, joten sen suojissa saattoi melko huoletta istua näkymättömissä Neljän virran tammella käyskenteleviltä kissoilta. Katajatassu luimi korviaan kiusaantuneena ja olisi mielummin liuennut paikalta kuin jäänyt kuuntelemaan, mitä salaista puhuttavaa näillä kissoilla saattoi olla. Hän oli kuitenkin menettänyt tilaisuutensa, sillä nyt itsensä paljastaminen olisi luonut vielä kiusallisemman tilanteen, jota varten sinimustalla naaraalla ei nyt vain ollut voimavaroja.
”No, mitä asiaa sinulla oli?” Taivaslilja naukui ja istahti. Valkoturkkinen, laikukas parantaja kätki teennäisen pirteän äänensä taakse varmasti paljon huolta ja surua. Tuskin kukaan vuoristoklaanilaisista oli tuntenut iloa viimeisten auringonkiertojen aikana, ehkä korkeintaan Kaunosydän ja Salamavirta nimitystensä johdosta. Katajatassu laski päänsä tassuilleen huokaisten.
”Tuota..” kollisoturin ääni murisi.
”Joitakin kuita sitten, ennen näitä tulvia, minä näin.. unen.”
Katajatassu tunnisti äänen kuuluvan enolleen Paarmahehkulle. Taivaslilja katsoi hiilenmustaa kissaa uteliaana.
”Ei kai se vain ollut enneuni?”
”Kyllä”, Paarmahehku naukui vastahakoisen kuuloisena.
”Huurrekukka oli siinä. Hän sanoi ”sade uhkaa hukuttaa kaiken alleen” ja ”jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen” - äh, tiedän kyllä miten hiirenaivoiselta kuulostan, mutta totta se on.”
”Huurrekukka”, Taivaslilja henkäisi väliin, samalla kun Paarmahehku jatkoi.
”Asia palasi mieleen, kun ne kaksi ilmestyivät tänne. En usko sen olevan tärkeää, mutta ajattelin vain-”
”Kyllä, hyvä että kerroit. Meidän on kerrottava tästä Kostokynnelle ja Aaltotähdelle mitä pikimmiten”, Taivaslilja naukui päättäväisesti. Katajatassusta Paarmahehku näytti nolostuneelle.
”Sääli, ettei Tihkutäplä kerennyt kuulla tätä! Jokaisen valitun löytäminen tuo meidät lähemmäksi ratkaisua, olen varma siitä. Tähtiklaani ei olisi muuten lähettänyt näitä unia.”
Sana ’valittu’ näytti särähtävän kollin korvaan, sillä Paarmahehku ravisti tiukasti päätään ja kohautti sitten parantajan puheenvuoron päätteeksi hartioitaan, näyttäen samalla täysin asiasta välinpitämättömältä. Katajatassu katseli lehtien läpi soturia yllättäen hieman kiukkuisena. Jos Paarmahehku voisi jotenkin auttaa heitä pääsemään takaisin kotiin, pois näiltä oudoilta mailta, kollin olisi parempi ottaa asia tosissaan.
Kun kaksi kissaa poistuivat piilostaan, Katajatassu odotti runsaan hetken ja ryömi sitten itse esiin. Naaras ravisteli kuivuneita lehtiä turkistaan, jonka aurinko oli päältäpäin kerennyt kuivata mutta joka tuntui edelleen ikävän kostealta hänen ihoaan vasten. Oppilas tassutteli kohti Neljän virran tammen paksua juurikkoa, aikeinaan ryhdistäytyä ja etsiä Jänisloikka käpäliinsä, kun vertahyytävä huuto särki hänen korviaan:
”PÖLLÖTASSU!”
Karvat pörhöllä Katajatassu ryntäsi kohti huutajaa, muutama klaanitoveri rinnallaan seuraten. Mustaturkkinen oppilas pysähtyi tassut lipsuen lähelle paikkaa, jota Vuoristoklaanin parantajat pitivät väliäikaisena pesänään. Ensiksi hän erotti Pöllötassun pörröturkkisen ruumiin sammalpedillään – oppilas näytti nukkuvan kuten oli jo pitkän aikaan tehnyt, mutta oppilaan vieressä seisovan Taivasliljan hiljaa kyynelehtivät kasvot paljastivat, ettei kaikki ollut kunnossa. Sisarensa toisella puolella seisova Kultatassu kohotti katseensa sisarensa ruumiista ja katsoi suoraan Katajatassuun. Kohdatessaan järkytyksen ja kauhun lasittamat silmät Katajatassu painoi päänsä alas. Katseessa oli jotain, jota hän ei koskaan tulisi unohtamaan.

Kokoontumisyönä kuu nousi taivaalle suurena ja kirkkaana. Katajatassu värjötteli pajupuun alla sukien turkkiaan hermostuneena tulevan yön tapahtumista. Sen lisäksi, että muut klaanit saapuisivat pian paikalle, Kultatassun kauhistunut katse ei suostunut jättämään häntä rauhaan. Miksi Kultatassu oli tuijottanut häntä niin? Mitä hän sille voi, että Kultatassun emolle ja nyt sisarelle oli käynyt niin huonosti?
Kuin vastakohtana Katajatassulle Seittitassu näytti levolliselta ja lähes huolettomalta sukiessaan itsekin pöyheää turkkiaan sisarensa vieressä. Katajatassu niiskahti. Eikö Seittitassua yhtään huolettanut, että sen lisäksi että he olivat menettäneet jo monta klaanitoveria, he joutuisivat ehkä vieä asumaan Nummiklaanin reviirille?
”Menen etsimään Jänisloikan”, hän ilmoitti ja ohitti silmiään pyörittelevän veljensä keskittyen askeleihinsa tarkasti niin, etteivät jalat päässeet tärisemään. Hänen katseensa osui pian mestarin ruskeaan turkkiin, ja hän loikkasi tuon vierelle odottamaan, että tuo päättäisi keskustelunsa Jäkäläaskeleen ja Mutakoiven kanssa.
”Katajatassu”, soturi naukaisi yllättyneenä hänet huomattuaan.
”Oliko jotain asiaa?”
”Kyllä, mietin vain.. Milloin pääsemme jatkamaan harjoituksia?”
Mestari väräytti hänelle viiksiään.
”Varmasti pian, älä huoli. Mietit varmaan jo tulevaa arviointiasi?”
Katajatassun kasvot valtasi hetken hämmennys, kunnes sen korvasi kirkas hymy.
”Haluan vain olla valmiina kaikkeen”, hän sopersi ja siirteli tassujaan samalla kun Jänisloikka hymyili hyväksyvästi.
”Tällä hetkellä on kuitenkin tärkeintä, että saamme klaanin turvaan tulvilta”, soturi naukui. Katajatassu nyökkäsi silmät tuikkien. Miten hän olikaan voinut unohtaa, että tuleva soturinura oli aivan hänen käpäliensä ulottuvissa? Siihen mennessä kaikki olisi varmasti jo selvinnyt, eikä hänen tarvitsisi huolehtia mistään muusta, kuin omien taitojensa kehittämisestä.
Nummiklaani ja Puroklaani saapuivat paikalle yhdessä. Kaikesta päätellen Puroklaani oli siirtynyt asumaan nummille, kun tulvat olivat tehneet sen omasta reviiristä asuinkelvottoman. Jännitys sai Katajatassun niskavillat pörhölle, kun Kuutamoklaani saapui paikalle säteillen vihamielisyyttä yhtä paljon kuin yleensäkin. Vuoristoklaaniin kohdistui joka klaanin osalta oudoksuvia katseita ja Katajatassu tunsi olonsa tarkkailluksi, kun pari kuutamoklaanilaista ohitti hänet mulkaisten. Päälliköiden aloittaessa kokoontumisen jännitys tiivistyi entisestään. Varistähti syytti Puroklaania ja Nummiklaania liittoutumisesta jo ennen kuin Liekkitähti sai kerrottua Nummiklaanin kuulumiset loppuun. Kuutamoklaanilaispäällikön raivoaminen sai Katajatassussa aikaan kylmiä väreitä ja huomaamattaan naaras painautui lähemmäs maahan ja antoi kynsiensä liukua esiin.
Myrkylliset katseet kuutamoklaanilaisilta lisääntyivät, kun Aaltotähti kertoi Vuoristoklaanin mukana kulkevasta erakosta, Kostokynnestä. Katajatassun katse synkkeni entisestään, hän tuskin uskalsi luottaa erakkoon vielä, vaikka tuon seurassa ollut kuutamoklaanilainen olikin pelastanut Kastetassun.

​

Tähtitassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

"Ensimmäiseksi haluaisin ilmoittaa, että olemme löytäneet Kostokynnen, hän on tänään myös osallisena kokoontumisessa..."
Tähtitassun katse liikkui Neljän virran tammen latvustosta vierelleen, parantajakollegoidensa joukkoon. Heitä oli tänä yönä yksi lisää, mustavalkea kolli, joka istui Taivasliljan vierellä. Kissan vihreä katse suuntautui kohti maata, kun tuo tervehti kumartaen aukiolla olevia klaanikissoja Aaltotähden esittelyn jälkeen. Parantajaoppilas ei voinut mitään pörhistyvälle karvoitukselleen, tuntemattoman erakon läsnäolo kokoontumisessa sai hänet varpailleen, varsinkin kun hänellä oli tuoreessa muistissa vihamielisen rajarikkurin tapaaminen. Vaikka tämä kissa ei vaikuttanutkaan vihamieliseltä vaan enemmänkin rauhalliselta ja uteliaalta, ei naaras saanut epämiellyttävää kutinaa pois mielestään. Asiaa ei auttanut ollenkaan vihreä katse, joka vähän väliä vilkuili hänen ja Yötuulen suuntaan.
"Hän on kertonut tahtovansa auttaa klaaneja tulvien ja Tähtiklaanilta saadun ennustuksen kanssa. Vuoristoklaani on päättänyt ottaa hänen apunsa vastaan ja nyt Kostokynsi kulkee klaanimme kanssa toverinamme", Tähtitassu kuuli Aaltotähden naukuvan. Klaanikissat päästivät epäileviä sihahduksia ja supinoita, mutta Kostokynsi, saatikka Vuoristoklaanin päällikkö eivät tuntuneet ottavan vaikutteita niistä. Parantajaoppilas ei selvästikkään ollut ainoa, joka epäili erakkoa ja tuon oikeita aikeita. Hän vilkaisi nopeasti Yötuuleen, hakeakseen tuon ilmeestä tai reaktiosta apua näiden ristiriitaisten tunteiden selvittämisessä. Mestari tuijotti kuitenkin kirkkaalle yötaivaalle ilmeettömänä, antamatta pientintäkään vihiä siitä mitä tuo oli asiasta mieltä.
"Seuraavaksi kerron syyn miksi koko Vuoristoklaani on tänään, tämän yön kokoontumisessa paikalla. Suurin osa teistä on varmasti jo arvannutkin tai kuullut syyn, mutta tulva pääsi noin puoli kuuta sitten ylttämään vuoristoleiriimme asti."
Aukio hiljeni äkisti, vain tuulen ravisuttama lehtien havina kuului yössä. Tähtitassu tunsi vatsassaan muljahtavan, kun hän alkoi tajuamaan tilanteen todellista vakavuutta. Vuoristoklaani oli joutunut jättämään kotinsas ja matkaamaan tulvivia vuoristopolkuja pitkin alas amaan kamaralle. Klaaninvanhukset, kuningattaret ja pennut olivat joutuneet kulkemaan nyt entistä vaarallisempiakin reittejä. Kissat olivat joutuneet jättämään kotinsa. Parantajaoppilas värähti, hän ei voinut edes kuvitella tilannetta missä Nummiklaanin pitäisi hylätä tuttu ja turvallinen, maanalainen leirinsä. Naaraan katse liukui Taivasliljaan ja Opaalikaamokseen, hän laski korviaan alas anteeksipyytäväisen näköisenä. Mutta aivan kuten Yötuulen kanssa, kaksi parantajanaarasta olivat kivikasvoisia eivätkä näyttäneet minkäälaisia merkkejä omista tuntemuksistaan.
"Leirimme tuhoutui täysin vesimassojen peittoon, mutta klaani selvisi alas vuoristosta. Partioissa olevat kissat tietenkin erkanivat muusta klaanista, mutta pääsivät lopulta liittymään klaantiovereidensa joukkoon lehtimetsässä. Pöllötassu, yksi oppilaistamme kuitenkin putosi vuoristopolulta tulvan takia ja ajautui alas vuoristosta veden mukana. Kaksi klaanimme rohkeaa ja taidokasta uimaria näkivät Pöllötassun alas huuhtoutuneen kehon ja pelastivat tuon veden varasta. He ansaitsivat urotekonsa takia soturinimensä ja heidät tunnetaan nykyään Salamavirtana ja Kaunosydämenä!"
Vuoristoklaanilaiset huusivat tuoreiden sotureidensa nimiä, mutta muut klaanit eivät yhtyneet huutoihin, muutama vaimea ja hyvin jäljessä tulevat äännähdykset saattoivat kuulua. Kaikki vaikuttivat olevan niin järkyttyneitä Vuoristoklaanin kohtalosta sekä odottivat jännittyneinä sitä miten Aaltotähden ilmoitus jatkuisi. Kääntyisivätkö asiat paremmin vai menisivätkö ne vain huonompaan suuntaan?
"Olemme majailleet viimeisen puolikuuta reviirimme lehtimetsässä, mutta muutama päivä sitten tulva saavutti majapaikkamme ja jouduimme siirtymään tänne, Neljän virran tammen aukiolle, ainoalle kuivalle maaperälle. Kostokynsi, sekä eräs kuutamoklaanilainen soturi, joka oli Kostokynnen luoksemme alunperin tuonut, auttoivat meitä siirtymään tänne. Tämä kuutamoklaanilainen, Tihkutäplä, pelasti erään klaanitoverimme hengen, jonka jälkeenjäämistä emme olleet huomanneet. Ilman hänen apuaan oppilaamme Kastetassu olisi hukkunut."
Aukiolla alettiin supisemaan ja Tähtitassu käänsi katseensa tammen latvustoon. Kuutamoklaanilainenko oli auttamassa vuoristoklaanilaisia ja erakkoa? Varistähti tunnettiin erakkovihaajana, sekä muiden klaanien jäsenten halveksujana, tuo ei olisi ikinä käskyttänyt sotureitaan auttamaan Vuoristoklaania. Soturi oli selkeästi toiminut ominpäin, luultavasti vasten päällikkönsä käskyjä ja jokainen kissa aukiolla tuntui ymmärtävän tämän. Tihkutäplä saattoi olla sankari Vuoristoklaanin mielestä, mutta petturi omien klaanitovereidensa joukossa. Parantajaoppilas siristi silmiään nähdäkseen paremmin Kuutamoklaanin päällikön ilmeen ja miltei sävähti nähdessään kuinka murhaavasti tuo oikein tuijotti Aaltotähteä. Vuoristoklaanin päällikkö ei kuitenkaan edes vilkaissut kolleegaansa.
"Tihkutäplä toimi vastoin antamiani käskyjä ja häntä tullaan kyllä rankaisemaan siitä."
Vuoristoklaanilaisten joukosta kuului protestoivia naukaisuja Varistähden sanojen jatkeeksi, mutta Aaltotähti hiljensi alaisensa hännän heilautuksella.
"Nyt kuitenkin siirrymme suru-uutisiin. Pyrkiessämme pakoon tulvalta tämän tammen oksille, kuningattaremme Voimasydän valitettavasti putosi sateista kastuneen kaarnan johdosta ja menehtyi. Myös hänen tyttärensä Pöllötassu, joka oli viimeiset puoli kuuta ollut tajuttomana vuoristosta pudotessaan, menetti henkensä eilen. Hän ei jaksanut taistella enää ja metsästää nyt emonsa kanssa Tähtiklaanin metsästysmailla."
Tähtitassu laski päänsä alas kunnioittavasti ja lausui hiljaisenrukouksen, minkä Ketunkynsi oli aikoinaan hänelle opettanut. Tulva oli vaatinut kaksi lisää henkeä vurostoklaanilaisten joukosta, kuinka monta jäsentä he tulisivat vielä sille menettämään? Ja koska tulva alkaisi riistämään muidenkin klaanien jäseniä?
"Ja viimeiseksi kevennykseksi, olemme saaneet joukkoomme uuden oppilaan, Kipinätassun. Hänen mestarinaan toimii Ampiaispisto."
Vuoristoklaanilaisten ja nyt jo onneksi muiden klaanien joukosta kuului onnittelevia naukaisuja uutta oppilasta kohtaan.
"Aaltotähti, voimme puhua tästä kokoontumisen jälkeen vielä paremmin, mutta Nummiklaanin nummet ovat säilyneet tulvien ulottumattomissa ja voimme tarvittaessa ottaa teidät reviirillemme turvaan."
Liekkitähden äkillinen puheenvuoro aiheutti aukiolla aikaan kohahduksen niin nummiklaanilaisten, kuten myös puroklaanilaisten keskuudessa. Tähtitassu luimi korviaan ja haki taas Yötuulen katseesta apua. Parantaja oli sulkenut silmänsä, mutta tuon kuono oli yhä suunnattuna yötaivasta kohti. Parantajaoppilas upotti kynsiään maahan ja katsoi ahdistuneena sitä kissamäärää mitä vuoristoklaanilaiset olivat. Heidän nummensa olisivat pian täynnä kissoja, kissoja jotka karkoittaisivat riistan tiehensä ja aiheuttaisiat nälänhätää kolmelle klaanille. He eivät kaikki mitenkään eläisi kaloilla, joita Puroklaani oli luvannut napata hyvityksenä asuinpaikastaan. Kalatkin loppuisivat aikanaan ja alkavan lehtisateen tulo alkaisi muutenkin karkoittamaan maariistaa ja lintuja pois kanjonista, lämpimämmille maille.
"Ja te kehtaatte väittää minulle että ette ole liittoutumassa yhteen!"
Varistähden karjaisu säikäytti Tähtitassun ja hän oli vähällä hypätä turkistaan ulos. Kuutamoklaanin päällikkö kuulosti raivostuneelta ja nopealta vilkaisulta riitti kertomaan, että tuo myös näytti siltä. Savunharmaan kollin selkä oli köyristynyt ja hän karvat taivasta kohti sojottaen sylki kolmea muuta päällikköä päin, jotka istuivat kaikki omilla oksillaan. Tuo näytti siltä, että oli hetkenä minä hyvänsä käymässä kolmikon kimppuun. Aaltotähti ja Liekkitähti olivat nousseet seisomaan ja näyttivat varautuneilta, mutta Ututähti istui aloillaan ja vain tuijotti kylmän viileästi Kuutamoklaanin päällikköä.

​

Kettutassu, Nummiklaani

Usva

Palatessaan metsästyspartiosta jossa oli myös häädetty kaksi rajarikkuria, Kettutassu oli aivan uupunut, vaikka oli vasta kohta aurinkohuippu. Lisäksi hänen pitäisi vielä selvitä Kuiskevirran taisteluharjoitukset, mutta ne olisivat toivottavasti vähän myöhemmin. Kettutassu päätti mennä kysymään asiasta. “Hei Kuiskevirta, milloin ne taisteluharjoitukset ovat?”
“Ajattelin pitää ne joskus aurinkohuipun jälkeen, sillä silloin pari muutakin oppilasta olisi tulossa mukaan mestareidensa kanssa,” vastasi Kuiskevirta, ja kääntyi keskustelemaan Viiksihännän kanssa.
*Huh, saan edes vähän vapaa-aikaa, ja voin levätä,* ajatteli Kettutassu. Hän asettui oppilaiden pesän lähelle makoilemaan. Kuutassu tuli hänen viereensä ja sanoi: “Ei mikään normaali tuo äskeinen metsästyspartio, vai mitä?”
“Jep, ei todellakaan ollut. Minua vieläkin ärsyttää se, että se erakko lähti sen kanin kanssa, jonka minun olisi pitänyt napata,” Kettutassu vastasi.
“Niin, no onneksi nyt on viherlehti, ja riistaa on paljon. Mutta kyllä se varmasti harmittaa.” Kuutassu yritti saada esiin hyvän puolen.
“Totta. Muuten se oli aika hauska se sinun alkupartion hiiren nappaus,” Kettutassu naurahti.
“Ai niin, se hiirihän suurinpiirtein juoksi edestäni!” Kuutassu nauroi myös.
Mutta tuo keskustelu hiipui nopeasti, kun puheenaiheita ei enään ollut, ja Kettutassu alkoi nuokkua. Hänen uneliaisuuttaan myös lisäsi se, että oli niin hiostava ja kuuma sää.

Pian kuitenkin paikalle ilmestyi Purotassu, joka näytti aika innostuneelta. Kettutassu nosti päänsä ja tervehti tuota.
“Kettutassu, minä olin äsken rajapartiossa ja haistoimme rajarikkureita. Teidän partio oli kuitenkin kai selvittänyt tilanteen, hajun perusteella. Millainen se tapaus oli? Tuliko tappelua? Häädittekö te ne rajarikkurit?” Purotassu kyseli.
Kettutassu yllättyi kysymyksien määrästä. “Ööh, no ei se niin jännittävää ollut. Mutta voin kertoa. Minä olin jahtaamassa kania, ja olin juuri saavuttamassa sitä, kun näin tuntemattoman kissan suussani kani jota olin jahdannut! Sanoin sille, että palauta riista Nummiklaanille senkin riistavaras, mutta se kissa vain sanoi minulle röyhkeästi, että kukaan ei omista riistaa!”
“Todella röyhkeää! Teidän olisi pitänyt viedä tuo rajarikkuri Liekkitähden puheille!” huudahti Purotassu.
“Niin se oli. Sitten minä ja Kuiskevirta kuultiin Kettutassun huuto, kun oltiin lähellä, ja me juoksimme paikalle!” jatkoi Kuutassu.
“Kun he kaksi saapuivat paikalle, kerroin heille mikä tilanne oli. Kuiskevirta käski uudestaan palauttamaan riistan,muuten ei kävisi hyvin, mutta se rajarikkuri vain tuijotti meitä! Sen jälkeen paikalle tuli toinen kissa, sellainen iso kolli. Se kysyi riistavarkaalta että mitä tapahtuu.” Kettutassu kertoi, mutta pysähtyi vetämään henkeä, koska ei ollut huomannut, että oli selittänyt niin kiivaasti, että unohti hengittää.
“Mitä sitten tapahtui?” kysyi Purotassu, melkein malttamattomana kuulemaan jutun lopun.
“No, ne kaksi rajarikkuria vain lähtivät, sanomatta enään mitään! Ja he eivät palauttaneet sitä kania! Olisin halunnut lähteä perään, mutta Kuiskevirta ei antanut,” vastasi Kettutassu.
Purotassu tuijotti silmät pyöreinä Kettutassua. “Oikeastiko?” hän sanoi vihaisen kuuloisena. “Hmh. Tuo oli aika tyhmää Kuiskevirralta, olisit ehkä saanut sen riistan takaisin,” hän jatkoi.
“Niinpä, mutta en voinut tehdä muuta kuin totella,” Kettutassu sanoi.
Purotassu jäi heidän kanssaan hetkeksi vielä rupattelemaan tapahtuneesta, mutta sitten Kuiskevirta huusi Kettutassulle: “Tule, pidämme taisteluharjoitukset yhdessä Ratamotassun ja Varjokukan kanssa, he odottavat jo!”
“Tullaan tullaan,” sanoi Kettutassu ja nousi mennäkseen Kuiskevirran luo. *En millään jaksaisi. No, ainakin voin olla Ratamotassun seurassa,* hän ajatteli.

​

Tammisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

//Tapahtuu vasta kokoontumsien jälkeen

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä leiriaukiolle klaanikokoukseen!"
Ututähden klaanikutsu raikasi aukiolla ja Tammisydän siirtyi tuon vierestä muiden puroklaanilaisten sekaan, jotka lipuivat omilta iltapuuhiltaan päällikkönsä luo. Ilmassa oli jännittynyt tunnelma, varsinkin vanhempien oppilaiden keskuudessa. Vaikka Kuutamohaukka ja Kaislasydän oltiinkin nimitetty sotureiksi alle puolikuuta sitten, oli uuden soturin nimittäminen kipinöinyt intoa puroklaanilaisiin. Soturitar etsi katseellaan tulevaa nimitettävää ja löysikin tuon istumassa mestarinsa vierestä eturivistä.
"Hyvät klaanitoverini, olemme kokoontuneet tänne tänä iltana nimittämään uuden soturin joukkoomme. Lumisydän, olet kertonut Jalotassun selvinneen viimeisestä arvioinnistaan täysin pistein ja hän olisi nyt valmis soturin arvoon?"
Lumisydän nyökkäsi Ututähdelle. Vieressä istuvan Jalotassun harmaa turkki ei ollut täysin siisti, mutta tuon meripihkaiset silmät liekehtivät onnea ja kunniaa. Mestari taas näytti pakahtuvan onnesta ja ylepydestä oppilaansa puolesta ja Tammisydän huomasi hymyilevänsä,tuntevan onnea kollin puolesta. Tuo oli juuri saanut perustettua perheen ja nyt hänen ensimmäinen oppilaansa nimitettäisiin soturiksi, harmaalaikkuisella kissalla oli ollut hyvä neljäsosakuu. Soturitar vilkaisi ympärilleen ja koitti löytää Hopeatassua väkijoukosta.
"Siinä tapauksessa Jalotassu, ole hyvä ja astu eteenpäin."
Oppilas asteli koko klaanin eteen ja istui hyvin ryhdikkäänä Ututähden ja Hiiriturkin arvioivien katseiden alla.
"Minä Ututähti, Puroklaanin päällikkö pyydän soturi esi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiki. Jalotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania, vaikka henkesi uhalla?"
Jalotassu nyökkäsi Ututähden kysymykselle ja päällikkö jatkoi seremoniaa tavalliseen tapaan. Jalotassu sai nimekseen Jaloaamun ja häntä kunnioitettiin ystävällisyydestä ja uskollisuudesta.

​

Leijonakynsi ~ Nummiklaani

Jezkebel

Leijonakynsi puikkelehti ulos Nummiklaanin leiristä. Kokoontumiseen lähtenyt partio oli poistunut juuri, eikä Varjokukka ollut vielä ehtinyt suuaukolle vartioon. Palatessaan leiriin voisi soturi aina valehdella olleensa yöllisellä metsästyretkellä, vaikka todellisuus oliskin toinen. Hän haisteli ilmaa ja lähti seuraamaan klaanitoveridensa hajuja, kuunnellen tarkasti hämärtyvää nummialuetta ympärillään. Vaimea puheensorina kantautui Puroklaanin väliaikaisesta leiristä ja soturi päätti jäädä vieressään olevan röpelöpintaisen kannon taakse odottamaan, että kaksi partiota lähtisivät liikkeelle. Hän tunsi veren kiehuvan suonissaan, kun ajatteli tulevan kokoontumisyön tapahtumia. Sateet olivat olleet rankkoja ja muiden klaanien alueet olivat varmasti samalla tavalla tulvillaan kuin Puroklaaninkin reviiri. Nummiklaani oli ollut ainoa reviirikaistale, mitä tulvat eivät olleet vahingoittaneet juuri laisinkaan. Siksi paha aavistus, ja syy sille miksi kolli oli nyt liikkeellä, siitä että Liekkitähti saattaisi tarjota muillekin klaaneille turvapaikkaa nummilta, ja hänen pitäisi olla paikalla estämässä se.
*Se hiirenaivoinen idiootti. Uskoo, että Nummmiklaani voi vain antaa ja antaa muille kärsimättä siitä itse.* Leijonakynsi ajatteli ja nyhti nurmikkoa kynsillään suutuspäissään. Häntä suututti tavattomasti miellekuva siitä, että neljä klaania asuivat yhden reviirillä, taistellen jänisten nappaamisesta keskenään. Eikö Liekkitähti nähnyt mahdollista riistanpuutetta uhkana? Tietenkin nyt oli viherlehti ja riista oli runsaimmillaan, mutta entäpäs lehtisteen aikaan kun se alkaisi hiipumaan? Klaanit eivät pystyisi elättämään itseään vaikka kuinka yrittäisivät tehdä sopimuksia riistan jakamisesta. Tuleva lehtikato voisi yhtä hyvin olla kohtalokas koko kanjonin kissoille ja neljä klaania jäisivät vain legendaksi mitä erakot kertoisivat pennuilleen, kun he pääsisivät asuttautumaan klaanien reviireille. Mielikuva meinasi saada soturin oksentamaan. Klaanien tilanna sekaverisiä erakoita? Vain hänen kuolleen ruumiinsa yli.
"Lähtekäämme matkaan!"
Huuto Puroklaanin leirin suunnalta havahdutti Leijonakynnen ajatuksistaan ja hän kurkisti varovasti kannon takaa nummille. Kissojen hiljaa lipuvat ja venyvät varjot täplittivät nummia, mutta kertaakaan ei soturi yhtäkään hahmoa nähnyt. Hän uskalsi hiippailla ulos suojapaikkansa takaa ja lähti mahdollisimman äänettömästi varjostamaan klaanikissoja. Noiden tassunäänien rummutus ja värinä tuntuivat voimakkaina kollin omien käpälien alla, joten hän uskalsi kiristää vauhtiaan ja olemaan hieman varomattomampi askeltensa kanssa. Ei kukaan hänen juoksuaan huomaisi sen kissamassan ja kymmenien juoksuäänien keskeltä. Kermanvaalea kissa viiletti nummilla, hidastaen aina vauhtiaan, jos koki joutuvansa liian lähelle partioiden kissoja. Muutaman kerran hän näki karvapeitteitä korkeiden heinien lomasta, mutta kukaan ei huomannut häntä. Pian rajajoki tuli vastaan ja vihreäsilmäinen kissa joutui jäämään varmuuden vuoksikivikkojen taakse odottaaan, että niin Nummiklaani, Puroklaani kuin myös Kuutamoklaani olisivat kulkeneet Neljän virran tammen aukiolle.
*Ovatkohan he saapuneet jo?*
Leijonakynsi yritti tähystää joen toisella puolella kasvavaan tiheään ja pimeään metsikköön, mutta ei nähnyt varjojen, puun runkojen ja pensaiden lisäksi mitään muuta. Kuutamoklaanilaiset olivat tunnetusti loistavia aluskasvillisuuten sulautujia, mutta hän uskoi kykenevänsä näkemään nuo, jos heitä metsän lomassa piilosilla olisi. Täysikuu alkoi olemaan huipussaan ja soturi päätti ottaa riskin ja jatkaa rajajokea pitkin Neljän virran temmelle. Kaikkien klaanien olisi pakko olla paikalla jo, kun aika kokoontumisen alkamiselle alkoi olla tassuilla. Hän oli ajatellut ylittää joen aistinkiviä pitkin, mutta tajusi niiden kohdalla, että nummiklaanilaiset voisivat tunnistaa hänen tuoksunsa joen toisella puolella, vaikka kymmenet kissat olisivatkin samasta kohdasta kulkeneet. Nummiklaanin reviirn puolella se menisi rajapartiohajuna, mutta tammen puolella se olisi selkeä merkki siitä, että kolli oli ollut salakuuntelemassa kokoontumista. Hän puri hammasta ja astui askeleen tulvivaan rjajokeen.
*Kirottu...!*
Leijonakynsi kiroili mielessään, kun hän tunsi pitkän ja paksun turkkinsa kastuvan ja veden osuessa ihoa vasten. Soturi ei ollut ikinä pitänyt vedestä eikä ollut mikään hyvä uimari, joten veteen laskeutuminen oli helposti yksi epämiellyttävimmistä asioista mitä hän oli elämänsä aikana joutunut tekemään. Uimataidottomana kattina kolli joutui tarttumaan kynsillään aistinkiviin ja hilaamaan itsensä niiden reunoista kiinni pitäen joen toiselle puolelle. Muutaman ketunmitan levyinen matka tuntui tuhottoman pitkältä ja raskaalta. Kun hän viimein sai kiskottua itsensä rantaan, pitkä ja paksu turkki painoi ihoon liimautuessa todella paljon. Kermanvaalea kissa ei viitsinyt ravistaa turkkiaan, sillä se olisi saattanut hälyttää tarkkoja korvapareja paikalle, joten hän jatkoi nyt hyvin hiljaa kävellen ja vettä valuttaen matkaansa lähemmäs Neljän virran tammea ja pysähtyi vasta, kun puheensorina kantautui hänen korviinsa. Vihersilmä oli saapunut uhkaavan lähelle tammen takana olevaa pengarta, kuka tahansa tammen toiselle puolelle saapuva kissa näkisi hänet.
"Hiljaisuutta kiitos!"
Leijonakynnen korviin kantautui Varistähden huuto, joten hän uskoi olevansa tarpeeksi lähellä kuullakseen päälliköiden puheet. Soturi siirtyi polven korkuiseen heinikkoon, joka tuskin ollenkaan suojasi häntä, mutta se tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin aukealla nurmella seisominen.
Hälinä aukiolla hiljeni ja aavemainen hiljaisuus laskeutui tammen ympäristöön. Kolli haisteli ilmaa ja teki oudon havainnoin; Vuoristoklaanin haju tuntui todella vahvana ilmassa, vaikka hän oli sinä hetkenä lähimpänä Kuutamoklaanin reviiriä. Oliko vuoristokissat tulleet paikalle isommassa joukossa?
"Tervetuloa jokakuiseen Neljän virran tammen kokoontumiseen. Vaikka näiden kokoontumisien on tarkoitus olla odotettuja tilaisuuksia kevyellä ilmapiirillä, on tämän täysikuun ilmoitusaiheet vakavia ja raskaita. Jos sallitte minun puhua ensimmäisenä?"
Liekkitähti oli lausunut kokoontumisen alkaneeksi ja Leijonakynsi höristi kroviaan, hän ei haluaisi menettää pisaraakaan infromaatiota.
"Oppilaamme Karhutassu löysi halvaantuneen pennun ja toi hänet klaaniimme miltei kuu sitten. Olemme nimenneet pennun Liljapennuksi ja todennäköisesti tuon vanhemmat kuolivat ukkosmyrskyn aikana, kun puu kaatui heidän päälleensä, halvaanuttaen samalla pennunkin. Parantajamme teki kaikkensa Liljapennun takajalkojen korjaamiseksi, mutta tuo tulee tuskin enää koskaan kävelemään kaikilla neljällä jalallaan. Mutta olemme silti valmiita huolehtimaan hänestä ja kohtelemaan häntä yhtenä klaanitovereistamme."
Leijonakynsi pyöreäytteli silmiään, vain yksi lisäsuu ruokittavaksi heille se raajarikko olisi, vaikka kuinka Liekkitähti yrittäisikin maalata Nummiklaanista huolehtivaa turvapaikkaa.
"Sen lisäksi Luuklaani kidnappasi parantajaoppilaamme Tähtitassun."
Aukiolta kaikui pelästyneitä henkäyksiä.
"Hän on kuitenkin turvassa nyt, kiitos Tähtiklaanin ja urheiden Nummiklaanin sotureiden jotka hänet kävivät sieltä hakemassa. Valitettavasti pelastusoperaation aikana varapäällikkömme Valkotäplä menehtyi, mutta saimme vastineeksi surmattua Luuklanin varapäällikkö Ohramyrskyn. Valkotäplä tullaan muistamaan uskollisena ja rohkeana varapäällikkönä. Valitsin hänen seuraajakseen Sadeläikän, sillä uskon hänen pystyvän täyttämään Valkotäplän tassunjäljet klaanimme huolehtimisessa."
Jos aukiolla supistiin jotakin tai nau'uttiin hiljaisia hyvästejä tai onnitteluja, eivät ne ainakaan kantautuneet tammen taakse.
"Haluaisin vielä muistuttaa tulvivien rajajokien vaarallisuudesta, yksi oppilaistamme putosi vahingossa sellaiseen kesken partion ja oli hyvä, että muut partiomme kissat saivat hänet nostettua sieltä ylös. Virta on erityisen vahvaa ja aikaisemmin veden yläpuolella kasvavat heinikot takertuvat nyt pinnan alla kasvaessaan helposti tassuihin. Mutta tulva-asiaan nyt kun päädyttiin, koen että voin ilmoittaa tästä teille kaikille."
Hetken hiljaisuus, Liekkitähti varmaankin pyysi äänettömästi Ututähdeltä lupaa paljastaa Puroklaanin heikko ja onneton tila.
"Puroklaani on asettautunut Nummiklaanin reviirille asumaan tulvien ajaksi. Heidän reviirinsä on täynnä vettä ja leiri tuhoutunut sen myötä. Olemme sopineet Ututähden kanssa, että Puroklaani voi rauhassa asuttaa nummiamme niin pitkään kunnes reviirit eivät enää tulvi, kunhan antavat klaanillemme korvauksia riistan muodossa."
Ja voi kuinka asian julkistaminen sai huutokilpailun aikaan. Lejonakynsi ei saanut yhdestäkään sanasta selvää, mutta tiesi ettei aukiolla oltu tyytyväisiä tilanteeseen.
"Jaahas, voimmeko siis odottaa Nummiklaanin ja Puroklaanin yhteenlyöttäytymistä ja hyökkäystä Kuutamoklaaniin lisää lääniä vaatimaan?"
Varistähden karjaisu oli ylttänyt muun hälinän ylle ja hiljentänyt muut huutavat ja sähisevät kissat. Soturi tunsi ihonsa menevän kananlihalle, kun hän tajusi tilanteen. Tietenkin tämänsuuruinen yhteistyö näyttäisi uhkaavalta muiden klaanien silmissä! Kuutamoklaanin päällikkö oli niin taistelun- ja kostonjanoinen, kokisikohän nyt välttämättömäksi liikeeksi tehdä hyökkäyksen Nummiklaaniin, aikeina surmata niin monta henekä kuin mahdollista? Vähentää naapuriklaanin joukkoja, jotta nuo eivät uskaltaisi hyökätä reviirin valtausmielessä?
"Varistähti, onko sinulla pelkkiä herhiläisiä päässäsi? Uskotko todella Puroklaanin hyökkäävän Kuutamoklaaniin se jälkeen kun olemme menetäneet reviirimme ja kotimme? Liekkitähti on hyvää hyvyyttään suostunut auttamaan meitä, mutta en ikinä antaisi hänen käyttää Puroklaania lihasvoimana hyökkäyksessä. Puroklaani voi tarvittaessa etsiä uuden, väliaiaiksen asuinpaikan ihan hyvin jostakin muualta."
Ututähden sihinä kantautui voimakkaana. Leijonakynsi hymähti, miksi puroklaanilaiset sitten yhä asuttivat heidän nummiaan jos kerran voisivat mennä muuallekin?
"Minunko pitäisi uskoa tuo?"
Varistähti sihisi takaisin ja taisi olla ilmeisesti lähelläetteivät kaksi klaanipäällikköä olisi ottanut yhteen.
"Jos antaisitte minun kertoa Nummiklaanin muut ilmoitusasiat loppuun ennen kuin alatte tappelemaan?"
Liekkitähti yhtäkkiä huudahti mikä säväytti Leijonakynttä. Hän ei ollut ikinä kuullut päällikköään noin raivostuneena. Kesti hetki, ennen kuin johtaja jatkoi.
"Kaikki ketkä koekvatlittoutumamme Ututähden kanssa uhkaavana, voivat tulla ilmoittamaan asiasta muiden klaanien ilmoitusten jälkeen. Mutta kuten olin sanomassa, olemme saaneet klaaniimme kaksi uutta oppilasta, Laventelitassun ja Aamutassun! Minä ja soturimme Kotkakynsi olemme ottaneet heidät opetettavaksemme."
Aukiolla ei kantautunut onnitteluhuutoja samalla tavalla kuten yleensä. Kaikki taisivat olla liian järkyttyneitä aikaisemmista ilmotiusasioista, tai eivät halunneet olla ilmapiirin rikkojia.
"Jospa sallitte minun sitten puhua seuraavaksi? Uskon, että Vuoristoklaanin asiat tulevat koskettamaan tietä kaikkia."
Aaltotähti kysyi ja ilmeisesti tuolle annettiin seuraavapuheenvuoro.
"Ensimmäiseksi haluaisin ilmoittaa, että olemme löytäneet Kostokynnen, hän on tänään myös osallisena kokoontumisessa..."