​

Pimeyskosto Luuklaani

Darkness

"Hei Pimeyskosto minne mentäisiin metsästämään tänään?" Puolikasvo kysyi Pimeyskostolta. "Hmm, no minun tekee mieli jänistä, joten ehdotan että menisimme Nummiklaanin reviirille nappaamaan jotain." Pimeyskosto vastasi nälkäisenä. Hän ei ollut syönyt koko päivään. "Mistä te kaksi oikein puhutte?" Ihmetteli Liekkisydän. "Suunnitellaan vain minne mennään tänään metsästämään." Puolikasvo totesi. "Selvä, voinko tulla mukaan?" Liekkisydän kysyi. "Ilman muuta, mitä enemmän meitä on, sitä enemmän saalista saamme ryövättyä niiltä." Pimeyskosto vastasi pahantahtoisesti. "Kuulin että olette menossa jonnekkin ilman päällikön lupaa voinko liittyä seuraanne?" Paikalla juuri saapunut Diamond kysäisi. "Kuten Pimeyskosto jo aiemmin mainitsi, kaikki apu on tarpeen, kun aiomme ryövätä saalista." Puolikasvo vastasi. "No siinä tapauksessa milloin lähdetään?" Diamond kysyi innoissaan. "Nyt." Pimeyskosto vastasi. LIekkisydän nyökytti päätänsä innoisssaan. "Oletteko kenties menossa valtaaman jotakin?" Kultakyyhky kyysi toiveikkaasti. "Valitettavasti emme tällä kertaa." Pimeyskosto pahoitteli. "No ehkä ensi kerralla sitten." Kultakyyhky vastasi silmät kiiluen. Neljän kissan joukkio lähti kohti Nummiklaanin reviiriä. Nummiklaanin reviirille saavuttuaan, Pimeyskosto haistoi jäniksen. "Jänis." Hän totesi ja antoi muille hännällään merkin olla aivan liikkumatta ja hiljaa. SItten Pimeyskosto hyppäsi ilman halki ja laskeutui jäniksen päälle. Hän tappoin sen nopealla purausulla kaulaan. Pimeyskosto nuoli tuoreen veren pois huuliltaan. Sitten hän nosti jäniksen varoivaisesti suuhunsa, ja asteli tovereidensa luo. "Vau miten iso!" Liekkisydän ihaili. Pimeyskosto röyhisti ylpeänä rintaansa ja sanoi "No niin Liekkisydän sinun vuorosi." "Mi-minun vu-vuoroni?" Liekkisydän takelteli. "Niin sinun vuorosi." Puolikasvo täsmensi. "Hy-hyvä o-on." Liekkisydän sanoi ja katseli ymäristöä löytääkseeen saalista. Pian hän taisi huomata jotain koska loikkasi pensaaseen. Pian hän astui ulos pensaasta hiiri suussan. Pimeyskosto nyökäytti päätään hyväksyvästi. "Minun vuoroni." Puolikasvo totesi. Puolikasvo syöksähti täyteen juoksuun Nummille, ja palasi hetken kuluttuaan jänsi suussaan. "Pakko sanoa vaikuttavaa." Pimeyskosto totesi. Puolikasvo nyökäytti päätään hieman hengästyneenä, ja laski saaliinsa maahan. "Sitten minä!" Diamond huudahti iloisena, ja säntäsi jonnekkin. Pian hän palasi kantaen jotain pientä suussaan. "Mikä tuo on?" Puolikasvo kysyi ihmeissään. "Pikemminkin mitä nuo ovat?" Pimeyskosto täsmensi. Liekkisydän värähti. "Pentuja. Tuskin edes päivän ikäisiä." Diamond totesi. "Ne pitää viedä leiriin." Pimeyskosto ilmoitti. "Pimeyskosto ja minä viemme pennut leiriin jatkakaa te kaksi vain halutessanne metsästystä." Diamond sanoi. Pimeyskosto lähti marssimaan punaisen kollin perässä, yhtä pentua kantaen takaisin leiriin. Hänen kantama pentu oli valkoinen ja siinä oli mustia täpliä. Diamondinkantama pentu oli kullanruskea jossa oli mustia täpliä. Pentujen silmät eivät olleet edes vielä avautuneet. Omituista. Miksi kukaan olisi hylännyt noin nuoria pentuja? Sitä Pimeyskosto ei välttämättä saisi koskaan tietää.

​

Katajatassu; Vuoristoklaani

Inka r

Katajatassu värjötteli pensaan alla. Sen piikikkäät oksat raidoittivat hänen tummaa turkkiaan varjoillaan. Naaras hengitti raskaasti, ummisti välillä silmiään kiinni saadakseen unen päästä kiinni, mutta hänen sydämensä ei vain suostunut lakkaamaan hakkaamasta. Pakoyönä hän oli kokenut uudenlaista pelkoa, eikä se suostunut jättämään hänen sydäntään.
Kaunosydämen ja Salamavirran nimitysmenojen seuraaminen oli onneksi antanut hänelle hetkeksi jotain muuta ajateltavaa. Oppilas oli katsonut pesätoveriensa ylpeitä ilmeitä ilolla, mutta myös kateudella. Oli sanomattakin selvää, että hänen soturikoulutuksensa junnasi nyt paikallaan. Silloisen Salamatassun päihittäminen taistelussa ei tuntunutkaan enää niin ylpeilyn arvoiselta aiheelta – itse asiassa siitä tuntui kuluneen jo kokonaisia kuunkiertoja. Nyt hän saattoi vain happamana kuvitella, että Salamavirta löisi hänet varmasti maahan yhdellä iskulla.
Kun Katajatassu oli aikeissa näiden ajatusten innoittamana ryömiä ulos piilostaan ja mennä joko pyytämään joltakin apua harjoitustensa kanssa tai harjoittaa käpäläniskujaan kohdistamalla niitä johonkin puunrunkoon, havaitsi oppilas näkökentässään yllättäen liikettä ja päätti pysyä vielä hetken paikoillaan. Kaksi kissaa tassutteli sen pensaan taakse, jonka alle Katajatassu oli mennyt aukion häslinkiä pakoon. Pensaan vieressä kasvoi muutakin kasvillisuutta, joten sen suojissa saattoi melko huoletta istua näkymättömissä Neljän virran tammella käyskenteleviltä kissoilta. Katajatassu luimi korviaan kiusaantuneena ja olisi mielummin liuennut paikalta kuin jäänyt kuuntelemaan, mitä salaista puhuttavaa näillä kissoilla saattoi olla. Hän oli kuitenkin menettänyt tilaisuutensa, sillä nyt itsensä paljastaminen olisi luonut vielä kiusallisemman tilanteen, jota varten sinimustalla naaraalla ei nyt vain ollut voimavaroja.
”No, mitä asiaa sinulla oli?” Taivaslilja naukui ja istahti. Valkoturkkinen, laikukas parantaja kätki teennäisen pirteän äänensä taakse varmasti paljon huolta ja surua. Tuskin kukaan vuoristoklaanilaisista oli tuntenut iloa viimeisten auringonkiertojen aikana, ehkä korkeintaan Kaunosydän ja Salamavirta nimitystensä johdosta. Katajatassu laski päänsä tassuilleen huokaisten.
”Tuota..” kollisoturin ääni murisi.
”Joitakin kuita sitten, ennen näitä tulvia, minä näin.. unen.”
Katajatassu tunnisti äänen kuuluvan enolleen Paarmahehkulle. Taivaslilja katsoi hiilenmustaa kissaa uteliaana.
”Ei kai se vain ollut enneuni?”
”Kyllä”, Paarmahehku naukui vastahakoisen kuuloisena.
”Huurrekukka oli siinä. Hän sanoi ”sade uhkaa hukuttaa kaiken alleen” ja ”jos yksikin epäonnistuu, mikään ei palaa ennalleen” - äh, tiedän kyllä miten hiirenaivoiselta kuulostan, mutta totta se on.”
”Huurrekukka”, Taivaslilja henkäisi väliin, samalla kun Paarmahehku jatkoi.
”Asia palasi mieleen, kun ne kaksi ilmestyivät tänne. En usko sen olevan tärkeää, mutta ajattelin vain-”
”Kyllä, hyvä että kerroit. Meidän on kerrottava tästä Kostokynnelle ja Aaltotähdelle mitä pikimmiten”, Taivaslilja naukui päättäväisesti. Katajatassusta Paarmahehku näytti nolostuneelle.
”Sääli, ettei Tihkutäplä kerennyt kuulla tätä! Jokaisen valitun löytäminen tuo meidät lähemmäksi ratkaisua, olen varma siitä. Tähtiklaani ei olisi muuten lähettänyt näitä unia.”
Sana ’valittu’ näytti särähtävän kollin korvaan, sillä Paarmahehku ravisti tiukasti päätään ja kohautti sitten parantajan puheenvuoron päätteeksi hartioitaan, näyttäen samalla täysin asiasta välinpitämättömältä. Katajatassu katseli lehtien läpi soturia yllättäen hieman kiukkuisena. Jos Paarmahehku voisi jotenkin auttaa heitä pääsemään takaisin kotiin, pois näiltä oudoilta mailta, kollin olisi parempi ottaa asia tosissaan.
Kun kaksi kissaa poistuivat piilostaan, Katajatassu odotti runsaan hetken ja ryömi sitten itse esiin. Naaras ravisteli kuivuneita lehtiä turkistaan, jonka aurinko oli päältäpäin kerennyt kuivata mutta joka tuntui edelleen ikävän kostealta hänen ihoaan vasten. Oppilas tassutteli kohti Neljän virran tammen paksua juurikkoa, aikeinaan ryhdistäytyä ja etsiä Jänisloikka käpäliinsä, kun vertahyytävä huuto särki hänen korviaan:
”PÖLLÖTASSU!”
Karvat pörhöllä Katajatassu ryntäsi kohti huutajaa, muutama klaanitoveri rinnallaan seuraten. Mustaturkkinen oppilas pysähtyi tassut lipsuen lähelle paikkaa, jota Vuoristoklaanin parantajat pitivät väliäikaisena pesänään. Ensiksi hän erotti Pöllötassun pörröturkkisen ruumiin sammalpedillään – oppilas näytti nukkuvan kuten oli jo pitkän aikaan tehnyt, mutta oppilaan vieressä seisovan Taivasliljan hiljaa kyynelehtivät kasvot paljastivat, ettei kaikki ollut kunnossa. Sisarensa toisella puolella seisova Kultatassu kohotti katseensa sisarensa ruumiista ja katsoi suoraan Katajatassuun. Kohdatessaan järkytyksen ja kauhun lasittamat silmät Katajatassu painoi päänsä alas. Katseessa oli jotain, jota hän ei koskaan tulisi unohtamaan.

Kokoontumisyönä kuu nousi taivaalle suurena ja kirkkaana. Katajatassu värjötteli pajupuun alla sukien turkkiaan hermostuneena tulevan yön tapahtumista. Sen lisäksi, että muut klaanit saapuisivat pian paikalle, Kultatassun kauhistunut katse ei suostunut jättämään häntä rauhaan. Miksi Kultatassu oli tuijottanut häntä niin? Mitä hän sille voi, että Kultatassun emolle ja nyt sisarelle oli käynyt niin huonosti?
Kuin vastakohtana Katajatassulle Seittitassu näytti levolliselta ja lähes huolettomalta sukiessaan itsekin pöyheää turkkiaan sisarensa vieressä. Katajatassu niiskahti. Eikö Seittitassua yhtään huolettanut, että sen lisäksi että he olivat menettäneet jo monta klaanitoveria, he joutuisivat ehkä vieä asumaan Nummiklaanin reviirille?
”Menen etsimään Jänisloikan”, hän ilmoitti ja ohitti silmiään pyörittelevän veljensä keskittyen askeleihinsa tarkasti niin, etteivät jalat päässeet tärisemään. Hänen katseensa osui pian mestarin ruskeaan turkkiin, ja hän loikkasi tuon vierelle odottamaan, että tuo päättäisi keskustelunsa Jäkäläaskeleen ja Mutakoiven kanssa.
”Katajatassu”, soturi naukaisi yllättyneenä hänet huomattuaan.
”Oliko jotain asiaa?”
”Kyllä, mietin vain.. Milloin pääsemme jatkamaan harjoituksia?”
Mestari väräytti hänelle viiksiään.
”Varmasti pian, älä huoli. Mietit varmaan jo tulevaa arviointiasi?”
Katajatassun kasvot valtasi hetken hämmennys, kunnes sen korvasi kirkas hymy.
”Haluan vain olla valmiina kaikkeen”, hän sopersi ja siirteli tassujaan samalla kun Jänisloikka hymyili hyväksyvästi.
”Tällä hetkellä on kuitenkin tärkeintä, että saamme klaanin turvaan tulvilta”, soturi naukui. Katajatassu nyökkäsi silmät tuikkien. Miten hän olikaan voinut unohtaa, että tuleva soturinura oli aivan hänen käpäliensä ulottuvissa? Siihen mennessä kaikki olisi varmasti jo selvinnyt, eikä hänen tarvitsisi huolehtia mistään muusta, kuin omien taitojensa kehittämisestä.
Nummiklaani ja Puroklaani saapuivat paikalle yhdessä. Kaikesta päätellen Puroklaani oli siirtynyt asumaan nummille, kun tulvat olivat tehneet sen omasta reviiristä asuinkelvottoman. Jännitys sai Katajatassun niskavillat pörhölle, kun Kuutamoklaani saapui paikalle säteillen vihamielisyyttä yhtä paljon kuin yleensäkin. Vuoristoklaaniin kohdistui joka klaanin osalta oudoksuvia katseita ja Katajatassu tunsi olonsa tarkkailluksi, kun pari kuutamoklaanilaista ohitti hänet mulkaisten. Päälliköiden aloittaessa kokoontumisen jännitys tiivistyi entisestään. Varistähti syytti Puroklaania ja Nummiklaania liittoutumisesta jo ennen kuin Liekkitähti sai kerrottua Nummiklaanin kuulumiset loppuun. Kuutamoklaanilaispäällikön raivoaminen sai Katajatassussa aikaan kylmiä väreitä ja huomaamattaan naaras painautui lähemmäs maahan ja antoi kynsiensä liukua esiin.
Myrkylliset katseet kuutamoklaanilaisilta lisääntyivät, kun Aaltotähti kertoi Vuoristoklaanin mukana kulkevasta erakosta, Kostokynnestä. Katajatassun katse synkkeni entisestään, hän tuskin uskalsi luottaa erakkoon vielä, vaikka tuon seurassa ollut kuutamoklaanilainen olikin pelastanut Kastetassun.

​

Tähtitassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

"Ensimmäiseksi haluaisin ilmoittaa, että olemme löytäneet Kostokynnen, hän on tänään myös osallisena kokoontumisessa..."
Tähtitassun katse liikkui Neljän virran tammen latvustosta vierelleen, parantajakollegoidensa joukkoon. Heitä oli tänä yönä yksi lisää, mustavalkea kolli, joka istui Taivasliljan vierellä. Kissan vihreä katse suuntautui kohti maata, kun tuo tervehti kumartaen aukiolla olevia klaanikissoja Aaltotähden esittelyn jälkeen. Parantajaoppilas ei voinut mitään pörhistyvälle karvoitukselleen, tuntemattoman erakon läsnäolo kokoontumisessa sai hänet varpailleen, varsinkin kun hänellä oli tuoreessa muistissa vihamielisen rajarikkurin tapaaminen. Vaikka tämä kissa ei vaikuttanutkaan vihamieliseltä vaan enemmänkin rauhalliselta ja uteliaalta, ei naaras saanut epämiellyttävää kutinaa pois mielestään. Asiaa ei auttanut ollenkaan vihreä katse, joka vähän väliä vilkuili hänen ja Yötuulen suuntaan.
"Hän on kertonut tahtovansa auttaa klaaneja tulvien ja Tähtiklaanilta saadun ennustuksen kanssa. Vuoristoklaani on päättänyt ottaa hänen apunsa vastaan ja nyt Kostokynsi kulkee klaanimme kanssa toverinamme", Tähtitassu kuuli Aaltotähden naukuvan. Klaanikissat päästivät epäileviä sihahduksia ja supinoita, mutta Kostokynsi, saatikka Vuoristoklaanin päällikkö eivät tuntuneet ottavan vaikutteita niistä. Parantajaoppilas ei selvästikkään ollut ainoa, joka epäili erakkoa ja tuon oikeita aikeita. Hän vilkaisi nopeasti Yötuuleen, hakeakseen tuon ilmeestä tai reaktiosta apua näiden ristiriitaisten tunteiden selvittämisessä. Mestari tuijotti kuitenkin kirkkaalle yötaivaalle ilmeettömänä, antamatta pientintäkään vihiä siitä mitä tuo oli asiasta mieltä.
"Seuraavaksi kerron syyn miksi koko Vuoristoklaani on tänään, tämän yön kokoontumisessa paikalla. Suurin osa teistä on varmasti jo arvannutkin tai kuullut syyn, mutta tulva pääsi noin puoli kuuta sitten ylttämään vuoristoleiriimme asti."
Aukio hiljeni äkisti, vain tuulen ravisuttama lehtien havina kuului yössä. Tähtitassu tunsi vatsassaan muljahtavan, kun hän alkoi tajuamaan tilanteen todellista vakavuutta. Vuoristoklaani oli joutunut jättämään kotinsas ja matkaamaan tulvivia vuoristopolkuja pitkin alas amaan kamaralle. Klaaninvanhukset, kuningattaret ja pennut olivat joutuneet kulkemaan nyt entistä vaarallisempiakin reittejä. Kissat olivat joutuneet jättämään kotinsa. Parantajaoppilas värähti, hän ei voinut edes kuvitella tilannetta missä Nummiklaanin pitäisi hylätä tuttu ja turvallinen, maanalainen leirinsä. Naaraan katse liukui Taivasliljaan ja Opaalikaamokseen, hän laski korviaan alas anteeksipyytäväisen näköisenä. Mutta aivan kuten Yötuulen kanssa, kaksi parantajanaarasta olivat kivikasvoisia eivätkä näyttäneet minkäälaisia merkkejä omista tuntemuksistaan.
"Leirimme tuhoutui täysin vesimassojen peittoon, mutta klaani selvisi alas vuoristosta. Partioissa olevat kissat tietenkin erkanivat muusta klaanista, mutta pääsivät lopulta liittymään klaantiovereidensa joukkoon lehtimetsässä. Pöllötassu, yksi oppilaistamme kuitenkin putosi vuoristopolulta tulvan takia ja ajautui alas vuoristosta veden mukana. Kaksi klaanimme rohkeaa ja taidokasta uimaria näkivät Pöllötassun alas huuhtoutuneen kehon ja pelastivat tuon veden varasta. He ansaitsivat urotekonsa takia soturinimensä ja heidät tunnetaan nykyään Salamavirtana ja Kaunosydämenä!"
Vuoristoklaanilaiset huusivat tuoreiden sotureidensa nimiä, mutta muut klaanit eivät yhtyneet huutoihin, muutama vaimea ja hyvin jäljessä tulevat äännähdykset saattoivat kuulua. Kaikki vaikuttivat olevan niin järkyttyneitä Vuoristoklaanin kohtalosta sekä odottivat jännittyneinä sitä miten Aaltotähden ilmoitus jatkuisi. Kääntyisivätkö asiat paremmin vai menisivätkö ne vain huonompaan suuntaan?
"Olemme majailleet viimeisen puolikuuta reviirimme lehtimetsässä, mutta muutama päivä sitten tulva saavutti majapaikkamme ja jouduimme siirtymään tänne, Neljän virran tammen aukiolle, ainoalle kuivalle maaperälle. Kostokynsi, sekä eräs kuutamoklaanilainen soturi, joka oli Kostokynnen luoksemme alunperin tuonut, auttoivat meitä siirtymään tänne. Tämä kuutamoklaanilainen, Tihkutäplä, pelasti erään klaanitoverimme hengen, jonka jälkeenjäämistä emme olleet huomanneet. Ilman hänen apuaan oppilaamme Kastetassu olisi hukkunut."
Aukiolla alettiin supisemaan ja Tähtitassu käänsi katseensa tammen latvustoon. Kuutamoklaanilainenko oli auttamassa vuoristoklaanilaisia ja erakkoa? Varistähti tunnettiin erakkovihaajana, sekä muiden klaanien jäsenten halveksujana, tuo ei olisi ikinä käskyttänyt sotureitaan auttamaan Vuoristoklaania. Soturi oli selkeästi toiminut ominpäin, luultavasti vasten päällikkönsä käskyjä ja jokainen kissa aukiolla tuntui ymmärtävän tämän. Tihkutäplä saattoi olla sankari Vuoristoklaanin mielestä, mutta petturi omien klaanitovereidensa joukossa. Parantajaoppilas siristi silmiään nähdäkseen paremmin Kuutamoklaanin päällikön ilmeen ja miltei sävähti nähdessään kuinka murhaavasti tuo oikein tuijotti Aaltotähteä. Vuoristoklaanin päällikkö ei kuitenkaan edes vilkaissut kolleegaansa.
"Tihkutäplä toimi vastoin antamiani käskyjä ja häntä tullaan kyllä rankaisemaan siitä."
Vuoristoklaanilaisten joukosta kuului protestoivia naukaisuja Varistähden sanojen jatkeeksi, mutta Aaltotähti hiljensi alaisensa hännän heilautuksella.
"Nyt kuitenkin siirrymme suru-uutisiin. Pyrkiessämme pakoon tulvalta tämän tammen oksille, kuningattaremme Voimasydän valitettavasti putosi sateista kastuneen kaarnan johdosta ja menehtyi. Myös hänen tyttärensä Pöllötassu, joka oli viimeiset puoli kuuta ollut tajuttomana vuoristosta pudotessaan, menetti henkensä eilen. Hän ei jaksanut taistella enää ja metsästää nyt emonsa kanssa Tähtiklaanin metsästysmailla."
Tähtitassu laski päänsä alas kunnioittavasti ja lausui hiljaisenrukouksen, minkä Ketunkynsi oli aikoinaan hänelle opettanut. Tulva oli vaatinut kaksi lisää henkeä vurostoklaanilaisten joukosta, kuinka monta jäsentä he tulisivat vielä sille menettämään? Ja koska tulva alkaisi riistämään muidenkin klaanien jäseniä?
"Ja viimeiseksi kevennykseksi, olemme saaneet joukkoomme uuden oppilaan, Kipinätassun. Hänen mestarinaan toimii Ampiaispisto."
Vuoristoklaanilaisten ja nyt jo onneksi muiden klaanien joukosta kuului onnittelevia naukaisuja uutta oppilasta kohtaan.
"Aaltotähti, voimme puhua tästä kokoontumisen jälkeen vielä paremmin, mutta Nummiklaanin nummet ovat säilyneet tulvien ulottumattomissa ja voimme tarvittaessa ottaa teidät reviirillemme turvaan."
Liekkitähden äkillinen puheenvuoro aiheutti aukiolla aikaan kohahduksen niin nummiklaanilaisten, kuten myös puroklaanilaisten keskuudessa. Tähtitassu luimi korviaan ja haki taas Yötuulen katseesta apua. Parantaja oli sulkenut silmänsä, mutta tuon kuono oli yhä suunnattuna yötaivasta kohti. Parantajaoppilas upotti kynsiään maahan ja katsoi ahdistuneena sitä kissamäärää mitä vuoristoklaanilaiset olivat. Heidän nummensa olisivat pian täynnä kissoja, kissoja jotka karkoittaisivat riistan tiehensä ja aiheuttaisiat nälänhätää kolmelle klaanille. He eivät kaikki mitenkään eläisi kaloilla, joita Puroklaani oli luvannut napata hyvityksenä asuinpaikastaan. Kalatkin loppuisivat aikanaan ja alkavan lehtisateen tulo alkaisi muutenkin karkoittamaan maariistaa ja lintuja pois kanjonista, lämpimämmille maille.
"Ja te kehtaatte väittää minulle että ette ole liittoutumassa yhteen!"
Varistähden karjaisu säikäytti Tähtitassun ja hän oli vähällä hypätä turkistaan ulos. Kuutamoklaanin päällikkö kuulosti raivostuneelta ja nopealta vilkaisulta riitti kertomaan, että tuo myös näytti siltä. Savunharmaan kollin selkä oli köyristynyt ja hän karvat taivasta kohti sojottaen sylki kolmea muuta päällikköä päin, jotka istuivat kaikki omilla oksillaan. Tuo näytti siltä, että oli hetkenä minä hyvänsä käymässä kolmikon kimppuun. Aaltotähti ja Liekkitähti olivat nousseet seisomaan ja näyttivat varautuneilta, mutta Ututähti istui aloillaan ja vain tuijotti kylmän viileästi Kuutamoklaanin päällikköä.

​

Kettutassu, Nummiklaani

Usva

Palatessaan metsästyspartiosta jossa oli myös häädetty kaksi rajarikkuria, Kettutassu oli aivan uupunut, vaikka oli vasta kohta aurinkohuippu. Lisäksi hänen pitäisi vielä selvitä Kuiskevirran taisteluharjoitukset, mutta ne olisivat toivottavasti vähän myöhemmin. Kettutassu päätti mennä kysymään asiasta. “Hei Kuiskevirta, milloin ne taisteluharjoitukset ovat?”
“Ajattelin pitää ne joskus aurinkohuipun jälkeen, sillä silloin pari muutakin oppilasta olisi tulossa mukaan mestareidensa kanssa,” vastasi Kuiskevirta, ja kääntyi keskustelemaan Viiksihännän kanssa.
*Huh, saan edes vähän vapaa-aikaa, ja voin levätä,* ajatteli Kettutassu. Hän asettui oppilaiden pesän lähelle makoilemaan. Kuutassu tuli hänen viereensä ja sanoi: “Ei mikään normaali tuo äskeinen metsästyspartio, vai mitä?”
“Jep, ei todellakaan ollut. Minua vieläkin ärsyttää se, että se erakko lähti sen kanin kanssa, jonka minun olisi pitänyt napata,” Kettutassu vastasi.
“Niin, no onneksi nyt on viherlehti, ja riistaa on paljon. Mutta kyllä se varmasti harmittaa.” Kuutassu yritti saada esiin hyvän puolen.
“Totta. Muuten se oli aika hauska se sinun alkupartion hiiren nappaus,” Kettutassu naurahti.
“Ai niin, se hiirihän suurinpiirtein juoksi edestäni!” Kuutassu nauroi myös.
Mutta tuo keskustelu hiipui nopeasti, kun puheenaiheita ei enään ollut, ja Kettutassu alkoi nuokkua. Hänen uneliaisuuttaan myös lisäsi se, että oli niin hiostava ja kuuma sää.

Pian kuitenkin paikalle ilmestyi Purotassu, joka näytti aika innostuneelta. Kettutassu nosti päänsä ja tervehti tuota.
“Kettutassu, minä olin äsken rajapartiossa ja haistoimme rajarikkureita. Teidän partio oli kuitenkin kai selvittänyt tilanteen, hajun perusteella. Millainen se tapaus oli? Tuliko tappelua? Häädittekö te ne rajarikkurit?” Purotassu kyseli.
Kettutassu yllättyi kysymyksien määrästä. “Ööh, no ei se niin jännittävää ollut. Mutta voin kertoa. Minä olin jahtaamassa kania, ja olin juuri saavuttamassa sitä, kun näin tuntemattoman kissan suussani kani jota olin jahdannut! Sanoin sille, että palauta riista Nummiklaanille senkin riistavaras, mutta se kissa vain sanoi minulle röyhkeästi, että kukaan ei omista riistaa!”
“Todella röyhkeää! Teidän olisi pitänyt viedä tuo rajarikkuri Liekkitähden puheille!” huudahti Purotassu.
“Niin se oli. Sitten minä ja Kuiskevirta kuultiin Kettutassun huuto, kun oltiin lähellä, ja me juoksimme paikalle!” jatkoi Kuutassu.
“Kun he kaksi saapuivat paikalle, kerroin heille mikä tilanne oli. Kuiskevirta käski uudestaan palauttamaan riistan,muuten ei kävisi hyvin, mutta se rajarikkuri vain tuijotti meitä! Sen jälkeen paikalle tuli toinen kissa, sellainen iso kolli. Se kysyi riistavarkaalta että mitä tapahtuu.” Kettutassu kertoi, mutta pysähtyi vetämään henkeä, koska ei ollut huomannut, että oli selittänyt niin kiivaasti, että unohti hengittää.
“Mitä sitten tapahtui?” kysyi Purotassu, melkein malttamattomana kuulemaan jutun lopun.
“No, ne kaksi rajarikkuria vain lähtivät, sanomatta enään mitään! Ja he eivät palauttaneet sitä kania! Olisin halunnut lähteä perään, mutta Kuiskevirta ei antanut,” vastasi Kettutassu.
Purotassu tuijotti silmät pyöreinä Kettutassua. “Oikeastiko?” hän sanoi vihaisen kuuloisena. “Hmh. Tuo oli aika tyhmää Kuiskevirralta, olisit ehkä saanut sen riistan takaisin,” hän jatkoi.
“Niinpä, mutta en voinut tehdä muuta kuin totella,” Kettutassu sanoi.
Purotassu jäi heidän kanssaan hetkeksi vielä rupattelemaan tapahtuneesta, mutta sitten Kuiskevirta huusi Kettutassulle: “Tule, pidämme taisteluharjoitukset yhdessä Ratamotassun ja Varjokukan kanssa, he odottavat jo!”
“Tullaan tullaan,” sanoi Kettutassu ja nousi mennäkseen Kuiskevirran luo. *En millään jaksaisi. No, ainakin voin olla Ratamotassun seurassa,* hän ajatteli.

​

Tammisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

//Tapahtuu vasta kokoontumsien jälkeen

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä leiriaukiolle klaanikokoukseen!"
Ututähden klaanikutsu raikasi aukiolla ja Tammisydän siirtyi tuon vierestä muiden puroklaanilaisten sekaan, jotka lipuivat omilta iltapuuhiltaan päällikkönsä luo. Ilmassa oli jännittynyt tunnelma, varsinkin vanhempien oppilaiden keskuudessa. Vaikka Kuutamohaukka ja Kaislasydän oltiinkin nimitetty sotureiksi alle puolikuuta sitten, oli uuden soturin nimittäminen kipinöinyt intoa puroklaanilaisiin. Soturitar etsi katseellaan tulevaa nimitettävää ja löysikin tuon istumassa mestarinsa vierestä eturivistä.
"Hyvät klaanitoverini, olemme kokoontuneet tänne tänä iltana nimittämään uuden soturin joukkoomme. Lumisydän, olet kertonut Jalotassun selvinneen viimeisestä arvioinnistaan täysin pistein ja hän olisi nyt valmis soturin arvoon?"
Lumisydän nyökkäsi Ututähdelle. Vieressä istuvan Jalotassun harmaa turkki ei ollut täysin siisti, mutta tuon meripihkaiset silmät liekehtivät onnea ja kunniaa. Mestari taas näytti pakahtuvan onnesta ja ylepydestä oppilaansa puolesta ja Tammisydän huomasi hymyilevänsä,tuntevan onnea kollin puolesta. Tuo oli juuri saanut perustettua perheen ja nyt hänen ensimmäinen oppilaansa nimitettäisiin soturiksi, harmaalaikkuisella kissalla oli ollut hyvä neljäsosakuu. Soturitar vilkaisi ympärilleen ja koitti löytää Hopeatassua väkijoukosta.
"Siinä tapauksessa Jalotassu, ole hyvä ja astu eteenpäin."
Oppilas asteli koko klaanin eteen ja istui hyvin ryhdikkäänä Ututähden ja Hiiriturkin arvioivien katseiden alla.
"Minä Ututähti, Puroklaanin päällikkö pyydän soturi esi-isiämme kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut ahkerasti ymmärtääkseen jalot lakinne ja nyt on hänen vuoronsa tulla soturiki. Jalotassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja suojella tätä klaania, vaikka henkesi uhalla?"
Jalotassu nyökkäsi Ututähden kysymykselle ja päällikkö jatkoi seremoniaa tavalliseen tapaan. Jalotassu sai nimekseen Jaloaamun ja häntä kunnioitettiin ystävällisyydestä ja uskollisuudesta.

​

Leijonakynsi ~ Nummiklaani

Jezkebel

Leijonakynsi puikkelehti ulos Nummiklaanin leiristä. Kokoontumiseen lähtenyt partio oli poistunut juuri, eikä Varjokukka ollut vielä ehtinyt suuaukolle vartioon. Palatessaan leiriin voisi soturi aina valehdella olleensa yöllisellä metsästyretkellä, vaikka todellisuus oliskin toinen. Hän haisteli ilmaa ja lähti seuraamaan klaanitoveridensa hajuja, kuunnellen tarkasti hämärtyvää nummialuetta ympärillään. Vaimea puheensorina kantautui Puroklaanin väliaikaisesta leiristä ja soturi päätti jäädä vieressään olevan röpelöpintaisen kannon taakse odottamaan, että kaksi partiota lähtisivät liikkeelle. Hän tunsi veren kiehuvan suonissaan, kun ajatteli tulevan kokoontumisyön tapahtumia. Sateet olivat olleet rankkoja ja muiden klaanien alueet olivat varmasti samalla tavalla tulvillaan kuin Puroklaaninkin reviiri. Nummiklaani oli ollut ainoa reviirikaistale, mitä tulvat eivät olleet vahingoittaneet juuri laisinkaan. Siksi paha aavistus, ja syy sille miksi kolli oli nyt liikkeellä, siitä että Liekkitähti saattaisi tarjota muillekin klaaneille turvapaikkaa nummilta, ja hänen pitäisi olla paikalla estämässä se.
*Se hiirenaivoinen idiootti. Uskoo, että Nummmiklaani voi vain antaa ja antaa muille kärsimättä siitä itse.* Leijonakynsi ajatteli ja nyhti nurmikkoa kynsillään suutuspäissään. Häntä suututti tavattomasti miellekuva siitä, että neljä klaania asuivat yhden reviirillä, taistellen jänisten nappaamisesta keskenään. Eikö Liekkitähti nähnyt mahdollista riistanpuutetta uhkana? Tietenkin nyt oli viherlehti ja riista oli runsaimmillaan, mutta entäpäs lehtisteen aikaan kun se alkaisi hiipumaan? Klaanit eivät pystyisi elättämään itseään vaikka kuinka yrittäisivät tehdä sopimuksia riistan jakamisesta. Tuleva lehtikato voisi yhtä hyvin olla kohtalokas koko kanjonin kissoille ja neljä klaania jäisivät vain legendaksi mitä erakot kertoisivat pennuilleen, kun he pääsisivät asuttautumaan klaanien reviireille. Mielikuva meinasi saada soturin oksentamaan. Klaanien tilanna sekaverisiä erakoita? Vain hänen kuolleen ruumiinsa yli.
"Lähtekäämme matkaan!"
Huuto Puroklaanin leirin suunnalta havahdutti Leijonakynnen ajatuksistaan ja hän kurkisti varovasti kannon takaa nummille. Kissojen hiljaa lipuvat ja venyvät varjot täplittivät nummia, mutta kertaakaan ei soturi yhtäkään hahmoa nähnyt. Hän uskalsi hiippailla ulos suojapaikkansa takaa ja lähti mahdollisimman äänettömästi varjostamaan klaanikissoja. Noiden tassunäänien rummutus ja värinä tuntuivat voimakkaina kollin omien käpälien alla, joten hän uskalsi kiristää vauhtiaan ja olemaan hieman varomattomampi askeltensa kanssa. Ei kukaan hänen juoksuaan huomaisi sen kissamassan ja kymmenien juoksuäänien keskeltä. Kermanvaalea kissa viiletti nummilla, hidastaen aina vauhtiaan, jos koki joutuvansa liian lähelle partioiden kissoja. Muutaman kerran hän näki karvapeitteitä korkeiden heinien lomasta, mutta kukaan ei huomannut häntä. Pian rajajoki tuli vastaan ja vihreäsilmäinen kissa joutui jäämään varmuuden vuoksikivikkojen taakse odottaaan, että niin Nummiklaani, Puroklaani kuin myös Kuutamoklaani olisivat kulkeneet Neljän virran tammen aukiolle.
*Ovatkohan he saapuneet jo?*
Leijonakynsi yritti tähystää joen toisella puolella kasvavaan tiheään ja pimeään metsikköön, mutta ei nähnyt varjojen, puun runkojen ja pensaiden lisäksi mitään muuta. Kuutamoklaanilaiset olivat tunnetusti loistavia aluskasvillisuuten sulautujia, mutta hän uskoi kykenevänsä näkemään nuo, jos heitä metsän lomassa piilosilla olisi. Täysikuu alkoi olemaan huipussaan ja soturi päätti ottaa riskin ja jatkaa rajajokea pitkin Neljän virran temmelle. Kaikkien klaanien olisi pakko olla paikalla jo, kun aika kokoontumisen alkamiselle alkoi olla tassuilla. Hän oli ajatellut ylittää joen aistinkiviä pitkin, mutta tajusi niiden kohdalla, että nummiklaanilaiset voisivat tunnistaa hänen tuoksunsa joen toisella puolella, vaikka kymmenet kissat olisivatkin samasta kohdasta kulkeneet. Nummiklaanin reviirn puolella se menisi rajapartiohajuna, mutta tammen puolella se olisi selkeä merkki siitä, että kolli oli ollut salakuuntelemassa kokoontumista. Hän puri hammasta ja astui askeleen tulvivaan rjajokeen.
*Kirottu...!*
Leijonakynsi kiroili mielessään, kun hän tunsi pitkän ja paksun turkkinsa kastuvan ja veden osuessa ihoa vasten. Soturi ei ollut ikinä pitänyt vedestä eikä ollut mikään hyvä uimari, joten veteen laskeutuminen oli helposti yksi epämiellyttävimmistä asioista mitä hän oli elämänsä aikana joutunut tekemään. Uimataidottomana kattina kolli joutui tarttumaan kynsillään aistinkiviin ja hilaamaan itsensä niiden reunoista kiinni pitäen joen toiselle puolelle. Muutaman ketunmitan levyinen matka tuntui tuhottoman pitkältä ja raskaalta. Kun hän viimein sai kiskottua itsensä rantaan, pitkä ja paksu turkki painoi ihoon liimautuessa todella paljon. Kermanvaalea kissa ei viitsinyt ravistaa turkkiaan, sillä se olisi saattanut hälyttää tarkkoja korvapareja paikalle, joten hän jatkoi nyt hyvin hiljaa kävellen ja vettä valuttaen matkaansa lähemmäs Neljän virran tammea ja pysähtyi vasta, kun puheensorina kantautui hänen korviinsa. Vihersilmä oli saapunut uhkaavan lähelle tammen takana olevaa pengarta, kuka tahansa tammen toiselle puolelle saapuva kissa näkisi hänet.
"Hiljaisuutta kiitos!"
Leijonakynnen korviin kantautui Varistähden huuto, joten hän uskoi olevansa tarpeeksi lähellä kuullakseen päälliköiden puheet. Soturi siirtyi polven korkuiseen heinikkoon, joka tuskin ollenkaan suojasi häntä, mutta se tuntui paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin aukealla nurmella seisominen.
Hälinä aukiolla hiljeni ja aavemainen hiljaisuus laskeutui tammen ympäristöön. Kolli haisteli ilmaa ja teki oudon havainnoin; Vuoristoklaanin haju tuntui todella vahvana ilmassa, vaikka hän oli sinä hetkenä lähimpänä Kuutamoklaanin reviiriä. Oliko vuoristokissat tulleet paikalle isommassa joukossa?
"Tervetuloa jokakuiseen Neljän virran tammen kokoontumiseen. Vaikka näiden kokoontumisien on tarkoitus olla odotettuja tilaisuuksia kevyellä ilmapiirillä, on tämän täysikuun ilmoitusaiheet vakavia ja raskaita. Jos sallitte minun puhua ensimmäisenä?"
Liekkitähti oli lausunut kokoontumisen alkaneeksi ja Leijonakynsi höristi kroviaan, hän ei haluaisi menettää pisaraakaan infromaatiota.
"Oppilaamme Karhutassu löysi halvaantuneen pennun ja toi hänet klaaniimme miltei kuu sitten. Olemme nimenneet pennun Liljapennuksi ja todennäköisesti tuon vanhemmat kuolivat ukkosmyrskyn aikana, kun puu kaatui heidän päälleensä, halvaanuttaen samalla pennunkin. Parantajamme teki kaikkensa Liljapennun takajalkojen korjaamiseksi, mutta tuo tulee tuskin enää koskaan kävelemään kaikilla neljällä jalallaan. Mutta olemme silti valmiita huolehtimaan hänestä ja kohtelemaan häntä yhtenä klaanitovereistamme."
Leijonakynsi pyöreäytteli silmiään, vain yksi lisäsuu ruokittavaksi heille se raajarikko olisi, vaikka kuinka Liekkitähti yrittäisikin maalata Nummiklaanista huolehtivaa turvapaikkaa.
"Sen lisäksi Luuklaani kidnappasi parantajaoppilaamme Tähtitassun."
Aukiolta kaikui pelästyneitä henkäyksiä.
"Hän on kuitenkin turvassa nyt, kiitos Tähtiklaanin ja urheiden Nummiklaanin sotureiden jotka hänet kävivät sieltä hakemassa. Valitettavasti pelastusoperaation aikana varapäällikkömme Valkotäplä menehtyi, mutta saimme vastineeksi surmattua Luuklanin varapäällikkö Ohramyrskyn. Valkotäplä tullaan muistamaan uskollisena ja rohkeana varapäällikkönä. Valitsin hänen seuraajakseen Sadeläikän, sillä uskon hänen pystyvän täyttämään Valkotäplän tassunjäljet klaanimme huolehtimisessa."
Jos aukiolla supistiin jotakin tai nau'uttiin hiljaisia hyvästejä tai onnitteluja, eivät ne ainakaan kantautuneet tammen taakse.
"Haluaisin vielä muistuttaa tulvivien rajajokien vaarallisuudesta, yksi oppilaistamme putosi vahingossa sellaiseen kesken partion ja oli hyvä, että muut partiomme kissat saivat hänet nostettua sieltä ylös. Virta on erityisen vahvaa ja aikaisemmin veden yläpuolella kasvavat heinikot takertuvat nyt pinnan alla kasvaessaan helposti tassuihin. Mutta tulva-asiaan nyt kun päädyttiin, koen että voin ilmoittaa tästä teille kaikille."
Hetken hiljaisuus, Liekkitähti varmaankin pyysi äänettömästi Ututähdeltä lupaa paljastaa Puroklaanin heikko ja onneton tila.
"Puroklaani on asettautunut Nummiklaanin reviirille asumaan tulvien ajaksi. Heidän reviirinsä on täynnä vettä ja leiri tuhoutunut sen myötä. Olemme sopineet Ututähden kanssa, että Puroklaani voi rauhassa asuttaa nummiamme niin pitkään kunnes reviirit eivät enää tulvi, kunhan antavat klaanillemme korvauksia riistan muodossa."
Ja voi kuinka asian julkistaminen sai huutokilpailun aikaan. Lejonakynsi ei saanut yhdestäkään sanasta selvää, mutta tiesi ettei aukiolla oltu tyytyväisiä tilanteeseen.
"Jaahas, voimmeko siis odottaa Nummiklaanin ja Puroklaanin yhteenlyöttäytymistä ja hyökkäystä Kuutamoklaaniin lisää lääniä vaatimaan?"
Varistähden karjaisu oli ylttänyt muun hälinän ylle ja hiljentänyt muut huutavat ja sähisevät kissat. Soturi tunsi ihonsa menevän kananlihalle, kun hän tajusi tilanteen. Tietenkin tämänsuuruinen yhteistyö näyttäisi uhkaavalta muiden klaanien silmissä! Kuutamoklaanin päällikkö oli niin taistelun- ja kostonjanoinen, kokisikohän nyt välttämättömäksi liikeeksi tehdä hyökkäyksen Nummiklaaniin, aikeina surmata niin monta henekä kuin mahdollista? Vähentää naapuriklaanin joukkoja, jotta nuo eivät uskaltaisi hyökätä reviirin valtausmielessä?
"Varistähti, onko sinulla pelkkiä herhiläisiä päässäsi? Uskotko todella Puroklaanin hyökkäävän Kuutamoklaaniin se jälkeen kun olemme menetäneet reviirimme ja kotimme? Liekkitähti on hyvää hyvyyttään suostunut auttamaan meitä, mutta en ikinä antaisi hänen käyttää Puroklaania lihasvoimana hyökkäyksessä. Puroklaani voi tarvittaessa etsiä uuden, väliaiaiksen asuinpaikan ihan hyvin jostakin muualta."
Ututähden sihinä kantautui voimakkaana. Leijonakynsi hymähti, miksi puroklaanilaiset sitten yhä asuttivat heidän nummiaan jos kerran voisivat mennä muuallekin?
"Minunko pitäisi uskoa tuo?"
Varistähti sihisi takaisin ja taisi olla ilmeisesti lähelläetteivät kaksi klaanipäällikköä olisi ottanut yhteen.
"Jos antaisitte minun kertoa Nummiklaanin muut ilmoitusasiat loppuun ennen kuin alatte tappelemaan?"
Liekkitähti yhtäkkiä huudahti mikä säväytti Leijonakynttä. Hän ei ollut ikinä kuullut päällikköään noin raivostuneena. Kesti hetki, ennen kuin johtaja jatkoi.
"Kaikki ketkä koekvatlittoutumamme Ututähden kanssa uhkaavana, voivat tulla ilmoittamaan asiasta muiden klaanien ilmoitusten jälkeen. Mutta kuten olin sanomassa, olemme saaneet klaaniimme kaksi uutta oppilasta, Laventelitassun ja Aamutassun! Minä ja soturimme Kotkakynsi olemme ottaneet heidät opetettavaksemme."
Aukiolla ei kantautunut onnitteluhuutoja samalla tavalla kuten yleensä. Kaikki taisivat olla liian järkyttyneitä aikaisemmista ilmotiusasioista, tai eivät halunneet olla ilmapiirin rikkojia.
"Jospa sallitte minun sitten puhua seuraavaksi? Uskon, että Vuoristoklaanin asiat tulevat koskettamaan tietä kaikkia."
Aaltotähti kysyi ja ilmeisesti tuolle annettiin seuraavapuheenvuoro.
"Ensimmäiseksi haluaisin ilmoittaa, että olemme löytäneet Kostokynnen, hän on tänään myös osallisena kokoontumisessa..."

​

Lumisydän ~ Puroklaani

Jezkebel

Lumisydän oli leiriaukiolla ja näki kumppaninsa Liekkisateen tulevan ulos väliaikaisesta pentutarhasta. Hän kiristi tahtiaan ja hännän heilautuksella tervehti kumppaniaan, soturin suu oli nimittäin täynnä punatulkkua, eikä puhuminen siksi onnistunut.
"Minä aloinkin jo ihmettelemään, että missä ruokani viipyy", kunigatar huokaisi ja kosketti neniä kumppaninsa kanssa. Kolli pudotti linnun maahan korvat pahoittelevasti luimittuina ja kohtasi sitten naaraan katseen.
"Tuletko seuraamaan nimitysseremoniaa?" Lumisydän kysyi. Liekkisade pudisti päätään.
"Saan tästälähin kaikki pentutarhan vahtivuorot niin pitkään kunnes Kaikupentu täyttää kolme kuuta, ellei joku tuoreempi kuningatar saavu joukkoomme ennen sitä", kuningatar vastasi mahdollisimman vakaasti, kun muita naaraita pentujensa kanssa alkoi poistumaan pentutarhasta heidän vierellään. Soturi nyökkäsi ja lipaisi nopeasti kumppaninsa poskea ennen kuin kääntyi ympäri ja lähti tassuttelemaan leiriaukiota kohti. Hän ymmärsi, että pentutarhassa kuuden kuun pituisen ajan viettäminen oli raskasta mielelle ja jokainen kunigatar ottaisi mieluusti vastaan kaiken mahdollisen tarhan ulkopuolella tapahtuvan tehtävän, että pääsisivät ulos sieltä. Liekkisade oli ollut vasta päivän ajan virallisena kunigattarena ja tuo oli kertonut sen kaiken paikallaan kyyhöttämisen alkaneen jo käydä hermoille. Mutta muut kuningattaret olivat olleet pidemmän ajan tarhassa kun hän, joten heillä oli etuoikeus päästä seuraamaan seremonioita, kun tuoreempi kunigatar vahtisi heidän pentujaan.
"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä puroklaanilainen leiriaukiolle klaanikokoontumiseen!"
Lumisydän oli jo valmiiksi aukiolla, joten hänen tarvitsi vain istua alas kuuntelemaan Ututähden kokouksen aihetta, minkä kaikki jo kylläkin tiesivät. Siksi ei myöskään mennyt kauaakaan aikaa, että leiriaukio oli täynnä puroklaanilaisia.
"Ennen Neljän virran tammen kokoontumiseen lähtemistä tahtoisin nimittää joukkoomme kolme uutta oppilasta. Taivaspentu, Konnapentu ja Ampiaispentu, astuisitteko eteenpäin?"
Kolme kuuden kuun ikäistä pentua kipittivät päällikkönsä eteen ja tuijottivat tuota innokkaasti nappisilmillään.
"Taivaspentu, Konnapentu ja Ampiaispentu, olette tulleet kuuden kuun ikään ja on teidän aikanne ryhtyä soturikoulutukseen. Tästä päivästä soturinimitykseenne saakka teidät tunnetaan Taivastassuna, Konnatassuna ja Ampiaistassuna."
Lumisydän kuunteli kuinka Taivastassu sai mestarkseen itse Ututähden, Konnatassu Kanijalan ja Ampiaistassu Kotkamielen. Kaikki kolme uunituoretta oppilasta koskettivat kuonoja mestareidensa kanssa ja leiriaukiolla raikasi heidän uudet oppilasnimensä. Sen jälkeen Ututähti lähti kuljettamaan kokoontumiseen lähtevää partiotaulos leiristä.

​

Pikku - Erakko

cherry13

Pimeys ympäröi Pikkua.
*Kuollut? Olenko kuollut?*, tuo mietti. Ajatus kuolemasta tuntui jotenkin oudolta, ja Pikulla oli tyhjä olo. Toisaalta Pikkua raivostutti idea kuolemasta. Hänen pitäisi jättää Laventeli, ja unelma perheestä.
*Uskoisin kyllä ettei kuolleena voi ajatella...*, Pikku pohti.
Hän yritti avata silmänsä, mutta silmäluomet tuntuivat raskailta.
*Ääh... Haluan vielä elää!*
Pikun silmät rävähtivät auki. Hän tunsi turkkinsa olevan märkä, ja nousi hitaasti istumaan. Naaras oli yltä päältä mudassa, ja hänen joka kohtaan sattui.
“Pakko... Päästä... Liikkeelle...”, Pikku vaikeroi. Hänen päänsä tuntui sekavalta pyörremyrskyltä, kun siellä pyöri kysymyksiä kuin “Miten selvisin?”, “Mitä tapahtui?”. Naaras katsoi ympärilleen, ja huomasi olevansa pienessä virrassa, jossa kuitenkin ylsi pohjaan. Pikku rämpi rotkon reunaan, jossa oli kaistale kuivaa maata. Sitten hän katsahti ylös. Taivas näkyi kaukana, kaukana ylhäällä.
*Jos aion päästä takaisin ylös, täytyy löytää suojapaikka, ja odottaa että haavat paranee.*, Pikku ajatteli, ja katseli ympärilleen. Suurin osa luolista oli luultavasti veden peitossa, mutta jos Pikku olisi todella onnekas, löytäisi hän hyvän luolan. Naaras loikkasi rotkon seinässä olevalle askelmalle, sitten, toiselle, ja vihdoin pienelle polulle.
“Olisi pitänyt pysyä rotkon pohjalla... Hädin tuskin pystyn hyppäämään!”, Pikku tuhahti. Sitten hän jatkoi matkaa.

Ikuisuuden jälkeen Pikku löysi pienen luolan. Naaraan jalkoja kolotti, ja hän halusi vain nopeasti lepäämään. Luolan lattialla oli lätäkköjä, muttei Pikku niistä välittänyt. Hän huomasi sammalta onkalon seinässä, ja kokosi ne kasaksi, johon naaras sitten luhistui. Sammal tuntui pehmeältä, mutta myös kostealta. Viileys kuitenkin auttoi kolottaviin haavoihin, joten Pikku ei välittänyt, ja sulki silmänsä.
*Rauha, vihdoinkin rauha.*

​

Liekkitähti ~ Nummiklaani

Jezkebel

"Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämiseen kykenevä kissa Seinämäkiven alle klaanikokoukseen!" Huusin ja katselin kuinka nummiklaanilaiset liikkuivat leiriaukion laidoilta tai ilmestyivät pesistään luokseni Seinämäkiven alle. Näky oli jokaisella kerralla yhtä lumoava ja tunsin outoa mielihyvää siitä, että olin yksi niistä harvoista joka pääsi näkemään klaanikokoukset tästä näkökulmasta. Vilkaisin alemmas kohtaan missä Sadeläikkä istui ja tuo näytti nyt jo paljon itsevarmemmalta ja rennommalta verrattuna Laventelitassun ja Aamutassun nimitykseen, mikä oli ollut hänen ensimmäinen virallinen klaanikokoontumis meno varapäällikkönä. Tiesin kuitenkin, että naaran mielessä myllersi tulevan yön klaanien kokoontuminen, missä julistaisin hänet Nummiklaanin uudeksi varapäälliköksi Valkotäplän kuoleman jälkeen.
"Hyvät klaanitoverini! Tänä yönä on täysikuu, mikä tarkoittaa sitä että klaanit kokoontuvat tavanomaiseen tapaansa Neljän virran tammen aukiolle", ulvoin ja nautin reaktiosta mitä sain klaanitovereissani aikaan. Kissat ulvoivat innosta ja heidän silmänsä säihkyivät jännityksestä. Kevyt puheensorina kantautui korviini kun kissat kyselivät tohkeissaan toisiltaan enteitä tulevan yön tapahtumiin. Jouduin selvittämään kurkkuani saadakseni hiljaisuuden palaamaan leiriaukiolle ja yritin vetää kasvoilleni paljon vakavamman ilmeen kuin aiemmin.
"Tällä kertaa kuljemme tammelle yhdessä Puroklaanin kanssa, joten teidän on muistettava yön kokoontumisrauha jo matkalla. En halua kuulla yhdestäkään kärhämänalusta ennen kuin olemme perille päässeet."
Äsken niin innostunut tunnelma latistui, kun nummiklaanilaiset kuulivat joutuvansa saattamaan naapuriklaanin jäsenet kokoontumispaikalle. Ymmärsin vastahakoiset ajatukset ideaa kohtaan, mutta olin siltikin hitusen pettynyt alaisiini. Olimme Ututähden kanssa päässeet hyvään sopimukseen siitä, että saapuisimme yhdessä aukiolle, osoittaen näin väliaikaista yhteenlyöttäytymistä kahden klaanin välillä. Mutta muistellessani omaa soturiaikaani totesin etten itse ollut kiinnostunut politiikasta juuri lainkaan silloin ja olisin reagoinut täysin samalla tavalla kuten klaanitoverini nyt.
"Teemme tämän osoittaakseemme Nummiklaanin toimivan yhteistyössä Puroklaanin kanssa, kahden muun klaanin on tajuttava ettei kumpikaan Nummiklaanista tai Puroklaanista toimi altavastaajana tilanteessa."
Nummiklaanilaiset hymähtivät ja mutisivat toisilleen kommentteja, mitkä eivät omiin korviini kantautuneet. Huokaisin syvään ja kohensin ryhtiäni, toivottavasti alaiseni tajuaisivat tilanteen oikean tarkoituksen ja käyttäytyisivät kunnolla tulevana yönä. Pitäisi kuitenkin vielä mainita Sadeläikälle, että pitäisi erityisesti silmällä helposti kiihtyvämpiä kokoontumiseen lähtijöitä.
"Mutta menkäämme siihen osuuteen tätä ilmoitusta mitä olette kaikki odottaneet. Kokoontumiseen lähtee minun, Sadeläikän, Yötuulen ja Tähtitassun lisäksi klaaninvanhimmista mukaan Kaniinisydän sekä Hämähäkkijalka. Sotureista olen valinnut mukaamme Saarnihännän, Kotkakynnen, Hopeakaiun, Peipposkorvan, Pikkusielun, Murhesiiven, Tuuliturkin ja Tiikerihännän."
Aukiolle palasi aikaisempi, iloisempi tunnelma kun kokoontumiseen päässeet kissat henkäisivät yllätyksestä ja saivat hiljaisia onnitteluja ystäviltään.
"Oppilaista mukaan tulevat Purotassu, Solinatassu, Laventelitassu ja Aamutassu."
Nyt iloiset reaktiot olivat paljon kuuluvampia, kun kaksi klaanin tuoreimmista oppilaista päästivät innokkaat kiljaisut kun kuulivat pääsevänsä kokoontumiseen mukaan. Hymyillen tavoitin oman oppilaani Laventelitasun katseen ja hymyni oli vain leventyä kun näin tuon onnesta palavan katseen. Naaraasta oli paljastunut ihan miellyttävä opetettava, hän oli aika samaa luokkaa Peipposkorvan kanssa, hieman ujommanpuoleinen, mutta innokas oppimaan uutta. Etsin katseellani omia pentujani, joiden nimien lausuminen oli kummallakin kerralla riipaissut sydäntäni ikävästi. Kaksikko oli kuitenkin jo leiriaukealta kadonnut, liekö takaisin oppilaiden pesään. Korvani värähti kytevästä hermostumisesta, halusin päästä puhumaan heille ennen heidän soturinimityksiään. Seremonia tulisi olemaan todella vaikea ja kiusallinen jos en sitä ehtisi tekemään.
"Lähdemme auringonlaskun aikaan!"
Huikkaukseni jälkeen heilautin häntääni merkiksi kokouksen päättymiselle, vaikka kissat olivatkin alkaneet jo hajaantua takaisin omien puuhiensa pariin. Katselin toiveissani oppilaiden pesälle päin, mutta pentuni eivät ilmestyneet aukiolle. Huokaisten pudottautuduin Seinämäkiveltä Sadeläikän viereen. Hetken pohdin, että pitäisikö minun pyytää häntä ja Saarnihäntää kutsumaan oppilaansa paikalle jonkin verukkeena toimivan saarnan takia, mutta päätin toisin. Minun tulisi puhua heille itse aloittamallani keskustelulla, vaikka hyvin epätodennäköistä se olisikin että he minua omasta tahdostaan kuuntelisivat.
"Tässä on vielä hieman aikaa, etkö menisi katsomaan Haukkakiitoa?"
Sadeläikän sanoma lause havahdutti minut ajatuksistani ja käänsin katseeni hämmentyneenä tuohon. Aivan niin, Haukkakiito, nykyinen kumppanini oli muuttanut pentutarhaan sillä oli tiineenä pennuillani. Minua hävetti myöntää se kuinka vähän olin käynyt naaraan luona tänä aikana. Silloin kun Lilja oli ollut elossa ja pentutarhassa, poikkesin siellä yhtenään. Muisto erakkonaaraasta toi palan kurkkuuni ja jouduin yskäisemään muutaman kerran että se palasi sinne mistä oli tullutkin. Kermanvaalea naaras oli menneisyyden haamu ja minun tulisi keskittyä nykyisyyteen.
"Kiitos Sadeläikkä, taidanpa tehdä niin. Tulethan hakemaan minut, jos en tajua itse ajan kulkua?"
Sadeläikkä nyökkäsi hymyillen ja korvan näpäytyksellä hyvästelin tuon ja suuntasin kohti pentutarhaa. Sulkapentu ja Liljapentu olivat ulkona, vanhemman kirmatessa takjaloista halvaantuneen pennun ympärillä, he molemmat vaikuttivat olevan innoissaan kokoontumisesta, vaikka jäisivätkin leiriin nummiklaanilaisita suurimman muun osan kanssa. Haukkakiito makoili pentutarhan edustalla ja tuon katse siirtyi kahdesta pennusta minuun, selkäpiitäni kylmäsi kun huomasin tuon silmien viiruuntuvan.
"Näkee sinuakin", kuningatar sähisi ja teki sen jälkeen hyvin selväksi ettei minun tarvitsisi kävellä enää yhtään lähemmäs. Hieman kiusaantuneena istahtin noin ketunmitan päähän kumppanistani ja korvat luimittuina laskin katsettani tuon tasolle. Haukkakiito oli kiivas naaras, ja olin tuon seurassa tajunnut hyvin nopeasti sen, että tuon hermoille ei kannattanut yhtään enempää käydä jos hän oli jo valmiiksi suuttunut. Sulkapentu ja Liljapentu jatkoivat pikkuhiljaa leiriaukiolle kerääntyvän kokoontumispartion seuraamista ja jättivät meidät onneksi rauhaan. Yritin tavoittaa kumppanini katsetta, mutta se oli jo ehtinyt siirtyä minusta takaisin pentuihin. Välillämme oli hetken hiljaisuus, kun yritin miettiä oikeita sanoja mitä lausua tilanteen rauhoittamiseksi.
"Olen pahoillani etten ole tullut katsomaan sinua useammin. Päällikkötehtävieni ei pitäisi mennä sinun edellesi, kun tilasi on tämä. Kuinka voit? Onko Yötuuli jo saanut selville pentujen määrän? Onhan kaikki ihan kunnossa?"
En saanut kysymyksilleni vastausta, vain kylmän mulkaisun. Huokaisin ja asetuin vatsalleni multaiselle leiriaukiolle. Katseeni kävi aina Haukkakiidosta ja kahdesta telmivästä naaraasta leirin kiviseiniin ja railojen välissä kasvavaan sammaleeseen. Vatsaani kiristi koko tilanne, en halunnut että suhteeni kunigattareen päättyisi samalla tavalla kuin Linnunsiiven kanssa. Olin päättänyt, että tämä naaras olisi minulle viimeinen kumppani, se jonka kanssa viettäisin elämäni loppuun saakka.
"Liekkitähti, ymmärrän kyllä jos tämä on sinulle vaikeaa. En minäkään ole unohtanut Liljaa ja sitä mitä hänen kanssaan tapahtui."
Haukkakiidon yhtäkkinen puheenvuoro sai nyt hämmentyneeksi muuttuneen katseeni palaaman takaisin tuohon. Vaikka kuningattaren äänensävystä pystyi yhä erottamaan piikittelyn, oli se aikaisempaan verrattuna huomattavasti lempeämpi. Naaras käänsi katseensa minuun ja hänen ilmeensä oli vakava. Nielaisin ja luimin korviani entisestään.
"En kuitenkaan halua, että hylkäät meidän samalla tavalla miten teit Purotassun ja Solinatassun kanssa. Mutta sinun käytöksesi perusteella olet jo hyvää vauhtia matkalla toistamaan typeryytesi."
Kuinka Haukkakiidon sanat sattuivatkin, mutta tiesin että minä olin todellakin antamassa historian toistaa itseään. Eikö minusta sitten vain ollut isäksi vai mistä tämä velvollisuuksien välttely perheasioissa johtui? Laskin katseeni tassuihini ja purin huultani.
"Minä en ole hylkäämässä teitä-"
"Voi et olekkaan, jos se minusta on kiinni. Minä pidän kyllä huolen siitä, että sinä tulet aktiivisesti olemaan osa meidän pentujemme elämää, teit sinä sen sitten vapaaehtoisesti tai et. Minun pentuni eivät kasva ilman isäänsä, jos tuo elossa on."
Haukkakiidon äänensävy oli vankkumaton, uhkaava jopa. Tuon katse oli tulistunut ja kuningattaren hännänpää huiski puolelta toiselle. Vedin syvään henkeä ja olin vastaamassa kumppanilleni, kun jostakin takaani kuului huuto: "Liekkitähti, aurinko alkaa laskemaan!"
Vilkaisin taaksepäin ja näin Sadeläikän istuvan leirin sisäänkäynnin edessä, muun kokoontumispartion kanssa. Huokaisin syvään ja nousin tassuilleni, luoden vielä anteeksipyytäävn katseen Haukkakiitoa kohti.
"Olen pahoillani, minun täytyy lähteä. Jutellaan tästä sitten kun palaamme?"
Vastauksena sain pelkän tuhahduksen ja kuningatar käänsi kylkeään niin, että hänen selkänsä oli minua kohti. Nielaisin katkeruudenmaun suustani ja käännyin ympäri, lähtien tassuttelemaan klanitovereitani kohti. Kokoontumiset olivat minuakin stressaavia tapahtumia, joidenka halusin loppuvan mahdollisimman nopeasti, että pääsisin takaisin kotileirini turvaan. Nyt kuitenkin toivoin yön kestävän mahdollisimman pitkään.

​

Kaikupentu ~ Puroklaani

Jezkebel

Oli pimeyttä, sekä hyvin hiljaista. Äänetöntä melkeinpä, ellei vaimeita huminoita joita aika ajoin kantautui jostakin kauempaa laskettu mukaan. Mukavaa se ei ainakaan ollut, kaikki tuntui päättyvältä ja niin pimeältä. Kuka hän edes oli, miksi hän oli täällä? Hän ei muistanut aikaisempia ajatuksiaan, oikeastaan hän ei muistanut mitään. Mitään muuta kuin pimeyttä. Ajatukset unohtuivat, katosivat äärettömyyteen sitä mukaa mitä ne ilmestyivätkin ja hän jatkoi olemista tilassa tietoisuuden ja tiedottomuuden välillä. Kuka hän oli, mitä hän teki täällä? Miksi kaikkialla oli niin pimeää, miksi tuo aaltoileva humina oli ainoa asia minkä hän kuuli? Hän ei halunnut olla täällä, hän ei pitänyt tästä.
Olemisesta tuli hieman mukavampaa, kun jostakin pimeyden toiselta puolen kumpusi lämpöä, joka kiertyi hänen ympärilleen kokonaan. Hän ei ollut edes tajunnut olevansa kylmissään aiemmin. Mutta lämpö tuntui mukavalta, tuudittavalta. Se teki pimeydestä, äärettömyydestä paljon siedettävämpää. Toivo siitä, ettei hän ollut yksin tässä tilassa, maailmassaan. Että pimeyden toisella puolen olisi tämän lämmön lähde. Sillä sen toisella puolen oli pakko olla jotakin, se ei voinut vain olla tämä tila. Pimeys kuristi häntä. Toisella puolen täytyi olla jotakin muuta, jotakin muuta kuin tätä kauheutta.
Enää lämpö ei ollutkaan niin rauhoittavaa, kun tietoisuus äärettömästä pimeydestä palasi. Kuka hän oikein oli ja miksi hänen piti olla täällä?
Humina voimistui ja pian hän alkoi tuntemaan jotakin. Se ei ollut enää vain lämpöä, jokin sai hänet liikkumaan. Hän ei tiennyt liikkuiko hän pimeydessä, vai jossakin muualla. Hän ei nähnyt sitä. Liikehdinnät olivat tasaisia, ne pysyivät jonkin aikaa samassa kohdassa, kunnes siirtyivät muualle. Jossakin vaiheessa hän tajusi ettei oikeastaan itse liikkunut, vaan jokin liikkui häntä vasten. Pimeydessä ei kuitenkaan ollut mitään. Mutta toivo siitä, että sen toisella puolella oli jotakin vain kasvoi. Toisella puolella oli pakko olla jotakin, joku toinen. Hän ei voinut olla yksin siellä. Hän ei halunnut olla yksin tässä äärettömässä, olemattomassa tilassa. Se tuntui kamalalta, hirveältä, musertavalta ja niin, niin yksinäiseltä. Niin niin ikävältä. Hän ei halunnut olla yksin siellä.
Kuinka kauan hän edes oli ollut siellä ja kuinka pitkään se jatkuisi? Kuka hän oikeastan edes oli? Ja miksi hän joutui kokemaan tämän?
Oli pimeyttä, sekä hyvin hiljaista.

​

Purotassu ~ Nummiklaani

Jezkebel

Voi kuinka Purotassu rakastikin sitä, viherlehden aikaa nimittäin. Oli runsaasti riisaa ja nummet täynnä kauniita kukkasia, mutta mikä oli parasta, oli valtava määrä erilaisia tuoksuja, värejä, makuja ja ääniä. Oli paljon perhosia, lämmintä tuulta, hiekkaa, vehreitä marjapensaita ja vaikka mitä muuta. Hän ei sitä kuitenkaan ikinä sanoisi kellekkään ääneen, oppilas oli varma että saisi muilta vain makeat naurut vastauksena, jos lähtisi luettelemaan syitä miksi vuodenajoista parhain oli viherlehti.
Purotassu jatkoi kävelyään leiriaukiolla ja näki Sadeläikän istumassa itsekseen leirin suuaukon lähellä.
"Purotassu, kiinnostaisiko partiointi?" varapäällikkö naukaisi. Kolli nyökkäsi ja nosti häntänsä pystyyn innosta,
"Ota mukaasi Saarnihäntä ja Solinatassu, ja ottakaa vielä Kuurasädekin mukaan", naaras naukui.
Purotassu innostui partiosta vielä lisää, sen lisäksi että hän saisi setänsä mukaan, saisi oppilas pyytää vielä sisarensa mestareineen partioimaan heidän kanssaan. Viikset ilosta väristen kolli kiepahti etsimään partionsa jäseniä.

Saarnihännän johdolla he kävelivät ulos leiristä. Purotassu vetäisi kauhkonsa täyteen raikasta ilmaa ja lähti seuraamaan muita kissoja, jotka jo viilettivät nummilla, kohti Kuutamoklaanin ja Nummiklaanin välistä rajaa. He olivat juoksemassa pöllötasangon läpi, kun Kuurasäde yhtäkkiä maukui merkin pysähtyä. Tassut sateiden jälkeisessä kosteassa nurmessa liukuen kissat pysähtyivät ja kääntyvät katsomaan hopeajuovaista soturia.
"Minä haistan tunkeilijoita", tuo murisi niskaturkki pörhistyen.
Saarnihäntä ja Solinatassu katselivat ympärilleen hämillään, mutta missään päin ei näkynyt liikettä. Nyt muutkin kissat saivat vainun rajarikkureiden jäljestä ja Kuutamoklaanin rajalle menon sijaan he lähtivät seuraamaan hajujälkeä.
Purotassu loikki edellä ja piti katsettaan nummikumpuroiden suunnalla, hän halusi olla ensimmäinen joka saisi vihiä mahdollisten tunkeilijoiden olinpaikasta.
"Tästä on mennyt Nummiklaanin partio äskettäin, haistan ainakin Kuiskevirran, Kettutassun ja Kuutassun", Kuurasäde ulvaisi hieman kauempaa ja muut partion jäsenet askelsivat lähemmäs, varmistamaan klaanitovereidensa tuoksut. Ja toden totta, ne ristesivät erakoiden kanssa.
"Sitten on todennäköistä, että heidän partionsa on jo hoitanut tunkeilijat, he eivät olisi jättäneet näin vahvaa hajujälkeä tutkimatta vaikka olivatkin metsästyspartiossa", Saarnihäntä sanoi ja viittoi hännällään heitä jatkamaan matkaansa Kuutamoklaanin rajalle.
Nyt Purotassu ei malttanut odottaa, että partio saataisin päätökseen ja hän pääsisi kyselemään Kettutassulta ja Kuutassulta kaiken erakoiden häätöön liittyen.

//Usva voi halutessaan jatkaa Ketulla^^

​

Kipinätassu Vuoristoklaani

Kipinä🥳

Kipinätassu avasi silmänsä. Hän nousi istumaan ja katseli ympärilleen. Hän oli oppilaiden pesässä. Miten se oli mahdollista? Hänethän karkoitettiin eilen. Tämän täytyy olla unta, Kipinätassu ajatteli. Hän huomasi Hiutaletassun nukkumassa omalla vuoteellaan. "Hiutaletassu?" Kipinätassu sanoi äimistyneenä. Juuri tuo kissa oli aiheuttanut hänen erottamisensa. Hiutaletassu avasi silmänsä ja mutisi väsyneesti: "Mitä nyt Kipinätassu, miksi herätiti minut?" Kipinätassu ei ymmärtänyt mitään. "Sinä kerroit minusta päällikölle ja Ampiaispistolle ja minut karkoitettiin..-" Kipinätassu selitti hämmentyneenä. "En tiedä yhtään mistä sinä puhut." Hiutaletassu ihmetteli. "Minua..minua ei karkoitettu?" Hän kysyi epävarmasti. "Ei miksi oliis?" Hiutaletassu kysyi ihmeissään. "Ei miksikään minä vain...-" Juuri silloin Kipinätassnu ymmärsi jotakin. Se oli ollut vain unta! Helpotus valtasi Kipinätassun. "Kipinätassu oletko kunnossa, näytät omituiselta." Hiutaletassu kysyi huoletuneena. "Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen!" Kipinätassu hihkui. "Ai sepä...mukava kuulla." Hiutaletassu sanoi epilevästi. "Näin aivan kamalaa painajista! Kipinätassu aloitti ja selitti koko kamalan unensa ystävälleen. "Olipa kerrassaan kamala uni!" Hiutaletassu henkäisi kauhistuneena. Kipinätassu nyökkäsi.