​

Hilleripentu - Kuutamoklaani

Maria:)

Emon ote niskakarvoistani oli tiukka. Yritin rimpuilla vapaaksi, mutta turhaan. Vasta sisällä pentutarhassa Syreenikukka vapautti otteensa ja pudotti minut takaisin sammalpedille.
“Et olisi saanut tuolla tavalla lähteä! Nyt minä käyn hakemassa Varistähden ja kerron mitä on tapahtunut! Pysy täällä!” emo huusi ja katosi.
“Halusin vain ulkoilla!” murisen hänen peräänsä.
Käännyin ympäri ja näin Sorapennun, joka katsoi minut silmät selällään. En ehtinyt kuitenkaan sanoa mitään, kun emo loikki takaisin pesälle, tällä kertaa Varistähti mukanaan.

Olisipa emo edes huutanut. Mutta hän oli liian vihainen puhuakseen mitään, katsoi vain minua tuo kummallinen, raivokas ilme kasvoillaan.
“Minä...” aloitin, mutta hän murahti minut hiljaiseksi.
“Kapinen petturi, kuinka se viitsii näyttää kuononsa täällä!” Syreenikukka hiiskui.
Katsoin emoa kummastuneena. Kuka oli petturi? Tihkutäpläkö? Hänestäkö emo puhui? Mutta mitä Tihkutäplä oli sitten tehnyt?
Viimeisimmän kysymyksen kysyin ääneen.
“Vai mitä on tehnyt! Se kirpputurkki hyökkäsi minun kimppuuni. Erakon takia! Tappajaerakon takia! Kostokynsi tappoi Sammalpuron! Olisin kynsinyt siltä silmät päästä, ellei Tihkutäplä olisi tullut väliin. Se variksenruoka...”
Emo kuulosti hullulta. Isäkin vain nyökytteli päätään hitaasti.
Vetäydyin kauemmaksi ja jätin emon mutisemaan itsekseen. Varistähti näytti myös hyvin vihaiselta ja maukui hiljaa:
“Sinun on parempi pysyä jatkossa hyvin, hyvin kaukana siitä naaraasta. Etkä enää poistu pentutarhasta ilman emosi lupaa, tai viivästytän nimitystäsi oppilaaksi. En siedä sitä, että oma pentuni käyttäytyy idioottimaisesti nolaten minut ja häntä joudutaan raahaamaan niskavilloista takaisin pesään, koska pentuni halusi käydä tervehtimässä petturia.”
Miksi he molemmat ovat noin kammottavia! Minähän olin vain utelias ja halusin seurata, miksi ja mihin sitä Tihkutäplää vietiin! En minä voinut tietää, että hänen kolliystävänsä, Kostokynsi, oli tappaja!
“Mutta nyt, minun täytyy mennä. Täytyy päättää, mitä sen Tihkutäplän kanssa tehdään,” isä jatkoi vilkaisten minua vielä kerran silmät viiruina ja hyppeli sitten pois pesästä.
Emo laskeutui sammalpedille viereeni ja murahti:
“No niin, olet kuullut isääsi. Jos olisit odottanut, että herään, olisin vienyt sinut aukiolle myöhemmin. Nuku nyt.”
En uskaltanut muuta kuin totella. Kaikki pentutarhan pennut ja kuningatar tuijottivat meitä uteliaina.

Torkuin loppupäivän. Sorapentu, Mehiläispentu ja Kirkaspentu pyysivät minua seuraavana aamuna pelaamaan sammalpalloa kanssaan ja vaikka normaalisti olisinkin mennyt enempiä miettimättä, käänsin nyt vain kylkeäni. Pelko ja hämmennys oli vaihtunut vihaksi, enkä ymmärtänyt emon ja isän tolkutonta huutamista. Mitä minä olin muka oikeasti tehnyt?
Olin juuri harkitsemassa sammalpallopeliin liittymistä, kun ulkoa kiiri isän ääni:
“Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä tänne kaatuneelle puunrungolle klaanikokoukseen!”
Emo nousi ylös ja käski pysyä pesässä. Linnunsiipikin nousi ja jätti omat pentunsa mennäkseen Syreenikukan kanssa aukiolle.
Höristin korviani. Nytkö päätettiin Tihkutäplän kohtalosta?

//Pahoittelut mun epäaktiivisuudesta! Koko kevät ollut pelkkiä kokeita, niin ei oo tänne jäänyt kamalasti aikaa. Tässä kuitenkin jatkoa Sorapennun viimeisimpään tarinaan. Sora tai Tihku, jatkoa?:)

​

Kettutassu, Nummiklaani

Usva

Kettutassu lähti nummilta uupuneena nukkumaan, sillä hän oli jälleen viettänyt illan Ratamotassun seurassa nummella leikkien. He olivat muun muassa leikkitapelleet, tosin Ratamotassu oli voittanut aina. Näiden tappeluiden seurauksena Kettutassu oli törmätä Joutsentassuun oppilaiden pesän suulla, kun tämä oli oli niin väsynyt, ettei huomannut ollenkaan.
“Hei, varo vähän!” Joutsentassu melkein kiljaisi.
“Ai, joo, anteeksi,” mutisi Kettutassu vastaukseksi. Hän oli väsyneen lisäksi ajatuksissaan, sillä mietti… no, yllätys yllätys, Ratamotassua.
Joutsentassu katsoi Kettutassua merkitsevästi. “Oliko hauskaa Ratamotassun kanssa?”
“Mitä-häh, en minä-- ollut hänen…” Kettutassu sanoi hämmentyneenä, vaikka tiesi vallan hyvin, että oli ollut Ratamotassun kanssa.
“Joo, älä yritä, tiedän hyvin että pidät Ratamotassusta,” nauroi Joutsentassu.
Kettutassu yllättyi hieman, sillä hän ei ollut kuullut Joutsentassua nauramassa usein, ja sitten änkytti: “Äh, no j-joo… olin minä h-hänen kanssaan..” Sen jälkeen tuo nolostunut oppilas ajatteli: *E-enhän minä pidä Ratamotassusta…sillä tavalla. Hän on tosi kiva, upea, kaunis, hyvä taistelemaan, mutta en minä….* Kettutassun ajatukset keskeytyivät uudelleen kun Joutsentassu huudahti: “Ajattelet häntä taas!”
“A-ai miten niin?” kysyi Kettutassu nolona.
“Sinulla on aina samanlainen katse kun ajattelet, katsot, tai puhut Ratamotassusta tai Ratamotassulle,” Joutsentassu sanoi myhäillen iloisesti.
Kettutassu yritti vaihtaa puheenaihetta. “Mennään nukkumaan, on jo myöhä,” hän sanoi.
“Joo, mennään,” Joutsentassu vastasi, mutta virnisteli edelleen.
He käpertyivät omille pedeilleen ja Kettutassu nukahti melkein heti.

Unessa Kettutassu löysi itsensä nummilta, jotka näyttivät ihan Nummiklaanin reviiriltä. Hän tajusi että tämähän oli Pöllötasanko. Hänen olonsa tuntui kevyeltä. *Onko tämä uni? Miksi tämä tuntuu näin oikealta? Ihan kuin olisin hereillä?* hän mietti.
Pian hän näki hahmon joka lähestyi ja lähestyi. Se oli kissa, joka näytti hyvin tutulta. Se oli Valkotäplä. Tämän tajutessaan Kettutassu hypähti ilosta ja huudahti: “Valkotäplä!” Mutta sitten myös ymmärsi, että oli… Tähtiklaanissa? Hän lähti juoksemaan kohti Valkötäplää, ja monet kysymykset pyörivät hänen päässään. *Miksi minä olen Tähtiklaanissa? Olenko kuollut? Miksi Valkotäplä ilmestyi minulle? Onko Valkotäplä nyt onnellinen Tähtiklaanissa?*
Kettutassu pysähtyi kun hän pääsi Valkotäplän eteen. Hän oli juuri kysymässä kysymyksiään kun Valkotäplä keskeytti hänet. “Tiedän, sinulla on varmasti paljon kysymyksiä, mutta minulla on sinulle tärkeää asiaa,” hän kertoo ja varmistaa että Kettutassu varmasti kuuntelee. “Vesi uhkaa hukuttaa kaiken alleen. Toivoa löytyy kissasta neljästä, jotka ottavat haasteen vastaan, ja kolmesta, jotka tukahduttavat klaaneissa palavat liekit. Jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen,” Valkotäplä sanoo.
Kettutassu hämmentyy. Oliko tämä enneuni? Saiko hän enteen? “Voitko selittää? En tajunnut! Miksi sinä minulle enteen annoit. Miksi ei jollekin muul-” Kettutassun kysymystulva keskeytyy, kun Valkotäplä sanoo rauhallisella äänellä: “Ymmärrät kyllä myöhemmin.” Sitten tämä katoaa.
“Ei, eiii!” Kettutassu huutaa. Hän olisi halunnut jäädä juttelemaan entisen mestarinsa kanssa. “Tule takaisin, minä en ymmärrä!”
Mutta siinä samassa Kettutassu herää.

Herättyään, hän ei heti tajua, missä on, sillä uni oli tuntunut niin todelta. Kettutassu yrittää tasata hengityksensä. *Huhhuh. Mikä tuo uni oli? Se oli enne. Minulle? Miksi minä saisin enteen?* hän miettii, mutta päättää että ajattelisi sitä enemmän aamulla. Hän ei kuitenkaan saa unta, ja kun hän vihdoin nukahtaa taas, tuntuu siltä että hän nukkuisi vain silmänräpäyksen, kun Lumitassu herättää hänet aamupartioon.

//Tadaa, tällänen eka ennustustarina tuli :)

​

Katajatassu; Vuoristoklaani

Inka r

”Salamavirta, Mustatassu ja Marjaleuka, te menette metsästämään tuonne päin”, Myrskytuuli määräsi ja nyökkäsi suuntaan, jossa kellertävään heinään tallottu polku johti kohti tasaista nummimaisemaa kohti, syvemmälle Nummiklaanin reviirille.
”Jänisloikka ja Katajatassu voivat tulla mukaanne myös”, varapäällikkö lisäsi ja loi nopean vilkaisun kaksikkoon.
Katajatassu ravisteli nopeasti turkkiaan ja lähti seuraamaan mestariaan kohti muita aamupäivän metsästyspartion jäseniä, joista Marjaleuka näytti olettaneen itselleen johtajan aseman lähtiessään jolkottamaan reippaasti kohti varapäällikön osoittamaan suuntaan.
Nummiklaanin reviirillä asustelusta oli tulossa pikkuhiljaa arkea, mutta Katajatassu tunsi silti näkymättömän käpälän raapaisevan vatsanpohjaansa antaessaan katseensa kiiriä pitkin loputtoman autiolta näyttäviä nummimaisemia, jotka ympäröivät vuoristoklaanilaisia nyt joka puolelta. Kylmä tuuli pörrötti naaraan tuuheaa, mustaa turkkia, ja sai hänet värisemään. Kyllähän hän oli tottunut tulevan lehtikadon viimaan vuoristossa, mutta täällä kosteuden pehmentämän nummimaan ja kasteisen aluskasvillisuuden joukossa se tuntui kykenevän puremaan kiinni hänen luihinsa entistä lujemmin. Hän kaipasi käpäliinsä soran ja kiven kovuutta, johon hänen polkuanturansa olivat tottuneet, eikä upottavaa sammalkerrosta ja karheita kanervikoita jalkojensa alle. Nyt partio seurasi hänen onnekseen moneen kertaan tallattua polkua, joka kovuudessaan muistutti edes vähän heidän omasta reviiristään.
Sivusilmällään Katajatassu näki, kuinka Mustatassun vaalea turkki katosi kanervikkoon ja ilmestyi jälleen, kun kollioppilas hypähti esiin ja veti itsensä, laakean, tihkusateen tummilla pilkuilla täplittämän kiven päälle.
”Varo, tuo voi olla liukas”, Katajatassu huudahti pitkäturkkiselle kollille, joka suuntasi katseensa taivaanrantaan.
”Katajatassu on oikeassa”, Marjaleuka murahti, ”tule alas sieltä.”
Mustatassu heitti anovan katseen mestarilleen mutta liukui lopulta alas niin, että hänen kyntensä raatelivat vaaleat viirut kiven sivuun. Oppilas loikki takaisin muun partion joukkoon ja jäi kulkemaan Katajatassun rinnalle.
”Kiitos varoituksesta”, naamiokuvioinen kolli naukui pyöräytellen silmiään.
”Tiedän kyllä, että märkä kivi on liukasta. Minäkin olen vuoristoklaanilainen, jos satut muistamaan?”
Katajatassu pudisti päätään oppilastoverinsa sarkasmille.
”Partiossa ei pitäisi säntäillä minne sattuu. Mitä jos vaikka Nummiklaanin partio olisi sattunut paikalle?” hän naukui hiljaa. Mustatassu siristeli sinisiä silmiään.
”Meillähän on lupa olla täällä.”
”Silti! Ei sitä koskaan tiedä”, Katajatassu naukui vilkaisten samalla taakseen. Harmaa taivas enteili öisen sateen paluuta. Mustatassu kohautti hartioitaan hämmentyneen oloisena.
”Miksi olet niin kireä?”
Katajatassu katsahti klaanitoveriinsa epäluuloisena. Miten niin kireä?
”Pystytkö itse olemaan rento vihollisklaanin reviirillä?” naaras kysyi ja luimisti korviaan.
”Ei meillä minusta ole mitään hätää”, Mustatassu naukui ja ravisti turkkiaan. Samassa Jänisloikka, joka kulki Salamavirran ja Marjaleuan kanssa muutaman ketunmitan päässä heidän edellään kutsui heitä lähemmäs tiukasti.
Oppilaat ravasivat reippain askelin soturien luokse. Heidän kulkemansa polku kääntyi kevyeen ylämäkeen, ja rinteen huipulla Katajatassu näki, kuinka muutaman kissan tummat hahmot piirtyivät vasten harmaata taivasta.
”Nummiklaanilaisia”, Jänisloikka selitti ja hipaisi hännällään oppilaansa lapaa.
”Ehkä parempi, että käännytään”, Marjaleuka mutisi. Salamavirran tummanharmaa häntä oli aivan pörröllä, vaikka naaras näytti yrittävän siloitella niskakarvojaan.
Vuoristoklaanin partio lähti kulkemaan taas kohti kulkusuuntaansa, mutta nummiklaanilaiset kulkivat yhä rinteen harjalla ja lähestyivät heitä. Katajatassun korvia kuumotti ja hän rukoili, etteivät muukalaiset tulisi uhittelemaan heille. Hämmästyksekseen hän huomasi Jänisloikan kääntävän päätään ja nyökkäävän nummiklaanilaisten edellä kulkevalle vaaleanharmaalle, tummaraitaiselle kollille, joka roikotti suussaan rusehtavaa jänistä. Katajatassu antoi katseensa kulkea toisen klaanin partiolaisten yli ja tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn kohdatessaan jäisen tuijotuksen heidän silmissään.
”Katajatassu?” Jänisloikan ääni sai hänet irrottamaan katseensa ja siirtämään sen taas alamäkeen.
”En pidä siitä, että emme saa itse päättää missä metsästämme”, Katajatassu puuskahti. Samalla kun korkea nummiruoho hiveli hänen vatsaansa, hän oli tuntevinaan edelleen kylmän katseen selässään.
”Muista, että tämä on vain väliaikaista”, Jänisloikka naukui ja nakkeli niskojaan pienesti mietteliäs katse suunnattuna taivaalle.
”Tarvitsee meidänkin kuitenkin syödä. Löytyykö täältä edes mitään?” Katajatassu heitti takaisin varovaisesti ja katseli ympärilleen. Nummimaisema oli autiota lukuun ottamatta yksittäisiä kivirykelmiä. Kauempana häämötti Neljän virran tammi ja Vuoristoklaanin väliaikainen leiri puskineen. Naaras raotti suutaan ja maistoi kostean ilman.
”Aluskasvillisuudessa voi piileskellä hiiriä”, Jänisloikka totesi ja maistoi itsekin ilmaa.
”Ei unohdeta, että riista on muutenkin vähissä tähän aikaan vuodesta.”
”Minä en ainakaan unohda, sillä vatsani muistuttaa siitä lähes koko ajan”, keskustelua kuunnellut Marjaleuka naukui pistävästi. Jänisloikka huokaisi.
”Tarkistetaan vielä Neljän virran tammi, jos täältä ei löydy tarpeeksi saalistettavaa.”
Katajatassu nyökkäsi, vaikkei ollutkaan täysin tyytyväinen mestarinsa vastaukseen. Heidän klaaninsa oli metsästänyt Neljän virran tammella jo eilen ja kenties sitä edeltävänäkin päivänä. Saalista ei riittäisi loputtomiin.
Partion jäsenet kääntyivät omille teilleen ja sopivat, että kokoontuisivat ennen auringonhuippua sille kivelle, jonka päälle Mustatassu oli kiivennyt tähystelemään. Katajatassu lähti tassuttelemaan kohti kanervikkoa, josta oli ollut kuulevinaan saaliseläimen rapinaa. Hänen ajatuksensa karkailivat tulevaisuuteen ja mahdolliseen soturiarviointiin, josta Jänisloikka oli hänelle joku aika sitten vihjannut.
#Minun täytyy kysyä Seittitassulta, onko Tuhkakajo puhunut hänelle vielä mitään arvioinnista#, naaras ajatteli metsästäessään hajujälkeä.

//Jos seuraavassa tarinassa sais näistä sotureita >.>

​

Tuhkakajo ~ Vuoristoklaani

Jezkebel

Tuhkakajo heräsi tuntiessaan vieressään liikkuvan kissan. Hän nosti yhä unenpöpperöisen katseensa ylös ja yllättyi huomatessaan isänsä Aaltotähden nousseen tassuilleen. Soturitar räpäytteli sinisiä silmiään hämmentyneenä ja ynähti hiljaa, saaden Vuoristoklaanin päällikön huomion kääntymään itseensä.
"Onko jokin hätänä?" naaras maukui ja kömpi itsekin tassuilleen, varoen ettei herättäisi toisella puolella petiä nukkuvaa Pikkukotkaa. Katsellessaan ympärille hän näki hereillä vain Kostokynnen, Taivasliljan ja leiriä vartioivat Myrskytuulen ja Uskosielun. Hereillä olevien kissojen ilmeet olivat vakavia ja kirkkaat silmät välkehtivät pimeydessä, kun kissat vilkuilivat ympärilleen.
Aaltotähti pudisti päätään ja laski pitkän häntänsä tyttärensä lavalle.
"Lähdemme Taivasliljan ja Kostokynnen kanssa Neljän virran tammelle. Tämä on se yö kun valitut kokoontuvat ja haluamme tietää mitä Tähtiklaani on muille kertonut, jos Kostokynsi ei tiedäkään kaikkea", päällikkö naukaisi.
Tuhkakajo tunsi yhtäkkiä olevansa täysin hereillä. Hänen isänsä ja klaanitoverinsa lähtisivät selvittämään syitä tulville ja Tähtiklaanin mystisille ennustuksille. Olisivatko he tämän yön jälkeen lähempänä ratkaisua kanjonin ongelmiin, sekä paluuta omaan kotiluolaan? Soturitar oli alkanut kovasti ikävöimään suojaavia ja tukevia kallioseinämiä ympärillään asettuessaan illalla yöpuulle. Lisäksi Nummiklaanin reviirillä ei juurikaan asustanut lintuja, joita hän oli tottunut ruoakseen saalistamaan.
"Pärjäättekö varmasti kolmisin? Ettekö tarvitsisi lisää sotureita mukaan, jos Kuutamoklaani vaikka käyttääkin tätä ajankohtaa hyväksi ja aikoo tappaa paikalle saapuvien klaanien pääll-", Tuhkakajo naukui, mutta Aaltotähti hiljensi tyttärensä pään pudistuksella.
"Me pärjäämme kyllä, koita sinä saada vain nukuttua. Klaanimme näkee nälkää, joten tarvitsen sinua huomenna kaikkiin mahdollisiin metsästyspartioihin, täysissä voimissasi", päällikkö naukaisi.
Soturitar hiljeni, mutta epäilys ei lähtenyt hänen mielestään. Naarasta ahdisti mahdollisuus siitä, että hänen isänsä voisi olla vaarassa, kuten myös Kostokynnen ja Taivasliljakin turvallisuus. Aaltotähden määrätietoinen, odottava katse ei kuitenkaan jättäisi Tuhkakajoa ennen kuin hän olisi hyväksynyt johtajansa odotukset. Niinpä tummanharmaa kissa lopulta nyökkäsi ja joutui sitten seuraamaan katseellaan kuinka kolmikko lähti yhdessä kohti Neljän virran tammea. Hänen olisi pitänyt panua saman tien takaisin ruohovuoteelle, mutta ahdistus ei jättänyt soturitarta rauhaan. Hänen olisi saatava tietää, että edes heidän kulkunsa tammelle olisi turvallinen. Niinpä Myrskytuulen ja Uskosielun katseita välttäen naaras hipsi Vuoristoklaanin väliaikaisen leirin toiselle puolelle, mistä hän nousi aavalle nummelle. Kuu oli nousemassa yötaivaalle, ja yöilma oli raikkaan viileä.
"Älä nyt vaan sano, että sinäkin olet lähdössä tammelle?"
Tuhkakajo oli hypätä turkistaa kuullessaan takaansa äänen ja kääntyessään kohtasi meripihkaisen, tuiman katseen. Soturitar tunsi niskaturkkiaan kihelmöivän, kun Paarmahehku asteli hänen rinnalleen ja kulmat koholla katseli naarasta.
"En tietenkään...!" tummanharmaa kissa naukaisi puolustelevasti, mutta pudotti sitten katseensa tassuihinsa osittain peittääkseen muminansa, säikähdyksensä ja punastumisensa, "Halusin vain varmistaa, että Aaltotähti, Taivaslilja ja Kostokynsi pääsevät turvallisesti perille Neljän virran tammelle."
"No mennään sitten ettemme kuluta koko yötä tässä", Paarmahehku sähisi ja tassutteli Tuhkakajon ohitse nummille.
Soturin käytöksestä hämmentyneenä Tuhkakajo lähti hiipimään isänsä hajujäljen perässä ja nousi korkealle nummikummulle, mistä hän pystyi näkemään laajan alueen ja Neljän virran tammen huiputkin kiisivät kaukaisuudessa. Katsoessaan alemmas soturitar pystyi näkemään kolmen kissan hahmot, jotka juoksivat korkeassa ruohossa. Hän istahti alas ja vilkaisi sivusilmällään kollia, joka istahti hännänmitan päähän hänen viereensä. Naaras ei uskaltanut sanoa mitään, eikä Paarmahehkukaan vaikuttanut haluavan rikkoa tunnelmaa. Oli niin hiljaista, Tuhkakajo kuuli vain kaukaisuudessa lintujen laulua ja vierellään istuvan soturin hengityksen. Hänen oli kuitenkin saatava tietää miksi kolli oli oikein hereillä tähän aikaan yöstä, ellei...
"Oletko sinä yksi valituista?"
Paarmahehku oli epämiellyttävän pitkän ajan hiljaa ja vain katseli lasittuneella katseella jonnekin silmänkantamattomiin. Soturi kuitenkin lopulta laski päänsä alas nyökätäkseen ja Tuhkakajo päästi hiljaisen henkäyksen suustaan.
*Miksi Tähtiklaani valitsi juuri hänet?* soturitar ajatteli ja katsoi kollia.
"Öö... Paarmahehku, en tarkoita tätä pahalla... Mutta oletko ehkä hieman liian kokematon tähän, siis suorittamaan Tähtiklaanin antamaa tehtävää? Ehkä meidän molempien pitäisi palata leiriin-"
Paarmahehkun katse oli silmänräpäyksessä Tuhkakajossa ja tuon meripihkaiset silmät suorastaan liekehtivät ärtymyksestä.
Soturitar luimi korviaan, hän ei ollut tarkoittanut sanomaansa, ajatukset olivat vain tulleet ulos hänen suustaan täysin väärin. Tietenkin kolli olisi kykeneväinen suorittamaan vaikka minkälaisia tehtäviä tahansa, antoi ne sitten klaanipäällikkö tai Tähtiklaani. Naaras vain mietti mitä soturilla olisi annettavaa tämän tehtävän suorittamiseen, ellei Tähtiklaani sitten odottaisi valittujen uhraavan henkiään kanjonin pelastamiseksi.
"Luuletko että olen itse pyytänyt nähdä nämä enneunet ja tulla valituksi? En tietenkään! Mene sinä takaisin, minä lähden tammelle", Paarmahehku sihisi ja käänsi selkänsä Tuhkakajolle lähteäkseen juoksemaan nummikumpua alas.
Soturitar katsoi mustaturkkisen soturin perään ja olisi halunnut huutaa anteeksipyyntöjä tuon perään ja pyytää kollia palaamaan takaisin, mutta sanat eivät nyt suostuneet tulemaan ulos.
*Toivottavasti loput valitut saapuvat tammelle, ettei Paarmahehkun ja Kostokynnen tarvitse suorittaa tehtävää kaksin.* Naaras ajatteli ja nosti kyyneleisen katseensa tähtiin.

// Paarmalla jatkoa?

​

Joutsentassu - Nummiklaani

cherry13

Joutsentassu katseli leirin toiseen reunaan, missä Lumitassu mökötti. Tai eihän Joutsentassu tiennyt mököttikö kolli, siltä se kuitenkin näytti. Joutsentassu huokaisi ja nousi tassuilleen.
”Et kai sinäkin!”, Kuutassu, joka oli Joutsentassun vieressä istunut älähti.
”En, en…”, Joutsentassu mumisi mutta lähti pois. Naaras suuntasi suuaukon luokse, ja siitä jonnekin mahdollisimman kauas. Kun oppilas oli päässyt reviirin syrjäisimpään paikkaan, hän aloitti harjoittelun.
*Jos taistelu yllättää osaan sitten ainakin suojella klaania… Enkä juosta pois niin kuin silloin kerran…*
Joutsentassu ravisti päätään, yrittäen unohtaa inhottavan muiston mutta se ei vain lähtenyt hänen päästään.
*Jätit klaanisi pulaan!*
”Minulla oli hyvä syy.”, naaras mutisi. Se oli totta. Hän oli suojellut pikkusiskojaan.
*Turha tätä ajatella. Pitää harjoitella… Harjoitella.*

Vaaleanharmaa naaras tassutteli takaisin leiriin, kun aurinko oli jo laskemassa. Hänen turkkinsa oli likainen, ja hän kantoi leuoissaan kania. Leirissä Kirkasaamu tuli Joutsentassun luokse.
”Missä olit?”, mestari kysyi.
”Harjoittelin.”, Joutsentassu maukui. Kirkasaamu näytti hämmentyneeltä, mutta Joutsentassu vain käveli mestarinsa ohi. Oppilas oli kuulevinaan mestarinsa sanovan ”Hän on yleensä niin reipas!”, mutta ei välittänyt. Naaraalla oli edelleen apea olo Lumitassu -tilanteen jäljiltä. Naaras pudotti kanin tuoresaaliskasaan, ja meni oppilaiden pesään, alkaen pestä itseään. Pesässä oli Joutsentassun lisäksi Aamutassu ja Sulkatassu. Aamutassu jutteli Sulkatassun kanssa iloisena, eikä Aamutassu edes huomannut isosiskoaan.
*Ei tietenkään… Miksi hän minusta välittäisi. Hän on jo oppilas.*
Laventelitassukin tassutteli pesään, mutta käveli vain Aamutassun ja Sulkatassun luokse.
Pesunsa jälkeen Joutsentassu lyyhistyi makuusijalleen ja nukahti ajatellen siskojaan jotka eivät enää edes huomanneet häntä ja ystäviään jotka riitelivät.

Joutsentassu heräsi aurinkoisilla nummilla. Hänellä oli jotenkin todella kevyt olo.
*Minulla on ollut tällainen olo ennenkin… Milloin?*
Joutsentassun silmät levisivät kun hän muisti sen.
*Enne. Sade uhkaa hukuttaa kaiken alleen. Toivoa löytyy kissoista neljästä, jotka ottavat haasteen vastaan ja kolmesta, jotka tukahduttavat kanjonissa palavat liekit. Jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen.*
Joutsentassu tähyili ympärilleen, toivoen näkevänsä emonsa niin kuin viime kerrallakin. Kuin ajatuksen voimalla Iltaliekki ilmestyi Joutsentassun eteen. Joutsentassu kehräsi nähdessään emonsa. Iltaliekki näytti myös iloiselta, mutta jotenkin surulliselta.
”Emo!”, Joutsentassu naukaisi iloisena.
”Niin. On mukava nähdä sinua.”, vaaleanharmaa tähtikissa kehräsi. ”Mutta Joutsentassu, kuuntele.”
Joutsentassu nyökkäsi.
”Joutsentassu, klaanisi ei ole enää kauaa turvassa. Tapaa kahdeksan muuta kissaa Neljän virran tammella kolmen päivän päästä, sillä olette klaanien ainoa toivo."
Joutsentassu nyökkäsi taas, hiljaisena. Nyt kun tilannetta mietti, ennustuksen kissana oleminen oli pelottavaa.
”Onnea.”, Iltaliekki toivotti. Vaaleanharmaa naaras alkoi haalistua ilmaan, ja hymyili Joutsentassulle. Joutsentassu älähti: ”Ei!”, mutta silloin hänen silmänsä rävähtivät auki.

​

Lumitassu, Nummiklaani

Lumimyrsky_sk

Lumitassu jahtasi jänistä nummella, lähellä Puroklaanin rajaa. Hänen pitäisi saada se kiinni ennen kuin se loikkisi rajan yli. Riistasta oli kovasti pulaa, kun heidän reviirillä oli muitakin klaaneja. Lumitassu pääsi onnekseen ihan lähelle jänistä. Jänis oli kuitenkin juuri ylittämässä rajaa, mutta Joutsentassu hyppäsi esiin kanervien seasta saamalla riistan tekemään tiukan käännöksen. Lumitassu ei ehtinyt pysähtyä, vaan törmäsi toiseen oppilaaseen kaataen heidät molemmat kumoon. Lumitassu veti kuperkeikan ja hänen päätään alkoi jomottaa. Hän sähähti. Kun hän onnistui taas nousemaan seisomaan, jänis oli jo päässyt turvaan. Valkea kolli luimisti korviaan ja kääntyi katsomaan Joutsentassua. Naaras katsoi häntä silmiin pahoittelevasti. "Anteeksi Lumitassu." Hän mumisi. Lumitassu raapi kynsillään maata jottei huutaisi oppilaalle. "E-ei se mitään. Löydämme kyllä lisää riistaa." Hän yritti ajatella positiivisesti, mutta oikeasti kolli ei ollut saanut kunnolla syötyä koko päivänä. Eikä toissapäivänä. Ehkä se oli syy jonka takia hän ärsyyntyi niin helposti. Vain tähtiklaani tietää. Joutsentassu nyökkäsi ja käveli ystävänsä viereen. Lumitassu vilkaisi häntä ja lähti sanaakaan sanomatta etsimään lisää riistaa.

Kun Lumitassu palasi taas leiriin, hän ei ollut saanut ollenkaan riistaa. Joutsentassu taas oli saanut jäniksen. Lumitassun katse pysyi maassa kun hän laahasi oppilaiden pesälle. Hän asettui makuusijalleen ja istui alas. Joutsentassu seurasi häntä ja he lepäsivät hiljaa, mitään sanomatta. Jonkin ajan päästä paikalle tuli Kuutassu, joka pomppi iloisena ja istui Joutsentassun viereen. Koko kauhukolmikko oli nyt paikalla. Kuutassu huomasi kaverinsa ilmeet ja hänen hymynsä hyytyi hieman. "Onko kaikki hyvin?" Lumitassu ja Joutsentassu vilkaisivat toisiaan. Joutsentassu vastasi ensin: "Meille sattui pieni yhteentörmäys saalistuksessa." Lumitassu nyökkäsi ja yritti hymyillä. "Niin. Mutta ei se haittaa. Vedin kuperkeikan." Tosiasia oli, että hänen päätään särki vieläkin kovasti kuperkeikan jälkeen. Maassa oli ollut silloin kivi juuri siinä kohtaa mihin hänen päänsä oli osunut. Kuutassu keräsi huvittuneena. "Kumpa olisin ollut näkemässä!"
Kuutassu kertoi päivästään. Hän oli kuulemma ollut Tiikerililjan ja Karhutassun kanssa taisteluharjoituksissa. *Voi ei. Eikai taas. Aina vain Karhutassu. Karhutassu sitä, Karhutassu tätä. En jaksa kuulla enää yhtäkään sanaa Karhutassusta.*
"Ja sitten Tiikerililja kertoi-"
"Kuono tukkoon!"
Kaikki kääntyivät katsomaan häntä. Lumitassu katsoi alas nolostuneena. Hän oli sanonut sen vahingossa ääneen. Miten hän voi olla niin ilkeä ystävälleen? Kuutassu tuijotti tassujaan. Harmaaturkkisen kollin ilme oli loukkaantunut. Joutsentassu tuijotti häntä yllättyneenä. Lumitassu laukaisi anteeksipyynnön: "Olen pahoillani! En tarkoittanut!"
Kuutassu katsoi ylös häneen. "Mitä sitten tarkoitit?" Hän tiuskaisi. Lumitassun silmät suurenivat. Hän vältteli kollin katsekontaktia. "En tiedä.. En vain jaksanut kuunnella-" Kuutassu keskeytti hänet: "Olen varmaan mielestäsi tosi tylsä ja ennalta arvattava, vai mitä? Kerron aina vaan juttuja mitä olet kuullut jo kuita sitten!"
Lumitassun karvat nousivat pystyyn. "Mitä? Ei! En tarkoittanut tuota!" Hän ei tiennyt mikä häneen meni. Hän nousi seisomaan ja käveli nopeasti pois pesästä. "Ihan sama! Ärsyttävää! Te ette ymmärrä mitään!" Hän sähisi. Hän ei jaksanut ystäviään ollenkaan. Hän ei jaksanut oikeastaan mitään juuri nyt. Hän ei todellakaan ollut oma itsensä. Ja päätäkin särki. Koko päivä oli ollut surkea. Hän saattoi kuulla Kuutassun huutavan jotain vastaukseksi ja näki vielä Joutsentassun hämmentyneen ilmeen. *Miksi minä olen tällainen ilonpilaaja? He varmaan vihaavat minua nyt. Mitä jos he eivät ikinä edes pitäneet minusta? Miksi minä olen tällainen?*

//XD tein tän koko tarinan joskus keskiyöllä joten koko tarina saattaa olla täyttä kuraa

​

Kettutassu, Nummiklaani

Usva

Oli kulunut jo aikaa siitä, kun Valkotäplä oli kuollut, ja Kettutassu oli jatkanut elämäänsä, kunnioittaen aina Valkotäplän muistoa. Ainoa asia, mikä häntä harmitti, oli että hän oli etääntynyt Ratamotassusta. Ratamotassu ei ollut tainnut vielä päästä emonsa kuolemasta ylitse, ja vaikka Kettutassu yritti auttaa surun kestämisessä, Ratamotassusta oli tullut etäisempi ja etäisempi. *Olenko tehnyt jotain väärin? Olen yrittänyt vain auttaa häntä! Olenko suututtanut hänet?* mietti Kettutassu eräässä aamuisessa rajapartiossa, jossa Ratamotassukin oli, mutta kulki paljon häntä edellä, ja ei ollut huomaavinaankaan Kettutassua. Kettutassu yritti juosta tuon siniharmaan oppilaan kiinni, ja huusi: “Ratamotassu! Voidaanko puhua, minulla on asiaa!”
Ratamotassu vain kiristi tahtiaan ja mutisi jotain joka melkein hävisi tuuleen, mutta Kettutassu sai kuultua sanat ehkä ja leiri. Hän oletti että se tarkoitti sitä, että Ratamotassu keskustelisi hänen kanssaan sitten kun päästäisiin leiriin. *Toivottavasti saan sovittua hänen kanssaan,* Kettutassu ajatteli, ja liittyi Ratamotassun sijaan Joutsentassun seuraan. He tarkistivat rajat, kaikki oli rauhallista. Leiriin palattuaan Kettutassu asettui leirin nurkkaan sukimaan itseään, sillä harjoitustuokio olisi vasta myöhemmin. Hän huomasi uusimman oppilaan, Kalliotassun, etsivän katseellaan jotakuta. Hän oletti, että nuorempi oppilas etsi mestariaan, joten kysyi: “Etsitkö Leijonakynttä?”
“Niin. Tiedätkö missä hän on?” Kalliotassu kysyi.
Kettutassu oli nähnyt Leijonakynnen lähtevän metsästämään aikaisemmin aamulla, joten vastasi: “Hän lähti saalistamaan, mutta tulee varmaan pian.”
Kalliotassu nyökkäsi Kettutassulle ja lähti Sadeläikän luo. *Ehkä hän haluaa lähteä partioon myös,* ajatteli Kettutassu. Hän ei oikein tiennyt, mitä ajatella Kalliotassusta. Hän on todella innokas, niinkuin nyt, kun lähti jo partioon kahden muun soturin kanssa, mutta viime aikoina Kalliotassu oli vaikuttanut todella pelokkaalta, ja siltä että kuulisi koko ajan jotain ääniä. Mutta ehkä Kettutassu vain kuvitteli tuon. Hän päätti, että voisi ehkä tutustua Kalliotassuun, jos hänet tuntisi paremmin, hän varmaan olisi todella mukava.

Vähän myöhemmin, kun järjestettiin harjoitustuokio, jossa oli mukana Kettutassun lisäksi Kuutassu, Karhutassu sekä Joutsentassu mestareineen. Kettutassu oli hyvin ajatuksissaan, sillä ei ollut saanut mahdollisuutta jutella Ratamotassun kanssa, koska tämä oli aivan selvästi vältellyt häntä. Koska Kettutassu ei keskittynyt, niin Karhutassu oli päihittänyt jo hänet kolme kertaa harjoitustappelussa. Kuiskevirta suuttui tästä, koska hänen mielestään Kettutassun olisi pitänyt olla parempi, vaikkei taistelu ollutkaan Kettutassun isoimpia vahvuuksia. “Kettutassu!” Kuiskevirta huudahti.
Kettutassu hätkähti ajatuksistaan hereille, ja kysyi: “Mitä?!”
“Tule tänne, minulla on asiaa,” Kuiskevirta sanoi.
Kettutassu tassutti harjoitusaukean toiselle puolelle, ja pysähtyi Kuiskevirran eteen.
“Kettutassu, missä sinun aivot ovat? Karhutassu on päihittänyt sinut jo kolme kertaa, ja olet tehnyt aivan tyhmiä virheitä, olet aivan omissa ajatuksissasi!” Kuiskevirta sanoi vihaisesti.
“Ai, joo, anteeksi. Minä…mietin vaan…yhtä juttua,” mutisi Kettutassu vastaukseksi.
“Sovitaanko, että ajattelet asiasi myöhemmin loppuun, ja nyt harjoitustuokiolla harjoitellaan täysillä?” ehdotti Kuiskevirta. Kettutassu kuitenkin tiesi, että ei se ollut ehdotus, vaan käsky.
“Joo,” Kettutassu sanoi, ja sillä hetkellä päätti, että todellakin tottelisi tätä. Hän puhuisi Ratamotassulle illalla. Loppu harjoituksista sujui hyvin, ja Kettutassu ja muut oppilaat opettelivat uutta liikettä. Kettutassu opetteli sitä sinnikkäästi, ja onnistui niin, että sai kehunkin Kuiskevirralta.

Kun he palasivat takaisin leiriin, Joutsentassu tuli hänen rinnalleen, ja kysyi: “Olet ollut tämän päivän niin ajatuksissasi. Onko kaikki ok?”
Kettutassu mietti, uskaltaisiko kertoa Joutsentassulle, vai ajattelisiko tämä vain, että Kettutassu oli ihan tyhmä. “No… en tiedä. Se vaan, että Ratamotassu ei enää puhu minulle, ja me olemme etääntyneet tosi paljon. En pidä siitä, haluaisin että olisimme ystäviä.”
“Ai, olen huomannutkin sen,” Joutsentassu sanoi. “Oletko edes yrittänyt puhua hänelle?”
“No joo, mutta hän vain meni pois,” Kettutassu vastasi, ja hänen pää painui.
“Mitä jos minä auttaisin sinua, ja veisin sinut hänen luo?” Joutsentassu kysyi.
“Joo, kiitos,” Kettutassu huoahti helpotuksesta. Joutsentassu oli sitten niin kiltti. Ehkä Joutsentassun avulla hän pääsisi vihdoin puhumaan Ratamotassulle.

Illemmalla sitten, Kettutassu ja Joutsentassu lähestyivät Ratamotassua yhdessä.
“Hei, voidaanko me puhua?” Kettutassu kysyi.
“Niin kai,” Ratamotassu sanoi hiljaisesti.
*Hyvä, hän suostui juttelemaan,* Kettutassu ajatteli. Siitä hän sai lisää itsevarmuutta, joten hän pukkasi Joutsentassua vähäsen, sanattomasti kertoakseen, että pystyisi itse jatkamaan.
“Miksei me enää koskaan jutella? Oletko vihainen minulle?” Kettutassu kysyi.
“Sinä olet se joka välttelet minua. Luuletko että minä en haluaisi olla sinun kanssasi?!” tiuskaisi Ratamotassu.
“Ai miten niin?!” huudahti Kettutassu. “Minun mielestä se on toisinpäin! Minä ajattelin, että voisimme yhdessä surra Valkotäplää yhdessä ja pysyä ystävinä hänen kuolemansa jälkeen, mutta sinä vain et ota minua huomioon! Olit vain niin hiljainen,” hän jatkoi.
“Tässähän on sitten sattunut väärinkäsitys! Minä olin yksinäni, kun halusin surra emoani rauhassa. Sitten luulin, että sinä välttelit minua,” Ratamotassu sanoi.
“Ai jaa, okei,” Kettutassu totesi todella helpottuneena. “No… ollaanko…ystäviä taas?” hän kysyi epävarmasti.
“Joo, totta kai,” Ratamotassu kehräsi, hänkin selvästi huojentuneena.
Kettutassu oli todella iloinen loppuillan. Häneltä jopa tultiin kysymään, että mistäs moinen iloisuus on tullut. Hän myös jakoi kanin Ratamotassun kanssa, ja he veivät loput, joita he eivät jaksaneet syödä klaaninvanhimmille. He pitkästä aikaa kuuntelivat pentujen kanssa tarinan, ja menivät lopulta todella myöhään nukkumaan.

//Tästä tais tulla aika pitkä, hyvä minä! Olisin halunnu jatkaa noitten kahen riitaa, mutta ehkä se on parempi että ne on sovussa :D

​

Lumitassu, Nummiklaani

Lumimyrsky_sk

Lumitassu kuunteli Kuutassun selitystä. Tai, no, vain puolella korvalla. Osittain siksi että oppilas jaaritteli lähes aina samoista jutuista ja osittain siksi, että Lumitassun kiinnostus lähes kaikkeen oli viime aikoina kadonnut. Kolli ei itsekään tiennyt miksi, mutta häntä ei vain jaksanut kiinnostaa. Hän yritti kuitenkin keskittyä tarinaan jottei vaikuttaisi ilkeältä.
"Miten joku osaakin olla ärsyttävä?" Kuutassu valitti. Puhui varmaankin Haukkakiidosta, muttei se ole varmaa. Kaikki jotka määräilivät häntä liikaa olivat hänen mielestään ärsyttäviä.
Kuutassun toisella puolella istuva Joutsentassu tuijotti Lumitassua huolestuneena. Valkea kolli pudisti nopeasti päätään tarkoittaen ettei tällä ole mitään hätää. Joutsentassu nyökkäsi hitaasti näyttäen vieläkin vähän epäilevältä.
Kuutassu lopetti kertomuksensa ja katsoi muita kauhukolmikon jäseniä. "Kuuntelitteko te edes?" Kolli kysäisi. Muut kaksi nyökkäilivät nopeasti. "Kiinnostava kertomus", Lumitassu sanoi ja kehräsi hieman. "Mitä tehdään nyt?" Kuutassu uteli. Lumitassu vilkaisi Joutsentassua haluten tämän vastata. Naaras ei ole ikinä ollut mikään ilopilleri, mutta tärkeä ystävä hänkin. Lumitassu ei voinut elää ilman heitä. Sinisilmäinen kissa heilautti pitkää hopeanharmaata häntäänsä. "En tiedä." Ystävykset katselivat toisiaan tietämättä mitä sanoa.

"Mitä te teette?" Kuului pienen pennun utelias maukaisu. Lumitassu kääntyi katsomaan kuka se oli. Liljapentu tuijotti heitä vaaleanvihreillä silmillään. Hän pysyi pystyssä pelkkien etutassujen voimin. Halvaantuneet takajalat lojuivat perässä. *Mitäköhän hän tekee vanhempana? Eihän tuollaisesta soturia tule.* Lumitassu tuumasi mietteliäänä. Äkkiä hän tunsi kovaa myötätuntoa pentua kohtaan.
Kuutassu vastasi pennulle: "Emme kauheasti mitään. Jutellaan vain." Liljapentu kallisti päätään. Lumitassu polvistui pennun kasvojen korkeudelle ja räpäytti silmiään. "Entä sinä? Mitä sinulle kuuluu?" Hän yritti vaikuttaa siltä että häntä oikeasti kiinnosti Liljapennun kuulumiset. On varmasti hankalaa sopeutua klaanielämään.
"Olen leikkinyt muiden kanssa. Se on kivaa!" Pentu sanoi yksinkertaisesti. Kuutassu kehräsi: "No sepä mukavaa." Lumitassu ja Joutsentassu nyökkäsivät.
"Liljapentu! Tulin takaisin!" Karhutassu kutsui juostessaan tunnelia pitkin leiriin ja suoraan Liljapennun luokse. Liljapentu käveli innoissaan kohti Karhutassua. "Oliko kivaa? Mitä te teitte? Hyökkäsikö kukaan?" Hän pommitti kollia kysymyksillä. Karhutassu heilautti lyhyttä häntäänsä. "Hei! Yksi kerrallaan!" Hän sanoi huvittuneena ja käyttäytyi niinkuin Lumitassua ja muita ei olisikaan. "Olimme rajapartiossa. Kukaan ei käynyt kimppuumme, mutta havaitsimme Kuutamoklaanin löyhkän reviirillämme." Liljapennun silmät suurenivat. Kuutassu kysyi: "Oikeastiko?"
"Tietenkin! Miksi huijaisin? Haju ei ollut kovin vanhakaan ja kuului vain parille kissalle. Tiikerililja meni juuri kertomaan asiasta Liekkitähdelle." Karhutassu selitti tärkeänä.
Joutsentassu kuunteli häntä uteliaana. Lumitassu ei jaksanut huolestua. Sehän kuului vain parille kissalle! Nekin olivat varmaankin vain jotain oppilaita jotka olivat vahingossa ylittäneet rajan! Hän tuhahti ääneen tylsistyneenä. Karhutassu mulkoili häntä, mutta unohti pian asian vastatessaan uteliaiden kysymysten tulvaan. Joutsentassu tuijotti häntä pitkään huolestuneena ja epävarmana. Lumitassu keksi selityksen: "M-minua vain ärsyttää kun kaikki parveilevat Nummiklaanissa. Ensin Puroklaani ja Vuoristoklaani perustavat tänne leirit ja varastavat riistamme ja nyt Kuutamoklaanikin liittyi mukaan. Ei nummella KAIKILLE tilaa ole." Joutsentassu nyökkäsi. "Niin." Tämä nousi ylös ja käveli ystävänsä viereen niin, että heidän turkkinsa koskettivat toisiaan. Lumitassu räpäytti silmiään kiitokseksi. Hänellä oli ihania ystäviä.

​

Jääsilmä ~ Luuklaani

Jezkebel

Jääsilmä oli seurannut huolestuneena vierestä kun Mustakynsi oli tuonut leiristä karanneen, nyt vahingoittuneen Rottapennun Mustakipinän luo. Oli epäselvää mitä pennulle oli tapahtunut, eikä parantaja ollut antanut kenenkään tulla häiritsemään hänen työskentelyään luolauomassa, mihin hän oli päättänyt pesänsä pystyttää. Soturittaren hännänpää vääntyili hermostuksesta, jos Rottapentu ei selviäisi niin hänelle ei kävisi hyvin. Naaras oli muutama kuu takaperin löytänyt kollipennun oppilaansa Mustatassun kanssa luolasta, missä tuo oli ollut ainoa eloonjäänyt emonsa rankassa poikimisessa. Punaoranssi kissa oli kiikuttanut pennun leiriin toivoen, että tuo vahvistuisi ja jäisi henkiin.
*Sillä jos sinä et jää henkiin, Kuolontähti listii minut.* Jääsilmä ajatteli ja katseli ympärilleen, toivoen ettei Luuklaanin päällikkö olisi vielä ehtinyt kuulemaan Rottapennun vahingoittumisesta. Vaikka pentu olikin muutaman kuun ajan kasvanut ja vahvistunut, johtajan uhkaus oli yhä voimassa. Soturitar oikeastaan uskoi, ettei mustaturkkinen naaras päästäisi siitä milloinkaan irti, vaikka pennusta kasvaisikin vahva Luuklaanin soturi. Heti kun kollin päivät päättyisivät, päättyisivät myös punaoranssin naaraankin.
Jääsilmän ajatukset katkesivat siihen, sillä hän näki Luuklaanin uuden parantajaoppilaan Taistotassun tulevan ulos parantajan pesästä. Ennen kuin soturitar tajusi, olivat hänen tassunsa kuljettaneet hänet parantajaoppilaan luo.
"Onko pentu hengissä?" punaoranssi naaras kuiskasi hiljaa, toivoen ettei hänen outo mielenkiintonsa Rottapennun eloonjäämistä kohtaan kantautuisi muiden Luuklaanin jäsenten korviin.
Taistotassu nyökkäsi vaisusti, mikä sai huolen Jääsilmän mielessä vain kasvamaan.
"Kuinka hän voi?" soturitar jatkoi epäröiden ja tamppasi etutassujaan luolan kalliopohjaan.
"On elossa", parantajaoppilas sihisi selkeästi antaen ilmi ettei kertoisi sen tarkemmin Rottapennun tilasta. Jääsilmä luimi korviaan osittain yllättyneenä ja osittain loukkaantuneena mustaturkkisen naaraan reaktiosta. Taistotassu varmasti tajusi, koska tuo huokaisi syvään ja veti kasvoilleen neutraalin ilmeen.
"Laitoimme haavoihin kehäkukkaa, hiukan takiaisenjuurta - vaikka sitä kuuluisikin laittaa rotanpuremiin - ja sidoimme ne kiinni hämähäkinseitillä", hän naukaisi ja soturitar tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn. Oliko Rottapentu saanut niin syvän haavan, että se oli vaatinut kunnon yrttihauteen parantuakseen? Selviäisikö tuon ikäinen pentu edes niin vakavasta vammasta?

//Tässä hiukan jatkoa Mustakynnen viimeisimpään tarinaan. Rottapennulla, Taistotassulla tai jollakulla muulla luuklaanilaisella jatkoa?

​

Joutsentassu - Nummiklaani

cherry13

Joutsentassu suki turkkiaan leirissä. Hänen päänsä pyöri monissa asioissa.
*Ajatella että Laventelitassu ja Aamutassu ovat jo oppilaita! Voisin vannoa että he olivat pieniä pentuja vasta eilen!*
Kuin ajatuksen voimalla hänen pikkusiskonsa ilmaantuvat paikalle.
”Joutsentassu! Et arvaa mitä me tehtiin tänään harjoituksissa!”, Laventelitassu kiljaisi siskolleen.
”Kerrohan.”, Joutsentassu maukui hymyillen.
”Me harjoiteltiin-”, Laventelitassu aloitti.
”Taistelua!”, Aamutassu keskeytti silmät pyöreinä. ”Minä opin sen- sen- sen- Kuolleen esittämisen! Että jos on vastustaja ja se on PAHA, niin-”
Nyt Laventelitassu keskeytti siskonsa. ”Ei, kun jos on vastustajan alla pahassa tilanteessa niin sitten esitetään kuollutta ja kun vastustaja ei sitä arvaa HYÖKÄTÄÄN!”
Aamutassu tuhahti.
”Sinä olit kyllä ihan kärsimätön etkä onnistunut. Olit pieni HIIRENAIVO!” Laventelitassu henkäisi epäuskoisena.
”No en! Sinä olet!”
”Hei, ei kumpikaan teistä ole hiirenaivo. Olette kumpikin tosi taitavia.”
Nuoremmat oppilaat röyhistivät rintojaan, ja Joutsentassu nousi ylös.
”Menen Lumitassun ja Kuutassun luokse.”, hän totesi ja asteli pois.

”…ettekä arvaa mitä Haukkakiito pani minut tekemään! Antaisi ärsyttävät hommat nuoremmille!”, Kuutassu höpötti. ”Tai jos klaaninvanhimmat ovat niin viisaita eivätkö he osaa itse vaihtaa omia-”
”Hiljaa!”, Joutsentassu sihahti, kun Liekkitähti asteli oppilaiden takaa. Kuutassu jähmettyi.
”Voi miten hauskaa on olla oppilas!”, hän hihkaisi. Joutsentassu huokaisi.
*Tuo jos mikä on epäilyttävää.* Liekkitähti kuitenkin vain käveli ohi.
”Kuten olin sanomassa-”, Kuutassu aloitti taas. Tällä kertaa Kirkasaamu asteli oppilaiden luokse.
”Eikö teidän kannattaisi tehdä jotain hyödyllistä? Menkää vaikka saalistamaan!”, Joutsentassun mestari lausui.
”Tietenkin.”, Lumitassu naukui.
*Hän on ollut aika hiljainen. Painaako hänen mieltään jokin?*
Kolmikko tassutti ulos.
”No voisinkohan nyt jatkaa? Eli: jos klaaninvanhimmat ovat niin taitavia ja kaikkea, mikseivät he voi huolehtia itsestään?!”, Kuutassu kysyi.
Joutsentassu kuitenkin peitti ystävänsä suun hännällään. Hän oli haistanut kanin.
”Kumpi teistä haluaa auttaa minua, kumpi etsii muuta riistaa?”, naaras kuiskasi.
”Minä voin auttaa.”, Lumitassu supatti, ja lähti kiertämään kanin toiselle puolelle.
”Tavataan tässä.”, Kuutassu naukui ja lähti pois.

Oli jo miltei auringonlaskun aika kun oppilaat palasivat leiriin. He olivat saaneet kaksi kania ja yhden hiiren.
*Aika hyvä saalis jos otetaan huomioon että reviirillämme asuu kaksi muuta klaania ja lehtikato on kohta. Mutta mitä jos se ei ole tarpeeksi…*
Joutsentassu oli rättiväsynyt ja pehmeän makuusijan ajatusta oli vaikea vastustaa.
*Herään sitten huomenna aikaisin jotta voisin saalistaa lisää. Palaan kuitenkin ennen aamupartion lähtöä.*, hän päätti. Jokainen oppilas pudotti saaliinsa tuoresaaliskasaan.
*Kaikki ovat varmaan jo syöneet. Otan pienen hiiren tai jotain…*
”Oho, teitä on potkaissut pyyntionni!”
Joutsentassu kääntyi ympäri ja näki Kirkasaamun hymyilemässä hänelle.
”Kiitos.”, oppilas naukaisi kiusaantuneena.
*Minähän nappasin niin vähän!*
”Voit huomenna pitää vapaapäivän, koska viime päivinä olet ollut niin reipas.”
Joutsentassu nyökkäsi.
*En minä mitään erityistä ole tehnyt…*

​

Lumitassu, Nummiklaani

Lumimyrsky_sk

Lumitassu istui yksin ja söi pientä hiirtä. Hän oli juuri palannut opetustuokiolta ja saanut Purovirralta luvan mennä syömään. Leirissä oli ärsyttävän ahdasta nyt kun siellä majaili kaksi muutakin klaania. Miksi aina Nummiklaani? Hän oli kuitenkin jo jotenkin tottunut niiden läsnäoloon, muttei tulisi IKINÄ tottumaan tuohon kamalaan kalanhajuun joka tuli Puroklaanin kissoista. Puroklaanin oppilaat yrittivät kokoajan suostutella häntä maistamaan ahventa tai siikaa tai- mitäs muita kalalajeja siellä olikaan. Lumitassu oli kerran erehtynyt maistamaan sitä ja se oli tullut heti ulos. Hän oli haukkunut 'riistan' pystyyn ja siitä oli alkanut riita. Lopulta Purovirta oli rangaissut häntä- kuinka epäreilua! Ainakin hän sai kuunnella klaanin vanhimpien jännittäviä tarinoita.
Lumitassu hätkähti, kun kuuli jonkun puheen vierestään. "Hei Lumitassu!" Tuttu kissa sanoi. Kolli kääntyi nähdäkseen Kuutassun. Oppilas hymyili hänelle ja tervehti: "Hei Kuutassu! Missä olit?" Kuutassu heilautti häntäänsä. "Harmaamyrskyn ja Karsioksan kanssa rajapartiossa." Lumitassu avasi suunsa kysymykseen, mutta kolli keskeytti hänet: "Ei tapahtunut mitään mielenkiintoista, jos Harmaamyrskyn kompastumista ei lasketa. Hän liukastui lätäkköön ja kaatoi Karsioksankin. Hän oli niin nolostunut kun pyyteli kollilta anteeksi!" Oppilaat kehräsivät ja katsoivat toisiaan iloisesti. Lumitassu nuolaisi ystäväänsä kiintyneesti ja he alkoivat vaihtoivat kieliä. Lumitassu kuunteli Kuutassun puhetta kiinnostuneena. Kolli kertoi tarinoita ja huhuja, joita Lumitassu ei ollut vielä kuullut. Lumitassu säpsähti kun kissa alkoi puhua Karhutassusta. "Hän ei ota koulutusta vakavasti. Hän aina joko kiusaa muita tai oleskelee sen uuden halvaantuneen pennun kanssa."
"Liljapennun?" Lumitassu kysäisi ja vilkaisi pentutarhaan päin. Hän oikeastaan piti Liljapennusta. Ja oli totta että Karhutassu vietti sen kanssa aivan liikaa aikaa. Hän kyllä ymmärsi sen: olihan pieni oppilas pelastanut tämän hengen. Oli myös totta että Karhutassun kuuluisi harjoitella jos halusi joskus päästä soturiksi. Lumitassu kääntyi taas katsomaan Kuutassua, joka nyökkäsi. "Olin eilen hänen kanssaan taisteluharjoituksissa ja hän hävisi minut kokoajan. Selvästi ajatuksissaan. Hänen pitäisi osata keskittyä." Hän kertoi. Lumitassu kehräsi huvittuneena. Kuutassu käskee muita keskittymään! Kuutassu kallisti päätään. "Mitä nyt?" Hän uteli. Lumitassu piilotti kehräyksensä ja sanoi: "Ei mitään. Jatka vain."
Ennenkuin Kuutassu ehti jatkaa, he kuulivat sivulta kahinaa, kun Karhutassu poistui oppilaiden pesästä ja tuijotti heitä äreästi. Hänen katseessaan näkyi myös hieman surua. Lumitassu katsoi häntä uteliaasti, mutta kolli käveli pois mitään sanomatta. Kuutassu näytti vähän katuvalta. "Hän taisi kuulla." Tämä totesi. Lumitassu katsoi pentutarhaan suuntaavaa pientä ruskeaa kollia epävarmana. Eikai kolli pahoittanut mieltään? *Tienkin pahoitti.* Kuutassu mutisi jotain olevansa väsynyt ja laahusti oppilaiden pesään omaan makuupaikkaansa.
Lumitassu nousi seisomaan ja käveli pentutarhan suuaukolle. Hän kurkkasi sieltä sisään ja näki Karhutassun leikkivän Liljapennun ja muiden kanssa. Se oli hellyttävää. He olivat yhdessä leikkitappelua. Karhutassu vastaan Liljapentu, Alppipentu ja Sadepentu.
Liljapentu raapi Karhutassun jalkoja. Alppipentu ja Sadepentu olivat selässä. Karhupen- anteeksi, KarhuTASSU kehräsi ja yritti hellästi tiputtaa pennut selästään sekä varoa Liljapennun kynsiä onnistumatta. Lumitassun kasvoille tuli väkisinkin hymy. Hän tukahdutti keräyksen jottei paljastuisi.
Lopulta Karhutassu laski makaamaan ja sanoi: "Voi ei! Te voititte!" Sadepentu maukaisi voitonriemuisesti ja Alppipentu pörhisti rintaansa ylpeänä. "Niin voitimme! Me olemme parempia kuin sinä!" Karhutassu ja Liljapentu koskettivat neniä. Karhutassu ei ollut koskaan näyttänyt niin onnelliselta. Pennut pitivät hänestä.
Lumitassu huokaisi ja astui sisään. Pennut katsoivat häntä uteliaasti, mutta Alppipentu virnisti ja kertoi: "Me voitimme Karhutassun tappelussa! Me ollaan parhaita, mutta oli Karhutassukin ihan hyvä." Karhutassu nousi ja asteli hänen luokseen, kunnes he olivat enää vain hiirenmitan päässä toisistaan. Lumitassu kyyristyi ollakseen kollin korkeudella. Hän kiusoitteli: "Olet hyvä pentuvahti, Karhupentu." Karhutassu tuhahti ja pyöräytti silmiään. "Sinä et ole hyvä oppilas. Eikä Kuutassukaan." Lumitassun hymy haihtui. Hän mietti hetken mitä sanoisi. "Niin, olen pahoillani siitä. Ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi. Minun olisi pitänyt pyytää häntä lopettamaan. Ensi kerralla pyydän, lupaan." Hän sanoi ja toivoi että hänen äänensävynsä oli tarpeeksi anteeksipyytelevä. Karhutassu näytti siltä kuin olisi aikeissa aloittaa riidan. Liljapentu katsoi heitä huolestuneena ja nojasi Karhutassuun. Se sai tämän lopettamaan. Hän vain nyökkäsi. "Nyt, jos saan pyytää, haluaisin viettää näiden kanssa aikaa ILMAN sinua." Hän murisi. Lumitassu kallisti päätään ja nyökkäsi. Hän kehräsi pennuille lempeästi ja astui ajatuksissaan ulos pentutarhasta.

// Haha kirjoitin lähes koko ajan Karhutassun Karhupentuna, mutta eipä se haittaa. Onhan hän pennun kokoinen :D Toivottavasti tuo oli hyvä, en oo kirjoittanut pitkiin aikoihin.

​

Kalliotassu ~ Nummiklaani

Foxx

Hätkähdin hereille. Olin nähnyt unta siitä äänestä. Se oli oikeassa. En päässyt sitä pakoon. Ravistin päätäni. *Äh. Se oli vain joku todella outo kohtaus. Nyt minun on keskityttävä saalistamiseen ja partioimiseen. * Ajattelin. Ryhdistäydyin ja kävelin ulos pesästä. Etsin katseellani Leijonakynttä. “Etsitkö Leijonakynttä?” Kuulin Kettutassun äänen. Käännyin katsomaan naarasta. “Niin.” Vastasin. “Tiedätkö missä hän on?” Kysäisin. Kettutassu vilkaisi olkansa yli. “Hän lähti saalistamaan. Tulee varmaan pian.” Nyökkäsin toiselle oppilaalle ja lähdin varapäällikkö Sadeläikän luo. Sadeläikkä oli juttelemassa jonkun soturin kanssa. “Öm, Sadeläikkä?” Sanoin epävarmasti. En halunnut keskeyttää juttelua. Sadeläikkä katsoi minua. “Niin?” Hän kysyi tyynesti. “Tuota- onko mitään pariota, johon voisin mennä?” kysyin. Yritin näyttää itsevarmalta, mutta se ei oikein onnistunut. “Totta kai. Voit mennä rajapartioon Kuutamoklaanin rajalle Saarnihännän ja Punakynnen kanssa. He lähtevät pian.” Hän sanoi. Nyökkäsin pikaisesti ja lähdin etsimään noita kahta. Löysin heidät soturien pesän luota. “Sadeläikkä sanoi, että tulen mukaanne!” Ilmoitin. Saarnihäntä nyökkäsi. Istahdin alas odottamaan, että soturit olisivat valmiita lähtöön. “Noniin, mennään.” Punakynsi naukaisi. Hyppäsin ylös ja seurasin kahta soturia ulos leiristä. Aurinko lämmitti turkkiani ihanasti. Tallustelin rennosti soturien perässä. Noniin. Tavallinen aurinkohuippu, ei mitään omituista. Ajattelin tyytyväisenä. Typerä ääni oli jättänyt minut rauhaan. Lähestyimme rajaa. “Miten Kuutamoklaani kestää tuota pimeyttä?” Huudahdin nähdessäni tiheän metsän. “Siinäpä oiva kysymys, Kalliotassu.” Saarnihäntä naurahti. Yhtäkkiä se tapahtui. Taas. *Kalliotassu, älä yritä peitellä itseäsi. * Pysähdyin kuin seinään. Sydämeni hakkasi kauhusta. Soturit kääntyivät katsomaan minua. “Tuletko sinä, Kalliotassu?” Punakynsi kysyi minulta. “T-tulenhan minä.” Nau’uin. Kävelin soturien luokse. He vilkaisivat toisiaan mutta jatkoivat matkaa. *Kohtalosi on meidän tassuissamme. * Niskakarvani pörhistyivät kauhusta ja vihasta. *Jätä minut rauhaan! * Huusin mielessäni. Minun oli pakko saada olla yksin. Tarvitsin aikaa ajatella. “Hei, Punakynsi! Minulla on maha kipeä. Voisinko mennä leiriin?” Kysyin. Punakynsi katsoi minua. “Selvä. Mutta me tulemme mukaan. Voit kyllä odottaa siihen asti, että saamme rajan merkittyä. *Ei! Minun on päästävä sinne yksin! * Ajattelin. “Osaan sinne itsekin!” Tiuskaisin soturille. Punakynsi vilkaisi ystäväänsä hämmentyneenä. “Voit mennä.” Saarnihäntä naukui. Nyökkäsin ja lähdin nopeasti kohti leiriä. *Kalliotassu... Tule... * Ravistin päätäni. *Ei! EN HALUA!*