23.8.24 klo 8.37

Punatassu ~ Luuklaani

Jezkebel

Punatassu venytteli selkäänsä ja muisteli edellispäivänä tapahtunutta oppilasnimitystään. Koko seremonia oli ollut tylsempi kuin hän oli alunperin odottanut... Vaikka jännitys olikin ollut läsnä ja häntä oli suorastaan hirvittänyt keskeyttää Kuolontähden selostus, kun kolli olisikin halunnut parantajaoppilaan koulutukseen soturioppilaskoulutuksen sijaan. Kuitenkin itse tapahtuman jälkeen kaikki oli tuntunut vain niin ohitsemenevältä, luuklaanilaiset olivat palanneet kaikki normaalien päiväaskareidensa pariin, eikä kukaan edes ollut tullut onnittelemaan tuoreita oppilaita. Nyt mentiin jo seuraavassa päivässä, aurinko oli tekemässä laskuaan, mutta luuklaanilaiset olivat virkeinä aukiolla. Oli uusien nimitysmenojen aika.
"Saapukoon jokainen tappamiseen kykenevä Luukummun juurelle klaanikokoukseen!"
Punatassu asteli aukiolle ja etsi katseellaan mestariaan Mustakipinää ja toista parantajaoppilastoveriaan Taistotassua. Hän ei ollut vielä ehtinyt vaihtaa sanaakaan mustaturkkisen oppilaan kanssa, sillä tuo ja Mustakipinä olivat olleet koko edellispäivän muualla etsimässä yrttejä, antaen Punatassulle mahdollisuuden tutustua parantajien pesään itsekseen. Kollioppilaalla ei ollut mikään kiire tehdä ystävyyssuhteita ikätovereidensa kanssa, mutta hän tiedosti sen että tuleva koulutusjakso tulisi olemaan kaikkien kannalta helpompi, jos parantajaoppilaat pystyisivät tulemaan toimeen keskenään.
"Olemme kokoontuneet nimittämään uuden soturin riveihimme. Jääsilmä on kertonut, että Mustatassu läpäisi tänään viimeisen osuuden arvioinnistaan joten hänestä on aika nimittää soturi. Minä Kuolontähti, Luuklaanin päällikkö pyydän Pimeydenmetsän henkiä kääntämään katseensä tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti Luuklaanin tavoille ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiksi. Mustatassu, lupaatko noudattaa Verilakia ja suojella tätä klaania kuolemaasi saakka?"
Punatassu nyrpisti nenäänsä. Hän ei voinut olla toteamatta, että näissä nimitysmenoissa koko klaani tuntui olevan jännittyneempi ja odotti suuremmalla innolla uutta soturia riveihinsä, kuin kolmea oppilasta edellispäivänä.
"Lupaan."
Parantajaoppilaan katse siirtyi Kuolontähdestä valkoturkkiseen, suurikokoiseen naaraaseen joka istui järkähtämättä koko klaanin katseiden alla. Oliko kollikin näyttänyt yhtä jämäkältä, vai oliko hän tärissyt koko klaanin nähden jännityksestä?
"Siinä tapauksessa, Pimeydenmetsän voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Mustatassu, tästä lähtien sinut tunnetaan nimellä Mustapihlaja. Pimeydenmetsä on valinnut sinut tähän klaaniin itsetuntosi ja arvojesi perusteella, ja hyväksyy sinut Luuklaanin täydeksi soturiksi."
Punatassu yhtyi muiden klaanitovereidensa mukana huutamaan uuden soturin nimeä, vaikkakin hieman innottomammin kuin muut. Jos hänen nimitystilaisuudessaan ei oltu osoitettu samanlaista innostusta ja intoa, miksi hänen pitäisi osoittaa sitä jonkun toisen seremoniatilaisuudessa?

20.8.24 klo 21.05

Tihkutäplä; Kuutamoklaani

Inka r

//tässä Tihkun näkökulma Tihkun karkotuksesta :’)

Aika mateli tappavan hitaasti vanhassa, ummehtuneessa mäyränonkalossa, jossa Tihkutäplää pidettiin vankina. Suuren osan ajasta naaras makoili toimettomana vaahteranlehdistä kokoamallaan pedillä. Aika ajoin hän yritti keskustella vartijoidensa kanssa mutta yritykset harvoin johtivat mihinkään, eikä naaras pyynnöistään huolimatta saanut tavata ketään. Sielujensa silmin hän näki, kuinka klaanitoverit jatkoivat arkeaan niin kuin häntä ei olisi koskaan ollut olemassakaan - Ruostehalla loikoili varjossa kiusoitteleva ilme kasvoillaan ja mielessään naseva kommentti seuraavaa ohikulkijaa varten valmiina samalla, kun Hämäräaskel jonotti muiden soturien joukossa ohjeita Nummipyörteeltä ja heitti kylmiä mulkauksia naureskelevillle, nuorille sotureille. Laikkutassu kulki jo metsässä uuden mestarinsa kanssa, sillä naaraalla oli tapana herätä aikaisin etsimään hänet sotureiden pesästä, kun taas Lehtikuu majaili yhä pesässään, järjestellen yrttivarastojaan tulevaa päivää varten, ja näyttäytyisi ehkä vasta auringonhuipun aikaan ruokailemaan, ellei joku klaanitovereista tarvitsisi hänen apuaan aikaisemmin. Kyyneleet kihosivat Tihkutäplän silmiin. Kukaan ei ollut tullut katsomaan häntä hänen vankilalleen, mutta naaraan oli uskottava, ettei se johtunut hänestä itsestään vaan Varistähdestä, joka esti vierailut.
Sinä aamuna Tihkutäplää vartioi Oksakatse, jonka tummanruskeat korvat pilkistivät makaavan kissan näkökentän reunasta terävinä kuin kaksi kuusenlatvaa. Vaikka naaraan silmäluomet tuntuivat raskailta, hän pysytteli hereillä ja mittaili vartijaansa katseellaan. Kuutamoklaanilaiseksi kolli oli pienikokoinen ja näytti siinä parin ketunmitan päässä onkalon suulla istuessaan, vaikka Tihkutäplä näkikin vain tuon selkäpuolen, uppoutuneen ajatuksiinsa. Soturitar kurtisti kulmiaan ja hivuttautui ääntäkään päästämättä istuma-asentoon. Tänä yönä valittujen ja klaanien johtohenkilöiden oli tarkoitus kokoontua Neljän virran tammella ja hän tiesi, että hänen oli karattava niin oman klaaninsa kuin koko kanjoninkin vuoksi. Hän voisi yllättää Oksakatseen, hän voisi. Pitäisi vain ajoittaa hyppy oikein ja-
Harmaakuvioisen naaraan suunnitelmat keskeytyivät äkisti, kun läheisestä pensaikosta kantautui rapinaa ja esiin pöllähti Piikkiraita ilkikurisesti hohtavine, vihreine silmineen. Tihkutäplä vääntäytyi ylös ja tassutteli lähemmäs kahta kollia, sillä halusi kuulla mitä tulokkaalla oli sanottavanaan, mutta Oksakatse kääntyi häntä päin ja sihisi rumasti. Tihkutäplä seisahtui paikoilleen ja irvisti. Pakoyritys oli epäonnistunut tyystin jo ennen kuin se pääsi alkamaankaan, mutta ehkä Piikkiraidalla olisi hyviä uutisia kerrottavanaan. Kollin häntä viuhui puolelta toiselle niin kuin hän ei olisi malttanut odottaa saavansa kertoa mitä ikinä tuon kielen päällä olikaan.
“Varistähti haluaa, että hänet tuodaan leiriin”, soturi nyökkäsi Tihkutäplää päin ja heitti Oksakatseelle tietävän katseen. Naaras höristi korviaan ja tunsi toivon liekin leimahtavan rinnassaan. Oliko päällikkö viimeinkin tullut järkiinsä?
“Oli jo aikakin”, Oksakatse jupisi ja käveli hänen vierelleen pörhistellen karheaa karvaansa. Piikkiraita ryntäsi hänen toiselle puolelleen.
“Aivan turha sitten yrittää mitään”, klaanitoveri muistutti häntä muristen ja sylkäisi maahan. Tihkutäplä nyrpisti nenäänsä.
#Voi kuinka heitä nolottaakaan, kun he joutuvat taas nukkumaan samassa pesässä kanssani.#

Tihkutäplä tuotiin toisen kerran hänen elämänsä aikana Kuutamoklaanin väliaikaiseen leiriin. Tuttujen kissojen tuoksut ja riistan ja neulasten aromit täyttivät yhtäkkiä häkellyttävän voimakkaasti ilman ja kirkas valonsäde kuusenoksien lomasta sai naaraan siristelemään hetken silmiään hämmentyneenä. Mäyränkolossa eristäytyneenä olo oli kuin olikin jättänyt häneen jälkensä. Soturi lipaisi häkeltyneenä takkuista rintaansa. Peseytyminen koko sekamelskan jälkeen tekisi terää.
Varistähden kutsu klaanikokoukseen kiiri hänen korviinsa ja samassa kaksi kovaa lapaa osuivat hänen kylkiinsä.
“Tuokaa Tihkutäplä eteeni!”
Soturi työnnettiin esiin ja hän käänsi katseensa päällikköön. Yhtäkkinen hiljaisuus riipi hänen korviaan eikä hän enää tohtinut vilkuilla ympärilleen löytääkseen tuttuja kasvoja. Jokin Varistähden jäänsinisinä leimuavissa silmissä sai hänen vatsansa muljahtamaan kauhusta.
“Hyvät Kuutamoklaanin kissat! Olemme kokoontuneet tuomitsemaan tämän kissan petoksista mitä hän on suorittanut Kuutamoklaania kohtaan.”
Tihkutäplän suu loksahti raolleen ja korvat laskivat tiukkaan luimuun.
“Toit erakon leiriimme ja hänen kanssaan lietsoitte vääristettyä propagandaa jonkinlaisesta Tähtiklaanin enteestä tulviin liittyen ja siitä että Kuutamoklaani tulisi tuhoutumaan jos emme antautuisi muiden klaanien armoille. Onko teidän mielestänne Kuutamoklaani tuhoutunut?”
Klaanitoverien kieltävät vastaukset päällikölleen kaikuivat Tihkutäplän korvissa.
“Sitten kun sinua pyydettiin poistamaan erakko reviiriltämme, rikoit soturilakia kun et totellut päällikkösi sanaa ja kävit oman klaanitoverisi kimppuun! Klaanitoverin, joka oli silloin tiineenä, kantaen oman päällikkösi jälkikasvua!”
Tihkutäplä ei enää kestänyt katsoa villinä häntä päin syytöksiä sylkevää päällikköä. Hän ei olisi koskaan antanut itselleen anteeksi, jos olisi tietämättään satuttanut Syreenikukan ja Varistähden syntymätöntä pentua.
#En tiennyt#, naaras nieli mielessään, #Tähtiklaani anna minulle anteeksi, lupaan etten silloin tiennyt.#
Varistähti jatkoi listaansa hänen sotarikoksistaan, ja naaras alkoi saada vihaisia huutoja ja solvauksia myös muiden klaanitoveriensa joukosta. Hän vilkaisi sivulleen hämillään, kykenemättömänä liikkumaan tai huutamaan sanaakaan takaisin varjojen peittämille hahmoille.
#Pilaantunutta variksenruokaa#, soturi ajatteli uupuneena, #olen heille kuin pilaantunutta variksenruokaa.#
“Tihkutäplä, sinulla oli mahdollisuutesi toimia oikein, mutta sinä epäonnistuit. Sinä olet pettänyt klaanisi ja näin ollen sinut tulisi mielestäni mestauttaa koko klaanin edessä”, Varistähti jyrähti.
“Nummipyörre ja parantajamme ovat kuitenkin puhuneet puolestasi ja tulimme siihen yhteiseen tulokseen, että sinut on karkoitettu Kuutamoklaanista. Tästä lähtien, jos sinut nähdään Kuutamoklaanin reviirillä, olet vapaata riistaa ja kuka tahansa saa sinut tappaa! Takaisin et tule pääsemään, ellet.. ellet saa tulvia loppumaan niin, että Kuutamoklaani pääsee palaamaan turvallisesti alkuperäiseen leiriinsä ja voi vapaasti kulkea reviirin pohjoispuolella. Siitähän sinä olet koko ajan paasannut, että olisi keino päästä tulvista eroon? Ole hyvä ja toteuta se. Mutta siihen asti olet karkoitettu täältä iäksi! Saat aikaa lähteä auringonhuipun hetkeen saakka.”
Tihkutäplä uskalsi päästää ulos henkäyksen, jota oli sisällään pakonomaisesti pidellyt vasta, kun Varistähti viittoi hännällään klaanikokouksen loppuneeksi ja hyppäsi alas kaatuneelta puunrungolta, jonka pinta oli jo täynnä päällikön raivoissaan repimiä kynnenjälkiä. Naaras kuuli ympärillään supinaa ja kahinaa, osa kissoista poistui jo paikalta, osan syyttävinä polttavat katseet hän tunsi yhä selässään. Soturi kääntyi arasti ympäri ja nieli vaivalloisesti kurkkuunsa juuttuneet kyyneleet.
“Tihkutäplä!”
Harmaa, pyöreäkasvoinen naaras työntyi kissajoukon läpi ja näytti liitävän aukion läpi lyhyehköillä jaloillaan porskutellen. Tihkutäplä hautasi kasvonsa Lehtikuun yrtintuoksuiseen turkkiin ja tuntui nuutuvansa sillä sekunnilla ystävättärensä vierelle.
“Olethan sinä kunnossa?” hän sopersi ja niiskahti irrottautuessaan viimein parantajasta. Naaras nyökkäsi surullinen kiilto metsänvihreissä silmissään.
“Minua ei päästetty näkemään sinua”, tuo naukui vakavana.
“Ja Varistähti, en tajua miten hän voi.. miten hän edes pystyi ehdottamaan..” parantajan ääni värisi ja Tihkutäplä laski häntänsä tämän lavalle, tuntien itsekin jalkansa heikoiksi hirvittävästä ajatuksesta.
“Kuulostaa siltä, että te pelastitte minut”, soturi huokaisi.
Samassa Tihkutäplän silmät osuivat Ruostehallaan, joka ilmestyi Lehtikuun takaa. Soturin oli onnistunut jotenkin livahtaa hänen luokseen muiden soturien katseilta piilossa, tai sitten tuo ei välittänyt ollenkaan siitä, että tulisi leimatuksi petturin kanssa kaveeraamisesta. Silmät kirkastuen naaras riensi koskettamaan neniä veljensä kanssa.
“Pitkästä aikaa. Kunpa olisi aikaa vaihtaa kuulumisia”, Tihkutäplä lohkaisi ääni säröillen.
“Kyllä sinä löydät tiesi takaisin.”
Kylmänviileä tapa, jolla punaruskea kolli asian totesi, sai Tihkutäplän väräyttämään viiksiään. Naaras alkoi puhua verkkaisesti.
“Pitäkää huolta Laikkutassusta. Ja kaikista muistakin. Sanokaa, että en aio luovuttaa.”
“Valittujen tapaaminen”, Lehtikuu henkäisi.
“Kait sinä sait sen unen?”
Tihkutäplä nyökkäsi.
“Hyvä, hyvä..” parantaja toisteli hiljaa ja vilkuili ympärilleen. Tihkutäplä katsahti käpäliään huolestuneena. Hänellä ei ollut sillä hetkellä ainuttakaan ajatusta siitä, miten he lähtisivät ratkaisemaan tulvaongelmaa, mutta silti Lehtikuu ja Ruostehalla uskalsivat laittaa luottonsa häneen.
“Varistähti voi sanoa että olen petturi ja että en kuulu tänne ja että olen karkotettu - mutta mikään ei voi saada minua lopettamaan välittämästä klaanistani.”
Naaras katsoi kuusipuiden latvojen takana häilyvään aurinkoon ja hänen mieleensä muistui hänen ja Kostokynnen reissu Vuoristoklaanin luo. Siitä olisi hyvä aloittaa. Kaikki oli vielä heidän käpälissään eikä mitään oltu vielä menetetty. Hän kääntyi katsomaan lähimmäisiään vielä kerran ja naukui niin jykevästi, kuin sai polttavasta rinnastaan lähtemään:
“Nähdään pian.”

16.8.24 klo 9.21

Seittitassu ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Seittitassu katseli tympääntyneenä kuinka Myrskytuulen johtama hyökkäyspartio lähti leiristä, jättäen jälkeensä klaanillisen verran hämmentyneitä ja toisilleen hiljaisia rukouksia naukuvia kissoja. Kollioppilas nosti ylähuultaan, paljastaen hammasrivistönsä ja irvistäen viimeisten nummikumpuroiden taakse katoavien kissojen suuntaan. Hän ei ymmärtänyt miksi Vuoristoklaanin varapäällikkö ei suostunut ottamaan häntä tai Katajatassua mukaan hyökkäyspartioon. 'Leiriin täytyy jäädä taistelukykyisiä kissoja, jos muut klaanit päättävät käyttää tilanteen hyväksi ja hyökätä vajaaseen klaaniin', niin oli Myrskytuuli sanonut. Mutta Seittitassu ei siltikään ymmärtänyt kollin ajatuksenjuoksua. Jos hänestä ja hänen sisarestaan pitäisi näillä näppäimillä tehdä sotureita, mikä parempi tapa osoittaa taistelutaitojaan kuin oikeassa taistelussa?
"Tämä on niin turhauttavaa!" oppilas huutaa ja huomaa ympärillään olevien kissojen hätkähtävän yhtäkkistä kovaa ääntä. Hän kuitenkin vähät välitti oudoista katseista mitä nyt sai osakseen vaan kääntyi ympäri ja marssi pois aukiolta, kohti oppilaiden nukkumasijoja. Jopa Tuhkakajo oltiin valittu mukaan hyökkäykseen, hänen oma mestarinsa! Joten millä logiikalla Myrskytuuli jätti oppilaan leiriin?
*Se kolli ei ole pätevä tuleva klaanipäällikkö jos hänen päässään ei surraa muuta kuin mehiläisiä.* Seittitassu ajatteli ja istahti sammalpedilleen. Hänen vatsansa kurni kovaäänisesti, ilmoittaen että olisi aika syödä jotakin. Eilinen hiirenpuolikas ei ollut täyttänyt jo valmiiksi nälissään olevaa kissaa, ja tilanne oli tänään vain surkeampi.
*Toivottavasti Myrskytuuli on yhtä nälkiintynyt eikä ole taisteluterässä. Hän ansaitsisi loukkaantua, jopa kuolla.*
"Aaltotähti! Taivaslilja!"
Seittitassun huomio siirtyi omista ajatuksista leiriaukion toiselle puolelle, kun vuoristoklaanilaiset kerääntyivät kahden juuri aukiolle saapuneen kissan luo. Oliko kaksikko jo palannut kokoontumisestaan Neljän virran tammella? Ja missä se erakko Kostokynsi oli?

15.8.24 klo 11.00

Kettutassu, Nummiklaani

Usva

Kinastelua ja keskustelua jatkettiin, sen sijaan että oltaisiin päästy yhteisymmärrykseen siitä, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Kettutassu ei tiennyt, mihin ottaa kantaa. Hänestä oli kuitenkin selvää, että ne kaksi kasaa kiviä näyttivät olevan samanlaisia kuin paikalla olevien kissojen turkit, ja että se liittyi jotenkin siihen, miten ennustuskissojen kuuluisi jakautua. Hän ei kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, koska varsikin Tähtituli vilkuili häntä sellaiseen sävyyn, ettei uskonut, että Kettutassu olisi yksi valituista. Hän kuitenkin päätti tassuttaa vähän lähemmäs märkää erakkoa ja häntä kuulustelevia muita kissoja. Hän huomaa, että Joutsentassu oli kuin olikin tullut paikalle, ja tuo katselee hieman hämmentyneen näköisenä tapahtumia, joten Kettutassu päättää lähteä hänen luokseen kertomaan, mitä on tapahtunut. Yhtäkkiä hänen takaansa kuuluu ääniä.
“Liekkitähti! Tähtituli!” joku huutaa. Ääni kuulostaa panikoituneelta. Kettutassu tunnistaa äänen pesätoverinsa Purotassun ääneksi. Purotassu juoksee paikalle ja on törmätä Joutsentassuun. Vanhempi kollioppilas pysähtyy, ja tuijottaa Joutsentassua. Sitten hän huomaa Kettutassun. “Mitä te kaksi teette täällä?” hän ihmettelee.
Kettutassu hämmentyy hieman. Hänhän on yksi valituista, miksi hän ei saisi olla täällä? “Se ei kuulu sinulle millään tavalla, miksi itse olet täällä?” kuuluu Joutsentassun vastaus, ennen kuin Kettutassu ehtii sanoa mitään. Hän huomaa vain, että muut kissat aukealla ovat myös nyt kääntyneet Purotassun puoleen. Heillä kaikilla on kasvoillaan kysyvä ilme. Mutta Purotassu näyttää yllättyneeltä yhtäkkisestä huomiosta.
Liekkitähti astuu eteen: “No, Purotassu. Mitä asiaa sinulla oli?” hän kysyy ystävällisesti. Sitten hän lisää: “Ja mitä Kettutassuun ja Joutsentassuun tulee, he ovat molemmat valittuja, ymmärtääkseni.”
“Öö…Minä tulin-” aloittaa Purotassu epävarmasti. “Niin. Tulin kertomaan, että Leijonakynsi oli löytänyt Kuutamoklaanin hajua nummiltamme. Ja ennenkuin Sadeläikkä ehti rauhoittamaan tilanteen, Leijonakynsi yllytti kaikki taisteluun! Nyt nummella käydään taistelua!” hän kertoo.
Taistelua? Isoakin taistelua? *Mutta ei pienestä rajanylityksestä sellaista pitäisi tulla*, Kettutassu ajattelee. Onkohan siellä muitakin klaaneja?
Muutkin päälliköt kiinnostuvat. Itse asiassa kaikki näyttävät nyt kuuntelevan Purotassua. “Kiitos kun tulit nopeasti kertomaan tästä,” Aaltotähti ottaa puheenvuoron.
“Meidän pitää tehdä jotain, ja nopeasti. Ovatko muut klaanit joutuneet taisteluun mukaan?” kysyy Puroklaanin päällikkö Ututähti.
“E-en tiedä. Varmaankin,” Purotassu vastaa.
Sitten Kettutassu tajuaa erään asian, joka saattaa olla aika tärkeä, joten hän päättää olla rohkea, ja sanoa: “Onkohan tämä taistelu, ja siihen liittyvät asiat ne kanjonissa palavat liekit?”
“Niin, se voi hyvin olla. Meidän kannattaisi jakautua nyt. Ovatko kaikki sitä mieltä, että nuo kivet ovat merkki siitä, miten meidän pitää se tehdä?” Liekkitähti sanoo.
Kissat myöntelevät. *Olin oikeassa!* Kettutassu ajattelee.
“Eli, tässä toisessa kasassa on tummanpunainen kivi, vaaleanharmaa kivi jossa on läiskiä, ja harmaa kivi, jossa on kuvioita. Keitä kissoja tämä tarkoittaa? Minä olen ainakin tummanpunainen,” Liekkitähti jatkaa, siirtyen kivien luo. Kanijalka astuu eteenpäin. “Luulen, että tuo vaaleanharmaa kivi tarkoittaa minua,” hän sanoo. Kettutassu nyökkää. Se käy järkeen. Sitten harmaa kuutamoklaanilainen tulee myös edemmäs. “Tihkutäplä,” Liekkitähti nyökkää.
“Ennustuksen mukaan, muut neljä kissaa ottavat haasteen vastaan. Ovatko nuo kissat sitten Kettutassu, Joutsentassu, Paarmahehku, ja Kostokynsi?” Tähtituli sanoo.
Kettutassu säikähtää. Hän oli unohtanut, että hänen pitää ottaa haaste vastaan. Mutta mikä se haaste on?

14.8.24 klo 7.40

Purotassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

Kipu poltteli Purotassun lihaksissa, kun hän repi itseään eteenpäin aavoilla nummilla. Sadeläikkä oli lähettänyt hänet hakemaan Liekkitähden ja Tähtitulen Neljän virran tammen tapaamisesta valittujen kanssa, sillä Leijonakynsi oli saapunut rajapartiostaan juoksujalkaa leiriin ja ilmoittanut, että Kuutamoklaani oli metsästänyt Nummiklaanin jo valmiiksi huonoriistaisella maalla. Ennen kuin varapäällikkö oli ehtinyt rauhoittelemaan tilannetta, oli soturi yllyttänyt koko klaanin kostoaikeisiin, eli suoraan hyökkäykseen Kuutamoklaaniin. Sadeläikkä ei ollut voinut muuta kuin ilmoittautua itse johtamaan hyökkäyspartiota, mutta ennen lähtöään hän oli käskyttänyt oppilaansa hakemaan klaanipäällikön leiriin.
"Liekkitähti! Tähtituli!" Purotassu pystyi kuulemaan kauhun äänessään, kun hän ulvoi liitäessään astinkivien yli ja kaartaessaan tulvivalle tammen aukiolle, mikä oli täynnä kissoja. Hän ehti juuri ja juuri jarruttamaan ennen kuin olisi törmännyt Joutsentassuun, joka seisoi hieman erillään muista. Kollioppilas tuijotti hämmentyneenä pesätoveriaan hetken, mitä kummaa tuo oikein teki täällä? Tämähän oli klaanipäälliköiden, parantajien ja ennustuksen valittujen välinen kokoontuminen. Miksi Nummiklaanin oppilas oikein oli Neljän virran tammella? Ja tuossahan oli Kettutassu, toinen Nummiklaanin oppilaista! Olivatko he tulleet tammelle luvatta, vakoilemaan valittuja ja Tähtiklaanin ennustuksen kulkua?
"Mitä te kaksi oikein teette täällä?" Purotassu kysyy ja hänen kysyvä katseensa käy molempien naarasoppilaiden välillä. Joutsentassun korvat luimistuvat ja Kettutassu ei näytä tietävän olisiko hämmentynyt, häpeissään vai ärtynyt.
"Se ei sinulle kuulu millään tavalla, mitä itse teet täällä?" harmaaturkkinen naaras vastaa välinpitämättömästi. Nyt oli kollioppilaan vuoro luimia korviaan, hänet oli sentään lähetetty tammelle tärkeän viestin välittämiseksi! Kun hän kääntyi katsomaan Kettutassua ja muita kissoja aukiolla, olivat nuo astelleet lähemmäksi, kaikilla kysyvät ilmeet kasvoillaan. Ja yhtäkkiä Purotassun pää löi tyhjää, mitä hänen olikaan pitänyt tulla tammella oleville kissoille kertomaan?

13.8.24 klo 10.01

Sinitassu ~ Kuutamoklaani

Jezkebel

Sinitassu veti syvään henkeä ja astui puun varjoista sivuun. Hänen edessään avautui verinen taistelutanner, kun neljän klaanin kissat kynsivät sokeasti toisiaan. Oppilas ei uskaltanut ottaa askeltakaan Kuutamoklaanin reviirillä kasvavien lehtipuiden siimeksestä, vaikka hänen klaanitoverinsa olivat rynnänneet taistelun sekamelskaan aikoja sitten. Naaras odotti, kunnes hänen pesätoverinsa Laikkutassu sattui katsomaan hänen suuntaansa ja heilautti sitten häntäänsä kutsuen oppilasta luokseen. Laikkutassu tönäisi veljeään Salamatassua, joka oli juuri saanut kyntensä irti vastustajasta ja kollikin näki Sinitassun puiden siimeksessä. Ruskeamerkkinen naaras loikkasi takaisin puun taakse ja hetken päästä vanhemmat oppilaat saapuivat hänen luokseen.
"Sinitassu! Mitä sinä täällä teet? Entä jos joku näkee sinun olevan täällä taistelun sijaan?" Laikkutassu aloitti heti, mutta tuon katse oli huolestunut, kun hän koitti etsiä pesätoveristaan haavoittumisen merkkejä. Sinitassu luimi korviaan ja vilkaisi Salamatassua, jonka katse oli viileä ja paheksuva.
"Ei... Ei tässä taistelussa ole mitään järkeä. Kuutamoklaani vastaan muut klaanit... Meitä on liian vähän täällä. Meidän pitäisi perääntyä vielä kun kukaan ei ole ehtinyt menettää henkeään", Sinitassu sanoi pesätovereilleen.
"Ei hätää. Kuutamoklaani on vahva ja paikalla on paljon kokeneita taistelijoita, me tulemme voittamaan", Salamatassu huomautti. Laikkutassu vilkaisi veljeään, naarasoppilaan katseesta näkyi ettei hän täysin luottanut kollin sanomaan. Hän avasi suunsa ja maukui: "Ei lisäjoukkojen tuoma voima olisi silti pahitteeksi."
"Mutta tulisimmeko siltikään voittamaan? Vaikka toisimme koko klaanin soturit tänne?" Sinitassu kysyi huolissaan. Salamatassu murahti ja heilautti häntäänsä.
"Älä huoli Sinitassu, olemme vahvoja", kolli vastasi ja mitään muuta sanomatta kääntyi ympäri ja palasi taistelun keskelle. Naaraat jäivät hetkeksi seuraamaan oranssiturkkisen oppilaan menoa, kunnes Laikkutassu kääntyi pesätoverinsa puoleen.
"Jos et halua osallistua taisteluun, käy hakemassa lisäjoukkoja."

11.8.24 klo 10.31

Tähtituli ~ Nummiklaani

Jezkebel

Tähtituli katseli erakkoa, joka oli juuri esittäytynyt Haukaksi. Nuoren kollin kasvoilla oli selkeä hämmennys ja tuon viikset väpättivät, kielien hermotuksesta. Parantaja pohti oliko kuinka todennäköistä, että juuri tämä erakko olisi ollut Tähtiklaanin asialla, mutta toisaalta olihan Kostokynsikin saanut enteen vaikkei klaaneissa asunutkaan, sitä oli vain vaikea uskoa todeksi. Heidän edessään vapiseva karvapallo oli kuitenkin paljon nuoremman oloinen, arviolta varmaankin oppilaan ikäinen. Antaisiko Tähtiklaani todella niin nuorelle kissalle niin suuren vastuutehtävän?
Yöturkki naukui ilmoille parantajanaaraan epäilykset kysyessään Haukalta oliko tuo aikaisemmin nähnyt Tähtiklaanin lähettämiä merkkejä. Naaras pystyi näkemään kuinka erakko tuntui kuihtuvan kasaan niin monen silmäparin tuijotuksen johdosta. Hän ei kuitenkaan antaisi kollin karata minnekään ennen kuin tuo selostaisi yksityiskohtaisesti kaiken mitä tulvista tiesi.
"Tipahdin jokeen puusta, kun kettu jahtasi minua. Sitten ajauduin tänne. En tiedä mistään tähtiklaanista, mutta kyllä minä tulvista tiedän. Olen joutunut siirtämään pesääni monesti...", Haukka aloitti sopertaen, mutta tuntui saavan kerättyä hieman rohkeutta kasaan, sillä seuraavaksi tuo ilmoitti ettei halunnut aiheuttaa ongelmia ja lähtisi paikalta heti kun pyydettäisiin. Tähtituli tuhahti ja heilautti häntäänsä kärsimättömänä. Luuliko kolli, että he olisivat noukkineet hänet joesta jos eivät halunneet häntä reviireilleen? Surrasiko tuolla pelkkiä mehiläisiä päässä?
Yöturkki lausui taas kerran Tähtitulen tuntemukset ääneen ja parantajanaaras kääntyi katsomaan muita kissoja, kun Yöturkki pyysi saada kollegoidensa mielipiteitä tilanteesta. Taivaslilja myönteli parantajakollin sanoja, ja Kostokynsi nyökkäsi hänen sanoilleen. Niin, jos tuo mustavalkoinen erakko oli enteen saanut, miksi ei joku toinenkin erakko voisi sitä saada? Punaviirullinen kissa tuhahti ja pudisteli päätään. Erakot voisivat vaihtaa asuinpaikkaansa sitä mukaan kun heidän pesäpaikkansa tuhoutuisivat, mutta klaanit eivät. Tulvien ei pitäisi koskettaa erakkoja millään tavalla.
"Yöturkki, oletko varma? Haukalla ei ole minkäänlaista yhteyttä klaaneihin", Tähtituli naukui ja heitti Haukkaan viileän katseen.
*Kuten ei Kostokynelläkään.*
Hän ei vielä suostunut uskomaan, että Tähtiklaani todella pitäisi näitä kahta erakkoa niin tärkeinä osallisina klaanien pelastamisessa. Yöturkki kuitenkin vanhimpana parantajana uskoi vankasti omaan mielipiteeseensä ja muiden parantajien oli tyydyttävä myötäilemään hänen ajatuksiaan. Tähtitulikin lopulta suostui siihen, vaikkakin hammasta purren. Kun parantajakolli esitti kysymyksen lopuista valituista, parantajanaaras katsahti ympärilleen tutkiakseen Neljän virran tammen lähiympäristöä. Kolme kissaa puuttui yhä, olisivatko he varjoissa seuraamassa tilannetta tammella vai olivatko he edes saapuneet paikalle laisinkaan?
Ja kuin pyynnöstä, tulvivan joen toiselle puolelle ilmestyy varjoista hahmo, joka lipuu veteen ja kauhoo voimakkailla vedoilla tammen aukiolle. Kaikkien katseet kääntyvät harmaalaikukkaaseen kolliin, kun tuo saapuu rantaan ja ravistelee turkkinsa kuivaksi.
"Kanijalka?" Ututähti naukaisi kysyvänä ja Tähtituli kohottaa kulmiaan yllättyneenä. Oliko Puroklaanin soturi yksi valituista? Miksi hän ei ollut tullut päällikkönsä ja parantajansa kanssa samaa matkaa tammelle? Kollin kasvoilla oli oudon surumielinen ilme, kun hän tervehti muita paikallaolijoita.
"Minäkin olen täällä", heidän takaansa kuului paljon tutumpi ääni ja parantajanaaras tunsi niskaturkkinsa nousevan pystyyn. Tuohan oli hänen klaanitoverinsa Kettutassun ääni! Liekkitähti tervehtii paikalle saapunutta oppilasta rauhalliseen sävyyn, mutta Tähtitulen hännänpää vääntyili hermostuneena. Kettutassu oli vasta oppilas, miksi kummassa Tähtiklaani olisi valinnut hänet näin vaaralliselle matkalle?
"Ja missäköhän on kolmas vielä puuttuva kissa?" Tähtituli kysyi ja kun oppilas mainitsi, että Joutsentassu olisi viimeinen valituista, oli Tähtitulen vaikeaa pidättää epäuskoista naukaisua sisällään. Mitä Tähtiklaani oikein aikoi, jos lähetti näin tärkeälle tehtävälle erakon ja kaksi oppilasta? Hän ei voinut uskoa tätä. Tiesivätkö oppilaat edes kuinka vaarallinen tämä tehtävä tulis olemaan?
"Miten tämä konkkaronkka pystyy pelastamaan klaanit tulvilta?" parantajanaaras mutisi itsekseen.

//Tämä ei suoranaisesti yhtäkään tarinaa jatkanut, joten joku muu valituista voi sen tehdä lol

10.8.24 klo 16.23

Karhutassu luuklaani

MoonStary

//jatkoa
Kolon eteen ilmestyy muuten vitivalkoinen pää, mutta kissan leuassa on ruskea täplä. "Annahan kun arvaan, nimesi on jääsilmä?" Karhutassu hämää, mutta sisimmissään tietää naaraan haistavan hänen pelkotuoksunsa. Naaras tuijottaa Karhutassua hetken, ja sitten vastaa;"Väärin. Olen Marjaleuka!"
Marjaleuka kuulosti rauhalliselta, mutta viimeistään naaraan ilme paljastaa tämän olevan raivoissaan. "Hy-hyväkin! Hakkaisin sinut jos olisi! Meidän klaanissamme on jo jääsilmä!" Karhutassu naukuu ja pomppaa pystyyn. "Mitä täällä tapahtuu?!!" Karhutassu kuuli tutun äänen. Se on Pajumuta. Marjaleuka tuhahtaa ja alkaa hypellä ylemmäs. Pajumuta marssii ylpeänä pois.karhutassu häipyy heti vuorelta ja lupaa itselleen ettei koskaan aio palata.

7.8.24 klo 15.22

Karhutassu luuklaani

MoonStary

Karhutassu availee jo silmiään, onhan jo aamu. Tai no, sanotaan nyt että on Auringonhuippu. Karhutassu astelee pesästä pois päättäväisenä. Mitähän nuorella, valkoruskealla kissalla on mielessään? No, jatketaan! Karhutassu vilkuilee ympärilleen. Hän ei muistanutkaan että Kuolontähti oli lähettänyt hänet vuoristoklaanin reviirille, vuoristoon saalistamaan. Karhutassu oli nukkunut pienessä vuorenraossa, kylmässä ja kolkossa. *Eihän täältä minään löydy! Hiirenpapanat!* Karhutassu miettii vihaisena. *Saati sitten kissoja!* Yhtäkkiä karhutassu kuulee outoa raaputusääntä ja hiljaista mutta nopeaa töminää. Karhutassu säntäsi äkkiä luolaan piiloon. Sitten hän havaitsi valkoiset jalat...
//To be continue👻

4.8.24 klo 8.07

Käpy, erakko

Usva

Käpy oli viihtynyt nummen reunassa hyvin, vaikkei pitänytkään sen avarasta maastosta paljoa. Hän oli viipynyt siellä jo vähän yli kuun. Hän oli varmistanut, ettei mennyt enää klaanikissojen reviirille. Hänen oli tosin pari kertaa tehnyt mieli mennä sinne, ihan vain ärsyttääkseen klaanikissoja, varsinkin sitä pienikokoista naarasta, jonka riistan hän oli muka varastanut. Mutta aikaa oli kulunut jo aika paljon, ja Kävystä alkoi tuntua epämukavalta, kun hän on ollut niin kauan samassa paikassa, joten eräänä sateisena päivänä, hän päättää hyvästellä Mäyrän. “Mäyrä, olet ollut tosi kiltti minulle, mutta minun on aika lähteä jonnekin muualle,” Käpy sanoo, ja kiittää Mäyrää myös siitä, että hän on antanut hänen asua kanssaan ja jakaa riistan.
“Eipä mitään. On ollut vain mukavaa, että en ole aina yksin. Saanko saattaa sinut matkalle?” Mäyrä ehdottaa.
Käpy haluaisi mieluummin lähteä yksin, mutta Mäyrä pyytää niin ystävällisesti, että ruskea naaras myöntyy.
“Minne päin ajattelit lähteä?” Mäyrä kysyy.
“Jonnekin tuonne metsään päin,” Käpy kertoo.
“Siellä on kuulemma klaanikissoja myös,” Mäyrä toteaa siihen.
“Äh, no minä pysyn kaukana niistä, se on varmaa. Älä sinä siitä huolehdi,” Käpy tuhahtaa. “Tule, lähdetään.”
Ja niin tuo kissakaksikko lähtee kohti tiheää metsikköä, joka häämöttää edessäpäin. He kävelevät hiljaisuuden vallitessa, sillä kumpikaan heistä ei ole puheliasta sorttia. Kun he saapuvat metsän reunaan, Mäyrä hyvästelee Kävyn. “Kiitos kun olit seurassani näinkin kauan. Tiedän, että samassa paikassa pysyminen ei ole lempipuuhaasi, joten ymmärrän, että haluat lähteä. Hyvää matkan jatkoa sinulle, Käpy,” Mäyrä sanoo melkein juhlallisen sävyyn.
Käpy on hämmentynyt, kun Mäyrä on näin kiltti hänelle. Harvoin kukaan on ymmärtänyt sitä, että hän ei osaa olla samassa paikassa. Käpy kehrää hieman, ja sanoo: “Kiitos kun ymmärrät sitä, etten tykkää olla samassa paikassa kauan. Kaikkea hyvää sinulle, Mäyrä. Tapaamme varmasti vielä.” Sitten hän kääntyy kohti metsää, eikä katso enää kohti nummia. Ehkä hän palaa vielä sinne joskus.

//Rare sighting of Käpy being emotional

21.7.24 klo 11.46

Tuhkakajo ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

"Otan taistelupartioon mukaani Marjaleuan, Mutakoiven, Tuiskuturkin, Ruskasiiven, Sorasydämen, Pöllönkynnen, Helmikasteen, Aurinkomyrskyn ja Tuhkakajon. Oppilaista mukaan tulevat Kurkitassu, Hiutaletassu, Täplätassu ja Kultatassu. Haluan, että te muut jäätte puolustamaan leiriä. Nummiklaani, Puroklaani ja Kuutamoklaani voivat kaikki käyttää tilaisuuden hyväkseen ja hyökätä tänne nyt, kun osa sotureistamme on taistelemassa rajalla. Uskosielu, pidä huolta leiristä ja kerro kaikki tapahtunut Aaltotähdelle kun hän palaa Neljän virran tammelta", Myrskytuuli naukaisi suuren kiven päältä, missä Aaltotähti oli yleensä klaanikokouksia pitänyt Vuoristoklaanin väliaikaisessa leirissä. Tuhkakajo tunsi turkkinsa pörhistyvän, kun hän kuuli varapäällikön mainitsevan hänen nimensä kissojen joukossa, jotka lähtisivät Nummiklaanin ja Kuutamoklaanin väliselle rajalle taistelemaan. Tai heidän tarkoituksensa oli välttää koko taistelu, mutta kaikki kyllä tiesivät ettei Kuutamoklaani perääntyisi mahdollisuudesta taistella. Ja jos Puroklaani saapuisi paikalle ja valitsisi Nummiklaanin puolen taistelussa, voisi Kuutamoklaanilla olla riski kohdata loppunsa.
*Ja kanjonissa on aina ollut neljä klaania. Se ei saa muuttua.*
Myrskytuuli hyppäsi alas kiveltä ja lähti ympärilleen keräämänsä kissajoukon kanssa kohti Nummiklaanin ja Kuutamoklaanin välistä rajajokea. Tuhkakajo vilkaisi vielä kerran taaksensa ja katseli leiriaukiolle jääneitä klaanitovereitaan. Tämä saattaisi olla viimeinen kerta, kun hän näki ystäviään ja perhettään, taisteluissa oli aina omat riskinsä. Pikkukotka heilutti häntäänsä sisaruksillensa, jotka vilkuttivat takaisin ennen kuin katosivat nummikumpareen taakse.
*Toivottavasti edes Paarmahehku olisi turvassa.*
Myrskytuuli juoksutti heitä rajajokea pitkin, kunnes he saapuivat perille. Tuhkakajo haistoi toisten klaanien kissoja ja kuuli taistelun ääniä edestäpäin. Pian heidän edessään avautui taistelutanner, jossa kissat taistelivat jo raivoisasti. Heitä näytti kuitenkin olevan vielä vain kahden klaanillisen verran.
*Hyvä, Puroklaani ei ole vielä ehtinyt paikalle.* Soturitar ajatteli ja hyppäsi klaanitovereidensa rinnalla taistelun temmellykseen.

16.7.24 klo 17.59

Jääsilmä ~ Luuklaani

Jezkebel

Kotimatka illan metsätyspartiosta oli sujunut nopeasti ja sekin oli suurimmaksi osaksi mennyt Marjakuonon kanssa jutellessa. Kun he olivat saapumaisillaan leiriin, tuntemattoman kissan tuoksu sai koko partion valppaaksi. Jääsilmä katseli ympärilleen ja näki kuinka yksi kissa, tummanharmaa naaras kulki varovasti vuoriston varjoissa ja saapui partion hännillä leirin suuaukolle, tietoinen siitä että häntä oltiin vastaanottamassa kynnet ja hampaat esillä. Luuklaanin varapäällikkö Pihlajamyrsky oli sihissyt sotureita muuriksi luolan suuaukolle, eikä muukalainen uskaltanut tulla muutamaa ketunmittaa lähemmäs kissoista. Punaoranssi soturitar kiepahti ympäri ja näki kuinka Kuolontähti puski sotureidensa ohi ja meni naaraan luokse.
"Hei Irene... Miksi sinä tänne tulit?" päällikkö kysyi. Jääsilmä kohotti kulmiaan yllättyneenä, tunsivatko naaraat toisensa? Luuklaanin päällikkö oli tunnettu viihtyvän omissa oloissaan ja usein ulos lähtiessään hän ei vaatinut ympärilleen partiota vaan saalisti mielummin yksin. Tämä varmasti oli mahdollistanut sen, että mustaturkkinen naaras törmäsi alueen erakoihin ja ilman suuren kissajoukon tuomaa uhkaa pääsi juttelemaan noille.
"Haluan liittyä Luuklaaniin", tummanharmaa naaras Irene naukaisi ja Kuolontähti nyökkäsi, perääntyen Luuklaanin leiriluolaan ja hypäten suuren kiven päälle mistä oli tottunut klaanikokouksia pitämään.
"Saapukoon jokainen tappamiseen kykenevä tämän kiven juureen klaanikokoukseen!" Jääsilmä kuuli päällikkönsä ulvovan. Hän itse käveli pois leiristä, yhtäkkiä soturitar oli kaivannut kunnolla raitista ilmaa.
*Onko Kuolontähti valmis ottamaan muukalaisia riveihimme noin vain? Nyt kun Mustakynsikin on täysin partioiden käytettävissä, ei meillä ole pulaa sotureista. No minä saan kuulla leiriin palattuani mitä on käynyt, voisin nyt mennä vielä metsästämään!* Naaras ajatteli ja lähti kaupamaan kohti Vuoristoklaanin reviiriä. Alueella oli tulvivien vuoristojokien ja vedestä murenevien kalliopohjien takia vaarallista metsästää, mutta punaoranssi kissa varoi tarkasti sitä mihinkä astui ja koitti pysyä poissa märiltä näyttäviltä poluilta. Hän sai kuin saikin napattua hiiren ja päätti, että metsästys saisi loppua siihen. Jääsilmä oli suuntaamassa kotiin päin, kun törmäsi laikukkaaseen kolliin. Kissa oli kirjaimellisesti kurvannut suoraan hänen eteensä vuoristopolulle kulman takaa ja se oli miltei aiheuttanut naaraalle sydänkohtauksen. Kollikin oli loikannut säikähtäneenä ketumitan taaemmas, hyvä ettei ollut siinä samalla meinannut pudota polulta alas.
"Hei, kukas sinä olet?" kolli naukui odotettua rauhallisemmin, saaden aluksi tasoitettua hengityksensä. Luuklaanilainen tuijotti silmät pyöreinä hoikkaa, laikukasta hahmoa ja pohti vaihtoehtojaan. Tässä tilanteessa saattaisi olla parempi kertoa, että naaras kuului suureen kissaryhmään, jolle oli juuri viemässä saalista. Klaanikissat eivät varmasti olisi näiden tulvien aikaan näin syvällä vuoristossa, joten luuklaanilaisiin kohdistuva viha vaikutti pienemmältä mahdollisuudelta tämän kissan tapauksessa.
"Olen Luuklaanin Jääsilmä", soturitar naukaisi ja peruutti askeleen. Kollin silmät olivat viiruuntuneet heti hänen mainitessa Luuklaanin ja tuon katse kävi vähän väliä vuoristopolulle pudonneessa hiiressä. Oliko kyseessä sittenkin klaanikissa, joka oli vain eksynyt liian syvälle vuoristoon epätoivoisena riistan etsinnässä ja mielellään löylyttäisi luuklaanilaisen, jos se tarkoitti helppoa suupalallista?
"En tee sinulle mitään pahaa", kolli naukaisi ja Jääsilmä ei voinut olla kohottamatta kulmiaan yllättyneenä, mutta myös rauhoittuneena. Ihan kuin muukalainen olisi lukenut hänen ajatuksensa!
"Mistä sinä olet kotoisin?" soturitar kysyi puolestaan ja kallisti päätään kysyvänä.
"Olen syntyperältäni Nummiklaanista, mutta en halunnut olla leirissä, missä ei saanut innostua rajakahakoista tai sotasuunnitelmista", muukalainen naukaisi ja heilautti häntäänsä laiskasti ilmassa. Luuklaanilainen siristi vuorostaan tervettä silmäänsä ja tarkasteli kollia paremmin. Tuolla oli tyypillisen nummiklaanilaisen ruumiinrakenne, pitkät koivet ja hoikka keho. Toisen turkki oli myös arpien sekoittama, mikä kieli siitä ettei tämä kissa ollut perääntynyt yhdestäkään taistelusta elämänsä aikana, ei edes silloin vaikka se merkitsi klaanista lähtemistä. Siitä voisi olla hyötyä.
"Miksi et liittyisi Luuklaaniin? Tule minun kanssani", Jääsilmä naukui ja viittoi hännällään erakkoa lähemmäs. Soturittaren mielestä toinen vaikutti mukavalta, eikä täysin sekopäiseltä tapaukselta. Niitä olikin Luuklaanissa jo tarpeeksi, vaihtelu ei varmasti olisi pahitteeksi. Ja olihan Kuolontähti toivottanut Irenenkin tervetulleeksi, joten miksi tämä kolli olisi poikkeus? Toisen katse kuitenkin synkkeni ja hänen viiksensä väreilivät.
"En voi... Minun pitää pysyä uskollisena soturilaille ja Tähtiklaanille", erakko naukaisi harmissaan, mutta tämä sai luuklaanilaisen sylkäisemään maahan inhosta.
"Tähtiklaanille?! Uskon itse Pimeydenmetsään, esi-isiin jotka palkitsevat sinut kun teet jotakin oikein", Jääsilmä maukui. Kolli luimi korviaan ja väläytteli muutaman kerran kulmahampaitaankin, eikä soturitarkaan voinut olla pörhistämättä niskakarvojaan. Tämä keskustelu oli mennyt vain huonompaan suuntaan mitä pidempään sitä oltiin jatkettu. Naaras kuitenkin tiesi ettei hän klaanikissalle, edes klaanista erotetulle, pärjäisi kaksintaistelussa, joten hän yritti keksiä jotakin mikä saisi tunnelman leppymään.
"Mikä on muuten nimesi?" hän kysyi kollilta ja kiitti Pimeydenmetsää siitä, että tuo vaikutti rauhoittuvan, kun keskustelua jatkettiinkin tappelun sijaan.
"Leopardilaikku", kolli naukaisi.
"Mikä ihana nimi. Lyhyt ja ytimekäs.* Jääsilmä ajatteli ja tuijotti vielä hetken laikukasta kissaa, joka häpeilemättä tuijotti häntä takaisin. Tässä oli kerrassaan mielenkiintoinen yksilö.
"Minun pitää nyt mennä, klaanissa odottaa ruokittavia suita. Tavataanko huomenna?" soturitar kysyi ja yllättyi kun Leopardilaikku nyökkäsi hetken pohdinnan jälkeen. Hän oli lähinnä yrittänyt keksiä jotakin mikä antaisi hänelle mahdollisuuden livahtaa nopeasti pois paikalta ja estää kollin hyökkäysaikeet. Mutta ilmeisesti tämä tahtoikin nähdä Jääsilmän uudelleen.