Ulkonäkö

Sielutaivaan turkin väri on valkoinen, mikä on hyvin epätavallista Taistovaaran jälkeläiselle. Hänen tassujensa

sukat ovat harmaat, samoin korvat ja hännänpää. Kirsukin on harmaa. Hän on laihan oloinen, mutta ketterä ja nopea. Hänen silmänsäkin ovat harmaat. Pienikokoinen ja hintelä naaras.

Luonne

Sielutaivas on yksikseen viihtyvä persoona. Hän ei hakeudu muiden seuraan, edes halutessaan. Hiljainen, mutta sanavalmis naaras. Alistuu helposti ja tietyissä tilanteissa piiloutuu muiden kissojen taakse. Ei voi kuitenkaan sanoa, että Sielutaivas on pelokas. Hän on utelias ja haluaa saada selville kaiken kaikesta. Haluaa itse kulkea oman tiensä, eikä pidä muiden kissojen arvostelusta hänen päätöksiinsä tai mielipiteisiinsä.

Muuta

Kerrottiin, että Taistovaaran pelastaessa kanjonin, hänen pennuilleen annettaisiin Tähtiklaanin siunaus. Siunauksen piti olla kyky esimerkiksi ennustaa tai välttää pahaa. Siunauksia jaettaessa Pimeydenmetsän henget keskeyttivät seremonian ja kostona Taistovaaran teosta he kirosivat tuon nuorimman pennun, Sielutaivaan. Kirouksen oli alunperin tarkoitus saada Sielutaivas kulkemaan pimeää polkua ja lopulta tappamaan itsensä, emonsa katsellessa. Mutta Tähtiklaanin voima on yllättävän suuri. He saivat kirousta muutettua, niin että Sielutaivas olisi turvassa, toistaiseksi. Mikä tämä kirous sitten on ja mitä se Sielutaivaalle tekee? Sielutaivasta ei ikinä saisi nimittää soturiksi tai miksikään muuksikaan Tähtiklaanin kautta. Se tappaisi naaraan välittömästi. Sielutaivas pystyy myös näkemää kuolleiden kissojen henkiä. Tähtiklaanin JA Pimeydenmetsän. Sielutaivas kuulee ja näkee heidät ja pystyy käymään heidän kanssaan keskusteluja ja tappeluita. Hän ei voi estää kissojen tulemista, näkemistä, kontaktinottoa ja kuulemista mitenkään. Siksi suurin osa kanjonin kissoista, jotka eivät tiedä hänen kirouksestaan ja näkevät hänen käyvän keskusteluja itsekseen, manaavat häntä hulluksi ja riivatuksi. Voisi sanoa, että Sielutaivas on oman tarinansa Prinsessa Ruusunen. Synkkäkukka toimii tämän niin sanottuna "suojelusenkelinä".

Kuoli 28.7 lehtisateen aikaan synnyttäessään Kostokynnen pentuja, syynä liika verenhukka ja alaruumiin halvaantuminen. Oli noin 3v 8kk kuollessaan.

Menneisyys

Sielutaivas syntyi Taistovaaralle ja tuntemattomalle kollille nuorimpana pentuna sisartensa Uskopennun (Uskosielu) ja Toivepennun kanssa. Taistovaara oltiin pakotettu pentuihin, eikä hän olisi luultavasti ikinä sellaisia hankkinut omasta tahdostaan. Luopion elämäntyyli oli tuolloin vaarallinen ja hän tiesi ettei pystyisi pitämään itseään ja pentujaan hengissä. Lisäksi naaras tahtoi pentujensa kasvavan klaanin ympäröimänä, ei yksinään luonnon armoilla niin kuin itse eli. Pennut olivat vain kolmen päivän ikäisiä, kun tiikerikuvioinen kissa lähti kuljettamaan heitä Vuoristoklaaniin.

Vuoristoklaanissa Taistovaaraa ja pentuja vastassa oli Aaltotähti, joka lupautui ottamaan pennut klaaniin. Vuoristoklaanilainen kysyi pentujen vanhempien henkilöllisyyttä, mutta luopio ei antanut suoraa vastausta. Hän sanoi emon henkilöllisyyden selviävän viimeistään silloin kun pennut avaisivat silmänsä ja kun tämä tapahtuisi, naaras toivoi pentujenkin saavan sen tietoonsa. Kolmikko pitäisi kasvattaa uskomaan biologiseen emoonsa, sillä hän välitti heistä ja siksi ei pystynyt huolehtimaan jälkikasvustaan. He sopivat, että kun pennut olisivat sotureita, he saisivat päättää jäisivätkö Vuoristoklaaniin vai lähtisivätkö etsimään oikeaa emoaan. Tiikerikuvioinen kissa kertoi vielä pentujen nimet ja lähti sen jälkeen Vuoristoklaanista. Aaltotähti antoi pennut sen hetkisten Vuoristoklaanin kuningatarten yhteiskasvatukseen.

Vain kolmen kuun ikäisenä Sielupentu napattiin Vuoristoklaanin pentutarhasta ja hän joutui Luuklaanin vankikuoppaan. Pennut olivat avanneet silmänsä kahden viikon ikäisinä, milloin Aaltotähti oli tajunnut heidän emonsa olevan Taistovaara. Pennun nappaamisella Luuklaani kiristi Vuoristoklaania auttamaan Taistovaaran löytämisessä, että silloinen Luuklaanin päällikkö Varjotähti saisi tapettua tuon. Myös muita klaaneja kiristettiin saman syyn takia ja vankikuopassa oli Sielupennun lisäksi kolme muutakin pentua kolmesta muusta klaanista. Luuklaanin vankikuopassa Sielupentu näki ensimmäistä kertaa kuolleen kissan hengen. Hän oli aikaisemminkin nähnyt asioita Vuoristoklaanissa, mitä muut eivät olleet nähneet ja pennun sisaret kutsuivat häntä Näkijäksi. Naarasta hirvitti tapa miten henki vain virnuili hänelle, eikä puhunut mitään. Hän mainitsi asiasta Räntäpennulle (Räntäturkki), joka ei tietenkään nähnyt mitään. Vuoristoklaanilainen kuvaili hengen ulkonäköä puroklaanilaiselle, joka tunnisti sen Helmilaineeksi. Sielupentu ei oikein tajunnut kyseessä olevan kuollut kissa ja luuli Räntäpennun olevan sokea kun tuo ei nähnyt henkeä. 

Taistovaaran saapuessa Luuklaaniin joutui tuo vankikuoppaan pentujen kanssa. Luopio tunnisti nuorimmaisensa pentujen joukosta, mutta ei ottanut kontaktia tuohon. Sielupentu ei edes tajunnut emonsa läsnäoloa, sillä hän oli nähnyt uuden hengen, jonka kanssa jutteli kiivaasti. Hiiriturkki kertoi pennulle tarinoita Suuresta Taistelusta ja Mustikkavirran legendasta. Hän oli niin Tähtiklaanin kissan lumoissa ettei huomannut miten Uskopentu ja Toivopentu olivat päättäneet suorittaa oman pelastusoperaation ja tipahtivat kuoppaan heidän seuraansa. Taistovaaran paljastaessa kolmelle pennulle olevansa heidän emonsa, kuulivat myös luuklaanilaiset asiasta. Luopioklaanilaisten ryhtyessä hyökkäykseen Sielupentu aneli Hiiriturkilta apua vihollisten päihittämiseen eikä ymmärtänyt miksi tuo ei voinut auttaa. Hiiriturkki kertoi pennulle, että tuolla oli erikoinen kyky nähdä kuolleita kissoja, mutta naaras ei sisäistänyt asiaa täysin vielä silloin.

Varjotähti ja Kuolontuuli (Kuolontähti) saivat päihitettyä Taistovaaran ja rangaistakseen tuota pahimmalla mahdollisella tavalla, he nappasivat Toivepennun vankikuopasta ja kaivoivat tuolle oman kuopan, mitä he alkoivat kutsua kidutuskuopaksi. Kuka tahansa luuklaanilainen sai mennä pennun kanssa kuoppaan ja satuttaa miten lystäsi. Monen päivän ajan Taistovaara ja pennut yrittivät karata Luuklaanista, epäonnistuen joka kerralla. Ja jokaisen kerran jälkeen Toivepennun avunhuudot ja tuskankiljaisut kasvoivat kovemmiksi, kunnes eräänä iltana ne loppuivat täysin.

Vaikka moni klaani sitä yritti, Vuoristoklaani suoritti ainoan onnistuneen hyökkäyksen Luuklaaniin, mikä vapautti Taistovaaran ja pennut. Uskopentu ja Sielupentu kiidätettiin Vuoristoklaanin leiriin, eivätkä he ehtineet nähdä sisarensa tohjoksi hakattua ruumista. He molemmat kuitenkin tiesivät menettäneensä sisarensa, vaikka Sielupentu pystyi välillä näkemään tuon hengen heidän kanssaan pentutarhassa.

Kuuden kuun iässä Uskopennusta tuli Uskotassu, mutta Sielupentu ei ollut näkemässä isosiskonsa oppilasseremoniaa, saatikka olla kokemassa omaansa. Pimeydenmetsän henki oli houkutellut hänet pois leiristä juuri nimitysseremonian alkaessa. Kohta pentu löysi itsensä Neljän virran tammelta, mihin Pimeydenmetsän henki ilmestyi. Tuo esittäytyi Synkkäkukaksi ja kertoi kirouksesta, mikä naaraspennun ylle oltiin langetettu. Tuota ei saisi nimittää Tähtiklaanin kautta mihinkään arvoon, sillä silloin kirous aktivoituisi. Hän kuolisi välittömästi ja joutuisi Pimeydenmetsään, vaikka ei ollut ikinä elämässään tehnyt mitään pahaa. Kirous oli samanlainen kosto Taistovaaralle, kuin minkä luuklaanilaiset olivat tehneet Toivepennulle, tämän langettajina toimivat vain Pimeydenmetsän henget. Sielupentu oli hämillään ja pelkäsi oman tulevaisuutensa puolesta. Synkkäkukka lupasi kuitenkin ohjastaa tuota, opettaa metsästämään ja taistelemaan, yrittäen hyvittää niitä pahoja tekoja mitä oman elämänsä aikana oli tehnyt. Hän nimitti pennusta Sielutassun ja siitä alkoi kaksikon matka läpi kanjonin.

Sielutassu oppi yksinelämisen alkeet Synkkäkukalta ja kiersi milloin minkäkin klaanin reviireillä, etsien riistaa. Hän törmäsi muutaman kerran Taistovaaraan, Uskotassuun ja sitten Uskosieluun, mutta ei kertaakaan jäänyt lyhyttä keskusteluhetkeä pidemmäksi aikaa juttelemaan perheenjäsenilleen. Molemmat tiesivät kirouksesta ja siitä ettei Sielutassu ikinä voisi palata Vuoristoklaaniin turvaan, mutta aina välillä Uskosielu esitti ilmoille lupauksia siitä, että Sielutassua varten olisi lämmin ja vastaanottava klaani ja sisko tarjolla. 

Vuodenajat kuluivat ja Sielutassu kasvoi vanhemmaksi, vaikka olikin luonteeltaan ja mieleltään vielä oppilaan kanssa verrattavissa. Hän nautti luonnon kauniista asioista ja sen sisältävästä elämästä, eikä raaskinut tappaa itselleen riistaa syötäväkseen. Häntä kiinnosti enemmän kasvit ja niiden käyttötarkoitukset yrtteinä kuin normaalin soturioppilaan opit. Eräällä yrttienkeruureissullaan Neljän virran tammen läheisyydessä erakko huomasi kauempana hitaasti nilkuttavan muukalaisen. Naaras ei uskaltanut jäädä ottamaan tästä kissasta sen enempää selvää vaan kipitti nopeasti sen hetkiseen pesäänsä Vuoristoklaanin reviirillä. Kissa olisi saattanut olla vihamielinen kulkukissa tai vaikkapa luuklaanilainen! Silti, syyllinen olo valtasi hänet. Muukalainen oli selvästi loukkaantunut ja Sielutassulla sattui olemaan tassut täynnä yrttejä. Hän meni sinä iltana ristiriitaisin tuntein istumaan rinteen reunalle ja sattui saamaan keskustelukumppanin tähtiklaanilaisesta. Kissa kertoi vaarasta, joka koskisi Sielutassua, Uskosielua ja Taistovaaraa. Tähtikissa puhui näkevänsä tulevaisuudessa kuvia vanhoista vihollisista, jotka Sielutassu arvasi Luuklaaniksi. Hän ei kuitenkaan saanut vastauksia muihin kysymyksiinsä kun henki oli jo kadonnut. Hiljaa nyyhkyttäen erakko istui, peläten itsensä, isosikonsa ja emonsa puolesta. Hän ei ollut tietoinen silmäparista, joka katseli häntä rinteen juurelta. Vasta kuullessaan lähestyviä askelia naaras säikähtäen kääntyi ympäri ja totesi tuijottavansa sen nilkuttavan muukalaisen vihreisiin silmiin. Hän vaati saada tietää kuka tuo oikein oli ja muukalainen esittäytyi Kostokynneksi, juuri kun Synkkäkukka saapui paikalle. Henki kertoi kollin olleen hänen vanha oppilaansa Luuklaanissa, mikä sai Sielutassun säikähtämään kunnolla. Häntähän oltiin juuri varoitettu Luuklaanista! Kostokynsi yritti selittää, että hänet oltiin erotettu, kun tuo joutui kivusta kouristellen putoamaan vatsalleen ja pyörtyi siihen paikkaan. Erakko seisoi hetken aloillaan ja harkitsi vakavasti lähtevänsä lipettiin, mutta Synkkäkukka aneli häntä jäämään ja auttamaan kollia. Henki kertoi tuon olevan oikeasti hyvään uskova kissa joka ei ikimaailmassa satuttaisi ketään, vaikka olikin ollut Luuklaanissa. Valkoturkkinen naaras suostui lopulta ja haki yrittkätköstään kaiken tarvittavan, jääden sitten Kostokynnen vierelle nukkumaan, yrittäen pitää tuota lämpimänä. 

Seuraavana aamuna Kostokynsi heräsi ja kiitti Sielutassua avusta ja riistasta minkä naaras oli käynyt heille pyytämässä. Sielutassu ei voinut olla punastumatta erakon seurassa, sillä tuo oli todella hyväkäytöksinen eikä ollut ollenkaan hulluman näköinenkään. He keskustelivat hetken, Sielutassun kertoen menneisyydestään, minkä Kostokynsikin sattui muistamaan, olihan hän ollut itse silloin oppilas, kun Taistovaaran pennut olivat olleet vankeina Luuklaanin leirissä. Vuorostaan Kostokynsi kertoi syyn miksi hänet oltiin erotettu ja Sielutassu huomasi helpottuvansa suuresti kun kuuli nyt kollin kertovan omin sanoin miten oli yrittänyt käännyttää entisiä klaanitovereitaan hyville tavoille ja miten hän oli saanut kärsiä sen takia. He lähtivät yhdessä etsimään seuraavalle yölle pesäpaikkaa kollin ollessa vielä niin huonossa hapessa ettei tuo olisi selvinnyt yksin.

Ja samassa he huomasivat, että olivat viettäneet toistensa seurassa jo muutaman päivän. He olivat jääneet keskustelemaan yrteistä ja muista asioista, nukkuneet yhdessä, metsästäneet yhdessä ja kulkeneet läpi vuoristoa yhdessä. Sielutassu avautui jopa kertomaan uhasta mikä häntä ja hänen perhettään uhkasi ja Kostokynsi arvasi uhan liittyvän jotenkin häneen naaraan kiemurtelevan käyttäytymisen takia. Kolli lupasi ettei ikinä satuttaisi Sielutassua tai ketään tuon perheenjäsentä ja oikeastaan lupautui jopa suojelemaan tuota niin pitkään kun he matkaisivat yhdessä. Sielutassu ei voinut mahassaan lepatteleville perhosille mitään. 

Ja tunne ei suinkaan ollut yksipuolinen. Puoli kuuta myöhemmin, kun he olivat yhdessä matkalla tapaamaan Uskosielua Kostokynsi sattui möläyttämään miettineensä miltä heidän pentunsa tulisivat näyttämään jos he sellaisia hankkisivat. Ja tuona samaisena yönä, kun he odottivat Uskosielun saapuvan tapaamispaikalle, he makoilivat vierekkäin, hännät yhteen kiedottuina ja Sielutassu muisti miten kaikki oli ollut niin kaunista, ja yötaivaalla hohtava kuu, hopeahäntä ja muut tähdet olivat suorastaan lumonneet koko tilanteen. Harmoninen hetki loppui kuitenkin lyhyeen, kun Uskosielu tiputtautui vuoristosta Kostokynnen kimppuun. Kolli tuoksui tietenkin yhä Luuklaanille ja vuoristoklaanilainen varmasti luuli, että tuo yritti surmata erakkonaarasta. Sielutassu sai kuitenkin sisarensa irroittamaan kyntensä kollin karvasta ja selitti tuolle kaiken mitä he olivat sen vajaan kuun aikana kokeneet Kostokynnen kanssa. Uskosielu rauhoittui ja tapaaminen jatkui rauhanomaisissa merkeissä  loppuun asti. Aamun sarastaessa Sielutassu esitti toiveensa, että häntä voitaisiin kutsua siitä lähin Sielutaivaaksi, mihin Uskosielu ja Kostokynsi molemmat mielellään myöntyivät. Uskosielun palatessa takaisin leiriinsä, Sielutaivas ja Kostokynsi jäivät nauttimaan aamuauringosta. Naaras kertoi parin päivän päästä olevansa valmis suhteeseen kollin kanssa, jos tuo vain sellaista halusi. Kostokynsi kertoi ettei haluaisi mitään muuta niin paljon kun heidän jatkavan tästä yhdessä eteenpäin kumppaneina.

Sielutaivas ja Kostokynsi jatkoivat matkaansa yhdessä Kuutamoklaanin reviirille, kunnes eräänä aamuna Synkkäkukka ilmestyi ensimmäistä kertaa Sielutaivaalle miltei kahteen kuuhun, kadottuaan sen jälkeen kun tuo oli ensimmäisen kerran tavannut Kostokynnen. Henki muistutti erakkoa varoituksesta minkä tähtikissa oli lausunut ja pyysi tuota erkaantumaan Kostokynnestä ennen kuin olisi liian myöhäistä. Tämä sai Sielutaivaan suuttumaan ja lähtemään juosten pois Pimeydenmetsän hengen luota. Hän ei suostuisi luopumaan Kostokynnestä, ei vaikka kuinka pahoja asioita oltaisiin ennustettu. Puoli kuuta myöhemmin toinen Pimeydenmetsän henki esiintyi Sielutaivaalle tuon unessa ja kertoi naaraan odottavan Kostokynnen pentuja. Järkytys ei suinkaan loppunut siihen, sillä henki jatkoi kertomalla ettei erakko tulisi viettämään päivääkään pentujensa kanssa. Että hän hylkäisi heidät ja Kostokynnen, saaden heidät kiroamaan Sielutaivaan nimeä koko loppu elämänsä ajaksi. Naaras ei suostunut uskomaan mitään mitä tuo henki oli sanonut, mutta herätessään nähdessään Synkkäkukan vierellään surullinen ilme kasvoillaan, hän tajusi kaiken todeksi. Sielutaivas piti uutiset pennuista ja enteestä itsellään monen päivän ajan. Hän oli todella masentunut enteestä, vaikka ei yhä kuitenkaan uskonut että jättäisi Kostokynnen ja pennut heitteille. Vasta miltei neljäsosakuu myöhemmin hän kertoi Kostokynnelle uskovansa olevan tiineenä, mikä tuli kollille täytenä yllätyksenä. Tuon ollessa vanha parantaja hän tutki kumppaninsa ja varmisti naaraan todellakin olevan tiineenä, mikä sai heidät molemmat käpertymään toisiaan vasten onnellisina.

Kokonaisen kuun ajan he matkasivat Nummiklaanin reviirin halki järvelle ja ajattelivat jatkaa siitä kaksijalkalaan, mistä Kostokynsi voisi käydä keräämässä hyviä yrttejä kumppaninsa synnytystä varten. Järvellä ollessaan he törmäsivät kahteen erakkokolliin Kuutamoon ja Kuroon, jotka olivat keskellä vakava-aiheista riitaa. Kuutamo tahtoi hylätä kaksi nelikuista pentua Loimun ja Mustan, koska ei uskonut olevansa pentujen isä, vaikka noiden emo Pisara oli ollut hänen kumppaninsa. Sielutaivas lupautui ottamaan pennut kasvateikseen, sillä ei kestänyt ajatusta hylätä kahta pentua alkavan lehtikadon suulla. Kostokynsi myöntyi myös ottamaan pennut suojateiksi, vaikka muistuttikin että elämästä tulisi heille todella hankalaa, kun heidän pentunsa syntyisivät ja pentuja olisi silloin enemmän hoidettavana. 

Nelikko törmäsi puoli kuuta myöhemmin Taistovaaraan, joka näki tyttärensä ensimmäistä kertaa Kostokynnen kanssa. Luopionaaras oli haistanut kuopuksensa tuntemattoman kissan seurassa ja halunnut varmistaa tuolla olevan kaiken hyvin. Tiikerikuvioinen kissa ei käyttäytynyt läheskään yhtä uhkaavasti Kostokynttä kohtaan kuin Uskosielu oli käyttäytynyt, vaikka tunnistikin kollin Luuklaanin parantajaksi. Kesken kaiken Taistovaaran ja Sielutaivaan keskustelun, erakkonaaraan synnytys käynnistyi. Synnytys alkoi huonosti, ensimmäisellä pennulla kesti vaarallisen kauan päästä ulkomaailmaan. Kaksi seuraavaa pentua syntyivät nopeammin, mutta olivat aiheuttaneet Sielutaivaalle vakavan verenvuodon, mitä Kostokynsi ja Taistovaara yrittivät parhaansa mukaan tyrehdyttää. Erakkonaarasta heikotti ja pyörrytti ja viimeisillä voimillaan hän sai viimeisenkin pennun ulos, ennen kuin jäi voimattomana sammalpedille, kykenemättömänä liikuttamaan alaruumistaan. Kostokynsi käpertyi kumppaninsa viereen itkien, tuo oli jo tiennyt heti toisen pennun syntymän jälkeen ettei Sielutaivas selviäisi. Naaras toivoi, että pennut nimettäisiin sen kauniin yötaivaan mukaan mitä he olivat katselleet kun olivat odottaneet Uskosielua ja olleet ensimmäistä kertaa käpertyneinä toisiaan vasten. Kostokynsi itkien myöntyi ehdotukseen ja heidän pentujensa nimeksi tulivat Kuupentu (Kuutassu), Hopeapentu (Hopeatassu), Yöpentu (Yötassu) ja Tähtipentu (Tähtitassu). Sielutaivas näki Synkkäkukan ja muisti enteen siitä ettei hän tulisi viettämään päivääkään pentujensa seurassa, miten hän tulisi hylkäämään heidät ja Kostokynnen. Hän muisti miten vanha vihollinen, luuklaanilainen, tulisi olemaan vaaraksi hänelle, Uskosielulle ja Taistovaaralle. Asioiden totuuden ymmärrettyään hän hyvästeli kumppaninsa, emonsa ja pentunsa.